– Työssä oppii koko ajan uutta ja käsien kautta tuleva informaatio muuttuu tiedoksi, joka auttaa parantamaan.

– Kosketus on iso työkalu, toteaa ekokampaaja Anna Kivirinne.

Kumpikin koskettaa asiakkaitaan työkseen, toinen parantaa ja toinen hemmottelee.

Ihmisen kehitystä koskevan tiedon mukaan kosketusaisti kehittyy viidestä aistista ensimmäisenä ja säilyy pisimpään. Se on lapsen kehitykselle välttämätöntä, ja kosketuksen avulla saamme yhteyden vielä silloinkin, kun puhe tai katse ei hiipuvaa elämää tavoita.

Jos osaisimme rentoutua syvästi, niin siitä tilasta löytyisi avain terveyteen.

Hyvä kosketus laukaisee parasympaattiseen hermostoon onnellisuushormoni oksitosiinia. Vastaavasti kosketuksen puute voi olla yhteydessä masennukseen, lihavuuteen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Tieteellisesti tutkitaan jo ihmisen monimutkaista, hermoista, aistielimistä ja reseptoreista koostuvaa hermostoa, jonka avulla ihomme ja aivomme muodostavat yhteyden ympäristöön ja toisiin ihmisiin.

– Kosketuksen kautta ihmistä voidaan johdatella rentoon tilaan. Jos osaisimme rentoutua syvästi, niin siitä tilasta löytyisi avain terveyteen, sanoo yli kolmekymmentävuotisen työkokemuksen omaava Kumpulainen.

Ekokampaamossa yksi suosituimmista palveluista on niska-hartia-päähieronta.

– On ihana havaita, miten hierova kosketus laskee asiakkaan stressitason. Ihminen alkaa olla läsnä ja koko olemus muuttuu hyväksyvämmäksi itseä kohtaan. Kosketus on myös minulle tärkeää. Se tuo lisää merkitystä työhön, kertoo Kivirinne.

Kivirinne on havainnut, että etenkin naiset käyvät ”kovilla kierroksilla”. Hiljaa paikallaan olo saattaa olla vaikeampaa kuin miehille, joiden ”pää retkahtaa nopeammin ja kuorsaus vaan kuuluu”.

– Päähieronta on lähtöisin Intiasta, jossa perheenjäsenet hierovat toisiaan. Meiltä tällainen läheisyys puuttuu, sanoo Kivirinne, joka on kouluttanut myös miehensä ja lapsensa hieromaan toisiaan.

Yksin pärjäämisen ihanne säätelee käyttäytymistämme jopa perheen kesken.

Suomi kuuluu kulttuuriantropologi Taina Kinnusen mukaan välttelevän kosketuskulttuurin maihin. Yksin pärjäämisen ihanne säätelee käyttäytymistämme jopa perheen kesken. Kätellään, jos sitäkään, toteaa Kinnunen kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin.

Kumpulainenkin pohtii, kuinka paljon avioerot johtuvat siitä, että puolisot eivät osaa olla rennosti lähekkäin.

– Enkä tarkoita seksiä. Älylaitteiden kosketusnäppäimet ovat tainneet korvata toisen kosketuksen.

Sinkkuistuvassa yhteiskunnassa ihannoidaan edelleen yksin pärjäämisen eetosta. Yksityistalouksissa kosketusvirkaa hoitavat korkeintaan kissa tai koira. Hyvä sekin, sillä tutkitusti tiedetään, että pelkkä kotieläimen silittäminen tuottaa kummallekin oksitosiiniryöpyn.

Ei ihme, että ammatikseen koskettaville on töitä.

– Osteopatia perustuu kosketuksen avulla kehon tarkasteluun kokonaisuutena. Ei jäädä puheen asteelle, vaan etsitään kipeän paikan taakse kätkeytyvää syytä taivuttelemalla niveliä ja etsimällä kehon jännittyneitä alueita.

– Kuuntelen käsien kautta, mitä keho kertoo ja se vaatii suurta herkkyyden astetta. Tieto tulee tuntoaistini kautta. Se on herkistynyt, työn myötä kädet muuttuneet herkemmiksi, sanoo Kumpulainen.

– Otan esimerkin: jos olkapää on kivulias ja sen liikelaajuus vähentynyt, niin syy voi löytyä jännittyneestä palleasta. Kun vapautan kosketuksen avulla pallean, jonka kautta hengitys kulkee, olkapää alkaa liikkua. Harva hengittää täysin palkein ja pallea on osallisena moniin kehon prosesseihin.

Osa kivuista juontuu mielen puolelta, mutta en erottele, sillä keho on ruumiin ja mielen kokonaisuus.

Kumpulaisen mukaan keholla on kyky varastoida fyysisiä ja emotionaalisia traumoja kudoksiinsa. Osteopaatin käsiin ne tuntuvat jännityksinä ja aiheuttavat kehon epätasapainotiloja.

– Usein asiakkaan hengitys muuttuu saman tien, kun käsi osuu paikkaan, jossa on trauma, vaikka fyysinen keho on peitellyt sitä kenties vuosia.

Hänellä on kokemuksia myös asiakkaiden vaikeudesta heittäytyä kosketuskontaktiin.

– Puhe on jonkinlainen suojus. Tällöin sovitaan hiljaisuudesta hoidon aikana, jotta kumpikin voi keskittyä kosketuksen välittämiin viesteihin.

– Minulla käy asiakkaita, joiden hankalat oirekuvat voivat liittyä myös ihmissuhdestresseihin. Osa kivuista juontuu mielen puolelta, mutta en erottele, sillä keho on ruumiin ja mielen kokonaisuus. Ne ovat suorassa vuorovaikutuksessa toisiinsa.

– Kosketuksen onnistuessa kudokset antavat välittömästi reaktion, vaikka lopullinen paraneminen tapahtuu hoitokertojen välissä.

Tiede tutkii yhä laajemmin kosketuksen merkitystä ja ensi keväänä ilmestyy muun muassa Taina Kinnusen tutkimusprojektin teos Ammatillinen kosketus, jota voi hyödyntää oppikirjana esimerkiksi opetus-, sosiaali- ja terveysalalla.

Kosketuksen kautta vauvan aivot rauhoittuvat ja kykenevät jäsentämään maailmaa.

Moni muistaa kuvat hoivaa ja kosketusta vaille jääneistä romanialaisista lastenkotilapsista, joiden kehitys oli pysähtynyt. Nyt tiedetään, että juuri varhaisimmat vuodet ovat tärkeimpiä monimutkaisten hermoverkkojen kehittymiselle. Hoivan laiminlyönnit vaikuttavat loppuelämän sairauksina ja sosiaalisina ongelmina. Kosketuksen kautta vauvan aivot rauhoittuvat ja kykenevät jäsentämään maailmaa.

Suomessa sodanjälkeinen sukupolvi kasvatettiin Arvo Ylpön saksalaisen mustan pedagogiikan oppien mukaan. Vauvanhoidossa korostettiin kestävyyttä hellimisen sijasta. Ajateltiin, että keuhkot vahvistuivat vauvan huutaessa. Opeista kärsittiin Taina Kinnusen mukaan vielä 1970-luvulla. Hän muistelee teoksessaan lapsuuttaan, jossa ei koskaan päässyt vanhempiensa syliin.

– Minäkin olen sodanjälkeisen sukupolven neljän lapsen yksinhuoltajaäidin poika. Ei siinä liikoja kosketeltu, toteaa Pekka Kumpulainen.

Sanotaan, että perimme kolmen edeltävän sukupolven traumat. Nyt Kumpulainen näkee muutoksen opettaessaan osteopatiaa nuorille.

– He ovat ensimmäinen sotatraumoista vapaa sukupolvi. Poikani Joel valmistui keväällä osteopaatiksi, ja hänen herkkyydestään näen, miten nuoret ovat eri lähtötasolla kuin minä, joka aloittaessani olin ihan valurautaihminen.

– Toivotaan, etteivät uudet sodat aja meitä uuteen traumakierteeseen, pohtii Kumpulainen.

36-vuotias kolmen lapsen äiti Anna Kivirinne toimii työnsä ohessa myös Imetyksen tuki ry:n vapaaehtoisena.

– Tukiäidit tarjoavat apuaan äideille synnytyksestä lähtien. Työssä korostetaan vauvan ihokontaktin tärkeyttä, hän kertoo.

Nykyään jo tiedetään, että syliä ei voi koskaan saada liikaa.

Artikkeli Käsinkosketeltava ihminen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Monelle on luovuuden ennakkoehto, että saa miettiä rauhassa omia asioitaan.

Suomalainen menee metsään tyhjentymään huolista ja elpymään. Luonnonhiljaisuus auttaa suruissa ja murheissa ja antaa asioille selkeämmät mittasuhteet.

Monelle hiljaisuus on elämänvoima, joka on hoitanut eri tilanteissa.

– Ne jotka ovat työssään paljon tekemisissä ihmisten kanssa, hakeutuvat vapaa-ajalla hiljaisuuteen. Luovuus ja henkinen työ vaativat vastapainoksi rauhaa ja hiljaisuutta. Monelle kotiäidille on juhlaa, kun lapsi nukahtaa ja kodissa vallitsee hiljaisuus.

Hiljaisuutta myös kaupungeissa

Kaupungistuminen vaikeuttaa hiljaisuuden vaalimista. Ampuja toivoo, että kaupungeista löytyy jatkossakin hiljaisuuden paikkoja, joihin ihmisillä on vapaa pääsy.

– Suomalaiset arvostavat kaupunkipuistoja. Hiljaisuutta haetaan myös hautausmailta, kirkoista, kirjastoista ja taidenäyttelyistä. Hiljaisuus voi merkitä myös sisäistä kokemusta – esimerkiksi taideteoksen äärelle hiljentymistä.

Kaupunkihiljaisuutta voi ylläpitää hyvin suunnitellulla meluntorjunnalla. Esimerkiksi puistot pitäisi säilyttää hiljaisina paikkoina, ja umpikortteleissa rakennusmassat suojaavat melulta.

– Asunnot pitäisi suunnitella niin, että huoneistoissa olisi edes yksi huone sisäpihan puolella.

Kuulo heikkenee, verenpaine nousee

Jatkuvalla riskirajat ylittävällä ympäristömelulla on Ampujan mukaan terveysvaikutuksia. Se heikentää kuuloa, nostaa verenpainetta, vaikeuttaa keskittymistä, huonontaa muistia ja heikentää immuniteettijärjestelmää. Sillä voi olla jopa yhteys diabetekseen. Melu voi esimerkiksi hidastaa lukemaan oppimista.

Elvyttävä ympäristö, joka on kohtuullisen hiljainen, rauhoittaa. Stressihormonin eritys vähenee, syke laskee, stressin ja väsymyksen tunne väistyy.

Ampuja toteaa, että väistämättömistä kaupunkiäänistä ja hiljaisuuden tarpeesta on puhuttu aina.

– Muinaisessa Mesopotamiassa ihmiset tuottivat melua, joka ”häiritsi jumalia”. Antiikin Roomassa lait säätelivät, milloin sai ajaa hevoskäyttöisillä ajoneuvoilla. Joissain Keski-Euroopan maissa on koodi siitä, että viikonlopuksi rauhoitutaan eikä pihoilla käytetä moottorikäyttöisiä työvälineitä. Siellä on pitkäaikainen kokemus kau­­pun­­kimaisesta asumisesta.

Melun ja hiljaisuuden tasapainoa on siis aina etsitty. Joka tapauksessa: hiljaisuutta pitää vaalia.

– Hiljaisuudella on mahtava potentiaali. Se ei vaadi eikä odota ihmiseltä mitään.

Kirkko tarjoaa retriittejä

Kirkko tarjoaa hiljentymistä ikiaikaisin opein ja maustein. Retriittiohjaajaksi kouluttautunut kanttori Sirpa Lampinen uskoo, että ihmisen keho ja mieli kertovat, milloin retriitin kaltainen pysähtyminen on tarpeen.

– Stressaava elämä ja työuupumus saavat etsimään lepoa. Melun keskellä elävät nauttivat hiljaisuudesta ja luonnosta. Metsä on monelle kirkko, mutta yhdessä hiljaa oleminen on vielä jotain enemmän.

Rovasti Jorma Vilkon mukaan retriitti käynnistää mielessä prosesseja, ja hiljaisessa viikonlopussa voi kysyä, mitä minulle kuuluu.

Retriitillä on pitkä perinne. Hiljaisuuden löytöjä voi tehdä erämaaisien ajatuksista 300-luvulta. Myös Jeesus vetäytyi hiljaisuuteen.

Lampisen oma löytö on se, että joka päivä kannattaa viettää aikaa hiljaisesti oman itsensä kanssa. Hiljentyminen voi olla sanaton rukous, tai avuksi voi ottaa rukoussanan, jota toistetaan noin 20–30 minuutin ajan.

Vilkko suosittelee yhteistä hiljentymisviikonloppua myös miehille, jotka yleensä hakevat hiljaisuutta mökkilaiturilta.

– Retriiteissä ei kysellä uskon mittaa ja laatua. Siellä ei tarvitse välttämättä sanoa kuin etunimensä. Sanaa ei selitetä vaan annetaan Sanan puhua.

Hiljentymään voi harjoitella

Hiljaisuuden löytäminen voi viedä aikansa. Sirpa Lampinen kannustaa harjoittelemaan mielen hallintaa. Harhaileva mieli estää rentoutumasta ja nukkumasta. Hän muistuttaa, että esimerkiksi intiaanikulttuureissa lapsia opetetaan istumaan hiljaa, ja pikk­u­lapsille tarjotaan mindfullnessia mielen lihaksen harjoittamiseksi.

Lampisen mukaan uskonnon sävyttämä hiljentyminen menee rentoutustekniikoita syvemmälle.

– Niissä opastetaan havainnoimaan, miltä rusina maistuu suussa tai miltä tuntuu tuolin paine jalkoja vasten. Retriiteissä syntyy yhteys Jumalaan, persoonaan.

Vilkko neuvoo, että ei kannata huolestua, jos ajatukset laukkaavat ja poukkoilevat.

– Kyllä ajatukset sieltä palaavat. Hiljaisuudessa kaikki vaatimukset hiljenevät ja suoritukset lakkaavat.

Retriittejä viikonloppuisin ja arkisin

Jyväskylän seurakunnan viikonloppuretriitit leirikeskuksessa maksavat aterioineen ja saunoineen 50–80 euroa. Hintaan voivat kuulua myös esimerkiksi rukoushelmien materiaalit.

Retriittiä rytmittävät ruokailut ja rukoushetket sekä meditaatioon opastavat virikepuheet. Ruoka- ja rukoushetket ja messu ovat yhteisiä, mutta muuten on paljon lepoa. Osallistujat voivat lukea, levätä tai tehdä käsitöitä. Usein tehdään retkiä lähiluontoon.

Viikonloppuretriittien lisäksi tarjolla on hiljaisuuden iltoja keskiviikkoisin Kuokkalassa ja kaupunkiretriittejä Keltinmäessä.

Lampinen muistuttaa, että kirkon hiljentymisen aarteita voi löytää vaikka sunnuntain messusta.

– Virsineen se on hiljentymistä ja ilmaista sielunhoitoa.

Rauha löytyy retriitissä ja kynttilän liekissä

Kun tikkakoskelainen Maiju Seppä meni ensimmäiseen retriittiinsä viime kesänä, ajatus hiljaisesta viikonlopusta oli kypsynyt jo kymmen vuoden ajan. Kolmen pienen lapsen äidin irrottautuminen arjesta ei ole helppoa. Ennen retriittikokemusta Seppä mietti, tuottaako joukossa hiljentyminen vaivaantuneen olon. Kynnys lähtöön oli korkea.

– Että osaako olla oikein, tällaisena sosiaalisena ihmisenä?

Maiju Seppä on oppinut hakemaan hiljaisuutta omasta arjestaan, pieninä palasina. Hiljaisuus löytyy muun muassa hautausmaalla kävellessä. Iltaisin, kun päivän ajatukset kiertävät päässä, hänellä on tapana sytyttää tuli takkaan tai kynttilöihin ja rauhoittua liekkien lepatusta katsellen.

Joskus hiljaisuus löytyy etsien, joskus se tulee vastaan tiedostamatta.

– Hiljaisuus voimauttaa ja antaa asioille oikeat mittasuhteet, Maiju Seppä on huomannut.

Viikonloppu ylitti odotukset

Viikonlopun retriitti Koivuniemessä ylitti odotukset, ja hiljaisuus yhdessä yhdentoista muun retriittiin osallistujan kanssa oli ensikertalaiselle luonteva ja hyvä kokemus.

– Mietin etukäteen, millaiseksi viikonloppu lähtee kääntymään, mutta luotin kuitenkin, että rauha siellä tulee. Perjantaina vielä päässä surrasi, mutta lauantaina ajatukset rauhoittuivat.

Viikonloppu on Maiju Sepän mukaan hyvä mitta hiljaisuudelle. Kokonaisen viikon retriitissä saattaisi jo tulla liikaa patoutunutta puhumisen tarvetta.

Yhteisen hiljaisuuden jakaminen on eri juttu kuin yksin vietetty hiljaisuus.

– Sanattomanakin vietetty viikonloppu tuottaa ryhmäytymistä. Mieleen syntyy levollinen olo siitä, että hiljaisuutta ei ole pakko täyttää puheella.

Hiljentymistä Koivuniemessä

Koivuniemen leirikeskus on hyvä paikka hiljentyä. Luonnonrauha on lähellä, ylimääräisiä ääniä ei kuulu, ja kappelissa pidetyt hartaushetket sekä mahdollisuus piipahtaa kappeliin hoitavat ja avavat yhteyttä ylöspäin.

– Usko on retriitissä luontevasti läsnä, mutta voi itse valita kuinka sitä käsittelee.. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain ihanaa hiljaisuutta, Maiju Seppä sanoo.

– Kun retriittiviikonlopusta karsiutuu kaikki turha, voi keskittyä oleelliseen. Eikä ole mitään velvoitteita, kun ruokakin on valmiina.

Maiju Seppä vinkkaa, että retriittiin mennessä ei pidä lukita mieltään hakemaan jotain tiettyä juttua.

– Kannattaa olla avoin sille, mitä sieltä saa ja mitä nousee itselle pintaan.

– Toivoisin ihmisten havahtuvan lähellä oleviin, konstailemattomiin hiljentymisen ja hidastamisen mahdollisuuksiin.

Artikkeli Hiljaisuus hyväksyy julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.