– Some ei vain tuntunut mun jutulta. Halusin sen tilalle elämänlaatua ja aikaa keskittyä itselleni tärkeisiin asioihin, kuten kouluun ja urheiluun, kertoo Milja Lillvist päätöksestään jättää kuvaviestipalvelu Snapchat. Hän on miettinyt paljon omaa somen käyttöään.

Jyväskyläläinen Lillvist ehti käyttää lasten ja nuorten suosimaa Snapchatia kolmen vuoden ajan. Hän ei kokenut pääsevänsä kunnolla mukaan snäppäilykulttuuriin tai hyötyvänsä palvelusta. Niinpä hän poisti Snapchat-tilinsä ja sovelluksen puhelimestaan muutama kuukausi sitten.

– Nyt ei tarvitse huolehtia, milloin vastaan jollekin Snäpissä. Pystyn keskittymään paremmin muihin asioihin.

Somen ulkopuolelle astuminen kiinnostaa monia muitakin, ja monet somen käytöstä luopuneista ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa, käy ilmi Jyväskylän yliopistossa käynnissä olevan Mediakieltäytyjät-tutkimushankkeen alustavista tuloksista.

Apulaisprofessori Karoliina Talvitie-Lamberg kertoo, että tutkimukseen ei ollut vaikea saada osallistujia nuorten aikuisten ryhmästä.

– Monet tutkimukseen osallistuneista nuorista aikuisista ovat aiemmin olleet aktiivisia somessa. Sen jättäminen on heille tietoinen ratkaisu, jota he eivät kadu. He kokevat elämänsä hyväksi ilman somea.

Alustavat tulokset kertovat myös, että sosiaalisen median ulkopuolella jättäytyneet ovat kriittisesti ajattelevia oman tiensä kulkijoita. He käyttävät aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin ja ovat tyytyväisiä, ettei aikaa kulu hukkaan. Aineiston mukaan somen ulkopuolelle jättäytyneet eivät halua altistua mielipidevaikuttamiselle eivätkä kuormittua somen keskusteluista. He eivät myöskään halua jättää datajälkiä eivätkä ruokkia somejättejä. Ulkopuolelle jättäytyminen on tapa näyttää, että somen keskustelukulttuurissa on jotain vialla.

Mutta jäävätkö he jonkin tärkeän ulkopuolelle?

– Ehkä joitakin kutsuja ja tapahtumia menee heiltä ohi, mutta aineistomme mukaan he eivät koe jäävänsä minkään tärkeän ulkopuolelle. He kertovat myös ystäviensä vinkkaavan tärkeistä tapahtumista, mikä kertoo siitä, että heidän sosiaaliset verkostonsa ovat varsin hyvät, Talvitie-Lamberg selvittää.

Kun Lillvist käytti Snapchatia, hän saattoi huomaamattaan viettää videoiden ja kuvien parissa tuntikausia.

Tätä ratkaisua olen usein joutunut perustelemaan hämmästeleville kavereilleni.

– Tunsin, että aikani kului hukkaan. Halusin käyttää sen ajan hyödyllisemmin. Harrastan ringetteä ja meidän joukkueellamme on talvikaudella treenejä monta kertaa viikossa. Lukiossa työkuorma on myös iso.

Lillvistin ikäisten parissa erittäin suosittu somemedia on Instagram, jossa jaetaan kuvia, lyhyitä videoita ja tekstiä. Milja ei ole koskaan käyttänyt Instagramia, vaikka kaverit ovat kannustaneet lataamaan sovelluksen.

– Tätä ratkaisua olen usein joutunut perustelemaan hämmästeleville kavereilleni. Mutta en vain näe, että Instassa mukana olo olisi hyödyllistä. Yksi kaverini sanoi kerran, että en missaa sieltä mitään, ja tämä kommentti merkitsi minulle paljon.

Lillvist luottaa siihen, että kaverit vinkkaavat hänelle, jos somessa puhutaan jostain tärkeästä.

– Esimerkiksi kun kaverini tekivät Insta-postauksen vanhojen tanssien jatkoista, he laittoivat nimeni mukaan tekstiin, kun mua ei voi merkitä (tägätä) kuviin.

Ihan kokonaan Milja Lillvist ei ole jättänyt somea, sillä hän katselee Youtuben videoita. Niiden sisältö on hänen mukaansa monipuolisempaa kuin elämän huippukohtiin keskittyvät kuvat ja videot Instagramissa.

– Youtuben videot ovat usein viihdyttäviä ja addiktoiviakin. Seuraan joitakin inspiroivia tubettajapersoonia ja monista videoista saan myös ideoita omien videoiden tekemiseen.

Omia videoitaan Lillvist ei jaa somessa. Hänen tekemäänsä videokoostetta vanhojen tansseista katsottiin yhdessä kavereiden kanssa hänen koneeltaan. Youtubenkin hän uskoo jossain vaiheessa jättävänsä, ja on jo yrittänyt vähentää sen käyttöä ja siirtyä lukemaan enemmän kirjoja.

Nuorena on nykymaailmassa oikeasti vaikeaa olla erilainen kuin muut.

Lillvist käyttää myös pikaviestipalvelu Whatsappia, jota hän ei luokittele somemediaksi. Vastaavan tyyppinen palvelu on Discord, jota hän käyttää yhden kaverin kanssa.

Pian valkolakin päähänsä laittava nuori nainen arvelee olevansa melko vahva persoona, joka ei jätä asioita puolitiehen. Ringetessäkin hän haluaa kehittyä koko ajan. Tärkeintä on toimia niin kuin itse tuntee oikeaksi.

– On helpompaa mennä muiden vanavedessä. Nuorena on nykymaailmassa oikeasti vaikeaa olla erilainen kuin muut. Se vaatii vahvuutta ja sen kestämistä, että jotkut katsovat pitkään ja kyseenalaistavat valintasi.

Kesän suunnitelmissa Lillvistillä on ylioppilasjuhlien jälkeen etsiä töitä ja keskittyä kuntoiluun. Välivuoden jälkeen hän suunnittelee pyrkivänsä opiskelemaan media-alaa.

Suunnan näyttäjiä – vai ulkopuolisia?

Kun Milja Lillvist poistui somesta, kaverit reagoivat asiaan yllättävästi.

– Tuli aika vihaista palautetta. Tekoni vaikutti myös heihin. Kun poistin tilini, heidänkin puhelimistaan poistui osa tallennetuista videoista. Tätä en ollut osannut ennakoida. Mutta kyllä me se kestettiin.

Monet Mediakieltäytyjät-tutkimukseen osallistuneista taas kertovat saaneensa ystäviltään wau-reaktioita päätöksestään. Heidän päätöstään halutaan kunnioittaa ja seurata. Some-kieltäytyjät saattavat olla jopa suunnan näyttäjiä muille. Heidän määränsä voi olla kasvamassa, mikä on tutkimusta johtavan Karoliina Talvitie-Lambergin mukaan tullut esiin useissa tutkimuksissa. Hänestä on hyvä tuoda esiin se, että laaja joukko ihmisiä on somen ulkopuolella ja ilman somea voi elää.

Tutkijan mukaan on tärkeää, että julkista viestintää toteutetaan ja kehitetään myös niiden näkökulmista, jotka eivät somessa ole. Muutoin kaikkien mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja kokea kuuluvansa yhteiskuntaan ei toteudu.

Jos haluaisi vaikuttaa esimerkiksi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon politiikassa, pitäisi olla aktiivinen somessa.

Mediakieltäytyjät-tutkimuksessa pyritäänkin selvittämään, mitä tapoja osallistua julkiseen keskusteluun somen ulkopuolelle jättäytyneet käyttävät. Tällaisia mahdollisuuksia ovat esimerkiksi kasvokkaiset tapaamiset, keskustelut, mielipidekirjoitukset perinteisessä mediassa, joillekin myös mielenosoitukset. Myös journalististen medioiden seuraaminen voi olla tapa kokea kuuluvuutta julkiseen keskusteluun.

Aineistosta tulee kuitenkin esiin toive paremmasta somen ulkopuolisesta julkisuuden tilasta. Tutkijan mukaan tämä toive haastaa myös yhteiskunnallisia instituutioita miettimään, miten kasvavan somen ulkopuolelle jättäytyvien joukon voi tavoittaa. Esimerkiksi mediatalot ja toimittajat ovat tässä avainasemassa.

Tietyissä tilanteissa somea ei kuitenkaan voi korvata, mikä on hätkähdyttävä aineistosta nouseva huomio.

– Tutkimukseen osallistuneet katsovat, että jos haluaisi vaikuttaa esimerkiksi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon politiikassa, pitäisi olla aktiivinen somessa, Talvitie-Lamberg toteaa.

Mediakieltäytyjät-hankkeessa tutkimuksen kohteena on nuorten aikuisten lisäksi kolme muuta ryhmää: oleskelulupaa odottavat maahanmuuttajat, kokeneet journalistit ja korkeassa asemassa työskentelevät akateemiset yliopistojohtajat.

Artikkeli Hei, hei aikasyöppö! julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kyse ei ole perinteisestä raivotaudista, jota myös vesikauhuksi kutsutaan. Tämä b-tyypin raivotauti ei leviä pureman välityksellä eläimestä toiseen tai eläimestä ihmiseen. Se leviää vain ihmisestä ihmiseen, tosin itse raivo voi kohdistua myös eläimiin.

B-tyypin raivotauti voi olla monimuotoinen, jolloin aivan kaikki ärsyttää. Taudin täsmämuotoisessa versiossa raivo kohdistuu yksittäiseen asiaan, joka voi olla ihan mikä tahansa. Yhdistävänä piirteenä molemmissa on, että tartunnan saanut reagoi yleensä selkäytimellä tai korkeintaan pikaisesti takaraivolla.

Kansanomaisesti tautia voisi kuvata termillä ajatusallergia. Tunnettuja ilmenemismuotoja ovat muun muassa someraivo, liikenneraivo ja laturaivo. Naapurikateus on yleensä ihan toinen tauti, mutta sekin voi ajan oloon muuttua raivoksi.

Tartuntamekanismia ei vielä tarkalleen tiedetä. Taudin on oletettu leviävän epämääräisissä vuorovaikutustilanteissa, mutta myös ihmisen ollessa täysin eristyksissä. Mahdollista tartuntaa ei estä käsienpesu tai desinfiointi. Pikemminkin on suositeltavaa kätellä mahdollisimman monia, sen on todettu lisäävän vastustuskykyä.

B-tyypin raivotautiin ei ole eikä tule varsinaista rokotetta, mutta taudin puhkeamista voi ehkäistä parhaiten kotikonstein ja maalaisjärjellä. Parhaita lääkkeitä epidemian taltuttamisessa ovat harkinta, ystävällisyys ja hyvän puhuminen. Niitä voi harrastaa sekä kasvokkain että sosiaalisessa mediassa.

Artikkeli Liikkeellä on ajatusallergiaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Aluksi löysin itseni usein refleksinomaisesti tarttumassa luuriini tyhjän tai seisahtuneen hetken tullen. Huomasin vähitellen omasta toiminnastani, että olen tottunut täyttämään hiljaisuutta selailulla. Hiljaisuus ja ajoittainen toimettomuus tuntuivat oudoilta, mutta pian ymmärsin raivanneeni itsessäni tilaa juuri sille mistä paastossa on syvimmillään kyse: hiljentymiselle, sydämen kuuntelemiselle, mielen rauhoittamiselle, katseen kääntämiselle kohti pääsiäisen suurta sanomaa.

Monilapsisen perheen äitinä olen tottunut siihen, että kaikista kodin äänistä pelottavin ja huolestuttavin on äkillinen hiljaisuus. Samaa sain todeta myös oman somepaastoni alettua, kun totuttelin ajoittaisen pään sisäisen hiljaisuuden hyväksymiseen. Kun mielen häly väistyi, sain huomata, että hiljaisuus todellakin puhuu. Se paljastaa minut itselleni sellaisena kuin olen, juurruttaa syvemmin siihen kohtaa elämää missä olen. Se kääntää sydäntä kohti Jumalaa.

Pääsiäiseen on vielä matkaa ja puhelimeni saa jatkaa rauhassa somelomalla.  Toivon kuitenkin, että vaikka paasto on rajattu aika, tämä paastonaika toisi mukanaan jotain pysyvää. Oivalluksia, kohtuullisuutta ja pysyviä hiljaisuuden hippusia arkiseen elämään.

Artikkeli Suuri paasto julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Idea hieman erilaisesta jumalanpalveluksesta oli muhinut jo jonkun aikaa nuorisotyönohjaaja Henrik Ketolan mielessä. Messu, joka tuntuisi sekä kotoisalta että rennolta, ja johon kuka tahansa voisi helposti tulla mukaan.

Kun Ketolan työtehtävät vaihtuivat reilu vuosi sitten ja hän aloitti nuorten aikuisten työn koordinaattorina, oli aika jatkojalostaa idea todeksi. Ketola halusi ottaa työskentelyyn mukaan mahdollisimman paljon vapaaehtoisia, nuoria aikuisia.

Yksi vapaaehtoisista oli Ilona Vehmas, joka opiskelee kolmatta vuotta luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa.

– Meitä oli kymmenkunta ideoimassa ja lopulta kuusi siinä oikein tiiviissä ryhmässä, jolla toteutimme ensimmäisen messun. Hioimme siihen ”kevytnäytelmällisen saarnaspektaakkelin”, Ilona Vehmas muistelee.

Työskentelyn tuloksena syntyi kerran kuukaudessa järjestettävien iltamessujen sarja. Jumalanpalveluskokonaisuuksia on tähän asti luotu musiikin kautta. Blues, hevi ja gospel -teemat olivat esillä syksyllä. Keväällä on luvassa rap-, pop-, irkku- sekä jazzmessu.

– Jatkossa tyylejä voisi myös yhdistellä. Hienoa olisi urkuhevimessu, Ketola ehdottaa.
– Voisihan se olla, että hieman erilainen jumalanpalvelus goes classic, Vehmas täydentää.
– Mikään ei estä, että joskus ei olisi musiikkia lainkaan. Voisi olla joku muukin teema, vaikkapa hiljainen messu, Ketola esittelee mahdollisuuksia.

Sekä Ketola että Vehmas kavahtavat ajatusta, että syntyisi vastakkainasettelua näiden ja muiden messujen välille. Kyse on kuitenkin samoista elementeistä, jotka ovat olemassa kaikissa jumalanpalveluksissa. Messuja toimittamassa on ollut myös alueseurakuntien pappeja ja nuorisotyöntekijöitä.

Kaupunginkirkon valinta tapahtumapaikaksi oli selviö, koska sinne on helppo tulla eri puolilta kaupunkia.

– Halusimme, että tämä palvelisi koko seurakuntaa ja myös niitä, jotka eivät ole mukana seurakunnan toiminnassa tai eivät kuulu edes kirkkoon, Ketola havainnollistaa.

Ketola on huomannut, että parhaiten tieto messuista on levinnyt sosiaalisen median kautta. Jokaisesta tapahtumasta on tehty myös etukäteen esittelyvideo, jota on voinut jakaa Facebookissa. Kun kaikki on tehty itse, eivät satsauksetkaan ole vaatineet paljoa rahaa. Lopputuloksena jokaisessa messussa on ollut keskimäärin puolitoistasataa osallistujaa.

– Ikähaitari on ollut laaja, nuorimmat ovat olleet parin viikon ikäisiä. Valtaosa on iältään siinä kolmenkympin ja viidenkympin väliltä, Ketola kertoo.

Vehmas ja Ketola ovat nauttineet erityisesti messujen rennosta tunnelmasta. Se on tarttuvaa sorttia. Kirkkoon voi tulla myös kesken messun tai lähteä sieltä silloin kun haluaa. Myös spontaanit aplodit bändille ja aito mukana eläminen sekä fiilistely kuuluvat asiaan.

– Ilossa on pyhyys ihan samalla tavalla läsnä kuin vakavuudessakin. Ne ovat elämän eri puolia ja me tarvitsemme molempia, Vehmas pohtii.

Työntekijät ja vapaaehtoiset puhaltavat yhteiseen hiileen ja näkevät vaivaa valmisteluissa, jotta kaikilla olisi paikan päällä hyvä olla. Jokaiselle on löytynyt sopivia tehtäviä, niillekin jotka eivät välttämättä halua olla esillä. Messuista saatu palaute on ollut kauttaaltaan rohkaisevaa.

– Joku muisteli, että ensimmäisessä messussa jaettiin ihan sikana pullaa. Meillä oli tosi hauskaa keittiössä, kun leivoimme. Jaoimme pullaa ja mehua ulkona suoraan pakettiautosta, Vehmas naurahtaa.

Hieman erilainen jumalan­palvelus,
Kaupunginkirkko klo 17

goes rap, feat. Daikini su 11.2. 
goes pop, su 11.3. 
goes irkku, su 8.4.
goes jazz, su 6.5.

Artikkeli Rento fiilis luodaan yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jotta saadaan palaset vastaamaan paremmin todellisuutta, ehdotan käytettäviksi asiayhteyttä paremmin kuvaavia termejä.
Facebook voisi luoda kategorioita, joista käyttäjän pitäisi valita vain yksi, itselle parhaiten sopiva. Valinnan jälkeen henkilön profiilisivu olisi ulkoasultaan valmiiksi sen näköinen kuin luokitus antaa luvan odottaa.

Epäsosiaalinen. Laaja kategoria, joka sisältäisi kaikenlaisen aggressiivisen käyttäytymisen, häiriköinnin, toisten mollaamisen jne. Profiilisivun ulkoasun väri punainen.

Piilososiaalinen tai pakkososiaalinen. Stalkkaajat muodostaisivat pääkäyttäjäryhmän. Mukaan laskettaisiin myöskin ne työnsä puolesta pakotetut sosiaalisen median seuraajat, jotka muutoin eivät vinkuisi Facebookin perään. Pohjavärinä harmaa. Tässä kategoriassa ongelma on tietysti siinä, että ei ole paljoa seurattavaa, kun kukaan ei tee päivityksiä tai kommentoi.

Yltiösosiaalinen. Ryhmän suuren sydämen muodostaisivat tykkääjät, kehujat, spämmääjät ja toisten seinille omia päivityksiään tekevät. Ne, jotka muiden mielestä ovat aina joka paikassa kommentteineen. Väriä en ole vielä keksinyt. Olisiko vaaleanpunainen?

Negasosiaalinen. Ryhmän ytimessä keskenään epäsovussa temmeltäisivät niin loukkaantujat, ainaiset valittajat kuin pätijätkin. Sellaista pohjaväriä tuskin onkaan, joka kelpaisi heille kaikille. Olkoon siis ruskea.

Artikkeli Faceliftingin paikka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen opiskelijat Juho Kuikka ja Elizaveta Morozova selvittivät kanditutkielmassaan vanhempien kokemuksia lastensa tietojen jakamisesta tai jakamattomuudesta somessa. Aihe osuu aikaan, sillä nykypäivän vanhempien on tärkeä sopia lapsen synnyttyä, missä määrin ja miten hänestä jaetaan tietoja ja kuvia somessa.

Tämä oli lähtökohta myös tälle tutkielmalle: Morozova sai hiljattain lapsen ja oli miehensä kanssa näiden valintojen edessä.

– Mieheni oli ehdottomasti sitä mieltä, että lapsestamme ei julkaista mitään ja minä taas sillä kannalla, että koska kerron elämästäni somessa muutenkin, en halua sulkea lastani kokonaan siitä pois. Päädyimme siihen, että julkaisemme hänestä ei-tunnistettavaa tietoa.

Loma saa somettamaan

Tutkielmassa haastatellut vanhemmat kertoivat, että keskeinen motiivi julkaisemiseen on halu jakaa perheen arkea ja yhteisiä hetkiä. Erityisesti lomamatkoilta jaetaan mielellään hyviä fiiliksiä.

‘’Arkipäivän tapahtumia. Ne on varmaan just semmosia ‘’luistelemassa, ‘’jäällä’’ – jossain ulkoilemassa tai jotain tällaisia…’’

‘’…se liittyy monesti itselläni loma-aikoihin. Että silloin on paremmin aikaa julkaista ja ottaa kuvia koska en oo kova ottaa kuvia niin tietysti sillon on vaikeeta kuvia julkaistakaan.’’

Some on yhteydenpitoa

Vanhemmat kertoivat julkaisevansa somessa myös perheensä kuulumisia, koska kokevat, että eivät ehdi tavata ystäviään. Päivityksiin liittyy usein huumoria, jonka varjolla voidaan kertoa ikävämmistäkin asioista.

“… jaan siviilielämästä semmosta arjen hilpeyttä, mitä meidän perheessä sattuu ja tapahtuu…”

Turvallisuus mietityttää

Vanhempien päätökseen olla jakamatta lasten kuvia ja tietoja liittyi monia syitä. Näitä olivat esimerkiksi kriittinen suhtautuminen someen ja turvallisuusuhat.

– Kun ei tiedetä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, toimitaan tosi varman päälle. Ei julkaista kuvia, kun ei voi tietää, mitä siitä seuraa, Kuikka toteaa.

 “…meidän perheen elämä on ensisijaisesti livenä, eikä somessa, eikä se vahvista tai heikennä meidän omaa kokemusta et jaetaanks me se vai ei.”

 ‘’…kun netissä kuvien liikuttelu ja tietojen liikuttelu on niin äärimmäisen helppoa, myös väärissä käyttötarkoituksissa.’’

Taustalla oli myös henkilökohtaisia syitä.

– Joku haastateltava oli saanut sellaisen kasvatuksen, että ei ole kohteliasta kertoa jatkuvasti omista asioistaan. Joku taas ajatteli, että kun kaveripiirissä on lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä, he eivät halua julkaista kuvia omista lapsistaan, kuvaa Kuikka.

Sitaatit on poimittu Juho Kuikan ja Elizaveta Morozovan kanditutkielmasta Vanhempien kokemuksia lapsiinsa liittyvien julkaisujen tekemisestä sosiaalisessa mediassa, Jyväskylän yliopisto 2017.

Kysy aina lupa lapselta

Some on hämärtänyt yksityisyyden ja julkisuuden rajaa. Viaton lapsuuskuva, jolle sukulaiset hymähtelevät perhealbumin ääressä, saattaa kuitenkin someen jaettuna olla riskialtis.

Kuva voi paljastaa lapsesta henkilökohtaisia asioita, aiheuttaa verkkokiusaamista tai synnyttää lapsessa ikäviä tunteita.

– On hyvä muistaa, että kuva, joka vanhemmasta tuntuu kivalta, voi olla lapsen mielestä hyvinkin nolo. Siksi on tärkeää kysyä lapselta aina lupa, jos haluaa julkaista häntä koskevia tietoja tai kuvia, toteaa Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Kirsi Pollari.

Yksityisyyden suoja on lapsenkin oikeus

Pollari  korostaa, että suostumuksen saaminen lapselta ei kuitenkaan vapauta aikuista vastuusta.

– Aikuisen on paikallaan miettiä, mikä vaikutus kuvan julkaisemisella voi olla lapselle nyt ja tulevaisuudessa. Verkkoon laitettuihin kuviin voi vaikuttaa huonosti julkaisemisen jälkeen. Ääritapauksissa niihin voi liittyä riski lapsen altistumisesta seksuaaliselle hyväksikäytölle ja houkuttelulle.

Pollari muistuttaa, että yksityisyyden suoja kuuluu perus- ja ihmisoikeuksiin.

– Kaikilla ihmisillä on tietty rauhoitettu alue, jonne kuuluvat asiat on oikeus pitää omana tietonaan, jos niin haluaa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 16. artikla velvoittaa suojelemaan lapsen yksityisyyttä kaikissa tilanteissa, myös perheen piirissä.

Lisää aiheesta:
Pelastakaa lapset ry:n Digiboom-hanke
Lapset & media – kasvattajan opas
Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediass

Artikkeli Hyvää fiilistä vai uhka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.