Kaija ja hänen nyt jo edesmennyt miehensä Alpo Airiainen olivat ymmällään, sillä he eivät olleet havainneet Jussin käytöksessä mitään erityistä. Nyt Jussin katse oli poissaoleva, eikä kukkien tuominen ollut hänelle tavallista. Jussilla todettiin stressin laukaisema skitsofrenia.

– Tämä oli meille järkytys, kuin pieni kuolema. Toivoimme, että se olisi ohimenevää. Pian meille selvisi, että tilanne oli lopullinen. Se oli kaikkein hankalinta hyväksyä, Kaija kertaa 20 vuoden takaista tapahtumaa.

Tilanteeseen liittyi myös vahvoja pettymyksen tunteita. Jussin opiskelut jäivät kesken, eikä hän todennäköisesti koskaan perustaisi perhettä. Kaverit kaikkosivat.

– Jussi oli ollut hyvin seurallinen ja menevä. Surin Jussin yksinäisyyttä ja sitä, että hänellä jäisivät monet ihanat asiat elämästä kokematta, Kaija-äiti sanoo.

Kova paikka

Luokanopettajana toimineella Kaijalla oli Jussin sairastuessa kolme työvuotta jäljellä. Hänen muusikkomiehensä oli juuri jäänyt eläkkeelle. Jussi muutti takaisin kotiin. He päättivät puhua asiasta avoimesti sekä perheen sisällä että ystävien, sukulaisten ja naapureiden kanssa. Lukemattomat rukoukset rukoiltiin. Aiheesta etsittiin tietoa, ja Kaija lähti mukaan mielenterveysomaisten yhdistykseen.

Mutta paikka oli kova. Niin kova, että Alpon haitari sammui vähäksi aikaa kokonaan. Ja samalla jäi Kaijan tanssi.

– Olin intohimoinen tanssija ja nautin suuresti, kun sain käydä tansseissa, joissa Alpo soitti. Elämämme oli musiikin täyteistä ja iloista. Kun Jussi sairastui, kaikki pysähtyi. Mutta onneksi Alpon soitto virisi uudestaan, kertoo Kaija.

Kunto vahvistui

Lääkityksen myötä Jussin kunto alkoi nousta ja persoona vahvistua. Hän ulkoili, jutteli ja eli normaalia arkea vanhempiensa kanssa. Perheen miehet kävivät usein Alpon kotitilalla Korpilahdella hommissa.

Asuttuaan reilun vuoden lapsuudenkodissaan Jussi oli valmis muuttamaan omilleen. Hän on pitänyt itsensä liikkeessä ja työskennellyt muun muassa puutarhoilla, mansikkapelloilla ja keittiöissä. Työkuntoutukseen osallistuttuaan Jussi sai työpaikan maalaiskunnan katu- ja puisto-osastolta, missä hän työskenteli useamman vuoden.

Nyt hän kokkaa mielenterveyskuntoutujien yhteisössä, Suvimäen Klubitalolla Taulumäellä.

– Se on ihana paikka. Siellä on monenlaista ohjattua toimintaa. Jussi menee sinne joka arkiaamu ja iltapäivällä hän polkee minun luokseni kahville. Sitten me juttelemme päivän asioista ja ajankohtaisista aiheista.

Tämä on heille tuttua, sillä Airiaisilla on aina oltu avoimia ja puhuttu vaikeistakin asioista.

– Hiljattain olemme Jussin kanssa keskustelleet muun muassa siitä, että jos minusta jättää aika ennen Jussia, meillä on suurenmoinen ystäväperhe, joka tuntee Jussin ja on luvannut pitää hänestä huolta minun jälkeeni. Ystävyys on mahtava asia. Se on ollut minulle aina voimanlähde, Kaija toteaa.

Mieli on auki

Tällä hetkellä Jussi hoitaa itse lääkityksensä, kaupassakäynnit ja ruuanlaitot. Hän on sosiaalinen ja valoisa ja reissaa omatoimisesti veljensä perheen luona Latviassa.

– Mielestäni Jussin sairaus on lievä. Hänellä on paljon terveitä alueita ajattelussa. Ulkopuolisen silmissä hän saattaa vaikuttaa ihan terveeltä.

Äiti huomaa kuitenkin Jussin ajatuksissa omituisuuksia.

– Sairaus ilmenee esimerkiksi siten, että hän yleistää omia mielipiteitään ja käsityksiään. Hän kuvittelee, että kaikki muutkin ihmiset ajattelevat samalla tavalla. Skitsofrenialle on tyypillistä, että henkilö siirtää omia ajatuksiaan toiseen ihmiseen.

Joissakin asioissa Jussi on äärettömän pikkutarkka, ja aikataulut ovat hänelle tärkeitä, eikä hän ole valmis muuttamaan suunnitelmiaan kovin nopeasti. Myös tämänhetkinen levoton maailmanmeno saattaa aiheuttaa hänelle ahdistusta.

– Jussin mieli on niin auki, että siihen vaikuttavat kaikki asiat, etenkin väkivalta. Tavallinen ihminen sulkee mielensä näiltä. Itse hän ei ole kuitenkaan aggressiivinen, eikä hänellä ole rumia puheita.

Elämä mallillaan

Äidin silmin Jussin elämä on mukavalla mallilla.

– Hän vaikuttaa tyytyväiseltä. Ja niin olen minäkin. Olen hyväksynyt Jussin tilanteen ja ajattelen, että tämä on meidän polku. Kuljemme sitä käsi kädessä. Joskus Jussi suree sitä, että hänellä ei ole elämänkumppania. Silloin sanon hänelle, että hänen perheensä on tässä – äiti ja poika ovat nyt perhe.

Tiesitkö?

• Keski-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry tukee omaisia, joiden
  läheinen on sairastunut psyykkisesti.
• Yhdistyksestä saa tietoa mielenterveysasioista sekä vertaistukea samanlaisessa elämäntilanteessa olevilta.
• Yhdistys järjestää myös monenlaista virkistystoimintaa.
  

  Ota yhteyttä:

  Keski-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry
  Tapionkatu 4 A 5, 40100 Jyväskylä
  050 528 0030
  toimisto@finfamiks.fi
  www.finfamiks.fi

Artikkeli Pienestä kuolemasta valoon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.