– Tämä on meidän Kipinä. Ollaan alettu käymään täällä heti, kun kotiuduimme Annin kanssa sairaalasta, Virtalat kertovat.

Oma alueseurakunta tuntuu läheiseltä. Kipinään Sepän kauppakeskuksessa on helppo tulla, ja samalla reissulla voi piipahtaa ostoksille.

– Kipinä on hieno ja siisti paikka. Eikä tämä ole vain huhtasuolaisille, väkeä käy ympäri Jyväskylää, Nina Virtala sanoo.

– Täällä on myös upeita musa­keikkoja, Mika Virtala täydentää.

Virtalan perhe on ollut mukana seurakunnan Eka vauva -ryhmässä, Vaunujengissä ja Pop up -muskarissa. Niina-äidille ja Annille kerhoilu tuo mukavaa ohjelmaa päivään. Mika-isä tulee mukaan, kun työ sen sallii.

– Anni pääsee näkemään toisia lapsia ja perheitä. Itsekin tutustun ihmisiin, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Toisinaan päivät lapsen kanssa kotona tuntuvat pitkiltä, Nina Virtala toteaa.

– Pop up -tyyppinen toiminta sopii meille hyvin. Tulemme paikalle silloin, kun meille käy. Pienen kanssa on hankala suunnitella menoja etukäteen, hän jatkaa.

Mietimme jatkuvasti uusia keinoja tavoittaa ihmisiä

Huhtasuon aluekappalainen Paulus Pikkarainen kertoo, että juuri avoin perhe- ja lapsitoiminta tuo väkeä Kipinään. Kauppakeskuksessa kynnys osallistua seurakunnan toimintaan madaltuu.

– Kipinään on helppo tulla mukaan toimintaan, konserttiin tai vain viettämään aikaa. Väki löytää luoksemme yhä paremmin. Mietimme jatkuvasti uusia keinoja tavoittaa ihmisiä ja kertoa olemassaolostamme.

Pikkarainen aloitti tehtävässään vuosi sitten, jolloin alueseurakunnan toimintaa oli siirretty Kipinän tiloihin sisäilmaongelmien alta. Työn sisällöt ovat jonkin verran yllättäneet.

Jyväskylässä luotetaan alueseurakuntien työhön.

– Voin aluekappalaisena vaikuttaa asioihin enemmän kuin etukäteen oletin. Jyväskylässä luotetaan alueseurakuntien työhön. Saamme tukea kokonaisseurakunnalta ja viemme ruohonjuuritasolla omaa visiotamme eteenpäin.

– Meillä on mahtava, motivoitunut työyhteisö, joka kaikkien toimitilavaihdosten ja muiden muutosten jälkeen on innostunut uudistamaan työtään ja haluaa aidosti miettiä, mikä tätä seurakuntaa parhaiten palvelee, Pikkarainen lisää.

Kauppakeskus Sepässä päästään uudella tavalla lähelle kaupunkilaisia ja seurakuntalaisia. Myös tapa tehdä työtä uudistuu.

– Yhteys ihmisiin on täällä tiiviimpi kuin perinteisissä seurakunnan tiloissa. Toivon, että olemme elävä seurakunta, joka on aidosti läsnä ihmisten arjessa. Siihen tarpeeseen Kipinä vastaa hyvin.

– Luomme Kipinästä paikkaa, joka herättää tunteita. Esimerkiksi uusi alttaritaulu saattaa hätkähdyttää ja laittaa miettimään. Tunteita herättävään paikkaan on mielenkiintoa palata ja siihen on helppo kiinnittyä, Pikkarainen sanoo.

Kipinässä tapahtuu valtaosa alueseurakunnan toiminnasta. Sunnuntaisin seurakuntalaiset kokoontuvat jumalanpalvelukseen Huh­takotiin. Lisäksi Halssilan kerhotila Telkänpesässä toimii pienryhmiä ja varhaiskasvatuksen kerhoja.

Seurakunnan työntekijöiden lisäksi Pikkarainen tekee työtään Huhtasuon alueneuvoston luottamushenkilöiden kanssa. He ovat yhdessä linjanneet, että toiminnan määrärahasta käytetään noin kymmenen prosenttia tiettyjen painopistetapahtumien markkinointiin. Ensi vuodelle suunnitellaan entistä enemmän konsertteja ja vastaavia tapahtumia Kipinään.

Uskallamme kokeilla uutta.

Konsertit ovat maksullisia, koska lipputuloilla katetaan osa kuluista ja voidaan tehdä uusia konserttihankintoja. Syksyn konserttisarjan aloittaa Anssi Kela.

– Tavoitteena on toteuttaa hyvin erilaisia konsertteja perinteisestä gospelista pop-muusikoihin, joilla on jokin kiinnekohta kristilliseen kulttuuriin, vaikka se ei olisikaan heidän taiteessaan päällimmäisenä.

Pikkarainen näkee alueseurakunnassaan paljon mahdollisuuksia ja hänellä on vahva luottamus tulevaisuuteen.

– Haluamme olla rohkeita, ennakkoluulottomia ja helposti lähestyttäviä. Uskallamme kokeilla uutta ja luopua sellaisista toiminnoista, jotka eivät enää toimi.

Huhtasuon alueseurakunta

• Aluekappalainen Paulus Pikkarainen
• 15 työntekijää, joista 4 pappia
• Toimitilat: Huhtakoti, Telkänpesä ja Kipinä
• Alueneuvoston jäsenet: Antti Humalajoki, Hannu Huttunen, Milka Honkakoski, Marjatta Hynynen, Atte Kesti (pj), Sari Malmberg, Siiri Muhonen ja Tapio Peltomäki
• Alueet: Halssila, Huhtasuo, Kangasvuori ja Seppälä (Kartta.jkl.fi -> aluejaot -> alueseurakunnat)

Artikkeli Huhtasuolla kokeillaan uutta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Perheeni kanssa tulimme Suomeen vuonna 2015. Egyptissä olin ehtinyt työskennellä pappina ja minulla oli sitä kautta kokemusta turvapaikanhakijoista ja siirtolaisista, joita oli siellä paljon.

Tänne tultuani halusin oppia suomen kieltä ja tutustua vapaaehtoistyön kautta suomalaiseen työelämään. Viime vuonna aloitin Aseman Pysäkillä vapaaehtoistyöntekijänä. Työskentelen siellä kolmena päivänä viikossa. Tänä vuonna työni laajeni Kauppakeskus Sepässä sijaitsevan Kipinän tiloihin, jossa työskentelen kahtena päivänä viikossa.

Ensimmäisiä kertoja Kipinässä vierailtuani minulla syntyi idea suomen kielen keskustelukerhosta ja läksykerhosta. Maahanmuuttajille ei ole paljoakaan paikkoja, jossa he voisivat opiskella kieltä, varsinkaan jos haluaa oppia sitä keskustelemalla. Kipinässä on mahdollista tavata ihmisiä, jutella ja jakaa ideoita.

Normaaleista kielikursseista poiketen haluamme auttaa ihmisiä arkisten asioiden hoidossa. Osa maahanmuuttajista tarvitsee apua postin lukemisessa, laskujen maksamisessa, matkalippujen tilaamisessa tai Kelassa asioimisessa. Mitä enemmän voin heitä auttaa, sitä onnellisemmaksi tunnen itseni.

Kotoutumisen suurin ongelma on, että muualta tulijan on vaikea tutustua tavallisiin suomalaisiin ihmisiin. Se on kuitenkin kielen ohella ainoa tapa sulautua joukkoon, ja sitä kautta tuntea itsensä tervetulleeksi.

Kipinässä olemme maahanmuuttajina päässeet ylittämään tätä kynnystä, tutustumaan jyväskyläläisiin ihmisiin ja juttelemaan heidän kanssaan. Yksinkertaisesti sanottuna, me tarvitsemme suomalaisia opettamaan meille suomen kieltä.

Vapaaehtoistyössä olen oppinut, että kulttuurien kohtaaminen rikastuttaa kaikkia. Jos olemme yhdessä koolla, se vaikuttaa siihen, että koemme olomme turvalliseksi.

Artikkeli Opettakaa meille suomen kieltä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ruotsissa asuin kolmeen eri otteeseen 90-luvulla sekä vuosituhannen vaihteen jälkeen. Työskentelin pisimpään Tukholman metrossa lipunmyyjänä.

Pidän itseäni kansalaisopiston suurkuluttajana, niin runsaasti kursseja mahtuu vuosien varrelle. Laulaminen on intohimoni ja harrastan sitä sekä yksin että ryhmissä.

Minulla on yhteiskristillinen tausta ja vuosien kokemus vapaaehtoistyöstä eri seurakunnissa ja yhteisöissä. Kuulun näkövammaisille tarkoitetun Henki&elämä-äänilehden lukijatiimiin. Ylistyslauluiltojen johtamisen lisäksi olen toiminut englannin ja ruotsin kielen tulkkina eri tilaisuuksissa.

Nyt olen ollut työttömänä muutaman vuoden. Sisäilmasairastuminen ja astma rajoittavat työnhakuani, koska terveitä työtiloja on vähän.
Suoranainen lottovoitto oli, kun pääsin tammikuussa kuntouttavan työtoiminnan kautta Sepän Kipinään aulaemännäksi. Siellä on terve ilma hengittää ja mukava työyhteisö.

Tämä työ on minun juttuni. Olen ihan liekeissä. Sosiaalisena ihmisenä parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen. Työhistoriaani katsoessani huomaan, että olen aina halunnut työskennellä ihmisten parissa ja auttaa muita. Ystäväni ja perheeni tietävät, että tekisin mitä vain heidän puolestaan.

Arvostan ilon tuottamista toisille ja hyviä ihmissuhteita enemmän kuin rahaa. Toivon tulevaisuudelta lisääntyvää terveyttä ja vakituista työpaikkaa.

Minua pelottavat yhteiskuntamme koventuneet arvot ja kahtiajakautuminen. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu näyttää kasvavan, kun taas myötätunto toisia kohtaan tuntuu vähenevän.

Minulle ihmisarvo on tärkeämpi kuin ihmisen tuottavuusarvo. Elämässä ei kaikki aina mene niin kuin Strömsössä, kuka tahansa voi yllättäen menettää terveytensä tai työnsä. Siksi tarvitsemme lisää armeliaisuutta ja lähimmäisenrakkautta.

Artikkeli Aulaemännän pesti kuin lottovoitto julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Onpas täällä kivannäköistä. Mukava nähdä. Mitäpä oikein kuuluu?

Heta Koskinen, Ninni Issakainen, Siiri Muhonen ja Nea Ekman ovat kaikki 18-vuotiaita Lyseon lukion oppilaita ja Huhtasuolta kotoisin. Siksi puhe kääntyy kauppakeskus Sepässä oleviin seurakunnan uusiin tiloihin, Sepän Kipinään.

– Onhan se haikeaa, kun ei ole enää tuttuja Huhtasuon nuorisotiloja, ja vähän ikäväkin niitä on. Henkiset siteet jäivät sinne, Siiri Muhonen sanoo.

– Erityisesti ikävöin sitä littanaa sohvaa, joka oli surkein ikinä. Ja ihanan ahdasta keittiötä, Ninni Issakainen nauraa.

Kaverukset paljastuvat aktiivisiksi seurakuntanuoriksi. He ovat tulleet tapaamaan tuttuja nuorisotyönohjaajia vuosien ajalta. Keskustelu kääntyy riparimuistoihin ja syykin on selvä. Tytöt ovat kokeneita isosia, ja leirejä on suunniteltu yhdessä Hurmeen ja Jokiniemen kanssa.

– Mulle oli ihan selvää, että lähden riparin jälkeen isoseksi. Leireiltä sai paljon uusia kokemuksia, hauskoja muistoja ja tapasi uusia ihmisiä, Muhonen sanoo.

– Isosena pääsi esimerkiksi laskettelemaan Rukalle ja matkustamaan Viroon, Issakainen listaa.

Ylioppilaskirjoitukset ovat tänä keväänä. Mitä sen jälkeen? Suunnitelmat vaihtelevat. Yksi haluaa opiskella englantia, toinen mediaa ja markkinointia, kolmas sosiaali- ja terveysalaa. Neljäs aikoo mennä armeijaan.

Nuorisotyönohjaajien ja nuorten välistä vuorovaikutusta seuratessa yksi asia käy nopeasti ilmi. Tällaiset kohtaamiset ovat hyvin tärkeitä sekä nuorten että aikuisten kannalta.

Keskustelujen ei tarvitse aina olla mitenkään syvällisiä. Tavalliset keskustelut tai hyvin pienetkin asiat voivat olla kovinkin merkityksellisiä.

– Muistan, kuinka nuorisotyöntekijä oli tärkeä itselle, joten siksi hakeuduin alun perin alalle, Maria Hurme paljastaa.

– Sitä yrittää luoda tilanteita niin, että jokainen uskaltaisi puhua omista asioista, Leila Jokiniemi jatkaa.

Parasta työssä ovat molempien mukaan ihmisten persoonat.

– Ne on valloittavia, Jokiniemi sanoo.

– Joskus sitä miettii, mistä näitä hyviä tyyppejä tulee, Hurme komppaa.

Nuorisotyöntekijät tuntevat monen koululaisen pitkältä ajalta. Hurmeella on nuorisotyötä takana vuodesta 2007, Jokiniemellä vuodesta 1986 lähtien. Oma persoona on vahvasti pelissä työssä.

– Nuoret tajuaa, jos sä feikkaat jotain muuta kuin oikeasti olet, Hurme vakuuttaa.

Nuorisotyöntekijä näkee nuorten kasvun usein aikuiseksi. Yksi työn suola on päästä seuraamaan tätä kehitystä.

– On hienoa nähdä heidän tarinansa. Se kasvamisen vaihe, miten he löytävät uusia puolia itsestään ja tulevat sinuiksi itsensä kanssa, Jokiniemi sanoo.

Lopuksi hän kertoo hauskan tarinan sukupolvisuudesta.

– Eräs äiti toi poikansa jokin aika sitten isoskoulutukseen ja paljastui, että hän oli ollut itse nuorena myös minulla isosena.

Artikkeli Sepän Kipinässä tavataan tuttuja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.