Pihan takaosassa katse kiinnittyy vanhoihin junavaunuihin, jotka on kunnostettu näyttelytiloiksi. Kapuamme vaunuun, jossa on Karin tuotantoa hänen uransa alkuvaiheilta. Liuskekivestä veistettyjä kissoja, lasista ja pronssista tehtyjä valokirjoja, kookkaita kiviteoksia. Oivaltavaa, kantaaottavaa, pisteliästäkin. Fiinimpää salonkivaunua koristavat Samulin sympaattiset hirvi- ja lintuhahmot.

Yhteistyö on luontevaa

Taiteilijoiden pajassa on kotoinen tunnelma: kamiinassa räiskyy tuli, kahvi porisee ja radio soittaa iskelmää. Tähän tapaan isä ja poika yleensä aloittavat päivänsä. Kari vähän aiemmin, Samuli sitten, kun on saanut lapset kouluun ja päiväkotiin.

– Tämä on meidän työmaa. Pidämme säännöllisestä rytmistä kiinni. Emme lipitä viiniä ja odottele inspiraatiota. Kumpikin tekee omia juttujaan, mutta autamme toisiamme eri työvaiheissa, kertoo Kari.

Ajatus isän ja pojan työskentelystä yhdessä syntyi luonnostaan. Kari oli tehnyt taidetta 1980-luvun alusta lähtien virkamiesuransa ohessa autotallissaan. Samuli kiinnostui käsillä tekemisestä seurattuaan isänsä työskentelyä. Myös Palokan yläkoulun kuvisope Jarmo Laaksonen rohkaisi taiteellisesti lahjakasta nuortamiestä hakeutumaan taiteen pariin.

Valmistuttuaan Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja Kuopion muotoiluakatemiasta Samuli etsi paikkaa taiteen tekemiseen.
Kun Pykälistö löytyi, isä oli valmis ryhtymään poikansa tavoin yrittäjäksi.

– Samppa on diplomaatti, joka on mukana liitoissa ja yhdistyksissä. Minä taas haluan kulkea aina vastavirtaan. Olin suututtanut kulttuuripiirit ja ajattelin, että Sampan vanavedessä pääsen tekemään taidetta päätoimisesti, Kari kuvaa.

Taidetta eri materiaaleista

Karin taide on syntynyt halusta ottaa kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Kivi valikoitui Karin materiaaliksi sillä ajatuksella, että sitä olisi hänen mielestään hyvä käyttää jo eläessä. Kiven ohella Kari on käyttänyt teoksissaan paljon lasia ja valoa.

– Haluan uhmata erilaisten materiaalien yhdistämistä. Uhmahenki pitää olla päällä, jotta löytää jotain uutta.

Samulin taiteen tekemistä on ohjannut pyrkimys toteuttaa omia ajatuksia eri materiaaleilla. Hänelle läheisiä materiaaleja ovat metallit, pronssi ja teräs.

– Ne ovat kovia ja kestäviä. Teosten aiheet tulevat elävästä elämästä. Yleisesti ottaen luonto on minulle tosi tärkeä, Samuli toteaa.

Samulin tunnetuimpia veistoksia ovat Citybird-linnut. Kipinä kivitöihin syntyi hänen pikkupoikana poraamista tuikkukivistä.

– Myöhemmin tuikusta jalostui hiirihahmo, jolle kasvoi korvat ja häntä. Sitten rupesin miettimään, miten kiven saa kävelemään. Citybirdin pää ja jalat syntyivät pronssista. Siitä se lähti. Se elää koko ajan.

– Sampalle luonto on tärkeä, minä teen taidetta siitä, mikä ottaa minun luonnolle, Kari kiteyttää.

Vinoilua hyvässä hengessä

Työtä tehdessään isä ja poika eivät paljon puhu. Mutta sanailevat sitäkin enemmän. Yhdessä työskentelyssä antoisinta heidän mielestään onkin, että toiselle saa vinoilla hyvässä hengessä.

– Voimme sanoa asioita vapaasti ja suoraan. Meillä on näkemyseroja, mutta pääsääntöisesti yhteistyö toimii hyvin. Kun tulee törmäyksiä, voi ottaa hajurakoa ja siirtyä toiseen verstaaseen, Samuli tuumaa.

Erimielisyydet käsitellään nopeasti.

– Kutsutaan syömään ja käydään asia läpi, Kari kertoo.

– Emme ole pitkävihaisia. Ei tässä ole aikaa sellaiseen, Samuli vahvistaa.

Pyydättekö toisiltanne anteeksi?

– No minä en pyydä. Samuli saa pyytää. Minunkin puolesta, nauraa Kari.

Yhteen hiileen

Nauru ei ota loppuakseen, mutta kun pyydän Samulia luonnehtimaan isäänsä, hän vakavoituu.

– Hän on äärimmäisen hieno ja oikeudenmukainen ihminen, joka ottaa muut laajasti huomioon. Isä on minulle arvokas ja rakas. On ollut helppo lähteä tällaiselle vaikealle alalle, kun on nähnyt realiteetteja, eikä ole ollut mitään odotuksia. Kaikki, mikä on tullut, on ekstraa. Eteenpäin on päästy pikkuhiljaa.

Kari arvioi, että heidän suhteeseen on tullut yhteistyön myötä lisää syvyyttä.

– Aistimme toistemme ajatukset ja puhallamme yhteen hiileen. Minä olen särmikäs ja Samppa rauhallinen. Täydennämme toisiamme.

Artikkeli Uhmaaja ja diplomaatti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.