Minua puhuteltiin tuttavallisesti etunimellä. Vaikka en edes katsonut lähettäjän nimeä, olin varma, että en tuntenut häntä entuudestaan. Liiallinen tuttavallisuus oli ensimmäinen virhe.
Toinen virhe löytyi jatkolauseesta, jossa pidettiin selvyytenä, että haluaisin puhua edullisimmista sopimuksista hetken aikaa. Kuinkahan kauan ja kenen ehdoilla?

Jos puhelinmyyjä soittaa, vastaan lyhyesti ja puhelun jälkeen lisään numeron laitteen mustalle listalle. Aika usein tulee ilmoitus, että samaisesta numerosta on yritetty soittaa uudemman kerran. Myyjät ovat sinnikkäitä, mutta en minäkään ihan eilisen teeren poika ole näissä kuvioissa.

Jäin pohtimaan, kuinka moni kokee kirkon työntekijän lähestymisen vähän samalla tavalla. Olemmeko ihmisiä kohdatessamme liian tuttavallisia, varsinkin jos kyseessä on ventovieras?
Koetaanko lähestyminen kiusallisena ja ilosanoman välittäminen tuputtamisena, josta ilo voi olla peräti kaukana? Jospa toinen ei ole syystä tai toisesta lainkaan kiinnostunut tästä ”meidän yhteisestä asiasta” tai ajankohta keskustelulle on sillä hetkellä yksinkertaisesti väärä. Kenen ehdoilla mennään ja kuinka kauan?
Siinä saattaa käydä ihan samalla tavalla kuin minulle puhelinmyyjien ja myyntitykkien kanssa, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Artikkeli Ei voisi vähempää kiinnostaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.