Kouvolan ja Anjalankosken emäntä Sanna Ahtiainen kertoo, että Ystävän Kammarin lounaalla käy noin sata henkilöä ja Sunnuntai Specialissa parhaimmillaan jopa 130.

– Myös kirkkokahvit ovat suosittuja. Jos Anjalankoskella on kirkkokahvit, pakkaan kaiken Kouvolassa, kannan autoon ja toivon, etten ole unohtanut mitään, Ahtiainen naurahtaa.

Tarjoilujen vieminen paikasta toiseen on tuttua myös Kuusankosken seurakunnan emännälle Marja-Leena Okalle, joka työskentelee lisäksi Voikkaalla ja Pytynlahden kesäkodissa.

– Keväällä saatan olla päivän Kuusankoskella, käydä kotona ja mennä illaksi Pyttärin saunailtaan. Siinä tulee työpäivälle pituutta, Okka laskeskelee.

Elimäen seurakunnan emäntä Anne Koskinen on iloinen siitä, että on saanut kiertää kaikki Kouvolan seurakuntien keittiöt läpi.

– On saanut nähdä uusia ihmisiä ja ottaa vinkkejä muista keittiöistä. Samalla voi kisailla itsensä kanssa, että muistaako, missä välineet ovat kussakin keittiössä, Koskinen kertoo.

EMÄNTÄ Katja Aho työskentelee Puhjonrannan ja Niinirannan leirikeskuksissa, joissa järjestetään kesän aikana rippileirejä, kuten Pytynlahdessakin. Leireillä ei ole juurikaan ruokahävikkiä. Emännät ovat tarkkana siitä, millaisia nuoria rippileirillä on, sillä paljon urheilevat nuoret syövät enemmän ja juovat leirille varatut maidot parissa päivässä. Silloin täytyy hakea täydennystä.

– Olemme pyytäneet nuorilta ruokatoivelistan, jotta ruoka on varmasti sellaista, joka maistuu. Silloin ruokaa jää jäljelle aika vähän, Okka kertoo.

Ylijääneet puurot hyödynnetään sämpylöiden taikinassa, johon sopivat hyvin myös ruokailusta jääneet porkkanaraasteet ja sosekeiton jämät. Lopputuloksena on ihanaa vastaleivottua sämpylää. Ylijääneet siivuleivät muuttuvat krutongeiksi tai lämpimiksi voileiviksi, ja piimät sujautetaan kuivakakkutaikinaan. Hävikkiä torjutaan myös lahjoittamalla ylijäämäruokaa diakonian kautta tai myymällä ruokarasioita tapahtuman päätteeksi.

Emännät myös keräävät tietoa tapahtumien osallistujamääristä, joiden perusteella arvioidaan sopivaa ruokamäärää seuraavaa kertaa varten. Aina osallistujamäärän arviointi ei ole helppoa.

– Erään papin virkaanasettamisen juhlaan oli hankittu täytekakku 60 henkilölle. Kirkossa olikin 120 henkilöä, joten aloimme puolittaa kakkupaloja, jotka olivat onneksi reilun kokoisia. Kakkua riitti kaikille, Okka kertoo.

HÄVIKKIRUOAN torjuminen on osa seurakuntien ympäristötyötä, johon emännät osallistuvat tekemällä myös ympäristöystävällisiä valintoja ruokien, pesuaineiden ja somistusten hankinnassa. Samat silkkikukat ovat ruokapöytien koristuksena vuodesta toiseen, ja luonto tarjoaa materiaalia vuodenaikojen mukaan: lyhtykoisot, kävyt, havut, mustikanvarvut, keltaiset lehdet ja kelottuneet oksat tuovat tunnelmaa kattaukseen.

Artikkeli Emäntien keittiössä ruokahävikki on pientä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Hän valmisti itse pyydystettyä haukea, uusia perunoita, kalakeittoa ja monia muita ihania ruokia, jotka maistuivat minulle ja veljelleni. Näissä hetkissä kiteytyivät suvun yhteys ja läheisistä välittäminen.

Lapsia opetettiin hankkimaan ravintoa luonnosta eli sienestämään, marjastamaan ja kalastamaan. Äidinäidin luona Pohjois-Karjalassa, Pielisen saaressa kalastettiin ahvenia.

– Isoäiti savusti kalat. Savusaunan jälkeen saimme nauttia yksinkertaisen ihanaa ruokaa.

Aikuisen Marianne Heikkilän suhde ruokaan on sekä yhteisöllinen että käytännöllinen.

– Haluan opettaa nuoria tekemään ruokaa, vaikka itse en olekaan erityisen hyvä kokki. Yhdessä syömisen perinne on arvo, jonka haluan siirtää seuraaville sukupolville.

Ruuasta on tullut osa identiteettiä

Ruoka on meille välttämätön, ja useimmille myös tärkeä asia, johon liittyy sosiaalisia, kulttuurisia, eettisiä ja terveydellisiä seikkoja sekä hengellisiä vertauskuvia.

– Ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt, ja ruokaharrastus on yksi harrastus muiden joukossa. Tietämys kasvaa, ja ravinnon sekä liikunnan vaikutukset terveyteen ovat paljon esillä. Ihmiset haluavat vaikuttaa ympäristön ja eläinten hyvinvointiin ruokavalintojen avulla.

Heikkilän ja Marttaliiton asiantuntijoiden mielestä nykyisin ravitsemukseen liittyy kuitenkin monia arveluttaviakin ilmiöitä.

– Ruokakuplalla tarkoitan esimerkiksi sitä, että hyvinvointivaltiossa useimmilla ihmisillä on mahdollisuus tärkeillä, leikkiä ja hienostella ravinnon kanssa. Elintaso on noussut, ja monilla on varaa ostaa sitä, mitä tekee mieli. Ruuasta on tullut osa identiteettiä eli voit erottua joukosta tai kuulua johonkin ryhmään ruokavalintojen perusteella.

Samaan aikaan nälänhätä ja vesipula ovat todellisuutta monilla alueilla maailmassa. Vähävaraisten ihmisten määrä ja ruoka-avun tarve ovat lisääntyneet Suomessakin.

Oma hyvinvointi on tärkeä

Ruoka on paljon esillä mediassa.

– Sen antama kuva ei aina vastaa totuutta ihmisten arjesta, huomauttaa Heikkilä.

Ruokaa markkinoidaan kuten muitakin suuntauksia. Monet dieetit ovat muoti-ilmiöitä, jotka tulevat ja menevät.

– Oma hyvinvointi on tärkeää, ja siksi halutaan kokeilla trendidieettejä, jotka usein lupaavat ihmeitä. Ruokavalintojen kautta yksilöllä on mahdollisuus hallita edes jotain asiaa omassa elämässä. Oma, tuunattu ruokavalio on osa oman persoonan vahvistamista.

Ruokakupla tarkoittaa myös sitä, että moni on kadottanut ymmärryksen ruokaketjusta. Ei käsitetä, mistä ravinto tulee ja miten se saadaan pöytään.

– Tärkeää olisi pohtia, miten voisimme vähentää ruokahävikkiä ja miten oppisimme arvostamaan yhteisiä aterioita sekä turvallista lähiruokaa, korostaa Heikkilä.

Puhdasta ja ekologista lähiruokaa

Martat kannattavat lähiruokaa ja sesongin satokausiruokaa, joka on suomalaista, puhdasta, eettistä, ekologista, maukasta, turvallista ja kestävin periaattein tuotettua.

– Marttojen ruokafilosofia soveltuu itse asiassa varsin hyvin tämän päivän trendeihin ja tavoitteisiin.

Kestävä ruokajärjestelmä on sellainen, että kuluttajat valitsevat ruokaa, joka on tuotettu alkutuotannosta lähtien raaka-aineita viisaasti käyttäen ja ravinteita kierrättäen.

Monet päättävät ruokavaliostaan eettisin ja ekologisin perustein. Useat suosivat luonnonmukaisesti viljeltyjä ja kasvatettuja tuotteita.
Luonnonmukaisen ruuan tuottaminen jakaa kuitenkin mielipiteitä. Luomutuotantoa sanotaan usein tehottomaksi, koska siinä tarvitaan suurempi kasvuala kuin vastaavan tavanomaisesti tuotetun ruokamäärän tuottamiseen. Siksi se on usein myös kalliimpi vaihtoehto.

– Tutkimusten mukaan suomalaiset luomutuotteet eivät juuri eroa terveellisyyden ja puhtauden puolesta tavanomaisesti tuotetuista elintarvikkeista. Muualla maailmassa ero voi olla suurempi. Etuina on, että luomutuotanto lisää luonnon monimuotoisuutta, ja eläinten hyvinvointiin kiinnitetään enemmän huomiota, Heikkilä pohtii.

Vähemmän punaista lihaa

Vaikka lihan kulutus ei ole vähentynyt Suomessa, se on muuttunut. Ympäristötietoisuus ja vastuu maapallon ravitsemuksesta näkyvät nykyisin siinä, että useat ihmiset länsimaissa ovat vähentäneet punaisen lihan syömistä. Proteiinia saadaan yhä enemmän muun muassa siipikarjasta, kananmunista ja soijasta.

Markkinoiden uutuuksia ovat härkäpavuista valmistettu härkis ja nyhtökaura sekä maidosta tehty ruokarae, mifu. Moni pitää uutuuksia hintavina. Heikkilä on toista mieltä.

– Tuotteet ovat kypsennettyjä, ja ruoanvalmistuksessa 250 grammaa vastaa noin 400 grammaa  kypsentämätöntä jauhelihaa. Lopullinen hintaero on aika pieni.

Marttaliiton mukaan eettisin ja ekologisin perustein valitut tuotteet ovat kokonaisuuden kannalta aina parempi vaihtoehto kuin olla kiinnittämättä huomiota pakkausmerkintöihin, raaka-aineiden koostumukseen ja ympäristövaikutuksiin.

Liikaa ruokaa roskiin

Suomessa päätyy vuosittain roskiin jopa 460 000 tonnia ruokaa. Marianne Heikkilän mukaan pelkästään kotitalouksissa jokainen suomalainen heittää ruokaa roskiin reilut 20 kiloa vuodessa. Eniten haaskataan perunoita ja leipää.

Ruokahävikkiä syntyy useista syistä. Ruokaa hankitaan liikaa sekä kauppoihin että kotitalouksiin. Tähteitä ei välttämättä osata hyödyntää.

– Nykyisin kokkaustaidot ovat kahtia jakautuneet. Jotkut ovat hyvinkin taitavia, ja osa ihmisistä ei hallitse edes perustaitoja. Tähderuoan jalostamisessa tarvitaan sekä ruuanvalmistustaitoja että mielikuvitusta, pohtii Heikkilä.

Seurakuntien ruokapankkien ja paikallisten kauppojen yhteistyö pienentää hävikkiä.

– Vähävaraisten auttaminen on hieno asia, mutta kaikkein tärkeintä olisi estää hävikin syntyminen. Nyt kaupat voivat puhdistaa omantuntonsa ja lahjoittaa ruuan pois, ja näin vastuu siirtyy toisaalle. Ei ole mielekästä synnyttää hävikkiruokamarkkinoita olemassa olevien markkinoiden rinnalle, miettii Heikkilä.

Hän toivoo, että julkisten keittiöiden, koulujen, päiväkotien sekä ravintoloiden ylijääviä aterioita annetaan tai myydään edullisesti. Näin valmistetut ateriat eivät joudu jätteeksi.

Artikkeli Ruuasta on tehty viihdettä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.