Sukuyhteys muodostuu siten, että kirkonrakentajista viimeisen, Erkki Leppäsen, pojanpoika Gabriel Leppänen muutti aikanaan Jyväskylästä Korpilahden, Muuramen ja Hämeen kautta Varsinais-Suomeen. Sauli Niinistön mummo Hilma Heimo oli Gabriel Leppäsen tytär.

Presidentti kertoo suhtautuvansa suurella kunnioituksella esi-isiensä elämän­työhön.

Rakentaminen on aina vaatinut tekijöiltään uskomattomia suorituksia.

Kuuluisin Niinistön esi-isistä, ensimmäinen ja tunnetuin rakentaja Jaakko Klemetinpoika, oli syntyjään ilmeisesti Saarijärven Lannevedeltä. Hän oli palvellut ennen rakentajauraansa ruotusotilaana Saarijärven Kuukkajärvellä, eli nykyisen Uuraisten seudulla. Jo sotilasaikanaan Leppänen valittiin Saarijärvellä kellotapulin korjaustöiden tekijäksi.

Sen jälkeen hän sai ilmeisesti oppia nykyisin Kuopioon kuuluvaan Karttulaan ja Jyväskylään kuuluvaan Korpilahteen kirkot toteuttaneelta, pohjoissavolaiselta kansanmestari Arvid Junkkariselta. Klemetinpoika Leppäsen johdolla uusittiin 1757–1758 Jämsän kirkon katto ja korjattiin Laukaan 1680-luvulla rakennettua kirkkoa.

Sittemmin Jyväskylän Vesangalle pitäjännikkariksi muuttaneen Leppäsen ehdottomasti tunnetuin työ on Petäjäveden vanha kirkko, joka valittiin vuonna 1994 Unescon maailmanperintöluetteloon. Petäjäveden pyhättö on edelleen ainoa suomalainen kirkkorakennus Unescon listoilla.

– En ole vielä päässyt vierailemaan Petäjäveden vanhassa kirkossa, mutta täytyypä laittaa nyt sekin listoille, hymähtää Sauli Niinistö.

Kädentaidot periytyivät Leppästen suvussa, sillä Klemetinpojan poika Jaakko toteutti ensin tapulin Korpilahden kirkkoon ja rakensi sitten vuonna 1775 Jyväskylän kappelin puukirkon.

Petäjäveden vanhaa kirkkoa huomattavan paljon muistuttanut Jyväskylän kappelin kirkko sijaitsi nykyistä pääkirjastoa vastapäätä olevalla tontilla. Se oli Jyväskylän toinen kirkko, jonka rakentajaksi Leppänen vuonna 1774 valittiin 3 300 riikintaalerin urakkapalkalla.

Leppänen toteutti kirkon suvun tapaan mukaan täysin oman näkemyksensä mukaisesti, maalaamattomaksi ja paanukattoiseksi ristikirkoksi. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen hän sai toteutettavakseen sen vierelle myös kellotapulin.

Luotto Leppäsen osaamiseen oli Jyväskylässä vankkaa. Tuomiokapitulin kyseltyä seurakuntalaisilta tapulin piirustusten perään lähettivät jyväskyläläiset heille kirjeen, jossa todettiin: ”Ei tässä sen kummempia piirustuksia tarvita. Kyllä Leppänen tietää tehdä tapulin muutenkin”.

Kirkkorakennusten tunnettu tuntija Heikki Klemetti arvioi myöhemmin, että Leppäsen Jyväskylään toteuttama tapuli oli hyvin harvinainen, sillä sen kaltaisia löytyi Suomesta vain kolme muuta, Petäjävedeltä, Loviisasta ja Luhangalta.

Kun Jyväskylän kappelikirkkoa korjattiin sisältä vuonna 1813, urakan toteutti suvun kolmas rakennusmestari Erkki Leppänen, yhdessä puuseppä Mooses Förstin kanssa.

Rakennustaiteellisesta arvostaan huolimatta Jyväskylän kappelikirkko purettiin vuonna 1888 uuden kaupunginkirkon valmistuttua. Vanhasta on säilynyt tiettävästi vain muutama, Keski-Suomen museossa säilytettävä valokuva.
Paikalla Cygnaeuksen puistossa on nykyään nelisivuinen muistomerkki, jonka ensimmäisellä sivulla todetaan: ”Jyväskylän kappeliseurakunnan kirkon rakensi Jumalan kunniaksi tälle alueelle v. 1775 ja tapulin Jaakko Jaakonpoika Leppänen, kirkonrakentaja Vesangan kylästä”.

Pauli Blomstedtin ja Gunnar Finnen suunnitteleman muistomerkin paljastustilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan kesäkuussa 1938 presidentti Kyösti Kallio ja rouva Kaisa Kallio.

Sauli Niinistö huomauttaa, että vaikka Leppäset olivat aikanaan poikkeuksellisen osaavia rakentajia, eivät he olleet ainoita itseoppineita taitajia.

– Ilman kykyä nikkaroida ja osata tehdä itse monenmoista ei kukaan olisi voinut elämässään tuolloin menestyä. On siis ollut pakkokin osata toteuttaa käsillään, kunnostaa ja rakennella, Niinistö muistuttaa.

– Tällä hetkellä en tiedä, että suvussamme olisi erityistä rakentamistaidon osaamista, mutta se että kykenee tekemään itse ja itsenäisesti, on kyllä edelleen kannatettavaa ja tarpeellista, meidänkin ajassamme.

Sukututkimusta ylipäänsä presidentti luonnehtii kiinnostavaksi ja mieltä avartavaksi harrastukseksi.

Etenkin hänen isänsä Väinö Niinistön sukuhaaroissa seurojen toiminta on edelleen vilkasta.

– Isäni puolella ollaan sukutoiminnassa hyvinkin aktiivisia. Seuraan tätä tiivistä kanssakäymistä suurella mielenkiinnolla. Ja aina välillä vastaan tupsahtaa eteen uusiakin sukulaisia. Ne ovat jänniä kohtaamisia.

Leppästen lisäksi Niinistön keskisuomalaisiin esi-isiin kuuluu sukututkimuksen yhteisöpalvelu Geni.comin tietojen perusteella sellaisia sukuja kuten Huhtala, Wassio, Keljo, Heinälampi ja Äijälä.

Se mitä tarvitaan eniten, on henkinen, sisäinen vahvuus.
Ja samalla on hyvä osata arvostaa myös työnsä jälkeä.

Osa Niinistön esi-isistä oli Jyväskylän seudun suurten talojen isäntiä, joiden sukunimet ovat tuttuja myös nykyisten kaupunginosien nimistöstä.

Leppäset ja paikallisyhteisöt, joille he työskentelivät, rakensivat omana aikanaan vähillä aineellisilla voimavaroilla komeita ja kestäviä kirkkorakennuksia. Mitä me nykyaikana voisimme oppia näiltä menneiltä sukupolvilta?

– Rakentaminen on aina vaatinut tekijöiltään uskomattomia suorituksia. Monien historiallisten rakennusten kohdalla nykyihminen voi vain äimistellä työn jälkeä, Sauli Niinistö vastaa.

– Voisimme oppia ainakin sen, ettei elämän peruspilarien tarvitse olla näyttäviä. Se mitä tarvitaan eniten, on henkinen, sisäinen vahvuus. Ja samalla on hyvä osata arvostaa myös työnsä jälkeä.

”Sukututkimus kertoo, mistä olet tullut”

Suomen tasavallan presidenttien juuria ja muitakin sukuja tutkinut Tampereen yliopiston yliopistotutkija, dosentti Tiina Miettinen sanoo, että presidenttiemme sukupuista löytyy sekä yhteneväisyyksiä että erikoisuuksia tavallisiin kansalaisiin nähden.

– Sellainen erityispiirre niissä on, että ensimmäisten presidenttien sukujuurista löytyy paljon aatelisia tai säätyläisiä. Ensimmäiset presidentit nousivat siis herrasväen joukosta.

Säätyläisiin voidaan lukea presidenteistämme sukututkijan mukaan Kaarlo Juho Ståhlberg, Lauri Kristian Relander, Pehr Evind Svinhufvud ja Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Kolmen ensimmäisen, Ståhlbergin, Relanderin ja Svinhufvudin jälkeen ensimmäinen presidentti, joka tuli tavallisen maalaisväestön keskuudesta, oli Kyösti Kallio.

– Sen jälkeen meni pitkään, että saimme presidentin, jonka juuret olivat tilattomissa ja työväestössä. Hän oli vuonna 1982 valtaan noussut Mauno Koivisto, valottaa Miettinen.

Yllättävin sukutausta, jonka tutkija on presidenttien juurista, löytänyt liittyy Kyösti Kallioon.

– Kallion sukujuuret olivat sikäli yllättävät, että ne menevät moneen kertaan samaan henkilöön eli 1500-luvulla eläneeseen Ylivieskan Knuutti Juurikoskeen. Hän on jopa 20 kertaa Kallion esi-isä.

– Kallion sukujuuret ovat toisin sanoen suppealla alueella, toisin kuin monien muiden presidenttiemme.

Sauli Niinistön juuret johtavat hänen äitinsä puolelta keskisuomalaisiin kirkonrakentajiin. Miettinen sanoo, että kirkonrakentajat olivat aikansa yhteiskunnassa arvostettua ja luottamusta herättänyttä väkeä.

– Kirkolla oli aikanaan tärkeä merkitys ja itse kirkkorakennus yhdisti koko pitäjän väestöä. Niiden tekijät, rakennusmestarit, olivat todellisia ammattimiehiä ja alansa huippuja.

Leppästen lisäksi tunnettuja kirkonrakentajasukuja Suomessa olivat muun muassa Kuorikosket, Hakolat ja Piimäset. Myös yksittäisillä kirkonrakentajilla oli työmailla mukanaan oppipoikia, jotka omaksuivat osaamisen vanhemmilta mestareilta.

– Usein se meni juuri näin, että rakennustaito pyrittiin siirtämään sukupolvelta toiselle käytännön oppimisen kautta, Miettinen toteaa.

Sauli Niinistö ei sukututkijan mukaan ole ainoa presidenteistämme, jolla on juuria nykyisen Keski-Suomen alueella.

– Ainakin Martti Ahtisaarella menee sukuyhteys 1700-luvulle Laukaaseen. Hänen esivanhempiaan olivat muun muassa torppari Erkki Heikinpoika Pietiläinen ja Maria Simontytär Sparf, jotka olivat syntyneet Jyväskylän maaseurakunnassa.

Lisäksi pohjoissavolaissyntyisellä Urho Kekkosella on Miettisen mukaan sukujuuria 1700-luvun Laukaaseen ja Rautalammille.

Ylipäänsä presidenttien ja muiden tunnettujen suomalaisten sukujuurien kiehtovuuden tutkija otaksuu nousevan siitä tosiasiasta, ettei Suomella ole omia kuninkaallisia.

– Sukujuuret ja -taulut ovat merkittävässä asemassa kuningaskuntien kertomuksissa. Meillä taas presidentit ja mikseivät muutkin julkkikset ovat ikään kuin näitten kuninkaallisten sijaisia.

Ylipäänsä sukututkimuksen kiehtovuus syntyy Miettisen mukaan yleensä siitä, että sen perusteella voidaan sanoa kuuluvansa johonkin ja tietää, mistä on tullut. Globalisoituvassa ja monikulttuurisemmaksi muuttuvassa maailmassa tarve tuntea juurensa ei yllättäen olekaan hävinnyt, vaan jossain määrin jopa lisääntynyt.

– Sukujuuret kiinnittävät ihmisen jonnekin arkielämää pidemmälle ja antavat tukea kohdata tulevat haasteet. Mielestäni juuri Sauli Niinistö kiteytti tämän todella hyvin todetessaan vuonna 2008, että ”pieni suku on sitä tärkeämpi mitä pienemmäksi maapallo käy.”

– Mitä enemmän maailma kaupungistuu ja ihmiset muuttavat, sitä enemmän sukututkimus alkaa yleensä kiinnostaa. Sillä rakennetaan omaa identiteettiä levottomassa maailmassa, tulkitsee Tiina Miettinen.

Voiko netin tietoihin luottaa?

Enää ei suvustaan tietoa etsivien tarvitse edes mennä penkomaan vuositolkulla arkistoihin, sillä netissä on helppokäyttöisiä sukututkimuksen yhteisöpalveluja. Mutta voiko niissä oleviin tietoihin luottaa, yliopistotutkija, dosentti Tiina Miettinen?

– Ne ovat lähinnä viihdettä ja tietojen taso vaihtelee, koska niihin voi kuka tahansa syöttää sukututkimustietojaan, eikä lähteitä ole aina merkitty.

– Minusta paras on Geni.com, jossa suku muodostaa valtavan verkoston, ja siellä voi vaikka tarkistaa onko sukua presidenteille tai kuninkaallisille. Kunhan vain muistaa, etteivät nämäkään tiedot ole aina satavarmasti luotettavia, muistuttaa Miettinen.

Sukututkimusta aloittelevalle tutkija suosittelee ensimmäisenä opaskirjojen lukemista tai sukututkimuskurssille menemistä. Tärkeää on Miettisen mukaan tunnistaa, miten luotettava tieto syntyy ja millaisten asiakirjojen sekä lähteiden perusteella voi tehdä luotettavaa tutkimusta.

Entäpä onko dna-testi välttämättömyys?

– En sanoisi niin, sillä jokaisen tulee tehdä se päätös itse. Kannattaa kuitenkin muistaa, että dna-testistäkin saa eniten irti, kun sen pohjalla on perinteistä, asiakirjojen avulla tehtyä sukututkimusta.

Tärkeimmät lähteet:
Onni Repo: Jyväskylän kunnan historia (1937),
Tiina Miettinen: Tasavallan juuret (2017),
Riikka Miettinen ja Ella Viitaniemi (toim.): Reunamailla (2018), Heikki Vuorimiehen ja Raili Ala-Haaviston haastattelut

Artikkeli Kirkonrakentajien jälkeläinen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Törnävän kirkossa puolestaan toiseen kirkon tornikamareista rakennettiin asiakas-wc. Samalla tornikamarissa sijainneen morsiuskamarin paikkaa vaihdettiin. Niin maalliselta kuin vessan rakentaminen kirkkoon kuulostaakin, on sillä merkittävä vaikutus kirkon käyttäjille. Ilo tilan toteutumisesta on nyt suuri.

– Muutoksilla kauniita kirkkotiloja saadaan paremmin käyttöön. On järkevä ajatus, että seurakunnan toimintoja tuodaan kirkkorakennuksiin, kuvailee muutostöiden päänikkari, Kurikassa asuva perinnerakentaja Leo Lönnroth.

Lönnrothin yritys on erikoistunut historiallisten rakennusten restaurointi- ja korjaustöihin. Suuria asiakkaita ovat seurakunnat, joiden kirkkoihin Lönnroth työntekijöineen toteuttaa muutoksia.

Tyyliä ja miljöötä mukaillen

Peräseinäjoen kirkon muutokset suunnitteli arkkitehti Kirsti Eloniemi. Lönnroth sai yhteydenoton seurakunnan kiinteistöpäällikkö Timo Mäeltä, jonka kanssa toteutus suunniteltiin. Kirkkojen kohdalla työtä valvovat kirkkohallitus ja Museovirasto.

– Meillä on vahva tyylillinen ote tekemiseen. Työt tehdään kauniisti, ajallista tyyliä ja miljöötä mukaillen, Lönnroth kertoo.

Kirkkojen muutostöiden kohdalla Lönnroth kehuu Seinäjoen seurakuntaa.

– Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty. Kyseessä ovat Suomen ensimmäiset tällaiset kirkkojen muutostyöt.

”On se todella järkevä ajatus, että tuodaan seurakunnan toimintoja kirkkorakennuksiin.”

Leo Lönnroth

Kahvitila Peräseinäjoen kirkon takaosassa kerää kiitosta. Sen toteuttaminen vaati muutaman penkkirivin poiston, lattian paikkamaalauksen sekä puusepäntyönä tehdyn kaapiston, johon tiskikone ja kahvinkeitin sijoitettiin. Kaapisto paneloitiin kirkon seinien mukaisesti. Myös vedet ja viemäröinti vedettiin 130-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2022 viettäneen kirkon takaosaan.

– Modernin tekniikan tuominen satavuotiaaseen kirkkorakennukseen on aina haastavaa. Tärkeää on, että muutostyöt tehdään niin, ettei lopputuloksesta huomaa, että paikkaan on kajottu, Lönnroth esittelee.

Arvotus käsityötä kohtaan

Hirren työstäminen on perinnerakentajalle mieluisinta. Lönnrothin yrittäjäuran ensimmäinen kirkkokohde sijaitsi Mäntyharjulla. Kyseessä oli perinteisellä hirsityylillä tehty kirkko.

– Parin vuoden aikana teimme kirkossa valtavat hirsikorjaustyöt. Aloitimme huipulta, kun pääsimme tekemään tällaista kohdetta ensimmäisenä työkohteenamme. Viime vuonna kirkko juhli 200-vuotisjuhlaansa.

Hirsirunkoisissa kirkoissa hirsien muotoilu on tehty aikanaan kirveellä. Perinteiset työkalut kiinnostavat Lönnrothia, joka käyttää kirveitä työssään, mutta myös keräilee niitä.

– Valitsen kokoelmastani aina oikean kirveen sen mukaan, millainen hirsi pitää varaosaksi saada veistettyä.

”Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty.”

Leo Lönnroth

Koulutukseltaan Lönnroth on puuseppämestari ja oppiarvoltaan koristeveistäjämestari. Oppiarvoissa on vanhan ammattikuntalaitoksen peruja.

– Kävin kouluni Jurvan kuuluisassa puuseppäkoulussa, Jurvan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, joka sittemmin lakkautettiin.

Juuri opinnot toivat Lönnrothin Pohjanmaalle. Nuoruutensa hän varttui Kotkassa.

– Sain pohjalaisen kotikasvatuksen, sillä äitini on kotoisin Alahärmästä. Meillä pohjalaisuutta pidettiin aina arvossa, kohta 20 vuotta Pohjanmaalla asunut mies hymyilee.

Hirsirakentaminen sopii Pohjolaan

Lönnrothin puheesta kuultaa syvä arvostus perinteistä hirsi- ja puurakentamista kohtaan.

– Rakennusten tulisi olla sellaisia, että ne kestävät satoja vuosia ja jäävät perinnöksi tuleville sukupolville.

Suomalaista hirsirakentamista Lönnroth kehuu.

– Se on muotoutunut tuhansien vuosien kuluessa ilmastoomme sopivaksi. Kun perinteinen hirsirakennus on kunnolla kivillä irti maasta ja sen katto on kunnossa, kestää rakennus pitkään vähemmälläkin, saati sitten hyvällä, huolenpidolla.

Viime vuosina Lönnroth on laajentanut työrepertuaariaan puumateriaalien lisäksi kiveen. Hän on valmistanut kivijalkoja lohkograniiteista sekä korjannut useampia pohjalaisia kivinavettoja, joissa kiviosiin on käytetty perinteisiä työmenetelmiä.

Mitä on perinnerakentaminen?

Monesti kuulee puhuttavan perinnerakentamisesta ja perinnekorjaamisesta. Mitä ne oikeastaan tarkoittavat?

– Työt tehdään käyttäen aitoja materiaaleja kuten graniittia, puuta ja perinnemaaleja. Jäljitelmiä kuten laminaattia, tai keinotekoisia eristeaineita kuten lasivillaa, ei käytetä. Rakenteet tehdään siten kuin ne tehtiin ennen teollisen rakentamisen aikaa. Talot tehdään kivijalan päälle ja materiaaleina käytetään umpihirttä tai tiiltä. Myös vanhoja rakennusmateriaaleja voidaan uusiokäyttää, Leo Lönnroth kertoo.

– Peräseinäjoen kirkossa käytimme kuorotilan lattiaan lattialautoja, jotka oli otettu talteen Nurmon pappilasta remontin yhteydessä. Vanhat lankut pääsivät uudelleen käyttöön.

Perinnerakentamisen työmenetelmiin kuuluu myös maalaus pensselillä, jolloin jälki on erilaista kuin telalla maalatessa. Seinissä uutta seinää ei tehdä kipsilevyistä, vaan puulaudoista. Hirsisiä puuosia vaihtaessa hirsi tulee usein myös osata piiluta, eli veistää vanhaa tyyliä mukaillen. Peräseinäjoen kirkon seinissä näkee piiluveistettyjä hirsiä.

Julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 2/2023.

Artikkeli Hirttä veistäessä omassa elementissään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seurakuntakin on parhaimmillaan koti, yhteisö, johon on hyvä tulla. ”Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.”

Kouvolan asuntomessuille tulee seurakuntien piste, jossa ovat esillä parisuhde ja sen hoitaminen. Aihetta lähestytään messupisteellä konkreettisesti, Parisuhteen palikoiden avulla. Palikat on työkalu, joka auttaa hahmottamaan parisuhteen osa-alueita. Palikoita voi pyöritellä käsissään ja pohtia omia perhesuhteitaan: niiden hyvinvointia ja tasapainoa. Ja miettiä, mikä muodostaa parisuhteen perustuksen, mikä kurkihirren. Mikä on katto, mikä suoja, mistä muodostuu kodin ilmapiiri. Palikoita on myös seurustelusuhteen, vanhemmuuden ja isovanhemmuuden pohtimiseen.

Asuntomessujen messupisteellä päivystävien seurakunnan vapaaehtoisten kanssa voi keskustella parisuhdeasioista, ja he ohjaavat tarvittaessa eteenpäin seurakunnan työntekijän luo tai perheneuvontaan. Kirkko ja seurakuntien työntekijät haluavat olla ihmisten rinnalla elämän kysymyksissä, koskipa asia sitten ihmissuhteita tai elämän muita osa-alueita.

Unelmien koti siintää monen mielessä, ja sellaisesta minäkin haaveilen. Olisi paljon tilaa, ja terassi joka ilmansuuntaan. Toiveita riittää! Viime aikoina olen iloinnut kahden ystäväni puolesta, jotka molemmat ovat löytäneet uuden, mieluisan kodin. Se on suuri asia. Meistä pidetään huolta.

Suojaa, Herra, kotini,
anna sille armosi,
anna olla enkelein
vartijana kodillein.
(Konstantin Raitio)

Artikkeli Tiedän paikan armahan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Vaikuttaa monella tavalla

Jatkovalituksessa vedotaan edelleen siihen, että kirkkovaltuuston Reimaria koskeva päätös on lainvastainen ja virheellinen, vaikka Vaasan hallinto-oikeus ei pitänytkään valituksen väitteitä päätöksenteon salailusta, toimivallan ylityksistä ja lainvastaisuuksista perusteltuina. Valituksessa todetaan muun muassa, ettei pysäköintipaikkojen järjestämistä ole ratkaistu asemakaavan määräysten mukaisesti osakekauppojen yhteydessä.

– Valituksessa ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi tullut esiin jo hallinto-oikeuden käsittelyssä, toteaa Jyväskylän seurakunnan hallintojohtaja Anu Lajunen.

Valituskierteen jatkumisesta Lajunen on harmissaan. Päätöksen venyminen kun vaikuttaa myös moniin muihin seurakunnan tilaratkaisuihin.

– Vanhan pappilan peruskorjaus, kryptan rakentaminen Kaupunginkirkon yhteyteen sekä Keskusseurakuntatalon kohtalo ovat kaikki jäissä niin kauan kunnes Reimarin-asia ratkeaa, Lajunen  toteaa.

”Harmillista”

Kirkkovaltuusto teki jo keväällä 2017 päätöksen, että seurakunta ostaa noin 1600 neliömetrin hallintaan oikeuttavat tilat Valtiontalon viereen rakennettavasta Kiinteistö Oy Reimarista. Myyjinä ovat Järvi-Suomen Asunnot Oy sekä Royal House Oy. Puolitoista vuotta kestänyt epävarmuus seurakunnan uusista toimitiloista jatkuu valituksen takia ainakin ensi kevääseen.

Tomi Nieminen Järvi-Suomen Asunnot Oy:stä pitää tilannetta erittäin harmillisena.

– Meillä on edelleen vahva tahtotila tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa. Tähän hankkeeseen on käytetty paljon aikaa ja resursseja niin meidän kuin seurakunnan puolesta, joten haluaisimme viedä hankkeen seurakunnan kanssa loppuun asti.

Yhteistyön jatkuminen vaatii kuitenkin perusteellisempaa tilannearviota. Järvi-Suomen Asunnot Oy sekä Royal House Oy ovat käyneet neuvotteluja kyseessä olevista toimitiloista myös toisen ostajan kanssa. Kiinteistö Oy Reimarin on määrä valmistua elokuussa 2020.

– Kovin pitkälle suunnitelmia ei voi enää venyttää, mutta haluamme ensin tutustua tarkemmin valitusperusteisiin ja selvittää, kuinka kauan valituksen käsittely Korkeimmassa hallinto-oikeudessa mahdollisesti kestää. Vasta sen jälkeen arvioimme kokonaisuutta, ja mietimme, miten jatkamme eteenpäin, Nieminen sanoo.

Valituksen tehneet kirkkovaltuutetut eivät halua kommentoida asiaa.

Artikkeli Uusi valitus venyttää Reimari-ratkaisua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.