Kirjassa on 22 eri kirjoittajan laatimaa eripituista lukua, jotka on kirjassa jaettu kolmeen osaan, ”Perusteet”, ”Raamattu” sekä ”Kieli ja kukoistava elämä tänään”. Luvussa 9, ”Language Diversity: Curse or Blessing? The Story of the Tower of Babel” (“Kielellinen monimuotoisuus: Kirous vai siunaus? Kertomus Babylonin tornista”) käsitellään Raamatun kertomusta Babylonin tornista (1. Moos. 11:1–9). Myös useassa muussa kirjan luvussa viitataan samaan kertomukseen. Kirjoittajien mukaan ihmisten kielen sekoittamisessa ei ollut kyse niinkään ihmisen ylpeyden rankaisemisesta, vaan ennemminkin Jumalan tavasta palauttaa alkuperäinen monimuotoisuuden – myös kielellinen – olotila. Jumala on Deus loquens (Jumala joka puhuu), koska Jumala käyttää kieliä. Babylonin tornin tapahtumissa oli siis kyse Jumalan suunnitelman toteuttamisesta. Monimuotoisuus, diversiteetti, on siunaus, koska eri kielet ja kulttuurit ilmentävät erilaisia tapoja hahmottaa ja ymmärtää maailmaa.

Myös Jeesuksen elämä ilmensi kielellistä monimuotoisuutta. Jeesuksen äidinkieli oli aramea, mutta tutkijat arvelevat, että hän osasi myös hepreaa ja kreikkaa, ja mahdollisesti hiukan latinaa. Tunnettu missiologi Lamin Sanneh onkin todennut teoksessaan ”Translating the Message” (2009, s. 116), että ”kristinuskossa käännös on uskonnon alkuperäiskieli” (”Translation is the original language of religion in Christianity” (lainaus Greedin kirjassa s. 149).

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle voimaannuttaa

Kristinusko on hyvin haavoittuva sellaisissa yhteisöissä, joissa kristityillä ei ole saatavilla heidän äidinkielelleen käännettyä Raamattua tai sen osia. Tämä on ymmärretty lähetystyössä, ja siksi monet lähetystyöntekijät ovat opiskelleet paikallista kieltä voidakseen kertoa evankeliumista ymmärrettävämmin.

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle käännettynä voimaannuttaa kyseisen kielen puhujia. Raamatunkäännös voi olla käytännöllinen työväline, joka muuttaa haavoittuvien ja syrjittyjen ihmisryhmien elämää, koska se vaikuttaa myönteisesti ihmisten asenteisiin ja itsekunnioitukseen. Kieli on olennainen osa ihmisen identiteettiä ja toimii siltana niiden esteiden yli, jotka estävät ihmisten elämän kukoistamista. Erityisesti pienet kieliryhmät arvostavat Raamatun saamista omalle kielelleen.

Ei vain enemmistöjen ehdoilla

Kirjassa korostetaan, että eri kielten — erityisesti vähemmistökielten — kehittäminen ja säilyttäminen on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Vähemmistökieliä tarkastellaan usein enemmistökielten näkökulmasta: ne voidaan nähdä ongelmina, kustannuksina tai käytännön haasteina sen sijaan, että ne ymmärrettäisiin osaksi ihmisten identiteettiä ja oikeutta tulla kuulluiksi omalla kielellään.

Samalla vähemmistökielten puhujat voivat olla yhteiskunnalle ja kirkolle merkittävä voimavara. Tätäkään näkökulmaa ei kuitenkaan tulisi arvioida vain enemmistön hyödyn kannalta, sillä silloin jotkin kielet näyttäytyvät helposti arvokkaampina kuin toiset. Kirjan keskeinen viesti on, että kaikki kielet ovat arvokkaita. Tämä haastaa myös seurakuntia: vaikka tämän päivän kaupungit ja niiden väestö ovat monikielisiä, monet seurakunnat toimivat yhä käytännössä hyvin yksikielisesti.

Kirjassa puhutaan myös kielellisestä vieraanvaraisuudesta Jumalan lähetyksessä (Luku 21, ”Linguistic hospitality in the mission of God”). Kielellinen vieraanvaraisuus tarkoittaa ”toisten murteiden” (”other dialects”) sietämistä, niistä kiinnostuneena olemista ja niistä iloitsemista oikeutettuina kielellisinä ilmaisuina ja osana kielen laajaa kudelmaa.

Kieli ja köyhyys

Luvussa 18 (”Language and Poverty”) tarkastellaan kielen yhteyttä köyhyyteen. Raamatun käännöksen puuttuminen omalla äidinkielellä voidaan nähdä yhtenä köyhyyden muotona. Se ei kuitenkaan ole aineellista vaan hengellistä ja kielellistä köyhyyttä, Kehitysyhteistyössä köyhyydellä tarkoitetaan usein ennen kaikkea taloudellista tai aineellista puutetta, kuten nälkää ja terveydenhuollon puutteita, tai kansalaisoikeuksien toteutumattomuutta, kuten yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, ihmiskauppaa ja koulutuksen ulkopuolelle jäämistä. Pääsy oman kielen kirjalliseen ja hengelliseen maailmaan vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin elää täyttä elämää.

Hengellinen köyhyys tarkoittaa tässä yhteydessä muun muassa sitä, että ihmisellä ei ole pääsyä Raamatun teksteihin. Raamatun kääntäminen voidaan nähdä osana kokonaisvaltaista kehitysyhteistyötä, joka täydentää terveydenhoidon, koulutuksen ja kansalaisoikeuksien kehittämistä. Kielellinen köyhyys puolestaan määritellään tilanteena, jossa ”ei voida täysin päästä käsiksi kielen maailmaan, joka riittävällä tavalla täyttää yhteisön tarpeet ja pyrkimykset.” Kieli on lähtemättömästi osa ihmisen kehittymistä, ja kielten kehittymisen tulisi kirjan mukaan olla yksi maailmanlaajan kirkon tehtäviä. Kirjasta käykin hyvin ilmi, miten raamatunkäännöstyöstä on tullut yhä selvemmin kirkkojen toimintaa.

SIL International

Kirjan kustantaja on SIL International, joka tunnettiin aiemmin nimellä ”Summer Institute of Linguistics”. Se on kansainvälinen, herätyskristillinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka tutkii ja kehittää erityisesti vähemmistökieliä sekä edistää lukutaitoa ja raamatunkäännöstyötä eri kielillä. SIL on ryhtynyt sanoittamaan sitä, mikä rooli kielellä on kaikessa siinä, mitä Jumala tekee. Kolmiyhteinen Jumala on rakkaus, ja Jumalan lähetys kumpuaa hänen rakkauden olemuksestaan. Ihmisten kielillä on merkitystä, koska ihmisillä on merkitystä.

Kirja antaa jokaiselle kielestä ja erityisesti raamatunkääntämisestä kiinnostuneelle lukijalle paljon ajateltavaa. Se on mielenkiintoista luettavaa seurakunnan työntekijöille Suomessa ja kansainvälisesti.

Michael Greed (toim.), ”Language in the Mission of God”. Dallas, Texas: SIL Global, 2025. 275 sivua + hakemistot.

Artikkeli Kieli Jumalan lähetyksessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Koska puhuttu ja kirjoitettu kieli muuttuvat nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, asiantuntijat ovat arvioineet, että Raamattu tulisi kääntää uudelleen noin 25 vuoden välein. Psalmien uusi käännös on tarkoitettu kaikenikäisille Raamatusta kiinnostuneille, mutta aivan erityisesti sen kielessä on tavoiteltu tämän päivän nuorten ja nuorten aikuisten kielentajua. Heille ongelmallisia ovat usein voimakkaan uskonnollinen sanasto sekä maatalouteen ja luontoon liittyvät käsitteet.

Käännöstiimit tekevät hepreasta suomeen pohjakäännöksen, jota ekumeeninen ohjausryhmä kommentoi. Itse kuulun tähän ohjausryhmään. Suurena apuna on jo yli tuhanteen henkeen kasvanut testiryhmä, jolta pyydetään palautetta kääntämiseen liittyvistä ratkaisuista. Testiryhmän jäseneksi voi kuka tahansa ilmoittautua Pipliaseuran sivuilla. Kyseessä on historiallinen hanke, johon pystyt halutessasi vaikuttamaan!

Psalmeja luonnon kauneudesta

Psalmit sisältävät paljon ylistystä. Niissä kiitetään ja kunnioitetaan Jumalaa erityisesti Luojana. Koska kesällä Jumalan luomakunta näyttäytyy kauneimmillaan, kesän lukuvinkeiksi haluan nostaa kolme psalmia, jotka koskettavalla tavalla puhuvat Luojan suuruudesta sekä luonnon kauneudesta.

1. Hän antaa minun levätä niityllä, viheriöivän ruohon keskellä, hän vie minut lepäämään veden äärelle.
Psalmi 23 on varmaankin koko Psalmien kirjan tunnetuin yksittäinen teksti. Sen sisältönä on Jumalan huolenpito. Mietipä tätä psalmia värien kautta. Sen tunnusvärit ovat vihreä ja sininen. Aika hyvin ne samat värit kuvaavat kesäaikaan myös oman maamme maisemaa.

2. Katselen taivastasi, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen omin sormin – mikä on ihminen, että häntä muistat, pidät huolta hänestä, vähäisestä?
Psalmi 8 osoittaa, kuinka suuri ja viisas Jumala on ollut luodessaan tämän näkyvän maailman. Tässä psalmissa muistutetaan siitä, mikä on ihmisen tehtävä. Ihminen saa hallita Jumalan käsien töitä, mutta siihen liittyy samalla suuri vastuu.

3. Autiomaan laitumet viheriöivät, ja kukkulat iloitsevat juhla-asussaan.
Psalmin 65 pohjalta Elias Lönnrot sanoitti virsikirjassa yhä olevan kesäisen virren ”Taas kukkasilla kukkulat” (572). Kun pysähtyy ajattelemaan tämän psalmin jakeita ja katselee ympärillään olevaa kesäisen rehevää luontoa, on helppo yhtyä psalminkirjoittajan riemuun.

Artikkeli Psalmit aikamme kielellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”Ajattelin lähinnä sellaista perinteistä lähetystyötä. Mutta se menikin eri reittiä”, Markku Kotila sanoo nyt, vuosikymmenten jälkeen.  

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun hän alkoi luotsata Suomen Pipliaseuraa. 

”Pipliaseurasta on Markun aikana kasvanut aidosti ekumeeninen järjestö, jota arvostetaan kirkkokentän laidasta laitaan”, kirjoitti vastikään Oulun piispa Jukka Keskitalo sosiaalisessa mediassa Kotilaa kiittäen.  

Markku Kotila toiminut sen saman 30 vuotta myös Kirkon lähetystyön toimikunnassa. Keskiviikkona hän tuli viimeistä kertaa toimikunnan kokoukseen, sillä on jäämässä asteittain eläkkeelle ja on aika luovuttaa vastuita seuraaville.   

”Maailma oli monessa suhteessa erilainen paikka tuolloin. Lähetystyön toimikunta oli tuolloin jo olemassa, mutta se työskenteli silloin hyvin eri periaattein.  Käytännössä se oli lähetysjärjestöjen keskustelufoorumi”, Markku Kotila kertoo.  

Tuohon aikaan suomalaisten lähetysjärjestöjen työhön ei ollut juurikaan seurantamekanismeja ja Kotilan mukaan seurakunnilta alkoi vähitellen tulla sen vuoksi kritiikkiä. Oli aika muotoilla toimikunnan työskentelytapoja uusiksi. 

Tanakampi työn ohjaus on hyväksi 

Vuosien saatossa lähetysjärjestöjen ja kirkon suhdetta on kehitetty. Lähetystyön toimikunta on nykyisin neuvoa antava asiantuntijaelin, jonka ytimessä ovat seurakunnat – järjestöillä on puolestaan läsnä- ja puheoikeus.  

” Lähetysjärjestöt palvelevat seurakuntia eikä toisinpäin. Edustin silloin tätä kantaa ja edustan edelleen. Pipliaseura on aina ollut kirkkojen ja seurakuntien järjestö,” Kotila sanoo.  

”Lähetystyön seuranta on ammattimaistunut. Esimerkiksi raportoinnin vaatimukset ovat kasvaneet,” hän sanoo.  

Nykyisin lähetysjärjestöt ja Kirkon ulkomaanapu tekevät kirkon kanssa määräaikaisen perussopimuksen viideksi vuodeksi kerrallaan. Siinä sitoudutaan piispainkokouksen hyväksymään lähetyksen peruslinjaukseen ja sen toimintaperiaatteisiin.  

”On tärkeää, että lähetystyö on piispainkokouksen alaista työtä. Kirkon ulkoasian osaston kanssa käytävät vuosittaiset ohjauskeskustelut takaavat, että järjestöjen työ on tanakammassa ohjauksessa kuin aiemmin. Mutta vielä on varaa tarkentaa. Tällä tavoin kirkolla on väline, jolla positiivisessa mielessä ohjataan kansainvälistä työtä.” 

Uudet lähetystyön ja kansainvälisen diakonian perussopimukset allekirjoitetaan toukokuun 2023 aikana taas seuraavaksi viideksi vuodeksi. 

Aina ajankohtainen lähetystyö 

Tämän ajan lähetystyö on vahvaa yhteistyötä ja kumppanuutta.  

”Me Pipliassa teemme työtä, jossa vaikutamme myös sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen kirkkojen elämässä ja yhteiskunnassa”, Kotila sanoo. On selvää, että maailmassa työnsarkaa riittää.  

Pipliaseurassa Markku Kotila on saanut työskennellä aina Raamatun äärellä. Vaikka Kotilan onkin tarkoitus höllentää tahtia ja uusi toiminnanjohtaja on jo nimitetty, hänellä on vielä innostava projekti, jossa voi olla mukana. Pipliaseura tekee nimittäin Vanhasta testamentista erityisesti mobiiliin soveltuvan käännöksen, jonka on tarkoitus valmistua vuoteen 2028 mennessä.  

”Sydäntä sykähdyttää, kun tehdään käännös käyttäjälähtöisesti.” 

Artikkeli ”Lähetystyön seuranta on ammattimaistunut” – Markku Kotila eläkkeelle Lähetystyön toimikunnasta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

KRISTILLISEN ETIIKAN ytimessä on Niko Huttusen mukaan Jeesuksen opetuksen kiteyttävä Vuorisaarna, joka löytyy Matteuksen (luvut 5–7) ja Luukkaan (6) evankeliumeista. – Esimerkiksi ajatus vihollisrakkaudesta, jonka pitäisi olla kristityille universaalin rakkauden ihanne, on aika poikkeava ja epätavallinen tässä maailmassa.

Isä meidän -rukouksen vaikutusta koko suomalaiseen kulttuuriin ei voi liioitella.
”Osoita nimesi pyhyys, anna valtakuntasi tulla ja tahtosi toteutua maan päällä samoin kuin taivaassa”, käännösehdotus kuuluu.
– Pyhitetty olkoon, tulkoon, tapahtukoon… Nykysuomessa tällaista tyyliä käytetään puhekielessä lähinnä silloin, kun johonkin myönnytään vastentahtoisesti. ”No, tulkoon sitten valtakuntasi, jos on ihan pakko.” Ilmaisu antaa väärän signaalin alkukieleen verrattuna, Huttunen kommentoi.

NIKO HUTTUNEN huomauttaa, että Johanneksen evankeliumissa Jeesuksesta puhutaan ylösnousemuksen perspektiivistä, taivaallisena Kristuksena, jonka ihmisyys on kaventunut.
– Johanneksen Jeesus on jo aika lailla irti tästä maailmasta. Yleisissä Jeesus-kuvissa muiden ihmisten joukosta erottuukin valkopukuinen ja kirkastunut hahmo. Johannes kuvaa Jeesusta paljon ylevämmin kuin Matteus ja Luukas, joiden Jeesus on huomattavasti inhimillisempi hahmo.
– Me olemme pyrkineet pois korkeatyylisestä kielestä, jota käytetään usein käännöskielessäkin. Jeesus voi puhua Vuorisaarnassa kuin tavalliset ihmiset. Hän saattaa sanoa vaikka: ”vilkaiskaapa taivaan lintuja”.

Artikkeli Vuorisaarnan Jeesus on lihaa ja verta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Yksi seuraus oli, että Kouvolan tutkiva raamattupiiri pääsi viime talvena maistelemaan itselle tärkeiden jakeiden syntyhistoriaa ja luotettavuutta. Tänä syksynä jatketaan. – Moni luottaa käännöskomiteoiden työn jälkeen tai yksittäiseen auktoriteettiin, mutta ainakin minulla itselläni on halu tietää, mihin käännökset pohjautuvat.

Monien kritisoimaan Kirkkoraamatun 1992 käännökseen on esimerkiksi uskallettu ottaa arvostetun Sinaiticus-käsikirjoituksen ilmaisu.  ”Ainoa Poika, joka itse on Jumala…” (Joh. 1:18) Se todistaa ytimekkäästi Kristukseen jumaluudesta.

Kun pohditaan käsitettä ”olla Kristuksessa”, vuoden 92 käännöksessä se on vaihtunut ”Kristuksen kanssa olemiseen”. Mahtoiko tässä taas kääntäjiltä puuttua uskallusta.

– Teologisessa tutkimuksessa lähdetään liikkeelle epäilyn pohjalta. Epäillä-verbi kuitenkin puuttuu kokonaan Vanhasta Testamentista. Sen sijaan usko on tosiasia.  Jumala on Aamen, kaiken alku ja loppu. Häneen voi aina luottaa.

Annelin härmäläisen pappis- ja lääkäriperheen vanhemmat oppivat Tommy Hicksin kokouksissa, että Jumalan sana on yhtä tärkeä asia kuin syöminen. Sitä on luettava joka päivä. Tuolloin viisivuotias Anneli muistaa edelleen elävästi, miten iltapalan jälkeen neljä lasta ja yksi koira lojuivat isän ja äidin sängyn päällä Raamattua lukien. Se perinne oli kuin hampaiden pesu: jos sen jätti tekemättä, suussa maistui pahalta.

Kirjahyllystä löytyy yhä vanha perheraamattu, jonka yksi sivu oli repeytyä, kun Annelin pelokas sormi oli juuttunut luhistuvasta Baabelin tornista kertovan sivun kohdalle.
– Seitsemänkymmentäluvun alussa pintaan noussut karismaattinen herätys antoi teologian opiskeluille syvemmän sisällön. En olisi uskaltanut aloittaa seurusteluakaan etiopialaisen Tilahunin kanssa ellen olisi saanut asialle varmuutta Jumalalta.

Anneli solmi avioliiton Tilahunin kanssa vuonna 1976. Lopulta 90-luvun talouslaman kuljetettua viisihenkiseksi kasvaneen perheen isän Etiopiaan, elämä tuntui katkeavan Annelin kohdalla. 25-vuotta kestänyt avioliitto päättyi eropapereitten lähettämiseen Etiopiaan.

Anneli oli ennalta nähnyt tsunamia muistuttavan näyn. – Luulin kuolevani tuhotulvaan. Vedenpaisumus vei puolisoni. Silloin Herra kehotti: ”Pane jalat maahan.” Kun tein niin, vesi alkoi laskea ja katosi kalliolta afrikkalaiseen maisemaan. Taas Herra sanoi: ”Et sinä kuole. Tämä on siunauksen virta”.

Taakse päin elämää katsoessa voi nähdä siunauksen virrat kaikessa Raamatun opetustyössä. Etiopia amharan-kielineen tarjosi kulttuuriopetusta, jota mikään yliopistokoulutus ei olisi kyennyt antamaan. Jumala näki kaiken ja oli joka hetki mukana.

Teksti on muokattu versio 5.9.2018 Risteyksessä julkaistusta artikkelista.

Artikkeli Kivun kautta siunauksen virtaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.