Pyhä kohtaa vaeltajan

Pyhiinvaellus kutsui Marja Aulankoa jo kauan ennen ensimmäistä
vaellusta.

– Sain tietää Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta ensi kerran työpaikan henkilöstölehdestä 30 vuotta sitten.

Kului noin 20 vuotta, ja viimein vuonna 2010 Marja pakkasi reppunsa ensimmäistä Santiago de Compostelan eli pyhän Jaakon vaellusta varten.
– Päätin lähteä matkaan yksin, koska en tiennyt, millainen kävelijä olen. Noin kuukautta aiemmin aloin harjoitella kantamista 10 kiloa kirjoja repussa. Sen jälkeen olikin helppo kantaa rinkkaa, Marja nauraa.

Matkan aikana Marja kohtasi saksalaisen vaeltajan, jonka kanssa oli niin sama tahti, että he jatkoivat matkaa yhdessä.
– Kun lähtee yksin, kohtaa helposti uusia ihmisiä. Muut vaeltajat ja paikalliset ovat kovin avuliaita.

Nyt Marja on vaeltanut Santiago de Compostelan eri reittejä kahdeksan ja puoli kertaa. Puolikas vaellus jäi kesken koronan vuoksi.

– Olen vaeltanut yksin, olen osallistunut matkatoimiston järjestämälle luksusvaellukselle ja välillä on menty ystävien kanssa pienellä porukalla. Ensikertalaiselle voi olla turvallisen tuntuista lähteä valmismatkalle, silloin pääsee aina huoltoauton kyytiin, jos kävelykunto ei riitäkään. Toisaalta valmismatkalla ollaan sitten samojen ihmisten kanssa koko matka, Marja pohtii.

Kotimaan hienot vaellukset

Viime kesänä Marja vaelsi kolmannen kerran länsisuomalaisen pyhän Henrikin vaelluksen.
– Henrikin vaellus on hieno kurkistus vanhaan Suomen historiaan. Moni historiankirjoista tuttu asia tulee eläväksi toisesta näkökulmasta. Vaikkapa se, että Lalli on edelleen Köyliössä sankari, vaikka ei ole varmaa, onko Lallia ollut olemassakaan.

Viime kesänä pyhän Olavin viestipyhiinvaellus kulki Hämeenlinnan läpi. Marja oli mukana osuudella Hämeenlinnan kirkosta Hattulan Pyhän Ristin
kirkkoon.
– Olavin reitistä erityisesti osuus Åresta Trondheimiin olisi kiinnostava kulkea, Marja miettii.

Tyhjä pää on paras hetki

Marjalle pyhiinvaellus on sekä käytännöllinen haaste että mielen prosessi. Vaelluksella ruumiin tarpeet ovat koko ajan läsnä.

Kaikki tarvittava on mukana repussa ja päivät täyttää kävely, syöminen, nukkuminen ja ruumiin huoltaminen seuraavaa päivää varten.

– Pyhiinvaellus on juhlallinen nimi, se voi pelottaa joitakin ihmisiä. Vaellus merkitsee jokaiselle sitä, miten sen haluaa tulkita. Ei ole oikeaa tapaa kokea
pyhiinvaellus.

– Vaelluksen parhaita hetkiä ovat ne, kun huomaa, että ei ole pitkään aikaan ajatellut yhtään mitään. Se on hirveän terapeuttista, kun menee pää tyhjäksi. Se tuntuu todella hyvältä. Ihminen on siinä yhtä luonnon kanssa,
kun oma ajattelu häviää.

– Pyhiinvaelluksella koko ihmisruumiin toiminta on rukousta. Ei siinä tarvita mitään erinomaisia seremonioita. Matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin niin, että ei odota mitään erityistä.

Santiago de Compostela, pyhiinvaellusten ”äiti”

Suomeksi Pyhän Jaakon vaellusreittinä tunnettu pyhiinvaellus kulkee pohjoisessa Espanjassa Santiago de Compostelan katedraaliin, joka on perimätiedon mukaan apostoli Jaakobin hautapaikka.
Santiago de Compostelaan on vaellettu jo yli 1000 vuotta. Pyhiinvaellus ei ole yksi ainoa reitti, vaan katedraaliin voi kulkea eri teitä, ja matkan pituus vaihtelee paljon. 1980-luvun alussa vaeltajia oli enää muutama vuodessa. Nykyään pyhiinvaellus on noussut uuteen suosioon ja vaeltajia on yli 200 000 vuodessa.
Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti – Wikipedia

Pyhän Olavin reitti on pohjoismainen pitkä vaellus, joka koostuu norjalaisen viikinkikuninkaan Pyhän Olavin mukaan nimetystä mannerreitistä Savonlinnasta Turkuun ja Pyhän Olavin merireitistä Turusta Ruotsiin ja siitä vielä Ruotsin ja Norjan läpi Trondheimiin.
Pyhän Olavin mannerreitti – Pyhiinvaellus Suomi

Artikkeli Pyhiinvaellus on käytännön haaste ja mielen prosessi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Irti arjesta

Yksinkertaisimmillaan pyhiinvaellus ja kirkkoihin tutustuminen voi olla irtiottoa arjesta: hidastamisen, rauhoittumisen sekä merkityksellisyyden hakemista hektisessä ja digitaalisten ärsykkeiden ympäröimässä maailmassa. Lomalta kaivataan aikaa pohtia elämää ja itseä. Mikä olisikaan hienompi paikka hiljentymiselle kuin keskiaikainen kivikirkko, jonka kiviseinien sisällä on vihdoinkin aikaa kuulla ja kuunnella omia ajatuksia – tai antaa niiden vaieta hetkeksi kokonaan?

Pyhiinvaelluksessa olennaista ei ole pituus tai kesto, vaan matka ja päämäärä. Pyhiinvaellukselle voi lähteä kuka tahansa ikään, sukupuoleen, kansalaisuuteen tai uskontoon katsomatta. Matkan merkityksellisyys ja tavoitteet ovat jokaiselle henkilökohtaiset.

Elämys puhuttelee

Matkailutoimialalla on viime vuosina tunnistettu vahvasti elämyksellisyyden ja kokemuksellisuuden merkitys. Matkailijat etsivät oikeita, aitoja asioita ja kokemuksia. Paikallisuus, historia ja tarinat nousevat matkailupalveluiden tuottamisessa yhä merkittävämpään rooliin.

– Matkailun näkökulmasta paikallinen historia ja tarinat ovat todella kiinnostavia ja siksi myös kirkkoja halutaan tuoda paremmin esiin osana Hämeenlinnan matkailua ja kaupunki- markkinointia, kertoo Hämeenlinnan elinkeinoyhtiö Linnan Kehityksen matkailuasiantuntija Outi Mertamo.

– Uskomme kirkkojen vetävän puoleensa myös yhä nuorempia matkailijoita, jotka haluavat nähdä ja kokea maailmaa ja koronasta johtuen tekevät sen nyt kotimaassa. Toivottavasti pääsemme jatkossa yhdessä seurakunnan ja matkailutoimijoiden kanssa kehittämään uusia tarinallisia reittejä, joihin voidaan yhdistää matkailullisia näkökulmia ja palveluita. Reitin voisi esimerkiksi kulkea vaikka pyöräillen tai jopa meloen, ja näin yhdistää myös luonto ja liikunta kokonaisuuteen.

Santiago de Compostela on lähellä

– Meiltä Hämeenlinnan seudulta löytyvät Suomen kenties kauneimmat keskiaikaiset kivi- kirkot ja harva edes tietää, että maailmankuulu pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostela yltää aina Hämeenlinnan Renkoon saakka! Samalla reissulla kannattaa tietenkin vierailla upeassa 700-vuotiaassa Hämeen linnassa, joka tarjoaa todellisen aikamatkan suoraan keskiajalle.

Artikkeli Tänä kesänä tiet vievät kirkkoihin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Voiko tällaista työtä ollakaan, ihmettelee Papinaho. Työtä tehdään erilaisissa moniammatillisissa verkostoissa.

– Olemme innostuneita ja tunnemme, että on mahdollisuus synnyttää jotain uutta. On hyvin helppoa nähdä, miksi pyhiinvaellus kiinnostaa voimakkaasti tänä päivänä. Se avaa monia suomalaisille arvokkaita asioita, kuten liikkeellä olon, historian, luonnonläheisyyden ja hengellisyyden kokemisen luonnossa.

Syvällistä kaipausta, läsnäoloa, uteliaisuutta, ihmettelyä. Siihen ei vaadita mitään, mitä ei jokaisella olisi.

Lyseon lukiosta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen uskontotieteen opinnot veivät Papinahon Turkuun. Opintopolku polveili Ruotsia myöten, mistä löytyi myös puoliso. Matkan varrella hän on opiskellut vielä kasvatustieteitä ja viimeksi teologian maisteriopintoja. Papinaho asuu Hämeenlinnassa puolisonsa ja 3-vuotiaan poikansa kanssa. Hän on tuttu kasvo Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXista, missä hän työskenteli kulttuurituottajana.

– Pyhiinvaellushankkeen projektipäällikön työssä tulevat yhteen opintoni, kokemukseni järjestötyöstä ja erilaisista projekteista, Papinaho pohtii.

– Pohjavire ja kiinnostuksen kohteeni ovat olleet pysyviä ja reitti tähän pisteeseen elämääni tuntuu loogiselta. Tein graduni retriiteistä aikana, jolloin ne eivät olleet niin suosittuja kuin nykyisin, vaan enemmänkin pienemmän porukan toimintaa. Hiljaisuuden liike on elänyt hiljalleen ihmisissä, koko ajan laajenevassa joukossa, ja tänä päivänä voimme puhua kristillisestä spiritualiteetista niin, että se puhuttelee yhä useampaa.

Kansainväliset reitistöt

Turussa Papinaho on työstänyt Hämeenlinnasta maailmalle ponnistaneen arkeologi ja kirjailija Ilari Aallon ja kulttuurituottaja, opas Larissa Riihihuhdan kanssa Tuomiokirkolta Aurajokilaaksoon levittäytyviä pyhiinvaellusreittejä, jotka kulkevat hyvin vanhoja teitä pitkin.

– Työni päämäärä on kertoa pyhiinvaelluksesta ja tehdä näkyviksi erilaisia reittejä niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Tavoitteena on myös tukea eri verkostoja sekä luoda uusia, jotta pyhiinvaellukset olisivat kaikkien saatavilla. Yhteen tulevat niin lyhyemmät reitit, ikivanhat pitkät vaellukset, historia- ja kaupunkireitit, luontohengellisyys kuin erilaiset tapahtumat. Alkamassa on myös pyhiinvaellusohjaajien koulutusta.

Tunnettuja Suomessa ja Suomen läpi kulkevia reitistöjä ovat Pyhän Henrikin tie ja ekumeeninen vaellus, Pyhän Olavin mannerreitti ja Pyhän Olavin merireitti sekä läpi Euroopan verkottuva Jaakontien reitistö, joka kulkee Hämeenlinnan ja Rengon Pyhän Jaakon kirkosta Härkätietä pitkin Turun kautta Rymättylään ja siitä eteenpäin. Agricola-kävely on uusi suomalainen pyhiinvaellus. Sen reitti kulkee reformaattorin ja suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan synnyinpitäjästä Pernajasta Turkuun. Muitakin erimittaisia pyhiinvaelluksia Suomesta löytyy jo useita kymmeniä.

Papinaho innostuu Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan alkamassa olevasta hankkeesta luoda Hämeenlinnaan teemallisia kaupunki- ja luontoreittejä, joita ihmiset voivat kulkea omatoimisesti, ja joita voidaan myös hyödyntää erilaisissa tapahtumissa ja kokoontumisissa.

– Ahveniston ikivanha luonto ja paikallishistoria, luonnonmuodostumien analysointi, Aulangolla luonnonäänien kuunteleminen Sibeliuksen hengessä, Visamäen polku lähellä Vanajavettä, Papinaho luettelee saman tien.

– Hautausmaat ovat upeita paikkoja, samoin hienot kirkkomme, joissa moni ei ole käynyt – mutta ehdottomasti kannattaisi! Pidättehän mukana myös lasten ja perheiden näkökulman sekä saavutettavuuden!

Kaikilla oikeus pyhään

Erityisesti Papinaho palaa siihen, että pyhän kokemus on jokaiselle omansa. Siksi toiminnan pitää olla mahdollisimman avaraa. Kulkijan ei tarvitse olla tai osata jotakin tiettyä. Liikuntarajoitteisille on reittejä, joita voi mennä autolla.

– Syvällistä kaipausta, läsnäoloa, uteliaisuutta, ihmettelyä. Siihen ei vaadita mitään, mitä ei jokaisella olisi, hän sanoo.

Mikä kasvattaa kynnystä pyhän kohtaamiselle? Papinaho suree valitettavan monen luulevan, että ”en osaa, se ei ole minulle”.

– Kaikki palautuu elämän pyhyyteen. Sitä ei tarvitse lähteä hakemaan mistään. Pyhä on sitä, että minä olen ja sinä olet. Pyhä on arjessakin läsnä.

Pakottamaton tila

Mitä pyhyys on Papinaholle itselleen? Hän liittää sen tilanteisiin, jotka ovat odottamattomia ja spontaaneja. Pyhä ei ole suoritus, vaikka sen tavoittamisessa voi auttaa esimerkiksi luonnossa oleminen.

– Pyhänä kokemani hetki on läpikotainen tunne siitä, että just tässä on ihan hyvä. Ei tarvitse kaivata muualle.

Sellainen hetki voi olla aamu Apparalla, missä Papinaho käy usein juoksemassa. Lenkkipolulta hiukan sivussa olevalla pienellä suolla on aamuvarhaisella usein peuroja. Peura ja nainen tarkkailevat toisiaan hiljaa hetkisen ja jatkavat sitten suuntiinsa.  

Sellainen hetki voi olla myös jokapäiväisen leivän äärellä arjessa, ruokaa laittaessa. Tai pyhä voi yllättää vaikkapa lapsen ilossa ja uteliaisuudessa.

Pyhänä kokemani hetki on läpikotainen tunne siitä, että just tässä on ihan hyvä

Papinaho pohtii pyhiinvaeltajan elämän olevan myös irtipäästämistä. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Myös hienoista hetkistä ja kokemuksista voi olla hyvä luopua – merkitys jää.

Lempeästi tilan antaminen itselle ja arkisen ajattelun kääntäminen myönteiseen suuntaan ovat Papinahon mielestä hyvän elämän lähtökohtia. Hänen rukoustaan rytmittää kiitollisuusaiheiden muistaminen iltaisin.

– Minulle on ollut tärkeää löytää oma tapa olla suorittamatta. Käyn juoksemassa – aina välillä joku kysyy tavoitteitani, olenko osallistumassa jollekin maratonille. Mutta tavoittelen juoksemalla vain pakottamatonta ja vapaata olemisen tilaa.

Lue koko Kotikirkko-lehti!

Artikkeli Pyhän yllättämä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Labyrintti on tuhansia vuosia vanha symboli. Labyrintti voi olla pyhiinvaelluksen symbolinen toteutustapa ja samalla koko elämän symboli. Labyrinttejä on muun muassa kirkoissa ja puistoissa tarjoamassa ihmisille tavan hiljentymiseen, rukoukseen ja meditaatioon.

Keskiaikainen labyrinttisuunnittelun kukoistuskausi oli 1200–1300-luvuilla goottilaisten katedraalien pääkäytävien labyrinttikuvioissa. Tunnetuimpia ovat Chartresin katedraali ja Amiensin katedraalit Pohjois-Ranskassa ja Siena Toscanassa. Pohjolassa rakennettiin kivilabyrinttejä eli jatulintarhoja. Suomessa jatulintarhoja on noin kaksisataa ja jatulintarhakuviota esiintyy myös keskiaikaisten kivikirkkojen seinämaalauksissa.

Labyrintin tarkoitus ei ole eksyttää kulkijaa. Se on umpikujaton kulkureitti portilta keskustaan ja takaisin. Kulkija voi rauhassa jättäytyä tien johdatukseen.

Seuraavaa labyrintissa kulkemisen ohjetta voit soveltaa itsellesi tuttuun reittiin esimerkiksi lenkkipolullasi – sinne ja takaisin.

Labyrintti-meditaatio

MUISTAMINEN – Aluksi voit kerätä ajatuksesi ja valmistautua matkaan. Muista että juuri sinä saat kulkea siunattuna. Kaikki mitä meillä on ja kaikki mitä olemme, on Kaikkivaltias siunannut. Ennen kuin lähdet, pohdi hetki kaikkea sitä hyvää mitä sinulla on. Miten Jumala on sinua siunannut?

Hengitä ulos rauhattomuus.
Hengitä sisään rakkaus.

IRTI PÄÄSTÄMINEN – Kävellessäsi anna mielesi rauhoittua, tyhjentyä, päästää irti. Päästä irti kaikesta, mikä elämässäsi pitää kiinni, hallitsee ja tuottaa jotain. Huomaa, kuinka mielesi vähitellen hiljenee ja avautuu.

Hengitä ulos rauhattomuus.
Hengitä sisään rakkaus.

VASTAAN OTTAMINEN – Avautuminen ja tyhjentyminen luovat meissä tilaa. Mitä voimme ottaa vastaan? Vastaanotamme johdatusta, sisäistä hiljaisuutta ja rauhaa. Kenties luovan idean tai erityistä rauhan tuntua. Jokaisen kokemus ja tila ovat erilaisia. Pysy keskellä hetken aikaa. Voit istua tai seistä.

Hengitä ulos rauhattomuus.
Hengitä sisään rakkaus.

MUUTTUMINEN – Muutos alkaa, kun jätät keskuksen ja aloitat matkan takaisin sinne mistä lähdit. Tämä muutos sisältää monia näkökulmia: voit ehkä päättää ottavasi elämässäsi jonkun askeleen tai huomaat jonkin tärkeän tai vaikean asian elämässäsi. Tai ehkä paluusi muistuttaa sinua jälleen vastuista elämässäsi, mutta olet saanut uutta voimaa ja selkeyttä suorittaa niitä. Symbolisesti palaat takaisin maailmaan, jonka olet saanut lahjaksi.

Hengitä ulos rauhattomuus.
Hengitä sisään Jeesuksen rakkaus.

Artikkeli Labyrintti – antaudu johdatukseen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Perinteisesti pyhiinvaellus tapahtuu aina suhteessa pyhään, kuinka sen kukin sitten ymmärtää. Siinä kuljetaan ulos itsestä kohti jotakin suurempaa, elämän merkitystä ja uudistumista, sanoo hiippakuntasihteeri, pastori ja psykoterapeutti Jaana Räntilä.

Pyhiinvaelluksen voi Räntilän mukaan tehdä, vaikka ei kokisi itsessään suurta hengellisyyttä tai hurskautta. Sen sijaan tosissaan on hyvä olla, että jaksaa kulkea syvemmälle sisimmässään.

– Matka alkaa sisäisestä kutsusta. On halu löytää itsensä laajemmin ja syvemmin, tarkistaa suuntaa sekä saada uutta ymmärrystä itsestään, ihmissuhteistaan ja suhteestaan Jumalaan.

Pyhiinvaellus on vuosituhantinen uskonnollinen perinne, joka on viime vuosina löydetty uudelleen myös länsimaissa. Pyhiinvaellus on paitsi matka johonkin pyhänä pidettyyn paikkaan, myös tapa etsiä syvempää yhteyttä Jumalaan ja omaan sisimpäänsä.

– Nykypäivän elämänmenossa on monia sellaisia piirteitä, jotka saavat ihmiset kaipaamaan merkitystä ja sen löytämistä, minkä varassa viime kädessä elää. Moniarvoinen yhteiskunta ei enää tarjoa itsestään selviä totuuksia, jotka kaikki saisivat perintönä, Jaana Räntilä sanoo.

Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Monesti konkreettiselle pyhiinvaellukselle lähdetään elämänvaiheessa, jossa tarvitaan uutta näkökulmaa tai ollaan siirtymässä uuteen. Pyhiinvaellus voi olla yhteisöllinen kokemus, mutta sen voi mainiosti tehdä yksinkin.

– Moni lähtee pyhiinvaellukselle esimerkiksi avioeron jälkeen, mutta aina me työstämme jotakin, vaikka ei olisi suurta elämänkriisiä. Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Usein halu uudistua nousee kaipauksesta, joka saa kulkemaan kohti päämäärää. Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu tyhjältä tai levottomalta.

– Vanha kristillinen ajatus on, että meidän kaipuumme on vastausta siihen, että Jumala kaipaa meitä ensin.

Räntilän mukaan ihminen oppii parhaiten tunnistamaan tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan suhteessa, jossa itseään voi peilata toiseen. Pyhiinvaelluksella peilinä toimii Jumala.

– Kulkiessa voi käydä läpi asioita, jotka ovat jääneet omassa elämässä pieniksi, vanhoiksi ja kuluneiksi. Samalla voi luopua asioista, joilla ei enää ole merkitystä.

Jaana Räntilän mukaan pyhiinvaellus on prosessi, jolla on useimmiten tietoinen alku ja loppu. Vaikka pyhiinvaelluksen voi tehdä myös aivan tutussa ympäristössä, sen tekemisessä auttaa pieni etäisyys tavanomaisesta ja arkisesta.

Rauhallinen ympäristö kuten luonto ohjaa keskittymään. Kristillisestä näkökulmasta jo luonto itsessään julistaa Jumalan suuruutta ja hyvyyttä.

– Menen usein rauhoittumaan meren rannalle, missä näkee kauas. Samanlaista rauhaa voi kokea myös järven rannalla tai korkealla näköalapaikalla, josta avautuvat laajat maisemat.

Vanhat rakennukset, kirkot ja kappelit voivat olla hyviä pyhiinvaelluksen ympäristöjä. Myös hautausmaat ovat hyviä paikkoja pohtia sitä, miten kaikki on katoavaa ja mikä merkitys on tällä hetkellä, joka ei ole vielä kadonnut.

– Minua ravitsee kaikki vanha, joka kutsuu pinnalta syvemmälle ja kertoo, että ohikiitävän kronologisen ajan läpi kulkee toinen aika, Jumalan ikuinen aika. En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Pyhiinvaeltajaa auttaa Räntilän mukaan keskittynyt, avoin, utelias ja levännyt mieli. Nykypäivän ihmiselle se on usein melkoinen haaste, kun huomio sinkoilee ärsykkeestä toiseen. Toisaalta lepo saattaa myös löytyä matkan varrelta.

– Ihminen on hyvin kokonaisvaltainen, joten ruumiin liike auttaa mieltä. Jos ei kykene kävelemään, pyhiinvaelluksen voi tehdä mielessään. Silloin vaikka musiikki voi olla apuna.

Tekipä pyhiinvaelluksen liikkuen tai mielessään, kuunteleminen on tärkeää. Sisimmästä nousevia ajatuksia voi kuunnella Jumalan edessä.

– On hyvä kysyä, missä tällä hetkellä elämässäni olen, mikä on totta minulle tässä ja nyt, missä Jumala on tässä kaikessa, mikä on suhteeni häneen ja mihin hän minua kutsuu.

Kävellessä voi toistaa lyhyttä raamatunkohtaa, sovittaa sen askelten tahtiin ja kysellä, mitä Jumala haluaa sen kautta sanoa.

On hyvä kysyä, missä tällä hetkellä elämässäni olen, mikä on totta minulle tässä ja nyt.

Päivän tapahtumat voi myös vaeltaa läpi Jumalan edessä. Mielessä voi käydä läpi vaikeita asioita sekä ilon ja voiman lähteitä, pyytää ja antaa mielessään anteeksi, kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä sekä pyytää siunausta ja voimaa tuleviin päiviin.

– Samalla on hyvä mietiskellä raamatunkohtia rukouksen tavoin. Esimerkiksi psalmin 23 äärellä voi pohtia, mitkä ovat olleet omassa päivässä vihreitä niittyjä tai pimeitä laaksoja. Siten sana pääsee laskeutumaan sydämeemme ja saa mahdollisuuden toimia.

Lomat ovat luontevia aikoja pyhiinvaeltajan mielentilan saavuttamiseen, mutta kuinka löytää lepo myös arjen kiireiden ja huolten keskellä? Räntilän mukaan koko elämä voi olla pyhiinvaellusta, jos sen tekee tietoisena suhteestaan Jumalaan.

– Raamattu, rukous, ehtoollinen ja uskovien yhteys syventävät suhdettamme Jumalaan. Jos niille varaa aikaa, se pitää meidät pyhiinvaeltajina.

Pyhiinvaelluksen kokemuksia voi harjoitella pienin askelin. Työmatkalla voi kulkea metsikön tai puiston läpi, muistaa Jumalan läsnäolon ja lausua pienen rukouksen. Hiljentyä voi myös pyörällä tai autolla ajaessa. Ruokatunnilla voi hakeutua rauhalliseen paikkaan, bussipysäkillä tai vaikka kauppareissulla voi etsiä mielestään raamatunkohdan.

– Arkeen on hyvä luoda hengitystaskuja, joissa tietokoneen, kännykän, työn ja perheen vaatimukset ovat hetken kauempana. Näissä hetkissä voi kuulostella itseään ja Jumalaa ja sanoa, että tässä olen sinun kanssasi ja sinä olet minun kanssani, Jumala, tässä me kohtaamme.

Myös kotiin voi rakentaa pienen tilan, joka muistuttaa Jumalan läsnäolosta arjessa. Se voi olla vaikka ikoni seinällä tai pihalla kasvava puu, jonka juurella hiljentyy.

Buen Camino, hyvää tietä

Pastori Jorma Vilkon pitkäaikainen unelma pyhiinvaelluksesta toteutui, kun hän vaelsi syyskuussa Santiago de Compostelan reittiä 173 kilometriä 11 päivän aikana.

Santiago de Compostela on kuuluisa ja suosittu pyhiinvaelluskohde. Uskotaan, että siellä sijaitsee apostoli Jaakobin hautapaikka. Reitti on ollut yksi merkittävimpiä kristillisiä pyhiinvaellusreittejä keskiajalta saakka.

Jorma Vilkon vaellus alkoi Ranskasta Pyreneiden vuoriston Saint-Jean-Pied-de-Portin kylästä. Reitin varren kylissä ja kaupungeissa kirkollinen elämä tuntui nivoutuvan arkeen. Joka kylässä isomman tai pienemmän kivikirkon kellot kertoivat ajan kulumisesta.

Vilkko käyttää näkövammansa vuoksi valkeaa keppiä. Vaelluksella opas piteli kepin toista päätä, ja Vilkon vapaassa kädessä vaellussauva vakautti askellusta. Valkoinen keppi herätti kiinnostusta ja kannustusta. Ihmiset olivat ystävällisiä.

– Pääsimme majoittumaan ruuhkasta huolimatta ja saimme erityisen hyvää kohtelua, Vilkko muistaa.

Kävellessä oli aikaa ajatella.

Jorma Vilkko aisti luontoa reitin varrella – tuoksuja, ääniä ja auringon lämpöä. Ilmassa tuoksuivat anis ja vuoristomänty. Matkakumppanit kuvailivat vehreitä maisemia, jotka muuttuivat vähitellen kumpuilevaksi peltomaaksi. Vastaan tuli viinitarhoja ja oliivilehtoja. Lyhyet nousut ja jyrkät laskut muistuttivat kristityn vaelluksen mutkia, myötäleitä ja ylämäkiä.

– Reitti ja luonto sen ympärillä olivat ihmeelliset. Toisinaan kuljimme kuin vihreässä tunnelissa, kun puiden oksat kaareutuivat tien ylle. Nautin hiljaisuudesta ja lintujen laulusta, vaikka vaeltajia riitti toisinaan jonoksi asti.

Simpukkamerkkejä reitin varrella oli helppo seurata eikä eksymisen vaaraa ollut. Reitti vaihteli kärrytiestä sorastettuun polkuun ja asfalttitiehen, eikä vaatinut kulkijalta huippukuntoa. Kokemus oli erilainen kuin tavallinen vaellus. Reitillä matka tuntui tärkeämmältä kuin päämäärä. Vaeltajat toivottivat toisilleen Buen Camino, hyvää tietä.

Kävellessä oli aikaa ajatella, ja matkan hengellinen ulottuvuus ja hiljaisuus nostivat Vilkolle pohdittavaa pitkäksi aikaa.

Artikkeli Taivaan ja maan välillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu levottomalta.

Kaipaus saa liikkeelle

Pyhiinvaellus on vuosituhantinen uskonnollinen perinne. Se on paitsi matka johonkin pyhänä pidettyyn paikkaan, myös tapa etsiä syvempää yhteyttä Jumalaan ja omaan sisimpäänsä.

– Nykypäivän elämänmenossa on monia sellaisia piirteitä, jotka saavat ihmiset kaipaamaan merkitystä ja sen löytämistä, minkä varassa viime kädessä elää, Jaana Räntilä sanoo.

Monesti konkreettiselle pyhiinvaellukselle lähdetään elämänvaiheessa, jossa tarvitaan uutta näkökulmaa tai ollaan siirtymässä uuteen.

– Aina me työstämme jotakin, vaikka ei olisi suurta elämänkriisiä. Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu tyhjältä tai levottomalta.

– Vanha kristillinen ajatus on, että meidän kaipuumme on vastausta siihen, että Jumala kaipaa meitä ensin.

Räntilän mukaan ihminen oppii parhaiten tunnistamaan tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan suhteessa, jossa itseään voi peilata toiseen. Pyhiinvaelluksella peilinä toimii Jumala.

Jumalan aika ei tikitä

Rauhallinen ympäristö kuten luonto ohjaa pyhiinvaeltajaa keskittymään.

– Menen usein rauhoittumaan meren rannalle, missä näkee kauas. Samanlaista rauhaa voi kokea myös järven rannalla tai korkealla näköalapaikalla, josta avautuvat laajat maisemat.

Vanhat rakennukset, kirkot ja kappelit voivat olla hyviä pyhiinvaelluksen ympäristöjä. Myös hautausmaat ovat hyviä paikkoja pohtia sitä, miten kaikki on katoavaa ja mikä merkitys on tällä hetkellä, joka ei ole vielä kadonnut.

– Minua ravitsee kaikki vanha, joka kutsuu pinnalta syvemmälle ja kertoo, että ohikiitävän kronologisen ajan läpi kulkee toinen aika, Jumalan ikuinen aika. En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Pyhiinvaeltajaa auttaa Räntilän mukaan keskittynyt, avoin, utelias ja levännyt mieli. Nykypäivän ihmiselle se on usein haaste, kun huomio sinkoilee ärsykkeestä toiseen. Lepo saattaa löytyä matkan varrelta.

– Ihminen on hyvin kokonaisvaltainen, joten ruumiin liike auttaa mieltä. Jos ei kykene kävelemään, pyhiinvaelluksen voi tehdä mielessään. Silloin vaikka musiikki voi olla apuna.

Sisimmästä nousevien ajatusten kuunteleminen on tärkeää.

Kävellessä voi toistaa lyhyttä raamatunkohtaa, sovittaa sen askelten tahtiin ja kysellä, mitä Jumala haluaa sen kautta sanoa.

En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Hengitystaskuja arkeen

Lomat ovat luontevia aikoja pyhiinvaeltajan mielentilan saavuttamiseen, mutta kuinka löytää lepo myös arjen kiireiden ja huolten keskellä? Räntilän mukaan koko elämä voi olla pyhiinvaellusta.

– Raamattu, rukous, ehtoollinen ja uskovien yhteys syventävät suhdettamme Jumalaan. Jos niille varaa aikaa, se pitää meidät pyhiinvaeltajina.

Pyhiinvaelluksen kokemuksia voi harjoitella pienin askelin. Työmatkalla voi kulkea metsikön tai puiston läpi ja muistaa Jumalan läsnäolon. Kauppareissulla voi etsiä mielestään raamatunkohdan.

– Arkeen on hyvä luoda hengitystaskuja, joissa tietokoneen, kännykän, työn ja perheen vaatimukset ovat hetken kauempana. Näissä hetkissä voi kuulostella itseään ja Jumalaa ja sanoa, että tässä olen sinun kanssasi ja sinä olet minun kanssani, Jumala, tässä me kohtaamme.

HITAUS ◌ Kengät ovat pyhiinvaeltajalle hitauden vertauskuva. Ne ohjaavat oikealle tielle ja hidastavat kiirettä. ”Sinun puoleesi minä käännyn – opeta minulle tie, jota kulkea!” (Ps. 143:8)

HILJAISUUS ◌ Simpukka kertoo hiljaisuudesta. Se ohjaa pyhiinvaeltajaa pois metelistä hiljaisuuteen ja hyviin ajatuksiin.
”Sinä hallitset meren pauhun, tyynnytät
aaltojen tyrskyn.” (Ps. 89:9)

RUKOUS ◌ Lyhty muistuttaa rukouksesta. Se valaisee
ympäristöä, sisintä sekä tietä pyhän lähteille. ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. 119:105)

Artikkeli Pyhiinvaeltaja kulkee taivaan ja maan välillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ollaan yhdessä ja nautitaan matkanteosta kaikessa rauhassa. Reitin varrelle osuu yllättävän kauniita järvimaisemia, sanoo tapahtumaa järjestävä pastori Seppo Hautalahti.

Hän itse tunnustaa ajavansa reittiä usein autolla, jolloin kauneusarvot jäävät helposti huomaamatta.

Matka starttaa Taulumäen kirkolta ja jatkuu Palokan kirkon kautta Tuomiojärven rantaan. Kirkoilla on lyhyet hartaushetket ja Tuomiojärvellä lisäksi päätöspiknik.

– Suuria mäkiä matkan varrelle ei osu, ihan on inhimillinen reitti, Hautalahti lupaa.

Matkaseurana Martti

Tapahtuma on osa reformaation merkkivuotta. Pyöräily osuu helluntaihin, joka on kirkon syntymäpäivä, Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Pysähdyspaikkojen hartaushetkissä perehdytäänkin aluekappalainen Eivor Pitkäsen johdolla Martti Lutherin opetuksiin Pyhästä Hengestä.

– Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa, Luther opettaa Vähässä katekismuksessa.

– Pyhä Henki vaikuttaa seurakukunnassa niin, että voimme olla Jumalan lapsia, Hautalahti summaa.

Mutta mitä tekemistä pyöräilyllä on helluntain kanssa?

– Raamatussa Pyhää Henkeä verrataan tuuleen. Tuuli puhaltaa missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee. Kun pyöräilee, niin kyllähän siinä tuulet korvissa puhaltaa, Hautalahti naurahtaa.

– Hengen tuulissa mennään.

Riparilaiset joukon jatkona

Pyöräilypyhiinvaellus järjestetään nyt neljättä kertaa. Ensimmäisen kerran tapahtuma ajoittui pyöräilyviikon päätteeksi, mikä istuu hyvin ympäristödiplomiseurakunnalle. Aiempina vuosina matkaan on polkaissut parikymmentä pyöräilijää.

– Nyt osallistujia on tiedossa enemmän, sillä mukaan lähtee rippikouluryhmä Keltinmäestä, Hautalahti toteaa.

– Viime kerralla saatiin vettä niskaan. Ilmoista ei voi tietää, mutta sään takia ei jätetä leikkiä kesken.

Artikkeli Hengen tuulissa mennään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.