Kesätöihin hautausmaalle

Musiikkiopintojen jälkeen Salminen palasi takaisin Lahteen ja tiedusteli kesätöitä hautausmaalta kotiseurakunnastaan Hattulasta. Paikat olivat ehtineet mennä. Niiden sijasta hänelle ehdotettiin suntion lomittajan tehtäviä, ja hän suostui välittömästi. Päätöstä avitti mielikuva helposta hommasta, joka olisi lähinnä kolehdin keräämistä.

Tehtävät osoittautuivat huomattavasti laajemmiksi, ja työkenttä käsitti alueen kolme vanhaa ja kulttuurisesti merkittävää kirkkoa. Suntion kesätyöt saivat jatkoa myös tulevina kesinä.

– Oli mahtavaa kavuta kellotorniin ja avata luukut hämäläiseen peltomaisemaan. Sen jälkeen soitin kelloja ja herätin kaikki kyläläiset.

Lahden vuosina Salminen oli tutustunut tulevaan vaimoonsa, joka oli lähtöisin Korpilahdelta. Mutkien kautta he päätyivät asumaan Jyväskylään.

– Kun aloin miettiä mitä voisin tehdä täällä työkseni, niin sieltähän puskivat esiin aiemmin tekemäni suntion hommat.

Salminen suoritti suntion tutkinnon Jyväskylän kristillisellä opistolla reilu kymmenen vuotta sitten. Sitä seurasivat lyhyet tuurausjaksot, jotka johtivat säännöllisempiin tehtäviin ja lopulta suntion virkaan Jyväskylän seurakunnassa.

Suntio-muusikko on hyvä yhdistelmä

Tällä hetkellä Salminen työskentelee Taulumäen kirkossa ja on mukana Yhteisen seurakuntatyön messu- ja musiikkitiimissä. Hän pystyy hyödyntämään työssään myös musiikillista osaamistaan.

Taulumäen kirkossa järjestetään paljon konsertteja ja siellä ovat esiintyneet monet maamme eturivin artistit. Etenkin joulun aikaan konserttitarjonta kirkossa on runsasta.

– Esittelen itseni vieraileville muusikoille sekä suntiona että muusikkona. Siitä avautuu yhteinen kieli, ja käytännön asioiden hoitaminen on sen jälkeen helppoa.

Salminen kokee työn kasvattaneen häntä ihmisenä ja hän on saanut paljon hyvää palautetta. Sosiaalisena ihmisenä työn paras puoli löytyy ihmisten kohtaamisesta. Kohtaamiset liittyvät usein tilanteisiin, jotka ovat ihmisten elämässä erityisen tärkeitä.

– Jokainen tilaisuus on ainutkertainen niille ihmisille, jotka tulevat kirkkoon – oli heitä sitten paikalla 10 tai 700. Minusta jokaiseen tilanteeseen on hyvä suhtautua siten, kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta toteuttaa se.

Salminen kokee tekevänsä tärkeää­ työtä, josta voi olla ylpeä. Varsinkin tällaisena aikana, jota Salmisen mukaan leimaa lähes kaikkialla negatiivisuuden henki.

– Tässä työssä ja oikeastaan kaikessa seurakuntatyössä voimme välittää aidosti toisista ihmisistä ja myös näyttää se todeksi. Ihmiset aistivat nopeasti oletko oikeasti läsnä.

Retrosyntikat ja 
elektroninen musiikki ovat 
aina olleet lähellä Miikka 
Salmisen sydäntä. Siitä 
huolimatta sormet 
hakeutuvat useimmiten 
perinteisen pianon tai 
flyygelin koskettimille. 

Vaikka varsinainen keikkailu on jo taakse jäänyttä elämää, on Salminen aina silloin tällöin konsertoinut ja esittänyt tilaisuuksissa myös omia sävellyksiään.

Säveltäjänä hänellä on hyvin elokuvallinen lähestymistapa musiikin tekemiseen. Ehkä juuri siksi vuosien varrella on syntynyt musiikki muutamaan lyhytelokuvaan sekä dokumenttituotantoon.

Parhaillaan vietettävälle Taulumäen kirkon 90-vuotisjuhlavuodelle on kaavailtu myös yhtä omaa konserttia syksylle.

– Ehkäpä silloin kuullaan akustisen pianon lisäksi myös minulle tuttuja elektronisia soittimia. Tietysti hyvällä maulla yhdistettynä, ilman hirveitä pörinöitä, Salminen toteaa.

Artikkeli Suntio, joka soittaa muutakin kuin kirkonkelloja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Sen melodiahan on hyvin suomalaiskansallinen, lähes kalevalainen, toteaa korvamadon säveltänyt Timo Ruottinen, 71.

– Ajatukseni oli, että vaikka kappale soi mollissa, se pitäisi toteuttaa niin iloisesti, etteivät ihmiset ollenkaan huomaisi sen olevan mollisävelmä.

On Ruottinen ehtinyt uransa aikana säveltää muutaman muunkin teoksen. Hänen viimeisin ja laajin sävellyksensä on viime vuonna valmistunut parituntinen Uspenie-vigilia, joka liittyy yhteen ortodoksisen kirkkovuoden suurista juhlista.

Tätäkin ajankohtaisempi on suomigospelin varhaisteos Missa Popularis, jonka ensiesityksestä tulee näinä päivinä kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Pääsiäisenä 1969 Turun radikaaleilla kristillisillä teinipäivillä ensimmäisen kerran kuultu barokki-, rock- ja proge-vaikutteinen messu herätti hämminkiä aikana, jolloin sähkökitarat eivät kirkoissa soineet.

”Ollaan palaamassa pimeään viidakkoon, jossa poppamiehet poppamiesten tapaan hurmioituvat omista äänistään ja hälyistään”, huolehti eräs kuulija messua koskevassa mielipidekirjoituksessa.

– Kyllähän sitä kaikenlaista tuli vastaan, ihan helvettiin julistamista myöten. Mutta siihen aikaan sen otti vain sulkana hattuun, Ruottinen toteaa rauhallisesti muutama vuosikymmen myöhemmin.

Missa Popularis syntyi keskelle kuohuvaa maailmaa. Vietnamissa sodittiin loputonta sotaa, lohduttomat kuvat Biafran nälkäänäkevistä lapsista levisivät länsimaihin, ihmisoikeuksia kunnioittavan sosialismin kokeilu katkesi Tšekkoslovakiassa koko maan miehitykseen.

Jeesuksen vallankumouksellinen toiminta ja vuorisaarna puhuttelivat nuoria kristittyjä. Ruottinenkin kiersi kouluissa pitämässä kristillis-pasifistisia aamuhartauksia ja lauloi rauhanmerkki rinnassa kristillisiä lauluja – myös siinä varuskunnassa, johon myöhemmin päätyi suorittamaan asepalvelusta.

– Siinä kyllä lusmuilin, mutta perhesyistä, olin jo naimisissa ja meillä oli lapsi. Yksi kersantti näki aika suuren ongelman siinä, että olin käynyt siellä laulamassa, hän muistelee.

Eräs Ruottista ja aikalaisia erityisesti puhutellut ajatus löytyi Matteuksen evankeliumin kohdasta, jossa puhutaan Jumalan palvelemisesta ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla alastomia ja hoitamalla sairaita.

– Se ajatus, että Kristus on toisissa, heikoimmissa ihmisissä, oli meille valtavan tärkeä.

Politiikka heijastui vahvasti myös ajan taiteeseen, mutta parikymppisenä säveltämäänsä latinankielistä messua Ruottinen ei pidä varsinaisesti julistavana teoksena.

– Siinä on perinteisestä poikkeava musiikki-ilmaisu, mutta perinteinen latinankielinen jumalanpalvelusteksti. Yhdessä osiossa, Dona nobis pacemissa (Anna meille rauha) on tosin sävy, joka ei tarkoita pelkästään sisäistä rauhaa. Ja tietysti tekijänä oli tällainen heppu kuin minä, nahkoineni, karvoineni.

Närkästynyttä kritiikkiä ruokkivat kenties eritoten jumalanpalvelusmusiikissa tuohon saakka tuntemattomat vaikutteet, joita nuori säveltäjä ammensi muun muassa Beatlesiltä, Beach Boysilta ja progeyhtye Procol Harumilta.

Ruottiselle jumalanpalvelus oli – ja on – kuitenkin hiljentymisen paikka.

– Tarkoitukseni ei ole säveltäjänä asettaa siihen mitään sellaista, mikä häiritsee kuulijoiden sisäistä keskittymistä. Päinvastoin, haluan nimenomaan tukea sitä, hän sanoo.

– Mutta on asioita, joita ei voi selittää, ne avautuvat ihmisille niin monella eri tavalla. Musiikki ei ole aina systemaattisesti luokiteltavissa, kuten eivät aina ole järkeenkäypiä nämä hengen asiatkaan.

Uskonto ja taide ovat lopulta hyvin lähellä toisiaan, Ruottinen toteaa.

– Ortodoksisessa kirkossahan kaikki teksti on aina laulettu vähintään resitoiden. Musiikki kannattelee jumalanpalveluksen kulkua, eikä se muoto ole turhaan kehittynyt. Se tekee ihmisen sielulle hyvää, 80-luvulla ortodoksiseen kirkkoon liittynyt säveltäjä pohtii taiteen ja uskon monisyistä suhdetta.

– Monelle nykyihmiselle taide voi tulla uskonnon tilalle, olla kokemuksellisesti korvaamassa sitä. On hyvin luontevaa, että uskonnolliset organisaatiot ottavat myös taiteen – muutkin taiteen muodot kuin musiikin – käyttöönsä.

Sisällyksetöntä sentimentaalisuutta tai eskapismia Ruottinen musiikissa karsastaa. Monet nykyiset hengelliset laulut ja niiden lyriikat ovat hänestä ”aikamoista tunnelmointia”. Kirkkokin näyttäytyy hänelle entistä yksilökeskeisempänä ja yhteiskunnallisesti konservatiivisempana.

Ovatko kristityt vielä maan suola? hän kysyy.

Maailman hätä on viidenkymmenen vuoden aikana muuttunut, muttei suinkaan poistunut. Tulevaisuus on kuitenkin nuorissa, Ruottinen uskoo.

– Tässä ajassa se näkyy esimerkiksi nuorten ilmastomielenosoituksissa. Silloin aikanaan pelättiin ydinsotaa ja laulettiin, että ”partaalla tuhon ollaan”, mutta kyllähän ilmastonmuutos on oikeasti vielä paljon vakavampi ongelma.

Missa Popularis

Hieman erilainen jumalanpalvelus goes Missa Popularis Taulumäen kirkossa 22.4. kello 18.

Esiintyjinä jyväskyläläinen Ruamjai-kuoro ja tamperelainen The New Segment Orchestra.

Teos kuullaan Taulumäellä nyt toista kertaa viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Ilmainen konsertti on Jyväskylässä 17.–19.5. järjestettävien Kirkkopäivien ennakkotapahtuma.

Artikkeli Hyvää sielulle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.