Törnävän kirkossa puolestaan toiseen kirkon tornikamareista rakennettiin asiakas-wc. Samalla tornikamarissa sijainneen morsiuskamarin paikkaa vaihdettiin. Niin maalliselta kuin vessan rakentaminen kirkkoon kuulostaakin, on sillä merkittävä vaikutus kirkon käyttäjille. Ilo tilan toteutumisesta on nyt suuri.

– Muutoksilla kauniita kirkkotiloja saadaan paremmin käyttöön. On järkevä ajatus, että seurakunnan toimintoja tuodaan kirkkorakennuksiin, kuvailee muutostöiden päänikkari, Kurikassa asuva perinnerakentaja Leo Lönnroth.

Lönnrothin yritys on erikoistunut historiallisten rakennusten restaurointi- ja korjaustöihin. Suuria asiakkaita ovat seurakunnat, joiden kirkkoihin Lönnroth työntekijöineen toteuttaa muutoksia.

Tyyliä ja miljöötä mukaillen

Peräseinäjoen kirkon muutokset suunnitteli arkkitehti Kirsti Eloniemi. Lönnroth sai yhteydenoton seurakunnan kiinteistöpäällikkö Timo Mäeltä, jonka kanssa toteutus suunniteltiin. Kirkkojen kohdalla työtä valvovat kirkkohallitus ja Museovirasto.

– Meillä on vahva tyylillinen ote tekemiseen. Työt tehdään kauniisti, ajallista tyyliä ja miljöötä mukaillen, Lönnroth kertoo.

Kirkkojen muutostöiden kohdalla Lönnroth kehuu Seinäjoen seurakuntaa.

– Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty. Kyseessä ovat Suomen ensimmäiset tällaiset kirkkojen muutostyöt.

”On se todella järkevä ajatus, että tuodaan seurakunnan toimintoja kirkkorakennuksiin.”

Leo Lönnroth

Kahvitila Peräseinäjoen kirkon takaosassa kerää kiitosta. Sen toteuttaminen vaati muutaman penkkirivin poiston, lattian paikkamaalauksen sekä puusepäntyönä tehdyn kaapiston, johon tiskikone ja kahvinkeitin sijoitettiin. Kaapisto paneloitiin kirkon seinien mukaisesti. Myös vedet ja viemäröinti vedettiin 130-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2022 viettäneen kirkon takaosaan.

– Modernin tekniikan tuominen satavuotiaaseen kirkkorakennukseen on aina haastavaa. Tärkeää on, että muutostyöt tehdään niin, ettei lopputuloksesta huomaa, että paikkaan on kajottu, Lönnroth esittelee.

Arvotus käsityötä kohtaan

Hirren työstäminen on perinnerakentajalle mieluisinta. Lönnrothin yrittäjäuran ensimmäinen kirkkokohde sijaitsi Mäntyharjulla. Kyseessä oli perinteisellä hirsityylillä tehty kirkko.

– Parin vuoden aikana teimme kirkossa valtavat hirsikorjaustyöt. Aloitimme huipulta, kun pääsimme tekemään tällaista kohdetta ensimmäisenä työkohteenamme. Viime vuonna kirkko juhli 200-vuotisjuhlaansa.

Hirsirunkoisissa kirkoissa hirsien muotoilu on tehty aikanaan kirveellä. Perinteiset työkalut kiinnostavat Lönnrothia, joka käyttää kirveitä työssään, mutta myös keräilee niitä.

– Valitsen kokoelmastani aina oikean kirveen sen mukaan, millainen hirsi pitää varaosaksi saada veistettyä.

”Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty.”

Leo Lönnroth

Koulutukseltaan Lönnroth on puuseppämestari ja oppiarvoltaan koristeveistäjämestari. Oppiarvoissa on vanhan ammattikuntalaitoksen peruja.

– Kävin kouluni Jurvan kuuluisassa puuseppäkoulussa, Jurvan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, joka sittemmin lakkautettiin.

Juuri opinnot toivat Lönnrothin Pohjanmaalle. Nuoruutensa hän varttui Kotkassa.

– Sain pohjalaisen kotikasvatuksen, sillä äitini on kotoisin Alahärmästä. Meillä pohjalaisuutta pidettiin aina arvossa, kohta 20 vuotta Pohjanmaalla asunut mies hymyilee.

Hirsirakentaminen sopii Pohjolaan

Lönnrothin puheesta kuultaa syvä arvostus perinteistä hirsi- ja puurakentamista kohtaan.

– Rakennusten tulisi olla sellaisia, että ne kestävät satoja vuosia ja jäävät perinnöksi tuleville sukupolville.

Suomalaista hirsirakentamista Lönnroth kehuu.

– Se on muotoutunut tuhansien vuosien kuluessa ilmastoomme sopivaksi. Kun perinteinen hirsirakennus on kunnolla kivillä irti maasta ja sen katto on kunnossa, kestää rakennus pitkään vähemmälläkin, saati sitten hyvällä, huolenpidolla.

Viime vuosina Lönnroth on laajentanut työrepertuaariaan puumateriaalien lisäksi kiveen. Hän on valmistanut kivijalkoja lohkograniiteista sekä korjannut useampia pohjalaisia kivinavettoja, joissa kiviosiin on käytetty perinteisiä työmenetelmiä.

Mitä on perinnerakentaminen?

Monesti kuulee puhuttavan perinnerakentamisesta ja perinnekorjaamisesta. Mitä ne oikeastaan tarkoittavat?

– Työt tehdään käyttäen aitoja materiaaleja kuten graniittia, puuta ja perinnemaaleja. Jäljitelmiä kuten laminaattia, tai keinotekoisia eristeaineita kuten lasivillaa, ei käytetä. Rakenteet tehdään siten kuin ne tehtiin ennen teollisen rakentamisen aikaa. Talot tehdään kivijalan päälle ja materiaaleina käytetään umpihirttä tai tiiltä. Myös vanhoja rakennusmateriaaleja voidaan uusiokäyttää, Leo Lönnroth kertoo.

– Peräseinäjoen kirkossa käytimme kuorotilan lattiaan lattialautoja, jotka oli otettu talteen Nurmon pappilasta remontin yhteydessä. Vanhat lankut pääsivät uudelleen käyttöön.

Perinnerakentamisen työmenetelmiin kuuluu myös maalaus pensselillä, jolloin jälki on erilaista kuin telalla maalatessa. Seinissä uutta seinää ei tehdä kipsilevyistä, vaan puulaudoista. Hirsisiä puuosia vaihtaessa hirsi tulee usein myös osata piiluta, eli veistää vanhaa tyyliä mukaillen. Peräseinäjoen kirkon seinissä näkee piiluveistettyjä hirsiä.

Julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 2/2023.

Artikkeli Hirttä veistäessä omassa elementissään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”Asetun muokkaamaan ratkaisua paikalleni silmät kiinni. Visualisoin valmiiksi ja alan sitten toteuttaa – eri materiaaleja ja tekniikoita tarpeen mukaan yhdistellen”, Kuivalahti kertoo.

Asia kirkastuu, kun näkee hänen kättensä töitä – esimerkiksi nerokkaan kultasepänpöydän tai mekanismin, jolla järvenselälle ojentuvan laiturin voi helposti koota ja kasata tai säätää sen korkeutta menemättä kylmään veteen.

Päätyö ammattioppilaitos Hyrian puu- ja rakennusalan opettajana vie Kuivalahden Riihimäen vankilaan, jossa järjestetään rakennus-, auto- ja metallialan ammatillista koulutusta vangeille. 

”Aluksi vierastin vankilaa, mutta sitten totesin, että helpommalla pääsee”, Kuivalahti naurahtaa.

”Monella on jo olemassa pohjaa opinnoilleen, eikä heitä tarvitse houkutella paikalle. Vähän hätäisiä pojat ovat, vaikka koitan sanoa, että mihinkäs tässä on kiire.”

ihmisyyden ohjelma

Kuivalahden taidoille riittää kysyntää omakotitalossa Kaurialassa ja Hattulan Vuohiniemessä sijaitsevassa lapsuuden kodissa, perheen kesäpaikassa. Entisaikojen rinkimäinen pihapiiri käsittää nykyisellään 1967 rakennetun tiilitalon sekä Jorman synnyinkodin, josta on tehty museo. Vuohiniemessä on myös oma verstas.

Museokotiin astuminen on aikahyppy. Vanhan hirren ja materiaalien tuoksu on vahva, ikkunoista siivilöityy valoa hämäriin huoneisiin, tuvassa ovat kangaspuut sekä rukki ja muut langan valmistuksen välineet, esillä on vanhoja itsetehtyjä esineitä. Käsityötaitureita on suvussa ollut myös aikaisemmissa polvissa! Kirjotussa kodintaulussa lukee: Tunne itsesi, tunne Jumala. Se on ihmisyyden paras ohjelma.

Tärkeä paikka on myös Vuohiniemen kappeli, jonka puuhamiehenä Jorman vaari oli sen rakentamisen aikaan.

”Se on kotokirkko, jossa on käyty pääsiäiset, juhannukset ja joulut.”

laulu aina läsnä

Laulamisen aina läheiseksi kokenut Vanajan kamarikuoron kakkosbasso innostui itsekin liittymään kuoroon, kun lapset harrastivat kuorolaulua Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kuoroissa. Samalla hoitui puheäänen huolto leipätyötä varten.

”Kaikki neljä lastamme ovat syntyneet laulavina. Olen lukenut satuja ja laulanut heille kaikille pienestä pitäen – oikeilla ja keksityillä sanoilla.”

Kuivalahti jakoi osaamistaan kuorojen hyväksi muun muassa rakentamalla myyntikärryt, pöydät ja penkit yhdistyksen osastolle Keskiaikafestivaaleille. Kuivalahden vaimo Anne Behm on toiminut pitkään seurakunnan lasten ja nuorten kuoroja tukemaan perustetun yhdistyksen erilaisissa tehtävissä.

tuloksena musiikkia

Vanajan kamarikuoro valmistelee tulevan pyhäinpäivän konserttia, jossa he laulavat Gabriel Faurén Requiemin.

”Useamman säveltäjän Requiemit ja Stabat Materit on tullut esitettyä. Vitsailemmekin sillä, että taas on käytetty samaa runoilijaa.”

Faurén teos on Kuivalahden mielestä ”nätti kuin mikä”.

”Siinä ei ole revittelyä, mutta kylläkin vaikeita juoksutuksia. Jossain kohtaa harjoituksia laulut sitten loksahtavat kohdalleen. Kun vielä orkesteri on mukana, niin tuloshan kuulostaa musiikilta! Äänitän konsertit päästäkseni kuulijan paikalle. Paras palkkio on näin varmistaa onnistuminen – eikä tarvitse luottaa vieraan saatikka tutun sanaan.”

Artikkeli Uutta luova perinteen vaalija julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Legenda kristinuskon varhaisvuosilta kertoo, kuinka Maria Mag­dalena, joka oli kohdannut ylösnousseen Jeesuksen, matkusti Roomaan. Uskomuksen mukaan hän oli vauraasta suvusta, joten hän saattoi mennä keisari Tiberiuksen hoviin kertomaan keisarille ”jeesuslaisista”. Maria otti käteensä kananmunan ylösnousemuksen vertauskuvaksi ja vakuutti keisarille, että Kristus on ylösnoussut.

Keisari sanoi, että ylösnousemus on yhtä todennäköistä kuin se, että Maria Magdalenan käsissään pitämä muna muuttuisi punaiseksi. Näin kävi: valkoinen munankuori muutti väriä hetkessä.

Pääsiäismunista löytyy kirjallista tietoa 900-luvulta. Maininta on lähellä Thessalonikia sijaitsevan pyhän Anastasioksen luostarin liturgisessa käsikirjoituksessa. Pääsiäismunien koristelusta uskonnolliseen käyttöön on tietoja 1200-luvulta. Punaisen pääsiäismunan syömisestä kieltäytyvää munkkia saatettiin säännön mukaan rangaista. Noin 1600-luvulla lännessä alettiin valmistaa lasi- ja posliinimunia ja myöhemmin maalattuja munia.

Venäjällä suosittiin koristeellisia munia

Venäjällä koristeelliset pääsiäismunat olivat puuta, aitoja munia, keramiikkaa tai posliinia. Ikonimaalarit koristelivat pääsiäismunia, joita tarvittiin tuhansittain. Tsaariperhe saattoi lahjoittaa yhtenä ainoana pääsiäisenä jopa 40 000 koristeellista pääsiäismunaa alaisilleen ja vierailleen.

Kasviornamentiikka ja uskonnolliset kuva-aiheet olivat suosittuja: Jeesuksen ylösnousemus, muut kirkkovuoden pyhien teemat, enkelit, kirkot ja tsasounat.

Fabergén kultasepänverstas  suunnitteli ja valmisti joka pääsiäiselle erilaisia munia, jotka olivat säilytyskoreineen mekaniikan ihmeitä. Kultaseppien valmistavat miniatyyrimunat koristivat kaulariipuksia. Riipusta sai pitää kaulassa vain pääsiäisestä helatorstaihin.

Pääsiäismunien tuotanto ei loppunut edes vallankumoukseen. Munissa saattoi edelleen olla Jeesuksen ylösnousemukseen viittaavat kirjaimet XB. Toisaalta niissä saattoi lukea ”Hyvää pääsiäistä, mutta me emme ole moksiskaan”.

Kansan parissa eli uskomus, että haudalle viety punainen pääsiäismuna mahdollisti yhteyden vainajiin. Kananmunia maalattiin myös kevään ja kesän maanviljelysjuhlina, jolloin niillä oli hedelmällisyyden ja elämän alun merkitys.

Suomeen vasta 1800-luvulla

Suomeen pääsiäismunat tulivat vasta venäläisten mukana 1800-luvulla, ja perinteen tunsivat alkuun vain säätyläiset.

Alkumunan tarina on kiehtova. Muun muassa Kalevalassa mainitaan ”sotka, sorea lintu”, joka muni veden emon polville. Veteen vierineistä munista muodostuivat maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet.

Muinaisten skyyttien haudoista on löytynyt sekä linnunmunia että marmorista ja savesta valmistettuja munia. Monissa kulttuureissa munia lahjoitettiin ystäville ja uhrattiin epäjumalille.

Juutalaisilla oli tapana lahjoittaa tavallinen kananmuna ystävälle ja hyväntekijälle vuoden ensimmäisenä päivänä ja syntymäpäivänä.

Palmusunnuntaina lapset kiertävät virpomassa suklaamunien toivossa. Lapsiperheissä suklaamunat ovat kuumottava asia: pitääkö ne säästää pääsiäisaamuun. Aiheesta on käyty vääntöä muun muassa Vauva-lehden palstalla. Moni suositteli, että suklaamunat syödään vasta pääsiäisenä, ja lapsia hauskutetaan etsimisleikillä.

Fazerin kokosuklainen Mignon-muna tuli myyntiin 1890-luvulla, yllätyksiä sisältävät ontot suklaamunat 1900-luvun alussa. Yleisin yllätys oli sormus, mutta nyt munista putkahtelee esimerkiksi koottavien lelujen osia.

Artikkeli Punastunut pääsiäismuna ällistytti Rooman keisarin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.