Syrjäharjun päällä seisova kirkko oli aikanaan toivakkalaisten pitkäaikainen, talkootöinä hirsi hirreltä toteuttama haave. Paikallisen talollisen Salomon Vihisen lahjoittamalle tontille valmistui kirkko Venäjän tsaari Aleksanteri III:n hallitsijakaudella vuonna 1882.

Ludvig Isak Lindqvistin suunnittelemassa pyhätössä koko totuus paljastuu vasta, kun vilkaisee ylös kattoon.

Värikylläiset maalaukset henkivät jotain aivan muuta kuin rauhallisen maalaiskunnan satoja vuosia jatkunutta seesteisyyttä. Raamatun sanoma liittoutuu niissä 1970-luvun urbaaniuden, leveiden lahkeiden, progemusiikin ja sarjakuvamaisen poptaiteen kanssa.

Pellervo Lukumiehen (1935–2018) kattomaalaukset olivat aikansa suuria kirkko- ja kulttuuriskandaaleja Suomessa. Lukumiehen modernista taiteesta vanhan kirkon katossa kiisteltiin ja väiteltiin pitkään ja hartaasti.

– Kuten arvata saattaa, Lukumiehen projektin maalausvaiheeseen ja sen ympärillä virinneeseen keskusteluun liittyy monia herkullisia paikallistarinoita, naurahtaa kirkkoherra Panu Partanen.

Taiteilija tiesi kyllä, että hänen taiteensa kirkossa saattaa hyvinkin arveluttaa. Lukumies oli Toivakan pitkäaikaisen kirkkoherran, Kalle Lukumiehen poika. Kattoprojekti käynnistyi 1970-luvun alussa, kun itsensä Alvar Aallon 1920-luvulla suunnittelemia enkeliaiheisia töitä haluttiin uudistaa.

Tarina kertoo muun muassa Lukumiehen kanssa tehdyssä sopimuksessa lukeneen, että hän saa ”uudistaa maalaukset oman tulkintansa ja persoonansa mukaan”.

– Lukumies aloitti sitten uudistamisen pesemällä Aallon suunnittelemat maalaukset kokonaan pois, kuvailee Partanen tekoa, joka tänä päivänä jo itsessään nostattaisi melkoisen myrskyn.

Taiteilija noudatti alusta alkaen­ omaa visiotaan uskollisesti. Hän kertoi, että kattomaalausten aiheet annettiin hänelle unessa.

Kun Lukumies oli työskennellyt jonkin aikaa ja maalauksia alkoi ilmestyä katoon, kirkkoherra Leevi Vironmäki saapui paikalle tarkistamaan työn edistymistä.

– Hän oli vanhanajan pappi, ja meinasi tietysti saada sydänhalvauksen, Partanen kuvailee ensijärkytyksen syntyä.

Alusta alkaen kävi selväksi, että Lukumies ei noudattanut ainakaan mitään kirkollisen taiteen traditiota, vaan teki vapaasti omatulkintaistaan nykytaidetta.

Kattoon ilmestyi kuvia esimerkiksi eri etnisistä ryhmistä, mikä oli omana aikanaan hyvin poikkeuk­sellista. Toivakan kirkkoon tuli muun muassa romaneja, afrikkalaisia, aasialaisia ja intiaaneja edustaneita hahmoja. Jollain hahmolla oli 1970-luvun leveälahkeiset farkut jalassa ja myös Jeesus oli puettu ajan hengen mukaisiin muotivaatteisiin.

Lukumies perusteli asiaa muun muassa pääteemallaan, joka oli taivas. Hän sanoi, että kristinuskon mukaan taivaassa on ihmisiä kaikista heimoista, joten sen vuoksi etniset ryhmät olivat linjassa kristinuskon sanoman kanssa.

Hän kiinnitti kuvien alle raamatuntekstejä, jotka selittäisivät ja avaisivat sitä, mitä hän töillään tarkoitti. Kirkkoherra Vironmäki ei Lukumiehen visioille lämmennyt, vaan totesi ettei ”saarnaa sirkuksessa”. Kirkkoherra pyysi eron ja sai uuden­ viran Juupajoelta.

– Lukumies vastasi kirkollisille kriitikoilleen, että hän on kirkkoherran poika, ei hän pappeja pelkää.

Toivakassa seurakunnassa elettiin kattoprojektin suhteen joka tapauksessa pitkään melkoisessa umpikujassa. Vastustus oli suurta ja Lukumiehen projektiin otettiin aikalisiä. Kirkkoneuvostossa ja muissa kirkollisissa päätöksentekokanavissa kokoustettiin asian tiimoilta moneen kertaan ja huolellisesti.

– Yli 150 päätöspykälän verran pohdittiin, että mitä tälle sisäkaton projektille oikein tehdään, tietää Panu Partanen.

Lopullinen hyväksyntä saatiin sitten joulukuussa 1973.

– Lopulta piispalta tuli viesti, että kirkko kuuluu seurakunnalle, joten asia on ratkaistava paikallisesti. Lopullinen hyväksyntä saatiin sitten joulukuussa 1973. Lukumiehen työ oli toki tuolloin jo luovutusta vaille valmiina.

Toivakan kirkon hurjasta kuvastosta löytyy monia Raamatun henkilöitä ja tapahtumia 1970-luvun pop-taiteen linssin läpi tulkittuina, Aatamista, Eevasta ja apostoleista valheprofeetta Sidkiaan ja Moosekseen.

Maalausaikakauden tyylillä puettu ”Kati Joosefiina”, tavallinen kansalainen, on eräs Kristuksen tyhjän haudan todistajista. Uusi Jerusalem, myös aikojen lopun merkki, laskeutuu väkevinä tulenlieskoina alas kirkon keskikäytävällä.

Panu Partanen sanoo, että nykyään kukaan ei tunnustaudu Lukumiehen työn vastustajaksi. Mutta erikoisuus ja matkailuvaltti – sitä Toivakan kirkon hämmentävät kirkkomaalaukset ovat.

Taiteilija itse ei sittemmin saanut juurikaan lisää kirkollisia tilaustöitä. Hän keskittyi öljyvärimaalauk­siin, puuleikkauksiin, akvarelleihin ja metallitöihin.

– Pihtiputaalla Elämäjärvellä on nelostien kupeessa hiljentymiskappeli, jossa on Lukumiehen samanhenkisiä töitä kuin Toivakassa.

Artikkeli Raamatun ja poptaiteen liitto julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.