Salmirannan vastaanottokeskuksessa nähtiin alkuviikosta välikohtaus, jollaisiin Suomessa – saati Jyväskylässä – ei ole totuttu. Jälkikäteen on ollut erimielisyyttä (muun muassa) siitä, oliko kyseessä mellakka vai rauhanomainen mielenosoitus. Mikä oli lähtötilanne, miten tapahtumat etenivät. Riippuu siitä, keneltä kysyy. Sanavalinnat ovat ratkaisevia. Niillä määritellään tapahtumien luonne, valitaan puoli.

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet äärimmilleen, kun maiden johtajat ovat mitelleet mahtavuuttaan. Eikä sanailu ei ole jäänyt pelkäksi sanailuksi, Pohjois-Korean ohjuskokeet ovat vieneet sanasodan pykälää pidemmäs. Kauhun tasapaino on tuttu sanapari kylmän sodan ajoilta. Nyt elämme historiaa uudelleen.

Kansainvälisillä kentillä rauhanneuvotteluita käynyt Pekka Haavisto puhui kevättalvella Jyväskylässä vieraillessaan sanojen mahdista. Mitä kaikki suuret muutokset maailmassa ovat olleet? Ne ovat olleet puhetta. Sitten on alkanut tapahtua. Haavisto muistutti, että puheet eivät ole koskaan vain puhetta. Vihapuheesta on lyhyt matka vihatekoihin.

Ja kun puhumme puheesta, on tärkeää puhua myös siitä, mikä jää sanomatta. Mistä vaikenemme? Mikä jää huomaamatta? Yksityiskohdat ovat toki tärkeitä ja mielenkiintoisia, mutta kokonaisuus ratkaisee.

Mitä kirkosta tässä ajassa puhutaan? Entä mistä kirkko itse puhuu? Mediaa kiinnostaa aina vain ja edelleen tasa-arvoinen avioliitto. Kirkkoa itseään taas puhuttavat asiat, jotka eivät suurelle yleisölle edes avaudu. Vaikkapa nyt ehtoollisvieraanvaraisuus tai jumalanpalvelusyhteisöjen asema kirkossa. Kun muu maailma puhuu isoillakin kirjaimilla, kirkossa on hiljaista.

Artikkeli Pelkkää puhetta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.