Kaikki alkaa siitä, että on autiota ja tyhjää. Vain Jumalan henki liikkuu syvien vetten päällä pimeydessä. Ja sitten tulee valo.

Jos oikein tarkkoja ollaan, luomiskertomuksia on kaksi. Ensimmäinen kertoo maailman luomisesta kuudessa päivässä. Toinen kuvaa tapahtumia vähän eri järjestyksessä ja ihmisen suhdetta luomakuntaan ja Jumalaan.

– Luomiskertomukset ovat ikivanhoja selityksiä maailman synnystä, jotka on kirjattu muistiin vasta paljon myöhemmin. Vaikka niissä kuvataan ikiaikaista kokemisen tapaa, niillä on viestinsä kaikkina aikoina, sanoo ekoteologiaan perehtynyt tutkija ja pappi Pauliina Kainulainen.

Luomiskertomukset ovat ikivanhoja selityksiä maailman synnystä, jotka on kirjattu muistiin vasta paljon myöhemmin.

Syvyydessä on luovuuden lähde

Luomiskertomukset ovat Kainulaisen mukaan uskon muinaista kieltä, jota ei pidä suoraan rinnastaa moderniin luonnontieteen kieleen. Yllättäviä yhtäläisyyksiäkin on: alussa on vesi, ja sitten alkaa pikkuhiljaa kehittyä yhä monimutkaisempia elämänmuotoja.

– Mielestäni voi hyvin arvostaa molempia käsityksiä elämän synnystä ja kehityksestä. Raamatun äärellä lukijan tehtävänä on kysyä kertomuksen merkitystä.

On arvioitu, että ensimmäinen luomiskertomus on kirjoitettu 400-luvulla eKr. ja toinen 800- tai 900-luvulla eKr.

Raamatun alkukertomuksissa on yhtäläisyyksiä muun muassa sumerilaisten ja babylonialaisten luomismyyttien kanssa, kuten alkukaaos, vesi sekä ihmisen luominen maasta.

– Erojakin on. Raamatun luomiskertomus ei ole väkivaltainen eivätkä luomakunnan osat ole itsessään jumalia, vaan Jumala luo kaiken. Kiinnostavaa on se, kuinka syvyys ja kaaos ovat luomisen edellytys. Siksi myöskään ihmismielen syvyyksiä ei tarvitse pelätä.

Syvyys ja kaaos ovat luomisen edellytys. Siksi myöskään ihmismielen syvyyksiä ei tarvitse pelätä.

Kunnioituksesta seuraa rajan taju

Kainulaisen mielestä Raamatun kuvausta maailman luomisesta on usein tulkittu liian ihmiskeskeisesti.  Kertomuksen huipentuma ei ole ihmisen vaan lepopäivän luominen. Ihmisen yhteys maahan ja luontoon on perustavanlaatuinen, sillä hänet luotiin tomusta samana päivänä kuin maaeläimet.

– Tämä on todella ajankohtainen näkökulma nyt, kun puhutaan ekologisesta kriisistä, eläinten kohtelusta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä.

Toisen luomiskertomuksen mukaan Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata. Tämän tasapainoisen kumppanuuden hakeminen on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Raamattu korostaa luomakunnan itseisarvoa ja Jumalan läsnäoloa kaikessa luodussa. Luonto on pyhä, mutta ei itsessään jumalallinen.

– Meidän tulisi tietoisesti irrottautua siitä ajatuksesta, että ihmisellä on rajaton valta käyttää hyväkseen luomakuntaa. Kun ymmärtää luonnon pyhyyden, siitä seuraa kunnioitus ja rajan taju.

Luomiskertomus antaa luvan myös iloon ja nautintoon. Jumala näki, että luomistyö oli hyvä. Ihminen saa liikkua luonnossa, etsiä siitä lohtua ja kiittää.

– Uuden testamentin valossa luomisen aamu rinnastuu kauniisti ylösnousemuksen aamuun. On äärettömän toivoa antava ajatus, että Jumala pystyy kumoamaan kaikki tuhoavat voimat, kuolevaisuuden ja katoavaisuuden.

Kun ymmärtää luonnon pyhyyden, siitä seuraa kunnioitus ja rajan taju.

Artikkeli Luomiskertomus juhlii luomakunnan pyhyyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Entä jos Pyhä kirja olisi kirjoitettu Suomessa, ja Jeesus olisi hakenut vertauksensa kuusessa keinuttelevia oravia katsellen – mitä Jeesus olisi sanonut?

– Hän oli vertausten mestari, joten en lähde keksimään, mitä hän sanoisi, ekoteologi Pauliina Kainulainen toppuuttelee.

– Mutta ehkä hän saattaisi sanoa, että katsokaa pihlajaa ja haapaa. Niitä pidetään roskapuina, mutta ne ovat kaikkein tärkeimpiä kokonaisuuden kannalta.

Haapa havisee monimuotoisuutta

Kainulaiselle ne ovat metsän läheisimmät puut. Pihlaja on kaunis kaikkina vuodenaikoina, ja se on suomalaisille pyhä pihapuu. Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa, pyhät lehvät oksasilla, marjaset sitäi pyhemmät, lukee Kalevalassakin.

– Eniten ilahduttaa, kun näen metsässä ison kauniin haavan, jonka runko kasvaa keltaista jäkälää. Se on tärkeä metsän eliöiden elämälle, monimuotoisuuden ihmeellinen puu. Suomen metsien tila on huono, ja lajien kato on suuri. Haavat pitäisi jättää pystyyn edistämään monimuotoisuutta.

Mikä on vihapuhepuu?

Hedelmistään puu tunnetaan, sanoi Jeesus. Pauliina Kainulainen löytää yhtymäkohdan vihapuheeseen, huonoihin hedelmiin.

– Me tarvitsemme hyviä hedelmiä, sanoja, jotka antavat elinvoimaa ja viisautta.

Jeesuksen vertauksessa puutarhan omistaja päätti antaa vuoden lisäaikaa hedelmää tuottamattomalle viikunapuulle.

– Vaikka ei kykene tuottamaan hyviä hedelmiä, saa silti uuden mahdollisuuden.

Jeesus puhui itsestään viinipuuna ja seuraajistaan puun oksina. Se kuvastaa kiinteää yhteyttä voiman lähteeseen. Sama sanotaan Vanhassa testamentissa toisin: Siunattu se joka luottaa Herraan. Hän on kuin puu, joka kurkottaa juurensa veteen eikä pelkää kuivuuden ja helteen tuloa, vaan tuottaa hedelmää aina.

– Ihminen tarvitsee yhteyttä Jumalan voimanlähteisiin ja oman mielensä syvyyksiin. Muuten emme jaksa katsoa silmiin tämän ajan ongelmia ja omia vaikeuksiamme emmekä löydä keinoja kulkea eteenpäin.

Reformaatio katkoi syväjuuria

Kainulainen kaipaa kirkolta syviä hengellisyyden juuria ja hyviä hedelmiä. Ironista kyllä, reformaation merkkivuonna hän toteaa, että reformaatio katkoi juuria vanhaan ja koeteltuun hengellisyyteen. Protestanttiset kirkot ovat kadottaneet mystisen tradition, joka elää niin katolisessa kuin ortodoksisessa luostarilaitoksessa sekä teksteissä, jotka ovat peräisin erämaaisiltä ja -äideiltä jakamattoman kirkon ajoilta

– Suomalaisessa hengellisyydessä on paljon juurevaa, mutta olemme menettäneet ihmismieltä ja ihmiselämän kokonaisuutta koskevaa viisautta.

Protestanttinen kristillisyys on – ja taas puuvertaus – latvapainotteista.

– Vanha hengellisyys sanoo, että rukouksen tulee laskeutua päästä sydämeen. Hengellisyytemme on liian rationaalista, mutta uskon, että olemme menossa parempaan suuntaan.

Kainulainen huomasi jo lapsena, että metsä rauhoittaa ja auttaa suhteellistamaan huolia. Monelle suomalaiselle metsä on Luojan kohtaamisen paikka.

– Olen halunnut silloittaa kristillisen tradition ja vanhan suomalaisen luontohengellisyyden.

Puu opettaa kohtuullisuutta

Jatkuva kasvu on puille vieras ajatus. Puu kasvaa määrämittansa pituutta ja alkaa sen jälkeen kasvattaa järeyttä.

– Se on kohtuullisen kasvun ja omaan mittaansa kasvamisen kuva. Jatkuva kasvu ei ole mahdollista rajallisella maapallolla.

Kohtuullisuutta voi oppia mystiikan perinteestä. Mietiskelevä rukous opettaa kasvattamaan juuria syvemmälle. Mystiikka sisältää ajatuksen vapaaehtoisesta luopumisesta Se on tärkeää, kun ihmisen toiminta voimistaa ilmastonmuutosta ja tekee osan planeetasta asuinkelvottomaksi. Ylikuluttaminen on koodattu elämäntapaamme.

– Emme tee sitä pahuuttamme. Emme vain näe sen seurauksia.

Luopumisen tarpeen näkeminen vaatii siviilirohkeutta ja syviä hengellisiä juuria.

– Viisaat mystikot ovat tajunneet: Kristinusko on luopumisen tie, ja sillä on paljon tekemistä elämäntapamme ja globaalin vastuumme kanssa.

Biotalous askarruttaa
perintömetsän omistajaa

Pauliina Kainulaisella on itsellään perintömetsää. Osa on Metso-metsänsuojeluohjelmassa, osa talousmetsää. Hakkuuaukeita sinne ei ilmesty.

– Tarvittaessa myyn puuta jatkuvan kasvatuksen periaatteella. Kun puista viedään vain osa pois, maisema jää metsän oloiseksi, ja marjojen ja sienirihmastojen elämä jatkuu.

Kainulainen arvostelee ”siisteyden” vaatimusta talousmetsissä. Puut viedään metsästä pois keskenkasvuisina. Missään ei saa näkyä lahopuuta, mikä vaarantaa metsien monimuotoisuuden.

– Ehkä siinä näkyy keskenkasvuisen kulttuurin kammo katoavaisuutta kohtaan. Emme kestä ajatella, että elämä on rajallinen.

Biotalousbuumi askarruttaa Kainulaista. Hän pitää järkevänä sitä, että Suomi yrittää päästä eroon fossiilisista polttoaineista ja korvata niitä puulla, joka uusiutuu.

– Mutta näen, että sitä käytetään otsikkona kestämättömälle ajatukselle, että metsästä voi ottaa puuta ihan rajattomasti.

Keski-Suomessa sijaitsevalla Äänekosken biotaloustehtaalla on Kainulaisen mielestä paikkansa, mutta jos sellaisia tulee monta, tilanne on kestämätön – puu ei riitä.

– Se tarkoittaa entistä intensiivisempää avohakkuupolitiikkaa. Omaa oksaa siinä sahataan.

Kainulainen toivoo, että seurakunnat hoitaisivat metsiään kestävästi jatkuvan kasvatuksen periaatteella. Siinäkin on toistaiseksi parannuksenteon paikka.

Artikkeli Viisas puu ei kasva rajattomasti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.