Hiljainen viikko alkaa palmusunnuntaina, jolloin aasilla Jerusalemiin ratsastava Jeesus on vielä suosion kohteena. Palmusunnuntai on ilontäyteinen keväinen juhlapäivä pajunkissoineen ja virpojineen. Suosio vaihtuu kuitenkin pian syytöksiin ja alkuviikon sanoma kertoo Jeesuksen ahdistuksesta Getsemanessa, hänen vangitsemisestaan ja oikeudenkäynnistään.

Kärsimysaiheiden keskellä eräänlainen keidas on kiirastorstai, jolloin muistamme Jeesuksen viimeistä ateriaa oppilaidensa kanssa ja ehtoollisen asettamista. Tällaista lämmintä yhteyttä toisiimme ja Jumalan rakkautta ”meidän puolestamme annettuna ja vuodatettuna” mekin saamme kokea tuon päivän messussa ja kumartua ehtoollispöytään. Kiirastorstain messun päättyessä tunnelma kuitenkin vaihtuu nopeasti. ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se” virren aikana on herkistävää katsoa, kun alttari riisutaan yhtä kynttilää lukuun ottamatta kaikesta muusta ja kirkon valaistus hämärretään.

Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa seuraamme vakavin miettein Jeesuksen kärsimystien viimeisen vaiheen Via Dolorosan ja ristiinnaulitsemisen. Mustaan puetun alttarin viimeinenkin kynttilä sammutetaan, kun kuulemme Jeesuksen sanovan ”Isä, sinun käsiisi, minä uskon henkeni” ja henkäisevän viimeisen kerran. Ristin juurella ihmettelemme välinpitämättömyyden, vihan ja väkivallan voimaa ja tunnemme omankin syyllisyytemme. Kuitenkin kuulemme juuri ristin kertovan sovinnon mahdollisuudesta ja meitä kantavasta Jumalan armosta ja rakkaudesta.

Hiljaisen viikon alussa pajunkissat muistuttavat roudan alta nousevasta elämästä. Myös hiljaisen viikon päättyessä pääsiäisyön ja pääsiäispäivän jumalanpalveluksiin saamme kuulla sanomaa Jumalasta, joka luo uutta. Jeesuksen ylösnousemuksen ihme rohkaisee meitä luottamaan Jumalan rakkauteen, joka ulottuu kaikkiin elämämme vaiheisiin aina haudan pimeyteen saakka. Tämä pääsiäisen toivo olkoon sieluillemme kuin ympärillämme puhkeavan kevään ihanuutta.

Arto Viitala
Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra

Artikkeli Hiljaisen viikon vaihtuvat sävyt julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virpomisen kristillisyys pohjautuu Raamatun kertomukseen, jossa ihmiset toivottavat palmunlehviä heiluttaen aasilla ratsastavan Jeesuksen tervetulleeksi Jerusalemiin ennen juutalaista pääsiäisjuhlaa. Virpomisen hyvän toivottaminen kumpuaa tästä tapahtumasta.

Perinteeseen eivät kuulu noita-asut, eikä
virpomaan mennä tuntemattomien oville.

Suomeen virpominen tuli ortodoksikirkon kautta. Itäsuomalainen perinne levisi eri puolille maata Karjalan siirtoväen myötä sotien jälkeen.

Ortodoksisessa kirkossa kristillinen perinne elää yhä vahvasti. Oksien koristeluun uhrataan aikaa ja vaivaa. Ihanneoksa on kolmihaarainen ja siihen kiinnitetään kolme silkkipaperista tehtyä ruusua muistuttamaan pyhästä kolminaisuudesta.

– Perinteeseen eivät kuulu noita-asut, eikä virpomaan mennä tuntemattomien oville. Aikuiset ja lapset virpovat sukulaisia ja ystäviä. Virpoja ei pyydä palkkaa, vaan toivottaa virvottavalle Jumalan siunausta, selvittää tiedottaja Maria Hattunen Suomen ortodoksisesta kirkosta.

Itäinen kristillinen virpomisperinne sekoittui länsisuomalaisen kansankulttuurin kanssa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Sen mukaan trullit eli noidat temmeltävät erityisesti lankalauantaina eli pitkäperjantain ja pääsiäispäivän välissä. Noidiksi pukeutuneet lapset kiertelivät Pohjanmaalla kylillä lankalauantaisin jo 1800-luvulla. Noita-asut levisivät sittemmin muuallekin maahan. Pohjanmaalla virvotaan yhä vanhan perinteen mukaisesti lankalauantaina.

Juha Nirkko muistuttaa, että noidillakin on yhteys kristillisyyteen. Trulliperinne pohjautuu katolisen kirkon käsitykseen pahoista voimista ja noidista, joita vastustettiin monin tavoin, myös tekemällä niistä pilaa.

Virpominen juontuu sanasta virpi, joka tarkoittaa pajunoksaa. Raamatun palmunlehvät muuttuivat Pohjolassa pajunoksiksi. Kansanusko sekoittuu kristillisyyteen tässäkin, sillä pajuissa on vanhastaan ajateltu olevan taikavoimia. Joidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa on myös ollut tapana oksanheilutuksella karkottaa pahoja henkiä.
Virvottaessa lausutaan toivotus, esimerkiksi:

Virvon varvon
tuoreeks terveeks
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle.
Palkka mulle.

tai

Saako tulla virpomaan,
hyvää teille toivomaan:
Siunausta jokaiselle
lapselle ja aikuiselle
Virvon, varvon oksalla
pääsiäisen iloa.

Lähteitä:
lastenkirkko.fi, Suomalaisen kirjallisuuden seuran ­juhlakalenteri

Isolla joukolla virpomaan

Kun ovikello palmusunnuntaina soi Keljonkankaalla, oven avaava asukas ei näekään edessään paria virpojaa, vaan ison joukon iloisia virpomaoksan heiluttajia. Naapuruston lasten yhteisestä virpomisesta on tullut Hovilassa mainio perinne.

– Tuntuu turvalliselta, kun kaikki tuntevat toisensa, sanovat perheenäidit Olga Kilkki ja Jenni Mäkäläinen. Molemmat ovat lapsena itsekin virponeet ja haluavat siirtää perinteen lapsilleen.

– Parasta virpomisessa on palkaksi saatu suklaamuna tai karkki, sanoo kolmasluokkalainen Edith Mäkäläinen.

Ekaluokkalainen Frida-sisko nyökyttelee vieressä. Äitien mielestä karkkia tulee turhankin paljon.

– Toiseksi parasta on asu, Edith jatkaa. Tänä vuonna hän pukeutuu kahden siskonsa kanssa pupuksi. Äiti maalaa kasvoihin viivat ja värit.

– Asut syntyvät paljolti siitä, mitä kaapeista löytyy. Noidiksi ei kuitenkaan meillä pukeuduta, sanoo Jenni Mäkäläinen.

Edith Mäkäläinen kertoo, että virpoessa he aina kysyvät luvan virpomiseen ja sitten he kaikki yhdessä lausuvat lorun. Pihapiirin 27 asunnon asukkaat virvotaan ensin ja jos oksia jää, siirrytään seuraaviin taloihin.

Virpojat ovat Hovilassa odotettuja ilontuojia. Jos asukas sattuu olemaan matkoilla, hän saattaa laittaa ulko-oven eteen astian oksille ja karkkikipon, josta virpoja saa itse ottaa palkan.

Artikkeli Jeesus ratsastaa …ja noidat lentelevät julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Monet ovat kysyneet, mitä hyötyä Sohvista on. Ei mitään. On suuri ilon aihe, että se vain on. Aasi ei hötkyile eikä tuo omaa viisauttaan esille. Kun Sohvilla on asiaa, se töräyttää sen suureen ääneen.

Jyrkänteiden eläin osaa varoa

Aasit ovat kotoisin jyrkänteisiltä vuoristoalueilta, ja ne ovat oppineet kulkemaan askeleitaan varoen.

– Kun aasi säikähtää, se voi ottaa muutaman askelen ja pysähtyy miettimään, meneekö tilanne ohi vai pitääkö reagoida. Ja yleensä tilanne menee ohi.

Arki aasin kanssa on tasaista. Aamulla ruoka, päivällä ruoka ja ulkoilu hevosen kanssa sekä tallin siivous, illalla ruoka ja päätteeksi tarkistus, että tallissa kaikki on ok. Sohvin pääasiallinen ruoka on heinä ja olki. Herkkupaloja ovat omenat, porkkanat ja leivänpalaset.

Aasit eivät ole tyhmiä. Ne tarkkailevat ihmisten toimintaa ja oppivat vaivihkaa esimerkiksi sen, miten aitauksen portit avataan.

Rooleja Raamatussa

Aasi on raamatullinen eläin. Vanhassa testamentissa aasi yritti viestiä asiaansa profeetta Bileamille, joka ei ymmärtänyt, miksi aasi pysähtyi, vaan löi sitä. Aasi todisti Jeesuksen syntymää, ja adventtina ja palmusunnuntaina kirkoissa kerrotaan, miten Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemin.

– Se oli nöyryyden merkki. Jeesuksen aikaan aasit olivat tavallisten ihmisten kulkupelejä.

Sohvia on pyydetty muun muassa kirkkopuistoon ja Kuokkalan kirkkoon. Ensin pitää kuitenkin harjoitella kuljetuskärryyn menemistä

Artikkeli Aasillinen viisautta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.