– On ollut lohduttavaa olla yhteydessä kansainvälisesti muiden pappien, erityisesti naisten kanssa. He ovat suurimpia tukijoitani ja olen voinut kysyä heiltä käytännön kysymyksiä, kuten miten kohdata naisten pappeutta vastaan olevat ihmisiä, hän kertoo.

Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko on erityisesti tehnyt yhteistyötä Kuopion hiippakunnan kanssa. Kuopion piispa Jari ja hänen delegaationsa osallistuivat Sallyn pappisvihkimykseen, jonka jälkeen piispa Jari oli yhteydessä Sallyn kanssa.

– Arvostan, että piispa Jari soitti minulle hieman vihkimyksen jälkeen, miten minulla menee ja miten voin, Sally muistelee.

Ihmisten parissa

Pappeudessa on Sallyn mukaan ehdottomasti parasta ihmisten kanssa työskentely. Erityisen palkitsevana hän mainitsee kohtaamiset nuorten parissa, jotka hän tuntee jo opintojaan edeltävältä ajalta. Lapsuutensa ja nuoruutensa papin perheessä kasvanut Sally oli usein mukana pyhäkouluissa ja muussa seurakunnan toiminnassa.

Hän kertoo, että moni pyhäkoulusta tuttu lapsi on nyt kasvanut viisaaksi, välittäväksi nuoreksi. Sally on tärkeä esikuva ja esimerkki erityisesti kirkkonsa nuorille naisille. Naiset kuulemma myös vitsailevat, vihdoin papistossa on joku, joka ymmärtää heitäkin.

Sallyn toiveena olisi tuoda kirkkoonsa neuvontapalveluita ja lisätä tietoa siitä, että papin puheille voi mennä monissa ongelmatilanteissa. Kyllä ongelmatilanteissa nykyäänkin voi jutella papin kanssa, mutta virallisesti sitä ei pidetä esillä tai tueta.

– Meidän yhteiskuntamme ei ole vielä valmis sille, mutta toivon että tulevaisuudessa ihmiset pystyisivät avoimemmin puhumaan ongelmistaan sen sijaan, että piilottelisivat niitä kotona itsekseen, Sally pohtii.

Ennen kuin Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon on mahdollista kehittää pidemmän aikavälin tukipalveluita, on alueen akuutti kriisi ratkaistava.

– Olemme kaikki erittäin väsyneitä ja meillä on haasteita jaksaa. Kirkkona olemme toivo ihmisille, jonka vuoksi keskitymme sen toivon ylläpitämiseen usein enemmän kuin omaan hyvinvointiimme.

Sallyn kotikirkon, Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon työtä tekevät ovat haastavassa tilanteessa. Sally kertoo, että hän löytää toivoa erityisesti seurakuntansa ihmisistä.

– He jaksavat tulla kirkkoon joka sunnuntai ja vaikka he ovat menettäneet perheenjäseniä, heidän uskonsa Jumalaan kannattelee heitä surunkin läpi, Sally kertoo.

Sinnikästä yhteistyötä

Luterilaiset, mutta ylipäätään kristityt ovat Sallyn kontekstissa Pyhällä maalla vähemmistössä. Hän kehuu ekumeenista yhteistyötä alueella – hänen mukaansa kirkot tekevät yhteistyötä, yhtenä esimerkkinä maailman rukouspäivän kunniaksi suunnitellut tapahtumat.

Rukouspäivän kunniaksi alueen kirkkojen ja seurakuntien naisia kokoontuivat yhteen suunnittelemaan jumalanpalveluksia, jotka järjestettiin eri yhteisöjen tiloissa. Oli sattumaa, että maailman rukouspäivän aihe oli viime maaliskuussa Palestiina. Yhteen tuleminen oli osoitus sinnikkäästä, ekumeenisesta pyrkimyksestä, jota alueen kristityt rakentavat. Yhteistyö on tärkeää mutta haastavaa, sillä alueella eletään kriisin keskellä monin eri tavoin.

– Meidän on hankala päästä yhteen, mutta olemme kuitenkin tässä kaikki yhdessä. Pohdimme paljon, millä tavoilla voimme tukea seurakuntalaisia. On hankala löytää tapoja tukea toisiamme, kun kaikki elävät tilannetta eri tavoin.

Kumppanuus ja yhteistyö nousevat esiin, kun tarkastellaan lähetystyötä nykypäivänä. Siitä huolimatta Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon näkökulmasta maailman kirkot, heidän kumppaninsa menivät kuitenkin lokakuussa hiljaisiksi.

– Valitettavasti jotkut kirkot ovat ottaneet meihin etäisyyttä, koska olemme palestiinalainen kirkko. Toki monet kirkot ottivat meihin yhteyttä, mutta tukea ei selkeästi ollut tarpeeksi. Satuttavinta on kuulla kumppanikirkkojemme toimijoista, jotka kertovat asioita totuuksina ymmärtämättä meidän kontekstiamme kunnolla, Sally kertoo.

Hän jatkaa, ettei kirkon koskaan tulisi valita, ”kenen” puolella olla, vaan keskittyä puolustamaan inhimillisyyttä ja ihmisoikeuksia. Voimme kaikki olla sitä mieltä, että ihmisten tappaminen ja lasten kuolemat ovat väärin.

Mitä me täällä Suomessa voisimme tehdä?

Sally ajattelee, että yksittäiset ihmiset voivat toimia palestiinalaisten äänenä. Voi joskus tuntua, että yksittäinen seurakuntalainen ei voi tehdä paljoa tilanteen parantamiseksi, mutta Sally rohkaisee jokaista levittämään tietoa.

– Älkää unohtako meitä. Älkää lakatko puhumasta meistä. Tällä hetkellä tarvitsemme ainoastaan, että Israel lopettaisi sodan. Sota on jo jatkunut liian kauan, Sally sanoo.

– Tulkaa vierailulle, ehkei nyt mutta myöhemmin. Ja jos vierailullasi näet epäoikeudenmukaisuutta, älä pysy siitä hiljaa, hän jatkaa.

Artikkeli ”Älkää lakatko puhumasta meistä”, pyytää pastori Sally Azar julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nimeni on pastori Ashraf K. Tannous. Olen Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon pappi. Toimin pastorina evankelisluterilaisessa Reformaation kirkossa Beit Jalassa lähellä Betlehemiä. Tätä ennen toimin pastorina Beit Sahourissa. Tämän lisäksi olen toiminut kirkkoni nuorisopastorina yhdeksän vuoden ajan. Luovutan pian tämän vastuun kirkkomme nuorimmalle papille. Tällä hetkellä toimin myös kirkkomme yhteisen hallinnon tehtävissä.

Kuka olen? Olen ennen kaikkea ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi ja Jumalan kaltaisuuteen, kuten kaikki muutkin ihmiset ympäri maailman heidän rodustaan, sukupuolestaan, kansallisuudestaan tai ihonväristään riippumatta. Syntyperältäni olen Palestiinan arabi. Apostolien tekojen toinen luku kertoo, että arabit asuivat Pyhässä maassa Jeesuksen aikana (Ap.t. 2:11). Periydyn universumin ensimmäisistä kristityistä. Kristinusko nousi tämän maan sydämestä. Esivanhempani vastasivat evankeliumin hyvän uutisen levittämisestä kaikkialle. On mahdollista, että esivanhempani olivat juutalaisia, jotka kääntyivät kristinuskoon ensimmäisellä vuosisadalla. Olen siis itsekin seemiläistaustainen enkä sen vuoksi milloinkaan antisemitisti. Israelin politiikasta keskusteleminen ei tee minusta antisemitistiä. Olen pakolainen, Lodin kaupungista (Raamatun Lydda) lähteneen pakolaisen lapsi. Hän joutui jättämään talonsa vuonna 1948. Kaiken tämän lisäksi olen luterilainen pappi.

Millainen tilanne Pyhällä maalla on nyt?

Tilanne on hyvin epäselvä. En tiedä, miksi kutsuisin sitä. Me emme lainkaan tiedä, mitä on tulossa. Tulevaisuus on hämärän peitossa. Seurakuntia uhkaa jatkuvasti niiden alueiden yksipuolinen liittäminen Israeliin, erityisesti Cremisanin laakson ja al-Makhrourin alueella. Ihmiset ovat ärsytettyjä ja peloissaan. He eivät voi tehdä muuta kuin odottaa kansainvälisen yhteisön väliintuloa ja rukoilla meidän kanssamme.  

Millainen on tavallinen työpäiväsi – jos tavallista on olemassa?

Koronaviruksen vuoksi en voi vierailla ihmisten luona. Vietän suurimman osan ajasta toimistossa ja yritän tehdä kirkon työtä sieltä käsin. Toivon, että voimme pian käynnistää uudelleen kirkon toiminnan, kuten pyhäkoulut, raamattupiirit ja rippikoulut samoin kuin säännölliset tapaamiset. Viime aikoina olen opiskellut paljon. Opiskelen yhdysvaltalaisen United Lutheran Seminaryn tohtoriohjelmassa. Opiskelen ja suoritan sen verkkokursseja.

Millaisena näet kristittyjen tulevaisuuden Palestiinassa ja Pyhällä maalla?

Kristittyjen tulevaisuus täällä on samanlainen kuin menneisyys. Olemme olleet täällä Jeesuksen ajoista alkaen ja kannamme edelleen kristinuskon aarretta ja valoa. Meitä on vähän, mutta emme katso määrään vaan laatuun. En halua valehdella ja väittää, että elämme taivaassa. Näin ei ole. Valitettavasti joidenkin itseään kristillisiksi kutsuvien kansainvälisten yhteisöjen käytännöt eivät auta meitä. Päinvastoin ne tekevät elämämme vaikeammaksi, kun ne eivät ota huomioon meidän olemassaoloamme Pyhällä maalla.

Mikä antaa sinulle toivoa ja iloa?

Emme saa toivoamme mistään paikasta tai maasta tai veljiltä ja siskoilta ulkomailla. Toivomme tulee suoraan taivaasta. Se on ”made in Heaven”. Siksi meillä on toivo ja ilo, vaikka elämme kärsimyksen sekä kovan ja julman todellisuuden keskellä. Kristus on meidän toivomme. Vakaa ja todellinen usko on toivomme ja ilomme. Kristillinen historia on toivomme ja ilomme.

Voimmeko me tukea ja auttaa teitä kristittyinä veljinä ja sisarina?

Mitä voitte tehdä? Haluan rohkaista teitä seisomaan ihmisyyden puolella epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa vastaan. Rohkaisen teitä vastustamaan epäoikeudenmukaista rauhaa ja vaatimaan sen sijaan oikeudenmukaista rauhaa kaikille tässä maassa. Älkää sulkeko silmiänne vaan tehkää se valinta, että olette todellisia ihmisiä, jotka taistelevat rauhan, oikeudenmukaisen sovinnon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Kävelkää Jeesuksen askelissa. Hän taisteli kaikkia epäinhimillisiä kriisejä vastaan. Haluan lopuksi lainata Dietrich Bonhoefferia, jonka mukaan usko ilman toivoa on sairas. Haluan lisätä hänen ajatukseensa sen, että paitsi ilman toivoa, myös ilman oikeudenmukaisuuden, rauhan, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta toimimista sekä siltojen rakentamista usko on sairas.

Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

Haastattelija: Jukka Helle
Käännös: Timo-Matti Haapiainen

Artikkeli Periydyn universumin ensimmäisistä kristityistä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.