Eräänä pääsiäisenä munien saalistajat löysivät yllätyksekseen keittiön pöydän alle teipatun salaperäisen avaimen, johon oli kaiverrettu numero, ja mukana oli myös jänön omin käpälin kirjoittama viesti: ”Ken oven tämän aukaisee, hän suklaamunan syödä saa. Siis riennä taloon avaraan, joss’ matkalippuja ostetaan.”

Viesti aiheutti etsijöille aivosumua, mutta ankaran pohdinnan jälkeen he äkkäsivät, että suippokorva oli tehnyt pesänsä kotimme lähellä olevan rautatieaseman säilytyslokeroon. Pupu siis onkin VR:n miehiä!

Lisäksi jänöjussi kuuluu tietojemme mukaan Pupulan ev.lut. seurakuntaan ja sopii vakaumuksensa vuoksi mainiosti pääsiäisen vertauskuvaksi. Sen pesäkolo on pimeä maakuoppa, joka muistuttaa Jeesuksen viimeistä leposijaa. Sieltä pupu pomppaa esiin, kuten Herra haudastaan.

Pupun etujalat ovat lyhyemmät kuin takajalat. Siksi se juoksee ylämäkeen nopeammin kuin pirullinen ketun kehveli.  Niin se pystyy karistamaan kiusaajansa jäljiltään.

Minua ei aina huvita juosta ylämäkeen. Mutta jos kerran pupu – niin miksen minäkin! Sillä tavalla tuo munien jakelija sopii meille malliksi. Ajattelehan pupun nöyrää asennetta elämäsi vaikeina hetkinä ja miettiessäsi hiljaisen viikon tapahtumia. Pääsiäisenä saat sitten iloita Vapahtajan ylösnousemuksesta niin kuin pesästään pomppaava pupu.

Lasse Karppela
kappalainen, Kouvolan seurakunta
Kirjoittaja pomppii tilaisuudesta toiseen Kouvolan seurakunnassa

Artikkeli Pääsiäispupu onkin VR:n miehiä! julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Uskon, että nykypäivän levottomuus lisää kaikilla turvan hakemista. Lapsille on puhuttava heidän omalla kielellänsä. Tyhjä yllätysmuna on se oivallus.

Näytelmien kertojana toimiva Johanna tietää, että useampi perättäinen näytös on kaikille iso rypistys. Vapaaehtoisten ikääntyessä ja lasten määrän vähetessä oman henkilöstön osuus onkin lisääntynyt. Myös nuoria aikuisia on saatu ilahduttavasti mukaan.

Johannalle pääsiäinen on ennen muuta ylösnousemusjuhla. Pääsiäisyön messussa muistetaan kastetta. Siksi kirkon kuoriosasta löytyy kastemalja. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Musiikki on olennaista näytelmässä

Nuorisotyönohjaaja Enni Järvikangas oli ensimmäistä kertaa mukana pääsiäisnäytelmässä harjoitteluvuonna 2012 ja sitä seuraavana vapaaehtoisena. Vuosien myötä paljon on muuttunut, mutta ydin on säilynyt samana. Näytelmä kuljettaa katsojaa palmusunnuntain aasinratsastuksesta tyhjälle haudalle. Enniä koskettaa tekstin konkreettisuus ja henkilökohtaisuus: Minun puolestani Jeesus kärsii ja kuolee. Tyhjä risti viestii rakkaudesta minua kohtaan.

Näytelmän kesto on reilu puoli tuntia. Olennaista on musiikki, esimerkiksi laulut Tahdon muistaa pitkäperjantain, Hän ei ole enää täällä ja Pääsiäinen jatkua saa. Näytelmässä katsojat pääsevät yhtymään Isä meidän -rukoukseen.

Väkevimmin pääsiäisen sanoman Enni aistii kiirastorstain iltamessussa, jossa eletään Jeesuksen viimeistä yhteistä iltaa. Opetuslasten kynttilät sammuvat, ja kirkko jää pimeäksi.

Pääsiäisen arkistuminen surettaa

Seurakuntapastori Piia Tötterström pohtii pääsiäisen arkistumista sen myötä, että kaupat ovat lähes jatkuvasti avoinna ja juhlapyhien määräkin supistunut. ”On surullista, jos meillä ei ole enää entisessä määrin tilaa uskolle ja aikaa hiljentymiseen”.

Jo Lahdessa Piia pääsi kokemaan pääsiäisyön väkevät fanfaarit, kun aamukahteen kestäneessä messun kahvihetkessä ihmiset hehkuivat täynnä iloa ja riemua.

– Meidät lunastettiin. Se on uskonelämän ydin. Kaikki Raamatun lupaukset lunastettiin yhdessä hetkessä. Mitä tahansa tapahtuu, minulle on aina se pelastus… Sen uskon pitäisi olla myös juhlan jälkeen sitä normaalia tosielämää, ei mitään suorittamista.

Piia muistaa elävästi vuoden 2019 pääsiäisyön tuoreena harjoittelijana Inkeroisten yömessussa. Kirkosta poistuessa työporukan omat desibelitkin laskeutuivat kuiskauksiksi. ”Nähdään…” Kotiin ajaessa vielä pohdin, miten ”pienenä murusena maailmankaikkeudessa minulla on merkitys ja minut on myös murusena pelastettu. Samaan aikaan surin sitä tärkeintä, mikä niin monelta rakkaalta vielä puuttuu.”

Piia toteaa, että joskus oman työpäivän keskelläkin voi tulla tunne, että juuri nyt tulee puhua Jumalalle jostain tietystä ihmisestä. Vuosia sitten oma isä sairastui äkillisesti. ”Aloin rukoilla ja sain rauhan. Jumala vastasi siihen rukoukseen.”

Uskonelämän hoitamisen peruspilarit

Myös Enni muistuttaa uskonelämän hoitamisen neljästä peruspilarista, Raamatusta, rukouksesta, seurakuntayhteydestä ja ehtoollisesta. Yksin kotonakin voi some-päivitysten kautta vahvistua, mutta jos joku seikka jää askarruttamaan, siitä voi tulla puhumaan, vaikka nuortenillassa kahden kesken.

Lastenohjaajista Leena-Kaisa Katajala kertoo olleensa näytelmissä mukana useampana vuonna muun muassa Pietarin roolissa. Häntä puhuttelee juhlassa Jeesuksen ylösnousemus.

Marika Lohman-Mettälälle joulu- ja pääsiäisnäytelmät ovat ihanaa vaihtelua lastenohjaajan työhön. Enkelin roolin kautta näytelmä tarjoaa suuren määrän vahvoja tunteita. Lopussa nähdään ilo.

Outi Kulmala on puolestaan esittänyt sotilasta. Alkujännityksen väistyessä elämykset antavat itsellekin virkistystä. Ohjaajat uskovat, että näytelmä puhuttelee enemmän kuin pelkkä kirjasta lukeminen. Lasten naamoista sen näkee.

Kaikille avoin pääsiäisnäytelmä Inkeroisten kirkossa tiistaina 31.3. klo 18 ja Sippolan kirkossa kiirastorstaina 2.4. klo 9.15.

Artikkeli Tyhjä munankuori puhuttelee julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kriittinen mieli pakottaa kysymään: Onko se totta? Ovatko tyhjä hauta ja ylösnousemus vain hurskaan mielikuvituksen tuotetta? Onko puhe ylösnousemuksesta pelkkää huuhaata? Erilaisia vaihtoehtoisia selityksiä ylösnousemisuskon syntymiselle on esitetty.

Erään selityksen mukaan Jeesuksen oppilaat olisivat varastaneet Jeesuksen ruumiin haudasta ja alkaneet sen jälkeen väittää hänen nousseen kuolleista. Tällöin kyse olisi ollut oppilaiden tietoisesta petoksesta. Selitys ei kuitenkaan ole uskottava. Historiasta tiedämme, että Jeesuksen oppilaat olivat valmiit kuolemaan uskonsa vuoksi ja moni heistä menettikin henkensä. Ei ole mielekästä olettaa, että oppilaat olisivat olleet valmiita kuolemaan, jos tiesivät kaiken olevan valetta.

Kuka olisi valmis kuolemaan valheen vuoksi?

Toisen selityksen mukaan Jeesuksen ruumis jäi hautaansa, mutta hänen opetuksensa jäivät elämään. Tällöin ylösnousemus ymmärretään jonkinlaiseksi hengelliseksi, ei fyysiseksi tapahtumaksi. Tämän selityksen ongelma on, että juutalainen käsitys ylösnousemuksesta on hyvin konkreettinen: ylösnousemus ei tarkoittanut kuolemanjälkeistä elämää jonkinlaisessa aineettomassa muodossa tai sielun kuolemattomuutta. Se tarkoitti kuoleman kumoutumista, palautumista jonkinlaiseen ruumiilliseen olotilaan. Jos Jeesuksen ruumis olisi jäänyt hautaan, niin kukaan juutalainen ei olisi ottanut oppilaiden sanomaa vakavasti. Kuitenkin sanoma levisi aluksi juuri juutalaisten keskuudessa Jerusalemissa, jossa Jeesuksen kuolema ja hautaaminen olivat tapahtuneet.

Voiko ristiltä selvitä hengissä?

On myös ehdotettu, että Jeesus ei kuollutkaan ristiinnaulitsemiseen vaan virkosi ja kömpi itse ulos haudastaan. Tämäkään selitys ei ole kovin uskottava. Mahdollisuus selvitä hengissä ristiinnaulitsemisesta ja sitä edeltäneestä kidutuksesta oli olematon. Lisäksi roomalaiset varmistivat ristiinnaulittujen kuoleman ennen kuin ruumiit otettiin alas ristiltä. (Joh.19.34)

Jeesus ilmestyi 500 todistajalle

Moderni selitys on, että ylösnousemusilmestykset olivat hallusinaatioita. Selityksen mukaan oppilaat näkivät harhoja ja vain luulivat kohdanneensa Jeesuksen elävänä. Hallusinaatioselityksessä on kuitenkin lukuisia ongelmia.  Ensinnäkin Jeesus ilmestyi oppilailleen useasti neljänkymmenen päivän ajan (Apt.1:1–15). Toiseksi ilmestykset eivät koskettaneet vain Jeesuksen lähimpiä seuraajia, vaan Paavalin mukaan Jeesus ilmestyi yli viidellesadalle todistajalle (1.Kor.15:6). Ei ole uskottavaa, että näin moni ihminen olisi nähnyt samoja harhoja.

Kolmanneksi ylösnousseen kohtaamisissa ei ollut kyse vain näyistä, vaan kohtaamiset olivat luonteeltaan ruumiillisia ja fyysisiä. Oppilaat puhuivat Jeesuksen kanssa, koskettivat häntä ja söivät hänen kanssaan. Neljänneksi harhat ja näyt eivät selitä Jeesuksen veljien kääntymystä. Jeesuksen eläessä veljet eivät olleet uskoneet häneen vaan luulivat hänen olleen päästään vialla (Mark.3:21, Joh.7:3–5). Ylösnousemuksen jälkeen he liittyivät oppilaiden joukkoon (Apt.1:14). Myöhemmin Jaakobista tuli Jerusalemin varhaisen seurakunnan johtaja.

Vainoojasta seuraajaksi

Viides ongelma on Paavalin kääntymys. Paavali oli alkujaan juutalainen lainoppinut ja fariseus, joka oli halunnut tuhota seurakunnan, mutta kääntyi itse Jeesuksen seuraajaksi kohdattuaan tämän ylösnousseena. Paavali muuttui vainoojasta seuraajaksi. Näin täydellinen muutos oli mahdollista vain, jos hän todella oli kohdannut Jeesuksen elävänä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kaikkein todennäköisin, uskottavin ja näin ollen paras selitys kaikelle on se, minkä Raamattu meille välittää: Jeesus nousi kuolleista ja hänen oppilaansa kohtasivat hänet elävänä. Tämä antoi heille varmuuden ja rohkeuden lähteä viemään sanomaa eteenpäin.

Kirjoittaja on Anjalankosken 
seurakunnan kappalainen.
Kirjoitus liittyy Jeesus epäiltynä 
-opetussarjaan, joka on katsottavissa Anjalankosken seurakunnan 
Facebook-sivun Reels-osiosta.

Artikkeli Onko Jeesuksen ylösnousemus pelkkää huuhaata? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hiljainen viikko alkaa palmusunnuntaina, jolloin aasilla Jerusalemiin ratsastava Jeesus on vielä suosion kohteena. Palmusunnuntai on ilontäyteinen keväinen juhlapäivä pajunkissoineen ja virpojineen. Suosio vaihtuu kuitenkin pian syytöksiin ja alkuviikon sanoma kertoo Jeesuksen ahdistuksesta Getsemanessa, hänen vangitsemisestaan ja oikeudenkäynnistään.

Kärsimysaiheiden keskellä eräänlainen keidas on kiirastorstai, jolloin muistamme Jeesuksen viimeistä ateriaa oppilaidensa kanssa ja ehtoollisen asettamista. Tällaista lämmintä yhteyttä toisiimme ja Jumalan rakkautta ”meidän puolestamme annettuna ja vuodatettuna” mekin saamme kokea tuon päivän messussa ja kumartua ehtoollispöytään. Kiirastorstain messun päättyessä tunnelma kuitenkin vaihtuu nopeasti. ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se” virren aikana on herkistävää katsoa, kun alttari riisutaan yhtä kynttilää lukuun ottamatta kaikesta muusta ja kirkon valaistus hämärretään.

Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa seuraamme vakavin miettein Jeesuksen kärsimystien viimeisen vaiheen Via Dolorosan ja ristiinnaulitsemisen. Mustaan puetun alttarin viimeinenkin kynttilä sammutetaan, kun kuulemme Jeesuksen sanovan ”Isä, sinun käsiisi, minä uskon henkeni” ja henkäisevän viimeisen kerran. Ristin juurella ihmettelemme välinpitämättömyyden, vihan ja väkivallan voimaa ja tunnemme omankin syyllisyytemme. Kuitenkin kuulemme juuri ristin kertovan sovinnon mahdollisuudesta ja meitä kantavasta Jumalan armosta ja rakkaudesta.

Hiljaisen viikon alussa pajunkissat muistuttavat roudan alta nousevasta elämästä. Myös hiljaisen viikon päättyessä pääsiäisyön ja pääsiäispäivän jumalanpalveluksiin saamme kuulla sanomaa Jumalasta, joka luo uutta. Jeesuksen ylösnousemuksen ihme rohkaisee meitä luottamaan Jumalan rakkauteen, joka ulottuu kaikkiin elämämme vaiheisiin aina haudan pimeyteen saakka. Tämä pääsiäisen toivo olkoon sieluillemme kuin ympärillämme puhkeavan kevään ihanuutta.

Arto Viitala
Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra

Artikkeli Hiljaisen viikon vaihtuvat sävyt julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virpomisen kristillisyys pohjautuu Raamatun kertomukseen, jossa ihmiset toivottavat palmunlehviä heiluttaen aasilla ratsastavan Jeesuksen tervetulleeksi Jerusalemiin ennen juutalaista pääsiäisjuhlaa. Virpomisen hyvän toivottaminen kumpuaa tästä tapahtumasta.

Perinteeseen eivät kuulu noita-asut, eikä
virpomaan mennä tuntemattomien oville.

Suomeen virpominen tuli ortodoksikirkon kautta. Itäsuomalainen perinne levisi eri puolille maata Karjalan siirtoväen myötä sotien jälkeen.

Ortodoksisessa kirkossa kristillinen perinne elää yhä vahvasti. Oksien koristeluun uhrataan aikaa ja vaivaa. Ihanneoksa on kolmihaarainen ja siihen kiinnitetään kolme silkkipaperista tehtyä ruusua muistuttamaan pyhästä kolminaisuudesta.

– Perinteeseen eivät kuulu noita-asut, eikä virpomaan mennä tuntemattomien oville. Aikuiset ja lapset virpovat sukulaisia ja ystäviä. Virpoja ei pyydä palkkaa, vaan toivottaa virvottavalle Jumalan siunausta, selvittää tiedottaja Maria Hattunen Suomen ortodoksisesta kirkosta.

Itäinen kristillinen virpomisperinne sekoittui länsisuomalaisen kansankulttuurin kanssa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Sen mukaan trullit eli noidat temmeltävät erityisesti lankalauantaina eli pitkäperjantain ja pääsiäispäivän välissä. Noidiksi pukeutuneet lapset kiertelivät Pohjanmaalla kylillä lankalauantaisin jo 1800-luvulla. Noita-asut levisivät sittemmin muuallekin maahan. Pohjanmaalla virvotaan yhä vanhan perinteen mukaisesti lankalauantaina.

Juha Nirkko muistuttaa, että noidillakin on yhteys kristillisyyteen. Trulliperinne pohjautuu katolisen kirkon käsitykseen pahoista voimista ja noidista, joita vastustettiin monin tavoin, myös tekemällä niistä pilaa.

Virpominen juontuu sanasta virpi, joka tarkoittaa pajunoksaa. Raamatun palmunlehvät muuttuivat Pohjolassa pajunoksiksi. Kansanusko sekoittuu kristillisyyteen tässäkin, sillä pajuissa on vanhastaan ajateltu olevan taikavoimia. Joidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa on myös ollut tapana oksanheilutuksella karkottaa pahoja henkiä.
Virvottaessa lausutaan toivotus, esimerkiksi:

Virvon varvon
tuoreeks terveeks
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle.
Palkka mulle.

tai

Saako tulla virpomaan,
hyvää teille toivomaan:
Siunausta jokaiselle
lapselle ja aikuiselle
Virvon, varvon oksalla
pääsiäisen iloa.

Lähteitä:
lastenkirkko.fi, Suomalaisen kirjallisuuden seuran ­juhlakalenteri

Isolla joukolla virpomaan

Kun ovikello palmusunnuntaina soi Keljonkankaalla, oven avaava asukas ei näekään edessään paria virpojaa, vaan ison joukon iloisia virpomaoksan heiluttajia. Naapuruston lasten yhteisestä virpomisesta on tullut Hovilassa mainio perinne.

– Tuntuu turvalliselta, kun kaikki tuntevat toisensa, sanovat perheenäidit Olga Kilkki ja Jenni Mäkäläinen. Molemmat ovat lapsena itsekin virponeet ja haluavat siirtää perinteen lapsilleen.

– Parasta virpomisessa on palkaksi saatu suklaamuna tai karkki, sanoo kolmasluokkalainen Edith Mäkäläinen.

Ekaluokkalainen Frida-sisko nyökyttelee vieressä. Äitien mielestä karkkia tulee turhankin paljon.

– Toiseksi parasta on asu, Edith jatkaa. Tänä vuonna hän pukeutuu kahden siskonsa kanssa pupuksi. Äiti maalaa kasvoihin viivat ja värit.

– Asut syntyvät paljolti siitä, mitä kaapeista löytyy. Noidiksi ei kuitenkaan meillä pukeuduta, sanoo Jenni Mäkäläinen.

Edith Mäkäläinen kertoo, että virpoessa he aina kysyvät luvan virpomiseen ja sitten he kaikki yhdessä lausuvat lorun. Pihapiirin 27 asunnon asukkaat virvotaan ensin ja jos oksia jää, siirrytään seuraaviin taloihin.

Virpojat ovat Hovilassa odotettuja ilontuojia. Jos asukas sattuu olemaan matkoilla, hän saattaa laittaa ulko-oven eteen astian oksille ja karkkikipon, josta virpoja saa itse ottaa palkan.

Artikkeli Jeesus ratsastaa …ja noidat lentelevät julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pääsiäisen juhla on jälleen ympärillämme. Lasten parissa työskennellessä pääsiäinen on värikäs juhla, jotain, mikä aloittaa kevään. Yhdessä hämmästelemme hiljaisen viikon tapahtumia, ja kerromme ilosanomaa, jonka naiset enkeleiltä tyhjällä haudalla kuulivat.

Pääsiäisen tapahtumat kutsuvat meitä rikkinäisyydessämme parannettaviksi. Sydän on monin eri tavoin ruhjeilla, murtuneena ja särkynyt. Pääsiäinen antaa mahdollisuuden tuoda sydämemme kuunneltavaksi ja hoidettavaksi. Pääsiäisen kertomuksen äärelle pysähtyminen kysyy minulta, luotanko todella siihen, että Jumala kuuntelee, luotanko kipuni hänen käsiinsä. Jeesuksen vaiheet pääsiäisenä ovat Jumalan osoitus siitä, että myös minun sydämeni kamppailut, kivut ja surut on kannettu. Minulla on väliä. Hän näkee minut. Se on kokemus, josta haluan kertoa. Pääsiäisen sanoma heijastuu ilon kirkkaina väreinä ympärillämme ympäri vuoden. Armo hoivaa sydäntä. Pääsiäisaamun ilo on täynnä valoa ja kevään kirkkaita värejä riippumatta vuodenajan hetkestä, jolloin juhla koittaa.

Artikkeli Pääsiäisensydänlääkkeet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tulossa oleva pääsiäinen on musiikkisisällöltään monelle tuntemattomampi kuin vaikkapa joulu, jonka iloisuus vetoaa mukaan laulamaan. Hiljainen viikko sävyttää Lehtisen mukaan pääsiäisen ajan musiikin sanomaa.
– Pääsiäisen musiikki painottuu kärsimykseen. Passio kertoo Jeesuksen kärsimyshistoriasta ja Stabat Mater Marian surusta ristin juurella. Ylösnousemuksella on toki sijansa musiikissa.

Musiikkitermit ja niiden sisältö ovat tavallisille kuuntelijoille usein vieraita jo pelkästään latinan tai saksan kielen vuoksi. Lehtinen avaa kuuntelijoille eri väyliä päästä musiikkiin sisään.
– Voi kuunnella musiikkia tai tekstiä sekä aistia tunnelmaa ja traditiota. Kaikki tavat ovat yhtä hyviä nauttia musiikista.

PITKÄPERJANTAIN passio on maailmanlaajuinen pääsiäisen vieton perinne. Bachin Matteus- ja Johannes-passiot ovat tunnetuimpia passioita ja viittaavat samannimisiin evankeliumeihin.
– Erityisesti Matteus-passion koraaleissa tapahtumat esitetään tiivistetysti ja niihin on helpompi päästä mukaan. Vanha perinne on, että yleisö pääsee mukaan laulamaan muutaman koraalin.

Matteus-passiossa on Lehtisen mukaan helppo olla mukana pääsiäisestä toiseen. Esimerkiksi temppelin esiripun halkeaminen ja maanjäristys on kuvattu hyvin musiikissa.
– Sanoma vie mennessään, ja on kuin olisi itse läsnä tilanteessa. Näkee kaiken, mitä siinä tapahtuu. Se vahvistaa uskoa, että näin on todella tapahtunut. Kerrassaan vaikuttava esitys, joka kunnioittaa Jeesuksen poismenoa.

Kärsimyksen sävy todella kuuluu pääsiäisen musiikissa ja pisimmillään kolmetuntiset esitykset voivat tuntua katsojasta piinaavilta kirkon penkissä. Laulajalle pitkä esitys on niin ikään omanlaisensa haaste säilyttää tunnelma alusta loppuun.
– Musiikki kuuluu olennaisesti pääsiäiseen ja haluan kokea tunnelman aina uudestaan, laulamalla ja kuuntelemalla se onnistuu. Omat tuntemukset voivat olla ajoin ”taivaalliset”.

LEHTISEN kevääseen sisältyy harvinaisemman Toivo Kuulan Stabat Mater -teoksen esittäminen Kotkan kantaattikuorossa. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa, se tapahtui 36 vuotta sitten Turussa. Ilmassa on siten nostalgista värinää.

Kouvolan seurakunnan Sonus-kuoroa johtaa Lehtisen vaimo Mari ja kuoro laulaa kiirastorstaina Matteus-passion koraaleja.
– Ne ovat todella hienoja ja minulle erittäin läheisiä.

Lehtinen kannustaakin ihmisiä tutustumaan Kouvolan seurakuntien laajaan pääsiäisajan musiikkitarjontaan. Ja jotta musiikkia perheessä riittää, Lehtinen itse johtaa Kouvolan Mieskuoroa. Sekin on joskus ollut musiikillisesti mukana pääsiäistapahtumissa, mutta aihe ei ole kuoron ominta aluetta.

Yhtä kaikki, musiikki on Lehtiselle pääsiäisen perinteisin juttu. Matteus-passio siivittää hänet pääsiäisen sanoman juurille, mistä hän ammentaa joka vuosi koskettavimmat hetket.
– Kun Jeesus huutaa ristillä ”Eeli, Eeli, lama sabaktani” (Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?). Ja mitä sitten tapahtuu, se on aina yhtä vaikuttavaa ja koskettavaa.

VAIKKA Tapio Lehtinen on edellä nostanut vahvasti esiin Stabat Materit ja Bachin säveltämät passiot, hän korostaa, että pääsiäisaika sisältää paljon muutakin musiikkia. Sellaisia ovat esimerkiksi eri säveltäjien säveltämät kantaatit ja tekstimotetit. Händelin Ylösnousemus-oratorio painottaa puolestaan valon voittoa pimeydestä.
– Muun muassa Facebookin konsertti-ilmoitusten kautta nousee koko ajan esille uusia tuntemattomampia passioita, joita olisi mukava päästä kuuntelemaan tai toteuttamaan.

Artikkeli Pääsiäisen musiikissa kuuluu kärsimys julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olisi hienoa, jos aikuinen ja lapsi lukisivat sitä yhdessä. Keijukaisperheestä kertova kirja jättää aikuiselle paljon selittäjän vastuuta, mutta tarjoaa tälle myös oikeuden sanoa: En tiedä.

Pääsiäinen pitää sisällään paljolti samoja teemoja, ja jättää usein ihmisen epävarmaksi, ihmettelemään.

Hiljainen viikko on Raamatun suurenmoinen kertomus ihmisen osasta, jonka Jumalan Poika otti harteilleen. Kärsi ja kuoli, päihitti pahuuden ja elää.

– Ja kaiken tämän päätteeksi ihana pääsiäisaamu!

Saattohoitajan työstä Helsingissä eläkkeelle jäänyt Tuominen kohtasi ammatissaan niin kärsimystä ja hylkäämistä kuin kuolemaa ja menetystä. Suurta surua, mutta myös paljon lohdutusta, kiitollisuutta ja isoa iloa.

– Näin myös, miten huonosti tai olemattomasti lapselle sanoitetaan kuolemaa.

LAPSELLE VOI, ja pitää, puhua kuolemasta, mutta hänen ikätasonsa mukaan. Ehkä leikkien, laulaen, ja mikä tärkeintä, turvallisesti, aikuisen sylissä, käsi kädessä.

Alle kouluikäinen ei vielä ymmärrä kärsimystä, mutta käsittää kuoleman, kun siitä puhutaan rehellisesti.

– Lapselle ei saa valehdella tai peitellä häneltä asioita.

Lapsen voi viedä sairaalaankin katsomaan kuolevaa ja myös kuollutta, kunhan aikuinen etukäteen selittää lapsen ikätasolle ymmärrettävästi, mitä on odotettavissa.

Että mummu tai vaari on nyt vähän eri näköinen, että hän ei jaksanut enää elää.

– Ei kuitenkaan pidä kertoa tämän nukkuneen pois. Sen jälkeen lapsi ei uskalla nukkua pitkään aikaan.

Kuolema on aikuisellekin vaikea aihe, mutta tämän toivoisi silti muistavan vastuunsa lapsesta, oman surunkin keskellä. Lapsi ansaitsee aina selityksen.

Pahinta on jättää lapsi yksin isojen, käsittämättömien ja pelottavien asioiden kanssa – sillä jotenkin hän niihin joka tapauksessa reagoi; leikeissään, olemisessaan, ehkä syömättömyydessään.

Jos vanhempi ei sillä hetkellä jaksa huomioida lasta, on perheellä oikeus ottaa käyttöön yhteiskunnan turvaverkkoja. Niitä Tuominen toivoo yhä Suomessa olevan.

– Ja sitten kaikki ylimääräiset sylit käyttöön. Myös kummit kehiin!

PÄÄSIÄISEN OLEMUS tuntuu lapsesta varmasti vaikealta ymmärtää. Liisa Tuominen sanoittaisi sen esimerkiksi näin:

Tehtyään ihmeitä, parannettuaan sairaita ja opetettuaan ihmisiä, Jeesus ratsastaa aasilla kaupunkiin. Kansanjoukot hurraavat hänelle, mutta taaempana väijyy ihmisiä, jotka tahtovat Jeesukselle pahaa. Heillä on mielessään kaikenlaista kaunaa. He eivät pidä siitä, että Jeesus arvostaa muiden halveksimia ihmisiä.

Jeesuksen kaveritkaan eivät pidä kaikesta, mitä Jeesus tekee. Opetuslapset häpeävät, kun tämä heidän viimeisellä ateriallaan pesee toisten jalkoja. He eivät ymmärrä, miksi Jeesus tahtoo paljastaa joidenkin ihmisten ilkeyden ja valehtelun.

Jeesus jää yksin. Yhden viikon aikana hän kokee, miltä tuntuu, kun ystävätkin hylkäävät.

Kukaan ei jää valvomaan hänen kanssaan. Yksi kavereista saa rahaa, kun kavaltaa hänet. Toinen väittää, ettei edes tunne Jeesusta, vaikka häneltä kysytään kolme kertaa.

Jeesuksesta tuntuu, että oma Isäkin hylkää hänet.

Jeesus kuolee ristillä.

– Lapselle ei kannata sanoa, että Jeesus tapettiin ristillä – mielikuvitus voi loihtia siitä rajuja kauhukuvia, Tuominen toteaa.

Sen sijaan hän tahtoisi kertoa tyhjästä haudasta: että sen löysivät nimenomaan naiset, tultuaan vielä etsimään Jeesusta, saattaakseen tämän kunnialla hautaan.

Mikä ilo siitä seurasikaan!

KUOLEMA ON elämän luonnollinen päätös. Elämällä on alku ja loppu. Kaikki kuolevat.

Miksi siitä on niin vaikea puhua, etenkin omasta kuolemasta lähimpien kanssa?

– Kuolinvuoteella mielestä häipyvät maalliset valta ja raha. Kovinkin ateisti löytää hengellisyyden.

Taistelu kuolemaa vastaan taukoaa ja siitä tulee hyvä vapauttaja. Silloin siitä voi jo vapaasti puhua.

Saattohoito-osastolla Liisa Tuominen kohtasi heitä, jotka olivat puhuneet kaiken tarvittavan läheistensä kanssa. Oli tehty testamentit, hoitotahdot ja hautajaissuunnitelmat. Kaikki oli valmista.

Mikä tärkeintä, kuoleva oli saanut läheisiltään lähtöluvan ja sieluunsa rauhan.

– Heidän kanssaan oli hoitajankin helppo olla. Sai keskittyä järjestämään kuolevalle mieluisia asioita.

– Moni heistä näki myös unia edesmenneistä rakkaistaan. Se toi heille suurta lohtua.

Raskainta on omaisilla, jotka eivät tahdo luopua. Etsivät keinoja, syitä ja syyllisiä.

– Kaikkia pelottaa kohdata väistämätön. Onkin suuri teko ottaa kuolema puheeksi. Se vie pois taakan myös kuolevan harteilta.

Tuominen kehottaa omaisia tarttumaan tilaisuuteen esimerkiksi musiikin kautta. Voi kysyä suoraan: Mitkä virret sinä tahtoisit hautajaisiisi? Siitä on luontevaa jatkaa muihin asioihin.

Hän toivookin, että läheiset otettaisiin mukaan vakavasti sairaan hoitomatkalle. Ettei nykyisissä säästöpaineissa tingittäisi tärkeimmistä.

TUOMINEN MUISTUTTAA, että kuolema ja kuoleminen ovat eri asioita.

Kuolemiseen voi liittyä kauhukuvia ja menetyksiä. Vakavasti sairas pelkää sekä kehonsa että mielensä kipuja. Tuominen painottaa, että kuolemansairaalle pitää ainakin tarjota kivunhoidon rinnalla myös sielunhoitoa.

Ei saa unohtaa ihmistä kokonaisuutena: fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena, seksuaalisena, hengellisenä olentona.

– Ihmisen fysiikkaa kyllä hoidetaan viimeiseen asti. Lääkitään niitäkin oireita, joita voisi hoitaa puhumalla.

Liisa Tuominen uskoo olevansa sinut oman kuolemansa kanssa. Hyväksyy sen ja yrittää elää loput päivät parhaansa mukaan.

– Minulle riittää arkinen lapsenusko. Voin tehdä vain parhaani.

Yrittää laittaa hyvän kiertoon, olla tuomitsematta toisia. Ei surra maailman sotia, vaan jatkaa omaa hyvää arkeaan. Koettaa muistaa terveen järjen, esimerkiksi pohtimalla, mitä ja keitä mediauutisten takana on.

Eläkkeelle jäätyään Tuominen tahtoi tehdä vapaaehtoistyötä. Sitä hän löysi luontevasti niin syöpäyhdistyksen kuin seurakunnan parista. Ja kiittää nyt saavansa kummastakin iloa sekä voimaa elämäänsä.

– Minulle sopii mainiosti tämä kaikenikäisten kohtaamispaikka. Ystävän kammari kuuluu diakoniatyön tontille, joten tarjolla on sopivasti soppaa ja sanaa.  Ajassamme on paljon yksinäisyyttä. Ihmisten pitäisi saada kokoontua, vaikka syömään yhdessä.

Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-salissa toimivassa Ystävän kammarissa on viime aikoina kerrottu kammarilaisten elämäntarinoita. Niitä koonnut Liisa Tuominen ihailee ihmisten rohkeutta ja jaksamista uskomattoman rankoissa tilanteissa.

– Ne tarinat ovat hienoja. Arvostan niistä jokaista.

Lähteenä käytetty:
Liisa Tuominen ja Maara Vint: Kuurajuhlat, Lector Kustannus Oy 2022.

Artikkeli Lapsi ymmärtää ihmeen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virpomavitsojen askartelu ja virpomassa kiertely liittyvät Palmusunnuntaihin. Vitsat muistuttavat siitä, kuinka Jeesus toivotettiin tervetulleeksi Jerusalemiin kuin kuningas, vaikka hän ratsasti aasilla eikä kuninkaallisella ratsulla. Pajunoksat koristellaan kauniiksi höyhenin ja erilaisin koristein.

Virpoessa käytetään virpomaloruja. Moni loru alkaa: ”Virvon varvon tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks…”.  On myös loruja, jotka kertovat virpomavitsan symboliikka: ”Virvon varvon vitsasella, tällä pajun oksasella, Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi.” Virpomispalkka noudettiin pääsiäisenä paaston päättyessä, nykyisin moni antaa palkan virpojalle saman tien.

Rairuoho symboloi uutta elämää

Rairuohoa tai ohran versoja kasvatetaan pääsiäisen alla. Ne symboloivat uutta elämää ja kevättä. Kevät on kasvun ihmeen aikaa ja luomakunnan heräämistä uuteen elämään talven jälkeen. Rairuohon siementen kylväminen juontaa juurensa Jeesuksen opetukseen vehnän siemenestä, jonka piti kuolla, jotta syntyisi uutta elämää. Pieni siemen kylvön hetkellä näyttää kuolleelle, mutta kastelun ja valon avulla herää eloon. 

Pääsiäismunan sisältä löytyy yllätys

Pääsiäismunat ovat ainakin lasten mielestä kiehtovimmat pääsiäisen kristilliset symbolit. Pääsiäismunaa avatessa on ilo yllätyksestä. Ennen suklaamunien aikaa värjättiin kananmunia esimerkiksi sipulinkuorilla. Kananmunan kuori on kova, ja se kuvaa kiveä haudalla. Kovan kuoren alla on yllätys, haudotusta kananmunasta kuoriutuu esiin tipu.

Pääsiäisaamuna naiset menivät Jeesuksen haudalle ja löysivät kiven pois vieritettynä. Pääsiäismuna on tämän tyhjän haudan yllätyksen vertauskuva. Pääsiäismunia on annettu myös lahjaksi ja virpomispalkaksi. Legendan mukaan ensimmäisen pääsiäismunan lahjoitti Magdalan Maria keisari Tiberiukselle. 

Pääsiäisen värit kertovat surusta ja ilosta

Keltaiset narsissit, ja pienet keltaiset tipuset kertovat uudesta elämästä. Jeesuksen elämä ei päättynyt kuolemaan. Ylösnousemuksen ihme ja ilo hehkuu keltaisessa niin kukissa kuin tipuissa.

Pääsiäisen värit kirkossa kuvastavat pääsiäisen kertomusta. Palmusunnuntaista kiirastorstaihin väri kirkoissa on lila, paaston ja katumuksen väri. Paasto on itsetutkistelun ja lähimmäisten huomioimisen aikaa, myös siitä lila kertoo. Kiirastorstain messun päättyessä alttari voidaan riisua liturgisista vaatteista ja esineistä, ja liturginen väri vaihdetaan lilasta mustaan, joka on Pitkäperjantain väri. Myös lankalauantain väri on musta, joka kuvaa kuolemaa, sillä Jeesus oli sen päivän haudassa. Pääsiäisyön messun alkaessa kirkossa alttari puetaan valkeaan.Valkoinen on kirkon juhlaväri, Jeesuksen väri, iloin ja riemun väri. 

Mämmi on suomalaisten pääsiäisherkku ja vastine juutalaisten pääsiäisjuhlan happamattomalle leivälle. 

Pääsiäisenä herkutellaan

Lammas pääsiäispöydässä symboloi Jeesusta. Raamatussa Jeesuksesta sanotaan, että hän on Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Näin pääsiäisaterialla lammas muistuttaa anteeksiannosta. Jeesus kuoli ristillä, jotta me voimme saada pahat tekomme anteeksi. 

Risti muistuttaa pääsiäisen sanomasta

Krusifiksi on risti, johon Jeesus on kuvattu ristille. Se muistuttaa meitä pitkäperjantaista. Meillä ei olisi pääsiäistä ilman pitkäperjantain symboliikkaa. Jeesuksen kuolema ristillä kuului Jumalan suureen suunnitelmaan. Osassa krusifikseista Jeesus katsoo kohti taivasta ja suurimmassa osassa pää on taipuneena alaspäin. Jeesuksen pään yläpuolelle on vielä liitetty yleensä Jeesuksen kuolinsyy INRI eli Jeesus nasaretilainen juutalaisten kuningas (latinaksi Iesus Nazareus Rex Iudaeorum). 

Risti kaulalla muistuttaa meitä kristittyjä joka päivä pääsiäisen sanomasta. Symbolina tyhjä risti on Jumalan rakkauden merkki ja samalla voiton merkki. Kuolemallaan ristillä Jeesus voitti kuoleman vallan.

Artikkeli <strong>Pääsiäisen sanoma löytyy tutuista symboleista</strong> julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Eelin kuolema muutti Syrjälän perheessä aivan kaiken.
– Se oli kuin ydinpommi, mitään ei jäänyt jäljelle. Lapsen kuoleman jälkeen kaikki on rakennettava uudestaan, aivan alusta. Myös oma minuus pitää rakentaa uudelleen. Emme ole enää ne Marjo ja Tommi, jotka olimme ennen Eelin kuolemaa.
Mutta vanhemmat uskovat, että tuskankin keskellä Luoja luo uutta.
– Olemme päättäneet luottaa Hänen käsikirjoitukseensa, vaikka joudumme sisäisesti invalideina kulkea lopun elämämme. Usko Eelin tapaamisesta Taivaassa antaa toivoa laittaa jalkaa toisen eteen täällä elävien maassa kulkeville, mutta kipua ja pohjatonta ikävää se ei vie pois, Marjo ja Tommi Syrjälä sanovat.

”Lapsen kuolema ei koskaan vanhene. Hän on mukana aina, kaikissa asioissa, joka hetki.”

– Tommi Syrjälä

Eeli Syrjälä ajautui itsemurhaan 20-vuotiaana, vaikka hänen elämässään kaikki näytti ulospäin menevän hyvin.
Nuori mies oli juuri saanut opiskelupaikan Tampereelta. Hän työskenteli erityisluokan koulunkäyntiavustajana samassa kälviäläiskoulussa, missä isä Tommi oli luokanopettajana.
Kotoaan Eeli oli saanut paljon rakkautta. Nelilapsisen perheen toiseksi nuorimmainen ei ollut erityisnuori. Hänellä ei ollut huume- tai alkoholiongelmaa.
– Eeli oli urheilullinen, hyväsydäminen ja lämmin nuorimies, jolla oli suunnitelmia ja unelmia, äiti muistelee.

Lukiossa Eeli sairastui masennukseen, mutta puolen vuoden hoitojakson jälkeen käynnit nuorisopsykiatrian poliklinikalla päättyivät.
-Eelin sairauden vakavuutta ei nähty. Kesäkuussa 2020 hän näytti voivan vielä hyvin. Heinäkuun alussa hän kertoi lääkärille itsetuhoisista ajatuksistaan ja unettomuudestaan. Eeli ei saanut minkäänlaista apua Tampereen yliopistollisen keskussairaalan psykiatriasta, ei lääkeapua eikä psyykkistä tukea, ei mitään! Hänet jätettiin täysin yksin, vaikka hän oli vakavasti ja akuutisti sairastunut. Elokuun toinen päivä hän hyppäsi junan alle, Marjo Syrjälä kertoo.
Äiti on maalannut mielessään pojastaan kuvan kuoleman hetkellä.
– Eeli seisoo raiteilla kädet kohotettuna kohti Taivasta, jonne taivaallinen juhlapöytä aterioineen on katettu. Pöytäliinan helmat koskettavat jo raiteita, kun Taivaan enkelit, Jeesus, Jumala ja vuosi sitten kuollut äitinikin ottavat hänet vastaan.

”Pidän surustani kiinni kuin murrosikäinen; puhun surustani enkä luovu siitä, sillä se on rakkautta omaan lapseeni.”

– Marjo Syrjälä

Marjo-äiti puhuu itsemurhaan ajautumisesta.
– En pysty enää sanomaan, että joku teki itsemurhan, siihen ajaudutaan. Sellainen ihminen on sairas, jolle kuolemakin on vapautus. Eelin sairaus ja hänen kokemansa tuska ja kipu, johon ei saanut apua, vaikka sitä haki, ylitti kaiken inhimillisen sietokyvyn. Itsemurhaan ajautuvan kognitiivinen ajattelu ei toimi. Eeli kuoli psyykkiseen sairaskohtaukseen, äiti sanoo.
Valvira on vahvistanut Eeli Syrjälän hoidotta jättämisen hoitovirheeksi.
Syrjälät ovat oman surunsa keskellä halunneet selvittää poikansa kuolemaan johtaneita syitä siksikin, ettei sama hoitovirhe toistuisi. He eivät kuitenkaan koe vihaa tai katkeruutta.
-Viha vaatii voimavaroja. Enemmän suren yhteiskuntamme tilaa ja sitä, että nuori ei välttämättä saa apua mielenterveyteensä edes akuutissa hädässä. Olen myös kysynyt Jumalalta, miksi annoit meille näin vaikean tien, vaan Kaikkivaltiaan edessä olen ymmärtänyt oman pienuuteni, Marjo Syrjälä sanoo.
– Joudun käymään Herrani kanssa kamppailua. Hän on ainoa, joka voi tällaisen kestää, Tommi Syrjälä lisää.

Pääsiäisen sanoma koskettaa Marjo ja Tommi Syrjälää tavalla, jota he eivät osanneet kokea ennen Eelin kuolemaa.
– Mariakin oli äiti, jonka poika kuoli ristillä. Menetyksemme ja kärsimyksemme kautta olemme osallisia Kristuksen kärsimyksestä. Äidin sydän on särkynyt. Suru, kipu ja tuska ovat läsnä joka päivä. Mutta elämässä auttaa tieto siitä, että me näemme vielä Eelin kanssa Taivaassa, Marjo Syrjälä uskoo.
-Pääsiäinen on todellisuudessa portti elämään. Pääsiäisen sanoman ydin on, että Jeesus kuoli, mutta Hän voitti kuoleman vallan ja Hän elää. Näin se on lapsemmekin kohdalla! Eelikin elää, vanhemmat iloitsevat.
Heille Jeesuksen kärsimys tulee pääsiäisenä aivan iholle.
– Kun Eeli muutti Taivaaseen, myös osa minusta muutti Taivaaseen. Paradoksaalista on se, etten olisi ikinä voinut kuvitella avaavani ”taivastietoisuuttani” tai tuovani lohtua muille. Olen aina pelännyt kuolemaa. Piti tapahtua jotain vielä hirveämpää, jotta voittaisin kuoleman pelon, Marjo Syrjälä kertoo.
Hän sanoo Jumalan tehneen työtään hänessä.
-Eelin kuolemasta alkoi uusi loppuelämäni, olen sen alussa. Mutta toisaalta elämästä on tullut merkityksellisempää – syvempää ja korkeampaa.

”Jos joku kysyy Eelistä, sydämeni murenee onnesta. Eeli elää toisessa todellisuudessa, jonne Jeesus on väylä olla
yhteydessä hänen kanssaan.”

– Marjo Syrjälä

Eelin vanhemmat ovat saaneet paljon tukea, apua ja myötätuntoa osakseen. He ovat kiitollisia Mieli ry:n vertaiskursseista, psykoterapiasta sekä hyvistä ystävistä, joilta ovat saaneet empatiaa ja ymmärrystä.
Marjo on myös työstänyt suruaan kirjoittamalla. Hän on kirjoittanut Instagram-tililleen Eelistä, surusta, menetyksestä, kuolemasta, Taivaasta ja jakanut myös paljon kuvia Eelistä.
– Jos en olisi saanut niin paljon positiivista palautetta postauksistani, en olisi varmaankaan jatkanut kirjoittelua. Kirjoitan lohduttaakseni itseäni ja yllätyksekseni olen saanut paljon kiitosta siitä, että lohdutan teksteilläni myös muita.

Tommille voimaannuttavaa on metsäkirkko, jonne hän menee hiljentymään ja juttelemaan Jumalan kanssa.
– Niin kuin minä otin Eelin syliini – niin minä otan teidät syliini ja kannan teitä, Tommi kertoo Herran häntä puhutelleen.
Hän muistelee useita ihmeellisiä, luonnossa tapahtuneita asioita Eelin kuoleman jälkeen, jotka hän kokee Jumalan johdatukseksi.
Viikko Eelin kuoleman jälkeen Tommi tapasi Harrbådan metsäreitillä saman tutun naisen, jonka hän oli viikkoa aiemmin tavannut ihan samassa paikassa.
-Kerroin hänelle poikamme kuolemasta ja siitä, miten se oli tapahtunut samaan aikaan kun edellisen kerran tapasin tämän Enkelinaisen metsässä.
Tutulla metsäreitillä Syrjälät tapasivat myös Eelin opettajat, Sirkku Lähdesmäen ja Tommi Nurmen, jotka sävelsivät ja sanoittivat Eelille laulun Jeesuksen sylissä.
– YouTubesta löytyvän laulun sanat Olet turvassa taivaan, aina meitä lähellä lohduttivat alun shokissa.
Tommi – toiselta nimeltään Tuomas – kertoo suunnanneensa usein itkemään meren rantaan, Punakallioille. Rantakallioilla sudenkorento istui Tommin polvelle ja hän muistaa ajatelleensa, että ”eipä ole koskaan aiemmin 50-vuotisen elämäni aikana sudenkorento vielä istunut polvellani”.
Myöhemmin metsäkirkossa Tommi sanoo Herran kysyneen häneltä: ”Muistatko kun lähetin sen sudenkorennon sinun polvellesi?”
Sudenkorennon elämä kestää vain pari päivää, mutta on silti merkityksellinen ja kokonainen.
Pari viikkoa myöhemmin perhonen istui Tommin takille metsäkirkossa.
– Minulla oli Eelin vanha takki päälläni ja suruvaippa laskeutui siihen. Kuten sudenkorennon elämä, perhosenkin elämä on lyhyt mutta täysi, Tommi Syrjälä avaa.
Tommin pyöräillessä Eelin kuoleman jälkeen kaupunkiin, sudenkorento lensi hänen edellään sadan metrin matkan, kun se yhtäkkiä muutti suuntaa ja jäi auton alle.
– Se oli kuin Eelin kuolema, Tommi-isä huokaa.
Eeli Syrjälän hautakiveä koristaakin sekä perhonen että sudenkorento.

”Pääsiäisen sanoman ydin on se, että Jeesus kuoli, mutta Hän voitti kuoleman vallan ja Hän elää. Näin se on lapsemmekin kohdalla; Eelikin elää! Marjo-äiti tuntee Eelin kärsimyksen kehossaan ja mielessään. Eläytyminen Jeesuksen kärsimykseen tulee pääsiäisenä aivan iholle.”.”

– Marjo Syrjälä

Oman lapsen kuolemaan ei voi varautua. Eikä lapsen kuolema koskaan vanhene.
– Hän on mukana aina, kaikissa asioissa, joka hetki, Tommi Syrjälä sanoo.
– Niin kauan kuin elän – suren. Vain lapsensa menettäneet voivat sen ymmärtää, Marjo Syrjälä lisää.
Vaikka suru ei poistu vanhempien elämästä, iloakin voi kokea. Surukohtauksia tulee yhä, mutta Tommi kertoo niiden aiheuttamien fyysisten tärinöiden vähän laantuneet.
Marjo Syrjälälle suru on rakkautta.
– Suurin oivallukseni oli se, kun ymmärsin, että minun ei tarvitse toipua surusta, sitä ei tarvitse paketoida minnekään ja saada valmiiksi. Suru saa olla. Hyvä suru kantaa. Kun suren, kohtaan Eelin ja voin pitää häntä lähelläni. Kaikki se aika, kun suren, olen yhdessä Jumalan ja Eelin kanssa, Marjo Syrjälä kuvaa.
Hänen yksi suurimmista peloistaan oli se, ettei Eelin kuoltua kukaan enää puhuisi hänestä.
– Jos joku kysyy Eelistä, sydämeni murenee onnesta. Eeli elää toisessa todellisuudessa, jonne Jeesus on väylä olla yhteydessä hänen kanssaan.

Yrttitarhasta tyhjälle haudalle

Matti Aho, teksti

Hiljaisella viikolla seuraamme raamatuntekstien avulla Vapahtajan viimeisiä hetkiä ennen hänen kuolemaansa.
Miten Marian, Jeesuksen äidin, tuska olikaan sietämätöntä! Kuinka Pietari murtui, kun tajusi kieltäneensä Vapahtajansa ja mikä olikaan Juudaksen kohtalo! Se, mikä oli ollut elämässä tärkeintä, oli nyt menetetty.

Kristilliseen perinteeseen kuuluu eläytyminen noihin kertomuksiin. Ihmettelemme sydämessämme, miten paljon Jeesus suostuikaan syntiemme tähden kärsimään. Oma syyllisyys puristaa rintaa.
Mutta pääsiäisen vietto ei kuitenkaan pääty Jeesuksen kuoleman muisteluun, vaan se jatkuu parin päivän syvän surun jälkeen ylösnousemuksen ihmeen juhlintana.

Jokaisen ihmisen elämään kuuluvat ilon ja surun hetket. Raskaan surun keskellä kysymme: Miksi Jumala sallii tämän?
Selkeää vastausta ei löydy. Epätietoisuuden sumu täyttää mielen. Suru ei hellitä otettaan.

Jeesus huusi ristillä: Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Hän menetti hetkeksi uskonsa rakastavaan Isään ja silti Jumala herätti hänet pääsiäisaamuna.
Pietari petti opettajansa, mutta sai silti myöhemmin tehtävän seurakunnan johtajana.
Evankeliumin tärkein viesti onkin siinä, että Jumala ei syytä meitä virheistämme, rikkomuksistamme ja synneistämme. Niistä on seurauksensa tässä elämässä, mutta se ei ole Jumalan rangaistusta. Jeesus on jo kärsinyt rangaistukset meidän puolestamme.

Sureva ihminen elää oman elämänsä ”hiljaista viikkoa”. Samaistumiskohtia Jeesuksen kärsimystiehen voi löytyä useitakin – varsinkin hänen läheistensä tuntemuksiin. Ja ainakin osittain samat asiat myös auttavat surussa eteenpäin, pimeydestä valoon.
Jeesuksen läheisille Hänen elämänsä kokonaisuus alkoi avautua. Muistelu oli tärkeää. Ystävyys ja kokemusten jakaminen lohduttivat. Tyhjästä rististä tuli ylösnousemuksen tunnus, joka muistuttaa samalla Jeesus Nasaretilaisen koko elämästä.

Murheiden ja kärsimysten keskellä meitä ei ole jätetty yksin. Jumala johdattaa, pitää huolta, antaa toivoa. Hän kehottaa myös meitä kantamaan toistemme taakkoja ja ottamaan vastaan sitä tukea, mitä lähimmäisiltämme saamme.
Rakkaus on suurin vastavoima kaikelle kärsimykselle yksittäisen ihmisen elämässä, perheessä, yhteiskunnassa, ihmiskunnassa, maailmassa.

Artikkeli Siinä sylissä saamme edelleen olla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.