Hoitotestamentti on tahdonilmaus omasta hoidosta sairauden, onnettomuuden tai vanhuuden varalta. Se voi sisältää myös toiveita hoivan arkeen liittyvistä asioista.

”Haluaisin, että hiukseni olisivat hyvin leikatut ja huuliin voisi sipaista välillä punaa. Haluaisin viettää elämäni pitkissä Marimekon yöpaidoissa ja joskus ottaisin mielelläni lasin viiniä.”

Asianajaja Kirsi Wähäaho kehottaa miettimään etukäteen, miten haluaisi omia asioitaan hoidettavan silloin, kun ei itse siihen enää kykene. Hoitotestamentteja Wähäaholta kysytään harvoin, mutta edunvalvontavaltakirjoja tehdään jo lisääntyvässä määrin.

– Nuoremmatkin ihmiset ovat havahtuneet miettimään tulevaisuuttaan, Wähäaho sanoo.

Edunvalvontavaltakirja on hoitotestamenttia laaja-alaisempi asiakirja. Siinä voidaan terveyden- ja sairaanhoidon lisäksi määritellä, miten taloudelliset asiat hoidetaan, kun asianomainen ei siihen enää itse kykene.

”Mulla on semmoinen toive, että elämää ei keinotekoisesti pidetä yllä, jos ei ole toivoa paranemisesta. Mitään turhia hoitotoimenpiteitä ei sitten enää tehdä.”

Toiveita myös arkisista asioista

Emma Honkanen toimii lääkärinä Jyväskylän kaupungin ja Keski-Suomen keskussairaalan Kotisairaalassa, jossa hoidetaan muun muassa saattohoitopotilaita.

– Hoitoon liittyvät asiat askarruttavat potilaita vaihtelevasti. Toisia paljon, toisia yllättävänkin vähän. Ehkä luottamus suomalaiseen terveydenhuoltoon on riittävän hyvällä tasolla, että uskalletaan antaa muiden päättää.

Jos potilas kertoo hoitotahdosta, Honkanen haluaa mielellään keskustella tarkemmin hoitotahdon sisällöstä, sillä yleensä hoitotahto on tehty lomakkeella, jossa hoitoon liittyviä asioita on määritelty aika yleisellä tasolla. Miten määritellään esimerkiksi toivo paranemisesta tai mitä on elintoimintojen keinotekoinen ylläpitäminen? Nämä eivät ole Honkasen mukaan ihan yksiselitteisiä asioita.

Myös arkisempien toiveiden ilmaiseminen hoitotestamentissa on Honkasen mielestä tärkeää.

– Olen nähnyt hoitotahtoja, joissa on erilaisia hoivaan liittyviä toiveita mieliruuasta mielimusiikkiin sekä läheisten läsnäolosta elämän loppuvaiheessa.

– Aina kaikkien toiveiden toteuttaminen ei ole mahdollista, mutta on tärkeää, että potilas pääsee vaikuttamaan omaan hoitoonsa mahdollisuuksien mukaan. Hoitotahto toimii raamina lääkärin tekemille lääketieteellisille päätöksille, Honkanen sanoo.

”Hoitotahtoni on tarkoitus helpottaa lasteni tulevia aikoja. Ei tarvitse miettiä, kun olen tahtoni ilmaissut. Ja hautajaiset on myös siinä käyty läpi.”

Turvaa vanhuuden varalle

Hoitotestamentilla voi varautua myös vanhuuden heikkouden varalle. Siihen voi kirjata toiveita esimerkiksi hoitopaikasta tai arjen pienistä yksityiskohdista.

– Jokaisen kannattaisi miettiä, mitkä ovat ne asiat, jotka elämän loppuvaiheessa ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, Jyväskylän kaupungin Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palvelupäällikkö Anna-Liisa Heiskala sanoo.

Suurimmalla osa palveluasumiseen tulevista asiakkaista on jonkinasteinen muistisairaus. Hoidoista ja muista arjen asioista keskustellaan usein omaisten kanssa, sillä harvalla asiakkaalla on hoitotestamenttia.

– Perusarkeen liittyvät toiveet esimerkiksi päivärytmistä ja ruokailusta pystymme varmasti huomioimaan, mutta jossakin vaiheessa resurssit tulevat vastaan, Heiskala huomauttaa.

”Jos olen sidottu paikalleni ja elinaikani on muutamissa viikoissa, haluan, että läheiseni ja ystäväni kävisivät luonani jakamassa muistoja ja tuomassa omia terveisiään.”

Hoitotahto muistisairauden varalta

Hoitotestamentista puhuminen kuuluu vakiona Keski-Suomen Muistiyhdistyksen antamaan ohjaukseen ja neuvontaan. Tulevaisuuteen varautumisesta keskustellaan viikoittain.

– Aika usein törmään siihen, ettei asiaa ole mietitty lainkaan. On äärimmäisen tärkeää, että hoitotahdosta puhutaan riittävän aikaisessa vaiheessa, kehittämispäällikkö Ulla Halonen sanoo.

Muistiyhdistyksessä ohjataan aina tekemään laaja-alaisempi hoitotestamentti, jossa terveyden- ja sairaudenhoitoon liittyvien asioiden lisäksi tuodaan esiin toiveita ihan arkisistakin asioista.

– Tykkäänkö tummasta vai vaaleasta leivästä, haluanko nukkua sukat jalassa vai ilman tai mikä on hengellinen vakaumukseni. Pitäisi pohtia, mitkä ovat juuri minulle tärkeitä asioita. Jonain päivänä sairaus etenee niin, ettei omista asioista pysty enää kertomaan, Halonen muistuttaa.

Hoitotestamentti kannattaa tehdä viimeistään siinä vaiheessa, kun diagnoosi muistisairaudesta on saatu.

Tiesitkö?

• Hoitotahdolla kerrotaan omaa hoitoa ja hoivaa koskeva tahto vakavan sairauden, onnettomuuden tai vanhuuden heikkouden varalta.
• Hoitotahdossa voi kertoa esimerkiksi elvytyskiellosta, mutta myös toiveita hoivan arkeen liittyvistä asioista.
• Hoitotestamentti on hoitotahdon kirjallinen muoto.
• Hoitotestamentti allekirjoitetaan ja todistetaan kuten oikea testamentti.
• Hoitotahdon voi ilmaista lomakkeella, joita voi tulostaa muun muassa Muistiliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta.
• Hoitotahtokortti kertoo hoitotahdon olemassaolosta. Se kannattaa säilyttää lompakossa tai käsilaukussa. Hoitotahtokortteja saa esimerkiksi apteekeista.

Artikkeli Turvaa hoitotestamentista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nyt, reilut kuusi vuotta myöhemmin, Johanna Tikkanen kertoo onnettomuudesta, minkä siitä tänä päivänä tietää. Perheen kaksi lasta olivat olleet hoidossa Pyhäjärven mummolassa. Paluumatkalla kolmevuotias Sohvi istui turvaistuimessa äidin vieressä etuistuimella ja nelivuotias Elia yksin takapenkille kiinnitetyssä turvaistuimessa.

Kotimatka alkoi puolilta päivin, sopivasti lasten päiväunien aikaan.
Tikkanen oli ajanut jo edellisenä iltana mummolaan saadakseen levättyä ennen paluumatkaa. Vatsatauti oli vaivannut hieman aiemmin, mutta hyvin nukutun yön ja maistuvan aamiaisen jälkeen kaikki tuntui olevan kunnossa.

Nukahdus ratissa?

Äänekoskea lähestyttäessä jotakin kuitenkin tapahtui. Varmaa tietoa ei ole, mutta lääkäri epäilee vahvasti Tikkasen nukahtaneen rattiin. Auto ajautui arviolta satasen vauhdilla ulos tieltä ja törmäsi puihin. Tikkasella ei ole edeltäneistä kilometreistä mielikuvaa, ja itse onnettomuudesta ainoastaan se, että joku olisi onnettomuuden jälkeen huutanut autossa aivan hirveästi.

Takana ajaneet pysähtyivät auttamaan ja saivat lapset ulos autosta. Heidät kyydittiin ensimmäisellä ambulanssilla sairaalaan. Äiti saatiin lopulta tajuttomana ulos autosta katon kautta, ja äidin matka alkoi toisella ambulanssilla kohti sairaalaa. Poliisi oli jossain vaiheessa soittanut aviopuolisolle ja kertonut tapahtuneesta. Hän ehti sairaalaan ennen ambulanssia, jossa lapsia kyydittiin. Tikkanen kertoo, että aviomiehen on täytynyt olla shokissa. Mies on myöhemmin muistellut pohtineensa, että millä bussilla pääsisi nopeasti sairaalaan. Hänellä ei ollut tullut tuossa tilanteessa edes mieleen ottaa taksia.

Vähillä vammoilla

Sairaalassa selvisi, että äidin vammat olivat pahimmat. Keuhkot olivat painuneet kasaan ja niskaan oli tullut pieni murtuma. Myös nilkka oli nyrjähtänyt. Käsissä Tikkasella on muistona ikuiset arvet lasinsiruista.  Lapset selvisivät varsin pienillä vammoilla ja he kotiutuvatkin sairaalasta aika nopeasti. Äiti oli joitakin päiviä hoidettavana teho-osastolla ja sen jälkeen vielä jonkun aikaa tavallisella osastolla.

– Myöhemmin yksi hoitajista sanoi, että olimme selvinneet niin vähillä vammoilla kuin on voinut tuollaisesta onnettomuudesta selvitä, Tikkanen muistelee.

Laajoissa neurologisissa tutkimuksissa ei löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, joka olisi selittänyt onnettomuuden syitä. Tieto toisaalta helpotti, mutta samalla nosti pintaan voimakkaat syyllisyyden ja häpeän tunteet. Onnettomuudesta ei voinut syyttää olosuhteita tai muita tielläliikkujia, pelkästään itseään. Myös auto ja turvavarusteet olivat kunnossa.  Tikkanen pohti pitkään, että olisi voinut käydä todella huonosti. Autohan olisi voinut ajautua myös vastaantulevien kaistalle ja täysin sivullisia olisi voinut kuolla.

– Nyt päästiin yllättävän pienin vammoin, mutta jos joku olisi kuollut tai loukkaantunut vakavasti, olisi syytösten määrä tietysti ihan toinen.

Synninpäästönä puhelu poliisilta

Tikkanen joutui sairaalasta päästyään myös poliisikuulusteluihin, koska oli aiheuttanut vakavan liikenneonnettomuuden. Lopullisena synninpäästönä hän koki Äänekosken poliisilta tulleen puhelun. Poliisi oli tullut siihen tulokseen, että tapaus ei anna aihetta jatkotoimiin.

Poliisin mielestä kaikki onnettomuudessa mukana olleet olivat joutuneet kokemaan kärsimystä jo omasta takaa ihan riittävästi. Tikkaselle tuli tunne, että edes joku oman perheen lisäksi uskoo ja näkee tilanteen samoin kuin hän itse, eihän hän aiheuttanut onnettomuutta tahallaan.

Kriisiterapia olisi ollut tarpeen

Vuosien varrella Tikkaset ovat puhuneet perheen kesken tapahtuneesta. Johanna Tikkanen arvioi, että lapsen silmin tilanteen on täytynyt olla kauhea. Esikoinen on muistellut, että äiti ei herännyt, vaikka hän kuinka huusi.

– Lapsethan heräsivät törmäykseen. Yhtäkkiä ollaan jossakin ja äiti on tajuttomana eikä häneen saa minkäänlaista yhteyttä.

Myös lasten kokemukset olisi ollut hyvä jakaa tuoreeltaan.

Jälkikäteen ajatellen Tikkasesta tuntui hurjalta, ettei äitinä tiennyt mitään siitä, kuinka lapsille oli käynyt.

Vaikka onnettomuudesta ei jäänyt suoranaisia traumoja, olisi Tikkasen mielestä koko perheelle suunnattu kriisiterapia ollut tarpeellista ja paikallaan.

– Minähän näin vain oman osuuteni ja prosessoin sitä itsekseni.

Miehelleni tilanne oli varmasti aivan toinen, hänhän joutui tuolloin pyörittämään koko perheen arkea ihan yksin. Myös lasten kokemukset olisi ollut hyvä jakaa tuoreeltaan.

Tikkanen arvelee, että raja kriisiterapian tarjoamiselle näyttäisi kulkevan siinä, että joku kuolee tai loukkaantuu todella vakavasti. Hän itse kokee, että tilanteen purkamisesta olisi hyötyä myös vähemmän traumaattisissa tilanteissa, ja että se edistäisi toipumista.

Takaisin auton rattiin

Kuntoutumisen jälkeen Tikkanen oli vähän aikaa ahdistunut ja pelkäsi, että sama voisi toistua. Ajatus kävi mielessä, varsinkin jos tiesi joutuvansa ajamaan yöaikaan. Silti onnettomuus ei jättänyt hänelle pelkoa istuutua auton ratin taakse. Myös lapset toivoivat monesti, että äiti ajaisi.

Tikkanen muistelee vielä yhtä yksityiskohtaa, joka on jäänyt mieleen ennen onnettomuutta. Perheen nuorimmaisella oli joskus tapana pujottaa kätensä vapaiksi turvaistuimen vöistä. Äidille tuli ajon aikana erityisen vahva tunne, että asia pitää tarkistaa. Se olikin tarpeen ja äiti korjasi nukkuvan lapsen turvavyöt kuntoon.

Tiesitkö?

• Kriisikeskus Mobile puh. 014 266 7150 (24h/vrk), jonka toiminta-alueena ovat Jyväskylän lisäksi myös monet ympäristökunnat
• Suomen Mielenterveysseuran Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 010 195 202 arkisin klo 9.00–07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

• www.mielenterveysseura.fi-verkkosivuilla on tarjolla myös vertaistukea ja Selma-oma-apuohjelma

Artikkeli Muistona vain ikuiset arvet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.