TEKSTI SAARA TUOMELA KUVA MATTI HAUTALAHTI

Nuorisotyönjohtaja Pete Ketola ja nuorisotyönohjaaja Janna Renko kertovat, että seurakunnan nuorisotyö tekee paljon jalkautuvaa auttamistyötä. Esimerkiksi jokaiselle Seinäjoen koululle on nimetty oma työntekijä seurakunnassa.

Viime vuosina Yhteisvastuukeräyksen kohderyhmänä ovat olleet nuoret. Nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin varat halutaan kohdentaa nuorten hyväksi.

Vuonna 2024 Yhteisvastuukeräyksessä kerätyt varat käytetään haavoittuvimmassa asemassa olevien nuorten ja heidän mahdollisuuksiensa tukemiseen. Kotimaassa tuotot ohjataan Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien ja HelsinkiMission avulla yksinäisille nuorille.

Kirkon Ulkomaanapu ohjaa varat kansainväliseen apuun. Tänä vuonna ulkomaan osuus kerätään Ugandan lasten ja nuorten koulutuksen mahdollistamiseen. Työtä tehdään kuudella pakolaisasutusalueella.

Seinäjoen seurakunnan nuorisotyönjohtaja Pete Ketola ja nuorisotyönohjaaja Janna Renko ovat olleet viime aikoina huolissaan nuorista. Yksinäisyys ja mielenterveysongelmat näkyvät nuorten keskuudessa. School to Belong -yksinäisyyskyselyn perusteella yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoista noin 14 % kokee yksinäisyyttä.

– Mielenterveysongelmat ovat yleistyneet merkittävästi viime vuosina. Vaikka minulla on vielä melko lyhyt ura, olen huomannut, että ne ovat lisääntyneet viidessä vuodessa, Renko kertoo.

Entisestään huoli alkoi kasvaa korona-aikana. Tiukat rajoitukset muiden ihmisten tapaamisesta vaikuttivat erityisesti nuoriin ja niihin, jotka kokivat jo valmiiksi yksinäisyyttä.

– Silloin se kulminoitui niin, ettei edes saanut tavata muita, Ketola muistaa.

– Se puhkaisi kuplan, jossa nuoret olivat olleet jo pidemmän aikaa, Renko lisää.

Toiveeseen vastattiin

Lähes heti pandemiakriisin jälkeen lähelle tuli sota. Pahuus ja julmat teot alkoivat hyppiä nuorten silmille sosiaalisen median kanavista. Pelko, huoli ja epävarmuus kasaantuivat.

– Kyllä tällaiset kriisit näkyvät nuorissa. Muistan, kun yritin sanoa heille, että älkää selatko nyt TikTokia kovin paljon. Siellä voi tulla mitä tahansa vastaan. Vanhemmilla ja muilla aikuisilla on iso työ saada pidettyä pakka kasassa, Renko tietää.

Seurakunnan nuorisotyön piiriin on kantautunut nuorten huoli mielenterveyspalveluiden pitkistä jonoista ja ruuhkautuneisuudesta. Muutaman kuukauden odotusaika voi olla vahingollinen, jos avuntarve on suuri.

– Nuorilta kuulee koko ajan, että mielenterveyspalveluihin on pitkät jonot. Heillä on selvästi tarve päästä puhumaan jollekin. Seinäjoen seurakunnassa toimivasta nuorten vaikuttajaryhmästä tulikin toive, että kiinnittäisimme enemmän huomiota nuorten mielenterveyskysymyksiin, Renko kertoo.

Niin syntyi Seinäjoen seurakunnan Walk in talk, matalan kynnyksen keskusteluapu, johon voi tulla ilman ajanvarausta anonyymisti. Toiminta käynnistyi ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa opiskelleen Piia Männistön aloitteesta. Keskusteluavun tarjoaminen aloitettiin lokakuussa 2022.

Ketola kertoo, että vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksessä kerätyillä varoilla Seinäjoen seurakunnan nuorisotyö panostaa muun muassa entistä enemmän Walk in talk -toimintaan.

– Itse toiminta ei syö paljon rahaa, mutta satsaamme henkilökunnan lisäkoulutukseen, konseptin profilointiin ja markkinointiin. Kaikki työntekijämme ovat jo lähtökohtaisesti kohtaamisen ammattilaisia, mutta asioiden terävöittäminen voi kuitenkin olla tarpeen, Ketola avaa.

Kannattaa murehtia ääneen

Nuoret kaipaavat selkeästi keskusteluyhteyttä. Ketola kertoo, että 2023 keväällä Walk in talk -keskusteluissa kävi aktiivisesti nuoria.

Renko muistuttaa, ettei asian tai ongelman tarvitse välttämättä olla maailman suurin, vaan pienetkin asiat voi tulla jakamaan luotettavalle aikuiselle.

– Muistan omassa nuoruudessani ajatelleeni, etteivät asiat ole vielä tarpeeksi huonosti, että voisin mennä puhumaan. Sitä vähättelee nuorena aika paljon omia murheitaan. Myöhemmin olen havahtunut siihen, että olisi voinut päästä vähän helpommalla, jos olisi käynyt juttelemassa, Renko sanoo.

Keskusteluissa nuorten yleisiksi huolenaiheiksi on noussut yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien lisäksi haasteet ihmissuhteissa. Ongelmia voi olla esimerkiksi perheessä tai kaveripiirissä.

Ketola tietää, että jo yksi keskustelukerta voi auttaa. Pelkästään siitä voi olla apua, että asian sanottaa ja joku kuulee sen.

– Olen aina sanonut, että kannattaa murehtia ääneen. Pienet asiat voivat helposti kasaantua ja paisua isoiksikin. Sitten koulunkäynti kärsii ja poissaoloja kertyy. Kohta ei enää tavata ihmisiä, minkä seurauksena sosiaalisuus jää vähitellen ja vaarana on syrjäytyminen, Ketola kertoo.

Keskusteluapu ja nuorten aito kohtaaminen ovatkin ennaltaehkäisevää auttamista, millä voidaan välttää vakavampia ongelmia ja seurauksia.

Seinäjoen seurakunta on käyttänyt aikaisempien vuosien Yhteisvastuukeräyksen varoja muun muassa Saapas-toimintaan, joka on jalkautuvaa nuorten parissa tehtävää auttamistyötä. Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 4.2.2024 ja kestää vuoden loppuun saakka.

”Emme voi pelastaa kaikkien nuorten koko elämää, mutta tällä voi olla merkitys yhden nuoren koko elämälle.”

Keskusteluapua nuorille matalalla kynnyksellä

Seinäjoen seurakunnan järjestämä Walk in talk tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua, joka on suunnattu 13–29-vuotiaille. Keskusteluapua on tarjolla Nuorisokahvila Kismuksessa sunnuntaisin klo 15–18 ilman ajanvarausta. Tapaamisessa ei tarvitse kertoa omaa nimeään tai asuinpaikkaansa, vaan keskustella voi anonyymisti. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia.

– Toiminnan ideana on nimensä mukaan, että nuori voi vain kävellä sisään ja tulla keskustelemaan kuulumisistaan tai huolistaan. Olemme siten yrittäneet tehdä kynnyksen mahdollisimman matalaksi. Halutessaan keskustelulle voi myös sopia ajan, mikäli se tuntuu helpommalta, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Kismuksella nuorten kanssa keskustelevat seurakunnan nuorisotyön ammattilaiset sekä vapaaehtoiset ratkaisukeskeiset lyhytterapeutit ja -terapeuttiopiskelijat. Paikalla on läsnä yleensä kaksi työntekijää.

Yksi keskustelukerta kestää noin 45 minuuttia. Ketola painottaa, että jo yhdestäkin keskustelusta voi olla suuri apu. Paikalle voi silti tulla toistekin, jos on tarvetta.

– Tutkimuksissa on todettu, että jo yhdestä keskustelunavauksesta on apua. Yksikin kerta voi auttaa, kun kipu on sanottu ääneen. Yleisiä nuorten huolenaiheita ovat esimerkiksi perhe- ja kaverisuhteiden haasteet sekä opiskeluun ja tulevaisuuteen liittyvät kysymykset.

”Yksikin keskustelukerta voi auttaa, kun kipu on sanottu ääneen.”

Artikkeli Yhteinen vastuu nuorista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

20-vuotiaan Anne Peranderin piti käydä vain yhden kerran tuuraamassa Lohtajan seurakunnan päiväkerhossa, mutta sille tielle hän jäi 44 vuodeksi.
– Minut oli kutsuttu tähän työhön. Tämä on ollut juuri sitä työtä, jota olen tykännyt tehdä, sanoo lokakuussa eläkkeelle jäävä lastenohjaaja tunnetta äänessään.
Kun Lohtajan seurakunnan silloinen lastenohjaaja Marja-Liisa Herlevi kysyi Annea tuuraamaan, hän muistaa kysyneensä Mitä siellä tehdään? Kun luvassa oli laulua, leikkiä, piirtämistä ja askartelua lasten kanssa sekä Raamatun kertomuksia, lähti Anne lastenohjaaja Kaarina Pollarin pariksi päiväkerhoa pitämään.
– Päiväkerhovetäjiä oli alussa useita, eri kylillä omansa. Kaarinan kanssa hoidimme Marinkaisten ja Karhin kerhot ja myöhemmin kävimme vetämässä kerhoja muillakin kylillä, Anne muistelee.

”Teen maailman tärkeintä työtä
kun saan olla lasten kanssa.”

Anne Perander

Anne Perander ja Oili Ijäs ovat olleet työkavereita vuodesta 1983 lähtien. Siitä lähtien kun Oili Erkkilä valittiin Lohtajan seurakunnan kasvatustyöhön – suoraan koulun penkiltä.
– Minut valittiin tehtävään Oili Erkkilänä, mutta aloitin Oili Ijäksenä, koska Järvenpään silloisesta Luther-opistosta nuorisotyönohjaajaksi valmistumista seuraavana päivänä menin Riston kanssa naimisiin, Oili muistelee.
Hän ei suinkaan suunnitellut jäävänsä kotiseurakuntaan töihin, mutta toisin kävi.
– Ajattelin, että katsotaan, haen sitten myöhemmin muualle töihin tai opiskelemaan, vaikka äidinkielen opettajaksi.

Alkuun Anne teki lastenohjaajan töitä osa-aikaisesti, kävi aamu- ja iltanavettojen välissä pitämässä päiväkerhoja.
– Vilkkaimpina vuosina isompien lasten päiväkerhoja oli joka kylällä kaksi kertaa viikossa, pienemmille kerran viikossa. Lisäksi oli perhekerho kerran viikkoon muualla paitsi Väli-Viirteellä, Anne muistaa.
Enimmillään – tai parhaimmillaan – Lohtajan seurakunnan päiväkerhoissa kävi toistasataa lasta. Lisäksi Anne ja Oili vetivät kunnan työntekijän kanssa esikouluryhmää sekä – vanhempien pyynnöstä – yhtenä vuonna aamukerhoja koululaisille.
– Yhteen aikaan myös perhepäivähoidossa olevat lapset kävivät ohjaajiensa kanssa seurakunnan kerhossa  –  viisi hoitajaa ja 20 lasta  – kaikkien muiden kerholaisten lisäksi, niin olihan siinä Marinkaisten rukoushuoneellakin tuolit vähissä.
– Enimmillään oli 63 osallistujaa seurakunnan perhekerhossa. 1990-luvulla piti miettiä, miten saadaan tila riittämään. Kerhoissa kun tarvitaan istumapaikan lisäksi kaikille askartelu- ja leikkitilaa.
– Saatoimme hyvin tietää kaikkien kylän lasten nimet. Oli mukavaa nähdä varhaisnuoriso- ja nuorisotyössä niitä perhe- ja päiväkerhoissa tapaamiani lapsia, joista oli kasvanut seurakuntanuoria, Oili Ijäs muistelee.

Kyllähän me nyt legendaarinen kirkko-Anne tunnetaan, oli lohtajalaisten rippikouluikäisten vastaus kanta-Kokkolassa asuvalle Annen samanikäiselle siskontytölle.
Voi perustellusti sanoa, että Anne ja Oili ovat kasvattaneet lähes kaikkia lohtajalaislapsia 1980-luvulta tähän päivään.
Naisten työuran alkuaikoina perhekerhoissa käyneet lapset ovat kasvaneet jo aikuisiksi ja tuoneet omat lapsensa ja lapsenlapsensakin Annen kerhoihin ja edelleen kouluikäisinä ja rippikoululaisina Oilin leireille.
– Olen tykännyt työstäni ja pitänyt sitä hyvin arvokkaana. Saan olla onnellinen, että olen saanut syntymään suhteen seurakunnan varhaiskasvatuksen piirissä kasvaneisiin lapsiin – vaikka moni kysyi minulta alkuun, että Et kai sinä lastenohjaajaksi jää?, Anne muistelee.
– Ihmisten kohtaaminen ja pienellä paikkakunnalla perheiden ja koulun kanssa tehty yhteistyö on ollut tärkeää. Olen saanut käyttää lahjojani – niin paljon kuin sielu sietää – kun olen saanut pitää työssäni evankeliumia esillä monin tavoin lasten ja nuorten parissa, Oili Ijäs lisää.

”Kaikkien lasten tulisi saada tietää,
että on olemassa joku, joka kantaa
heitä kämmenellään, myös lapsen Isää ja Äitiä.”

Anne Perander

Työkalut ja -tavat ovat vuosien saatossa muuttuneet, ja lapset vaihtuneet.
– Lasten pitkäjänteisyys ja keskittyminen on kaventunut, elämä on muuttunut lyhyempisykliseksi, mutta Raamatun kertomukset säilyvät ja pysyvät samana, Oili Ijäs summaa.
Naiset näkevät harmillisena sen kehityksen, miten kristinuskon opetus koulussa ja kunnan varhaiskasvatuksessa on vähentynyt.
– Kaikkien lasten tulisi saada tietää, että on olemassa joku, joka kantaa heitä kämmenellään, ja myös lapsen Isää ja Äitiä, Anne sanoo.
Kasvattajat toivoisivat yhteyden seurakuntaan jatkuvan sukupolvilta toisille.
– Aiemmin rippikoulussa kävi lähes sata prosenttia ikäluokasta, nykyisin Etelä-Suomen seurakunnissa tuo luku on vain 42 prosenttia. Kun 10–15 vuotta sitten kysyi koulun aamunavauksessa, kuinka moni on käynyt pyhäkoulussa, perhekerhossa tai seurakunnan leireillä, niin suuri osa nosti kättään. Jos ei ole tietämystä kristinuskosta, ei ole pohjaa, jolle rakentaa, Oili Ijäs tiivistää.

Raamatun kertomukset heräävät eloon

Oili Ijäs jäi eläkkeelle vuosi sitten lokakuussa. Anne Peranderin eläkepäivät alkavat juosta lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien, jolloin tulee kuluneeksi tasan 44 vuotta siitä, kun hän aloitti työt Lohtajan seurakunnassa. Oilin vuodet saman työnantajan palveluksessa hipovat myös neljääkymmentä.
Naisten työrupeamaan mahtuu viisi kirkkoherraa, tuhansia tutuksi tulleita lohtajalaislapsia ja -nuoria sekä lukemattomia työtunteja.

”Me kierrätimme ja hyödynsimme käytettyä tavaraa
jo ennen kuin koko kierrätys-sanaa käytettiin.”

Anne Perander

Ikimuistoisimpia kohokohtia molempien uralla ovat olleet Lohtajan seurakunnan tuvat täyteen vetäneet  pääsiäisnäytelmät, joihin Anne ja  kerhojen lapset tekivät lavasteita. Oili käsikirjoitti pääsiäisnäytelmiä ja -vaelluksia tai muokkasi näytelmätekstin valmiista käsikirjoituksesta. Hän myös ohjasi, ja rooleissa nähtiin työntekijöitä ja vapaaehtoisia.

– Avointen esitysten lisäksi oli useita esityksiä koululaisryhmille ja alle kouluikäisille. Joskus esityspaikkana oli kirkko ja sen ympäristö, jolloin kyliltä järjestettiin kyydit. Joskus esityksiä vietiin kirkosta kyläkouluille ja vanhusten laitoksiin, Oili muistelee.
Korona-aikana näytelmät videoitiin – osaavia kuvaajia, editoijia ja äänittäjiä löytyi vapaaehtoisista.
Niinä vuosina kun lapsia oli paljon, päiväkerhojen joulujuhlia pidettiin joka kylällä – niin Ala-Viirteellä, Väli-Viirteellä, Karhissa ja Marinkaisissa kuin kirkonkylälläkin.
– Ne olivat sellaisia yhteisponnistuksia, veivät paljon aikaa, mutta ovat jääneet tärkeinä mieleen.

Kun naiset aloittivat työt Lohtajan seurakunnassa, Anne lokakuussa 1979 ja Oili kesäkuussa 1983, oli kirkkoherrana Mikko Himanka.
– Hän oli edelläkävijä ja esikuvani. Lohtajan seurakunnan kasvatustyössä toimintaa väritettiin jo tuolloin draamalla, kun erilaista luovaa ilmaisua ei kovin yleisesti muualla seurakunnissa käytetty, Oili kertoo.
Raamattuopetus on säilynyt naisten mukaan vahvana Lohtajan seurakunnan kasvatustyössä Mikko Himangan ajoista lähtien.
– Monesti myös kirkkoherra Tuomo Jukkola toi matkoiltaan erilaista tavaraa rekvisiitaksi näytelmiin ja askarreltavaksi kerhoihin. Me kierrätimme ja hyödynsimme käytettyä tavaraa jo ennen kuin koko kierrätys-sanaa käytettiin, Anne muistelee.
– Tavaraa oli aina tulossa ja menossa, varastoon ja sieltä kerhoihin askarreltavaksi. Sitä alkoi katsella ympärilleen ja huomasi miettivänsä, että Tuostahan voisi tulla hyvä seimi, tai tuosta saisi tehtyä Jerusalemin muurit, Anne muistelee.

Artikkeli Koko kylän kasvattajat julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olen lisäksi saanut tästä opiskeluihini osaamispisteitä. Ne vievät tutkintoa eteenpäin, Kasper Meinander sanoo.

Nuoret ovat osallistuneet paitsi ryhmän kokouksiin, myös kirkkovaltuuston kokouksiin.

– Tätä kautta olen päässyt seuraamaan, miten päätökset seurakunnassa tehdään, Maarit Ahola kertoo.

Nuoret kokevat tulleensa kuulluiksi seurakunnan päättäjien parissa.

– Eivät meidän ajatuksemme ole nurkan taakse jääneet, Gamu Niskanen vakuuttaa. Vaikuttamistyölle on kuitenkin tarvetta tulevaisuudessakin.

– Haluamme vaikuttaa siihen, että nuorille olisi seurakunnassa enemmän toimintaa, Julius Siltanen lisää.

Konkreettisia asioita

Nuorten vaikuttaminen on saanut aikaan konkretiaa: Ensimmäisenä mieliin tulevat nuortenleirien ja nuorten joulujuhlan ohjelmien suunnittelu, pelilaitehankinnat sekä rippikouluraamattujen kansikuvan valinta. Nuoret ovat kommentoineet muun muassa seurakunnan kiinteistöstrategiaa ja kasvatustyön toimintasuunnitelmia. Toiveesta seurakunnassa on aloitettu nuorten Walk in Talk -keskusteluapu.

– Olisi hienoa, että saisimme nuorten äänen myös vaikuttajaryhmää laajemmin kuuluviin, Miia Nortunen sanoo.

Vaikuttajaryhmä onkin esimerkiksi kysellyt nuorten näkemyksiä nuortenleirillä ja lähettänyt valtakunnalliseen Nuorten tulevaisuusseminaariin edustajia ryhmän ulkopuolelta.

Hae mukaan vaikuttajaryhmään

Kokeilukausi Seinäjoen seurakunnassa on päättymässä. Evankelis-luterilaisen kirkon heinäkuussa voimaan tuleva nuorten vaikuttajaryhmän perustamisvelvoite päästään täyttämään kokemusten pohjalta.

Kahden vuoden kokeilukausi on takana. Seurakuntapastori Vilma Niemi pitää sitä onnistuneena.

– Kauden aikana nuoret ovat saaneet päättää muun muassa ryhmän järjestäytymismallin, uusien nuorten valintamallin ja miten he haluavat olla vuorovaikutuksessa seurakunnan päättäjien kanssa, Niemi listaa.

Kokeilukaudella ryhmässä on ollut kahdeksan jäsentä seurakunnan eri alueilta. Seurakuntakokemusta heillä on ollut ilahduttavan monipuolisesti.

– Jotkut ovat olleet isosina, jotkut kerhonohjaajina. Joku on tullut mukaan rippileiriltä, Niemi sanoo.

Uusien jäsenten haku on käynnissä kesä-heinäkuun ajan. Hakemuksessa pyydetään kertomaan asuinpaikka ja miksi haluaisi mukaan toimintaan.

– Muuten hakemus on vapaamuotoinen ja sen voi lähettää vaikka WhatsApp viestinä, Niemi täsmentää.

Hakemukset nuorten vaikuttajaryhmä käsittelee anonyymeinä. Valinnat tehdään elokuussa. Seurakunnan työntekijöistä Vilma Niemi on ollut mukana kokeilun alusta asti. Tämän vuoden alussa mukaan tulivat nuorisotyönohjaajat Riikka Niemi ja Janna Renko.

Artikkeli Nuorten näköistä vaikuttamista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Aina leirin aluksi kerron nuorille omista kokemuksistani 15-vuotiaana. En lähtenyt rippileirilleni riemusta kiljuen, sillä olin edellisiltana palanut jalkapalloturnauksesta Ruotsista. Oli kiire pestä pyykkiä ja pakata uudelleen. Lähtö ei huvittanut. Sitten kuitenkin leiri oli maailman hienoin kokemus. Haluan kertoa nuorille, että rippileirille saa tulla arallakin mielellä. Matka on yhteinen nuorille ja meille seurakunnan työntekijöille.

Launialan oma leirikokemus Vantaalla oli paitsi hieno, myös uran kannalta merkittävä. Ilman rippileirin antamaa hyvää kokemusta hänestä
olisi tuskin tullut pappia.

– Rippileirin ainutlaatuisessa ilmapiirissä juttelimme läpi asioita, joista oma hengellinen kiinnostukseni sai alkunsa. En kasvanut tiiviissä seurakuntayhteydessä ja kirkossakin kävin perheeni kanssa vain perhejuhlissa. Rippileiri oli ammatinvalintani kannalta tärkeä taival. Sille kannatti lähteä.

Yli 100 prosenttia ilmoittautuneita

Launiala on yksi Seinäjoen seurakunnan rippikoulutyöstä vastaavista työntekijöistä. Hänen nimensä tulee vuosittain tutuksi sadoille nuorille
Seinäjoen alueseurakunnassa sekä Nurmon, Peräseinäjoen ja Ylistaron kappeliseurakunnissa.

Meidän ripareilla on hyvä maine ja siksi niille haluaa moni myös tulla.

– Aina rippikoulujen ilmoittautumisen aikaan tunnen suurta iloa siitä, että näin iso joukko nuoria haluaa osallistua meidän seurakuntamme toimintaan, ja että saan olla mukana heidän elämässään. Suuri onkin se joukko nuoria, jotka vuosittain ilmoittautuvat mukaan Seinäjoen seurakunnan rippikouluun.

– Meillä oli yli 100 prosenttia ilmoittautuneita eli yli sen määrän, mitä ikäluokan nuorista kuuluu kirkkoon. Se kertoo siitä, että mukana on myös jonkin verran muualta kuin Seinäjoelta ilmoittautuneita sekä niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta tahtovat käydä rippikoulun. Määrä on todella hieno.

Noin viitisenkymmentä seurakunnan omista nuorista käy rippikoulun muualla kuin omassa seurakunnassa, esimerkiksi järjestöjen tai herätysliikkeiden rippikouluissa.

Ei pidä pelästyä kysymyksiä

Rippikoulun käyminen on edelleen selkeä osa nuorten maailmaa.

– Sanoisin melkein, että se on osa nuorisokulttuuria. Meidän ripareilla on hyvä maine ja siksi niille haluaa moni myös tulla. Toki kavereiden ja lähipiirin kannustuksellakin on osuutensa asiassa, Launiala pohtii.

Vanhempia ja kummeja hän kehottaa osoittamaan kiinnostusta nuoren rippikoulua kohtaan.

– Monia vanhempia se kyllä luonnollisesti kiinnostaakin. Saamme kysymyksiä eri asioista. Se on tosi hyvä. On hienoa, jos kotona puhutaan myönteisesti rippikoulusta ja seurakunnasta.

”Nuorten ajatukset ovat meille arvokkaita ja asioita saa, ja pitääkin, kyseenalaistaa.”

Monelle nuoren lähipiiristä rippikoulu nostaa esiin omia muistoja.

– Suurimmalla osalla ne ovat mukavia ja niistä puhuu mielellään. Se kertoo siitä, kuinka pitkään rippikoulu on jo ollut meillä.

Samalla Launiala kannustaa vanhempia rohkeuteen keskustella nuoren kanssa uskonasioista, joita rippikoulu saattaa nostaa esiin.

– Niitä ei tulisi pelästyä, vaikka asiat eivät aina ole niin luonteva osa omaa arkea. On hienoa, jos aikuinen on valmis pohtimaan nuoren kanssa rippikoulun esiin nostamia asioita. Yhdessä nuoren kanssa voi lähteä vaikka kirkkoon ja tehdä siitä perheen yhteisen jutun.

Kirkkoon lähtemisen hetkelle Launialalla on yksi pieni vinkki vanhemmille.

– Emme kerää enää merkkejä rippikoulupasseihin, mikä tulee monelle vanhemmalle yllätyksenä. Seurakunnan työntekijät kirjaavat nuorten osallistumiset ylös ryhmätapaamisissa, eikä passeja enää tarvita. Moni muistaa passit ja kyselee niiden perään, Launiala kertoo hymyillen.

Mistä rippikoulussa on kysymys?

Teologisesti rippikoulussa on kysymys Jeesuksen antamasta kaste- ja lähetyskäskystä. Hän sanoo, että ”menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

– Luterilaisessa kirkossa olemme tottuneet siihen, että lapset kastetaan kirkkoon jo vauvoina. Se aika ei ole kovin hedelmällistä opettaa asioita, Launiala hymyilee.

Tästä syystä kaste- ja lähetyskäskyn opetuspuoli tapahtuu rippikoulussa. Laura Launialan mielestä sana koulu yhdistyykin hyvällä tavalla opettamiseen, mutta muuten rippikoulu on kaukana koulumaisuudesta.

– Rippikoulu on yhteinen matka, jossa me seurakunnan työntekijät ihmettelemme ja pohdimme yhdessä nuorten kanssa asioita. Nuorten ajatukset ovat meille arvokkaita ja asioita saa, ja pitääkin, kyseenalaistaa. Ei kaikkea tarvitse vastaanottaa purematta tai vastaanottaa ollenkaan, jos siltä tuntuu. Enemmänkin niin, että yhdessä ihmettely ja tilan antaminen nuorten kysymyksille on se tarkoitus, Launiala avaa ajatuksiaan rippikoulun takaa.

Useita vaihtoehtoja ripareista

Seinäjoen seurakunnassa rippikoulu on mahdollista käydä useammalla tavalla. Rippikoulun laajuus on 80 tuntia, johon kuuluu talven ja kevään aikana ryhmätapaamisia. Silloin tutustutaan omaan rippikouluryhmään ja seurakunnan elämään.

Jos rippikouluun kuuluu leirijakso, se on tavallisesti noin viikon mittainen. Vaihtoehtona leirijaksolle, voi rippikoulun käydä myös päivärippikouluna, jolloin päivät ollaan yhdessä ryhmänä ja yöksi mennään kotiin. Päiväripareilla tehdään samoja asioita kuin leireillä.

– Tänä vuonna meillä on 28 rippikouluryhmää. Osa on käynyt rippikoulun jo talviloman aikaan. Kesällä meillä järjestetään reilut parikymmentä rippileiriä. Yhtenä vaihtoehtona on myös rovastikunnan alueella yhteisesti pidettävä selkorippikoulu, Launiala esittelee.

Rippikoulun jälkeen seurakunta tarjoaa nuorille iso- ja vanhakoulutusta, jonka jälkeen nuori pääsee leiriavustajaksi tuleville rippileireille. Isokoulutus tarjoaa paljon lisää oppia elämästä, uskosta, toisista ja omasta itsestä.

Artikkeli Nuoren ainutlaatuinen matka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Nuorten maailman väkivaltaisuus on totta Seinäjoellakin. Sen lisäksi, että seurakunta tekee kokoavaa perustyötä nuorten parissa, menemme nuorten pariin myös kirkon Saapastoiminnan merkeissä. Saappaan kanssa yhteistyötä tekevät myös kaupungin nuorisotyön työntekijät, kertoo seurakunnan nuorisotyönohjaaja Henna-Riikka Tala. Hän on mukana yhteisvastuukeräyksen paikallisessa toimikunnassa.

Saapastoiminnassa on erilaisia muotoja, kuten netti-, festari- ja katusaapas. Niiden kautta nuorisotyön ammattilaiset ja toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset tavoittavat nuoria ja jalkautuvat paikkoihin, joissa nuoret kokoontuvat Seinäjoella.

– Kun nuoria on paljon koolla, on mahdollisuus monenlaiseen kahnaukseen ja välien selvittelyyn. Valitettavasti päihteillä on usein oma osuutensa kokoontumissa. Usein aikuisten läsnäolo jo itsessään rauhoittaa tilanteita, Tala kertoo.

Saapastoiminta on saanut hyvää palautetta nuorilta. Moni kokee sen tuovan turvaa kokoontumisiin ja ehkäisevän väkivallan ilmentymistä.

Kärjistyviä tilanteita

Väkivallan esiintyminen nuorten keskuudessa ei ole uusi ilmiö.

– Sen uhkaa on esiintynyt aina, enemmän tai vähemmän. Viime aikoina ilmiö on kuitenkin voimistunut. Se johtuu osittain korona-ajasta, joka rajoitti kokoontumisia. Kun tarve kokoontumisille on suuri ja porukkaa kerääntyy paljon yhteen paikkaan, alkaa usein tapahtua, kuvailee Seinäjoen seurakunnan nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

– Myös päihteiden käyttö ja kokeilut lisäävät riskiä, että kontrolli pettää ja väkivaltaa ilmenee. Tätähän tapahtuu toki myös aikuisten keskuudessa, hän lisää.

Väkivallan näkyvyyttä on viiden viime vuoden aikana lisännyt sosiaalinen media, jonka alustoilla kiertää erilaisia haasteita. Ne yllyttävät nuoria tekoihin.

– Kaikki on nykyään paljon näkyvämpää. On silti hyvä muistaa, että vain pieni osa nuorista lopulta käyttäytyy väkivaltaisesti. Mutta se, mitä tapahtuu, on todella näkyvää. Aina ei edes ymmärretä, mitä tuli tehtyä, Ketola kertoo.

Lähtökohtana lähimmäisen rakkaus

Kirkon nuorisotyössä toiminnan lähtökohtana on aina toisen ihmisen kunnioittaminen – niin puheissa, tekemisissä kuin ajatuksissa.

– Viesti nuorelle on, että olet riittävä ja hyväksytty sellaisena kuin olet. Haluamme rohkaista ja tukea nuoria siihen, että myös toista ihmistä tulee kunnioittaa.

Ketola ottaa esimerkiksi leiritoiminnan, joissa yhteinen elo perustuu vastuuseen omista teoista.

– On tärkeää ymmärtää, että toiset ihmiset tulee huomioida. Omilla teoilla ja sanoilla on myös seurauksensa. Jos seuraukset ovat positiivia ja kaikkea hyvää toisessa aiheuttavia, ollaan menossa oikeaan suuntaan. Korjausliikkeitä joudutaan joskus tekemään itse kukin.

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kampanja- aika alkaa sunnuntaina 5.2.2023. Keräyksen tuotosta noin 20 prosenttia jää paikallisille seurakunnille, joissa varat ohjataan diakoniatyön kautta teeman mukaisille kohteille. Seinäjoen seurakunnassa yksi kohteista on nuorille suunnattu Walk in talk -toiminta.

Matalan kynnyksen keskusteluapua nuorille

Seinäjoen seurakunnan Walk in talk -toiminta tarjoaa maksutonta keskusteluapua nuorille ja opiskelijoille. Nuorisokahvila Kismuksessa sunnuntaisin kello 15– 18 paikalla olevan keskusteluavun luo voi saapua ilman ajanvarausta. Tapaamisessa nuoren ei tarvitse kertoa nimeään tai asuinpaikkaansa, vaan keskustella voi anonyymisti ja luottamuksellisesti.

– Haluamme tarjota paikan, minne nuori voi tulla matalalla kynnyksellä keskustelemaan turvallisen aikuisen kanssa kahden kesken kuulumisistaan tai huolistaan. Jutella voi mistä tahansa, mikä mieltä painaa, esimerkiksi omasta jaksamisesta, kaveri- ja perhesuhteista tai arjessa pärjäämisestä, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Nuorten kanssa Kismuksella keskustelevat seurakunnan nuorisotyön ammattilaiset sekä vapaaehtoisina toimivat ratkaisukeskeiset lyhytterapeutit ja -terapeuttiopiskelijat.

Walk in talk -keskusteluavun tarjoaminen aloitettiin Seinäjoen seurakunnassa lokakuussa 2022. Erityisesti korona-aikana nuorten yksinäisyyden ja ahdistuksen kokemukset ovat kasvaneet ja tarve toiminnalle vahvistui.

Tietoa keskusteluavun mahdollisuudesta on välitetty nuorille muun muassa alueella toimivien oppilaitosten kautta sekä seurakunnan ja sen rippileirien Instagram-tileillä.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli Väkivaltaa esiintyy nuorten maailmassa Seinäjoellakin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Miten sinusta tuli nuorisotutkija?
Paljolti onnellisten sattumien ja verkostojen kautta. Tein sosiologian graduni nuorten alkoholinkäytöstä ja pääsin sitä kautta täysiaikaiseksi tutkijaksi. Minulle on tyypillistä karata karsinoista ja tykkään yhdistellä erilaisia tutkimusmenetelmiä. Olen käyttänyt 40 vuotta nuorisotutkimukseen ja kenttätyö on lempityötäni.

Nousiko tutkimuksessa esiin selkeitä murroskohtia?
Etenkin 1970-luvulla rakennettiin paljon nuorisotiloja. Ne olivat nuorison omia paikkoja, jotka kaikki tiesivät. 1990-luvun lama rikkoi rakenteita. Nuorisotiloja lakkautettiin ja nuorisotyötä tekevät hajotettiin eri hallintokuntiin, kunnes 2000-luvun alussa ne koottiin jälleen yhden katon alle. Lama loi tarpeen kohdennetun nuorisotyön menetelmille. Nuorisotyöttömyys ja syrjäytyminen vaativat korjaavaa toimintaa.

Missä Jyväskylässä on erityisesti onnistuttu?
Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kehitetty kohdennettuja ja neuvokkaita tapoja toimia. Nuoriso kohdataan kouluissa, ja tehdään seinätöntä ja liikkuvaa nuorisotyötä. Nuorisotyöntekijät ajavat pakettiautolla sinne, missä nuoret ovat. Mainiota esimerkkejä ovat vaikkapa Veturitallit, Nuorten Taidetyöpaja, Bostari ja Nuorten talo. Tehdään erinomaista etsivää ja jalkautuvaa nuorisotyötä.

Mitä ajatuksia korona-aika sinussa herättää nuoria ajatellen?
Kodit eivät ole yhdenvertaisia, eivätkä kaikki perheet voi samalla tavalla tukea etäopetusta. Tämä on näkynyt oppimistuloksissa. Koronan myötä sosiaalinen kontrolli hajosi. Sanoisin, että nuorisorikollisuuden nousu on yksi epidemian seuraus. Nuorista ei pystytä pitämään kiinni samalla tavalla kuin normaalisti. Kaikkia koronan seurauksia ei vielä edes tiedetä.

Olet yksi Nuorisotutkimus­seuran perustajista. Mihin seuraa tarvitaan?
Suomesta puuttui nuorisotutkimus, joka erityisesti pyrki kuulemaan nuoria. 1987 perustamiskokouksessa oli 11 jäsentä, tällä hetkellä meitä on 380. Reagoimme hanakasti ajassa nouseviin ilmiöihin ja julkaisemme vuosittain nuorisobarometrin. Tuotamme monipuolista tutkimustietoa päätöksen­teon ja nuoria koskevan keskustelun pohjaksi.

Mitä havaintoja olet tehnyt seurakuntien tekemästä nuorisotyöstä?
Seurakuntien nuorisotyö toimii ja sillä on vakiintuneet resurssit, työntekijät ja tilat. Alueellisesti kunnat tekevät seurakuntien kanssa hyvää yhteistyötä, jota kannattaa kehittää. Molemmat kunnioittavat toisiaan, mutta ne ovat kuitenkin omia yksikköjään. Samaa työtä tehdään eri organisaatiossa.

Millä tavalla muuttaisit nuorisotyötä?
Nuori tulisi kohdata monialaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Palveluja tarjotaan ja tehdään hyvää nuorisotyötä, mutta sektoreiden väliin jää rakoja. Monialaista yhteistyötä tulisi kehittää pois siiloista. Kohdennetun nuorisotyön tekijät kohtaavat nuoria, joilla on jokin asia solmussa vaikkapa koulussa. Tehdään entistä enemmän korjaavaa työtä, koska perusjärjestelmässä on puutteita. Yhdenkään nuoren ei pidä antaa pudota väleistä.

Olit isosena kahdella rippukoululeirillä kesällä 1969. Millainen kokemus se oli?
Se oli hyvin keskustelevaa, ja sain paljon uusia kavereita. Elettiin Vietnamin sodan aikaa ja pohdimme globaaleja asioita. Rippikoululeirit ovat yhä suomalaisia yhdistävä kokemus. Niissä panostetaan ryhmädynamiikkaan sekä teoriassa että käytännössä.

Tutkimusprofessori emeritus Tommi Hoikkalan kokoama teos Mitä Jyväskylä tarkoittaa? Nuoriso­työn yhteisötietokirja ilmestyi Jyväskylässä  marraskuussa 2021

Artikkeli Mitä Jyväskylä tarkoittaa? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Samalla alkoi hahmottua, että seurakunnassa ja erityisesti nuorten parissa työskentelystä voisi tulla jonain päivänä jopa ammatti.

Kippola valmistui sosionomi (AMK) -nuorisotyönohjaajaksi tammikuussa 2002. Valmistuttuaan hän ehti toimia vuoden sijaisena koulu- ja erityisnuorisotyössä Nurmijärvellä.

Kesken sijaisuuden kotiseudulta Raahesta avautui virka varhaisnuorisotyössä. Siitä alkanut työrupeama useassa eri tehtävässä Raahen seurakunnassa kesti lopulta puolitoista vuosikymmentä.

Heinäkuussa Kippola aloitti työt Jyväskylän seurakunnassa nuoriso- ja rippikoulutyön asiantuntijana. Kyseessä on uusi virka, josta Kippola kiinnostui heti tehtäväkuvaan tutustuttuaan.

– Virka on aika poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen. Viime vuosina työn ohessa suorittamani kirkon johtamiskoulutus ja rippikoulun kehittäjäkoulutus vastasivat molemmat tämän viran tarpeisiin. Kippola täsmentää.

Uuden työntekijän saama vastaanotto oli hyvä. Kippolan mielestä isossa seurakunnassa on ymmärretty, että vaatii oman aikansa ottaa uudet tehtävät haltuun.

– Työntekijät ovat olleet valmiita auttamaan, ja olen saanut riittävästi työhön liittyvää perehdytystä. Näin aluksi olen varmasti kysellyt myös tyhmiä, mutta sekin on ollut sallittua, ellei jopa suotavaa.

Vuosien työkokemus on vahvistanut ja syventänyt jo opiskeluaikana tehtyä havaintoa. Keskustelu ja yhteistyö sekä kokemusten ja ideoiden jakaminen kannattaa aina.

– En ole kiinnostunut vallasta. Minua kiinnostaa enemmän työtehtävääni liittyvä vastuu. Haluan omalta osaltani ohjata ja johtaa keskustelua, jonka päämääränä on saada parhaat kehitysideat kiertoon. Olen huomannut, että Jyväskylän seurakunnassa työskentelee paljon taitavia ammattilaisia. Ehkä työni on myös sen mahdollistamista, että jokaisen ammattitaito pääsisi parhaiten oikeuksiinsa.

Kippolan mielestä seurakuntatyössä tärkeintä on nähdä nykytilanne ja olemassa olevat kehittämistarpeet. Esimerkiksi hän nostaa tuoreen tutkimuksen, jossa nuoret antoivat rippikoululle arvosanaksi kiitettävän 9–.

– Tulos kertoo hyvästä työstä ja siitä, että rippikouluun on panostettu. Se kertoo myös halusta pysyä ajan tasalla ja vastata tarpeisiin, joita tuon ikäisillä on.

Kippolalle sekä työssä että omassa elämässä on tärkeää jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen. Entisellä työpaikalla työkavereiden kanssa tehty persoonallisuustesti antoi ymmärtää hänen olevan innostuva suunnittelija.

– Olen luonteeltani sellainen, että haluan viedä hyvän idean hyvällä tavalla maaliin.

Aikoinaan Raahessa omien lasten jalkapalloharrastuksesta alkanut juniorivalmentajan rooli on löytänyt jatkoa myös Jyväskylässä. Kippolalle se on luonteva tapa verkostoitua.

Raahen ajoilta muistuu mieleen lukuisia tilanteita, joissa häneltä tultiin kysymään neuvoa vaikkapa rippikouluun liittyvissä asioissa.

– Tuttua verkkarit päällä olevaa ”seurakunnan miestä” on paljon helpompi lähestyä kuin täysin ventovierasta.

Kippolalle työ seurakunnassa on myös kutsumusammatti.

– Kristinuskon sanomaan sisältyy niin paljon. Kuten se, että ihminen on sellaisenaan arvokas, sitä ei tarvitse erikseen ansaita. Tässä työssä saa olla sellaisen sanoman äärellä, mitä ei muualla kuule, Kippola toteaa.

Artikkeli Parhaat ideat löytyvät keskustelemalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lapset ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Harjoittelujakson aikana vahvistui ajatus, että heidän kanssaan olisi kiva tehdä töitä. Ehdin opiskella lastenohjaajaksi puolitoista vuotta, kun sain tiedon pääsystä ammattikorkeakouluun. Nyt opiskelen Lahdessa sosionomiksi ja erikoistun lapsiin ja nuoriin.

Pieni paniikinpoikanen nosti päätään, kun sosionomiopinnot olivat puolessa välissä. Olenko sittenkään oikealla alalla? Päiväkoti työpaikkana ei enää tuntunutkaan niin selkeältä ja omimmalta vaihtoehdolta.

Olen lohduttautunut sillä, että opiskeluja on vielä puolet jäljellä, eikä nyt tehtyihin valintoihin tarvitse sitoutua loppuelämäksi. Sosionomin tutkinto antaa pätevyyden työskennellä varsin laajalla alueella.

Syyskuussa aloitin harjoittelun Jyväskylän seurakunnassa. Jakson aikana työskentelen erityisesti matalan kynnyksen palveluissa, jotka on tarkoitettu nuorille ja heidän perheilleen.

Hieman ujona ihmisenä huomasin alussa tarkkailevani tilanteita mieluummin sivusta. Nyt olen saanut lisää rohkeutta ja uskon, että nuoretkin ovat kokeneet olonsa helpommaksi, kun ovat saaneet puhua asioistaan jollekin.

Harjoittelujakso on opettanut, että elämä voi olla välillä aika raadollista. Sitä ei helpota yhtään nykyinen maailmanmeno. Trump twiittailee ihmeellisiä, ja ilmastomuutos luo uhkia maapallon tulevaisuudelle. Ihmisistä on tullut vihaisempia ja itsekkäämpiä, eikä asioista osata puhua rakentavasti ja toista kunnioittavasti.

Kaiken epävarmuuden keskellä olen kuitenkin tyytyväinen elämääni ja suhtaudun positiivisella mielellä tulevaisuuteen. Arvostan kovasti seurakunnassa tehtävää nuorisotyötä.

Ohjaajani ovat aikamoisia velikultia ja persoonia, heiltä olen oppinut paljon. Ehkä minustakin kuoriutuu vielä vuosien saatossa vastaava tyyppi, joka tekee työtä vahvasti omalla persoonallaan.

Artikkeli Pieni paniikinpoikanen väijyy opintojen keskellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Onpas täällä kivannäköistä. Mukava nähdä. Mitäpä oikein kuuluu?

Heta Koskinen, Ninni Issakainen, Siiri Muhonen ja Nea Ekman ovat kaikki 18-vuotiaita Lyseon lukion oppilaita ja Huhtasuolta kotoisin. Siksi puhe kääntyy kauppakeskus Sepässä oleviin seurakunnan uusiin tiloihin, Sepän Kipinään.

– Onhan se haikeaa, kun ei ole enää tuttuja Huhtasuon nuorisotiloja, ja vähän ikäväkin niitä on. Henkiset siteet jäivät sinne, Siiri Muhonen sanoo.

– Erityisesti ikävöin sitä littanaa sohvaa, joka oli surkein ikinä. Ja ihanan ahdasta keittiötä, Ninni Issakainen nauraa.

Kaverukset paljastuvat aktiivisiksi seurakuntanuoriksi. He ovat tulleet tapaamaan tuttuja nuorisotyönohjaajia vuosien ajalta. Keskustelu kääntyy riparimuistoihin ja syykin on selvä. Tytöt ovat kokeneita isosia, ja leirejä on suunniteltu yhdessä Hurmeen ja Jokiniemen kanssa.

– Mulle oli ihan selvää, että lähden riparin jälkeen isoseksi. Leireiltä sai paljon uusia kokemuksia, hauskoja muistoja ja tapasi uusia ihmisiä, Muhonen sanoo.

– Isosena pääsi esimerkiksi laskettelemaan Rukalle ja matkustamaan Viroon, Issakainen listaa.

Ylioppilaskirjoitukset ovat tänä keväänä. Mitä sen jälkeen? Suunnitelmat vaihtelevat. Yksi haluaa opiskella englantia, toinen mediaa ja markkinointia, kolmas sosiaali- ja terveysalaa. Neljäs aikoo mennä armeijaan.

Nuorisotyönohjaajien ja nuorten välistä vuorovaikutusta seuratessa yksi asia käy nopeasti ilmi. Tällaiset kohtaamiset ovat hyvin tärkeitä sekä nuorten että aikuisten kannalta.

Keskustelujen ei tarvitse aina olla mitenkään syvällisiä. Tavalliset keskustelut tai hyvin pienetkin asiat voivat olla kovinkin merkityksellisiä.

– Muistan, kuinka nuorisotyöntekijä oli tärkeä itselle, joten siksi hakeuduin alun perin alalle, Maria Hurme paljastaa.

– Sitä yrittää luoda tilanteita niin, että jokainen uskaltaisi puhua omista asioista, Leila Jokiniemi jatkaa.

Parasta työssä ovat molempien mukaan ihmisten persoonat.

– Ne on valloittavia, Jokiniemi sanoo.

– Joskus sitä miettii, mistä näitä hyviä tyyppejä tulee, Hurme komppaa.

Nuorisotyöntekijät tuntevat monen koululaisen pitkältä ajalta. Hurmeella on nuorisotyötä takana vuodesta 2007, Jokiniemellä vuodesta 1986 lähtien. Oma persoona on vahvasti pelissä työssä.

– Nuoret tajuaa, jos sä feikkaat jotain muuta kuin oikeasti olet, Hurme vakuuttaa.

Nuorisotyöntekijä näkee nuorten kasvun usein aikuiseksi. Yksi työn suola on päästä seuraamaan tätä kehitystä.

– On hienoa nähdä heidän tarinansa. Se kasvamisen vaihe, miten he löytävät uusia puolia itsestään ja tulevat sinuiksi itsensä kanssa, Jokiniemi sanoo.

Lopuksi hän kertoo hauskan tarinan sukupolvisuudesta.

– Eräs äiti toi poikansa jokin aika sitten isoskoulutukseen ja paljastui, että hän oli ollut itse nuorena myös minulla isosena.

Artikkeli Sepän Kipinässä tavataan tuttuja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.