– Jos nainen suuttuu, ajatellaan että onpa siinä kamala ämmä tai hankala akka. Negatiivisten tunteiden ilmaiseminen on häpeällisempää naisille.

– Moni nainen onkin tottunut pihisemään kiukkuaan itsekseen. Aggressiota voi myös ilmaista epäsuorasti vaikkapa pitämällä mykkäkoulua, naljailemalla tai sivuuttamalla toisen tylysti, Pruuki sanoo.

Usein jo kodinperintönä saadussa passiivisaggressiivisuudessa on kyse kyvyttömyydestä käsitellä vaikeita tunteita ja asioita. Epäsuora aggressio on pyrkimystä vahingoittaa toista ihmistä kiertoteitse: selän takana puhumista, eristämistä, kutsumatta jättämistä ja liittoutumista muiden kanssa.

Tällaisen manipuloinnin taustalla on usein kateutta ja mustasukkaisuutta, jotka johtuvat turvattomuuden ja alemmuuden kokemuksesta, Pruuki analysoi.

Hän on kirjoittanut yhdessä psykoterapeutti ja teologi Terhi Ketola-Huttusen kanssa kirjan Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio.

On hyvä miettiä, millä tavalla puhun toisille. Ilmaisemme pienillä eleillä usein isoja asioita.

Fyysiseen väkivaltaan purkautuu vain pieni osa aggressiosta. Arkisissakin tilanteissa voi olla aggressiivinen lataus.

– On hyvä miettiä, millä tavalla puhun toisille. Ilmaisemme pienillä eleillä usein isoja asioita. Pelkkä katse tai katsomattomuus kertovat paljon. Joku huokailee ja pyörittelee silmiään osoittaen, ettei arvosta toista. Ikävän kriittinen katse voi olla lamaannuttava teko, Pruuki muistuttaa.

Perheväkivallan juuret ovat monesti tekijän traumataustassa.

– Silloin kun aggressio kanavoituu väkivallaksi – tai olet edes huolissasi siitä että saattaisit käydä johonkin ihmiseen käsiksi – kannattaa ehdottomasti hakea ammattiapua. Väkivallan takana oleva haava on hoidettava.

– Ellei tekijä suostu hakemaan apua, uhrin ei pidä jäädä katselemaan kuinka kauan väkivalta jatkuu, sillä yleensä se raaistuu. Jo väkivallan todistaminen on aina vahingollista etenkin lapsille, perheneuvojana työskennellyt Pruuki sanoo.

Toisten syyttämisen sijasta kannattaisi katsoa peiliin: mikä minulla on hätänä?

Sisäänpäin kääntyvä aggressio voi näyttäytyä itseinhona, jatkuvana itsekritiikkinä ja itsensä vähättelynä tai itsetuhoisina ajatuksina. Varsinkin kiltit naiset kääntävät usein aggression itseensä. Ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi syömishäiriö tai ylenpalttinen treenaaminen.

Ihmisestä voi tulla myös katkera, kyyninen, pahantahtoinen ja epäluuloinen. Hän suojaa arkaa ja haavoittunutta sisintään tai huonoa itsetuntoaan kohdistamalla vihansa toisiin.

– Syyllinen pahaan oloon ja asioiden pieleen menemiseen on aina muualla: hallituksessa, kirkossa, puolisossa tai maahanmuuttajissa.

– Toisten syyttämisen sijasta kannattaisi katsoa peiliin: mikä minulla on hätänä? Kun olen kateellinen, mitä olen vaille? Mihin suruun, pettymykseen tai menetykseen liittyy se, että minun täytyy kadehtia tuota ihmistä?

Jokainen nainen kaipaa kokemusta olla edes yhden ihmisen silmissä maailman ihanin nainen, ehdoitta hyväksytty ja rakastettu, teologian tohtori Pruuki uskoo. Läheskään kaikki eivät valitettavasti saa tuota kokemusta.

– Moni nainen huomaa olevansa kamala raivoava akka juuri niille läheisille, jotka ovat itselle rakkaimpia. Ristiriita syvän toiveen ja todellisuuden välillä on järisyttävä.

Yhteyden katkeaminen toisiin ihmisiin herättää myös monen tasoista aggressiota, kuten loukkaantumista, suuttumusta, katkeruutta, vihaa ja kateutta.

Aggression kanavointi vahingollisilla tavoilla liittyy pääsääntöisesti sisäiseen turvattomuuteen ja yksinäisyyteen.

Lapsi ei opi tunteiden hallintataitoja eikä saa mallia ja tukea tunteiden käsittelyyn aikuiselta, jolla ei ole niitä taitoja itselläänkään.

– Siksi osa meistä jää panttivangiksi yksinäisyyteensä, ahdistukseensa ja häpeäänsä.

Kovassa tunnekuohussa ei kannata ilmaista kaikkea mitä ajattelee, vaan on hyvä miettiä, mikä on rakentavaa.

Ihmisen heikkoa ja haavoittuvaa kohtaa suojelevaa aggressiota voi käyttää myös myönteisenä voimavarana, Pruuki korostaa.

Kun tunnistamme oman tuskamme ja vaikeat tunteemme ja käsittelemme niitä avoimesti, opimme säätelemään aggressiotamme ja valjastamaan sen hyvien asioiden edistämiseen. Tunteiden säätelyä opittuaan ihminen ei reagoi nopeasti ”selkärangallaan” ja tee tai sano asioita, joita jälkikäteen katuu.

– Kovassa tunnekuohussa ei kannata ilmaista kaikkea mitä ajattelee, vaan on hyvä miettiä, mikä on rakentavaa. Vihaisuus, ärsyyntyminen ja kateuden pistos ovat pysäytettävissä.

Energiaa tuottava ja muutosvoimaa lisäävä aggressio antaa uskallusta mennä kohti tärkeitä ja tarpeellisia päämääriä ja auttaa rajaamaan elämästä pois haitallisia tekijöitä.

– Liian moni nainen on ollut miesten vietävänä, mukautunut muiden tarpeisiin tai uhrautunut toisten palvelijaksi oman hyvinvoinnin kustannuksella.

– Naisilla on paljon mutku-puhetta: ”Kyllä minä haluaisin sitä ja tätä, mutta kun en voi”. Uhriksi jääminen on haitallista kaikille. Meidän on etsittävä sellainen tapa elää, jossa jokainen voi tulla näkyväksi ja kuulluksi.

Myönteinen aggressio auttaa suorempiin ja selkeämpiin ihmissuhteisiin.

– Kun vaikeat asiat tulevat käsitellyiksi, ihmisten välistä poistuu passiivisaggressiivisuutta ja turhaa loukkaantumista, jotka estävät läheisyyttä.

Rohkaistunut ihminen kertoo kumppanilleen, mikä häntä häiritsee suhteessa, ja mitä hän kaipaisi.

– Hän uskaltaa lähteä vahingollisesta suhteesta tai pyrkii aktiivisesti muuttamaan suhdetta paremmaksi.

Omien tunteiden ilmaiseminen ja toisen ikävän käytöksen pysäyttäminen ovat tärkeitä taitoja.

– Jos joku naljailee tai vihjailee jotain ilkeää, älä jää hiljaa. Uskalla korjata väärä väite ja kerro, miten asia oikein meni, jos tulet vähätellyksi. Nosta kissat pöydälle ja selvitä ongelmat. Jos pienet asiat hiertävät suhdetta toistuvasti, ne muuttuvat isoiksi, Pruuki neuvoo.

Artikkeli Raivoava akka rakkaimmilleen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Teorialle on helppo löytää todisteita, jos kirkon kehityksen haluaa nähdä kielteisenä. Vuoden 1986 naispappeuspäätöksen jälkeen kirkossa on käyty läpi isoja muutoksia. Kirkko on uudistunut suomalaisen yhteiskunnan mukana ja joutunut käsittelemään lukuisia moraalis-eettisiä kysymyksiä, viimeisimpänä tasa-arvoista avioliittolakia.

Joidenkin mielestä kirkko on sateenkaarimessuineen ja tanssitapahtumineen nyt lähempänä tavallista ihmistä, toisten mukaan pyhästä on tullut liian arkista ja kirkon arvovalta on rapissut. Totta on sekin, että yhä pienempi osa suomalaisista kuuluu kirkkoon.

Hengellisyys voittaa jäsenyyden

Oulun hiippakunnan tuomiorovastin Satu Saarisen mielestä kirkon muuttumisesta ja jäsenmäärän laskusta panikoiminen kannattaisi lopettaa.

– Maailma ja ihmiset ovat muuttuneet. Kirkon tai muidenkaan yhteisöjen jäsenyys ei ole enää yksilöille niin tärkeää. Hengellisyys kyllä on, Saarinen sanoo.

Politiikan tutkija Saara Särmä on samoilla linjoilla. 2010-luvulla muodostetaan ennemmin löyhiä ryhmiä jonkin yksittäisen asian ympärille kuin liitytään tietyn organisaation jäseneksi.

Naispappien absurdi alku

Saarinen on tutkinut naispappien kokemuksia hyvin konservatiivisena pidetyssä Oulun hiippakunnassa.

Hänestä tuntuu absurdilta ajatella, millaista naispappien ensimmäisellä sukupolvella ihan lähimenneisyydessä oli.

– Aiemmin naisille ei ollut minkäänlaista polkua johtajuuteen kirkossa. Ei yksinkertaisesti ollut malleja ja mahdollisuutta.

Monelta osin kirkko on jo naisvaltainen. Yli puolet papiksi kouluttautuvista on naisia, valtaosa kirkossa käyvistä on naisia, seurakuntien toimintaa ylläpitävät käytännössä naiset, Saarinen ja Särmä listaavat.

– Ne samat keski-ikäiset naiset, jotka käyvät teattereissa ja taidenäyttelyissä, Särmä toteaa.

Vallan paikat valloittamatta

Vallan paikat ovat silti valloittamatta. Naisia ei edelleenkään juuri istu kirkon tärkeimmillä tuoleilla. Helsingin Irja Askola on Suomen ensimmäinen naispuolinen piispa. Monta lasikattoa on vielä särkemättä.

Eikä yksi kerta riitä. Katot pitää pistää sirpaleiksi uudelleen ja uudelleen, jotta muutoksesta tulee pysyvä.

– Kirkkoa voisi verrata koulumaailmaan. Suurin osa opettajista on naisia, mutta rehtoreiksi hakeutuvat miehet, Saarinen toteaa.

Särmä lisää, että oleellisempaa on, millaisia arvoja kirkko pitää esillä. On muitakin sukupuolia kuin mies ja nainen ja muitakin tasa-arvokysymyksiä kuin miesten ja naisten välinen jakauma päätöksenteossa.

– Esimerkiksi Irja Askolan ja Kari Mäkisen kannanotot maahanmuuttokysymyksissä ovat saaneet monia liittymään kirkkoon.

Särmä itse ei ole kirkon jäsen. Hänet kastettiin rippikouluikäisenä, mutta isostoiminnan loppumisen ja opiskelujen aloittamisen jälkeen kirkko alkoi tuntua kaukaiselta. 11 vuoden jäsenyyden jälkeen hän erosi.

Särmä on kyllä harkinnut liittymistä jälleen. Kirkkoon houkuttelevat juuri Askolan ja Mäkisen kaltaiset arvojohtajat, jotka uskaltavat kommentoida arkoja ja tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Liberaalien ja konservatiivien leiri

Särmä ja Saarinen pohtivat, mikä kirkkoa oikeastaan jakaa. Linja on pikemminkin sukupolvien kuin sukupuolten välillä. Syvimmän juovan eri puolilla ovat liberaalit ja konservatiivit.

Vallan paikoilla on silti merkitystä. Jos naiset eivät pääse johtotehtäviin, kirkko ei voi olla tasa-arvoinen.

– Olen aika monessa kokouksessa ainoa nainen. Odotan mielenkiinnolla tuomiorovastien yhteisiä saunailtoja, Saarinen sanoo ja nauraa.

Saarinen on toiminut kirkossa pitkään eikä usko, että hänen naiseutensa enää herättää huomiota päättävissä elimissä. Häneen on totuttu. Enemmän huomio kohdistuu näkemyksiin.

– Monesti tiedän ennalta, keiden kanssa olen eri mieltä ja keiden kanssa samaa mieltä jostakin käsiteltävästä asiasta.

Konservatiivit ja liberaalit, siis. Saarinen kannatti avoimesti tasa-arvoista avioliittolakia ja haluaisi kirkon vihkivän myös samaa sukupuolta olevia pareja.

– Kirkon pitäisi rohkeasti ottaa tarvittavat askeleet. Tämä pelleily täytyy lopettaa. Se on hirveän noloa, jos tätä vatvotaan seuraavat 30 vuotta niin kuin naispappeutta aikoinaan.

Liberaalit eivät vaikuta kirkossa

Yksi tasa-arvokehitystä hidastava tekijä on se, että harva nuori liberaali asettuu ehdolle seurakuntavaaleissa. Kirkon vaikuttajat ovat usein iäkkäitä ja konservatiivisia. Vaikka kirkon jäsenten enemmistö kannattaisi esimerkiksi vihkimisen laajentamista, vain pieni osa äänestää vaaleissa saati menee itse mukaan toimikuntiin.

Särmä muistuttaa, että tilanne on sama esimerkiksi yliopistoissa ja kunnallispolitiikassa. Naisille varattuja kiintiöpaikkoja voi olla vaikea täyttää.

– Se on kuormittavaa meille, jotka joudumme sitten edustamaan naisia kaikissa mahdollisissa tehtävissä.

Käytännössä kirkko on jo moninainen, Satu Saarinen sanoo.

Hänelle kirkko näyttäytyy avoimena, kotoisana ja eloisana. Hänen lähipiirinsä ja työtoverinsa ovat melko yksimielisiä siitä, millaista toimintaa kirkon pitäisi järjestää ja keitä vihkiä.

Saarisen mielestä on moninaisuuden kannalta hyvä, että erilaiset herätysliikkeet ovat mahtuneet kirkkoon. Naispappeuden ja homoparien vihkimisen tyyppiset arvokysymykset toki aiheuttavat erimielisyyksiä, ja osa liikkeistä voi erkaantua kirkosta. Se on osa muutosta.

Sukupuoliroolit kahlitsevat

Särmän ja Saarisen mukaan seuraavaksi pitäisi muuttaa kulttuuria, joka näkee kirkossa toimivat naiset, ja naiset ylipäätään, tietynlaisina.

– Hempeinä, lempeinä, aina ymmärtäväisinä, Saarinen kuvailee.

Särmän mukaan sama kahtiajako vallitsee koko yhteiskunnassa. Se on syvällä meissä ja kaikissa rakenteissa. Kulttuuriset muutokset ovat kaikkein hitaimpia.

– Paljon on jo tapahtunut, mutta meillä ei ole varaa pysähtyä, Saarinen sanoo.

Jos naisen ei tarvitsisi ahtautua hoivaajan muottiin, johtajuudesta tulisi helpompaa. Ja jos sukupuoliroolit kirkossa väljenisivät, yhä useampi voisi löytää sieltä paikkansa.

Se on Saarisen mielestä kaikkein tärkeintä. Että kirkko olisi avoinna monenlaisille ihmisille.

Artikkeli Monta lasikattoa vielä särkemättä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Emme olleet samanaikaisesti leikki- ja riitelyiässä, kun lähdin niin aikaisin pois kotoa. Ami taisi olla silloin kymmenvuotias, Monica Aspelund muistelee.

Kilpailua heidän välillään ei ole ollut, vaan laulajat ovat tukeneet toisiaan.

– Kenelläkään ei ole monopolia Jumalan antamille lahjoille, Monica Aspelund sanoo.

Molemmat naiset ovat edustaneet Suomea Euroviisuissa. Monican kilpailukappale oli Lontoossa vuonna 1977 laulettu Lapponia, Ami lauloi Fantasian Münchenissä vuonna 1983.

– Kilpailuissa on kasvanut artistina, ne ovat tuoneet ahaa-elämyksiä. Tekemällä on pitänyt oppia.

Siskokset uskovat, että euroviisut ovat merkinneet paljon myös suomalaiselle yleisölle, koska ihmiset vielä muistavat heidän kappaleensa.

Musiikillista yhteistyötä siskokset ovat tehneet viimeisen 30 vuoden ajan. Tuorein yhteishanke on suunnitteilla oleva Raamattuun pohjaava Saaran tyttäret -esitys ruotsinkielisenä tv-tuotantona.

Missio Helsingin satoa

Kristinusko on ollut perussointu siskosten elämässä lapsuudesta lähtien. Äiti lauloi kirkkokuorossa ja oli perheen hengellinen kasvattaja. Hän vei lapset pyhäkouluun ja kirkkoon.

– Äiti kertoi, että Jeesus on meidän asianajaja, Monica Aspelund sanoo.

Kristinusko alkoi nousta enemmän esiin Monica Aspelundin asuessa USA:ssa, jossa kristinusko oli luonnollinen osa elämää. Helsinki Missio vuonna 1987 oli merkittävä käännekohta. Evankelista Billy Grahamin puheet vaikuttivat kolmen sukupolven elämään: sisarusten, heidän äitinsä sekä Monican pojan.

– Olemme Missio Helsingin satoa. Kristinusko tuli henkilökohtaisemmaksi, sanoo Ami Aspelund.

– Olen jatkanut Raamatun tutkimista. Olen opiskellut Uppsalassa Vanhan testamentin kirjoja sekä heprean alkeita, Monica Aspelund kertoo.

– On kunnia-asia olla sisaruksia myös kristinuskossa, hän jatkaa.

Kolmen sukupolven naisten elämää konsertissa

Taulumäen kirkossa kuultavaan Saaran tyttäret -esitykseen Monica ja Ami Aspelund ovat poimineet Raamatusta kolmen sukupolven naisia – ei äitejä ja tyttäriä vaan anoppeja ja miniöitä. Saaran tyttäret on sekä konsertti että kertomus siitä, miten Israelin kansa syntyi kahdestatoista heimosta. Naiset ovat Saara, Haagar, Rebekka, Lea ja Raakel, ja sama kaipaus, nöyryytys, tuska ja onni yhdistivät heitä.

Saara synnytti Isak-pojan vanhoilla päivillään, hänen miniänsä Rebekka sai keskenään taistelevat kaksoset Eesaun ja Jakobin, ja Jakobin vaimot Lea ja Rakel olivat siskoksia ja joutuivat kilpailemaan samasta miehestä.

– Naisen arvo mitattiin sillä, miten monta poikaa he synnyttivät, Monica Aspelund huomauttaa.

Yhteys Raamatusta tähän päivään lähtee Aabrahamista, jolla oli kaksi poikaa. Avioliitosta Saaran kanssa saatu Isak on juutalaisten esi-isä, Haagarin kanssa saatu Ismael taas arabikansojen.

Saaran tyttäret -konsertti Taulumäen kirkossa lauantaina 1.4. klo 18. Monica ja Ami Aspelund laulu, Jasse Varpama säestys. Konsertti on osa Sana elämään -iltaa, jossa kirjailija Juha Vähäsarja puhuu lohdutuksen Jumalasta. Vapaa pääsy.

Artikkeli Dramaattiset naiset Raamatussa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Jumala on varmaan valinnut sinut välikappaleekseen. Jos menet naimisiin, et tule onnelliseksi, sillä tunnet rikkoneesi hänen tahtonsa ja kulkeneesi omia teitäsi.

Minna Canth kuitenkin valitsi avioliiton ja äitiyden, ja perhe-elämä oli onnellista. Pariskunta ehti olla naimisissa miltei 14 vuotta ja tehdä yhdessä työtä monella saralla. Puoliso kuoli, kun Minna Canth odotti seitsemättä lasta. Leskenä Minna Canth huomasi, ettei yhteiskunta turvannut yksinhuoltajien asemaa.

Canthin kirjoissa kärsivät naiset ja köyhät

Perheenäidistä tuli kuopiolainen lanka- ja kangaskauppias ja näytelmäkirjailija, joka nosti esille naisten ja köyhien elämäntilanteita. Hän kyseenalaisti kristinuskon tulkintaa, joka vaikeutti ihmisten ponnisteluja oman asemansa korjaamiseksi.

– Canthin teoksissa uskonnollisuus ja yhteiskunnallisuus kietoutuivat yhteen kärsimyksen teeman kautta. Kaikkein voimakkaimmin teoksissa kärsivät naiset ja köyhä kansa, sanoo Minna Maijala, joka on kirjoittanut Minna Canth -elämäkerran. Maijala sanoo Canthia hartaaksi epäilijäksi.

Canthin teoksissa papit olivat yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka asettuivat kansan yläpuolelle. Canth hämmästeli, miksi kirkon oppi kärsimyksestä suuntautui köyhiä kohtaan

– Kirkon mielestä köyhyys on osa Jumalan luomaa järjestelmää. Se määrää pienen osan ihmiskunnasta ylellisyydessä elämään ja suurimman osan kurjuutta kärsimään. Ja ylellisyydessä elävät ennen kaikkea koettavat säilyttää entisiä oloja, koska heidän saamansa osuus runsaampi, Canth kirjoitti.

Naisille Canth vaati oikeutta päästä opiskelemaan ja kunnialliseen työhön.

Kirkkokritiikki rikkoi ihmissuhteita

Canthin aktiiviset vuodet osuivat ajanjaksoon, jolloin Euroopassa käytiin kiivasta aatteellista keskustelua. Canth sukelsi uusiin aatevirtauksiin ja innostui tieteen uusista tutkimustuloksista ja keksinnöistä. Hänen mukaansa se oli raamatullinen menettelymalli. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää, kirjoitti Paavalikin.

Sivistyneistö otti etäisyyttä kirkkoon ja alkoi kääntyä ateismiin, ja kansa kiinnostui kirkkoa kritisoivista herätysliikkeistä. Canth seurasi keskustelua monien sanomalehtien kautta, kävi kirjeenvaihtoa ja kirjoitti sanomalehtiin.

Canthin kirkkokriittiset kannanotot rikkoivat ihmissuhteita. Esimerkiksi jyväskyläläiset ystävättäret kauhistuivat niitä. Julkinen Minna Canth otti pelottomasti kantaa sellaisen kristinuskon puolesta, joka asettuu vähäväkisen tuek­si. Yksityistä Minna Canthia vaivasi tuntemus oman uskon heik­kou­desta.

– Kuinkahan Herran vielä tarvitsee minua kurittaa, ennen kuin hän saa sieluni puhdistetuksi! Niin paljon on itsekkyyttä ja velttoutta, kylmyyttä ja ennen kaikkea niin heikko on uskoni.

Minna Canth on edelleen ajankohtainen

Elämäkerran kirjoittanut Minna Maijala näkee, että Canthilla olisi sanottavaa edelleen. Canth pitäisi nykyistä ”enemmän ja nopeammin” -elämäntapaa vaarallisena ja hermoja kuormittavana. Kirjailija ottaisi yhä kantaa suvaitsevaisuuden ja ihmisrakkauden puolesta.

– Hänen sydäntään lähellä olisivat kaikki vähäosaiset, niin mielenterveyskuntoutujat, työttömät kuin pakolaisetkin. Kulttuurinen ja sukupuoltenkin välinen tasa-arvo olisi hänelle ihmiskunnan edistymisen edellytys, Minna Maijala sanoo.

Canthin työllä on paljon jatkajia, jotka puhuvat Maijalan listaamien asioiden puolesta.

– Yhden mainitakseni Sirpa Kähkönen on kirjailija, joka puhuu rohkeasti myös yhteiskunnallisista kysymyksistä esimerkiksi Pen-järjestön puheenjohtajana. Minna Canth on hänelle tärkeä esikuva.

Artikkeli Harras epäilijä puolusti köyhiä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pari- ja seksuaaliterapeutti Pirkko Brusilalla ja Väestöliiton asiantuntija Elina Korhosella on ilmiölle selitys. Uskontokulttuurit ovat syntyneet primitiivisillä aikakausilla, jolloin naisen seksuaalisuutta on pidetty pelottavana. Monissa kulttuureissa ajatellaan, että mies omistaa naisen.

Seksuaalisuuden säätelyllä on hyväkin tavoite: sen varmistaminen, että ihmiset eivät ole täysin viettiensä vietävissä.

Tekstien tulkinta vaikuttaa naisten kohteluun

Kaikista maailmanuskonnoista löytyy sekä seksuaalisuuden kontrollia että elämänläheistä nautinnon korostusta. Elina Korhonen ei arvioi, mikä uskonnoista on paras ja mikä huonoin lisääntymisterveyden ja naisen kannalta.

– Se riippuu enemmän tulkinnasta kuin uskonnon teksteistä.

Korhonen huomauttaa, että mitä patriarkaalisempi yhteiskunta on, sitä sortavampi uskonnon tulkinta siellä vallitsee. Kun naiset saavat toimivaltaa talous-ja työelämässä, he saavat äänensä kuuluville myös uskonnon tulkitsijoina.

Silpominen kaikkein tuhoisinta

Pirkko Brusila on pari- ja seksuaaliterapeutti ja naistentautien erikoislääkäri. Hänen mukaansa vahingollisin tapa, joka rikkoo naisten oikeuksia, on tyttöjen silpominen. Hän törmäsi ilmiöön, kun somalipakolaiset tulivat Suomeen 1990-luvulla. Synnytyksiä hoitaneella henkilökunnalla oli vastuullinen paikka kertoa perinteen vahingollisuudesta. Kunnioittava vuorovaikutus oli tärkeää.

– Lisäksi tarvitaan jämpttiä suhtautumista. Pitää sanoa selkeästi, että lainsäädäntömme ei tätä hyväksy.

Myös ehkäisykielto vahingoittaa naisia.

– Meilläkin on ryhmittymiä, joilla on tiukat säädökset ja ankarat asenteet niistä poikkeavia kohtaan.

Kunnioitus kadoksissa

Hiukset piiloon, käsivarret piiloon, kaapu päälle. Siinä yhden laidan säädöksiä naisille. Istu auton konepellille bikineissä ja levitä jalat. Laita webbikamera päälle ja riisu pusero. Siinä länsimaista todellisuutta.

Seksuaalisesti liberaali länsi ei saa Brusilalta täysiä pisteitä. Hän uskoo, että pedofilia ja seksuaalisesti loukkaava väkivalta ovat lisääntyneet, koska meillä on rajaton ”kaikkea saa tehdä” -asenne.

– Opiskelin 70-luvulla, ja pedofilia oli tuolloin äärimarginaalista. Lasten hyväksikäyttöä on ollut aina, mutta vähemmän, kun on ollut kunnioitus toista ihmistä kohtaan.

– Miten saisimme sellaisen kasvatuksen, että lapsi oppii kunnioittamaan itseään ja toista? Että toisen kehoon ei kosketa ilman lupaa.

Brusila toivoo hyvien arkipäivän käytöstapojen ryhtiliikettä.

– Että kohdellaan ihmisiä kunnioittavammin. Seksuaalisuus on siinä mukana, sen tajuaminen, että se on jokaisen herkintä omaa aluetta, ei yhteiskäytettävää.

Naisten asema on ottanut takapakkia

Elina Korhonen näkee huolestuttavia ilmiöitä, jotka ovat vahvistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Konservatiiviseen uskontulkintaan nojaava liike vaikuttaa epä­edullisesti naisten seksuaaliterveyteen. Liike vahvistuu esimerkiksi Puolassa, Maltassa, Irlannissa ja Portugalissa. USA:ssa toimii vaikutusvaltaisia evankelikaalisia ryhmiä, jotka toimivat myös Afrikassa.

Konservatiiviset liikkeet korostavat perinteisiä perhearvoja eivätkä ota huomioon monimuotoista todellisuutta. Niitä leimaa naisen kontrollointi ja homofobia.

Korhosen mukaan länsimaissa on menty pieleen ulkonäön liikakorostuksessa.

– Ja netissä on asioita, joiden näkemiseltä toivoisi lasten säästyvän.

Artikkeli Naisten lisääntymisterveys vaakalaudalla monissa maissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.