Kukaan ei omista Kristusta. Olennaista ei ole tietäminen ja ymmärtäminen, vaan Kristuksen seuraaminen. Näin puhuu luterilaisen ja anglikaanisen kirkon pappi Mika K. T. Pajunen.

Pajunen on tilaa rukoushiljaisuudelle ja mietiskelylle rakentavan Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja.
– Hengellisyyden mystinen puoli on noussut institutionaalisen uskonnollisuuden edelle. Mystiikalla tarkoitetaan henkilökohtaista ja välitöntä yhteyttä Jumalaan. Tällainen hengellisyys sallii myös kulttuuriset ja omakohtaiset pyhän kokemukset.

Seurakunnat tarjoavatkin yhä enemmän hiljaisuuden retriittejä, rukouslauluiltoja ja pyhiinvaelluksia. Kehollisen harjoituksen kautta rauhoitutaan, keskitytään ja syvennytään rukoukseen. Hengelliset harjoitukset ja ruumiin rukoukset, kuten pyhä tanssi ja hiljaisuuden jooga, auttavat hiljentämään sisäistä ja ulkoista hälinää, tulemaan tietoisiksi Jumalan puhuttelusta.

MYSTIIKKA kukoisti keskiajalla luostarilaitoksen piirissä. Uskonpuhdistuksen jälkeen sen harjoittamista ei nähty tarpeellisena, ja protestanttisten kirkkojen perinteessä se ajautui taka-alalle.

– Modernisaatio teki ihmisestä oman mielensä vangin. Korostunut tietoisuus itsestä kasvatti muurin minän ja maailman välille. Jumalaa pyrittiin käsittämään kielellisesti määrittelemällä.

Modernin ajan jumalakuvia Pajunen kuvaa olemassaolon ja poissaolon Jumalaksi. Olemassaolon Jumala tarjoaa varman opin ja ikuiset totuudet. Poissaolon Jumalassa korostuvat yhteiskunnallinen ulottuvuus ja ihmiskunnan kärsimys. Karkeasti ilmaistuna Jumalasta olemassaolon kielellä puhuvat ovat usein uskonnolliseen kieleen tyytyväisiä konservatiiveja, poissaolon kielellä puhuvat taas erityisen uskonnollista kieltä kaihtavat liberaalit. Yhteistä molemmille on ehdottomuus: joko – tai.

– Modernisaatiossa suomalainen kristillisyys on erikoistunut ja irtautunut ihmisten elävästä arjesta. 1900-luvun loppupuolelta alkaen paukut on laitettu olemassaolon ja poissaolon jumalaselityksien väliseen valtataisteluun, Pajunen väittää.

JUMALA katsoo luomistyötään ja toteaa, että se on hyvä. ”Vai ettekö tiedä, että ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli?”, haastaa apostoli Paavali.

Kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen kuuluu fyysinen ulottuvuus. Kristinuskon, erityisesti protestanttisuuden, historiassa on korostettu aistisuuden kustannuksella tietoa ja oppia, kirjoitettua ja puhuttua sanaa.

Pajunen painottaa kristinuskon ytimen olevan vahvasti ruumiillinen.

– Jumala syntyy ihmiseksi maailmaan, elää ihmisen elämää ja kuolee fyysisen kuoleman ristillä. Ehtoollisessa Jeesus on läsnä viinissä ja leivässä, ehtoollisyhteys toteutuu maan antimissa. Jumala ei väheksy luomaansa fyysistä maailmaa, eikä ihmistä ole olemassa irrallaan siitä.

KÄSILLÄ OLEVA murros hengellisyydessä haastaa modernin ajan tavan puhua Jumalasta. Olemassaolon tai poissaolon Jumalan sijaan kaipaus kohdistuu omassa elämässä läsnä olevaan Jumalaan.

Maailma on muuttunut, väittää Pajunen.

– Olemme siinä tilanteessa, jossa aiemman ajattelumallin selitysvoima on loppunut. Välineet eivät toimi enää. Muutos hengellisyydessä on seurannut yleistä maailman muutosta.

Tämän ajan ihminen kuulee kyselytutkimuksen kysymyksen Uskotko, niin kuin kirkko opettaa kysymyksenä Haluatko antaa tälle instituutiolle vallan päättää uskostasi. Instituution vallan käyttö yksilön yli koetaan väkivaltana.

Miksi nuoret naiset hylkäävät kirkon, Pajunen kysyy ja antaa oman vastauksensa:

– Yhä tarkempi ja tyylikkäämpi managerointi ei vakuuta ihmistä, joka itse omassa sydämessään kokee, ajattelee, ja uskoo. Mitä tarkemmin kirkko jonkin asian määrittelee, sitä harvempi sen purematta nielee. Luterilaisuuteen perinteisesti kuulunut omantunnonvapaus vetoaa oppituomioita paremmin.

Kirkon ja seurakuntien on tehtävä näkyväksi kirkon oma hengellinen perintö, joka korostaa arjen hengellisyyttä ja Jumalan läsnäoloa. Moni kaipaava on kääntynyt etsinnässään erityisesti idän uskontojen suuntaan, vaikka kristillisen mystiikan historia on yhtä vanha ja syvä kuin kristinusko itse.

Pajunen näkee murroksessa paljon mahdollisuuksia, mikäli kirkko ”suostuu kasvamaan pieneksi”.

– Kysymys kuuluu, onko kirkko valmis siihen, ettei se pyri omistamaan, eikä väitä omistavansa Jumalan työtä, vaan pikemminkin osoittaa sitä kohti luottaen Hänen läsnäoloonsa. Puhe pyhästä ei riitä – pyhä riittää. On tultava todeksi.

Artikkeli Muuttuva hengellisyys ammentaa mystiikasta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Jokainen, joka saa meidät irrottautumaan ennakko-oletuksistamme, voi olla opettajamme. Mystiikkaa voi oppia erämaaisien lausahduksista tai lapselta, joka rakentaa hiekkalinnaa, Parke sanoo.

Tärkeintä on hänen mukaansa avata silmät sille, mitä ympäristössä tapahtuu.

Lisää oppaita kaivataan

Näin hemmotellaan kristillisen mystiikan ystäviä. Seuraavaksi odotan teoksia, jotka opastavat yhtä instant-meiningillä myös muiden uskonnollisten suuntausten perinteisiin. Minuutissa mystikoksi -kirjan rinnakkaisteos on Minuutissa metodistiksi. Tämä uskonsuuntaushan korostaa selkeää menetelmää, jolla edetään oikeaoppisesti kurjuudesta puhtauteen. Pikavauhdilla pyhitykseen puolestaan muuntautuu kätevästi 140 merkin mittaisiksi Twitter-päivityksiksi. Aikailematta adventistiksi perehdyttää viettämään pyhää lauantaina ja porskuttamaan kasvissyöjänä lihansyöjien maailmassa.

Pop up -protestantiksi

Reformaation merkkivuoden kunniaksi tarvitaan teokset Lutu­sesti luterilaiseksi ja Pop up -protestantiksi. Oikopäätä ortodoksiksi perehdyttää kristillisyyden itäiseen haaraan, Kotvassa katolilaiseksi tutustuttaa läntiseen äitikirkkoon. Empimättä evankeeliseksi ja Vartissa viidesläiseksi perehdyttävät suomalaiseen herätyskristillisyyteen.

Oman polkunsa etsijää ilahduttavat teokset Heti hereetikoksi ja Harmitta harhaoppiseksi. Uskonnottomien kirjanälkää ruokkivat teokset Sekunnissa sekulaariksi ja Ateistiksi alta aikayksikön.

Artikkeli Minuutissa mystikoksi – kerää koko sarja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.