– Psyykeni on turvallisuushakuinen. Jos elantoni olisi keikkojen varassa, tilanne olisi vakava, sanoo basisti ja freeasiamies, leikkisää hengellisyyttä arvostava ”pastori” Jaakko Kämäräinen.

Monen bändin soitannalle taidokkaasti pohjan luonut basisti Jaakko Kämäräinen, 40, on vaikuttanut viime vuodet päätöikseen Suomen kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuvassa Olavi Uusivirran yhtyeessä.

Orkesterille piti tulla kaikkien aikojen keikkakesä. Buukattuna oli 30 esiintymistä parhailta festivaaleilta. Keikkabussissa Tahkolta etelään ajaessa radiosta rysähti 12.3. 2020 hallituksen tiedote koronasta. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen peruttu keikka.

– Alkushokin jälkeen on funtsittu, mitä nyt keksitään, ettei bändin toiminta pysähdy kokonaan, Kämäräinen kertoo.

Korona on koetellut monia toimialoja, mutta harvoja yhtä rankasti kuin keikkamuusikoita ja tekniikan väkeä, joiden palkka koostuu pitkälti live-esiintymisistä.

Kämäräinen tuntee alan ahdingon. Hän tekee toisen puolikkaan työstään Muusikkojen liiton freeasiamiehenä ja toisen työhyvinvointia tukevan Skaala-hankkeen projektipäällikkönä.

Siitä näkökulmasta nousee tiukka kritiikki päättäjien suuntaan. Esiintymismahdollisuudet on enimmäkseen kielletty, mutta yrittäjyyden rajapinnoilla häilyvät freelancerit ja kevytyrittäjät eivät saa juurikaan tavallisia työttömyysetuuksia.

– En usko, että päättäjillä on pahaa tahtoa meidän alamme työntekijöitä kohtaan, mutta ministerien tsemppiviestit eivät auta ihmisiä, jotka tippuvat yhteiskunnan turvaverkoista outoihin poimuihin.

Barbapapoille pettuleipää

Esiintyjät, taiteilijat, tapahtumien toteuttajat ja eri alojen freelancerit kestävät työn epäsäännöllisyyden takia tavallista enemmän epävarmuutta.

Olavi Uusivirran bändin jäsenet ovat vitsailleet siitä, miten muusikot ovat kuin Barbapapa-lastenkirjojen ja piirrossarjojen nimihahmot, jotka kykenevät muovautumaan mihin tahansa muotoon ja tilaan tarvittaessa.

– Meidät voi survoa vaikka pieneen laatikkoon. Otamme sen asennon, mikä annetaan, ja sinnittelemme siinä. Laitamme lisää pettua leipään. Korona on kuitenkin tyhjentänyt monien kassan. Ei ole näkyä tulevaisuudesta ja henkiset voimavarat on melkein syöty.

Musiikkialan murheita työkseen kuuntelevalla Kämäräisellä ei ole annettavanaan suoria, saati helppoja vastauksia. Hänestä tuntuu silti, että ihmisille on tärkeää, kun joku kuuntelee ja ymmärtää, mistä ongelmissa on kysymys.

– Kiukku laantuu usein jutellessa. Tulee kokemus, etten ole yksin, vaan meitä on iso ryhmä, joka on yhtä pahassa pulassa.

Basistia itseäänkin masentaa ja synkistää se, ettei pääse pitkään aikaan tekemään ominta työtään: keikoilla soittamista ja kiertämistä.

Säännöllistä palkkaa nauttiva kahden tyttären isä on toisaalta kiitollinen onnekkaasta tilanteestaan. Vaikka keikkojen puute on tuottanut isoja tulonmenetyksiä, perheen talous ei ole katastrofaalinen. Kirjastonhoitajana työskentelevä vaimokin on kuukausipalkalla.

– Tuntuu ristiriitaiselta sanoa, että olen nauttinut kotona olemisesta perheen kanssa. Ennen olin joka viikonloppu menossa tai tulossa ja välillä tosi uupunut.

Basistipastori Kämäräinen

Olavi Uusivirran bändissä on erilaisten maailmankatsomusten edustajia.

– Kaikki ovat valmiita keskustelemaan syvällisistäkin aiheista. Suuri osa keikkabussissa istuskelusta kuluu kuitenkin kevyempien asioiden äärellä ja tyhmille vitseille naureskellen.

Jaakkoa kutsutaan bändissä Pastori Kämäräiseksi. Sellainen hän voisi teoriassa ollakin. Espoolainen seurakuntanuori toimi aikanaan kymmenillä rippileireillä isosena, leirikitaristina ja kesäteologina.

– Musiikkini kumpuaa leirinuotiokitaroinnista.

Monen taiteilijan tavoin hänkin päätyi harrastuksen ja intohimon kautta kutsumustyöhönsä. Kämäräinen keikkaili vuosien ajan lukuisissa gospelyhtyeissä, muun muassa bass’n Helenissä. Nykyään hän on mukana myös vanhan gospelmiehen Mikko Kuustosen bändissä.

– Olin Juha Tapion bändissä ylimenokaudella, jolloin hän teki ”kuustoset” ja siirtyi esiintymään myös maalliselle puolelle. Juha sai melkoista myllytystä joiltain hengellisiltä piireiltä, joiden mielestä hän käänsi takkinsa.

– Juha näki oman potentiaalinsa ja halusi laajentaa yleisöään. Minulla on mieletön kunnioitus esimerkiksi Jaakko Löyttyä ja Pekka Simojokea kohtaan, mutta heidän tiensä on raskas valittavaksi, koska suomalaiset gospelpiirit ja -yleisöt ovat pienet.

Kirkko on mainettaan parempi

Teologian opiskelun Kämäräinen aloitti vuonna 2004. Samanaikainen työskentely muusikkona sai melkein jättämään kesken opinnot, mutta keikkataukojen aikana hän aktivoitui.

– Koin opiskelun tosi mielekkäänä ja yleissivistävänä. Freelancemuusikolle oli arvokasta vastapainoa, että elämässä oli jotain ihan muuta. En ole katunut pätkääkään, 12 vuoden jälkeen maisteriksi valmistunut mies toteaa.

Jaakko Kämäräinen sanoo löytäneensä itsestään kansankirkollisen perusseurakuntalaisen. Kirkko on hänestä monessa asiassa paljon mainettaan parempi.

– Kirkko tekee hyvää mutta hiljaista työtä, josta ei saa kiitosta. Tämä huomataan ehkä vasta siinä vaiheessa, jos se hyvä menetetään, on kyse sitten seurakunnan mammakerhosta, perheleiristä tai nuorisotyön monista muodoista.

Taiteilijan lähipiirissä on useita tiedostavia ja eettisesti hereillä olevia henkilöitä, jotka ovat eronneet kirkosta sen takia, ettei instituutio vastaa heidän moraalikäsityksiään ihmisten tasavertaisen kohtelun osalta.

Kristillisen rakkauden pitäisi Kämäräisen mielestä toteutua aidosti lähimmäisenrakkautena, joka ajaa kirjanoppineiden opillisten käsitysten yli.

– On surullista, ettei moni liitä tällaista rakkautta ja oikein tekemistä nyt kirkkoon, joka nähdään tiettyjen yksittäisten kantojen takia kalkkeutuneeksi ukkojärjestöksi, mitä se ei ole.

– Monet kirkon työntekijät joutuvat kamppailemaan tämän ongelman kanssa. Muutokset tapahtuvat kiusallisen hitaasti, koska jotkut pelkäävät lapsen menevän pesuveden mukana, jos joistakin uskonnollisista traditioista luovutaan, teologi linjaa.

Mystisen ytimen äärellä

Jaakko Kämäräinen on käynyt helsinkiläisen kotiseurakuntansa Oulunkylän jumalanpalveluksessa aina kun on ehtinyt. Monesti mies on sunnuntaiaamuisin vasta kotiutumassa keikkamatkoilta.

– Arvostukseni perusmessua kohtaan on korkealla. Koen saavani sen draaman kaaresta paljon. Huomaan kaipaavani sitä erityisesti nyt, kun messuun ei pääse.

Basisti on ollut kymmenisen vuotta mukana myös Tuomasmessussa soittajana. Se tuntuu luontevalta tavalta osallistua seurakunnan toimintaan.

Teologian maisteri tutki erittäin kiinnostavassa, netistä löytyvässä gradussaan kristillistä ”Paradoksin mystiikkaa” tanskalaisfilosofi Sören Kierkegaardin tuotannossa. Kirkon jatkuvuuden kannalta Kämäräinen pitää oleellisena sitä, että kristinuskon mystinen ydin säilyy ja voi hyvin.

Miten sen ytimen lähelle pääsee?

– Puhun kliseisillä kielikuvilla, kun sanon että laadukkaan hengellisen kirjallisuuden ja Raamatun äärellä voi kokea joskus kuivaksi käynyttä hengellisyyttä virvoittavan kasteen. Silloin huomaa, mitä on kaivannut ja mikä koskettaa syvältä.

Avaa hengelliset hanat

Joissakin kielissä soittamisesta ja leikkimisestä puhutaan samalla verbillä. Leikin ulottuvuus on muusikon mielestä tärkeä säilyttää myös hengellisyydessä.

– Kristinuskossa arvostetaan lapsenuskoa ja lapsenkaltaisuutta. Leikki kuuluu lapsille, joille ominainen uteliaisuus ja luottamus on hienoa myös hengellisyyden puolella.

Voimakkaimmat hengelliset elämyksensä muusikko on saanut taiteen kautta.

– Musiikki aiheuttaa joskus sellaisen reaktion ja liikuttumisen, joka avaa hengelliset hanat. Suojausten läpi voi mennä muukin kuin nimellisesti hengellinen musiikki.

Jazz-kitaristi Pat Methanyn selkeä ilmaisu ja Uusivirran bändissä soittavan kitaristi Timo Kämäräisen virtuoosimaiset soolot kertovat basisti Jaakko Kämäräiselle elämästä jotain olennaista siinä kuin Jaakko Löytyn gospel tai Nina Åströmin laulujen koskettava hengellisyys.

– Musiikkia ja hengellisyyttä yhdistää se, ettei niihin uppoutuva ihminen voi tulla koskaan valmiiksi tai täydelliseksi. Molempien lajien harrastajat rakastavat sitä, mitä tekevät.

Vanhojen muusikoiden koko olemuksesta ja silmistä näkyy usein into mennä eteenpäin ja kehittyä jatkuvasti. Matkanteko – Kämäräisen gradussaan tutkima Kierkegaard puhuu ”ihmiseksi tulemisesta” – on käynnissä ja kesken elämän loppuun saakka.

– Toivon, etten itsekään jämähdä koskaan paikoilleni ja kuvittele osaavani jo tarpeeksi, vaan säilytän uteliaisuuden, kiinnostuksen ja avarakatseisuuden sekä musiikin että hengellisyyden piirissä.

Artikkeli Pahinta on paikoilleen jämähtäminen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kesätöihin hautausmaalle

Musiikkiopintojen jälkeen Salminen palasi takaisin Lahteen ja tiedusteli kesätöitä hautausmaalta kotiseurakunnastaan Hattulasta. Paikat olivat ehtineet mennä. Niiden sijasta hänelle ehdotettiin suntion lomittajan tehtäviä, ja hän suostui välittömästi. Päätöstä avitti mielikuva helposta hommasta, joka olisi lähinnä kolehdin keräämistä.

Tehtävät osoittautuivat huomattavasti laajemmiksi, ja työkenttä käsitti alueen kolme vanhaa ja kulttuurisesti merkittävää kirkkoa. Suntion kesätyöt saivat jatkoa myös tulevina kesinä.

– Oli mahtavaa kavuta kellotorniin ja avata luukut hämäläiseen peltomaisemaan. Sen jälkeen soitin kelloja ja herätin kaikki kyläläiset.

Lahden vuosina Salminen oli tutustunut tulevaan vaimoonsa, joka oli lähtöisin Korpilahdelta. Mutkien kautta he päätyivät asumaan Jyväskylään.

– Kun aloin miettiä mitä voisin tehdä täällä työkseni, niin sieltähän puskivat esiin aiemmin tekemäni suntion hommat.

Salminen suoritti suntion tutkinnon Jyväskylän kristillisellä opistolla reilu kymmenen vuotta sitten. Sitä seurasivat lyhyet tuurausjaksot, jotka johtivat säännöllisempiin tehtäviin ja lopulta suntion virkaan Jyväskylän seurakunnassa.

Suntio-muusikko on hyvä yhdistelmä

Tällä hetkellä Salminen työskentelee Taulumäen kirkossa ja on mukana Yhteisen seurakuntatyön messu- ja musiikkitiimissä. Hän pystyy hyödyntämään työssään myös musiikillista osaamistaan.

Taulumäen kirkossa järjestetään paljon konsertteja ja siellä ovat esiintyneet monet maamme eturivin artistit. Etenkin joulun aikaan konserttitarjonta kirkossa on runsasta.

– Esittelen itseni vieraileville muusikoille sekä suntiona että muusikkona. Siitä avautuu yhteinen kieli, ja käytännön asioiden hoitaminen on sen jälkeen helppoa.

Salminen kokee työn kasvattaneen häntä ihmisenä ja hän on saanut paljon hyvää palautetta. Sosiaalisena ihmisenä työn paras puoli löytyy ihmisten kohtaamisesta. Kohtaamiset liittyvät usein tilanteisiin, jotka ovat ihmisten elämässä erityisen tärkeitä.

– Jokainen tilaisuus on ainutkertainen niille ihmisille, jotka tulevat kirkkoon – oli heitä sitten paikalla 10 tai 700. Minusta jokaiseen tilanteeseen on hyvä suhtautua siten, kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta toteuttaa se.

Salminen kokee tekevänsä tärkeää­ työtä, josta voi olla ylpeä. Varsinkin tällaisena aikana, jota Salmisen mukaan leimaa lähes kaikkialla negatiivisuuden henki.

– Tässä työssä ja oikeastaan kaikessa seurakuntatyössä voimme välittää aidosti toisista ihmisistä ja myös näyttää se todeksi. Ihmiset aistivat nopeasti oletko oikeasti läsnä.

Retrosyntikat ja 
elektroninen musiikki ovat 
aina olleet lähellä Miikka 
Salmisen sydäntä. Siitä 
huolimatta sormet 
hakeutuvat useimmiten 
perinteisen pianon tai 
flyygelin koskettimille. 

Vaikka varsinainen keikkailu on jo taakse jäänyttä elämää, on Salminen aina silloin tällöin konsertoinut ja esittänyt tilaisuuksissa myös omia sävellyksiään.

Säveltäjänä hänellä on hyvin elokuvallinen lähestymistapa musiikin tekemiseen. Ehkä juuri siksi vuosien varrella on syntynyt musiikki muutamaan lyhytelokuvaan sekä dokumenttituotantoon.

Parhaillaan vietettävälle Taulumäen kirkon 90-vuotisjuhlavuodelle on kaavailtu myös yhtä omaa konserttia syksylle.

– Ehkäpä silloin kuullaan akustisen pianon lisäksi myös minulle tuttuja elektronisia soittimia. Tietysti hyvällä maulla yhdistettynä, ilman hirveitä pörinöitä, Salminen toteaa.

Artikkeli Suntio, joka soittaa muutakin kuin kirkonkelloja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nyt joulun alla ilmanvaihtokone ja liesituuletin meni vaihtoon. Liesituulettimen yläpuolelle jäi ilmastointikanava häiritsevästi näkyville ja ajattelin sijoittaa sen eteen pikapuolin maustekaapin. Häiritsevään näkymään kuitenkin tottui jo viikossa ja ajattelin, että meneehän se noinkin.

Näyttää siltä, että elämässä joillakin asioilla on taipumus jäädä keskeneräisiksi. Kun muusikko esittelee uutta lauluaan, hän muistaa mainita siitä puuttuvan vielä tietyn olennaisen elementin. Kuulijan pitää siis osata kuvitella, miltä kappale kuulostaisi valmiina.

Ehkäpä keskeneräisisiksi jäävät juuri ne sydäntä kaikkein lähimpänä olevat asiat. Kappale voi olla muusikolle niin tärkeä, että hän ei ole onnistunut saamaan siitä vielä riittävän hyvää, siis täydellistä.
Minulla on edelleen kymmenkunta kappaletta odottamassa lopullista muotoaan, vaikka aloitin urakan jo neljäkymmentä vuotta sitten.

Kun jokin asia kestää ja kestää saatamme sanoa, että sitä rakennettaan kuin Iisakin kirkkoa. Tiedämme, että kirkko kuitenkin lopulta valmistui. Sen sijaan Antoni Gaudín Sagrada Familia -kirkon rakennustyöt Barcelonassa aloitettiin jo vuonna 1882. Näyttää vahvasti siltä, että se ei tule koskaan täydellisen valmiiksi.

Ajatuksessa on jotain niin lohdullista, että näkisin pyhäkön kaikkien musiikin tekijöiden ylivertaisena pyhiinvaelluskohteena. Eikä pelkästään muusikoiden, vaan ihan kaikkien joille keskeneräisyys…

Artikkeli Rakennetaan kuin Iisakinkirkkoa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Mut heitettiin kuorosta pois, koska lauloin liian lujaa, Ilta nauraa.

20-vuotias jyväskyläläinen laulajalupaus elää elämäänsä tällä hetkellä Helsingissä. Päivät kuluvat Pop-jazz -konservatoriolla muusikon opintojen parissa. Käynnissä on toinen vuosi lauluopintoja ja valmistuminen häämöttää jo ensi keväänä.

– Olen viihtynyt tosi hyvin sekä Helsingissä että koulussa. Konservatoriolla on rento ilmapiiri ja olen tutustunut moniin loistaviin muusikoihin, Ilta kertoo.

Ilta nousi monien tietoisuuteen kaksi vuotta sitten, kun hän lauloi Jare Tiihosen eli Cheekin Sillat-kappaleen kertosäkeet. Se oli iso askel tuolloin vasta täysi-ikäiselle, pienimuotoisissa tilaisuuksissa esiintyneelle laulajanalulle.

Muutaman keikan myötä Ilta päätyi vakituisesti lahtelaisräppärin taustalaulajaksi. Nyt takana on kaksi tiivistä festarikesää, ensiksi Cheekin ja sitten Profeettojen mukana.

– Niiden välissä talvella tapahtui vielä Cheekin jäähallirundi. Se oli ehkä rankin rupeama, Ilta muistelee.

Aika paljon kaksikymppiselle nuorelle naiselle.

– Kiertueet olivat tietysti hienoja kokemuksia. Ja Jarelta tuli hyvää palautetta myös.

Ilta kertoo kuluvan kesän olleen mietinnän kesä.

– Totesin, että seuraavaksi haluan omille teille.

Mietinnän kesä toi levytyssopimuksen Warnerin kanssa ja ensimmäisen oman kappaleen, Koukkuun. Sen jälkeen on työstetty sooloalbumia.

Ilta on erilainen nuori, sillä hän uskoo albumikokonaisuuksiin ja haluaa sellaisia myös tehdä. Musiikkialalla on pitkään puhuttu siitä, että albumit eivät enää kiinnosta ketään, ja ennemmin kannattaisi julkaista vain yksittäisiä biisejä.

Ilta mainitsee tärkeimmiksi esikuvikseen laulajina vahvaääniset naisdiivat Celine Dionin ja Whitney Houstonin.

– Isosti ja räväkästi laulaminen on se mun juttu. Pitää vetää häpeilemättä ja täysillä.

Tiedossa on jännittävä kevät, sillä uusien biisien äänittely ja muusikon paperit tuottavat paljon kiireitä. Pidemmälle ajalle on myös suunnitelmia. Tavoitteita ei ole asetettu ainakaan liian alas.

– Ehkä ulkomaille joskus. Suomen eturivin artistien joukkoon olisi tarkoitus, Ilta linjaa.

Artikkeli Ilta on matkalla parrasvaloihin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.