Mika Lahtinen on kokenut bibliodraamaohjaaja, joka on ohjannut lukuisia tiimejä ja pienryhmiä. Oletko jyvällä? -musikaali on mittakaavaltaan uudenlainen ohjaustyö Lahtisellekin. Jyväskylän seurakunnan ja yhteistyökumppaneiden suursatsausta on tekemässä lähes 80 näyttelijää, tanssijaa, kuorolaista, muusikkoa ja avustajaa.

– Isojen massojen ohjaaminen on minulle uutta. On rikkautta tutustua uusiin ihmisiin ja toimia yhdessä. Se ei ole pelkästään taiteen ja musikaalin ohjaamista, vaan myös yhdessä olemisen ohjaamista ja opettelemista.
Tarvitaan paljon kokoontumisia ja keskusteluja, läsnäolon ja kuuntelemisen opettelua, Lahtinen sanoo.

– Yhteisen luomistyön ohjaaminen tuntuu lahjalta. Tässä ajassa on innostavaa luoda jotakin mukavaa ja sykähdyttävää.

Siiri Luukkainen, 13, on mukana musikaalissa sekä puheroolissa koululaisena että tanssijana.

– Musiikinopettaja oli laittanut Palokka-ryhmään ilmoituksen musikaalista. Hain innoissani mukaan.

Luukkainen harrastaa pianonsoittoa ja tanssia. Kokemusta on kertynyt koulun näytelmistä ja tanssiesityksistä, mutta näin suuressa teatterituotannossa Luukkainen ei ole aiemmin ollut mukana.

– Täällä on kiva porukka, paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Mukavinta on yhteishenki. Harjoituksissa on aina tosi hauskaa, hän kertoo.

Koulumaailmaan sijoittuvan musikaalin keskeisiä teemoja ovat sovinto, yhteys ja rukous. Teemoista on keskusteltu myös porukalla. Heti ensimmäisissä harjoituksissa käytiin läpi periaatteita, joilla musikaalin luominen onnistuu.

– Keskeiset jutut olivat, että kannustamme ja iloitsemme toisistamme, kuuntelemme ohjeita, emme kiusaa, emmekä jätä ketään yksin. Lapsille on tosi tärkeää, että ketään ei kiusata. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, Mika Lahtinen kertoo.

– Lapsilla on kyky pohdiskella elämän isoja asioita kuten ystävyyttä, yksinäisyyttä ja myös rukousta ja hengellisiä asioita. Lapsilla voi olla paljon viisautta annettavaan, Lahtinen muistuttaa.

Koulukiusaamista käsitellään musikaalissa ystävyyden ja toivon näkökulmasta.

– Keskeistä on, miten koululaiset yhdessä aikuisten kanssa voisivat olla rakentamassa sovintoa ja yhteistä unelmien ja toiveiden koulua.

Musikaalia on harjoiteltu tiivistii kevään ajan työpajoissa omissa ryhmissä. Kerran kuussa on kokoonnuttu yhteen käymään esitystä läpi koko porukalla. Kesätauon jälkeen harjoitukset jatkuvat elokuussa.

– Vielä voi tulla mukaan, jos mieli tekee. Etenkin kuorossa ja avustavissa rooleissa on paikkoja auki, Lahtinen vihjaa.

Musikaalin esitykset ovat marraskuussa Jyväskylän helluntaiseurakunnan tapahtumakeskus Helmissä. Lipunmyynti aukeaa elokuussa.

– Tulossa on upea musikaali, joka tempaa varmasti mukaansa. Esityksessä on hienoja joukkokohtauksia, koskettavia koululaistarinoita ja uutta musiikkia, vahvana myös rukouksen, toivon ja ilon aiheita. Sitä kannattaa tulla hämmästelemään, Lahtinen vinkkaa.

Kuoroon voi ilmoittautua Jenni Jurvalle sähköpostilla jenni.jurva@evl.fi. Aputehtäviin löytyy ilmoittautumislinkki osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/oletko-jyvalla. Lipunmyynti aukeaa elokuun puolivälissä. Tarkemmat tiedot jyvaskylanseurakunta.fi.

Artikkeli ”Innostavaa luoda jotakin sykähdyttävää” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pappisura ei ollut vaihtoehto Vihman kuopukselle, jota musiikki vei jo kouluvuosina. Ja joka basistiksi valmistuttuaan huomasi, että omin laji onkin laulu.

Laulu johdatti Mikon Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijäksi, jonka tuoreimpia rooleja on kirkkoherra Myrskyluodon Maija-musikaalissa.
– 15:tenä näyttelijävuotenani olen tehnyt useamman papinroolin, sotilaita ja ylimysherroja. Kaipa olemuksessani ja luonteessanikin on jotain niihin sopivaa.

Mikko ei ole varsinaisesti huudellut, jos ei peitellytkään, varttuneensa papinperheessä.
– Isosiskoni olivat seurakuntanuoria, minä en. Viikonlopun jälkeen seurakuntalaiset kävivät kertomassa isälle, mitä poika oli puuhannut, vaikken tehnyt kummempaa kuin muutkaan senikäiset.

Hän hymähtää pyrkineensä varhain pois Valkealasta, mutta varsin pian huomanneensa, miten mukava sinne on palata. Vanhemmat, Sakari ja Marjatta Vihma asuvat kirkonkylällä.

Laulu lähti Mikon matkaan jo lapsuudessa. Vihman perheessä joulutervehdyksetkin vietiin yhdessä laulaen.

Lapsuuskodista seuraa myös kristillisyys, joka nyt omassa Espoon kodissa näkyy yhteisenä iltarukouksena 9-, 10-, ja 16-vuotiaiden lasten kanssa. – Juttelemme myös siitä, miten tärkeää on suvaita erilaisuutta, hyväksyä toinen ihminen, olla tälle läsnä.

Papin roolia rakentaessaan Mikko usein muistaa isänsä, tämän ryhdin, ja myös sen, miten isä ilahtui nähdessään poikansa jumalanpalveluksessa kirkon parvella.

Sakari Vihma, 79 puolestaan toteaa: – On liikuttavaa, miten tärkeää Mikolle yhä on, että äiti ja isä ovat katsomossa. Olemme nähneet kaikki hänen esityksensä.

Perheen osallistuminen ei ole itsestäänselvyys enää papin työssäkään. – Meillä molemmilla on ollut onni saada perhe katsomoon. Vuosi vuodelta perheyhteys tuntuu tärkeämmältä. Minän tilalle tulee me yhdessä. Luulen Mikonkin sisäistäneen tämän ajatuksen.

Mikon vaimo, Annina Rubinstein on freelance-näyttelijä. Lapset siis pääsevät seuraamaan vanhempiaan työssä, joskus pakon sanelemanakin.

Poika on nähnyt papintyön vievän isää ihmisen lähelle niin ilossa kuin surussa. Näyttelijä on usein kauempana lavalla, mutta saattaa myös työllään auttaa ihmistä yli synkän virran.
– Parasta on, kun voi tuottaa muille iloa.
– Koen tekeväni arvokasta työtä, ja tiedän isänkin kokeneen niin. Freelancevuosien jälkeen osaan olla kiitollinen kiinnityksestä isossa talossa, joka myös kouluttaa koko ajan.

Sakari Vihma sanoo olleensa nuorena yksisilmäinen tulisielu, mutta elämän ja etenkin lasten perheineen avanneen toisenkin silmän.
– Näyttelijä joutuu perehtymään moninaisiin kohtaloihin ja olemaan vakuuttava itselleen vieraissa elämäntavoissa. Siinä työssä joutuu pohtimaan syvällisesti elämää, kyseenalaistamaan näkemyksiään.
– Meillä ei ole ollut ristiriitaa Mikon, eikä muidenkaan lasten, ammatinvalinnan kanssa.

Mikko arvelee vanhempien jossain vaiheessa toivoneen pojalle helpompaa ammattia. Eipä hän itsekään kuvitellut päätyvänsä näyttelijäksi.
– Menen yhä kaikessa musiikki edellä, mutta pyrin koko ajan kehittymään työssäni. Tanssijaksikin olen jo heittäytynyt.

Sakarin tiedettiin jo pienestä pitäen päätyvän papiksi. Kauppiasvanhemmat eivät, joustavina uskovaisina, poikaa kuitenkaan painostaneet.
– Olen kiitollinen saatuani tehdä niin mieluisaa työtä. En koe pappina olleeni suuri ajattelija tai sielunhoitaja, sosiaalisena henkilönä ennemminkin ihmissuhdetyöntekijä.
– Lapset menevät aina vanhempiensa ohi, Sakari muistuttaa.

Laulunlahjojen ohella kaikki kolme kuulemma päihittävät isän ainakin kädentaidoissa.

Sakari naurahtaa Liisa-tyttären todenneen, että vaikkei kotoa muuta saisi, niin ainakin osaa veisata 500 virttä.

Rukouskin lienee varma kodinperintö. Se saattelee lapsia perheineen kaikkialla.

Artikkeli Papin puvussa, ja vähän näyttelijänkin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.