– Aaltojen liplatus muodostaa yhdessä linnunlaulun kanssa luonnon tervehdyksen, joka rikastuttaa sisäistä maailmaani. Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni, Auranen kuvailee.

Alajärven koti ja kirkkoherran työ paikkakunnan seurakunnassa ovat nyt jääneet hienoksi luvuksi elämän kirjaan. Kodin muuttokuorma siirtyi heinäkuun puolivälissä Seinäjoelle, jossa Ari Auranen on aloittanut työnsä Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana syyskuussa. Seurakunnan edellinen kirkkoherra Jukka Salo jäi tehtävästään eläkkeelle maaliskuussa 2023.

Piispa Huovinen vihki papiksi

Ari Auranen syntyi ja varttui Vaasassa, jossa Vaasan suomalaisesta seurakunnasta muodostui rippikouluiässä merkittävä tekijä hengellisessä kasvussa. Auranen ja moni hänen aikalaisista ystävistään hakeutuivat Helsingin yliopistoon teologiaa opiskelemaan. 

Papiksi hän valmistui vuonna 1991. Ensimmäinen virka toi miehen Vimpelin seurakuntaan, jonne Lapuan hiippakunnan silloinen piispa Yrjö Sariola rekrytoi vastavalmistuneita pappeja. 

– Kuulin Pohjanmaan kutsun vahvana. Olin hyvin kiinnostunut palaamaan tuttuun hiippakuntaan Etelä-Pohjanmaalle. 

Papiksi Aurasen vihki piispa Eero Huovinen Helsingin Tuomiokirkossa. Järjestely oli poikkeuksellinen ja hetkestä muodostui merkittävä Auraselle koko papinuraa ajatellen. 

– Huovinen on luterilaisen teologian puhuja ja syvä ajattelija, joka on vaikuttanut minuun ja tuonut aineksia omaan teologiseen ajatteluuni, hän kertoo.

Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni.

Vuosien aikana Auranen toimi kirkkoherrana Töysän, Lappajärven ja Alajärven seurakunnissa. Lisäksi hän toiminut viime vuosina Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina ja rovastikunta-alueensa, joka muodostuu seitsemän seurakunnan alueesta, lääninrovastina.

Työnsä ohella hän on väitellyt kaksi kertaa tohtoriksi. Ensimmäisen kerran vuonna 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan Suomen ja Skandinavian historia sekä toisen kerran vuonna 2015 Itä-Suomen yliopistosta pääaineenaan kirkkohistoria. 

Kaupunki, jossa on helppo hengittää

Viimeisen 20 vuoden aikana Seinäjoki on muodostunut keskeiseksi paikaksi Auraselle.

– Puolisoni kanssa olen viettänyt aikaa Seinäjoella viikonloppuisin ja vapaa-ajalla. Matka Alajärveltä Seinäjoelle on aina ollut meille lyhyt, Auranen kertoo.

Seinäjokea hän pitää maakuntakeskuksena, jossa on kulttuurisesti helppo hengittää. 

– Täällä eteläpohjalaisuus sävyttyy eri puolilta maakuntaa tulleista ihmisistä, joista pohjalainen identiteetti on hyvin tunnistettavissa. Asioista puhutaan suoraan ja rehellisesti. Se näkyy myös sitoutumisessa, niin ihmissuhteissa kuin monissa vastuissakin. Pohjalaisessa kontekstissa koen olevani omieni joukossa. 

Seinäjoen merkittävyyttä lisää toinen Aurasen jo aikuisista lapsista, tytär, joka asuu perheineen kaupungissa. Aurasesta puolisonsa kanssa tuli isovanhempia vuonna 2021 ja toistamiseen kesällä 2023.

– Isovanhemmuus on minulle tärkeä tehtävä, johon olen halunnut heittäytyä mukaan lapsen ehdoilla yhteisistä leikeistä nauttien.   

Ari Auranen

Työskentelen Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana. Tätä ennen olin kirkkoherrana Alajärven seurakunnassa.
Asun Seinäjoella, jonne muutimme heinäkuussa. Meidät on vastaanotettu täällä hyvin. Tutustumme mieluusti uusiin ihmisiin.
Vapaa-aikana liikun mielelläni. Harrastamme puolisoni kanssa yhteisiä kävelyjä useita kertoja viikossa. Myös pesäpallolajin seuraaminen on mieluista puuhaa.
Tärkeää pappeudessani on se, etten irtaantuisi ihmisten arkisista kysymyksistä. On tärkeää tulla ja kulkea ihmisten rinnalla. Kirkossa olen mielelläni mukana diakonisessa toiminnassa.   

Arin polku

• 1966 Ari syntyy ja varttuu Vaasassa. 
• 1985 ylioppilaaksi Vaasassa. Armeijaan Oulun Hiukkavaaraan, jossa varusmiespalveluksen loppuvaiheessa koulutus varusmiespapiksi. 
• 1989 avioituminen.
• 1991 valmistuminen papiksi Helsingin yliopistosta. Papiksi Vimpelin seurakuntaan. Pappisvihkimyksen toimitti Helsingissä piispa Eero Huovinen. 
• 1992 ja 1994 lasten syntymät. 
• 2002–2013 papin työ Alajärven seurakunnassa ja sittemmin vt. kirkkoherrana Töysän seurakunnassa, joka myöhemmin liitettiin osaksi Alavuden seurakuntaa. 
• 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistossa.
• 2015 teologian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa, lääninrovastina Järvi-Pohjanmaan rovastikunnassa ja myöhemmin tuomiorovastikunnassa.
• 2019 ja 2022 kolmivuotiskausi Lapuan hiippakunnan pappisasessorina.
• 2013–2023 kirkkoherrana ensin Lappajärven seurakunnassa ja sitten Alajärven seurakunnassa. 
• 2023 syyskuun alusta alkaen uusi työ Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2023.

Artikkeli Etelä-Pohjanmaalla olen omieni joukossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kaipasin isää, joka oli työn takia usein poissa kotoa. Työ ajoittui paljon iltoihin ja viikonloppuihin. Ajattelin, etten ikinä ryhtyisi tuohon työhön.

Vaan toisin kävi. Nuortenilloista Seinäjoen seurakunnassa 1970-luvun alussa tuli merkittävä tekijä Salon ammatin valinnalle. Illoissa, joihin Salo osallistui hyvien ystäviensä kanssa, syttyi innostus uskon asioihin. Yhdessä nuoret soittivat myös gospel-yhtyeessä, joka oli siihen aikaan harvinaista. Salo toimi yhtyeen rumpalina.

Vahvasti eteläpohjainen

Teologian opinnot veivät nuoren miehen Helsingin yliopistoon vuonna 1975. Ensimmäiset kolme vuotta hän asui herännäishenkisessä ylioppilaskodissa yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa. Asuinympäristö oli turvallinen ja antoi tukevan jalansijan isossa uudessa kaupungissa. Papiksi Jukka Salo vihittiin vuonna 1981.

– Oli selvää, että palaan Etelä-Pohjanmaalle. Tämä on minun sielunmaisemani ja täällä on sukuni juuret.

Salo tunnistaa itsensä eteläpohjaisten elämäntyylistä, arvoista ja ihmisten tavasta toimia.

– Täällä kun tehdään, niin sitten myös tehdään. Pidän siitä. Jotkut saattavat pitää pohjalaista luonteenlaatua hieman töykeänä, mutta mielestäni se ei ole sitä. Se on suoruutta, jossa asiaan mennään kiertelemättä. Sama pätee ystävyyssuhteissa.

Vahvasti eteläpohjaiseksi Salo tuntee itsensä myös asuinkuntiensa perusteella. Hän syntyi Nurmossa ja muutti lapsena perheensä kanssa ensin Isoonkyröön ja sitten Seinäjoelle. Papin uransa alussa hän työskenteli Kuortaneella, Jalasjärvellä ja sittemmin Seinäjoella. Vuodet 1989– 1993 hän toimi uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa.

– Koulu oli sopivan kokoinen ja työyhteisö sekä oppilaat olivat mukavia. Vuodet olivat hienoja, sain nähdä minkälaista toinen työ voi olla. Olen suositellut sitä monesti ihmisille.

Hän palasi papin työhön Seinäjoen seurakuntaan vuonna 1993. Kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 2012.

Ihmisten kohtaaminen tärkeää

Uransa kohokohtia kysyttäessä Salo on mietteliäs.

– En ole ajatellut uraani erityisinä saavutuksina. Vaiheet ovat tulleet jatkumona. Paikkoja hakiessani olen ajatellut, että minut kutsutaan niihin, jos niin on tarkoitettu. Olen luottanut johdatukseen.

Yli 40 vuoden työuralle on mahtunut paljon tapahtumia. Arjen kohokohdiksi kirkkoherra kertoo hetket, joissa ihmisen on voinut kohdata ja olla mukana elämän käännekohdissa: Rakentaa ilon juhlaa tai antaa tukea hetkissä, joissa elämä on näyttänyt harmaimmat sävynsä.

– Ne hetket ovat isompia kuin oman urani saavutukset.

Vapaa-ajallaan Salo urheilee joukkuelajien parissa. Hän toimi myös pitkään juniorivalmentajana jalkapallossa. Nykyään hän kannustaa lastenlapsiaan urheilun parissa.

Edessä olevan uuden elämän vaiheen Salo ottaa vastaan mielenkiinnolla. Päätös eläkkeelle jäämisen päivästä kypsyi mielessä kesästä lähtien. Virallisesti hän olisi voinut aloittaa eläkkeen jo kaksi vuotta sitten.

– Nyt on aika keskittyä uusiin asioihin. Olen tiedonjanoinen ja erilaisten asioiden seuraaminen kiinnostaa minua. Luen myös mielelläni dekkareita ja koetan ratkaista arvoituksia päässäni, hän tiivistää hyväntuulisena tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Jukka Salo

Työskentelin kirkkoherrana vuodesta 2012 lähtien. Papin työtä olen tehnyt yli 40 vuotta elämästäni. Viralliset eläkepäiväni alkavat 1.3.2023.
Asun Seinäjoella.
Vapaa-aikana pelaan erilaisia joukkuepelejä ja lenkkeilen. Olen kiinnostunut historiasta ja luen mielelläni dekkareita.
Elämässä perhe on lähtökohtaisesti tärkein asia.

Jukan polku

• 1956 syntyi Nurmossa, kesäkuun lapsena
• 1970-luvun alussa kävi seurakunnan nuortenilloissa, soitti rumpuja gospel-bändissä
• 1975 aloitti opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistossa
• 1981 pappisvihkimys ja aloitti papin työt Kuortaneella
• 1982-1985 pappina Jalasjärvellä
• 1986-1989 pappina Seinäjoella
• 1089-1993 uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa
• 1993 paluu papin työhön Seinäjoelle
• 2012 kirkkoherraksi Seinäjoen seurakuntaan
• 2023 eläkepäivien aloitus

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli ”Nuortenillat olivat käänne elämässäni” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Huhtikuun Lakeuden Risti -lehden numerosta alkaen Minna Lainimo on myös päätoimittaja. Tähän uuteen titteliin hän kertoo vasta totuttelevansa.

– Meitä kannattelee suuri sanoma ja on voimaannuttavaa saada kirjoittaa ensimmäinen pääkirjoitus juuri pääsiäisen teemoista.

Viestinviejän rooli sopii Lainimolle, evankeliumi on tarkoitettu levitettäväksi ja sitä työtä tehdään niin saarnastuolista kuin kerhonohjaajana, virrenveisuussa tai vaikka leipoen.

– Ja ehtoollisleipäkin on mitä vahvin viesti. Kun saa jakaa ehtoollisen ja todeta: Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu, on siinä hetkessä paljon enemmänkin kuin vain sanotut sanat – Jumalan rakkaus painautuu vastaanottajan käteen.

Miten upeaa on saada ojentaa armo.

Kirkkoa koskevaa kriittistä keskustelua Lainimo seuraa surullisena, mutta korvat ja sydän auki. On tärkeää pohtia, miksi joku ihminen huutaa, miksi hän vaikenee tai poistuu paikalta.

– Kuinka paljon tässä kaikessa onkaan oikeasti kyse vain siitä, että kunpa minäkin mahtuisin mukaan. Sinä mahdut, olet tervetullut.

Polku papiksi

Pappina Lainimo on ”aina ja kaikkialla”, myös päätoimittajan pöydän takana. Matka papiksi lienee alkanut jo varhain ja tiedostamatta.

– Polulleni on pienestä pitäen annettu hyviä ihmisiä ja hyvää evästä.

Lainimon ensimmäinen työpaikka oli Laihian seurakunnassa nuortentilojen siivoojana.

– Sen vastuutehtävän myötä oli luontevaa kulkea seurakunnan nuorisotyön tietä. Lukiolaisena haaveeni oli päästä opiskelemaan joko kauppakorkeaan tai teologiseen.

Kasvun vuosiin mahtui myös kriisejä ja Lainimo kertoo välillä esittäneensä Jumalalle tiukkaankin sävyyn kysymyksiään. Jumala jaksoi kasvattaa.

– Kun piispa Simo Peura vihki minut papiksi Lapuan tuomiokirkon alttarilla helluntaina 2009 ymmärsin, että Isän rakkaudella minua vietiin
tälle polulle. Tällaisesta ”kiukuttelevasta kersastaan” Jumala päätti papin tehdä!

Korkeakoulussa Evijärvellä

Papin uran alkutaipaleella Lainimon tie vei yhteiseksi seurakuntapastoriksi Ylistaroon ja alueseurakuntaan. Hän toimi Herättäjä-Yhdistyksessä
aluesihteerin sijaisena ja pääsi laajasti kiertämään Etelä-Pohjanmaata.

– Olihan se papinkoulu, kun joka pyhä pääsi saarnaamaan ja aina uudelle seurakunnalle. Seurapuheitakin sai pitää viikossa monta.

Ylistaron johtavan kappalaisen tehtävää Lainimo hoiti ensin vuorotteluvapaan sijaisena ja tuli myöhemmin valituksi vakituiseksi virkaan.

Viime vuonna Lainimolle avautui mahdollisuus toimia pienen, itsenäisen ja yksipappisen seurakunnan vt. kirkkoherrana Evijärvellä.

– Parempaa seurakuntaelämän korkeakoulua ei olisi voinut olla. Työssä oli koko ajan läsnä kirkkoherran tehtävän ”kolminaisuus”: hengellinen elämä, hallinto ja työyhteisön johtaminen.

Uusia alkuja

Sydän täynnä kiitollisuutta Ylistaron hyvästä ajasta Lainimo siirtyy toukokuun alusta uutta kohti, Seinäjoen alueseurakunnan johtavaksi kappalaiseksi. Lähtösaarna Ylistaron Komiassa kirkossa on toisena pääsiäispäivänä.

– Yläkerran ohjausta lienee tämäkin askel. Ajattelen, että Jumala varustaa meitä ihmisiä omiin tehtäviimme.

Tärkeysjärjestykseen työtehtäviä ei voi laittaa.

– Kaste on joka kerta suuri juhlahetki. Samoin elämän toisessa päässä, kun piirtää hiekkaristin arkun kannelle ja jäädään iankaikkisen elämän
toivoon.

Kaikkia työtehtäviä yhdistää kutsu välittää sanomaa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrasta.

– Saan kertoa, että armollinen Jumala oikeasti haluaa olla huolehtimassa meistä.

Pappisuran yksi merkkihetki on ollut tilanne, jossa Lainimo sai ikään kuin taluttaa ihmisen takaisin kirkkoon.

– Näin hän itse myöhemmin kohtaamisemme sanoitti. Jumala tais huomaamattani käyttää minua työssään juuri siinä ja sillä hetkellä. En olisi osannut ajatella, että pienellä kohtaamisella olisi onnellinen ja iso seuraus. Se oli kotiinpaluu.

Minun polkuni

• 1984 Kaste Minnan päivänä
• 1994 Jouluevankeliumin lukeminen Perälän ala-asteen joulujuhlassa Laihialla
• 1998–2002 Laihian seurakunnan nuortentilojen siivooja
• 1999 Ripille pääsy
• 2003–2009 Opiskeluaika teologisessa
• 2009 Pappisvihkimys helluntaina
• 2009–2014 Seurakuntapappina Ylistarossa ja Seinäjoen alueseurakunnassa
• 2009 Herättäjä-Yhdistyksessä E-P:n aluesihteeriä sijaistamassa
• 2014–2022 Ylistaron kappeliseurakunnan johtava kappalainen
• 2021 Evijärven vt. kirkkoherra
• 2022 Seinäjoen alueseurakunnan johtavaksi kappalaiseksi ja Lakeuden Risti -lehden päätoimittajaksi

Artikkeli Pieni ihminen ja suuri Jumala julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Keväällä 1976 eräänä aamupäivänä ennen töiden alkua menin työvoimatoimistoon etsimään jotakin uutta ja olin jo pois lähdössä, kun sinne tuli kaksi tyttöä. He kyselivät virkailijalta diakoniaopistojen hakuaikoja – ainoastaan Ouluun oli enää hakuaikaa jäljellä. Pöydälle jäi Oulun diakoniaopiston esitteitä ja otin niistä yhden mukaani. Kun kotona tutustuin esitteeseen, jotakin loksahti paikalleen.

Kun sitten kesän kynnyksellä sain kutsun opiskelemaan, alkoi kova tuska ja miettiminen, mitä teen. Minulla oli vakinainen työ ja tämä olisi hyppy tuntemattomaan. En kuitenkaan päässyt siitä mitenkään yli. Otin kutsun vastaan ja sanoin virkani irti työväenopistosta. Olen iloinen ja kiitollinen, että sen tein, enkä ole katunut ratkaisuani. Olen kokenut tapahtumien olleen johdatusta – kutsu oli niin voimakas, ettei sitä voinut vastustaa.

Mattojen pesusta kiharoiden laittoon

Nurmon seurakunta on kotiseurakuntani. Ensimmäisen kosketuksen sen diakoniatyöhön sain opiskeluaikana kesällä 1978, kun olin silloisen seurakuntasisaren Aini Liljan sijaisena. Työ oli pääasiassa kotikäyntejä ja työtä vanhusten, näkövammaisten ja invalidien parissa, perinteistä diakoniatyötä. Diakonian virassa olen ollut 1980–2011 välisen ajan eli kolmisenkymmentä vuotta.

Työurani alkuaikoina tarjolla ei ollut samalla tavoin virkistystoimintaa yhdistysten taholta kuin nykyään, seurakunta oli oikeastaan ainut tapahtumien, retkien, piirien, leirien ja virkistyspäivien järjestäjä – ja diakoniatyöntekijä odotettu vieras koteihin. Tehtävien kirjo oli laaja – mattojen pesusta lääkärissä käynteihin ja kiharoiden laittoon. Uusina työmuotoina aloitimme diakoniapappi Paavo Salon kanssa sururyhmät ja pyhäinpäivän muistohetket kirkossa sekä lapsityön kanssa äiti-lapsipiirit. Toisen diakonian viran saimme Nurmoon 1980–1990 lukujen vaihteessa, työurani loppupuolella meillä oli seurakunnassa jo kolme virkaa.

Alkuaikoinani diakoniatyössä avustustoiminta oli vähäistä – diakoniajohtokunnan kokouksissa myönnettiin yksittäisiä avustuksia vaikkapa talvella pitkien kujien auraamiseen tai muuta taloudellista apua. Lama yhdeksänkymmentä luvulla muutti tilanteen: vuosi vuodelta yhä useampi tuli hakemaan apua taloudellisten vaikeuksien vuoksi, kuvioon tulivat mukaan ostositoumukset ruokakauppaan ja EU:n ruokapaketit. Myös ihmisten henkisen tuen tarve kasvoi. Taloudellisia asioita, avaamattomia laskukirjeitä ja velkoja selvittäessä joutui aivan uudelle alueelle. Työn muuttuessa kotikäynteihin on vuosien mittaan jäänyt yhä vähemmän aikaa – eikä kotikäynnille meno nykyään ole enää yhtä itsestään selvää kuin ennen, täytyy ensin soittaa ja kysyä saako tulla.

Katulapsille lapasia ja merimiehille sukkia

Erityistä kiitollisuutta tunnen suurta vapaaehtoisten joukkoa kohtaan. Diakoniakylätoimikunnat alueillaan olivat korvaamaton apu Yhteisvastuukeräysten järjestämisessä ja toteuttamisessa sekä eläkeläisten joulumuistamisien viemisessä koteihin. Asiointiavun vapaaehtoisten kanssa oli ilo työskennellä ja saimme paljon hyvää aikaan. Kaikki vapaaehtoiset todella tekivät työtä sydämellään.

Aktiivisen diakoniaväen avulla järjestettiin eri kylillä ympäri Nurmoa varainhankintaa oman seurakunnan avustuksiin myyjäisten ja diakoniaseurojen kautta. Joulun alla pidettiin joka vuosi suuret yhteismyyjäiset yhdistyksille, seurakuntalaiset ja vapaaehtoiset osallistuivat uskomattomalla tavalla niihin. Jo pitkin syksyä alkoi diakoniapöytään ilmestyä käsitöitä myyntiin. Joka vuosi joku lahjoitti jonkun arvokkaan ja suuritöisen käsityön tai lahjan, joka laitettiin arvonnassa pääpalkinnoksi. Seurakunnan emännät valmistivat vapaaehtoisten avustuksella joululaatikoita, jotka aivan vietiin käsistä. Myyjäispäivän aamuna pöytä täyttyi lahjoitetuista leivonnaisista. Tuotteet menivät myös hyvin kaupaksi, koska ihmiset halusivat ostaa jotakin juuri diakoniapöydästä.

Järjestimme monia muitakin tempauksia – Äiti Teresalle revittiin käytetyistä lakanoista sidetarpeita, pidettiin peittotalkoot, kerättiin katulapsille Pietariin sukkia ja lapasia sekä merimieskirkolle joululahjoiksi miesten sukkia, oli lumppukeräys, vaatekeräyksiä ja paljon muuta.

Muuttuvan maailman keskellä diakoniatyö nojaa pysyviin arvoihin. Toimiessaan diakoniatyöntekijät kuljettavat mukanaan evankeliumia, ilosanomaa, joka kuuluu kaikille ja tuo mukanaan siunauksen. Diakoniatyöntekijät eivät tee työtään yksin ja omassa varassaan. Heitä ohjaa rakkauden kaksoiskäsky: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Ihmisen tuen, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeet eivät häviä koskaan. Ja nykyisessä maailmantilanteessa ne tulevat vaan lisääntymään. Lähimmäisen auttaminen kätkee sisälleen siunauksen. Auttaessasi toista, autat myös itseäsi.

Pirkko Harri

KIRKON diakoniatyö viettää kuluvana vuonna 150-vuotisjuhlaa.
TYÖSKENTELIN diakonissana Nurmossa viidellä vuosikymmenellä.
ALOITIN seurakuntasisaren sijaisuuden hoitamisella 1978, diakonian virassa olin 1980–2011.
TOIMIESSAAN diakoniatyöntekijät kuljettavat mukanaan evankeliumia, ilosanomaa, joka kuuluu kaikille ja tuo mukanaan siunauksen. Vanhasta kalenteristani löytyi rukous nimeltään Päivätyöni: Rakas Jumala, kutsumustyössäni on kysymys sinun sanastasi ja käskystäsi. Niinpä lähden taas heittämään verkkoni ja jätän sinun huoleksesi, miten onnistun.

Minun polkuni

• 1867 Helsingin diakonissalaitos perustetaan
• 1.9.1872 Matilda Hoffman vihitään diakonissan virkaan Viipurin diakonissalaitoksella (nyk. Lahden diakonialaitos)
• 1896 Seinäjoen seurakunta aloittaa kolehtien keräämisen ns. diakonaattikassan hyväksi
• 1904 Seinäjoelle 1901 perustettu Martta-yhdistys palkkaa Seinäjoen ensimmäisen diakonissan Kaisa Kierimäen
• 1945 Martta-yhdistyksen seuraajaksi 1906 perustetun Seinäjoen Diakoniayhdistyksen työntekijänä toimineesta Martta Koivusalosta tulee Seinäjoen seurakunnan ensimmäinen diakoniatyötä hoitava viranhaltija
• 1976 Pirkko Harri aloittaa opinnot Oulun diakoniaopistossa
• 1978 Seurakuntasisaren sijaisena Nurmon seurakunnassa
• 1980–2011 Työura diakonian virassa

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2022.

Artikkeli Lähimmäisen auttaminen kätkee sisälleen siunauksen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Pyrin saamaan ihmisen tyhmilläkin kysymyksillä ajattelemaan omaa itseään, ja sitä millainen hän on persoonana ja työntekijänä. Tärkeää on myös tunnistaa oma rooli työyhteisössä. Näitä ominaisuuksia on tarkoitus kehittää ja aika ajoin tarkastella prosessin aikana, kertoo Seinäjoen alueseurakunnan diakoni ja työnohjaaja Seija Saari.

Työnohjaus sopii esimerkiksi työntekijöille, jotka huomaavat väsyvänsä psyykkisesti töissä.

– Työyhteisössä voi myös olla hankauksia, ja niitä voidaan selvittää työnohjauksen avulla.

Yksilönä tai ryhmänä

Kirkon perinteinen pitkä työnohjaus kestää yleensä noin kaksi vuotta. Ohjaus voi olla yksilö- tai ryhmämuotoista ja tapaamiskertoja on 30–40.

– Lyhyemmät työnohjaukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Tarkoitus on tavata mahdollisimman säännöllisesti, jotta työnohjattavilla pysyy prosessi koko ajan päällä, Saari kertoo.

Työnohjauksen menetelminä voidaan käyttää niin keskustelua kuin toiminnallisia tehtäviä. Ryhmässä arkaluontoisiin aiheisiin pääseminen vie usein pidemmän aikaa.

– Kun yksilö tai ryhmä tuo vaikeita asioita puhuttavaksi, niin se on minulle aina iso työvoitto.

Kyynisyys huolestuttavaa

Työnohjaukseen liittyvät keskustelut ovat aina luottamuksellisia.

– Joskus tilanne voi olla tosi hankala. Kun saan ihmisen innostumaan esimerkiksi kuntoutuksesta, jossa kiinnitetään tarkemmin huomiota ravintoon, liikuntaan ja uneen, niin olen todella tyytyväinen, Saari sanoo.

Jos työntekijä tuntee itsensä kyllästyneeksi ja velloo siinä tilassa pitkään, ongelmia on luultavasti edessä.

Olen etuoikeutettu, kun ihminen kertoo minulle vaikeita asioita ja avautuu.

– Siinä helposti kyynistyy, eikä pian näe enää mitään hyvää työyhteisössä, työkavereissa tai asiakkaissa. Se on huolestuttava tila, ja silloin työnohjaus voi auttaa.

Kun työnohjaajan ja -ohjattavan välille syntyy luottamus, niin hyviä asioita alkaa tapahtumaan.

– Olen etuoikeutettu, kun ihminen kertoo minulle vaikeita asioita ja avautuu.

Vastapainon tärkeä merkitys

Ihmisten auttaminen ja tapaaminen on Saarelle tärkeää.

– Se on minulle henki ja elämä. Suvun perintönä minulle on tullut valtava puheliaisuus, Saari naurahtaa.

Saaren mukaan on tärkeää, että työlle löytyy vastapaino.

– Vastapaino auttaa unohtamaan työasiat hetkeksi aikaa. Se voi olla liikuntaa, kulttuuria, musiikkia, teatteria tai luonnossa liikkumista.

Eläkkeelle siirtyminen on monelle iso muutos ja sitä se tulee olemaan myös Saarelle, jolla on viisi lasta ja neljä lastenlasta.

– Työ merkitsee minulle ehkä turhankin paljon. Onneksi minulla on kuitenkin lapsia, lastenlapsia, harrastuksia ja kääpiövillakoira. Minun tärkeä vastapaino on aina ollut iso perhe, joka on saanut minut unohtamaan työasiat, Saari sanoo.

Seijan vinkit parempaan jaksamiseen työssä

• Pidä mikrotaukoja työpäivän aina. Mikrotauoiksi riittää esimerkiksi se, että katselee hetken työhuoneen ikkunasta puita.
• Tee pieni keppijumppa kerran työpäivän aikana.
• Harrasta säännöllisesti liikuntaa tai esimerkiksi luonnossa liikkumista vapaa-ajalla.
• Kuuntele rentoutumismusiikkia YouTubesta tai Spotifystä.
• Syö säännöllisin väliajoin.
• Nuku riittävästi.

Seija Saari

• Työskentelen diakoniatyöntekijänä ja työnohjaajana Seinäjoen seurakunnassa.
• Asun omakotitalossa, jonka runsas puutarha pitää virkeänä.
• Vapaa-aikanani rakastan olla mökillä, kuunnella hiljaisuutta, saunoa, uida ja joskus kestitä ystäviä. Lisäksi olen innostunut ryhmä-liikuntatunneista ja lenkkeilystä.
• Elämässä tärkeää ovat perhe, lapsenlapset, ystävät, mielekäs työ ja ennen kaikkea terveys.

Seijan polku

• 1987 valmistuin diakonia- ja sosiaalityöntekijäksi Pieksämäeltä.
• 1987–97 työskentelin sosiaalityöntekijänä kolmessa eri sairaalassa sekä kasvatus- ja perheneuvolassa.
• 1992–94 suoritin työnohjaajakoulutuksen Tampereen yliopistossa.
• 1997 aloitin Seinäjoen seurakunnan diakoniatyöntekijänä, jossa työskentelen edelleen.
• 2003–2005 kävin sielunhoidon erityiskoulutuksen.
• 2011–2012 osallistuin perhetyön erityiskoulutukseen.
• 2011 aloitin työnohjaajana kirkossa (yksilö- ja ryhmätyönohjaukset ja sielunhoidon erityiskoulutuksen työnohjaajana) ja se työ jatkuu edelleen.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 4/2021.

Artikkeli ”Vastapaino auttaa unohtamaan työasiat” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.