Viime syksynä kolehdin merkityksestä keskusteltiin Erätauko-keskusteluissa yhdessä seurakuntien ja järjestöjen työntekijöiden kanssa. Korona-aika, kokoontumisrajoitukset ja käteisen rahan käytön väheneminen ovat nostaneet esiin kolehtitulojen merkityksen. Kun syvennyimme yhdessä pohtimaan kolehtia, nousi esiin monia huomiotta jääneitä tärkeitä asioita.

Suurimmaksi oivallukseksi Erätauko-keskusteluissa nousi otsikkoon poimittu lause: “Kolehti ei ole rahankeräystä, vaan jatkoa rukoukselle.” Mitä enemmän aiheen äärellä jaoimme kokemuksia, sitä vahvemmin koimme, että kristityn yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi osoittautui kolehti ja omastaan jakaminen. Lahjoittaminen tuntui hyvältä. Kolehtiin voi myös osallistua, vaikka ei olisi edes joka kerta rahaa mukana. Yhteiseen kolehtiin voi osallistua rukoilemalla. Kolehti on asia, jossa voi ihan konkreettisesti tehdä jotain muiden hyväksi. Kolehti on suuri mahdollisuus. Vaikka yksittäinen lahjoitus voi olla pieni, niin kaikkien seurakuntien yhdessä keräämä summa on suuri.

Miten kolehdista tulee merkityksellinen osa messua?

Keskusteluista nousi esiin vahvasti se, että mikään kolehtiin liittyvä ei synny itsestään. Messusuunnittelussa on kiinnitettävä huomiota yksityiskohtiin. Esimerkiksi on tärkeää huomioida, että kolehtikohteen esittelyn tulee olla riittävän yksilöity ja konkreettinen. Ei ole aina itsestään selvää, että seurakunta kuulisi kolehdin siunauksen sanat. Kolehdin merkitystä saisi enemmän esiin, jos kolehtia ei siunattaisi virren aikana, vaan sen jälkeen. Kolehti ei ole vain varainhankintaa, sillä siihen liittyy aina kerätyn rahan siunaaminen.

Kolehti muuttaa maailmaa

Kolehdilla on suuri merkitys myös arvojen muokkaajana. Moni saattaa muistaa lapsuudestaan hetken, kun sai itse pudottaa kolehtihaaviin kolikon. Tilanne on samaan aikaan sekä jännittävä että merkittävä. Lapselle on suuri vastuutehtävä pudottaa raha itse haaviin. Samalla ymmärtää auttavansa toista, joka tarvitsee kolikon minua enemmän.

Jääkö monelta tämä konkreettinen omastaan antaminen kokematta? Kolehtikokemuksista jää vahva jälki, joka kantaa yhtä kolikkoa pidemmälle. Kolehdin kautta voi oppia merkittäviä asioita myötätunnosta, yhteisestä vastuusta ja lähimmäisenrakkaudesta. Muistoissaan voi palata omiin lapsuuden kirkkohetkiin ja miettiä mihin kaikkeen ne ovat vaikuttaneet. 

Haaste seurakuntiin

Voisiko seurakunnan työkokouksessa tai messun suunnittelukokouksessa keskustella yhdessä siitä, mitä kolehti jokaiselle henkilökohtaisesti merkitsee. Voisiko kolehdista innostua uudella tavalla? Tässä koottuna kysymyksiä, joiden kautta omassa yhteisössä voidaan pureutua siihen, miten kolehdin merkitystä omassa seurakunnassa voisi nostaa:

• Miltä varainhankinta yleisesti tuntuu?
• Miten oman seurakunnan kolehtikohteiden valintaan voi vaikuttaa?
• Miltä kolehdin ilmoitus tuntuu?
• Sanoitetaanko oman seurakunnan messussa, että rukous on yhtä tärkeää rahallisen tuen ohella?
• Onko kolehtikohde mainittu esirukouksessa?
• Kerrotaanko kolehtikohteesta messuviestinnän yhteydessä esimerkiksi seurakunnan sosiaalisen median kanavissa?
• Onko messujen striimeissä kuvamateriaalia lahjoituksen mahdollistamiseen?
• Viestitäänkö seurakunnan kanavissa mitä kolehtia saavat järjestöt saavat aikaan seurakuntalaisten tuella?
• Miltä rahan antaminen kolehtiin tuntuu?
• Liittyykö kolehtiin jokin muisto?
• Voisiko muistoja käyttää viestinnän tukena?
• Miten omassa seurakunnassa kolehtipuheet laaditaan?
• Onko järjestöjen tarjoamat kolehtimateriaalit oikeiden ihmisten saatavilla?
• Voisiko kolehtikohteen ilmoitus olla erityinen messuavustajan tehtävä? Tehtävään kuuluisi esimerkiksi tiedonhankinta kolehtikohteesta järjestöjen verkkosivuilta, kolehtiviestintä seurakunnan viestintäkanavissa, kolehtikohteen esittely ja kolehtiavustajista sopiminen.
• Siunataanko kolehti messussa niin, että seurakuntalaiset kuulevat sen?

Heräsikö ajatuksia tai toivoisitko vinkkejä keskustelun fasilitointiin tai messuviestintään? Ota yhteyttä oman seurakuntasi yhteistyöjärjestöihin!

Oivallukset poimittu syksyllä 2021 järjestöyhteistyössä toteutetusta Erätauko -keskustelusta keskustelijoiden luvalla.

Kirjoittaja on seurakuntavarainhankinnan ja viestinnän asiantuntija ja vastaa kolehtivarainhankinnasta, katastrofikeräyksistä ja Kirkon Ulkomaanavun seurakuntaviestinnästä

Artikkeli Kolehti ei ole rahankeräystä, vaan jatkoa rukoukselle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”Me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.” (Ap. t. 2:11b)

Kieli ja missio kuuluvat yhteen. Pyhän Hengen vuodattaminen helluntaijuhlilla sai Jeesuksen seuraajat puhumaan monille kielillä. Monet kielet olivat ennen erottaneet ihmisiä toisistaan. Helluntain ihme teki kielistä lahjan ja voimavaran, jonka avulla evankeliumi tavoittaa yhä uusia ihmisiä ja tilanteita.

Käännettävyys on yksi kristinuskon menestystekijöistä. Raamattu ja kristillinen perinne voidaan kääntää eri kielille ja erilaisiin kulttuureihin. Käännöstyö on vaikuttanut kulttuureihin. Kristillinen lähetys on tehnyt monesta puhutusta kielestä kirjakielen ja kasvattanut kielten sanastoa. Käännöstyö on muokannut myös kirkkoa. Uudet kielet ja kontekstit ovat avanneet tärkeitä näkökulmia kristinuskoon. Ilman jatkuvaa käännöstyötä kirkko olisi köyhempi. Käännöstyön myötä Kristuksen ruumis saa uusia jäseniä, ja vanhat jäsenet oppivat.

Kieli on ramppi

Loppukevään ja alkukesän aikaan osuu helluntain lisäksi toinenkin kielen rajojen ylittämistä juhlistava päivä. Vuodesta 2020 alkaen toukokuun 28. päivänä on vietetty kansainvälistä selkokielen päivää. Selkokieli on kielen muoto, joka on suunnattu ihmisille, joille yleiskielen ymmärtäminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Selkokielen tarve voi olla synnynnäinen tai se voi kehittyä onnettomuuden tai iän myötä. Syynä voi olla esimerkiksi kehitysvamma tai -häiriö, muistisairaus tai kuulon aleneminen. Selkokielen tarve voi olla myös väliaikainen. Esimerkiksi uutta kieltä opetteleva ihminen hyötyy selkokielestä. Selkokeskuksen arvioiden mukaan selkokieltä tarvitsee Suomessa 650 000–750 000 ihmistä. Lisäksi suuri ja kasvava joukko hyötyy sen käytöstä.

Selkokielen tarvitsijoiden ja siitä hyötyjien suuri määrä tarkoittaa sitä, että sen tulee olla osa kirkon elämää. Selkokieli toteuttaa kirkon missiota siinä missä muukin kielellinen ja kulttuurinen käännöstyö – ja myös rikastuttaa kirkkoa niiden tavoin. Selkokieli rakentaa yhteyttä. Kirkon tilojen fyysistä esteettömyyttä voidaan lisätä esimerkiksi luiskilla, kaiteilla ja induktiosilmukoilla. Selkokieli puolestaan poistaa kielellisiä esteitä ja rakentaa sillä tavalla esteetöntä todellisuutta.

Selkokieliset päivän rukoukset

Suomen evankelis-luterilainen kirkon selkokielinen työ on ollut pitkäjänteistä ja uusia uria aukovaa. Työn merkityksen ovat huomanneet selkokielen käyttäjien lisäksi selkokielen asiantuntijat. Kirkon selkokielinen työ palkittiin Vuoden selväsanainen -palkinnolla vuonna 2017, varsin sopivasti reformaation merkkivuoden huipentuman kynnyksellä.

Kirkon selkotyö otti tänä keväänä uuden askeleen, kun piispainkokouksen hyväksymät selkokieliset päivän rukoukset julkaistiin täydentämään jo olemassa olevaa selkokielistä materiaalia. Päivän rukoukset on laadittu liturgisen perinteen ja niin sanotun kaikille sopivan suunnittelun periaatteen mukaisesti. Tarkoitus on, että selkokieliset päivän rukoukset ovat koko seurakunnan yhteistä rukousta, joihin voivat liittyä sekä ne, jotka tarvitsevat selkokieltä, että ne, jotka eivät sitä tarvitse.  Yhteyden rakentajana sitä tarvitsevat kaikki. Rukousten selkokieli on yhteistä kieltä.

Apostolien päivän rukouksessa pyydetään sitä, että jokainen ihminen voisi kohdata evankeliumin – kukin itselleen sopivalla kielellä:

Pyhä Jumala.

Jeesus Kristus lähetti oppilaansa koko maailmaan.

He julistivat ilosanomaa Jeesuksesta,

joka oli noussut kuolleista.

Anna Pyhän Hengen tehdä ilosanoma todeksi meille nyt.

Vahvista uskoamme.

Anna jokaisen ihmisen kohdata hyvä sanoma Jeesuksesta.

Ota vastaan rukouksemme.

Selkokieliset päivän rukoukset löytyvät kirkon selkosivujen jumalanpalvelusmateriaaleista osoitteesta https://selko.evl.fi/jumalanpalvelus-ja-kirkkovuosi/

Katso myös uutinen: Selkokieliset päivän rukoukset on julkaistu

Artikkeli Selkokieli yhteyden rakentajana julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Psyykeni on turvallisuushakuinen. Jos elantoni olisi keikkojen varassa, tilanne olisi vakava, sanoo basisti ja freeasiamies, leikkisää hengellisyyttä arvostava ”pastori” Jaakko Kämäräinen.

Monen bändin soitannalle taidokkaasti pohjan luonut basisti Jaakko Kämäräinen, 40, on vaikuttanut viime vuodet päätöikseen Suomen kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuvassa Olavi Uusivirran yhtyeessä.

Orkesterille piti tulla kaikkien aikojen keikkakesä. Buukattuna oli 30 esiintymistä parhailta festivaaleilta. Keikkabussissa Tahkolta etelään ajaessa radiosta rysähti 12.3. 2020 hallituksen tiedote koronasta. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen peruttu keikka.

– Alkushokin jälkeen on funtsittu, mitä nyt keksitään, ettei bändin toiminta pysähdy kokonaan, Kämäräinen kertoo.

Korona on koetellut monia toimialoja, mutta harvoja yhtä rankasti kuin keikkamuusikoita ja tekniikan väkeä, joiden palkka koostuu pitkälti live-esiintymisistä.

Kämäräinen tuntee alan ahdingon. Hän tekee toisen puolikkaan työstään Muusikkojen liiton freeasiamiehenä ja toisen työhyvinvointia tukevan Skaala-hankkeen projektipäällikkönä.

Siitä näkökulmasta nousee tiukka kritiikki päättäjien suuntaan. Esiintymismahdollisuudet on enimmäkseen kielletty, mutta yrittäjyyden rajapinnoilla häilyvät freelancerit ja kevytyrittäjät eivät saa juurikaan tavallisia työttömyysetuuksia.

– En usko, että päättäjillä on pahaa tahtoa meidän alamme työntekijöitä kohtaan, mutta ministerien tsemppiviestit eivät auta ihmisiä, jotka tippuvat yhteiskunnan turvaverkoista outoihin poimuihin.

Barbapapoille pettuleipää

Esiintyjät, taiteilijat, tapahtumien toteuttajat ja eri alojen freelancerit kestävät työn epäsäännöllisyyden takia tavallista enemmän epävarmuutta.

Olavi Uusivirran bändin jäsenet ovat vitsailleet siitä, miten muusikot ovat kuin Barbapapa-lastenkirjojen ja piirrossarjojen nimihahmot, jotka kykenevät muovautumaan mihin tahansa muotoon ja tilaan tarvittaessa.

– Meidät voi survoa vaikka pieneen laatikkoon. Otamme sen asennon, mikä annetaan, ja sinnittelemme siinä. Laitamme lisää pettua leipään. Korona on kuitenkin tyhjentänyt monien kassan. Ei ole näkyä tulevaisuudesta ja henkiset voimavarat on melkein syöty.

Musiikkialan murheita työkseen kuuntelevalla Kämäräisellä ei ole annettavanaan suoria, saati helppoja vastauksia. Hänestä tuntuu silti, että ihmisille on tärkeää, kun joku kuuntelee ja ymmärtää, mistä ongelmissa on kysymys.

– Kiukku laantuu usein jutellessa. Tulee kokemus, etten ole yksin, vaan meitä on iso ryhmä, joka on yhtä pahassa pulassa.

Basistia itseäänkin masentaa ja synkistää se, ettei pääse pitkään aikaan tekemään ominta työtään: keikoilla soittamista ja kiertämistä.

Säännöllistä palkkaa nauttiva kahden tyttären isä on toisaalta kiitollinen onnekkaasta tilanteestaan. Vaikka keikkojen puute on tuottanut isoja tulonmenetyksiä, perheen talous ei ole katastrofaalinen. Kirjastonhoitajana työskentelevä vaimokin on kuukausipalkalla.

– Tuntuu ristiriitaiselta sanoa, että olen nauttinut kotona olemisesta perheen kanssa. Ennen olin joka viikonloppu menossa tai tulossa ja välillä tosi uupunut.

Basistipastori Kämäräinen

Olavi Uusivirran bändissä on erilaisten maailmankatsomusten edustajia.

– Kaikki ovat valmiita keskustelemaan syvällisistäkin aiheista. Suuri osa keikkabussissa istuskelusta kuluu kuitenkin kevyempien asioiden äärellä ja tyhmille vitseille naureskellen.

Jaakkoa kutsutaan bändissä Pastori Kämäräiseksi. Sellainen hän voisi teoriassa ollakin. Espoolainen seurakuntanuori toimi aikanaan kymmenillä rippileireillä isosena, leirikitaristina ja kesäteologina.

– Musiikkini kumpuaa leirinuotiokitaroinnista.

Monen taiteilijan tavoin hänkin päätyi harrastuksen ja intohimon kautta kutsumustyöhönsä. Kämäräinen keikkaili vuosien ajan lukuisissa gospelyhtyeissä, muun muassa bass’n Helenissä. Nykyään hän on mukana myös vanhan gospelmiehen Mikko Kuustosen bändissä.

– Olin Juha Tapion bändissä ylimenokaudella, jolloin hän teki ”kuustoset” ja siirtyi esiintymään myös maalliselle puolelle. Juha sai melkoista myllytystä joiltain hengellisiltä piireiltä, joiden mielestä hän käänsi takkinsa.

– Juha näki oman potentiaalinsa ja halusi laajentaa yleisöään. Minulla on mieletön kunnioitus esimerkiksi Jaakko Löyttyä ja Pekka Simojokea kohtaan, mutta heidän tiensä on raskas valittavaksi, koska suomalaiset gospelpiirit ja -yleisöt ovat pienet.

Kirkko on mainettaan parempi

Teologian opiskelun Kämäräinen aloitti vuonna 2004. Samanaikainen työskentely muusikkona sai melkein jättämään kesken opinnot, mutta keikkataukojen aikana hän aktivoitui.

– Koin opiskelun tosi mielekkäänä ja yleissivistävänä. Freelancemuusikolle oli arvokasta vastapainoa, että elämässä oli jotain ihan muuta. En ole katunut pätkääkään, 12 vuoden jälkeen maisteriksi valmistunut mies toteaa.

Jaakko Kämäräinen sanoo löytäneensä itsestään kansankirkollisen perusseurakuntalaisen. Kirkko on hänestä monessa asiassa paljon mainettaan parempi.

– Kirkko tekee hyvää mutta hiljaista työtä, josta ei saa kiitosta. Tämä huomataan ehkä vasta siinä vaiheessa, jos se hyvä menetetään, on kyse sitten seurakunnan mammakerhosta, perheleiristä tai nuorisotyön monista muodoista.

Taiteilijan lähipiirissä on useita tiedostavia ja eettisesti hereillä olevia henkilöitä, jotka ovat eronneet kirkosta sen takia, ettei instituutio vastaa heidän moraalikäsityksiään ihmisten tasavertaisen kohtelun osalta.

Kristillisen rakkauden pitäisi Kämäräisen mielestä toteutua aidosti lähimmäisenrakkautena, joka ajaa kirjanoppineiden opillisten käsitysten yli.

– On surullista, ettei moni liitä tällaista rakkautta ja oikein tekemistä nyt kirkkoon, joka nähdään tiettyjen yksittäisten kantojen takia kalkkeutuneeksi ukkojärjestöksi, mitä se ei ole.

– Monet kirkon työntekijät joutuvat kamppailemaan tämän ongelman kanssa. Muutokset tapahtuvat kiusallisen hitaasti, koska jotkut pelkäävät lapsen menevän pesuveden mukana, jos joistakin uskonnollisista traditioista luovutaan, teologi linjaa.

Mystisen ytimen äärellä

Jaakko Kämäräinen on käynyt helsinkiläisen kotiseurakuntansa Oulunkylän jumalanpalveluksessa aina kun on ehtinyt. Monesti mies on sunnuntaiaamuisin vasta kotiutumassa keikkamatkoilta.

– Arvostukseni perusmessua kohtaan on korkealla. Koen saavani sen draaman kaaresta paljon. Huomaan kaipaavani sitä erityisesti nyt, kun messuun ei pääse.

Basisti on ollut kymmenisen vuotta mukana myös Tuomasmessussa soittajana. Se tuntuu luontevalta tavalta osallistua seurakunnan toimintaan.

Teologian maisteri tutki erittäin kiinnostavassa, netistä löytyvässä gradussaan kristillistä ”Paradoksin mystiikkaa” tanskalaisfilosofi Sören Kierkegaardin tuotannossa. Kirkon jatkuvuuden kannalta Kämäräinen pitää oleellisena sitä, että kristinuskon mystinen ydin säilyy ja voi hyvin.

Miten sen ytimen lähelle pääsee?

– Puhun kliseisillä kielikuvilla, kun sanon että laadukkaan hengellisen kirjallisuuden ja Raamatun äärellä voi kokea joskus kuivaksi käynyttä hengellisyyttä virvoittavan kasteen. Silloin huomaa, mitä on kaivannut ja mikä koskettaa syvältä.

Avaa hengelliset hanat

Joissakin kielissä soittamisesta ja leikkimisestä puhutaan samalla verbillä. Leikin ulottuvuus on muusikon mielestä tärkeä säilyttää myös hengellisyydessä.

– Kristinuskossa arvostetaan lapsenuskoa ja lapsenkaltaisuutta. Leikki kuuluu lapsille, joille ominainen uteliaisuus ja luottamus on hienoa myös hengellisyyden puolella.

Voimakkaimmat hengelliset elämyksensä muusikko on saanut taiteen kautta.

– Musiikki aiheuttaa joskus sellaisen reaktion ja liikuttumisen, joka avaa hengelliset hanat. Suojausten läpi voi mennä muukin kuin nimellisesti hengellinen musiikki.

Jazz-kitaristi Pat Methanyn selkeä ilmaisu ja Uusivirran bändissä soittavan kitaristi Timo Kämäräisen virtuoosimaiset soolot kertovat basisti Jaakko Kämäräiselle elämästä jotain olennaista siinä kuin Jaakko Löytyn gospel tai Nina Åströmin laulujen koskettava hengellisyys.

– Musiikkia ja hengellisyyttä yhdistää se, ettei niihin uppoutuva ihminen voi tulla koskaan valmiiksi tai täydelliseksi. Molempien lajien harrastajat rakastavat sitä, mitä tekevät.

Vanhojen muusikoiden koko olemuksesta ja silmistä näkyy usein into mennä eteenpäin ja kehittyä jatkuvasti. Matkanteko – Kämäräisen gradussaan tutkima Kierkegaard puhuu ”ihmiseksi tulemisesta” – on käynnissä ja kesken elämän loppuun saakka.

– Toivon, etten itsekään jämähdä koskaan paikoilleni ja kuvittele osaavani jo tarpeeksi, vaan säilytän uteliaisuuden, kiinnostuksen ja avarakatseisuuden sekä musiikin että hengellisyyden piirissä.

Artikkeli Pahinta on paikoilleen jämähtäminen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pitääkö tullessa tervehtiä jotakuta?
– Nykyisin on usein käytäntönä, että pappi tai maallikko on kirkon ovella toivottamassa ihmisiä tervetulleeksi. Jos kättelijää ei näy, voi mennä suoraan penkkiin. Kättelijän ohi voi myös ihan vapaasti livahtaa, mikäli haluaa olla mieluummin omissa oloissaan.

Mitä kirkkoon puetaan päälle?
– Yleensä ihmiset pukevat kirkkoon siistit perusvaatteet, vaikkapa farkut ja neuleen. Ketään ei kuitenkaan pidetä sopimattomasti pukeutuneena, jos poikkeaa kirkkoon vaikkapa kävelylenkiltä ulkoiluasussa.
– Joskus juhlapukeutuminen aiheuttaa hassuja tilanteita; hyvin avonainen asu ehtoolliselle polvistuttaessa voi äkkiä nolottaa kantajaansa tai kiusaannuttaa muita.

Mihin penkkiin tavallinen kävijä voi mennä istumaan?
– Luterilaisissa jumalanpalveluksissa paikan voi valita täysin vapaasti. Häissä on käytössä vanha perinne, jossa juhlavieraat asettuvat istumaan sille puolelle käytävää, jota itselle läheisempi hääparin osapuoli kulkee alttarille.

Mistä tietää, miten tilaisuus etenee?
– Kirkoissa on virsitaulu, jonka virsilistasta voi hahmottaa jumalanpalveluksen etenemistä. Joissakin kirkoissa tilaisuuden kulku heijastetaan seinälle. Erilaisten jumalanpalvelusten kaavat löytyvät myös virsikirjojen liiteosasta. Jos putoat kärryiltä, älä huoli – messussa on tärkeämpää siihen sisältyvä mystinen salaisuus kuin kaava, jonka mukaan tulee steppailla oikealla tavalla.

Olen huomannut, että seurakunta välillä vastaa laulaen papille. Mistä tietää, mitä papille vastataan?
– Papin ja seurakunnan vuorolaulut ovat historiallinen muistuma muinaisesta synagogajumalanpalveluksesta ja kristittyjen yhteisistä kokoontumisista. Ne ovat säilyneet parituhatta vuotta samanlaisina, eikä niistä tarvitse hätääntyä. Jos tulee käytyä toisen tai kolmannen kerran kirkossa, huomaa, että tässä kohtaa näköjään on tapana laulaa näin ja voi lähteä mukaan. Vuorolaulujen sanat löytyvät virsikirjan liiteosan jumalanpalveluskaavoista. Joissakin kirkoissa ne heijastetaan seinälle.

Mistä tietää milloin pitää seisoa ja milloin istua?
– Tässä kannattaa seurata useimpien toimintaa, ja tehdä vähän viiveellä sama. Kohdat, joissa noustaan seisomaan, ovat joka kerta samat. Niissä kunnioitus ja kiitollisuus Jumalan hyvyydestä on kaikkein korkeimmillaan. Se on vähän sama kuin syntymäpäiväjuhlissa: kun laulamme synttärisankarille, nousemme seisomaan.

Mistä tietää, kuuluuko jumalanpalvelukseen ehtoollinen vai ei?
– Jumalanpalvelusta, jossa on ehtoollinen, sanotaan messuksi. Jumalanpalvelusta, jossa ei nautita ehtoollista, sanotaan sanajumalanpalvelukseksi. Nykyisin jumalanpalvelukset luterilaisissa kirkoissa ovat pääosin messuja.

Kuka voi käydä ehtoollisella?
– Ehtoolliselle voi tulla kristitty, joka kokee kaipaavansa elämäänsä uutta voimaa, rohkeutta ja uskoa. Alttarikaiteen ääreen voi polvistua, vaikka ei tuntisi kirkasta uskonvarmuutta tai muuta uskonnollista tunnetta. Ihan sydän kylmänäkin voi tulla.
– Jos tiedät, että oma kirkkokuntasi ei hyväksy luterilaista ehtoollista, voit tulla alttarikaiteen ääreen siunattavaksi. Tällöin voit asettaa oikean kätesi vasemmalle olkapäällesi merkiksi papille siitä, että haluat siunauksen, et ehtoollista.
(Toimituksen lisähuomiot jutun lopussa.)

Mitä ehtoollisesta tulee tietää voidakseen osallistua siihen?
– Se, että ehtoollinen on ilon, kiitoksen, yhteyden ja anteeksiantamuksen ateria, jossa kristityt uskovat Jeesuksen itse olevan läsnä. Ehtoollinen on mysteeri, jonka järki torjuu, mutta sydän voi ottaa vastaan.

Onko huono luterilainen, jos ei mene ehtoolliselle?
– Ei ole. Kullakin on omat, yksityiset syynsä mennä tai olla menemättä ehtoolliselle. Ehtoolliselle voi tulla sitten kun sopivalta tuntuu – ei pakosta tai toisten takia.

Miten ehtoolliselle mennessä toimitaan?
– Ehtoolliselle mennessä muodostuu monesti jono. Jonossa on usein joku huonojalkainen tai kiireinen, hänet voi päästää edelle, oma vuoro tulee kyllä aikanaan. Kun alttarikaiteelta vapautuu paikka, siihen voi polvistua. Ennen polvistumista moni vähän kumartuu tai tekee ristinmerkin – ei osoittaakseen hurskauttaan tai fiksuuttaan, vaan pikemminkin osoittaakseen itselleen, että olen nyt Jumalan edessä.

Miten ehtoollisleipä otetaan vastaan?
– Helpoin tapa ottaa vastaan ehtoollisleipä on asettaa kädet päällekkäin kämmenpuoli ylöspäin ikään kuin kupiksi, johon pappi asettaa leivän. Siitä leivän voi poimia toisella kädellä suuhun. Tällä tavalla leipä ei helposti putoa lattialle, ja samalla kädet muodostavat rukouksenomaisen asennon. Tässäkin voi katsoa mallia muista.

Miten viini otetaan vastaan?
– Viini jaetaan nykyisin yleensä pikareista. Pappi ojentaa viinipikarin vastaanottajalle. Jos pikarit loppuvat, pappi kastaa leivän viiniin ja antaa sen kuivasta syrjästä kiinni pitäen vastaanottajalle. Tällöin leipä on helpointa ottaa vastaan etusormen ja peukalon väliin. Ehtoollista vastaanottaessa voi katsoa pappia silmiin tai olla katsomatta, ihan oman olotilan mukaan.

Onko paha moka, jos leipä putoaa tai pikariin jää viiniä?
– Leipä on Kristuksen ruumis ja viini on Kristuksen veri. Tästä huolimatta ei tarvitse säikähtää, jos leipä vahingossa putoaa tai viiniä jää hieman pikariin. Sellaista sattuu. On papin tehtävä antaa uusi leipä ja seurakuntamestarin tehtävä huolehtia siitä, että ylijäänyt viini käsitellään asianmukaisesti

Mitä jos en voi nauttia alkoholia tai gluteenia?
– Jos tarvitset gluteenittoman leivän tai alkoholittoman viinin, voit jakajan tullessa kohdalle kysyä hiljaisella äänellä: ”saisinko gluteenittoman, saisinko alkoholittoman?”. Useissa seurakunnissa on tarjolla vain gluteenitonta leipää, joissakin kirkossa vain alkoholitonta viiniä.

Miten ehtoolliselta poistutaan?
– Ehtoollisen jälkeen seisomaan noustessa on yleistä kumartaa kevyesti. Se on tapa kiittää ehtoollisen lahjasta. Moni tekee myös ristinmerkin eli koskettaa sormillaan otsaa, rintaa sekä vasenta ja oikeata olkaa. Se on rukous, jossa ihminen jättää itsensä kokonaan Jumalan varaan.

Kuuluuko jumalanpalveluksen jälkeisille kirkkokahveille osallistua?
– Jos tarjolla on kirkkokahvit, niille voi osallistua tai olla osallistumatta. Voit mennä istumaan mihin pöytään vain. Kirkkokahvien ideana on edistää sosiaalista kanssakäymistä. Jo varhaisten kristittyjen kokoontumiseen kuului sanan ja sakramenttien lisäksi yhteinen ateria.

Täytyykö kirkosta poistuessa hyvästellä joku?
– Jumalanpalveluksesta voi lähteä omalla tavallaan pois. Ketään ei tarvitse käydä erikseen hyvästelemässä. Joskus ovella saattaa olla pappi tai maallikko kättelemässä kirkosta poistuvia.

– Nyt olet käynyt kirkossa – helppoa, eikö vain!

TOIMITUKSEN LISÄHUOMIO:
Kuka voi käydä ehtoollisella?

Ehtoolliselle voi osallistua heikommallakin uskolla.
Lue: 1. Kor. 27-30.

Ehtoolliselle voi osallistua jokainen konfirmoitu kirkon jäsen. Kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempiensa tai muun aikuisen kanssa. Lapsi voidaan myös vain siunata, jos hän ei halua ottaa vastaan ehtoollista tai ei vielä tunnista ehtoollisen merkitystä.

Lapsen kanssa ehtoolliselle tuleva aikuinen kertoo ehtoollisen jakajalle, annetaanko lapselle siunaus vai ehtoollinen. Lapsi voi myös nauttia vain ehtoollisleivän tai kastaa ehtoollisleivän viinipikariin.

Toisen luterilaisen kirkon jäsenet voivat osallistua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ehtoolliselle. Monet eurooppalaiset kirkot kuuluvat Porvoon kirkkoyhteisöön, jonka jäsenet voivat käydä ehtoollisella toistensa järjestämissä messuissa.

Ehtoollinen voidaan antaa myös ei-jäsenelle, joka on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen.

Käytännössä ehtoollisvieras päättää itse osallistumisestaan, sillä ehtoollisen jakajat eivät tutki osallistumisoikeutta. He jakavat ehtoollista kaikille sitä pyytäville.

Lue lisää:
https://evl.fi/kirkossa/messu-eli-jumalanpalvelus/ehtoollinen
https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen/ehtoollinen

Artikkeli Jumalanpalvelusetiketin ABC julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kanttori Risto Eskola Anjalankosken seurakunnasta pitää hyvää suunnittelua tärkeänä osana messun valmistelua.

– Meillä on valtava rikkaus kirkkomusiikin perinteissä, vuosisatojen takaisissa sävelmissä, virsissä, uruissa ja liturgisessa laulussa. Osalla juuri nämä asiat tuovat kokemuksen pyhästä.
Toisaalta perinteet saattavat kuulostaa nuorten korvissa oudoilta ja vaikeaselkoisilta. Siksi eri ikäluokkia on puhuteltava heidän kielellään. Tarvitaan erityismessuja ja useita musiikkityylejä.

Normaalissa arkipyhän messussa kaikkia seurakuntalaisia tulisi palvella samanaikaisesti. Silloin vaihtoehtoja on kaksi: sekoittaa molempia tyylejä samaan messuun tai vuorotella perinteisen ja uudemman lähestymistavan välillä. Äärilaitoja Eskola ei kuitenkaan suosittele, koska silloin rajattaisiin osa väestä ulkopuolelle. Olipa tyyli mikä hyvänsä, valmistelu tulee tehdä huolella niin, että ihmisten on helppo osallistua ja laulaa mukana.

Eskola unelmoi, että seurakunnassa olisi viikoittain vaihtelevia ja erityylisiä musiikkitilaisuuksia. Valmistelu tehtäisiin yhteistyössä papin, kanttorin ja seurakuntalaisten kanssa. Toteutukseen kaivattaisiin myös vapaaehtoisia. Siksi Eskola kehottaakin seurakuntalaisia nykäisemään hihasta ja kertomaan, mitä musiikkia he haluaisivat messussa kuulla.

”Messua tulisi kehittää”

Anjalankosken seurakuntapastori Helena Lorentzin mielestä messu kuuluu seurakunnan ytimeen. Messua tulisi kuitenkin uskaltaa kehittää ydintä hukkaamatta. Eli katsotaan, mikä toimii ja tavoittaa.

– Sunnuntaiaamun kymmenen jumalanpalveluksen lisäksi erilaisilla erityismessuilla on paikkansa. Ne täydentävät jumalanpalveluselämää.

– En näe yömessuja muun toiminnan kilpailijana. Ne vetoavat ihmisiin jo siksi, että päivärytmit ja työajat ovat muuttuneet. Itsekin osallistun mielelläni perheeni kanssa ilta- ja yöpalveluksiin myös vapaa-ajalla.

– Jos yömessuissa rauhoitutaan, aamumessuissa yhteys seurakuntalaisiin on aktiivisempi. Mutta molemmat palvelevat yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi iltamessun jälkeen tarjottu iltapala on koettu tärkeäksi. Seurakunnan toimintahan tähtää yhteisöön, joka vie eteenpäin Kristuksen ilosanomaa sanoin ja teoin ja johon jokainen voi kuulua ja osallistua.

”Elämään liittyvä, uutta tietoa antava”

Talvet Myllykoskella ja kesät Inkeroisissa asuva Risto Ukkola pyrkii osallistumaan viikoittain jumalanpalvelukseen. Usein kohteena on Myllykosken tai Inkeroisten kirkko, mutta lähes kaikki Anjalankosken alueen pyhätöt ovat ehtineet kolmen ja puolen vuoden asumisaikana tulla tutuiksi.

– Sekä yö- että päivämessut ovat yhtä hyviä. Emme pyri tietoisesti lähtemään pitkien matkojen taakse kirkkomatkalle. Messut ovat yleistyneet, joten niitä osaa arvostaa ennen muuta ehtoollisen vieton vuoksi.

– Musiikilla on messuissa tärkeä merkitys. Laulujen sanat puhuttelevat, mutta myös vanhat virret ovat hyviä. Monissa Simojoen Pekan lauluissa on omaan korvaan sopiva syke. Kun messukaavaan on tottunut, sen uudistamista tulee harvemmin pohtineeksi. Ehkä satunnaisesti kirkkoon poikkeavalle näillä seikoilla voi olla suurempi merkitys.

– Hyvä saarna avaa tekstin taustoja historiallisesti, mutta sen tulisi liittyä myös kuulijan omaan elämään.

– Kaiken kaikkiaan messu ei saa olla suoritus, jonka onnistumista penkissä arvioidaan. Miten paljon messusta saa itselle, johtuu paljolti omasta mielentilasta.

Artikkeli Messun paikka on seurakunnan ytimessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Idea hieman erilaisesta jumalanpalveluksesta oli muhinut jo jonkun aikaa nuorisotyönohjaaja Henrik Ketolan mielessä. Messu, joka tuntuisi sekä kotoisalta että rennolta, ja johon kuka tahansa voisi helposti tulla mukaan.

Kun Ketolan työtehtävät vaihtuivat reilu vuosi sitten ja hän aloitti nuorten aikuisten työn koordinaattorina, oli aika jatkojalostaa idea todeksi. Ketola halusi ottaa työskentelyyn mukaan mahdollisimman paljon vapaaehtoisia, nuoria aikuisia.

Yksi vapaaehtoisista oli Ilona Vehmas, joka opiskelee kolmatta vuotta luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa.

– Meitä oli kymmenkunta ideoimassa ja lopulta kuusi siinä oikein tiiviissä ryhmässä, jolla toteutimme ensimmäisen messun. Hioimme siihen ”kevytnäytelmällisen saarnaspektaakkelin”, Ilona Vehmas muistelee.

Työskentelyn tuloksena syntyi kerran kuukaudessa järjestettävien iltamessujen sarja. Jumalanpalveluskokonaisuuksia on tähän asti luotu musiikin kautta. Blues, hevi ja gospel -teemat olivat esillä syksyllä. Keväällä on luvassa rap-, pop-, irkku- sekä jazzmessu.

– Jatkossa tyylejä voisi myös yhdistellä. Hienoa olisi urkuhevimessu, Ketola ehdottaa.
– Voisihan se olla, että hieman erilainen jumalanpalvelus goes classic, Vehmas täydentää.
– Mikään ei estä, että joskus ei olisi musiikkia lainkaan. Voisi olla joku muukin teema, vaikkapa hiljainen messu, Ketola esittelee mahdollisuuksia.

Sekä Ketola että Vehmas kavahtavat ajatusta, että syntyisi vastakkainasettelua näiden ja muiden messujen välille. Kyse on kuitenkin samoista elementeistä, jotka ovat olemassa kaikissa jumalanpalveluksissa. Messuja toimittamassa on ollut myös alueseurakuntien pappeja ja nuorisotyöntekijöitä.

Kaupunginkirkon valinta tapahtumapaikaksi oli selviö, koska sinne on helppo tulla eri puolilta kaupunkia.

– Halusimme, että tämä palvelisi koko seurakuntaa ja myös niitä, jotka eivät ole mukana seurakunnan toiminnassa tai eivät kuulu edes kirkkoon, Ketola havainnollistaa.

Ketola on huomannut, että parhaiten tieto messuista on levinnyt sosiaalisen median kautta. Jokaisesta tapahtumasta on tehty myös etukäteen esittelyvideo, jota on voinut jakaa Facebookissa. Kun kaikki on tehty itse, eivät satsauksetkaan ole vaatineet paljoa rahaa. Lopputuloksena jokaisessa messussa on ollut keskimäärin puolitoistasataa osallistujaa.

– Ikähaitari on ollut laaja, nuorimmat ovat olleet parin viikon ikäisiä. Valtaosa on iältään siinä kolmenkympin ja viidenkympin väliltä, Ketola kertoo.

Vehmas ja Ketola ovat nauttineet erityisesti messujen rennosta tunnelmasta. Se on tarttuvaa sorttia. Kirkkoon voi tulla myös kesken messun tai lähteä sieltä silloin kun haluaa. Myös spontaanit aplodit bändille ja aito mukana eläminen sekä fiilistely kuuluvat asiaan.

– Ilossa on pyhyys ihan samalla tavalla läsnä kuin vakavuudessakin. Ne ovat elämän eri puolia ja me tarvitsemme molempia, Vehmas pohtii.

Työntekijät ja vapaaehtoiset puhaltavat yhteiseen hiileen ja näkevät vaivaa valmisteluissa, jotta kaikilla olisi paikan päällä hyvä olla. Jokaiselle on löytynyt sopivia tehtäviä, niillekin jotka eivät välttämättä halua olla esillä. Messuista saatu palaute on ollut kauttaaltaan rohkaisevaa.

– Joku muisteli, että ensimmäisessä messussa jaettiin ihan sikana pullaa. Meillä oli tosi hauskaa keittiössä, kun leivoimme. Jaoimme pullaa ja mehua ulkona suoraan pakettiautosta, Vehmas naurahtaa.

Hieman erilainen jumalan­palvelus,
Kaupunginkirkko klo 17

goes rap, feat. Daikini su 11.2. 
goes pop, su 11.3. 
goes irkku, su 8.4.
goes jazz, su 6.5.

Artikkeli Rento fiilis luodaan yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.