Reilut kaksi vuotta sitten Hannes Asikainen kysyi pitkän pakkasjakson aikana Jyväskylän Vaajakoskella rintamamiestalon vesiputkia sulatellessaan itseltään tärkeän kysymyksen.

– Onko ihmisellä pakko olla aina näin kylmä?

Vähän sen jälkeen Jyväskylän seurakunnan kanttorin silmiin sattui tärkeä ilmoitus. Merimieskirkko etsi kausityöntekijöitä ulkosuomalaisiin seurakuntiin, mukaan lukien Costa del Solille, Espanjan Aurinkorannikolle.

Kanttori pääsi vuorotteluvapaalle, laittoi hakupaperit ja sai työpestin Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan kausikanttoriksi.

Nyt hän istuu ilmeisen onnellisena Las Salinas -kadulla Fuengirolan keskustan lähellä sijaitsevalla seurakuntakodilla. Ympärillä porisee iloista puhetta. Perhekerhon pikkuisten lisäksi paikalla on hyväntuulisen oloisia suomalaisia vanhuksia.

Meneillään on kakkostalvi merimieskirkon ulkosuomalaistyössä, Vaajakosken pakkasia lämpimämmässä ilmanalassa.

Vaikka kanttorin työnkuvan mieltäisi olevan lähinnä urkujen soittoa eri kirkollisissa juhlatilaisuuksissa, Aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa normaali työpäivä on vallan toinen.

– Suomessa kanttorilla on paljon töitä vihkimisissä ja hautajaisissa, mutta Espanjassa niitä tulee vastaan minullekin puolen vuoden aikana vain muutama, Asikainen yllättää.

Jokainen työpäivä on erilainen.

– Vertaisin työtä täällä ennemmin liikennepoliisin hommaan. Olen täällä ohjaamassa seurakunnan musiikkielämää, joka soljuu ja muotoutuu eri ihmisten mukana.

Asikaisen kokemuksen mukaan Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan toiminta ei ole työntekijävetoista, vaan vapaaehtoiset ovat hyvin suuressa roolissa seurakuntaelämän muotoutumisessa.

– Jokainen työpäivä on erilainen. Ohjaan ja johdan esimerkiksi kuoroja, autan jatkuvasti erilaisten musiikkiesiintymisten järjestelyissä ja hoidan myös tekniikan juttuja konserteissa, valottaa kausikanttori.

Seurakuntaelämän maallikkovetoisuus on eräs asia, josta Asikainen ottaisi mielellään hieman lisää vaikutteita Suomeenkin.

Kotimaan seurakunnista poikkeava piirre on Asikaisen mukaan myös vahva jumalanpalveluskeskeisyys.

– Kaikki tähtää seuraavana sunnuntaina pidettävään messuun. Siihen osallistuvat vuorollaan kaikki seurakunnan musiikkiryhmät. Voimallisempaa laulua itse seurakuntalaisilta kuin mitä messuissa säännöllisesti kuulen, saa hakea.

Asikaisen työ poikkeaa kotimaasta jo aivan lähtökohdiltaan siinäkin, ettei Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan toimintaansa käyttämistä katolisista kirkoista yleensä löydy suomalaiskanttorien perustyövälineitä, urkuja.

Harvoin tulee näet ajatelleeksi, että virrenveisuu on enimmiltä osiltaan Martti Lutherin aloittaman reformaation oheistuotetta.

– Seurakunnan messu pidetään vuorotellen seurakuntakodilla ja katolisissa kirkoissa aurinkorannikon eri kaupungeissa, Asikainen kertoo.

– Koska katoliseen kirkolliseen elämään yhteislaulettavat virret eivät Espanjassa yleensä kuulu, kirkoissa ei ole urkuja. Minun on siten raahattava kannettavia digitaalisia urkuja Nissan Micrallani eri puolilla rannikkoa.

Urkujen soiton lisäksi kausikanttori kaivaa mielellään seurakunnan tilaisuuksissa kotelosta soittimen, jonka taitajana hän on erityisen tunnettu. Muusikko on levyttänyt ja konsertoinut soittaen kitarallaan virsiä jo reilut 20 vuotta.

Aurinkorannikolla elää suurin ulkosuomalaisten yhteisö koko maailmassa. Arvioiden mukaan suomalaisia alueella on talvikausilla jopa noin 30 000–40 000 henkeä.

Normaaliarjesta erillinen paratiisi Aurinkorannikkokaan ei ole. Lämmön, hyvän ruuan ja kauniiden maisemien ohella alueella elävillä on omat, normaalit elämänhaasteensa.

Suomalaisia erilaisissa tilanteissa auttavat kaksi Merimieskirkon palkkaamaa pappia ja yksi valtion rahoituksella työtään tekevä sosiaalikuraattori. Seurakunnassa on heidän ja kausikanttorin lisäksi myös yksi toimistotyöntekijä.

– Henkilömäärä on käytännössä tehtäviin nähden riittämätöntä, mutta yritämme palvella seurakuntalaisia parhaamme mukaan, Asikainen tiivistää.
Aurinkorannikon alueeseen kuuluu Merimieskirkon ulkomaantyöstä isompikin siivu.

– Järjestämme jumalanpalveluksia 1–2 vuodessa esimerkiksi Madridissa sekä Portugalin Portimaossa ja Lissabonissa, Asikainen sanoo.

– Portugalin puolella musisoin esimerkiksi kauneimmat joululaulut kiertueella viime joulukuussa.

Artikkeli Kitara, kanttori jaVälimeren taivas julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suomen Merimieskirkko kuvaa itseään kodiksi kaukana kotoa. Se toimii kristillisenä, sosiaalisena ja kulttuurisena kohtaamispaikkana. Kirkolla voi nauttia korvapuustikahvit tai lounaan (torstaisin hernekeittoa), käydä kirjastossa, tavata muita ihmisiä ja osallistua toimintaan. Suomi-kaupan salmiakilla ja ruisleivällä voi lievittää myös Suomi-ikävää.

Ajatus joulusta ulkomailla tuntui alkuun kalsealta. Tänne tuskin sataa lunta ja oikea lahjapäivä taitaa olla jouluaamu 25.12. tai jo Pyhän Nikolauksen päivä 6.12., jolloin lastemme kansainvälisessä koulussa muistetaan pienimpiä koululaisia.

Tavoitteemme on sopivasti suomalainen joulu. Parasta joulussa on yhdessäolo, jota belgialainen suklaa ja muut täkäläiset asiat voivat maustaa. Merimieskirkon järjestämistä isoista joulumyyjäisistä hankimme todennäköisesti jotain suomalaista jouluumme. Adventtihartaus, kauneimmat joululaulut ja jouluaaton suomenkielinen hartaus ovat tapahtumia, joihin pyrimme osallistumaan.

Muutos on aina haaste. Ehkä vaikeinta kohdallamme on ollut vierauden tunne ja ikävä koti-Suomeen. Toisaalta ihmisellä on jotain arvokasta, jos hänellä on juuret ja jotain mitä ikävöidä.

Kirjoittaja on asunut Iitissä reilut 10 vuotta ja muutti perheensä kanssa Brysseliin noin kolmeksi vuodeksi.

Merimieskirkon joulumyyjäiset:
– Ateenassa, Brysselissä, Hampurissa, Lontoossa ja Rotterdamissa.
– Odotetaan yli 50 000 kävijää.
– Myynnissä tunnetuimpia suomalaisia elintarvikkeita ja muita tuotteita.
– Kaikissa myyjäisissä työntekijöitä avustaa 200 vapaaehtoista.

Artikkeli Sopivasti suomalainen joulu Brysselissä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Onneksi tuttu nimismies ei katsonut paperia kovin tarkkaan, ja passi järjestyi. Ehdin täpärästi laivaan. Lähetin sitten äidille ja tyttöystävälle postikortit periltä, että täällä ollaan, Kallio naurahtaa.

Ensimmäisellä matkalla iski merisairaus

Ensimmäinen merimatka oli rankka. Pohjanmerellä talvimyrskyn tuulet ja mainingit ravistelivat laivaa, ja Kallio oli pahasti merisairas. Kolmantena aamuna laiva ankkuroitiin satamaan. Vatsa oli jälleen kunnossa, ikkunaventtiilin läpi kimmelsivät Skotlannin vihreät nummet, ja Kallio arveli tulleensa paratiisiin.

Sittemmin merisairaus ei vaivannut rahtilaivoilla, öljytankkereilla eikä matkustajalaivoillakaan.

Parin reissun jälkeen Kallio hankki koulutusta Rauman merenkulkuoppilaitoksessa. Kurssilla opetettiin siivoustekniikkaa ja kaikkea messipojan työnkuvaan kuuluvaa. Koulutus riitti pestiin säkäkokkina, joka saa epäpätevänä tehdä pääkokin osoittamia töitä. Armeijan jälkeen oli vuorossa kokkikoulu.

Merillä seilaaminen ei sovi kaikille

Merimiehen arki voi olla yksinäistä ja rankkaa, eikä merillä seilaaminen kaikille sovikaan. Laiva on kuin hotellin ja vankilan yhdistelmä. Siellä tehdään työtä, nukutaan ja vietetään vapaa-aikaa suljetussa tilassa. Matka satamasta toiseen voi kestää kolmekin viikkoa.

Kallio muistaa, kuinka laivaan nousi juuri 16 täyttänyt poika ensimmäiselle matkalleen. Eräänä aamuna poika tuli kannelle, kiipesi reelingille ja hyppäsi potkurin virtaan. Poikaa etsittiin, mutta ei koskaan löydetty.

– Merillä tuijotetaan paljon horisonttiin. Siellä saattaa tulla mieleen syviä ajatuksia. Minulla on henkinen kantti aina ollut vahva. En hermostu yksitoikkoisuuteen. Pystyn ajattelemaan järkevästi tiukassakin paikassa. Kaikilla ei pää kestä, mutta minulla on kestänyt sekä pää että paikat, Kallio toteaa.

Merillä tarvitaan oikeaa asennetta

Kova kantti kehittyi jo lapsuudessa. Elämä yksinhuoltajaäidin kanssa oli köyhää ja epäsäännöllistä. Aina ei ollut varaa kunnon lämmitykseen, saati uusiin vaatteisiin. Äidin työn perässä muutettiin, ja koulu vaihtui usein. Elämänpiiriin kuului monenlaisia ihmisiä.

– Näin kaikenlaista. Oli juoppoja, viinankeittäjiä ja salakuljettajia. Kovaan työntekoon opetettiin pienestä pitäen.

Merellä ei ole varaa tehdä työtä huonosti, muuten tapahtuu vahinkoja. Oikea asenne ja merimiehen sydän tuovat työhön mielekkyyttä. Työ on jokapäiväistä ja muuttuu rutiiniksi, mutta laiva vaihtaa paikkaa ja tilanteet vaihtuvat. Siksi elämä merillä kiehtoo niin paljon. Siihen jää helposti koukkuun.

Nykyisin laivat viipyvät satamassa vain lyhyen aikaa, ja alkoholin suhteen pidetään nollalinjaa. Ennen oli toisin. Kallio ei viitsi kaikista nuoruusvuosien menoista ääneen puhuakaan, mutta ihan joka satamassa ei hänelläkään tyttöä ollut.

– Enhän minä ole joka satamassa käynytkään. Australia on näkemättä, mutta muuten joka mantereelle on kyllä sattunut jonkunlainen tyttöystävä, Kallio nauraa.

Merimieskirkkoon meni kuin kotiinsa

Maailman merillä ei juuri tiennyt mitä kotimaassa tapahtui. Maissa oli hyvä poiketa merimieskirkkoon, jos sellainen löytyi. Siellä sai puhua suomea, soittaa kotiin, lukea kotimaan lehtiä ja mikä tärkeintä, siellä pääsi saunaan. Varsinkin Hampurin ja Lontoon merimieskirkkoihin Kallio meni kuin kotiinsa.

– Kirkolle haettiin satamasta tila-autolla. Vietiin ostoksille, jos oli tarvetta, ja sitten ajettiin kirkolle. Pappi oli usein mukana kahvilla jutustelemassa, Kallio muistelee.

Aavalla merellä mainingit keinuttavat laivaa kuin kehto lasta. Kun vettä on alla kilometri, ei ole hätää, mutta karit ja matalikot ovat vaarallisia. Kallio ei pelännyt merillä, eikä isoja onnettomuuksia sattunut. Joskus juomavesi ja ruoka menivät vähiin ja loppuivat. Jäänmurtajaa on joutunut odottelemaan, ja öljykriisin aikana Mustalla merellä piti odottaa toista viikkoa satamaan pääsyä.

– Tulipalo laivalla on iso vaaratilanne. Pahinta olisi, jos matkustajalaiva ja öljytankkeri törmäisivät yhteen vilkkaalla laivareitillä. Siitä syttyisi hurja tulipalo.

Eläkkeellä alkoi uusi vaihe elämässä

Kallio joutui tiukkaan paikkaan, kun Finnjet romutettiin Intiaan. Pitkään palvellut laiva olisi vielä uudistamisella saatu toimivaksi, mutta sen kohtalo oli joutua naulatehtaalle. Kalliolla oli takana avioero ja edessä eläkepäivät. Isojen muutosten keskellä löytyi onneksi ammattiapua. Pohdinta hyvän psykologin kanssa auttoi ymmärtämään myös sen, että laivan kiertokulku on lyhyempi kuin ihmisen. Eläkkeellä alkoi uusi elämänvaihe.

Kallio ei kadu menneestä mitään ja tekisi samat valinnat uudelleen.

– Paras kaveri meni aikoinaan Rauma-Repolaan töihin ja oli siellä koko työelämän. Minä olen kiertänyt maailmaa joka suuntaan. Olen aina tottunut menemään. Minulla on yhä koko ajan reissulaukku pakattuna.

–Elämässä pitää olla haaveita. Aion matkustaa nuoruuteni Kuubaan palmun alle kirjoittamaan muistelmat. Minulla on rinnallani oma muusa, Helena. On lapset ja lapsenlapset. Elämässä on vielä paljon koettavaa. Kaikki on kohdallaan.

Tiesitkö

• Suomen Merimieskirkko ry on perustettu vuonna 1875.
• Järjestö tekee merimieslähetystä Suomessa ja ulkomailla.
• Merimieskirkko toimii Suomessa vakituisesti seitsemässä satamassa, ja sillä on toimipaikka viidessä Euroopan satamakaupungissa.
• Merimieskirkoissa käy erityisesti suomalaisissa kauppalaivoissa työskenteleviä merimiehiä sekä ulkosuomalaisia. Kirkot palvelevat myös matkailijoita.

Artikkeli Merillä tarvitaan kovaa kanttia ja merimiehen sydän julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.