Kehottaisin hankkiutumaan tästä termistä eroon. Jos meillä on tarve nimittää jotain toimintaa matalan kynnyksen toiminnaksi, myönnämme samalla, että se on poikkeuksellista. Että tavanomaiseen toimintaamme on korkea kynnys. Ja niin varmasti on. Totuuden nimissä on toki sanottava, että matala kynnys -termiä käyttävät toisinaan myös muut julkiset toimijat, yhteisöt ja yhdistykset. Kaupallisella puolella on ymmärretty, että kynnyksiä ja esteitä ei voi yksinkertaisesti olla. Ei matalia eikä korkeita. Muutoin ei kauppa käy.

Espoon piispa Tapio Luomakin puhui hiljattain kirkon kynnyksen mataloittamisesta. Hänen mukaansa matalaa kynnystä ei kuitenkaan tarvita siksi, että ihmiset pääsisivät nykyistä helpommin kirkkoon. Se olisi tarpeen siksi, että kirkon työntekijät pääsisivät nykyistä helpommin kirkosta ulos. Sen sijaan, että odottelemme kirkon tiloissa, josko joku tulisi, meidän tulisi mennä ihmisten luo.

Harvasta asiasta on tullut niin paljon myönteistä palautetta kuin siitä, että Jyväskylän seurakunta löysi tiensä Kauppakeskus Seppään. Ja huolimatta siitä, että opasteet kakkoskerroksen tiloihin ovat edelleen työn alla, valtavan moni on jo löytänyt tiensä seurakunnan tiloihin. Seurakunnan tapa olla kauppakeskuksessa hakee vielä muotoaan – kuulostellaan, millaista läsnäoloa kirkon väeltä ostoshulinassa kaivataan. Jo nyt on kuitenkin selvää, että läsnäolo on tarpeen.

Meillä on Jyväskylässä monta upeaa, erilaista kirkkorakennusta. Niissä pyhä on ilmiselvästi läsnä. Kauppakeskuksessa pyhän symbolit eivät samalla tavoin näy, mutta se ei ole kaikille ongelma, päinvastoin. Ehkä juuri siksi sinne on tavallisen tallaajankin helppo tulla purkamaan sydäntään. Kynnys on oikeasti matala.

Artikkeli Kynnys julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.