Fyysisellä liikunnalla on hyvää tekevä vaikutus. Parin nilkanojennuksen taukojumpasta maratoniin ja portaiden käytöstä satojen kilometrien erämaavaelluksiin voimme edistää mielen ja kehon hyvinvointia. Liikkuva seurakunta avaa positiivisia mahdollisuuksia tähän.

Suomikin on liikkunut ja hakenut uudelleen asemoitumista suhteiden liikahdettua Venäjän aloittaman Ukrainan sodan myötä. Liikkuvassa tilannekuvassa on tärkeä hahmottaa perustuksia. Suomalaisessa yhteiskunnassa kristilliset arvot ovat perustaa, jonka varassa ratkaisuja tehdään. Lähimmäisen rakkauden periaatteella tarkastelu ja toimiminen liikuttaa hyvällä.  

Pyhä Henki laittaa meitä liikkeelle ilosanoman asialle. Syksyn seurakuntavaaleissakin on kyse tästä liikkeestä. Minne seurakuntalaivamme liikkuu tulevaisuudessa? 20.11.2022 vaalilla valittavat seurakunnan luottamushenkilöt tekevät päätöksiä suunnasta, puitteista ja vauhdista. Liikahtiko sinussa kiinnostus olla mukana? Lähde rohkeasti liikkeelle.

Kirjoittaja on Seinäjoen alueseurakunnan johtava kappalainen ja Lakeuden Risti -lehden päätoimittaja.

Artikkeli Liikuttavaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mielen murhehuoneeseen virtasi valoa, iloa ja ihmettelyä. Vaikka ikävuodet jo hiukan painoivat, vielä jalka nousi ja liikkeen riemu tarttui lihaksiin. Riemun mukana sisään virtasi myös kiitollisuus. Mitä ihmeellisiä lahjoja Luoja onkaan kätkenyt ruumiimme sokkeloihin.

Ilosta syntyi runo.

”Kohotkoon ilohuuto Herralle korkeuksiin. Hän lahjat ruhtinaiden suo päiviin haihtuviin. Jokainen uusi aamu ihmeenä aukeaa, elämän lahjapöydän Luoja, kun tarjoaa.

Jokaisen liikkeen ilo Luojaansa ylistää, soi askel, käden kaari riemua yltyvää. Ruumiimme savikielet soittavat Luojalleen, hilpeän kiitosvirren maan päältä taivaaseen.” (Vk 904:1,4)

Liikunta on antanut paljon: terveyttä, ystäviä, ilmavaa tilaa omille ajatuksille, Luojan luonnon herättämien aistien herkistymistä.

Minä juoksen, mutta liikkeen iloa monenmoista. Tärkeää onkin, että jokainen tukee ruumiinsa hyvinvointia luovasti, omien mahdollisuuksiensa ja voimiensa mukaan. Kohdellaan siis hyvin elämänmittaista kaveria, jota Raamatussa myös Pyhän Hengen temppeliksi (1 Kor.6:19) kutsutaan.

Jouko Ikola on Nurmon kappeliseurakunnan eläkkeellä oleva johtava kappalainen.

Artikkeli Liikkeen ilo Luojan ylistyksenä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seinäjokinen Sirkka Kuoppala löysi tuolijumpan sattumalta 16 vuotta sitten, tai oikeastaan hänet löydettiin. Hän kertoi olleensa kaupungilla asioilla, kun jumpan silloinen ohjaaja huikkasi ovesta, että ”tulepas Sirkka mukaan jumppaan”. Ja Sirkka tuli. Eläkkeelle jäätyään hänestä tuli yksi tuolijumpan vetäjistä. 

– Tällä hetkellä vedämme jumppaa Raili Nevalan kanssa. Mielellään ottaisimme mukaan uusiakin ohjaajia, sillä tämä on mukavaa hommaa.   

Oman kunnon mukaan 

Seurakunnan Ystävän tuvan tiloissa järjestettävää tuolijumppaa pidetään lukukauden mukaisesti syyskuun alkupuolelta toukokuun alkuun saakka. Ilmaisessa jumpassa aktiivisten osallistujien määrä on pitkään pysynyt vakiona. Vaikka koronapandemia teki jumppaan välillä taukoa, on liikunnan pariin hakeutunut taas maanantaisin likemmäs parikymmentä jumppaajaa. Pääosin ikäihmisistä koostuvassa jumpassa osallistujien keski-ikä on noin 80 vuotta.  

Jumpassa tehdään liikkeitä oman kunnon mukaan – kukaan ei ole hoputtamassa.

– Osa liikkeistä tehdään tuolilla istuen ja osa seisten. Liikkeitä on jaloille, käsille ja niskalle sekä hartioille. Paljon teemme venytyksiä ja taivutuksia, ja vahvistamme siten liikkuvuutta, Sirkka kertoo.  

Jumpasta rytmiä viikkoon 

Ohjaajat saavat vinkkejä ja opastusta 45 minuutin mittaisen tuolijumpan vetämiseen Seinäjoen kaupungin liikuntatoimelta. Jumppaajien määrästä pidetään kirjaa ja yhteisissä palavereissa käydään syksyisin ja keväisin.  

– Vaikka kyseessä on vapaaehtoistyö, me ohjaajat saamme liikuntatoimelta pieniä etuja, kuten esimerkiksi vuosikortin uimahallille tai kuntosalille sekä yhteen ohjattuun liikuntaan. Minusta ne ovat oikein mukava palkkio jumpan ohjaamisesta, Sirkka tuumailee. 

Tuolijumpan ohjaamisen lisäksi hän on aktiivinen myös monenlaisessa muussa seurakunnan vapaaehtoistyössä. Yksi esimerkki on kokkipyhiksen vetäminen, jossa lasten pyhäkouluun on yhdistetty yhteinen kokkaaminen ohjaajien kanssa.  

  – Välillä mietin, että onko jo vähän liikaakin kaikkea menoa, mutta mieheni, joka on itsekin ollut aktiivinen seurakunnan toimissa, tapaa aina sanoa, että ”anna palaa niin kauan kuin jalat jaksavat”, Sirkka nauraa.  

Tuolijumpassa, kuten muissakin vapaaehtoistyön muodoissa, tärkeää on yhdessäolo ja seura. Se ehkäisee yksinäisyyttä ja luo rytmiä viikolle. Jumpan jälkeen moni osallistujista jää nauttimaan yhdessä kupillisen kahvia Ystävän tuvan kahvioon. 

Artikkeli Ystäviä ja yhdessäoloa – tuolijumppa on monelle viikon odotetuin meno julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Liikunta-agenttien tehtävänä on hoksauttaminen eli omassa seurakunnassa huomaamaan havahduttaminen siitä, miten paljon liikuntaa seurakunnan toiminnassa on jo mukana. Yhteisissä koulutuksissa agentit saavat malleja liikunnallisen toiminnan esille tuomiseen ja liikunnan kasvattamiseen osana toimintaa, kertoo kirkkohallituksen toiminnallisen osaston kasvatuksen asiantuntijana toimiva Mikko Mäkelä.  

Mäkelän mukaan jokainen Suomen 378 seurakunnasta on lähtökohtaisesti Liikkuva seurakunta.  

– Tarkoituksena ei ole se, että seurakuntien tulisi täyttää jokin tiukka 10 kohdan ohjelma voidakseen nimetä itsensä Liikkuvaksi seurakunnaksi, vaan kyse on enemmänkin siitä, että liikunnallisuus otetaan toimintamallin käyttöönoton myötä näkyvämmin esille ja sen merkitystä korostetaan seurakunnan toiminnasta. 

Tulla nähdyksi ja kuulluksi 

Monimuotoinen liike ja liikkuminen ovat kautta aikain kuuluneet vahvasti seurakuntien toimintaan. Aikanaan seurakuntien lentopallo- ja sählykerhot olivat varsin suosittuja. Rippikoulussa toimintaan on aina kuulunut liikuntaa. Myös yhteiskävelytapahtumia, luonto- ja marjaretkiä sekä Lapin vaelluksia on pitkään järjestetty seurakunnissa. 

– On hyvä tiedostaa liikunnan osuus ja merkitys toiminnassa. Se on luontainen kohtaamisen väline ja luo yhteisöllisyyttä. 

Monelle nuorelle seurakunnan liikuntakerho saattaa myös olla ainoa paikka, jossa nuori tulee nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi ilman kilpailullista ja tavoitteellista pyrkimystä.

– Seurakunnan liikunnalla voi olla nuorelle ihan huikea rooli. Nuori saa olla osa yhteisöä, mikä ehkäisee syrjäytetyksi tulemista. 

Myös seurakunnan omille työntekijöille liikunnan roolin vahvistamisella on tärkeä merkitys. 

 -Kristillinen ihmiskäsitys on kokonaisvaltainen. Meidän on luotu liikkumaan. Ihminen on henkinen, hengellinen ja fyysinen kokonaisuus, joka tarvitsee tasapainon osa-alueiden välille voidakseen hyvin. Ja nyt puhutaan sellaisesta armollisesta liikunnasta, sillä jo pienilläkin elementeillä lisätään hyvinvointia. Kaikkien ei tarvitse juosta maratonia, Mäkelä muistuttaa.   

Liikkuva seurakunta -toimintamalli on tunnistettavissa logoista, joita näkyy esimerkiksi seurakunnan työntekijöiden käyttöön teetetyissä tekstiileissä.  

– Tietysti tärkeintä ei ole se, että ihmiset tunnistavat logot, mutta monesti jo niiden havaitseminen muistuttaa asiasta ja saa reagoimaan aktivoivasti, kuten esimerkiksi siten, että Liikkuva seurakunta -hupparia päällään kantava työntekijä saa työkaveritkin kipuamaan rappuset ylös lounastauolla. Ja kaikella tällä pyrimme vahvistamaan sitä olemassa olevaa, hyvää liikettä, joka ei välttämättä ole niin näkyvää, Mikko Mäkelä tiivistää.  

Toimintamallin taustaa 

Liikkuva seurakunta -toimintamallin taustalla on Suomen NMKY:n Urheiluliito ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon kolmivuotinen (2014–2016) hanke. Mallia kehitettiin pilottiseurakunnissa vuosina 2015–2017. Sen on tarkoitus jatkua ja elää seurakunnissa niin pitkään kuin se hyväksi havaitaan. Toimintamalli on saanut hyvää palautetta seurakunnista.  

Artikkeli Ilo ja lupa liikkua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Toteutukseen pääsimme heti syysloman jälkeen. Lasten vanhemmat olivat onnessaan tiedosta, että kerho muuttuu yhä enemmän liikuntapainotteiseksi, kertoo Anu Hemminki, joka on toiminut jo 17 vuotta lastenohjaajana seurakunnan eri kerhoissa. 

Liikunta on molemmille lastenohjaajille mieluista ja ajatus kerhon toiminnan painottamisesta liikuntaan tuntui luontevalta. Päiväkerho on tähän mennessä Seinäjoen seurakunnan ainoa varsinainen liikuntapäiväkerho. Yleisesti seurakunnan varhaiskasvatuksen toiminnassa liikutaan paljon, ja Seinäjoen seurakuntalla on käytössään Liikkuva seurakunta -toimintamalli. 

Kuukausi kerrallaan eri liikuntamuotoja 

Kolmituntisen kerhoaamun ohjelma on joka kerralla erilainen, mutta sisältää silti tuttuja elementtejä. Säästä riippuen kerho kokoontuu joko ulkona tai sisällä, ja ohjelmaan kuuluu aina leikkejä, eväshetki ja hartaus.  

– Lapset ovat eteviä keksimään itse toimintaa, jonka ympärille syntyy luonnollisesti liikuntaa. Monesti yhdistämme liikuntaan laulun ja sitä kautta rytmin, Anu Hemminki kertoo.  

Kuukausi kerrallaan kerhossa tutustutaan erilaisiin liikuntavälineisiin kuten palloihin ja huiveihin. Niiden avulla harjoitellaan perustaitoja. Lapset pitävät paljon pallon heittämisestä ja kiinniottamisesta. Tasapainoa kehitetään lattialle asetettavien naruratojen avulla. Kerhon liikunnallisuudessa vain mielikuvitus on rajana. 

Hartauksien aiheissa ohjaajat mukailevat kirkkovuoden teemoja ja eri vuodenaikoja. 

– Keväällä kerhossa on kiitetty Taivaan Isää talven jälkeisestä vuodenajasta. Toisinaan hartaus on pidetty ulkona ja rauhallinen hetki on tehty kynttilän ympärille kokoontumalla. Ohjaajat kuuntelevat myös lasten omia toiveita hartausaiheita miettiessään. 

Päiväkerho kokoontuu elokuusta kesäkuuhun saakka  

Liikuntapäiväkerho kokoontuu Niemistön seurakuntakodilla kesäkuun puoliväliin saakka. Kesätauon jälkeen kerho jatkuu jälleen elokuussa. Seurakunnan päiväkerho on tarkoitettu 3–6-vuotiaille lapsille. Lapsi, joka täyttää joulukuun 2022 loppuun mennessä 3 vuotta saa jo aloittaa päiväkerhon.    

Artikkeli Mielikuvitus ruokkii lasten liikuntaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyväskylän seurakunnan diakoni Ulla Hautamäki ei antanut koronan lannistaa, vaan päätti yhdistää rukouksen ja liikkeen. Vastikään hänet palkittiin Kirkon vuoden 2021 John Vikström -liikuttajapalkinnolla. Juuri menestyksekkäät Liikkuva hartaus -tilaisuudet siivittivät Hautamäen voittoon. Palkintoperusteluissa hänen toimintansa todettiin erityisesti korona-aikana ehkäisseen yksinäisyyttä ja lisänneen kehon ja mielen hyvinvointia.

– Korona-aika pakotti miettimään asioita toisin. Kun kaikki muuttui, toiminnankin oli muututtava, Hautamäki sanoo.

Diakonian vanhustyön webinaarissa Hautamäki kuuli, kuinka toinen diakoni oli tavannut ikäihmisiä ulkona.

– Ajattelin, että sehän kiva. Jos ei voida mennä sisälle, tuodaan ikäihmiset ulos – ulkona kun on mahdollisuus olla väljästi, Hautamäki kertaa.

Liikkuvassa hartaudessa yhdistyvät rukous ja liike. Toiminta polkaistiin alkuun Kortepohjan Senja-korttelin asukkaiden kanssa.

– Kiersimme korttelin ja käytimme kortteja, joihin oli koottuna jumppaliikkeitä ja rukouksia, Hautamäki valottaa.

Liikkuminen voi olla mitä tahansa, vaikka imurointia tai roskien viemistä ulos.

Konsepti laajentui pian. Tätä nykyä Liikkuvia hartauksia järjestetään jo neljässä eri paikassa. Kortepohjan Senja-korttelin lisäksi jumpataan Keltinmäen Keitaalla. Kovempikuntoisille liikkujille järjestetään myös parin kilometrin mittaisia kävelyitä sekä Kortepohjassa että Keltinmäessä.

Hautamäki kohtaa liikkujia ulkona aina keskiviikkoisin kello 13. Korona-aikana tapahtumiin ei ole toistaiseksi ollut liikaa tunkua.

– Osallistujia on ollut kerrasta riippuen noin kymmenkunta. Se on ihan sopivan kokoinen määrä, sillä siinä säilyy vielä hyvä vuorovaikutus liikkujien kesken, Hautamäki arvioi.

Hautamäen lisäksi toimintaa pitää yllä kaksi vapaaehtoista.

Virikkeellisen toiminnan lisäksi diakonin keinona saada ihmiset liikkeelle on ollut liikuntakalenteri.

– Seurakuntalaisille jaettuihin kalentereihin tulee merkitä päivän kohdalle rasti jokaisesta viidentoista minuutin liikkumisesta, Hautamäki avaa ja lisää, että liikkuminen voi olla mitä tahansa, vaikka imurointia tai roskien viemistä ulos.

Kun täytetyn kalenterin myöhemmin palauttaa, on mahdollista osallistua diakoniatyön järjestämään arvontaan, jossa jaossa on ollut liikunta-aiheisia palkintoja. Viimeksi arvottiin kävelysauvat ja kaksi pakettia jumppakuminauhoja.

Ikäihmisten terveydestä huolehtiminen on sydämen asia

Hautamäen mukaan pieni kisailu on hyvästä, ja liikuntakalenteri onkin saanut aikaan leikkimielistä kilpailua liikkujien keskuudessa.

Kirkon John Vikström -liikuttajapalkintoja on jaettu vuodesta 2014 lähtien. Vuonna 2020 palkinnon voitti Aira Samulin. Tällä kertaa kolmen parhaan joukkoon Hautamäen lisäksi ylsivät liikkuvien addiktien liikuttaja Juhani Pitkänen sekä Koirabaana-kuntoportaat. Lopullisen päätöksen voittajasta teki Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunta, ja Hautamäki palkittiin Kirkon kasvatuksen päivillä tammikuussa.

– Yllätyin ensimmäisen kerran jo siitä, että minut oltiin ylipäätään asetettu ehdolle. Ehdokkaiden skaala oli laaja ja pääsin todella kovaan seuraan, Hautamäki naurahtaa.

Palkittu liikuttaja on aiemmalta koulutukseltaan myös sairaanhoitaja, ja kantaa edelleen huolta koronan vaikutuksista ikäihmisiin.

– Heidän kuntonsa laskee nyt todella roimasti, ihmiset on saatava liikkeelle.

– Ikäihmisten terveydestä huolehtiminen on sydämen asia, hän painottaa.

Liikkuva seurakunta

Jyväskylän seurakunta on liikkuva seurakunta. Liikkuva seurakunta on toimintamalli, jonka avulla liikettä voidaan seurakunnissa lisätä sekä tehdä näkyväksi. Jyväskylän seurakunnan liikuntayhteyshenkilöinä ovat kuluvan kaksivuotiskauden aikana toimineet kansainvälisen työn asiantuntija Ulla Klemettinen sekä nuoriso- ja rippikoulutyön asiantuntija Janne Kippola.

Ajankohtaisimmat tiedot Liikkuvista hartauksista löydät seurakunnan tapahtumakalenterista jyvaskylanseurakunta.fi 

Artikkeli Sydämen asialla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Iidalla ei ollut selkeää unelmaa tulevaisuuden ammatista, ja hänen suunnitelmanaan oli pitää välivuosi lukion jälkeen.

– Valitsin hakuoppaista sopivimman tuntuiset alat, enkä valmistautunut pääsykokeisiin. Sitten sainkin tiedon, että olen saanut opiskelupaikan suoraan ylioppilastodistuksen arvosanoilla, Iida naurahtaa.

– Mutta vaikka olinkin jo asettunut ajatukseen välivuodesta, toivon alan imaisevan mukaansa. Onhan osoitus sen kiinnostavuudesta, että olen sen valinnut ja tänne hakenut.

Muutossa Hämeenlinnaan auttoivat äiti Elisa ja Iidan kolme sisarta Aino, Kaisa ja Eedla. Uusi asunto Visamäessä pantiin tyttöporukalla kuntoon ja aikaa jäi myös aurinkoisen viikonlopun viettoon yhdessä. Iida jäi viikoksi yksin Hämeenlinnaan, opinnot eivät olleet vielä alkaneet.

– Oli ihana ilma. Tutustuin ympäristöön pyöräilemällä paljon ja hommasin kirjastokortin. Tykkään ottaa omaa rauhaa, ja siksi yllätyin, että niin pian tuli yksinäinen olo. Päivissä ei ollut vielä opintojen tuomaa rutiinia ja sisältöä, piti keksiä mitä vielä voisin tehdä. Oli vähän ahdistavaakin nähdä oma sänky ja piironki opiskelijakämpässä, katsella tuttuja tavaroita vieraissa kaapeissa, Iida kuvailee.

Oli vähän ahdistavaakin nähdä oma sänky ja piironki opiskelijakämpässä, katsella tuttuja tavaroita vieraissa kaapeissa.

Kaikki Iidan läheiset ystävät pitävät välivuotta ja asuvat Oulun seudulla. Hämeenlinnassa ja lähistöllä ei ole entuudestaan tuttuja ihmisiä.

– Olemme puhuneet, että sen sijaan minun luokseni voi tulla, Hämeenlinna on myös hyvä paikka tehdä helposti retkiä lähikaupunkeihin.

Pienet pyhiinvaellukset

Luonnossa ikänsä liikkunut Iida lähestyy uutta kotikaupunkiansa ulkoilureittien kautta. Oppilaitostyön pastori Jaana Lehtonen on suunnitellut opiskelijoille tapahtumia, joissa tutustutaan Hämeenlinnan kauniiseen luontoon ja ulkoilumaastoihin. Lehtonen on myös liikunta-agentti, jonka vastuualueena on kartoittaa ja kehittää seurakunnan tarjoamia liikuntamahdollisuuksia.

– Kunnioitamme Jumalan luomistyötä huolehtimalla itsestä, omasta hyvinvoinnista sekä nauttimalla luonnon tarjoamista mahdollisuuksista, Jaana kertoo.

Joka kuun viimeinen torstai Jaana ohjaa pienen pyhiinvaelluksen Ahveniston kauniissa kansallispuistossa.

– Tarkoitus on päästää metsälenkillä irti arjen kiireistä, keskittyä etsimään pyhän kokemusta ja Jumalan läsnäoloa. Kävelyn aikana on tarjolla erilaisia harjoitteita, joista lempparini on keskittyä kuuntelemaan luonnon ääniä sen sijaan, että kuuntelisi pään sisäisiä vaatimuksia.

Vaelluksen lopuksi on mahdollisuus keskusteluun ja yhteiseen rukoukseen, mutta Jaana korostaa, että kenelläkään ei ole mitään velvoitetta kertoa muille ajatuksistaan.

Keskitymme kuuntelemaan luonnon ääniä pään sisäisten vaatimusten sijaan.

Iida tuumii, että voisi hyvinkin tulla mukaan luontoretkille, koska se on hänelle tuttua ja mieluista toimintaa, mutta alue on vielä vieras.

– Nautin luonnossa kävelystä ja mietiskelystä niin yksin, kuin yhdessä toisten kanssa. Näissä tapahtumissa olisikin mahdollisuus molempiin: voi kulkea rauhassa itsekseen omien ajatusten kanssa, mutta myös tutustua muihin ja jakaa ajatuksia. Sellaista rentoa yhdessäoloa ja luonnosta nauttimista. Tällaisten tapahtumien kautta voisi mahdollisesti tavata muita samanlaisessa elämäntilanteessa olevia.

Opiskelijoiden oma pappi

Iida vinkkaa, että opiskelijan asunnon nurkassa on pakastin, jonne hän lapsesta saakka kotimetsässä marjassa käyneenä toivoisi talteen luonnon antimia. Jaana innostuu välittömästi.

– Loistava idea, voimme ottaa ohjelmaan myös marja- ja sieniretket! Toivon, että sinä ja monet muut löytäisivät tiensä näihin juttuihin ja että järjestämäni toiminta on sellaista, mitä opiskelijat toivovat, hän sanoo.

Opiskelijapappi toivoo myös, että opiskelijat kokevat hänet helposti lähestyttävänä ja ottavat herkästi yhteyttä kaivatessaan keskustelukumppania. Opiskelijapappi on vaitiolovelvollinen ja hän auttaa kaikkia uskontokunnasta riippumatta.

– Usein keskustelun teemoja ovat jaksaminen, yksinäisyys, ihmissuhteet ja hengelliset asiat. Mutta minulta voi kysyä myös vaikkapa vinkkejä asioiden hoitoon tai harrastusmahdollisuuksiin Hämeenlinnassa, Jaana rohkaisee.

– On hyvä, että opiskelijoilla on oma pappi. Silloin tulee ihan varmasti paljon helpommin otettua yhteyttä, jos jokin asia vaivaa, Iida toteaa.

”Nähdään metsässä”, Iida ja Jaana hymyilevät toisilleen haastattelun päätteeksi.

Artikkeli Opiskelupaikkakunta haltuun luontoreittien kautta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.