Alkuperäiseltä ammatiltani olen leipuri ja tein kahdeksantoista vuotta töitä samassa leipomossa. Kun sen toiminta loppui, oli aika miettiä jatkoa.
Harrastin nuorena tietotekniikkaa ja datanomin opinnot olivat yksi elämäni parhaista valinnoista. Sain töitä heti valmistuttuani ja olen siitä lähtien työskennellyt alalla.

Parhaillaan työskentelen asentajana ja huoltomiehenä firmassa, jonka erikoisalaa ovat kopiokoneet, monitoimilaitteet ja tulostimet. Työn parhaita puolia on sen itsenäisyys, voin vaikuttaa myös omiin aikatauluihini.

Vuodessa työajoa tulee noin 25 000 kilometriä, pääosin liikun noin 60 kilometrin säteellä Jyväskylästä.

Olen luonteeltani melko jääräpäinen. Minut tuntevat tietävät, että mielipiteeni ovat aika lailla järkähtämättömät.

Aamulla työpaikan kahvipöydässä keskustelimme ruokavalion vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Minusta kasvisruoan merkitys siinä ei ole hirveän olennainen. Paljon suurempi kysymys on maapallon ylikansoittuminen ja sen hillitseminen. Siksi en osaa huolestua viime aikoina keskustelua herättäneestä syntyvyyden laskusta Suomessa.

Vaikka sosiaalisella medialla on hyvät puolensa, sen käytön määrä on mielestäni mennyt liiallisuuksiin. Keskustassa liikkuessani olen huomannut, että yli puolet vastaantulijoista tuijottaa kännykkäänsä kävellessään. Monilla on vielä kuulokkeet korvilla, eikä tarkkaavaisuus riitä enää ympäristön havainnoimiseen.

Olen usein omalla valppaudella ja ennakoinnilla pystynyt välttämään syntymässä olevan vaaratilanteen.

Ihmettelen, miksi aivan joka paikassa täytyy olla mahdollisuus kommentointiin. En ole tähän päivään mennessä nähnyt, että siitä olisi ollut mitään hyötyä. Kymmenen positiivisen viestin jälkeen tulee aina se yksi, joka pilaa kaiken

Artikkeli Maalaispoika, jonka sydän sykkii kaupungille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyskän Hovileipureiden varsinainen työpäivä alkaa muutama tunti myöhemmin ruisleipien ja vaaleiden leipien leivonnalla, nostatettujen pitkojen ja pullien paistamisella ja muiden leivonnaisten teolla.

Jyskän Hovileipureilla on 60 vuoden historia. Minna Kuitunen on ollut leipomoyrittäjänä 15 vuotta.

– Yrittäjyyden opin äidiltäni jo 15-vuotiaasta lähtien, kun menin työskentelemään äitini omistamaan kahvilaan.

Perinteet pitävät pintansa

Leipomossa valmistetaan perinteisiä leipomotuotteita, jotka istuvat pitkäaikaisten asiakkaiden makuun.

– Ostetuimpia tuotteita ovat täysrukiinen ruisleipä, johon ruis tulee lähituottajalta, sekä rusinapullapitkot, kermaiset täytekakut sekä voileipäkakut.

Kasvis- ja vegaanituotteiden kysyntä on lisääntynyt viime aikoina, samoin kuin muut erikoisruokavalioleivonnaiset.

– Minulla on usein harjoittelijoita ammattiopistolta, ja yhteistyö opistojen kanssa on ollut tiivistä alusta alkaen. Annan oppilaille vapaat kädet leipoa erilaisia tuotteita ja toteuttaa itseään.

Parasta työssä ovat tyytyväiset asiakkaat ja heiltä saatu positiivinen palaute.

– He saattavat soittaa minulle ja kertoa, miten vieraat ovat kehuneet pöydän antimia.

Työn varjopuolia on sesonkiluonteisuus. Kun töitä on, päivät venyvät pitkiksi. Alkuvuosi on hiljaista aikaa. Pääsiäiseltä alkaa vilkastua, ja kesällä kiirettä tuovat valmistujaiset ja rippijuhlat.

Itsestään selvästi isännäksi

Tuomas Mäkinen on toiminut Salmelan tilan isäntänä kohta viisitoista vuotta. Tilalla pienestä pitäen kasvaneelle Mäkiselle tilanpidon jatkaminen oli itsestään selvää.

– Se oli sellainen isältä pojalle -ratkaisu. Nämä hommat ovat kiinnostaneet minua nuoresta pitäen.

Mäkinen pyörittää Puuppolassa sijaitsevaa tilaa vaimonsa Pia Mäkisen kanssa. Tilalla viljellään kauraa, ohraa ja vehnää. Lisäksi tilalla on vilja-
ja nurmisiemen-tuotantoa. Viljelijän työn Tuomas Mäkinen on aina kokenut monipuolisena ja mielekkäänä. Työssä näkee kättensä jäljen, ja se ruokkii jaksamista.

Viljelystä on tullut yritystoimintaa

Tila on ollut nykyisellä suvulla vuodesta 1932. Jo nuorena Mäkinen oppi, millaista maatilan isännän työ on. Perustyö ei ole merkittävällä tavalla muuttunut.

– Nyt viljely on enemmän yritystoimintaa. Olemme onneksi pystyneet viljelemään tilaa päätoimisesti, eikä kummankaan ole tarvinnut työskennellä tilan ulkopuolella.

Toimeentulon turvaamiseksi tuotantoa on kuitenkin kehitettävä jatkuvasti.

– Ei saa liikaa urautua, vaan on yritettävä miettiä koko ajan uusia juttuja siemenkaupan kasvattamiseksi.

Tulevaisuuden suhteen Mäkisellä on kaksi toivetta.

– Että voisi terveenä jatkaa tilanpitoa ja saisi lapset kasvatettua niin, että heilläkin olisi samat ajatukset ja arvostus tätä työtä kohtaan kuin mitä itselläni on ollut.

Matkailutila vaalii ja uudistaa perinteitä

Korpilahtelaisen matkailutila Surkeenjärven omistaja Mari-Anne Ahonen jatkaa vanhempiensa työtä. Matkailutila on ollut toiminnassa jo noin 40 vuotta.

Työ tilalla on monipuolista. Kaikki tekevät kaikkea. Päivittäisiin töihin kuuluu ruoanlaittoa, leipomista, tarjoilua sekä siivousta, petausta ja pyykkien käsittelyä. Lisäksi yrittäjä suunnittelee asiakkaiden kanssa erilaisia tilaisuuksia ja juhlia. Paperityöt vievät paljon aikaa.

– Työni on sellaista kuin aloittaessani odotinkin: vaihtelevaa ja mielenkiintoista.

Työn luonne on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Alussa samat asiakkaat saattoivat viipyä kaksikin viikkoa, mutta nyt visiitit ovat kutistuneet yhden–kahden yön mittaisiksi. Kesät menevät lähinnä häiden ja koiraporukoiden kanssa, aiemmin lomalaiset täyttivät majoituspaikat. Myös ruokavaliotrendit näkyvät, kun suomalainen koti- ja juhlaruoka ei enää olekaan se juttu.

– Vegaaniruoka ja ruoka-allergiat tuovat oman haasteensa.

Sesonkien kiire rassaa

Matkailutila elää nyt sesongin alkuvaihetta, ja sesonkia kestää lokakuulle asti.

– Kesähäiden suunnittelut ovat kiireimmillään, ja erilaiset ryhmät tulevat viikonloppuisin. Kohta alkavat pihojen haravointi ja muut puutarhatyöt.

Hienointa ovat mukavat asiakkaat.

– Osa heistä on käynyt meillä vuosikausia. He ovat ehkä enemmän ystäviä kuin asiakkaita. Negatiivista on se, että työ painottuu viikonloppuihin ja on kausiluonteista. Kun on töitä, tehdään pitkää päivää.

Vaneri muuntuu liikelahjoiksi

Markku Purhonen pääsi Schaumanin vaneritehtaalla työskennellessään pariksi vuodeksi vanhan puusepän oppiin. Kymmenen vuoden ajan Purhonen veti tehtaan liikelahjaosastoa, kunnes tehtaan siirtyessä Lutakosta Säynätsaloon koko osasto lopetettiin. Purhonen osti liikelahjojen sorvaukseen tarkoitetut laitteet itselleen ja perusti oman yrityksen, Purtsin Puupajan, parikymmentä vuotta sitten.

Nykyisin Oravasaaressa toimiva yritys valmistaa vanerista tehtyjä käyttöesineitä liikelahjoiksi. Erilaisia tuotteita on valikoimassa lähes 50.

Puu on innoittanut Purhosta jo pienenä.

– Huonekalutkin tein kotiin melkein kaikki itse, hän sanoo.

Esineiden muotoilu kiehtovinta

Puusepän työssä kiehtovinta on Purhosen mukaan esineiden muotoilu. Purhonen suunnittelee itse kaikki käyttöesineet. Lähes kaikki yrityksen tuotteet tehdään vanerista. Vastaavanlaisia tuotteita ei Suomessa moni muu tee.

Yrittäjänä toimiminen on kuitenkin kovaa. Kustannukset ovat korkeat ja hinnoilla on vaikea kilpailla Kiinasta tulevaa halpatuotantoa vastaan. Puusepän ammattitaidon lisäksi pitäisi hallita tuotteiden myynti yhä nihkeämmiksi käyvillä markkinoilla.

– Vielä 90-luvulla tuotteita meni kaupaksi niin paljon kuin ennätti tehdä. Lama-aikoina markkinointi on koko ajan vaikeutunut.

Markku Purhonen on pikkuhiljaa väistymässä yrityksestä, mutta työtä on jatkamassa poika Mikko Purhonen.

Artikkeli Meistä tuli… julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.