Ohjauskeskustelujen yhtenä tärkeänä tavoitteena on antaa taustatietoa seurakuntien tueksi, kun ne päättävät omasta lähetystyöstään ja taloudellisesta tuesta eri sopimusjärjestöille. 

Kirkon lähetystyötä ohjaa piispainkokous

Piispainkokouksen moniin tehtäviin kuuluu käsitellä kirkon ykseyteen, ekumeenisiin suhteisiin, kirkon lähetystehtävään ja kirkon suhteisiin muihin uskontoihin kuuluvia asioita (KL 21 §2 kohta 3). Lähetystyön perussopimuksen mukaan ”sopijajärjestö raportoi vuosittain keskeisistä strategisista linjauksistaan, toiminnastaan ja taloudestaan piispainkokoukselle”. Tämä raportointi toteutuu ohjauskeskustelujen kautta. Vuosittain yhdessä sopijajärjestön kanssa tarkastellaan kirkon lähetyksen peruslinjauksen ja kirkon lähetystehtävän toteutumista sopijajärjestön toiminnassa. 

Mistä ohjauskeskusteluissa puhutaan?

Ohjauskeskustelupöydän ympärille kokoontuu noin kymmenen hengen joukko. Kirkkoa niissä edustavat Kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja ja yksi varsinaisista jäsenistä sekä Kirkon ulkoasiain osaston ja Kirkon lähetystyön keskuksen henkilökuntaa. Lähetysjärjestöstä mukana on sen toimiva johto sekä usein hallituksen puheenjohtaja. Kullekin keskustelulle on varattu aikaa 2,5 tuntia. 

Ohjauskeskusteluun valikoituu vuosittain kahdesta kolmeen teemaa. Joka vuosi käydään läpi järjestön toiminta ja talous vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen avulla. Keskustelussa nostetaan esille lähetyksen peruslinjauksen Yhteinen todistus toimintaperiaatteet ja niiden toteutuminen järjestön ja kirkon välisessä yhteistyössä.

Lisäksi keskustellaan vuosittain vaihtuvasta teemasta. Vuosina 2020 ja 2021 vaihtuvana teemana oli koronapandemian vaikutus lähetysjärjestön työhön. Syksyllä 2022 keskusteltiin kansainvälisistä kumppanuuksista osana valmistautumista kohti vuoden 2024 lähetyskumppanuusneuvotteluita, joille kirkolliskokous on juuri myöntänyt rahoituksen. Lisäksi sopimusjärjestöillä oli vielä mahdollisuus antaa palautetta uudistetusta Yhteinen todistus 2023 -asiakirjasta. 

Ennen keskustelua sopimusjärjestöt toimittavat vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi raportin, jossa ne vastaavat edellä mainittuihin teemoihin. Kaikkien kolmen teeman osalta sopimusjärjestöjen toivotaan nostavat esiin sekä positiivisia että kriittisiä näkökulmia kirkon suuntaan. Ohjauskeskustelujen kuluessa kirkon edustajilla on puolestaan mahdollisuus esittää kysymyksiä ja palautetta lähetysjärjestöille. Ohjauskeskusteluista kirjoitetaan muistiot, jotka käsitellään piispainkokouksessa. Sekä järjestöjen raportit että muistiot ovat luettavissa täältä. 

Esiin nousseita teemoja

Syksyn 2022 ohjauskeskusteluissa esiin nousi erityisesti seuraavia teemoja. Yleisesti ottaen lähetysjärjestöjen talous on kestänyt pandemia-ajan hyvin. Toiminta sekä kotimaassa että ulkomailla on palautumassa koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Huolta herättää kuitenkin se, että seurakuntien kokoava toiminta ei ole palautunut ennalleen. Tällä on merkittävä vaikutus lähetysjärjestöjen niin sanottiin vapaaehtoiseen kannatukseen, eli esimerkiksi kolehtien ja myyjäisten tuottoon. 

Vuonna 2024 järjestään kirkon toiset kansainväliset lähetyskumppanuusneuvottelut. Ne tuovat Suomeen kirkon ja sen lähetysjärjestöjen kumppanikirkkojen ja -järjestöjen edustajia eri puolelta maailmaa. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni seurakuntalainen pääsisi kohtaamaan kansainvälisen vieraan ja että lähetyskumppanuusneuvottelujen myötä kirkon missionaarisuus vahvistuisi. Lähetyskumppanuusneuvottelujen yhtenä keskeisenä osana on kumppaneilta saatava palaute ja arvio kirkkomme lähetystyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta.

Kolmas esiin noussut teema on lähetys- ja globaalikasvatus. Lähetystyö ja kansainvälinen diakonia tarvitsee tukijoikseen innostuneita ihmisiä kaikista ikäluokista. Perinteisesti lähetys- ja globaalikasvatuksen kohteeksi on mielletty lapset ja nuoret, mutta myös aikuiset seurakuntalaiset kaipaavat lähetystietoisuuden vahvistamista. Sen vuoksi lähetys- ja globaalikasvatus kaipaa resursseja tuekseen. 

Lähetys ei enää pitkään aikaan ole suuntautunut Suomesta ja muualta pohjoiselta pallonpuoliskolta globaaliin etelään, vaan lähetys tapahtuu kaikkialta kaikkialle. Suomikin on lähetyskenttää. Raja lähetystyön ja evankelioinnin välillä on liudentumassa. Tiukan rajan vetäminen kansainvälisen ja kotimaisen työn välillä on tullut median murroksen myötä entistäkin ilmeisemmäksi: ulkomaille suuntautuvaa työtä tehdään myös Suomesta käsin. Nämä kehityskulut haastavat nykyistä lähetystyön mallia.

Ohjauskeskustelujärjestelmää kehitetään

Nykyinen perussopimusjärjestelmä ohjauskeskusteluineen on ollut käytössä vuodesta 2013 alkaen. Ohjauskeskusteluja on tänä aikana kehitetty, ja kehitystyötä jatketaan. Tavoitteena on, että ohjauskeskustelut voisivat entistä paremmin tukea myös seurakuntien työtä ja päätöksentekoa. Perussopimusjärjestelmän tunnettuutta seurakunnissa ja sen päättäjien piirissä pyritään kasvattamaan.

Tähän liittyy samalla palautejärjestelmän kehittäminen niin kotimaassa, erityisesti seurakuntatasolta, kuin kansainvälisiltä kumppaneiltakin.  Yksi konkreettinen keino kehittää järjestelmää edelleen on laatia uudistetun Yhteinen todistus -asiakirjan toimintaperiaatteitten toteutumiselle konkreettisia mittareita. Mittareiden pohjalta on mahdollista kerätä palautetta sekä seurakunnilta kotimaassa että kansainvälisiltä kumppaneilta. Näin perussopimuksen toteutumista voitaisiin arvioida ohjauskeskusteluissa paremmin ja tarkemmin.

Artikkeli Ohjauskeskusteluissa arvioidaan lähetysjärjestön ja evankelis-luterilaisen kirkon suhdetta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ajat muuttuvat – siispä tilastotkin

Tilastot on koottu lähes alusta asti samalla tavalla, jossa tuloluokkia on neljä: yksityislahjoitukset suoraan järjestöille, järjestöjen saamat testamenttilahjoitukset, seurakuntien tilien kautta kulkevat vapaaehtoislahjoitukset sekä seurakuntien talousarvioavustukset. Seurakunnat ovat käyttäneet näitä tilastotietoja päättäessään talousarvioavustusten jakamisesta. Erityisen tärkeä monille seurakunnille on ollut suoraan järjestöille annettujen yksityislahjoitusten osuus.

Vuosien varrella järjestöille on tullut yhä haasteellisemmaksi saada selville, minkä seurakunnan alueella lahjoittajat asuvat. Sitä, kuuluuko joku lahjoittaja kirkkoon vai ei, järjestö ei voi nykyisten yksityisyyden suojaa koskevien säädösten mukaan kysyä. Niinpä ensimmäinen vaihe tilastomuutoksessa oli, että päätettiin luopua seurakuntakohtaisesta tietojen kokoamisesta, koska se ei enää vastannut todellisuutta.

Päätös uudistuksesta pitkän prosessin tulos

Kirkon lähetystyön toimikunta antoi jo vuonna 2018 talousarvioavustusten jakamista koskevan suosituksen, jonka mukaan päätöstä tehtäessä ei tulisi keskittyä varainkeruuseen. Suosituksen mukaan arvioidessaan jakoperusteita oman seurakuntansa osalta, seurakunta tai seurakuntayhtymä voi käyttää seuraavia välineitä: 1. Järjestön rooli seurakunnan oman lähetystehtävän toteuttamisessa 2. Seurakunnan mahdollisuus osallistua järjestön lähetystoiminnan strategiseen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä järjestön päätöksentekoon 3. Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kannatustilasto.

Viimeisen osalta toimikunta suositti nimenomaan valtakunnallisen tilaston käyttämistä. Tämä oli selkeä linjauksen muutos suhteessa pitkään vallalla olleeseen käytäntöön, jonka mukaan seurakunnat ovat katsoneet nimenomaan oman seurakuntansa vapaaehtoisen kannatuksen tietoja.

Testamenttilahjoitukset ovat osa yksityishenkilöiltä saatua vapaaehtoiskannatusta suoraan järjestöille. Tällä tuloluokalla ei käytännössä ole ollut vaikutusta seurakuntien päätöksentekoon. Testamentit ovat myös hyvin epävarma tuloluokka, jossa vuosittaiset vaihtelut ovat varsin suuria.

Tiedot talousarvioavustuksen suuruudesta ja toisaalta seurakuntien tilien kautta kulkeva vapaaehtoiskannatuksen suuruudesta kukin seurakunta saa selville omasta kirjanpidostaan. Niinpä lopputuloksena on, että Kirkon lähetystyön keskuksen on mielekästä koota vain valtakunnallisia tietoja. Tämä tehdään edelleen järjestöittäin.

Samalla päätettiin aloittaa yhdessä sopimusjärjestöjen ja Kirkon lähetystyön toimikunnan kanssa tehtävä prosessi, jolla etsittiin uutta tapaa tuoda esille kirkon kansainvälisen työn taloudellinen panos. Valmistelijaksi kutsuttiin Lauri Haavisto, jolla itsellään on pitkä kokemus järjestöjen taloudenpidosta. Haaviston johdolla uudistuksen päälinjat haettiin vuoden 2021 aikana niin, että syksyllä toimikunta saattoi hyväksyä uuden tilastointipohjan.

Uudistuksen pääkohdat

• Luovutaan seurakuntakohtaisesta tilastoinnista
• Edelleen tulevat valtakunnalliset tiedot vapaaehtoisesta kannatuksesta sekä yksityisiltä että seurakunnilta, talousarvioavustuksista ja testamenteista
• Lisäksi tuloista ilmoitetaan: valtionapu, kirkkohallituksen avustus, kansainvälinen rahoitus, sijoitustoiminnan sekä toiminnan kautta tulevat tuotot ja kulut
• Näiden lisäksi: kansanopistotoiminta, elinkeinotoiminta, järjestön toiminta kotimaassa sekä Kirkkohallituksen antamat erillistehtävät (kuten raamatunkäännöstyö)

Vuotta 2021 koskevat taloustilastot kootaan siis uudella pohjalla. Siinä on kokonaan luovuttu seurakuntakohtaisesta tilastoinnista, mutta halutessaan järjestöt voivat julkaista sellaisen omalta osaltaan esim. vuosikirjan yhteydessä. Sen sijaan uudessa mallissa tulolähteitä tilastoidaan nykyistä enemmän. Jatkossa saamme paremman kokonaiskuvan järjestöjen taloudesta.

Tarkempi tilannekuva nyt mahdollinen

Muutoksen merkitys näkyy siinä, että aiemman koonnin mukaan kirkkomme on panostanut kansainväliseen työhön sopimusjärjestöjen kautta vuosittain noin 50 miljoonaa euroa, kun järjestöjen työhön käyttämä kokonaissumma on esim. vuonna 2020 ollut yli 95 miljoonaa euroa.

Erotus kuvastaa samalla sitä, mikä merkitys on seurakuntien ja yksityisten antamilla vapaaehtoislahjoituksilla. Valtion – ja usein myös kansainvälisen rahoituksen – edellytyksenä on omarahoitus. Tähän sopimusjärjestöt voivat käyttää juuri tuota vapaaehtoiskannatusta. Siten vaikkapa kolehteina saadut eurot voivat käytännön työhön muutettaessa kasvaa kolmin- tai nelinkertaisiksi, kun niitä käytetään omarahoitusosuutena.

Valtioin luottamus kansalaisjärjestöihin, myös uskopohjaisiin järjestöihin on vahva. 23 valtion ns. ohjelmatukea saavan järjestön joukossa Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura olivat suurimmat saajat ja viidentenä on Fida International (helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö). Lisäksi ns. hanketukea yksittäisiin kohteisiin ovat välillä hakeneet ja saaneet muutkin kirkon sopimusjärjestöt.

Järjestöjen kotimaantyön osalta tilastoihin tulee myös nykyistä enemmän tietoja. Tähän mennessä vaikkapa kansanopistotoiminta tai kustannustoiminta eivät ole näkyneet, vaikka ne ovat merkittävää toimintaa osalle järjestöistä. Uudistuneesta tilastosta saa siis entistä paremman kuvan järjestöjen työn laajuudesta samalla, kun lähetystyön ja kansainvälisen diakonian osalta näkyviin tulee järjestöjen koko panos.

Uusi tilastointimalli vaatii vähän opettelua

Uusi tilastointitapa haastaa järjestöjä, kutakin vähän eri kohdissa. Millään järjestöllä tilastoon tarvittavia tietoja ei saada napin painalluksella. Silti järjestöt ovat sitoutuneet toimittamaan tarvittavat tiedot, jotta voisimme yhdessä palvella seurakuntia paremmin.

Seurakunnissa on puolestaan totuttu vanhaan tilastoon ja sen käyttöön päätöksenteossa tavalla, jota uusi malli ei mahdollista. Uusi tilastointimalli tuo esille todennäköisesti myös uusia kysymyksiä. Siinä kaikilla osapuolilla on opiskeltavaa.

Lopultahan kyse on siitä, että kirkon työn perusta on seurakunnissa. Ne toteuttavat kirkon tehtävää, missiota. Tähän missioon kuuluu oleelliselta osaltaan liittyminen maailmanlaajan kirkon työyhteyteen. Tässä työyhteydessä sopimusjärjestöillä on keskeinen paikka ammattimaisina ja kirkon tehtävälle uskollisina palvelijoina.

Tilastot julkaistaan evl.fi/plus -palvelussa yleensä huhtikuussa, riippuen järjestöjen tilipäätösten valmistumisesta.

Lisätietoja voi kysyä evl-klk@evl.fi.

Artikkeli Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian taloustilastot uudistuvat julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetysjärjestöjen tukia vähennettiin naispappeuteen ja tasa-arvoon liittyvien näkemyserojen vuoksi.

Viime syksynä lähetysjärjestöjen avustukset nousivat uudelleen keskusteluun. Talousarviokäsittelyn yhteydessä hyväksyttiin Erkki Puhalaisen (Seurakuntaväki) tekemä ponsiesitys, jonka mukaan lähetystyöhön kohdistettava talousarviomääräraha ja jakoperiaatteet määritellään seurakunnan oman lähetysstrategian, kirkon linjausten ja suositusten pohjalta.

Tämän vuoden ensimmäisessä kirkkovaltuuston kokouksessa jätettiin lisäksi avustuksia koskeva aloite. Siinä esitetään, että seurakunnan tukeman lähetystyön on sitouduttava yhdenvertaisuuteen. Aloitteen takana ovat kaikki vihreiden, sosialidemokraattien, vasemmiston sekä osa nuorten ja partiolaisten ryhmittymän ja keskustan valtuutetuista.

Valtuustoaloitteen ensimmäisenä allekirjoittaneen Liisa Kuparisen (Vihreä kirkko – Tulkaa kaikki) mielestä lähetystyön avustuksia jaettaessa on otettava entistä vahvemmin huomioon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykset.

Kaikki eivät pidä pappisvirkaa yhdenvertaisuuteen liittyvänä kysymyksenä.

Aloitteen allekirjoittajien mukaan tukea pitäisi myöntää vain sellaisille lähetysjärjestöille, joiden periaatteet ovat yhdenmukaiset kirkon hyväksymien periaatteiden kanssa. Tämä koskee muun muassa kirkon virkakysymystä.

– Naisten pappeus hyväksyttiin Suomen kirkossa yli 30 vuotta sitten, mutta osa kirkon virallisista lähetysjärjestöistä ei edelleenkään hyväksy naisia papin virkoihinsa, eikä toimi naispappien kanssa yhteistyössä. En näe oikeaksi, että Jyväskylän seurakunnassa tuetaan toimintaa, joka ei ole kirkon arvojen, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien eikä seurakunnan ja kirkon strategian mukaista, Kuparinen toteaa.

Ponnen jättänyt Erkki Puhalainen on huolissaan avustusten jakautumisesta lähetysjärjestöille.

– Avustusten epääminen tietyiltä lähetysjärjestöiltä ei ole oikein, koska perussopimuksia lähetysjärjestöjen kanssa tehdessään kirkko on sitoutunut kohtelemaan järjestöjä yhdenvertaisesti.

– Ymmärrän hyvin, että kaikkien pitää toiminnassaan noudattaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, mutta en ymmärrä vaatimuksia yhteneväisestä ajattelusta asiassa, jossa kirkossakin lähdetään siitä, että uskonnollisella yhteisöllä on oikeus määritellä, mikä omaan näkemykseen kuuluu muun muassa naispappeuskysymyksessä. Seurakunnissa toimitaan seurakuntien käytäntöjen mukaisesti.

Puhalaista kismittää erityisesti se, etteivät kaikki ymmärrä, millaista työtä lähetysjärjestöt maailmalla tekevät.

– Ei sinne ole menty vain länsimaista ideologiaa tai virkakysymystä levittämään, vaan luomaan kirjakieltä, rakentamaan kouluja ja terveysklinikoita sekä julistamaan evankeliumia. Kaikki tämä tärkeä työ tehdään turhaksi leikkaamalla avustuksia, Puhalainen sanoo.

Konservatiivisina pidettyjen lähetysjärjestöjen avustukset ovat puhuttaneet kirkossa pitkään. Niihin lukeutuu Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Lähetysyhdistys Kylväjän lisäksi ruotsinkielinen Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland. Järjestöt ovat muun muassa perinteisen virkakäsityksen kannalla, jonka mukaan pappisvirka kuuluu kirkossa miehille.

Kaikki sopimusjärjestöt ovat sitoutuneet kirkon ja järjestöjen välisessä perussopimuksessa noudattamaan kirkon virkaratkaisua. Lähetysjärjestöiltä edellytetään, että toimiessaan yhteistyössä seurakunnan kanssa ne noudattavat kirkon virkakäsitystä ja seurakuntien käytäntöjä.

– Joissakin seurakunnissa on kiinnitetty huomiota siihen, palkkaako järjestö omaan työhönsä pappisnaisia. Tarkasti luettuna tätä perussopimus ei edellytä. On järjestöjä, jotka eivät palkkaa pappisvirkaan vihittyjä naisia, eivätkä näin ollen myöskään lähetä heitä lähetystyöhön, Kirkon lähetystyönkeskuksen johtaja Elina Hellqvist toteaa.

– Ristiriitaa aiheuttaa se, että kaikki eivät pidä pappisvirkaa yhdenvertaisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Toisille se on Raamattukysymys, toisille tasa-arvo- ja yhdenmukaisuuskysymys.
Hellqvistin mukaan seurakunnissa pitäisi pohtia, mikä on seurakunnan oma lähetysnäky ja millaista lähetystyötä omassa toiminnassa halutaan painottaa.

– Jokaisella seurakunnalla on oikeus valita se työ, jota tuetaan.

– Toivoisin toki, ettei lähetysmäärärahoilla pyrittäisi ratkaisemaan kotimaan kirkkopolitiikkaa, vaan kiinnitettäisiin huomiota siihen työhön, jota kansainvälisessä ympäristössä tehdään ja niihin hankkeisiin, joihin tukea annetaan, Hellqvist muistuttaa.

On paljon muitakin järjestöjä, jotka tekevät hyvää työtä maailmalla.

Yhteisen näkemyksen löytäminen lähetysjärjestöjen avustuksista ei ole helppoa. Aloitteen allekirjoittajat esittävät, että jatkossa Jyväskylän seurakunta tukisi vain niiden järjestöjen lähetystyötä, jotka ovat sitoutuneet kirkon virkakäsitykseen, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon.
Liisa Kuparisen mukaan avustuksia jaettaessa voitaisiin huomioida myös muut kuin kirkon viralliset lähetysjärjestöt. Tukea voitaisiin myöntää nykyistä enemmän esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavulle ja Herättäjä-Yhdistykselle.

– On paljon muitakin järjestöjä, jotka tekevät hyvää työtä maailmalla, Kuparinen sanoo.

Erkki Puhalainen uskoo vahvasti siihen, että kaikilla järjestöillä on paikkansa lähetyskentällä.

– Lähetysjärjestöillä on osin yhteisiä työaloja, osin erilaisia kutsumuksia ja tehtäviä. Kaikille toimijoille on varmasti tilaa. Karu tosiasia on, että maailman ihmisistä kaksi kolmesta ei ole nimellisesti kristitty, joten työmaata riittää, Puhalainen toteaa.

Kirkkovaltuustossa 12.1.2021 jätetty aloite on annettu työryhmän valmisteltavaksi. Vastaus aloitteeseen ja ponteen tuodaan kirkkovaltuuston käsiteltäväksi myöhemmin syksyllä.

Seurakunta päättää tuen saajat

Lähetystyö on kirkon perustehtävä, jota seurakunnat tukevat monin tavoin omassa toiminnassaan. Lähetystyöstä ulkomailla vastaavat kirkon sopimusjärjestöt: Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetys Sanansaattajat, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), Suomen Lähetysseura, Suomen Pipliaseura, Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF) ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kirkon kanssa solmittu sopimus velvoittaa järjestöjä noudattamaan toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttamaan kirkon lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita.

Seurakunnat tarvitsevat kirkon lähetysjärjestöjä oman lähetysvastuunsa toteuttamisessa. Seurakunnat päättävät kuitenkin itsenäisesti talousarviomäärärahojensa jakamisesta lähetystyöhön.

– Seurakunnilla on päätösvalta siihen, mitä lähetysjärjestöjä ne haluavat tukea, kertoo Jyväskylän seurakunnan lähetyksen ja kansainvälisen työn asiantuntija Ulla Klemettinen.

Päätösvalta koskee niin nimikkoyhteistyösopimusten solmimista kuin määrärahojen kohdentamista eri järjestöjen kesken.

– Viime kädessä lähetysmäärärahojen jakamisesta päättää kirkkovaltuusto, Klemettinen kertoo.

Jyväskylän seurakunta on tukenut kaikkia kirkon virallisia lähetysjärjestöjä ruotsinkielistä SLEFiä lukuun ottamatta. Tiivistä yhteystyötä tehdään myös Kirkon Ulkomaanavun kanssa.

Vuoden 2021 talousarviotuki lähetysjärjestöille on Jyväskylän seurakunnassa 447 844 euroa ja Kirkon Ulkomaanavulle 121 965 euroa. Merimieskirkolle osoitetaan 3 500 euroa.

Seurakunnalla on 38 nimikkoyhteistyösopimusta eri puolilla maailmaa. Seurakunta tukee muun muassa Hosainan kuurojenkoulun toimintaa Etiopiassa, raamattutyötä Kiinassa ja Lähi-idässä, orpolapsityötä Keniassa ja seurakuntatyötä Japanissa.

Jyväskylän seurakunnan tuki järjestöille vuonna 2021

Suomen Lähetysseura 295 577 euroa
Kirkon Ulkomaanapu 121 965 euroa
Kylväjä 53 741 euroa
Pipiliaseura 35 828 euroa
Sansa 31 349 euroa
Ev.lut. Kansanlähetys 22 392 euroa
SLEY 8 957 euroa
Merimieskirkko 3 500 euroa

Artikkeli Valtuutetut erimielisiä lähetysjärjestöjen avustuksista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tällä viikolla Turussa kokoontuva kirkolliskokous käsittelee kirkon avioliittokäsitystä. Kuinka mones kerta mahtaa olla kyseessä, vaikea sanoa, olen seonnut laskuissa. Ketä vihitään ja kuka vihkii, pitäisikö kirkon luopua koko vihkioikeudesta, ja kuinka perusteet puolesta ja vastaan löytyvät Raamatusta. Samat kysymykset ja perustelut kuumentavat taas tunteita. Esimerkiksi kirkollisen Kotimaa-lehden nettijuttu avioliittokäsityksen laajentamista koskevasta esityksestä sai peräänsä heti kirkolliskokouksen avajaispäivänä 155 kommenttia.

Avioliittokäsityksestä ja sen käsittelystä eri konklaaveissa, sekä kirkollisissa että maallisissa, saisi helposti yhden osan Ikuisia kertomuksia -kirjasarjan moderniin versioon. Itse asiassa aiheesta saisi koko sarjan, mutta tarjontaa on niin paljon, että muissa kirjoissa kannattaisi keskittyä muihin aiheisiin.

Naiset pappeina olisi yhden osan teema. Käsiteltäisiin sitä, miten pappeus alun perin naisille sallittiin, millaisia käytännön ongelmia asiasta arveltiin koituvan, ja kuinkas sitten kävikään. Kerrottaisiin, miten naiset ovat pikkuhiljaa vallanneet papin paikoista enemmistön, mutta vastustusta on edelleen, ja kirkon johtopaikoille pääsy on ollut nihkeää. Yhdessä tarinassa verrattaisiin sukupuolijakaumaa kirkossa vaikkapa pörssiyritysten johtopaikkojen jakaumaan, ja huomattaisiin, että kirkossa oikeastaan vain noudatetaan maan tapaa.

Omat osansa kirjasarjaan voitaisiin kirjoittaa kaikkien mielestä soveliaista lähetysjärjestöistä ja niiden tukemisesta, huolestuttavasta jäsenkadosta, huolestuttavasta taloustilanteesta ja niin ikään huolestuttavasta maallistumiskehityksestä. Jos kustantaja innostuisi, Ikuisia kertomuksia -sarjasta saatettaisiin tehdä ikuisesti jatkuva. Ikuisuusprojektit kun eivät kirkosta aivan heti lopu.

Artikkeli Ikuisia kertomuksia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.