Nyt toimin sosiaalialalla. Kortepohjassa sijaitseva Mahis on kuntouttavan työtoiminnan paja, joka on tarkoitettu työttömille. Ikähaarukka on laaja, 17-vuotiaista aina 64-vuotiaisiin asti.

Me työhönvalmentajat kannustamme ja tuemme kuntoutujia sekä yksilövalmennuksessa että ohjatessamme ryhmiä. Valmennettavat saavat itse valita henkilökunnasta sen, jonka kanssa haluavat lähteä yksilötyöskentelyyn. Asiakkaan luottamus luo yhteistyölle hyvän pohjan. Valmennettavat ideoivat millaista toimintaa pajassa toteutetaan.

Työn ja muunkin elämän kautta olen havahtunut siihen, että meillä pitäisi olla enemmän aikaa pysähtyä kuuntelemaan ihmistä. Kuuntelemisella tarkoitan, että kuulemme mitä toinen sanoo ja olemme siitä oikeasti kiinnostuneita. Nykyelämä on monesti niin kiireistä, että myös itsensä kuunteleminen unohtuu. Mitä minä haluan ja mitä tarvitsen? Lapsena ja nuorena kirjoitin päiväkirjaa. Sitten se unohtui vuosiksi. Toissa vuonna löysin kirjoittamisen uudelleen. Sen kautta ymmärrän paremmin, mitä minulle kuuluu.

Olen mielestäni aika hauska ja huumorintajuinen tyyppi. Eihän tyyppi, joka lukee päiväkirjasta ajatuksiaan itsekseen ääneen, voi olla muuta kuin hauska!

Näin merkinnät saavat oman ääneni ja niistä tulee vielä todempia. Vieraammassa porukassa olen tarkkailijaluonne. Ei voi olla keskipisteenä, kun pitää miettiä, mitä aikoo seuraavaksi kirjoittaa. Tutussa porukassa olen puhelias ja sosiaalinen.

Nelisen vuotta sitten aloin kokeilunhalusta vegaaniksi. Aiemmin lihansyöjänä minua ei kiinnostanut, mistä liha lautaselleni tulee. Muutos vegaaniksi herätti kiinnostuksen myös eläinten kohteluun ja oikeuksiin.

Ihmisten suhde eläimiin on merkillinen. Toisia kohtelemme parhaina kavereina, ja toiset saavat arvon vain sitä kautta mitä ja kuinka paljon ne tuottavat ihmiselle.

Artikkeli Hauska tyyppi lukee päiväkirjaa itsekseen ääneen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ruotsissa asuin kolmeen eri otteeseen 90-luvulla sekä vuosituhannen vaihteen jälkeen. Työskentelin pisimpään Tukholman metrossa lipunmyyjänä.

Pidän itseäni kansalaisopiston suurkuluttajana, niin runsaasti kursseja mahtuu vuosien varrelle. Laulaminen on intohimoni ja harrastan sitä sekä yksin että ryhmissä.

Minulla on yhteiskristillinen tausta ja vuosien kokemus vapaaehtoistyöstä eri seurakunnissa ja yhteisöissä. Kuulun näkövammaisille tarkoitetun Henki&elämä-äänilehden lukijatiimiin. Ylistyslauluiltojen johtamisen lisäksi olen toiminut englannin ja ruotsin kielen tulkkina eri tilaisuuksissa.

Nyt olen ollut työttömänä muutaman vuoden. Sisäilmasairastuminen ja astma rajoittavat työnhakuani, koska terveitä työtiloja on vähän.
Suoranainen lottovoitto oli, kun pääsin tammikuussa kuntouttavan työtoiminnan kautta Sepän Kipinään aulaemännäksi. Siellä on terve ilma hengittää ja mukava työyhteisö.

Tämä työ on minun juttuni. Olen ihan liekeissä. Sosiaalisena ihmisenä parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen. Työhistoriaani katsoessani huomaan, että olen aina halunnut työskennellä ihmisten parissa ja auttaa muita. Ystäväni ja perheeni tietävät, että tekisin mitä vain heidän puolestaan.

Arvostan ilon tuottamista toisille ja hyviä ihmissuhteita enemmän kuin rahaa. Toivon tulevaisuudelta lisääntyvää terveyttä ja vakituista työpaikkaa.

Minua pelottavat yhteiskuntamme koventuneet arvot ja kahtiajakautuminen. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu näyttää kasvavan, kun taas myötätunto toisia kohtaan tuntuu vähenevän.

Minulle ihmisarvo on tärkeämpi kuin ihmisen tuottavuusarvo. Elämässä ei kaikki aina mene niin kuin Strömsössä, kuka tahansa voi yllättäen menettää terveytensä tai työnsä. Siksi tarvitsemme lisää armeliaisuutta ja lähimmäisenrakkautta.

Artikkeli Aulaemännän pesti kuin lottovoitto julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.