”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (Matt. 23:37, Luuk. 13:34)

Vähän ennen kuolemaansa Jeesus katselee rakasta kaupunkiaan, joka on kapinoinut Jumalan Sanaa vastaan ja hylännyt ylhäisen Isän toistuvat kutsut. Jeesus tietää Jerusalemin tulevan kohtalon ja suree. Pian asukkaat tappaisivat hänet kuten monet profeetat aiemmin, ja näin luopuisivat ainoasta todellisesta turvastaan.

Kun Jeesus suuntaa sanansa Israelille, hän valitsee tietoisesti äidillisiin ominaisuuksiin viittaavan kuvan Jumalasta.

TARKKA NOKKIMISJÄRJESTYS

Kana polveutuu punaviidakkokanasta, joka elää yhä villinä Aasiassa. Varhaisimmat tiedot kesyistä kanoista ovat noin 4 500 vuoden takaa. Eurooppaan ensimmäiset kanat tulivat 1 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Suomessa kanojen pito kotieläimenä yleistyi 1900-luvun alussa. Nyt meillä on enemmän kanoja kuin ihmisiä.

Tyypillistä kanoille on tukeva vartalo, vahva kaula ja paksu nokka. Monia lajeja on kesytetty ja niitä tarhataan lihan tai munien takia.

Kana-sana on nimitys, joka tarkoittaa naaraan lisäksi koko lajia. Siitä taas seuraa, että myös kukko on kana.

Kukko on koiraspuolinen kana, joka tuo mieleen Kristuksen kärsimyksen ja piinaviikon tapahtumat.

Kanat pitävät yhteyttä toisiinsa kotkottamalla, uhkaavista tilanteista ne varoittavat äänimerkeillä. Kana on yhteisöeläin. Luonnollisessa ryhmässä on 5–20 kanaa ja muutama kukko, ja sen sisällä vallitsee tarkka arvojärjestys. Nokkimisjärjestys ratkaistaan mahtailueleillä.

SAMASSA LAULOI KUKKO

Kukko viestii kiekumalla hieman ennen auringonnousua. Se on kuin kello, joka julistaa päivän alkaneeksi. Valon lisääntymisen laukaisemalla reviirilaulullaan eläinmaailman macho ilmoittaa olevansa oman alueensa hallitsija.

Raamatusta koiraspuolinen kana tuo mieleen Kristuksen kärsimyksen ja piinaviikon tapahtumat.

Monien keskieurooppalaisten ja joidenkin suomalaisten kirkkojen tornissa tai katolla komeilee kirkonkukko. Entisaikaan sellainen saattoi olla myös asuintalossa vartioimassa rakennusta tulipalolta ja muulta pahalta.

Kirkkotaiteessa kukkoa on käytetty symboloimassa valvomista ja hengellistä valppautta. Kristityn tulee olla aina valveilla, saapuu Herra sitten illalla, keskiyöllä, kukonlaulun aikaan tai aamun jo valjettua.

”Pietari kielsi taas, ja samassa lauloi kukko.” (Joh. 18:27)

Aivan kuten mestarinsa kieltänyt Pietari havahtuu kukonlauluun ja kohtaa Herransa katseen, samoin kirkonkukko opastaa etsimään anteeksiantamusta evankeliumista, jota pyhässä tilassa julistetaan.

Lue koko Kotikirkko-lehti!

Artikkeli Raamatun linnut: Kana on Jumalan äidillisyyden symboli julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.