Mutta nyt: Tämä kaupunki tarvitsee useamman kuin yhden muurinaukossa seisojan, sillä paikattavaa riittää.

Olin lukaissut Nehemian kirjan sivuilta Israelin muurinrakentajista, joiden takana Jerusalem oli raunioina. Sen kaatuneita torneja vihollinen tähyili helppona suupalana. Siksi kädet kannattelivat työvälineitä, ja miekka roikkui vyöllä.

Emme itsekään saa jäädä omilla vartiopaikoilla hämmästelemään tai kauhistelemaan taakse jäänyttä tai tulevaa. Suomalaiseen mentaliteettiin on valahtanut aivan liikaa mielensä pahoittajan antisankaruutta.

Turha epäillä, ettetkö sinä, minä ja koko Kouvola olisi ”näitä aikoja varten” löytämässä sille kuuluvia vahvuuksiaan. Astut vain peilin eteen.

VUOSI sitten sain vierailla Etelä-Ranskassa tyttären asemapaikalla missionuorten historiallisessa linnassa. Huoneessa odotti päähän sopiva pahvikruunu. Se symboloi todellista identiteettiä ja asemaamme: olemme kuninkaallisia (1. Piet. 2:9), emme siis mitä hyvänsä. Kruunu auttoi muistamaan, mitkä oikeudet kuuluvat Kunnian Kuninkaan pojille ja tyttärille. Meidän tulee käyttää sitä auktoriteettia, mikä meille on annettu. Siinä vihollinen on lyöty.

Jokaisen tulee myös oppia Jumalan äänen kuulemista. Aiheesta kirjaa työstävä yhdysvaltalainen Kelin Lee saattaa huokaista matkalla kauppaan, miten monta ruokavierasta tuleekaan tänään syömään. Ei tule hävikkiä. Jumala haluaa puhua meille jokaiselle, siis korvat auki.

Prosessiin liittyy kaikille osapuolille anteeksipyytäminen ja -antaminen sekä anteeksiannon vastaanottaminen. Juuri tuo viimeisin kohta voimaannuttaa perinteiset pyyntörukoukset uusiin sfääreihin. Kuorma hartioilta väistyy, ja kun Raamatun lupaukset ja totuudet vielä omistetaan uskossa, vuorten liikahtelua voi alkaa odotella.

OLENNAISTA on ymmärtää, että kyse on laillisesta oikeusprosessista. Emme toivo tai ehdottele. Meillä on juridinen suoja, kun anteeksianto on poistanut vihollisen lailliset oikeudet vedota kelvottomuuteemme. Siksi Kouvola nousee, sen työntekijät saavat täyttyä rohkeudella, ilolla ja osaavuudella. Kun me kaikki seisomme omilla paikoillamme muurinaukoissa, kuka voisi meille mitään.

Kirjoittaja Martti Kivistö on eläkkeellä oleva toimittaja Kouvolan Myllykoskelta.

Artikkeli Muurinaukossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.