Eräänä pääsiäisenä munien saalistajat löysivät yllätyksekseen keittiön pöydän alle teipatun salaperäisen avaimen, johon oli kaiverrettu numero, ja mukana oli myös jänön omin käpälin kirjoittama viesti: ”Ken oven tämän aukaisee, hän suklaamunan syödä saa. Siis riennä taloon avaraan, joss’ matkalippuja ostetaan.”

Viesti aiheutti etsijöille aivosumua, mutta ankaran pohdinnan jälkeen he äkkäsivät, että suippokorva oli tehnyt pesänsä kotimme lähellä olevan rautatieaseman säilytyslokeroon. Pupu siis onkin VR:n miehiä!

Lisäksi jänöjussi kuuluu tietojemme mukaan Pupulan ev.lut. seurakuntaan ja sopii vakaumuksensa vuoksi mainiosti pääsiäisen vertauskuvaksi. Sen pesäkolo on pimeä maakuoppa, joka muistuttaa Jeesuksen viimeistä leposijaa. Sieltä pupu pomppaa esiin, kuten Herra haudastaan.

Pupun etujalat ovat lyhyemmät kuin takajalat. Siksi se juoksee ylämäkeen nopeammin kuin pirullinen ketun kehveli.  Niin se pystyy karistamaan kiusaajansa jäljiltään.

Minua ei aina huvita juosta ylämäkeen. Mutta jos kerran pupu – niin miksen minäkin! Sillä tavalla tuo munien jakelija sopii meille malliksi. Ajattelehan pupun nöyrää asennetta elämäsi vaikeina hetkinä ja miettiessäsi hiljaisen viikon tapahtumia. Pääsiäisenä saat sitten iloita Vapahtajan ylösnousemuksesta niin kuin pesästään pomppaava pupu.

Lasse Karppela
kappalainen, Kouvolan seurakunta
Kirjoittaja pomppii tilaisuudesta toiseen Kouvolan seurakunnassa

Artikkeli Pääsiäispupu onkin VR:n miehiä! julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Vapaat vaalit ilmentävät vapautta, jota ei ole saavutettu ja ylläpidetty uhrauksitta, vaan jota on yhteisvoimin rakennettu ja puolustettu. Euroopan pelottava nykytilanne kirkastaa maamme vapauden ja demokratian merkitystä. Viime vuodet eduskunta on joutunut toimimaan poikkeuksellisissa oloissa. Kiitos kautensa nyt päättäneille työstä yhteiskuntamme hyvinvoinnin ja turvallisuuden hyväksi. Vaaleissa nyt valituiksi tuleville toivotamme voimia, viisautta ja siunausta tehtäväänsä.

Huhtikuun ensimmäinen sunnuntai on tänä vuonna paitsi vaalisunnuntai myös palmusunnuntai, jota seuraa hiljainen viikko, Jeesuksen Via Dolorosan seuraaminen kohti pääsiäistä. Palmusunnuntaina muistetaan Jerusalemiin aasilla ratsastavaa Jeesusta, jota kansanjoukko tervehtii palmunoksia heiluttaen.

Kotiovillemme tuulahduksen palmusunnuntaista tuovat pajunoksia heiluttavat virpojat. Eräällä lapsella ovellamme sanallinen osuus hoitui ytimekkäästi: ”Virvon varvon, mulle palkka”. Nämäkin sanat välittivät pääsiäisajan iloa ja kaikuja perinteisemmistä virpomisista, joissa myös Jumalan siunausta toivotettiin.

Palmusunnuntain ja koko pääsiäisen sanomassa on kysymys myös vallankäytön ytimestä ja vapaudesta. Vanhan testamentin ennustusten mukaan Jumalan lähettämän vapauttajan, Messiaan, oli määrä saapua aasilla ratsastaen pyhään kaupunkiin. Jeesus omalla saapumisellaan liittyy noihin ennustuksiin. Aasi on inhimillisen, oikeudenmukaisen, vapautta ja rauhaa rakentavan kuninkaan ratsu. Jeesus ei antanut mallia yksinvallasta, vaan kutsui kansaa seuraajikseen, toteuttamaan palvelevaa ja vapautta puolustavaa yhteisen vastuun kantamista. Tämä tie vei Jeesuksen ristille, ja meitäkin joskus vaikeuksiin, mutta tämä tie on myös ylösnousemuksen ihmeen ja toivon tie.

Artikkeli Vapauden juhla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Käsitys koko pelastuksesta on muuttunut nopeasti. 1500-luvulla ihmisten keski-ikä oli hurjan paljon lyhyempi kuin nyt. Sairasteltiin ja kuoltiin ihan eri tahtia. Kun elämä oli useimmille lyhyt, kurja ja epäreilu, oli paikallaan miettiä koko ajan tulevaa pelastusta. Oli lohdullista ajatella taivasta ja helvettiä ja toivo oli pääasiassa laitettava siihen, että jokin mukava ja oikeudenmukainen juttu seuraisi tämän elämän jälkeen. Kaikenlainen kärsimys, kuolema ja kurjuus ovat yhä ihmisen riesana, mutta iloisia aikoja ja puuhaa on nyt niin paljon enemmän, että harva tässä ehtii mitään kuoleman jälkeistä pohtimaan.

Nyt vuonna 2022, kun ihmisiltä kysyy mitä on pelastus ja mistä he haluavat pelastua, aika monelta menee sormi suuhun. Sitten, kun vastauksia alkaa tipahdella, niin taivaanportista ei puhuta enää mitään. Nyt halutaan pelastus asuntolainasta, lasten murehtimiselta, luontokadolta, sodilta, diktaattoreilta, avioerolta ja ulkonäköpaineilta. Pelastuksesta on tullut arkinen asia.

Näitä miettiessä luin (HS kuukausiliite 10/22) hauskan artikkelin Lego-ukoista. Muistan hämärästi lapsena, kun sain käteeni ensimmäisen. Ne oli luotu tarpeeseen. Legorakennelmiin haluttiin elämää. Ongelma oli sama, jota arvellaan Luojan poteneen, kun katsoi luomaansa maailmaa. Vähän yksinäinen ja tylsä leikki, jos ei ole jotain ukkeleita. 1978 syntyi ensimmäinen Lego-ukko. Hän oli poliisi. Tätä on seuranneet tuhannet erilaiset hahmot. Nyt on sairaanhoitajia, palomiehiä, rallikuskeja, prinsessoita, opettajia ja elokuvista tuttuja hahmoja. Nyt ihminen on luonut Lego-ukkoja niin paljon, että niiden lukumäärä maapallolla ylittää ihmisten lukumäärän. Lego-ukoilla, -akoilla ja muilla hahmoilla on muitakin mielenkiintoisia ihmisen kaltaisia piirteitä. Ne koostuvat kolmesta osasta: jaloista, ylävartalosta ja päästä. Osia voidaan vaihtaa eri hahmojen kanssa keskenään.

Luoja luo jatkuvasti uutta. Jospa ihmiseenkin saisi liitettyä joitakin Lego-hahmojen erinomaisista ominaisuuksista. Jos olisimme kuin he, olisimme kaikki saman mittaisia ja osiamme voitaisiin vaihtaa keskenään. Jos ihmiseen voisi välillä vaihtaa toisen ihmisen jalat, keskivartalon tai pään, ottaisin mielelläni tunniksi Mika Aaltolan tai Sauli Niinistön kotelon ja koettaisin miettiä miltä elämä nyt näyttää. Keskivartalo voisi olla jonkun tanssijan ja jalat nyt voisi olla kenen vaan 20 vuotta nuoremman huippu-urheilijan. Olisi ketterämpää kulkea.

Ihminen on luotu jostakin syystä paljon heikommista aineista, kuin Lego-toverimme. Satakiloinen ihminen ei puristu kahdestasadasta litrasta öljyä. Lego-hahmokaan ei kestä mitä tahansa, mutta rikki ne eivät mene kovissakaan leikeissä. Ne voivat ajaa ralliautolla päin seinää ja joutua hurjiin sotiin ilman, että saavat naarmuakaan. Jos ihminen on Legojen luoja ja Luoja on luonut ihmisen, ketjusta ei seuraa, että Legoja tarvitsisi ihmisen pelastaa. Ja vaikka tarvitsisi, ei ihminen siihen pystyisi, koska Legot ovat muovia ja siksi ikuisia. Elollinen maailma on toisenlainen.

Lapsena leikin paljon sotaleikkejä. Niissä oli joskus Legojakin mukana, mutta enemmän muovisia sotilaita. Ne kaatuivat tykillä ja rautakuulilla, mutta kun kaikki olivat kaatuneet, ne saattoi nostaa taas pystyyn uutta sotaa varten. Ihmisen aika on kuulemma kuin ohi kiitävä hetki. Elämä on hauras. Joku nostaa kuitenkin kuolleena taisteluissa tai myrskyissä kaatuneen. Ainakin ihminen yhä usein rukoilee ja pyytää, auta ja pelasta.

Ps. Lapsena meni kengät helposti vääriin jalkoihin. Kerran joku aikuinen murjaisi, että älä nyt nauhoja turhaan avaa, vaihdat vain kenkiin tulevat jalat keskenään. Tämä ei onnistuisi edes Lego-ukoilta.

Pakina julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2022.

Artikkeli Ukko, akka ja ikuinen elämä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

TUNTEET eivät valehtele, sanotaan. Mutta tunteet vaihtelevat. Valintojen äärellä on kyllä hyvä pysähtyä ja antaa tunteen kertoa mikä olisi hyvä polku. Mutta hyväkin tunne voi johtaa harhaan, koska seuraava hetki voi tuoda tullessaan myrskyn, joka muuttaa tunteemme kokonaan. Tämän olemme kaikki saaneet oppia pandemian ja Eurooppaan tulleen sodan kautta. Tunne ei voi olla kaiken pohjana. Ei rakkainkaan ihmissuhde perustu vain hetken tunteeseen, tarvitaan sitoutumista, tahtomista mennä yli vaikeidenkin aikojen. Siksi suomalainen vihkikysymys on niin oivallinen. Tahdotko? Pelkkä tunne ei riitä kompassin suunnaksi, tarvitaan jotakin joka ei heilu hetkestä toiseen.

OMAN elämän vaikeimpien aikojen keskellä on ollut suuri siunaus, että on ystäviä, jotka nostavat sohvalta kävelylle, kun ei itse jaksa. Rakas perhe, joka pysyy siinä ihan lähellä omien heikkouksien tullessa näkyviksi, välittämisen kääntyessä urputtamiseksi. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja rakastaa meitä. Mekin saamme rakastaa toisiamme ja rakentaa hyvää elämää yhdessä. Valitettavasti maailmassa tunteiden lisäksi myös ihmissuhteet muuttuvat. Jos kiintopisteemme elämässä on toinen ihminen, voi tämän menetys viedä kyvyn navigoida eteenpäin. Kadotamme koko kompassin. Jeesuksen mukaan Raamatun suurin käsky ei ole ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.”

SUURIN käsky on: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken.” Siinä on kutsu, joka ei katoa; suunta, joka ei heilahtele; suhde, joka ei lopu. Jumala on muovannut meidät jokaisen erityiselle paikalle ja kutsunut meidät ottamaan Jeesuksen johtamaan elämäämme. Ei vain sanoina kirjan sivulla, vaan elävänä Henkenä meidän sisällämme vaikuttamassa päätöksiimme, reaktioihimme, suunnitelmiimme ja kompassin suunnan hakemiseen. Jeesus on se kiintopiste, joka pysyy; kallio, joka ei murru jalkojen alta. Pääsiäisenä maa järkkyi, taivaat pimenivät, temppeli tärisi ja hautakivi vieri pois. Jeesus ei hävinnyt, ei hylännyt, ei johtanut harhaan. Hän elää.

Artikkeli Kompassi hukassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mutta nyt: Tämä kaupunki tarvitsee useamman kuin yhden muurinaukossa seisojan, sillä paikattavaa riittää.

Olin lukaissut Nehemian kirjan sivuilta Israelin muurinrakentajista, joiden takana Jerusalem oli raunioina. Sen kaatuneita torneja vihollinen tähyili helppona suupalana. Siksi kädet kannattelivat työvälineitä, ja miekka roikkui vyöllä.

Emme itsekään saa jäädä omilla vartiopaikoilla hämmästelemään tai kauhistelemaan taakse jäänyttä tai tulevaa. Suomalaiseen mentaliteettiin on valahtanut aivan liikaa mielensä pahoittajan antisankaruutta.

Turha epäillä, ettetkö sinä, minä ja koko Kouvola olisi ”näitä aikoja varten” löytämässä sille kuuluvia vahvuuksiaan. Astut vain peilin eteen.

VUOSI sitten sain vierailla Etelä-Ranskassa tyttären asemapaikalla missionuorten historiallisessa linnassa. Huoneessa odotti päähän sopiva pahvikruunu. Se symboloi todellista identiteettiä ja asemaamme: olemme kuninkaallisia (1. Piet. 2:9), emme siis mitä hyvänsä. Kruunu auttoi muistamaan, mitkä oikeudet kuuluvat Kunnian Kuninkaan pojille ja tyttärille. Meidän tulee käyttää sitä auktoriteettia, mikä meille on annettu. Siinä vihollinen on lyöty.

Jokaisen tulee myös oppia Jumalan äänen kuulemista. Aiheesta kirjaa työstävä yhdysvaltalainen Kelin Lee saattaa huokaista matkalla kauppaan, miten monta ruokavierasta tuleekaan tänään syömään. Ei tule hävikkiä. Jumala haluaa puhua meille jokaiselle, siis korvat auki.

Prosessiin liittyy kaikille osapuolille anteeksipyytäminen ja -antaminen sekä anteeksiannon vastaanottaminen. Juuri tuo viimeisin kohta voimaannuttaa perinteiset pyyntörukoukset uusiin sfääreihin. Kuorma hartioilta väistyy, ja kun Raamatun lupaukset ja totuudet vielä omistetaan uskossa, vuorten liikahtelua voi alkaa odotella.

OLENNAISTA on ymmärtää, että kyse on laillisesta oikeusprosessista. Emme toivo tai ehdottele. Meillä on juridinen suoja, kun anteeksianto on poistanut vihollisen lailliset oikeudet vedota kelvottomuuteemme. Siksi Kouvola nousee, sen työntekijät saavat täyttyä rohkeudella, ilolla ja osaavuudella. Kun me kaikki seisomme omilla paikoillamme muurinaukoissa, kuka voisi meille mitään.

Kirjoittaja Martti Kivistö on eläkkeellä oleva toimittaja Kouvolan Myllykoskelta.

Artikkeli Muurinaukossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tule tutustumaan yhteisöllisyyden nousevaan trendiin. Voit kokea elämän rosoisuutta puoliksi raivatun keittiön pöydän ääressä, elämän projektit saavat nyt olla kesken. Sinulle on tarjolla aikaa ja iso kuppi kahvia. Ilman filttereitä kohdattaessa saat jakaa myös vuosien tuomat uurteet ja kolhut ja iloita yhdessä siitä vapaudesta, joka jaetussa epätäydellisyydessä on.

Tule lukemaan miten Jumalan täydellinen rakkaus peittää meidän epäonnistumisemme. Raamattu on auki kovakantisena, pokkarina ja puhelimen sinertävällä näytöllä. Yhdessä voimme lukea ja ymmärtää, että Jeesus lahjoittaa uuden alun ja uuden huomisen. Iloinen puheensorina täyttää kodin.

Raamatusta aukeaa kohta asunnon rakentamisesta.

Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
(Joh. 14:2)

Jumala itse on valmistelemassa asuinpaikkaa meille. Saan oman huoneen yhteisessä asunnossa, jossa Jumala on aina kotona. Varaa sinäkin huone, tilaa riittää. Kaikki on jo valmiiksi maksettu.

Tule rukoilemaan ääneen tai hiljaa, isosti tai varovasti. Rukous liittää meidät olohuoneen upottavalla sohvalla istuvat maailmanlaajuiseen uskovien rinkiin.

”Jeesus, olet itse luvannut olla siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu nimessäsi. Kiitos että rakastat meitä keskeneräisiä. Opeta ymmärtämään, mitä tarkoittaa seurata sinua koko elämällä. Kiitos että haluat kuulla meitä ja myös puhua meille.”

Voisitko sinäkin avata kotisi ovet ja kutsua ystäväsi kahvin ääreen lukemaan sanaa ja jakamaan elämää vaikka sitten keskeneräiseen keittiöön pöydän ääreen? Siinä on seurakunnan pienoismalli valmiina: keskinäinen rakkaus, Raamatun sana, rukous ja toisten mukaan kutsuminen.

Artikkeli Avoimet ovet sydämeen asti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suomi ei siis syntynyt 100 vuotta sitten, mutta uuteen itsenäiseen elämänvaiheeseen maamme tuolloin lähti. Nuori valtio on joutunut maksamaan kalliin hinnan vapaudestaan. Suomen vapaus lähes tukahtui alkuunsa sisällissotaan ja maailmansodan melske oli tuhota maamme. Sisäiset ja ulkoiset epävarmuudet – usein toisiinsa kietoutuneina – ovat myös tämän päivän ja tulevaisuuden kysymyksiä.

Menneiden vuosikymmenten jäljiltä on suomalaisilla monia taakkoja kannettavanaan. Itsenäisyyden alkuaikojen ristiriitojen selvittelylle on yhä tarvetta. Sankarihaudat muistuttavat palvelualttiudesta isänmaan hyväksi, mutta myös edelleen jatkuvasta surusta ja kaipauksesta.

Jeesuksen opetuksen mukaan vain totuus voi tehdä vapaiksi. Totuus menneisyydestä ei aina silitä meitä myötäkarvaan. Kuitenkin kristittyinä uskomme, että Jeesuksen tarkoittama vapauttava totuus on ennen muuta uuden alun mahdollisuuksia antava, Luojasta lähtöisin oleva hyvyyden voima. Siniristilippujen kansa voi tämän vuoksi katsoa luottavaisesti eteenpäin.

Vapaus on perusarvo myös perustuslaissamme: ”Jokaisella on oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”. Vapaus kuitenkin tarvitsee mukaansa vastuun. Suomi 100 -teema ”Yhdessä” muistuttaa yhteisvastuun merkityksestä. Itsenäisyyttä arvostamme parhaiten toimimalla yhdessä sen hyväksi, että vapauden ohella saisivat toteutua muutkin perustuslakimme perusoikeudet, esimerkiksi yhdenvertaisuus, oikeusturva, oikeus työhön ja sosiaaliturva.

Suomi on hyvä maa. Saamme juhlia 100-vuotiasta isänmaatamme kiitollisin ja toiveikkain mielin. Jumala meitä siunatkoon ja varjelkoon.

Artikkeli Vapaina ja yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.