Jyväskylässä nykyään asuvat Sara-Aurora Kalliomäki, 18, ja Olli Markonsaari, 21, ovat tulleet kertomaan raskaista lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan. Kalliomäki ja Markonsaari eivät tunne entuudestaan toisiaan, mutta sanovat voivansa samaistua toistensa kokemuksiin.

Kalliomäen kohdalla kiusaaminen alkoi jo ennen koulua, hänen ollessaan vasta päiväkoti-iässä.

– Minulla on ylipäänsä hyvin hatarat muistikuvat lapsuus- ja kouluvuosilta. Olen sulkenut paljon asioita varmasti tietoisesti pois mielestäni.

– Sellainen tapaus on kuitenkin jäänyt mieleeni, että erään kerran kaverini piti lyödä yhtä tyttöä lapiolla, ennen kuin tämä hellitti kuristusotteen kurkustani.

Kalliomäellä on muitakin hyvin ahdistavia varhaislapsuuden ja nuoruuden kokemuksia. Hän kertoo, että kiusaamisen alettua sitä jatkui vuosikausia. Kiusaamisen päiväkodissa aloittanut ryhmä pysyi kasassa yläkoulun yhdeksännelle saakka.

– Jouduin ryhmän silmätikuksi esimerkiksi uninallesta, jota halusin kantaa mukanani koulussa. Sitä ei hyväksytty ollenkaan, vaan kyseltiin jatkuvasti, että ”miksi sinä oikein haluat olla tuollainen?”.

Myöhemmässä vaiheessa mukaan tuli myös netti, jossa levitettiin muun muassa Kalliomäen kasvokuvalla varustettuja meemejä. Yhden kerran häntä uhattiin myös puukolla.

– Opettaja otti meidät kolme, minut, puukonheiluttajan ja teräaseen omistajan juttusille. Sitten he kolmestaan päättivät, että se olin minä, joka ylireagoin siinä tilanteessa.

Olli Markonsaareen kohdistunut kouluväkivalta lisääntyi vähitellen. Suurin osa kiusaamisesta oli laadultaan henkistä ja Markonsaaren arvion mukaan noin kolmasosa siitä fyysistä.

– Kiusaaminen alkoi suurin piirtein neljännen luokan paikkeilla ja kärjistyi todella pahaksi, kun olimme kuudennella. Yläkoulussa fyysinen satuttaminen oli jo jokapäiväistä. Minua hakattiin ja tönittiin, eikä kukaan aikuisistakaan puuttunut siihen.

 Haluan muistuttaa muille kiusatuille, että kiusaaminen ei ole sinun oma syysi.

Markonsaaren kokemassa kiusaamisessa väkivallan tunne oli alati läsnä.

– Erään kerran minut tönittiin koulussa rappuset alas. Sen seurauksena sain vammat, joiden vuoksi minulla on vasemmassa jalassani välillä vieläkin voimakasta hermosärkyä. Joudun aika ajoin käyttämään vuosien jälkeenkin apunani kävelykeppiä.

Nykyään Jyväskylän ammattikoulussa nuorisotyötä opiskeleva Markonsaari ja media-alan opiskelija Kalliomäki eivät halua penkoa menneisyyttä katkeruuden takia.

He esiintyvät molemmat Jyväskylän seurakunnan Yhteisvastuukeräyksestä saaduilla varoilla toteuttamalla videolla, jossa haastatellaan muitakin kouluväkivallan uhreja.

Motiiviksi rankkojen kouluaikojen muisteluun Markonsaari ja Kalliomäki kertovat vastaavassa tilanteessa olevien auttamisen. Kalliomäen viesti on se, ettei kiusatuksi tullut saa missään nimessä syyttää kohtaamastaan huonosta käytöksestä itseään.

– Haluan muistuttaa muille kiusatuille, että kiusaaminen ei ole sinun oma syysi. Kerro jollekin tilanteestasi, älä ole yksin, Kalliomäki vetoaa.

Vaikka hän itse ei kokenut koulun henkilökunnan puuttuneen kiusaamiseen, painottaa Kalliomäki, että juuri opettajien vastuulla olisi toimia.

– Kaverit ja vanhemmat voivat tietysti auttaa myös, mutta kyllä koulun tulisi olla yhteydessä lopulta vaikka poliisiin, jotta henkinen tai fyysinen väkivalta saataisiin loppumaan.

Oman menneisyytensä osalta molempien muistoissa korostuukin juuri koulujen kyvyttömyys puuttua heidän tilanteeseensa. Tappouhkauskaan saanut koulua ottamaan Markonsaaren asiaa omakseen.

 Vasta poliisien tultua mukaan koulussa herättiin ja tappouhkauksen tehneisiin kiusaajiin otettiin yhteyttä.

– Opettajat tiesivät uhkauksesta, mutta eivät tehneet asialle aluksi juurikaan mitään. Kestin yksin ne piinaavat kolme kuukautta. Sitten poliisit saatiin mukaan selvittämään asiaa.

– Vasta poliisien tultua mukaan koulussa herättiin ja tappouhkauksen tehneisiin kiusaajiin otettiin yhteyttä.

Kiusaajat tajusivat hänen mukaansa vasta poliisin yhteydenoton jälkeen, miten vakavassa paikassa he olivat ja muuttivat käytöstään ainakin jonkin verran parempaan suuntaan.

Markonsaari myös viilteli itseään avoimesti koulupäivän aikana koulun käytävällä.

– Jos kysyt, että miten jaksoin ne kouluvuodet, niin vastaan, etten oikeastaan jaksanutkaan. Minulla oli kolme itsemurhayritystäkin.

Varhaislapsuudessaan kiusatuksi tuleva lapsi ei välttämättä aina ymmärrä kaltoinkohteluaan, vaan erehtyy luulemaan sitä aivan normaaliksi toiminnaksi. Näin kävi myös Sara-Aurora Kalliomäelle, jolle opettajat tulivat kertomaan hänen tilanteestaan.

Pahaan ja ikävään käytökseen ei puututtu kovalla kädellä.

– He sanoivat, että ”tajuatkö sä Sara ollenkaan, että sua kiusataan”. Mutta silti he enimmäkseen vain hyssyttelivät. Jos koulukiusaaminen otettiin puheeksi, he kommentoivat ”voi voi, että mites nyt tällaista”.

Erään kerran yhdeltä opettajalta pettivät hermot.

– Yhdellä kuvistunnilla ope huusi kiusaajille naama punaisena, että ”ei ihme, että Sara ei halua tulla tänne kuvistunnille kun te ootte tuollaisia”.

– Mutta siihen sekin sitten jäi. Pahaan ja ikävään käytökseen ei puututtu kovalla kädellä, vaikka kaikki kyllä tajusivat tilanteen.

Yhdistävä tekijä Kalliomäen ja Markonsaaren kokemuksissa on myös se, että he kasvoivat ja kävivät peruskoulunsa pienillä paikkakunnilla.

– Pienillä paikkakunnilla lapsillekin annetaan usein normeja, joita jokaisen pitäisi voida täyttää. Jos olet vähänkin muista poikkeava ja teet omia juttujasi, sinut on helpompi nostaa tikunnokkaan ja ottaa koko yhteisön silmätikuksi, pohtii Markonsaari.

Kiusaamista tapahtuu isommillakin paikkakunnilla, mutta Kalliomäki toteaa, että suuremmissa kaupungeissa on niin paljon erilaisia ihmisiä, kulttuureja, pukeutumistyylejä, mielipiteitä ja ajattelutapoja, että silloin kaikki tavallaan sulautuvat helpommin samaan massaan.

– Kun olen täällä erilainen, sitä ei pidetä niin erikoisena juttuna, hän lisää nykyiseen opiskelupaikkakuntaansa Jyväskylään viitaten.

Ja ennen kaikkea, älä ikinä luovu toivosta!

Markonsaari kuitenkin muistuttaa, että netissä levitetyt jutut seuraavat sinua, vaikka muuttaisit toiselle paikkakunnalle. Tai jopa toiseen maahan.

Kummatkin neuvovat, että koulukiusaamistapauksissa esimerkiksi kriisikeskus Mobileen voi olla yhteydessä. Jos kunnasta tai seurakunnasta löytyy nuorisotyöntekijöitä, heidänkin puoleensa voi kääntyä.

Markonsaari kannustaa kiusaamisen uhreja myös samaan sitkeyteen, mikä auttoi jaksamisessa häntä itseään eteenpäin.

– Hae apua, mene juttelemaan jollekin aikuiselle. Jos hän ei auta, mene jonkun toisen luo. Etsi niin pitkään apua, että löydät jonkun, joka voi sitä antaa.

– Ja ennen kaikkea, älä ikinä luovu toivosta!

Artikkeli Pitkä, paha koulutie julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Antti Röngän, 23, vaikuttava esikoisromaani Jalat ilmassa on rankka kuvaus koulukiusaamisesta ja sen seurauksista.

Kirjailija ammentaa kiusatun Aaron hahmoon aineksia suoraan omista kokemuksistaan.

Lähes parimetrinen ja urheilullinen mies ei enää pelkää – järjen tasolla – turvallisuutensa puolesta, mutta selkäytimessä on sekä fyysisen että henkisen väkivallan uhka.

Perusturvallisuuden vaurioituminen tuottaa yhä häpeän, nöyryytyksen ja turvattomuuden tunteita.

– Minulla on tosi kriittinen katse omaan itseeni. Jokainen kohtaamani ihminen on mittari sille, kelpaanko ja olenko riittävä. Torjutuksi tulemisen mahdollisuus on koko ajan läsnä.

Kirjassa yksinäisyys syövyttää Aaroa sisältä, mutta ihmissuhteiden solmiminen on vaikeaa.

”Jokainen ihmiskontakti on riski. Jokainen sosiaalinen tilanne antaa toiselle mahdollisuuden sanoa: ’Ole hyvä ja poistu. Kukaan ei halua nähdä sua. Kuole.’”

Hyi että sä olet ruma

Opettajat tiesivät, että Antti Rönkä joutui kiusatuksi.

– Kiusaamisen koko kuva, toistuvuus ja pitkäkestoisuus ei välttämättä valjennut heille. Kun joku yksittäinen tapaus oli sovittu ja pyydetty anteeksi, asia oli käsitelty. Ehkä se unohtuikin viikoksi.

– Kiusaamisen taustalla oleva ihmissuhteiden dynamiikka jää kytemään luokassa ja tulee taas esiin toisessa tilanteessa. Ongelmaa pahentaa se, että ihmisten roolit jäävät päälle.

Aikuisen Aaron päässä soi lapsuudesta tuttuja lannistuslauseita. ”Hyi että sä olet ruma. Miten sä voit näyttää noin tyhmältä?”

Röngällekin jäi kouluajoista alitajuinen tunne, että ihmiset eivät pidä hänestä. Hän asemoi yhä itsensä kohtaamisissa epäonnistujan rooliin ja jännittää.

Itsetunnon hauras pinta

Kirjoittaminen on ainoa tila, missä mies ei mieti, mitä muut ajattelevat hänestä.

– Kaikissa muissa tilanteissa yritän miellyttää muita.

Esikoiskirjailija luonnehtii häpeää varjoksi, joka seuraa häntä. Se on tunne siitä, ettei hän ole hyväksytty.

– Näen toisen katseessa hyvin herkästi jotain tuomitsevaa: olen huono. Kiusaaminen jättää jälkensä. Siitä syyttää itseään.

Heikkoa käsitystä itsestä ovat parantaneet pärjäämisen kokemukset lukiossa, yliopistossa ja työpaikoissa, mutta vanha rooli kulkee mukana.

– Itsetunnon pinta on hauras, ja pienikin isku saa sen rikkoutumaan.

Moni kiusattu on kertonut vuosia jatkuneista henkisistä oireista, jopa mielenterveyden tuhoutumisesta ja elämänhalun menettämisestä.

– Minäkään en ole vielä täysin selvinnyt. Se mitä pohdin kirjassa, kulkee mukana, niin kuin tarve paeta itseään lääkkeiden käyttöön, Rönkä tunnustaa.

Joku suojakerros on jo kasvanut.

– Lapsena ja nuorena otin kaikki iskut vastaan, en osannut sanoa takaisin. Tuntui turhalta tapella. Alistuin todella helposti.

Kiusaaja kasvaa kieroon

Kirjassa on tositapahtumaan perustuva kohtaus, jossa Aaro tapaa vuosien jälkeen pari entistä kiusaajaa. Vanha asetelma toistuu. Ilkeä naljailu jatkuu.

– Totta kai heidän käytöksensä satutti yhä, mutta osasin sanoa vähän takaisinkin. Ei tämä kirja ole mikään kostoretki kuitenkaan, Rönkä korostaa.

Kirjailija ei myönnä olevansa katkera.

– Ennemminkin olen surullinen kiusaajien puolesta – ja ärsyyntynyt ja turhautunut siitä, että keskuudessamme on tällaisia ilmiöitä ja ihmisiä.

Selän takana haukkuminen, valehtelu, mustamaalaus, porukan ulkopuolelle jättäminen ja sosiaalinen syrjäyttäminen…

Kaikissa yhteisöissä päiväkodista työelämään löytyy kiusaajia, mutta ilmiöön ei suhtauduta kyllin vakavasti.

Antti Rönkä uskoo, että kerran opitut ikävät ja inhottavat käytösmallit jäävät helposti päälle.

– Jos joku käytöstapa tulee normiksi, kukaan ei enää osaa muuttaa roolijakoa: joku on kusipää ja toinen kärsii.

Vanhemmat pelkäävät usein, tuleeko oma lapsi kiusatuksi. Harvemmin pelätään, että lapsi voikin olla kiusaaja, vaikka juuri siihen rooliin oppiminen ruokkii huonoja henkisiä taipumuksia ja saattaa kasvattaa koko ihmistä kieroon.

Koko maailma ei ole paha

Koulukiusaamisongelma on Antti Röngän mukaan tiedostettu viime vuosina paremmin.

– Vaikka väkivaltaiset mekanismit ovat syvällä luolamiesgeeneissä, ja vaikkei kiusaamisesta päästäisi kokonaan eroon, mikään teko kiusaamista vastaan taistelemiseksi ei ole turha.

– Jokainen meistä voisi aamulla katsoa peiliin ja kysyä, mitä voin tänään tehdä, että muilla olisi helpompaa. Empatian osoittaminen on ilmaista ja kaikilla on siihen mahdollisuus.

Entä mitä neuvoksi kiusatuille?

– Asiasta kannattaa kertoa opettajalle, vanhemmalle tai kenelle tahansa aikuiselle, vaikka kynnys on korkea. Mitä aiemmin, sitä parempi.

– Koulun pihalla tai luokassa tulee helposti harha, että koko maailma on näin paha, mutta se ei ole totta. Ulkopuolella odottaa se oikea maailma, jossa iso osa ihmisistä on kuitenkin yleensä hyvän puolella, Rönkä rohkaisee.

Klikkaa ja lue Antti Röngän pidempi haastattelu Kotikirkko lehdestä.

Artikkeli Kiusaamisen pitkä varjo julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”No jos ne sanoo, että ei saa tulla mukaan leikkiin, ni sitten mä aina kiusaan jokaista.”

Kun ope jututtaa Samua, hän kertoo, että haluaisi olla muiden kanssa ja häntä harmittaa, kun muut eivät päästä häntä mukaan. Mikä neuvoksi, tuoreen Kaveritaitoja-kirjan toinen kirjoittaja ja esikoululaisten kiusaamista tutkinut Vilja Laaksonen?

– Aikuisen tehtävänä on auttaa Samua ymmärtämään tilanne: miksi muut lapset torjuvat hänet. Hän tarvitsee myös tietoa siitä, mikä olisi taitavaa toimintaa kyseisessä tilanteessa. Näin hän pystyy seuraavalla kerralla toimimaan toisin. Lapselle on tärkeää kertoa, että kyse on taidoista, joita voidaan harjoitella, eikä siitä, että hänet torjutaan hänen persoonansa takia.

Kiusaajalla harjoiteltavaa ystävällisessä käytöksessä

Laaksonen jakaa kaveritaidot ryhmässä toimimisen, vuorovaikutuksen ylläpitämisen, leikkiin liittymisen ja toisten huomioon ottamisen taitoihin. Väitöstutkimuksessaan hän havaitsi, että taidot ovat yhteydessä kiusaamisrooleihin.

– Kiusaamistilanteissa osallisina olevilla lapsilla oli tyypillisesti heikommat kaveritaidot kuin niillä, jotka ovat kiusaamisroolien ulkopuolella.

Kiusaajilla havaittiin enemmän harjoiteltavaa toisten huomioon ottamisen taidoissa, kuten ystävällisessä käytöksessä tai kompromissien tekemisessä. Kiusatuilla taas oli enemmän vaikeuksia vuorovaikutuksen ylläpitämisessä esimerkiksi palautetta antamalla.

Taitoja pitää harjoitella ryhmässä

Laaksosen ja Laura Revon toimittama Kaveritaitoja-kirja on suunnattu varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Se tarjoaa käytännön työkaluja, kuten havainnointilomakkeita ja harjoituksia kaveritaitojen kehittämiseen.

– Kasvattajilta on tullut palautetta, että taitojen pilkkominen osataitoihin auttaa lasten vuorovaikutuksen havainnoinnissa. Usein puhutaan sosiaalisista taidoista, mikä on valtavan laaja kokonaisuus. Se jättää huomiotta sen, että lapsella voi olla vahvuuksia jossakin osataidossa ja kehitettävää toisessa, Laaksonen korostaa.

Hän pitää tärkeänä, että taitoja harjoitellaan ryhmässä.

– Taitojen vahvistaminen parantaa myös ryhmän ilmapiiriä, mikä auttaa ehkäisemään kiusaamista. Ryhmässä, joka ei salli kiusaamista, sitä ei esiinny.

Satuttamista ja haukkumista

Tuoreiden pohjoismaisten tulosten mukaan 13–25 prosenttia päiväkoti-ikäisistä lapsista on mukana kiusaamistilanteissa – kiusaajana, kiusattuna tai molemmissa rooleissa. Pienten lasten keskuudessa kiusaaminen tapahtuu tyypillisesti toista satuttamalla tai haukkumalla, esikoululaisten piirissä taas leikin ulkopuolelle jättämällä.

”No se on sellasta, että sanoo rumia sanoja toiselle vaikka että ’en halua leikkiä sun kaa’.”

Päiväkoti-ikäisillä lapsilla kiusaaminen ei useimmiten liity ilkeyteen.

– Lapsi vain kokee jostain syystä sellaisen käyttäytymisen palkitsevana, hän saa sen avulla haluamiaan asioita. Se voi olla myös taitamattomuutta.

– Esimerkin Samulla ei ollut riittäviä kaveritaitoja toimiakseen ryhmässä niin, että muut ottaisivat hänet mukaan leikkiin. Taitoja vahvistamalla kiusaamiskierteeseen voidaan puuttua ennen kuin siitä tulee pysyvä toimintatapa, Laaksonen toteaa.

”Mä tykkään niinku olla sillein laumassa. Mä vähän pelkään yksinäisyyttä.” 

Haluamme pysyä ajan tasalla

Jyväskylän seurakunnan päiväkerhoissa tai muskareissa ei ole havaittu kiusaamista, mutta asiaan on varauduttu.

– Ohjaajamme osaavat ottaa mahdolliset kiusaamistilanteet huomioon, ja elokuussa heille järjestetään koulutus pienten lasten kiusaamisen ehkäisemisestä. Haluamme pysyä ajan tasalla tuoreista tutkimustuloksista ja kasvattaa ohjaajien ammattitaitoa entisestään, kertoo seurakunnan lapsi- ja perhetyön työalasihteeri Ritva Parkkali.

Vilja Laaksonen

• Kaveritaitoja-kirjan toinen kirjoittaja, kehittäjä kasvatusalan asiantuntijayritys RALLAssa
• Syntyi Jyväskylässä, kävi koulut Savossa ja palasi Jyväskylään opiskelemaan
• 33-vuotias filosofian tohtori, yhteiskuntatieteiden maisteri

Lähteet:

• Lasten sitaatit: Vilja Laaksosen väitöskirjasta Lasten vertaissuhdetaidot ja kiusaaminen esikoulun vertaisryhmissä, Jyväskylän yliopisto 2014.
• Vilja Laaksonen & Laura Repo: Kaveritaitoja – tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen varhaiskasvatuksessa, Folkhälsan 2017.

Artikkeli Kaveritaidot valokeilaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Opettaja Tuuta Heikkinen on antanut oppilaille väljät ohjeet ja jättänyt samalla tilaa mielikuvitukselle. Heikkisen mielestä opettajan ajatuskartan siirtäminen oppilaille ei toisi uusia ideoita.

– Kun oppilaita ei aliarvioi, niin heiltä syntyy vaikka mitä, Heikkinen sanoo.

Draamaseikkailussa Valtteri Ursin on kavereitaan kiusaava Janne. Hän härnää kaikin keinoin Martin roolissa olevaa Rasmus Lindequistia ja Iinaa näyttelevää Hilma Kunttua.

Martti ja Iina miettivät, että pitäisikö kiusaaja-Jannelle kostaa. Keskustelun pohjalta koulun oppilaat pääsevät puntaroimaan, mikä olisi oikea ratkaisu.

Janne joutuu kiusaamisen vuoksi tyrmään 1500-luvun Saksaan. Jos hän jäisi telkien taakse, kiusaaminen loppuisi. Tehtävässä mahdollinen ratkaisu on armo. Oppilaat miettivät, pitäisikö hänet vapauttaa.

– Tavoitteena on, että hyvyys ja anteeksianto voittavat, vaikka Janne ei olisikaan kiusannut konkreettisesti heitä.

Koululle oma seinävaate

Seikkailu päättyy koulun ullakolle, jossa oppilaat tapaavat Saksassa opiskevan Mikael Agricolan. Samalla saadaan yhteys siihen, miten Lutherin aatteet lähtevät leviämään Suomeen.
Draamaseikkailussa opitaan elämysten ja kokemusten avulla.

Keljonkankaan koulun reformaation teemapäivässä tehdään draamaseikkailun lisäksi koululle oma seinävaate. Samalla oppilaat tutustuvat reformaation mukanaan tuomaan innovaatioon, kirjapainotaitoon. Kankaaseen tehdään risti perunapainantamenetelmällä.

– Jokainen saa tehdä ristiin oman kuvion, Tuuta Heikkinen kertoo.
Teemapäivässä mietitään myös kieltä. Oppilaat pääsevät jo draamapolulla kääntämään virren latinasta suomeksi. Samalla havaitaan, mikä merkitys on, kun voi käyttää omaa äidinkieltään. Oppilaat pääsevät suomentamaan tekstiä, jossa on sekaisin Agricolan aikaista kieltä ja emoji-merkkejä.

Seurakuntakin on mukana Keljonkankaan koulun reformaatiopäivässä. Päivä alkaa yhteisellä hartaushetkellä. Lisäksi seurakunta kannustaa koululaisia osallistumaan Armoa!-valokuvakilpailuun.

Tuuta Heikkinen on innoissaan teemapäivästä.

– Toivon, että muissakin kouluissa tartutaan tähän aiheeseen.
Heikkinen lupailee Keljonkankaan teemapäivän materiaaleja kaikkien käyttöön. Hänen mielestään opetuspuolella kannattaisi tehdä nykyistä enemmän yhteisiä projekteja.

Artikkeli Tavoitteena että anteeksianto voittaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.