Seinäjokisella Tomi Järvisellä oli aivan tavallinen lapsuus Seinäjoen Kasperissa. Hän harrasti paljon liikuntaa, kuten jääkiekkoa, jääpalloa ja jalkapalloa. Yläasteella ammattiurheilijan urahaaveet kariutuivat selkävaivoihin.

– Kun tajusin, ettei minusta tule ammattiurheilijaa, päätin opiskella lakimieheksi.

Kaikki suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Järvinen sai mahdollisuuden mennä abikesänä 1989 kuukaudeksi asumaan Afrikkaan kaverinsa kanssa. He lähtivät Keniaan Kakamega-nimiseen kaupunkiin.

– Afrikassa oli siihen aikaan vielä hyvin vaatimatonta monella tavalla. Silloin 18-vuotiaana törmäsin ensimmäistä kertaa köyhyyteen. Havahduin siihen, että ihmiset ovat kaikkialla yhtä arvokkaita, mutta kaikilla ei vain ole samoja mahdollisuuksia. Ajattelumaailmani mullistui ja päätin, että jotain on tehtävä.

Lähes 12 vuotta Afrikassa

Palattuaan Suomeen kuukauden Afrikan matkaltaan Järvinen kirjoitti ylioppilaaksi ja kävi sen jälkeen armeijan. Vuonna 1992 teologian opinnot veivät hänet Belgiaan Continental Theological Seminary -korkeakouluun, ja vuonna 1995 hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon.

– Opiskelujen jälkeen mietin, että mitä seuraavaksi, kunnes näin Fida Internationalin työilmoituksen. Vuonna 1994 oli ollut Ruandan kansanmurha, ja lähettiperhe haki ilmoituksessa harjoittelijaa Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille. Jätin ruokailun kesken ja soitin paikasta. Siitä alkoi polkuni.

Vuonna 1996 Järvinen lähti Tansaniaan Fidan tehtävään. Vuoden harjoittelujakso venyikin lopulta vajaaksi 12 vuodeksi Afrikassa. Vuosien aikana Järvinen ehti asua kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa.

– Sellaisissa olosuhteissa joutui tekemään kaikkea. Ensimmäinen työtehtäväni oli lapioida käsin kuorma-autollinen hiekkaa ja tehdä perustuksia afrikkalaisten kanssa.

Järvisen eri tehtävät vuosien aikana liittyivät pitkälti koulutukseen. Hän osallistui mm. koulutuksen järjestämiseen ja sen mahdollistamiseen. Hän teki myös paljon työtä opetuksen parissa, vaikka ei ollutkaan kasvatustieteilijä taustaltaan. Viimeiset vuodet Järvinen oli Fidan aluekoordinaattorina.

Oikeudet, jotka kuuluvat kaikille

Vuonna 2007 Järvinen palasi Suomeen ja väitteli kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi. 2009 hän siirtyi World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Järvinen siirtyi Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi. Myöhemmin hänestä tuli apulaistoiminnanjohtaja, ja tammikuussa 2023 Järvinen aloitti nykyisen tehtävänsä toiminnanjohtajana.

– Kehitysyhteistyössä ja avustamistyössä keskitytään kaikille kuuluviin oikeuksiin, jotka ovat oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon. Luomme ihmisille mahdollisuuksia ja toivoa. Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.

– Yritän huolehtia siitä, että meillä on parhaat ihmiset tekemässä tätä työtä. He, joilla on oikea asenne ja halu auttaa.

”Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.”

Tomi Järvinen

Työskentelen Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Asun Seinäjoella vaimoni ja koiramme kanssa.

Vapaa-aikana vietän mahdollisimman paljon aikaa Ähtärin mökillämme. Liikun luonnossa ja kesällä golfaan.

Tärkeää on perhe ja ystävät. Tärkeää on myös herkkyyden säilyttäminen. Kun kohtaa jonkun, hänelle jäisi arvostettu olo, ja hän kokisi tulleensa nähdyksi.

1972 Tomi syntyy Seinäjoella.

Abikesänä 1989 Afrikkaan Kenian Kakamega-nimiseen kaupunkiin kuukaudeksi asumaan. Törmäsi ensi kertaa köyhyyteen.

1991 armeija.

1992 Belgian Brysseliin Continental Theological Seminary -korkeakouluun opiskelemaan teologiaa.

1995 teologiankandidaatin tutkinto.

1996 Fida International -järjestön kautta harjoittelijaksi Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille.

1996–2007 asuu n. 12 vuotta Afrikassa kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa. Viimeiset vuodet Fidan aluekoordinaattorina.

2007 takaisin Suomeen. Väittelee kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi.

2009 siirtyy World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi.

2023 tammikuussa alkaa nykyinen työ Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Kirkon Ulkomaanapu

• Perustettu vuonna 1947.
• Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja.
• Toimii 12 maassa, siellä missä hätä on suurin.
• Tehdään työtä sen eteen, että jokaisella olisi oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon.

Artikkeli ”Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus ja toivo” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sindhulin syrjäiset kylät sijaitsevat tiettömien taipaleiden takana Nepalin itäosissa. Seutu tunnetaan muutenkin köyhässä Nepalissa sosiaalisena ja taloudellisena väliinputoaja-alueena. Kouluttautumis- ja työllistymisaste ovat matalia; pienviljelyn lisäksi muita elinkeinoja on minimaalisesti.
Huomattava määrä alueella asuvista perheenisistä on joutunut lähtemään paremman toimeentulon toivossa siirtotyöläisiksi naapurimaihin. Kouluttamattomien siirtotyöläisten palkat jäävät minimitasolle, ja kotiväelle saapuvat rahalähetykset ovat niukkoja ja ehtyvät usein tyystin. Samaan aikaan kotiseudulle jääneet perheenäidit elävät köyhää ja raskasta yksinhuoltaja-arkea lapsista, isovanhemmista ja mahdollisesta maatilkusta huolta pitäen.

Vain 22-vuotias Suka Maya Thing on malliesimerkki pärjäävästä nepalilaisnaisesta. Hän oli vain 16-vuotias avioituessaan.
Monien muiden köyhän Sindhulin alueen miesten tapaan myös Thingin mies lähti etsimään töitä ulkomailta maksaakseen omia ja lapsuudenperheensä lainoja. Aviomies on onnistunut lähettämään vain niukasti rahaa perheelleen.

– Perheessämme on kuusi jäsentä, hyvin vanhat appivanhemmat, 5-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. Olen vastuussa koko taloudestamme, myös maatöistä. Appivanhemmat auttavat minua kaikissa pienissä arjen asioissa. Mieheni on ollut kaksi vuotta töissä Dubaissa. Nyt olen toiveikas, että hän tulee takaisin ja yrittää löytää työtä kylästämme.

Suka Maya Thing on jäsen alueensa osuuskunnassa, joka on perustettu Kirkon Ulkomaan­avun avustuksella. Liityttyään osuuskuntaan hän osallistui aluksi 45 päivän kurssille, jossa harjoiteltiin erilaisten huonekalujen ja käyttötarvikkeiden tekoa bambumateriaalista. Nyt yritteliäs äiti tekee kotonaan tuoleja, jakkaroita, riisivakkoja ja kynätelineitä.

Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos.

– Kun osuuskunta perustettiin, olin vakuuttunut sen mahdollisuuksista ja yritin innostaa kaikkia muitakin mukaan. Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos. Ennen minun piti pyytää rahaa appivanhemmiltani tai mieheltäni kaikkeen, nyt olen pystynyt käyttämään omia tienestejäni. Alussa sain osuuskunnalta punontaan tarvittavat tarvikkeet, nykyään pystyn ostamaan ne itse.

Thingin 5-vuotias poika on aloittanut juuri koulun 20 minuutin kävelymatkan päässä. Hän kulkee tien puuttuessa koulumatkat kylään vievää jokiuomaa pitkin. Sadeaikana reitti on hankala ja vaarallinen. Jos virta on kova, kouluun ei mennä.

Thingin mukaan bambuyrittäjyys on tuonut mukanaan paljon hyvää kaikille samaa työtä tekevien naisten lapsille.

– Pystyn hankkimaan appivanhempieni lääkkeet ja pojalleni koulutarvikkeet ja siistit kouluvaatteet. Teen niin paljon töitä kuin ikinä pystyn, jotta lapseni saavat koulutuksen ja voivat valita ammattinsa itse.

– Yhteiskunnassamme naisen asema on huono. Jos tyttärestäni tulisi sosiaalityöntekijä, olisin tosi onnellinen. Jos hänestä tulisi alistettujen naisten ääni, olisin tosi onnellinen. Ei saisi olla eri roolia miehille ja naisille, kaikkia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti.

Osuuskunnan toimintaan ja kokouksiin osallistumisen myötä Thing on oppinut vaihtamaan ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa.

– Toivon, että tukimahdollisuus jatkuisi muillekin, Thing toteaa.

Vuodesta 2017 lähtien Sindhulin alueen asukkaita on tuettu perustamalla osuuskuntia, joihin liittyneet saavat tukea pienyrittäjyyden alkuaskeleisiin. Kirkon Ulkomaanavun alueellisena kumppanina toimivassa Sahakarya-järjestössä nähtiin, että alueen toimeentulomahdollisuuksia voidaan kehittää, mutta alkuun pääseminen ilman tukea on lähes mahdotonta.

Osuuskunta antaa jäsenilleen koulutusta ammattiin sekä myöntää avustuksia ja matalakorkoista lainaa perustarvikkeisiin ja muihin työpaikan perustamiskustannuksiin.

Osuuskunnat tukevat kolmenlaista pienyrittäjyyttä: vihannesviljelyä pienkasvihuoneineen, bambusta valmistettavien tuotteiden punontaa sekä vihannessäilykkeiden tekemistä.

Ruohonjuuritason onnistumiskokemukset ovat suuria. Osuuskunnan antama starttikoulutus ja alkuvaiheen tuki oman pienen liiketoiminnan aloittamiseen ovat tuoneet perheille tuiki tarpeellisia lisätuloja, ja perheiden tilanne on silminnähden kohentunut. Tähän mennessä alueen kolmeen osuuskuntaan on liittynyt 1 010 jäsentä. Heistä yli 60 prosenttia on naisia, joiden asema perinteisesti on alisteinen.

Artikkeli Yrittäjyys mullisti Suka Mayan elämän julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pakolaisesta parturiksi

Rwamwanjan pakolaisasutusalueella asuu noin 63 000 pakolaista, joista suurin osa on naapurimaa Kongosta. Väkiluvultaan noin Vaasan kokoisen alueen suurimpia ongelmia on ollut nuorisotyöttömyys.
KUA aloitti työnsä Rwamwanjassa kolme vuotta sitten selvittämällä mihin ammatteihin nuoret kannattaisi kouluttaa, jotta heillä olisi hyvät mahdollisuudet työllistyä.
Ensimmäiset kurssit alkoivat toukokuussa 2015 ja niillä koulutettiin rakennusmiehiä, moottoreiden korjaajia, räätäleitä, kokkeja, seppiä ja partureita.
Puolen vuoden mittaiseen koulutukseen valitaan kahdesti vuodessa 250 oppilasta. Tulijoita olisi enemmänkin, ja opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Opiskelemaan otetaan sekä pakolaisia että ugandalaisia nuoria.
”Me emme välitä aiemmista opinnoista, sillä monelta ne ovat saattaneet jäädä kesken sodan vuoksi. Meille tärkeintä on motivaatio. Monet nuorista todella tarvitsevat koulutusta ja työtä, jolla elättää esimerkiksi nuoremmat sisarukset vanhempien kuoltua”, kertoo KUA:n projektikoordinaattori Caphas Mugabi.
Työllistyminen on koulutuksen tärkein tavoite. Opintoihin kuuluu niin työharjoittelu kuin työn hakemisen ja yrittäjyystaitojen opettelua.
Tulokset ovat olleet erinomaisia. Kaikkiaan 95 prosenttia tähän mennessä valmistuneista 450:sta nuoresta on joko työllistynyt tai perustanut oman yrityksen.
”Koemme, että työmme täällä todella muuttaa nuorten elämän”, Mugabi sanoo.

Opinto-ohjaaja auttaa työllistymään

Vaikeista olosuhteista tulevat nuoret tarvitsevat erityisen paljon tukea. Heitä auttaa KUA:n opinto-ohjaaja Olivia Nazzawi. Hän vierailee oppilaiden ja valmistuneiden luona säännöllisesti. Valmistumisen jälkeen Nazziwan tehtävä on auttaa heitä työllistymään tai perustamaan oma yritys.
Esimerkiksi maanviljelyslinjalta valmistuneet saavat koululta maapalstan ja viljelytarvikkeet. He voivat myydä satonsa torilla tai kaupassa ja tienata toimeentulonsa. Parhaiten työllistyvät rakennusmiehet, sillä nopeasti kasvavalla alueella rakennetaan paljon.

Catering-linjalta valmistuneille voidaan tarjota alkajaisiksi työpaikkaa KUA:n perustamasta pienestä ravintolasta ja lisäksi moni on työllistynyt alueen muihin ravintoloihin. Ravintolan lisäksi KUA on perustanut korjaamon, jossa nuoret voivat suorittaa työharjoittelunsa ja tienata rahaa.
Palkitsevinta työssä ovat Nazziwan mukaan onnistumisen kokemukset. Moni oppilas saattaa tulla koko viikon kouluun samoissa vaatteissa, mutta hiljalleen he alkavat pestä vaatteitaan päivittäin, tervehtiä kohteliaammin ja kertovat syövänsä monipuolisempaa ruokaa.
”He haluavat pärjätä elämässä ja päästä pois pakolaisasutusalueelta. Tunnen onnistuneeni työssäni, kun näen, että nuoret alkavat arvostaa itseään”, Nazzawi sanoo.
Monelle nuorelle koulu onkin tuonut kaivattua itsetuntoa ja kunnioitusta. Kongosta neljä vuotta sitten paenneelle Jonalieselle se merkitsi mahdollisuutta tienata rahaa ja alkaa suunnitella tulevaisuutta.
”Haaveilen isosta yrityksestä, jossa voisin kouluttaa pakolaisnuoria ja antaa heille töitä. Haluan antaa nuorille mahdollisuuden itsenäiseen elämään”, Jonaliese sanoo.

Artikkeli Ammattikoulutuksella parempaan elämään Ugandassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Näin jälkikäteen ymmärrän, että tietysti tilanne oli rauhallinen. Suurin osa ihmisistä oli ollut leirillä jo monta vuotta. Kaikki keinot on käytetty ja kivet käännetty, tämä on heidän elämäänsä. He ovat sopeutuneet toimimaan niissä puitteissa, jotka heille nyt on annettu.

Za`atarin pakolaisleiri on noin 80 000 Syyrian pakolaisen asuinpaikka, harmaiden konttien muodostama kaupunki keskellä autiomaata. Suurin osa asukkaista on lapsia.

Minun ikäiseni ihmiset kysyivät, mikä on lastemme tulevaisuus? Omaa ikäluokkaansa he pitävät jo menetettynä sukupolvena.

– Aikuiset vaikuttivat lamaantuneilta, sotien kauhuista järkyttyneiltä, mutta tilanteeseensa tyytyneiltä. Unelma kotiinpaluusta paloi pienenä liekkinä. Minun ikäiseni ihmiset kysyivät, mikä on lastemme tulevaisuus? Omaa ikäluokkaansa he pitävät jo menetettynä sukupolvena.

Za`atarin lapset ja nuoret ovat Kirkon Ulkomaanavun työn kohteena ohjelmassa, jossa pakolaislapsille tarjotaan sekä ammatillista koulutusta että vapaa-ajan toimintaa, kuten sirkuskoulua, musiikkiterapiaa ja jalkapalloa.

Jalkapallon merkeissä Tamminen tapasi myös 10-vuotiaan Noorin, jonka tarina veti puhetyön ammattilaisenkin hiljaiseksi.

– Noor pakeni sotaa äitinsä ja sisarustensa kanssa leirille jo vuonna 2013. Isä jäi Syyriaan ja kuoli myöhemmin pommituksissa. Noorin saapuessa leirille siellä asuttiin vielä teltoissa ja talvi oli kylmä. Yhtenä yönä perheen teltassa syttyi tulipalo kaasulämmittimestä. Noor ja hänen kaksi sisarustaan ehtivät ulos teltasta, mutta äiti ja pikkuveli paloivat teltan mukana, Tamminen kertoo.

Aika vähän tulee elämässä ajateltua sitä, kuinka tärkeää on, että toiseen ihmiseen ja toisen sanaan voi luottaa.

Nyt Noor asuu sisaruksineen enonsa luona. Jalkapallon pelaaminen – kulttuurisista syistä tarkasti pressulla suojatulla kentällä – tuo ilonpilkahduksia keskelle arkea.

Se, että lapset saavat purkaa energiaansa ja kokea onnistumisen tunteita, on tietysti tärkeää.

– Mutta vielä tärkeämpää on se, että harrastuksissa on säännöt, joita noudatetaan. Niissä on luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, joka ruokkii monenlaista hyvää, Tamminen kertoo.

Juuri luottamusta Tamminen kertoo pohtineensa paljon matkansa jälkeen.

– Yleinen käsitys pakolaisilla on se, että jos joku lupaa jotain, se ei pidä paikkaansa. Luottamus on petetty niin monta kertaa. Se oli surullista ja pelottavaa. Aika vähän tulee elämässä ajateltua sitä, kuinka tärkeää on, että toiseen ihmiseen ja toisen sanaan voi luottaa.

Nenäpäivää vietetään 9.11.2018

Nenätempaus yliopistolla (Ruusupuiston aula, Alvar Aallon katu 9) ti 6.11. klo 11–12.30. Nenäilyä stand-up koomikko Mikko Vaismaan kanssa.

Nenätempaus JAMK:lla (IT-Dynamo, Piippukatu 2) ti 6.11. klo 13–15. Hauskaa ohjelmaa Nenäpäivän hyväksi, mukana taikuri ja mentalisti Joonas Puhto sekä Mikko Vaismaa.

Nenäpäivä-konsertti to 8.11. klo 19 Ilokivessä (Keskussairaalantie 2). Tapahtuma maksuton, K-18. Ovet auki kello 19, klo 20 Ruudolf ja Musta Barbaari.

Artikkeli Luottamuksen turvallinen ilmapiiri julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.