Kirjassa on 22 eri kirjoittajan laatimaa eripituista lukua, jotka on kirjassa jaettu kolmeen osaan, ”Perusteet”, ”Raamattu” sekä ”Kieli ja kukoistava elämä tänään”. Luvussa 9, ”Language Diversity: Curse or Blessing? The Story of the Tower of Babel” (“Kielellinen monimuotoisuus: Kirous vai siunaus? Kertomus Babylonin tornista”) käsitellään Raamatun kertomusta Babylonin tornista (1. Moos. 11:1–9). Myös useassa muussa kirjan luvussa viitataan samaan kertomukseen. Kirjoittajien mukaan ihmisten kielen sekoittamisessa ei ollut kyse niinkään ihmisen ylpeyden rankaisemisesta, vaan ennemminkin Jumalan tavasta palauttaa alkuperäinen monimuotoisuuden – myös kielellinen – olotila. Jumala on Deus loquens (Jumala joka puhuu), koska Jumala käyttää kieliä. Babylonin tornin tapahtumissa oli siis kyse Jumalan suunnitelman toteuttamisesta. Monimuotoisuus, diversiteetti, on siunaus, koska eri kielet ja kulttuurit ilmentävät erilaisia tapoja hahmottaa ja ymmärtää maailmaa.

Myös Jeesuksen elämä ilmensi kielellistä monimuotoisuutta. Jeesuksen äidinkieli oli aramea, mutta tutkijat arvelevat, että hän osasi myös hepreaa ja kreikkaa, ja mahdollisesti hiukan latinaa. Tunnettu missiologi Lamin Sanneh onkin todennut teoksessaan ”Translating the Message” (2009, s. 116), että ”kristinuskossa käännös on uskonnon alkuperäiskieli” (”Translation is the original language of religion in Christianity” (lainaus Greedin kirjassa s. 149).

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle voimaannuttaa

Kristinusko on hyvin haavoittuva sellaisissa yhteisöissä, joissa kristityillä ei ole saatavilla heidän äidinkielelleen käännettyä Raamattua tai sen osia. Tämä on ymmärretty lähetystyössä, ja siksi monet lähetystyöntekijät ovat opiskelleet paikallista kieltä voidakseen kertoa evankeliumista ymmärrettävämmin.

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle käännettynä voimaannuttaa kyseisen kielen puhujia. Raamatunkäännös voi olla käytännöllinen työväline, joka muuttaa haavoittuvien ja syrjittyjen ihmisryhmien elämää, koska se vaikuttaa myönteisesti ihmisten asenteisiin ja itsekunnioitukseen. Kieli on olennainen osa ihmisen identiteettiä ja toimii siltana niiden esteiden yli, jotka estävät ihmisten elämän kukoistamista. Erityisesti pienet kieliryhmät arvostavat Raamatun saamista omalle kielelleen.

Ei vain enemmistöjen ehdoilla

Kirjassa korostetaan, että eri kielten — erityisesti vähemmistökielten — kehittäminen ja säilyttäminen on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Vähemmistökieliä tarkastellaan usein enemmistökielten näkökulmasta: ne voidaan nähdä ongelmina, kustannuksina tai käytännön haasteina sen sijaan, että ne ymmärrettäisiin osaksi ihmisten identiteettiä ja oikeutta tulla kuulluiksi omalla kielellään.

Samalla vähemmistökielten puhujat voivat olla yhteiskunnalle ja kirkolle merkittävä voimavara. Tätäkään näkökulmaa ei kuitenkaan tulisi arvioida vain enemmistön hyödyn kannalta, sillä silloin jotkin kielet näyttäytyvät helposti arvokkaampina kuin toiset. Kirjan keskeinen viesti on, että kaikki kielet ovat arvokkaita. Tämä haastaa myös seurakuntia: vaikka tämän päivän kaupungit ja niiden väestö ovat monikielisiä, monet seurakunnat toimivat yhä käytännössä hyvin yksikielisesti.

Kirjassa puhutaan myös kielellisestä vieraanvaraisuudesta Jumalan lähetyksessä (Luku 21, ”Linguistic hospitality in the mission of God”). Kielellinen vieraanvaraisuus tarkoittaa ”toisten murteiden” (”other dialects”) sietämistä, niistä kiinnostuneena olemista ja niistä iloitsemista oikeutettuina kielellisinä ilmaisuina ja osana kielen laajaa kudelmaa.

Kieli ja köyhyys

Luvussa 18 (”Language and Poverty”) tarkastellaan kielen yhteyttä köyhyyteen. Raamatun käännöksen puuttuminen omalla äidinkielellä voidaan nähdä yhtenä köyhyyden muotona. Se ei kuitenkaan ole aineellista vaan hengellistä ja kielellistä köyhyyttä, Kehitysyhteistyössä köyhyydellä tarkoitetaan usein ennen kaikkea taloudellista tai aineellista puutetta, kuten nälkää ja terveydenhuollon puutteita, tai kansalaisoikeuksien toteutumattomuutta, kuten yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, ihmiskauppaa ja koulutuksen ulkopuolelle jäämistä. Pääsy oman kielen kirjalliseen ja hengelliseen maailmaan vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin elää täyttä elämää.

Hengellinen köyhyys tarkoittaa tässä yhteydessä muun muassa sitä, että ihmisellä ei ole pääsyä Raamatun teksteihin. Raamatun kääntäminen voidaan nähdä osana kokonaisvaltaista kehitysyhteistyötä, joka täydentää terveydenhoidon, koulutuksen ja kansalaisoikeuksien kehittämistä. Kielellinen köyhyys puolestaan määritellään tilanteena, jossa ”ei voida täysin päästä käsiksi kielen maailmaan, joka riittävällä tavalla täyttää yhteisön tarpeet ja pyrkimykset.” Kieli on lähtemättömästi osa ihmisen kehittymistä, ja kielten kehittymisen tulisi kirjan mukaan olla yksi maailmanlaajan kirkon tehtäviä. Kirjasta käykin hyvin ilmi, miten raamatunkäännöstyöstä on tullut yhä selvemmin kirkkojen toimintaa.

SIL International

Kirjan kustantaja on SIL International, joka tunnettiin aiemmin nimellä ”Summer Institute of Linguistics”. Se on kansainvälinen, herätyskristillinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka tutkii ja kehittää erityisesti vähemmistökieliä sekä edistää lukutaitoa ja raamatunkäännöstyötä eri kielillä. SIL on ryhtynyt sanoittamaan sitä, mikä rooli kielellä on kaikessa siinä, mitä Jumala tekee. Kolmiyhteinen Jumala on rakkaus, ja Jumalan lähetys kumpuaa hänen rakkauden olemuksestaan. Ihmisten kielillä on merkitystä, koska ihmisillä on merkitystä.

Kirja antaa jokaiselle kielestä ja erityisesti raamatunkääntämisestä kiinnostuneelle lukijalle paljon ajateltavaa. Se on mielenkiintoista luettavaa seurakunnan työntekijöille Suomessa ja kansainvälisesti.

Michael Greed (toim.), ”Language in the Mission of God”. Dallas, Texas: SIL Global, 2025. 275 sivua + hakemistot.

Artikkeli Kieli Jumalan lähetyksessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Jo ennen Suomeen muuttoa yritin opetella joitakin suomalaisia sanoja, kuten kiitos. Minusta se oli kamalan vaikea sana! En ollenkaan ymmärtänyt, miten sanassa voi olla kaksi i-kirjainta peräkkäin.

Vokaalipitoiseen suomeen tottuneelle ongelmia saattaisivat vastaavasti tuottaa vaikkapa puolan kielen arkiset sanat znaczki pocztowe (postimerkki), szczoteczkę do zębów (hammasharja) tai lekarstwo na przeziębienie (flunssalääke). Kokeilkaapa itse!

Trzopekin tie nunnaksi, katoliseksi sisar Ewaksi, alkoi yli 20 vuotta sitten. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän reissasi kuitenkin vuodeksi Italiaan, hoitamaan lapsia paikallisessa perheessä.

– Suomen lisäksi italian kieli on toinen vahva, vieras kieleni. Tykkään siitä valtavasti, hän hymyilee.

Puolaan palattuaan hän meni koeajalle ursuliinisisarkunnan luostariin. Aktiivinen, ihmisten keskellä toimiva sisarkunta on tunnettu erityisesti lastentarhojen, koulujen ja lastenkotien pyörittämisestä eri puolilla maailmaa – niin myös Suomessa.

– Annoin viimeiset, ikuiset lupaukset Jumalalle ursuliinisisarkunnassa vuonna 2005 ja valmistuin Lublinin katolisesta yliopistosta kesällä 2006. Kuulin, että Helsingissä oli vapaa paikka, ja jo elokuussa aloitin apulaisena Pyhän Marian lastentarhassa.

Trzopek ei ollut koskaan aiemmin harkinnutkaan tulevansa Suomeen.

– Tiesin, missä Suomi on ja mikä sen pääkaupunki on. Voi olla, että olin kuullut jotakin joulupukista. Mutta olin antanut lupaukset ja tullut sisarkuntaan. Ajattelin, että jos terveys ja kielitaito sallivat, minä tulen, ihan vapaaehtoisesti.

Työn rinnalla Trzopek aloitti Helsingissä heti myös kieliopinnot.

– Koska olin aiemmin asunut ja työskennellyt Italiassa, vieraan kielen keskellä eläminen ei ollut minulle kauhea shokki. Tiesin, että ensin kieltä seuraa passiivisesti, mutta koko ajan ymmärtää enemmän ja sitten pystyy itsekin tuottamaan sitä. Tämä oli tuttu prosessi.

Suomi ei kuitenkaan ole kielistä helpoin, ja hidas oppiminen on myös väsyttänyt ja turhauttanut.

– Olen ajatellut, että tämä on nyt jo kolmas, neljäs tai kymmenes vuosi täällä, eikä kieli vieläkään suju kunnolla. Vaikka sanoja oppisikin suht nopeasti, niin ääntäminen ja ajattelutapa ovat tosi vaikeita.

Kielen oppimisen apuna ovat toimineet kirjat, lehdet, netti ja televisio. Trzopek kertoo myös alusta saakka pyytäneensä syntyperäisiä suomalaisia korjaamaan puhettaan oikeaan muotoon.

– Suomalaiset haluavat kuitenkin olla ystävällisiä, eivätkä helposti oikaise toisen puhetta. Silti minua auttaisi enemmän, jos puhettani korjattaisiin, hän tuumaa.

– Kieltä on vaikea oppia muuten kuin puhumalla. Puhun suomea aina aamusta alkaen, ja sanoja tulee koko ajan lisää. Kieli on elävää, se kasvaa ja kehittyy jatkuvasti.

Etenkin tietyt sanat tulevat vuonna 2016 Jyväskylään, leikkikoulu Nunnalaan siirtyneeltä Trzopekilta aivan luontevasti suomeksikin.

– Meitä naurattaa, että esimerkiksi kurahousut ja askartelu tulevat aina suomeksi. Ne ovat tosi mukavia sanoja, eikä kurahousuja taida edes löytyä monesta muusta kielestä.

– Muuten ajattelen puolaksi. Käytämme leikkikoulussa suomea ja englantia, mutta jos minun pitää sanoa nopeasti jotain sisar Malgorzatalle, vaihdan heti puolan kieleen, Trzopek kertoo.

Mahdollisuus puhua omaa isänkieltä toisen sisaren kanssa tuntuu sisar Ewasta hyvältä. Puolan kielestä löytyvät myös tärkeimmät ja rakkaimmat sanat, äiti ja isä.

– Ehkä oman kielen merkitys syntyy siitä, että se on opittu jo lapsuudessa. Jos lapsuus on ollut hyvä, se palaa sanojen kautta mieleen. Vanhempien syli, leikit, koti ja tutut paikat. En ole tutkinut asiaa, mutta omasta kokemuksesta päättelen näin.

Maailmalle muuttavia ja maahan muuttavia sisar Ewa kannustaa opiskelemaan uuden maan kielen.

– Jotkut sanovat, että englanniksikin pärjää, mutta ei sillä oikeasti pysty tutustumaan kulttuuriin, lukemaan, kuuntelemaan uutisia, juttelemaan ihmisten kanssa kadulla. Kieli auttaa tutustumaan kulttuuriin ja kulttuuri kieleen, ne kulkevat tiiviisti yhdessä.

Vaikka kieli on tärkeä ajattelun ja kommunikaation väline, paljon jää myös sanojen tavoittamattomiin. Esimerkiksi pienet lapset eivät puhu, heidän todellisuutensa rakentuu toisin.

Trzopek kertoo rukoilevansa laudes-aamurukouksen ja vesper-iltarukouksen suomeksi, traditionaalisen katolisen ruusukkorukouksen italiaksi, ja omat henkilökohtaiset sekä luostarikuntaan kuuluvat muut rukoukset puolaksi.

– En kuitenkaan voi sanoa, että uskoni liittyisi mihinkään tiettyyn kieleen. Pohjimmiltaan myös rukous ja hengellinen elämä ovat abstrakteja asioita. Ne tulevat sydämestä, eivät puheesta tai ajatuksista.

Tiesitkö?

Maailmassa puhutaan arviolta 6 000–9 000 eri kieltä. Puhujamääriltään suurimpia kieliä vuonna 2018 olivat mandariinikiina, espanja, englanti, arabia ja hindi.

Suomen viralliset eli kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Saamen kielet ovat alkuperäiskansan kieliä, joilla on Suomessa virallinen asema saamelaisten kotiseutualueella.

Vuoden 2018 lopussa Suomessa asui noin 392 000 vieraskielistä eli henkilöä, joiden kieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. 

Suomen yleisin vieras kieli on venäjä, jota puhui vuonna 2018 äidinkielenään yli 79 000 henkilöä. Seuraavaksi suurimmat kieliryhmät ovat viro, arabia, somali ja englanti.

Lähteet: Tilastokeskus, Kotimaisten kielten keskus

Artikkeli Kurahousut suomeksi, ruusukkorukous italiaksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sanojen rakastaja on opiskellut suomen kieltä ja suhtautuu sanoihin intohimoisesti.

– Murre on minun ensimmäinen äidinkieleni. Kukaan ei voi sanoa toiselle, että hän puhuu väärin, Laaksonen puolustaa persoonallista ilmaisuaan.

Hän on kokenut murrekielisen kirjoittamisen omimmaksi tavakseen ilmaista syviäkin tunteita. Vivahteet ja tyyliseikat on helpoin ilmaista kielellä, jonka parhaiten osaa.

Hän puhuu käyttömurteesta, joka on jokaisella paikkakunnalla omanlaisensa.

– Suomen vaihtelevat murteet tuovat väriä, iloa ja ihmettä arkipäivään. On ilo kuunnella ihmistä, joka käyttää omanlaistaan murretta. Se ei haittaa, jos ei jokaista sanaa heti käsitä. Ain voi kyssy, et mitäs toi nyy tarkotti, Laaksonen toteaa.

Hän liputtaa reilusti vapaan ilmaisun puolesta. Kieli on hänen mielestään paljon muutakin kuin kommunikaatiota. Se on myös itseilmaisua, identiteetin rakentaja ja sanataiteen väline.

– Köyhemmäksi ja tylsemmäksi ympäristömme tulee, jos alamme kaikki puhua samalla tavalla. Toisaalta ihmisten kommunikaatiosta ei tulisi mitään, jos jokainen vetelisi vain omalla kielellään, oppimatta ymmärtämään toista, hän pohtii.

Hän harmittelee, että median kautta arkinen puhetapa ei useinkaan välity. Hänen kokemuksensa mukaan ihmiset pyrkivät puhumaan yleis- ja kirjakieltä, kun eteen työnnetään mikrofoni.

– Puhelinvastaajaankin sorvataan kankeita kirjakielisiä viestejä.

Viime vuoden aikana Laaksoselta ilmestyi kolme lastenkirjaa. Hän lupaa, että tänä vuonna on aikuisten vuoro.

Laaksonen on myös kääntänyt vironkielistä kirjallisuutta, ja hänen teoksiaan on julkaistu muun muassa viroksi, latviaksi, saksaksi ja bulgariaksi.

Oma esikoinen Pulu uis ilmestyi vuonna 2000. Kirjassa on jo klassikoksi noussut runo Lehm ja koiv, joka alkaa: Mää tahro olla lehm koivun al.
Hän on kokenut, että murrekielinen ilmaisu taipuu myös vierailla kielillä ja muilla murteilla. Taitava kääntäjä saa kuitenkin paiskia hommia rytmin ja äännevastaavuuden kanssa.

– Älä unhota kotti avamei, älä karota annetui syrämei, hän heittää käännöshaasteeksi.

Pelkkää kielellistä temppuilua hänen tekstinsä eivät ole, vaan ne välittävät tarinoita, tunteita ja elämän päivittelyä.

Murre on myös identiteettikysymys. Siihen ei voi vaikuttaa, minkä murteen keskelle syntyy, mutta siihen voi, ottaako sen aikuisempana osaksi kielenkäyttöään vai häivyttääkö sen.

– Olen paikkaihmisiä, ja mielelläni puheessani annan kuulua, mistä tulen. Lännest!

Itselle vierasta murretta ei voi noin vain päättää alkaa käyttää. Sen omaksuu kieliyhteisössä pikkuhiljaa ja sen myötä joitakin tapojakin siirtyy.

– Jos olisin syntynyt savolaiseksi, olisin varmasti toisenlainen. Joku ydin silti olisi säilynyt: rakastan kielellä kikkailua – luultavasti kikkailisin kahta kauheammin savolaisena – heillä on sanahelkyttelyyn vapaammat kädet kuin meillä puolimykiksi nimetyillä läntisillä, Laaksonen puntaroi.

Kieli on joustava ja ympäristöönsä sopeutuva. Lakitekstit ja tieteelliset tekstit, jotka on luotu kirjakielisiksi, ja joiden tarkka määrämuotoisuus on oleellista, ovat luontevimmillaan juuri kirjakielisinä.

– En ajatellutkaan tehdä murteella omaa graduani adessiivista suomessa ja virossa, koska olen omaksunut kielitieteen ilmaisutavan yliopistolla yleiskielellä.

Laaksonen kertoo olleensa hautajaisissa, jossa pappi piti muistopuheen vainajalle, vanhalle laitilalaiselle miehelle. Pappi tunsi vainajan ennestään, ja heillä oli yhteinen kotimurre. Tilanteeseen sopi hyvin murrekielinen puhe.

– Murteen käyttö oli luontevaa, aitoa ja koskettavaa.

Laaksosen runoja on nähty myös kuolinilmoituksissa, muun muassa Mettäkaffel ja Iso peura o lähteny.

– Se tuntuu suurelta luottamuksenosoitukselta. Se muistuttaa myös tärkeästä asiasta: murteet eivät ole vitsejä eivätkä hassutuksia. Ne ovat äidinkieltämme. Meijä äirinkiält.

Kulttuuri on Heli Laaksosen mielestä ihana tapa olla osana omaa yhteisöä: ihmiskuntaa, suomalaisia, omaa kylää ja sukua.

– On upeaa nousta arkipäiväisten asioiden yläpuolelle, miettiä välillä sielukkaita, ihmisen olemisen ydintä, omaa sisintä – ja pyrkiä antamaan se ilmi niin, että kuulijat, lukijat ja katsojat saisivat langan päästä kiinni.
Kulttuurielämys pitää sisällään kaikkea.

– Runonkirjoittajana ja lukijana, taidenäyttelyvieraana ja maalaajana nautin valtavasti, kun kulttuurielämyksen kautta ymmärrän enemmän elämästä ja ihmisenä olemisesta. On oleellista, että maailmassa on paljon erilaisia pieniä kulttuureja. Tämä meidän oma pieni vaatii rakkautta ja huomiota, hän toteaa.

Tiesitkö? 

Kalevalan päivä on suomalaisen kulttuurin päivä, jota vietetään Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan kunniaksi 28. helmikuuta. Päivä on virallinen liputuspäivä.

Artikkeli Ensimmäisenä tulee murre julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.