Armeijasta kotiuduttuani pääsin työkokeiluun Inarin kunnan viestintäpajaan. Silloin löysin oman alani. Koulussa suosikkiaineeni olivat liikunta ja äidinkieli. Äitini on kielenkääntäjä, mikä lienee vaikuttanut ammatinvalintaan. Toimittajan työssä parasta on tarinoiden kertominen ja kuuleminen.

Urheilu ja penkkiurheilu ovat lähellä sydäntäni. Hiihto on rakkain lajini. Ivalossa hiihdin isäni kanssa paljon pienestä pitäen. Talvisin käyn Laajavuoressa sivakoimassa pari kertaa viikossa. Läheiset ihmiset ja terveys ovat myös tärkeitä. Näitä asioita ymmärtää arvostaa, kun ikää tulee hieman.

Pohjoisen ihmisenä myös luonto on minulle tärkeä. Isän kanssa olen aina kalastanut ja poiminut marjoja. Kaupunkiympäristössä kaipaa toisinaan luontoa. Vaikka Jyväskylä on Lapin miehelle iso paikka, niin tämä on jotenkin hengittävä ja viihtyisä, kylämäinen kaupunki.

Ammatillinen haaveeni olisi työskennellä urheilutoimittajana. Jossain vaiheessa elämää haluan perheen ja vakinaisen työn, mutta sillä ei ole vielä mikään kiire. Ulkomailla olisi kiva käydä joskus. Elän kuitenkin hetkessä ja ajattelen, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka.

Viime aikoina olen pohtinut historiaa ja maamme vaiheita Suomi 100 -juhlavuoden takia. Luen parhaillani Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teosta. Kävin katsomassa uuden Tuntemattoman sotilaan vapaaehtoisten ennakkonäytöksessä, sillä toimin elokuvan kuvauksissa avustajana.

Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, millaista elämä oli ennen. Joskus tuntuu, että sosiaalisessa mediassa valitetaan liian pienestä. Koen, että meillä Suomessa on asiat aika hyvin. Turvapaikkakriisi ja Turun puukotukset ovat isoja asioita, jotka huolettavat ihmisiä, terrorismi on tullut keskuuteemme. Uskon kuitenkin, että selviämme kansakuntana, niin kuin ennenkin olemme selvinneet vaikeista paikoista.

Artikkeli Lapin mies hiihtää ja pohtii isänmaan vaiheita julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kävin alakoulun kaikki luokat aina eri koulussa. Myös vaimollani on samanlainen historia. Jatkuva koulunvaihto vaikutti minuun positiivisesti. Opin sosiaalisuutta ja sain uusia kavereita.

Parturintyössä ihmiset ovat se tärkein juttu. Minulla on runsaasti vakioasiakkaita, ja ikähaitari ulottuu lähes vauvasta vaariin. Nuoria käy paljon, ja heidän kanssaan käydään tosi hyviä keskusteluja. On myös hienoa seurata heidän kasvamistaan aikuisiksi.

Juuri nyt olen erikoistunut partojen muotoiluun, ja sitä kautta asiakaskunta on laajentunut yliopistolla opiskeleviin ulkomaalaisiin. Vähän aikaa sitten liikkeen edessä seisoi opiskelija, joka laittoi kännykkäkuvaa kaverilleen kysyäkseen, oliko se varmasti tämä parturiliike.

Harrastan paljon musiikkia, samoin koko perheeni. Jossain vaiheessa ehdin ajatella bändimuusikon uraa. Musiikin lisäksi meitä perheenä kiinnostavat teatteri, taide ja kulttuuri sekä matkailu.

Erityisesti Espanja on lähellä sydäntä, siellä hurahdimme patikointiin. Meillä on aina saanut näyttää tunteet. Sivullisesta se on varmaan näyttänyt hurjalta, mutta se puhdistaa ilmaa. Kerran yksi italialainen vaihto-oppilaamme totesikin, että häntä on petetty. Hänen oli luvattu pääsevän suomalaiseen perheeseen, mutta hän joutuikin italialaiseen perheeseen.

Kun on ystäviä eri puolilla maailmaa, joutuu pohtimaan nykymaailman asioita myös heidän näkövinkkelistään. Tukholmalaisen ystäväperheen ja Espanjassa asuvan ystävän kanssa olemme puhuneet myös terrori-iskuista.

Minusta toisten sättiminen on mennyt aivan liian pitkälle. Ei se, että näyttää erilaiselta, saa johtaa siihen, että joutuu tarkkailun alaiseksi. Ulkomaalaiset ystävät ovat auttaneet minua ymmärtämään asioita paremmin.

Artikkeli Kuin Serranon perheessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.