– Kuvaaminen on ollut minulle ehdoton ensirakkaus, hän sanoo.

Malmivaara on viime vuosina kiinnostunut taustastaan herännäisessä pappissuvussa. Valokuvaukseen hengellisyys yhdistyy myötätunnon ja lempeän katseen kautta.

– Haluan nähdä toisen ihmisen kauniina. Samalla yritän pitää itseni avoimena ja pehmeänä.

Tärkeintä kuvaamisessa on kohtaaminen, sommittelu ja valo – se hetki, kun ollaan ihmisen kanssa. Malmivaara kokee olevansa perinteinen muotokuvaaja, ja juuri sellaisena hän sai kutsun lähteä kuvaamaan tyttöjä ja naisia Tansaniaan. Matkalle lähteminen oli jännittävää.

– Se oli ensimmäinen matkani Afrikkaan, enkä tiennyt mitä odottaa. Minulle kerrottiin, että ihmiset siellä ovat todella ystävällisiä ja avoimia. Sellainen kokemus siitä tulikin.

Tansaniassa kärsitään kuivuudesta ja ennustamattomista sateista. Suomen Lähetysseuran hankkeilla tuetaan eri tavoin maaseudun yhteisöjen sopeutumista muuttuvaan ilmastoon. Kylissä istutetaan puita, koulutetaan viljelemään kuivuutta kestäviä lajikkeita ja parannetaan vesijärjestelmiä.

Kylien naiset ja tytöt hakevat useimmiten veden ja valmistavat ruuan, siksi ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti heihin. Kun iso osa päivästä kuluu veden hankkimiseen, koululle ei jää aikaa.

Lähetysseuran hankkeissa tyttöjen ja naisten aseman parantaminen ja kouluttaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Malmivaaran kohtaamat naiset ovat opetelleet tekemään kankaita ja ompelemaan vaatteita. He olivat todella ylpeitä saavutuksistaan. Koulutus tuo heille mahdollisuuden toimeentuloon ja sitä kautta valoisampaan tulevaisuuteen.

Kuviin asettuneet naiset ja tytöt olivat otettuja ja innostuneita kuvaamisesta. Valokuvissa he tulivat nähdyiksi.

– Asut olivat uskomattoman kauniita, aivan mielettömiä värejä! Upeat puvut ovat samalla osoitus kaikesta siitä, mitä he ovat oppineet.

Valokuvien määrä kasvoi, kun Malmivaara tapasi yhä uusia naisia ja perheitä ja sai kutsun myös heidän koteihinsa.

– Minulla oli lopulta paljon enemmän muotokuvia kotiin lähtiessäni kuin etukäteen ajattelin, hän naurahtaa.

Vierailu alkoi joka kerta yhteisellä kokoontumisella kyläläisten kanssa. Malmivaara ja muut vieraat istutettiin kunniapaikalle, ja väki kerääntyi ympärille. Kyläläiset kertoivat mitä kaikkea hankkeissa on tehty, miten olot ovat kohentuneet ja mitä vielä tarvitaan. Päättäjissä oli yllättävän paljon myös naisia.

– Naiset ovat viime aikoina tulleet aivan eri tavalla päätöksentekoon mukaan. Ainakin osittain tämä johtuu siitä, että tytöt ovat päässeet kouluun ja sitä kautta naisten arvostus on kasvanut.

Malmivaara osallistui kyläläisten kanssa myös jumalanpalvelukseen. Afrikkalainen välitön kristillisyys puheineen ja lauluineen teki vaikutuksen.

Ilmastonmuutoksen seuraukset tuntuivat matkan aikana konkreettisesti. Kuivuus meni luihin ja ytimiin ja sai nenän vuotamaan verta.

– Näin ne vaikutukset Tansaniassa omin silmin, ja otan ilmastonmuutoksen todella vakavasti. Minulle kerrottiin, miten tilanne on pahentunut alueella. Sateet ovat valtavia, mutta toisaalta kuivat kaudet pitkiä. Ääri-ilmiöt ovat kärjistyneet, Malmivaara kertoo.

Suomen olosuhteisiin verrattuna ihmiset asuvat kylissä karuissa oloissa ja hyvin vaatimattomissa rakennelmissa.

– Vaikea ymmärtää, kuinka niin vähällä voi tulla toimeen. Pieneen asumukseen mahtuu kokonainen perhe.

Jotkut kylät ovat kehityksessä pitemmällä kuin toiset, mutta puutteita on paljon. Matkan valokuvista koottu näyttely kertoo silti toivosta. Malmivaaran kuivuuden keskellä kohtaamat naiset uskovat, että olosuhteet kehittyvät parempaan suuntaan.

– Kysyin kohtaamiltani eri-ikäisiltä naisilta heidän toiveistaan. Ne olivat hyvin konkreettisia ja yksinkertaisia perustoiveita, kuten oma talo ja koulutus lapsille. Kaiken yli nousi toivo, ja siitä myös syntyi nimi valokuvanäyttelylle.

Malmivaara ei sairastunut matkallaan maailmantuskaan. Kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen työ tuntuu kokemuksen jälkeen entistä tärkeämmältä ja niiden tukeminen mielekkäältä.

– Aivan yksinkertaisilla asioilla on merkitystä. Lahjoittaminen luotettaville järjestöille riittää pitkälle. Olisi turhaa vajota synkkiin ajatuksiin ja toivottomuuteen, hän toteaa.

Tiesitkö:

• Kuivuudessa kasvaa toivo -valokuvanäyttely Suomen käsityön museossa 15.5.–19.5.
• Laura Malmivaara on tavattavissa näyttelyssä lauantaina 18.5. klo 12–13.
• Malmivaara kertoo kuvistaan la 18.5. klo 10.30–11.30 Ilmastonmuutos – Pelastuuko maailma -tilaisuudessa Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa.
• Valokuvanäyttely ja keskustelutilaisuus ovat osa Lähetysjuhlien ja Kirkkopäivien maksutonta ohjelmaa.

Artikkeli Tansanian kuivuudessa luotetaan tulevaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– He ottivat minut kotiinsa asumaan, ja olin heille melkein kuin oma tytär. Todella mahtavia ihmisiä, Hasu hymyilee.

Sittemmin matkoja on kertynyt yhteensä 14, ja matka-aikaa voi mitata vuosissa. Hasun tutkimuksen kohteena ovat vuosien varrella olleet erityisesti kristinuskon monimuotoiset jäljet itäisessä Afrikassa.

– Kirkot ja uskonnollistaustaiset kansalaisjärjestöt ovat monissa kehitysmaissa merkittäviä tekijöitä. Ne hoitavat noin 40 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan terveys- ja koulutuspalveluista. Kirkot ovat myös poliittisia toimijoita, jotka ovat vaikuttaneet Afrikan maiden demokratisoitumiseen siirtomaa-ajan jälkeen, hän kertoo.

– Historiallisesti kirkot järjestöineen ovat olleet paikan päällä jo vuosikymmeniä, joissain tapauksessa pitkälti toistasataa vuotta. Ne ovat vahvasti läsnä ihmisten elämässä ihan ruohonjuuritasolla, eivätkä lähde sieltä pois heti, kun joku projekti päättyy. Se on iso plussa.

Vaikka uskonnon motivoimasta työstä versoaa paljon hyvää, ei Hasu tutkijana näe minkään uskonnon merkitystä kehittyvissä yhteiskunnissa yksiselitteisesti hyvänä tai pahana. Esimerkiksi seksuaaliterveyteen ja seksuaalivähemmistöihin liittyvät konservatiiviset näkemykset saattavat luoda voimakasta syrjintää.

 Ajattelen, että kestävä kehitys on aikamme suurin haaste.

Hasun toimittamassa uunituoreessa kirjassa Kansalaisjärjestöt, uskonto ja kestävä kehitys kurkistetaan kahden uskonnollistaustaisen suomalaisjärjestön, Suomen Lähetysseuran ja Fidan, kehitysyhteistyöhön. Teos nostaa esiin työn myönteisiä tuloksia ja erityisesti kestävän kehityksen näkökulmaa.

– Ajattelen, että kestävä kehitys on aikamme suurin haaste, toteaa Hasu viitaten ajatukseen, että nykyihmisten tarpeet tulee tyydyttää tekemättä sitä kuitenkaan tulevien sukupolvien kustannuksella.

– Tässä yhteydessä kristillistaustaisten toimijoiden tulisi tutkia arvopohjaansa ja niitä teologisia periaatteita, jotka voivat tukea kestävää kehitystä. Esimerkiksi se ajatus, että ihminen ei omista luomakuntaa vaan on sen hoitaja, on keskeinen.

Toinen kestävän kehityksen kannalta ratkaiseva kysymys on, mitä asian eteen konkreettisesti tehdään. Viime vuosina kovasti kritisoitua ja karsittua kehitysapua Hasu pitää edelleen tuikitarpeellisena.

– Ajatus ihmisten auttamisesta kotimaissaan on katteeton niin kauan, kun kehitysyhteistyöstä leikataan. Mielestäni kehitysyhteistyö on moraalinen velvollisuutemme, sekä kestävän kehityksen että globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, hän toteaa painokkaasti.

Oman panoksensa Jyväskylän yliopistossa kehitystutkimuksen opettajana työskentelevä Hasu näkee selkeästi.

– En ole aktivisti vaan tutkijatyyppi ja akateeminen henkilö. Koen, että tehtäväni on kasvattaa uutta sukupolvea kriittiseen ajatteluun ja kestävältä pohjalta toimiviksi tulevaisuuden asiantuntijoiksi.

Keskusteluilta uskonnosta, kehityksestä ja kansalaisyhteiskunnasta Aalto-salilla Jyväskylässä 12.3. klo 19. Keskustelemassa FT Päivi Hasu, Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola, Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö Katri Leino-Nzau, akatemiatutkija, dosentti Tiina Kontinen ja vaikuttamistyön asiantuntija Katja Köykkä Fidasta.

Artikkeli Tutkimusmatkoja uskontoon ja kehitykseen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Meidän piti jättää Asmaraan kaikki, mitä omistimme.

Etiopiaan muuton jälkeen perheen isä, jolla oli työ Etiopian armeijassa, joutui pakenemaan Sudaniin. Perheen äiti jäi huolehtimaan kahdesta pojasta. Isä kuoli, kun Tesfaye oli 17-vuotias.

– Äiti teki paljon työtä, jotta saisi meille pojille koulurahat. Hän ei halunnut, että menisimme jo lapsina työhön kadulle.

Suomen Lähetysseuran tuella kouluun

Suomen Lähetysseura on tukenut veljesten koulutusta, ja vastaavasti Tesfaye Nigusun työskenteli vapaaehtoisena etiopialaisen Mekane Jesus -kirkon sosiaalityön projekteissa. Sitä kautta löytyi myös työpaikka kirkon leivissä.

– Työskentelin aids-orpojen keskuksessa, jossa lapset ja nuoret saivat opiskella puu- ja metallitöitä. Ohjasin myös vapaa-ajan harrastuksia.

Sittemmin Tesfaye Nigusu koordinoi kirkon ja Suomen Lähetysseuran yhteisiä projekteja muun muassa vammaistyössä ja aids-orpojen tukiprojektissa. Mekane Jesus -kirkko on Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani Etiopiassa.

Pirkkalan oma poika

Suomi ja suomalaiset tulivat Nigusulle tutuiksi Suomen Lähetysseuran kautta. Hän on vieraillut Suomessa Lähetysseuran ja Pirkkalan seurakunnan kutsusta lukuisina kesinä ja työskennellyt muun muassa rippikoululeireillä.

Pirkkalan seurakunta tukee Nigusun kaksivuotisia yliopisto-opintoja, jotka alkoivat viime syksynä.

– Opiskelen kehitysyhteistyötä. Saan laajempaa perspektiiviä siihen, miten valtio ja yhteiskunta toimivat, Nigusu sanoo.

– Täällä kaikki toimii, opetus on hyvällä tolalla, ja se tähtää asioiden ymmärtämiseen eikä ulkoa oppimiseen. Ihmiset kunnioittavat toisiaan ja ovat suvaitsevaisia.

Suomesta Nigusu haluaa viedä Etiopiaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

– Olen aina ollut kiinnostunut pohjoismaisesta systeemistä, joka tarjoaa tasaveroiset mahdollisuudet kaikille. En tosin tiedä, miten tämä toimisi 80 etnisen ryhmän Etiopiassa ja sadan miljoonan asukkaan maassa.

Somessa lietsottu jännitteitä Etiopiassakin

Etiopiassa yhteiselo eri heimojen ja poliittisten ryhmien välillä on sujunut hyvin, mutta viime aikoina poliittinen ja taloudellinen tilanne ovat lisänneet kontrollia ja jännitteitä. Nuorisotyöttömyys vaivaa, eivätkä kaikki pääse jakamaan yhteistä kakkua, vaikka maan talous kasvaa nopeasti.

Hän toteaa, että sosiaalinen media on Etiopiassakin tärkeässä asemassa. Sen kautta on lietsottu jännitteitä.

– Jokaisen pitäisi kiinnittää huomiota siihen, mitä sanoo ja kirjoittaa.

Mekane Jesus -kirkko on läsnä nuorten arjessa

Valtion enemmistöuskonto on ortodoksisuus. Tesfaye Niguse perheineen kuuluu luterilaiseen Mekane Jesus –kirkkoon, jossa on noin kahdeksan miljoonaa jäsentä. Kirkko kasvaa nopeasti, ja siinä on paljon nuoria. Maassa on myös muslimeja, ja eri uskontojen kannattajat ovat eläneet rauhassa ja toisiaan kunnioittaen.

– Kävin lapsena moskeijassa, joka oli naapurissamme, ja muslimiystävät viettivät perheemme kanssa kristillisiä juhlia.

Mekane Jesus -kirkon kasvun ihme on Nigusun mukaan terve karismaattisuus ja satsaaminen nuoriin.

– Kirkossa on paljon nuoria jäseniä, ja kirkko on mukana nuorten elämässä. Kirkko auttaa kaikkia kysymättä, mihin he uskovat.

Niguse uskoo, että kirkolla on annettavaa yhteiskunnalle.

– Kasvatamme nuorille oikeaa moraalia ja etiikkaa, jota voivat toteuttaa työelämässä. Meillä on paljon epäoikeudenmukaisuutta ja korruptiota, ja uskon, että kristityt voivat vaikuttaa siihen.

Jumala loi ihmiset tasa-arvoisiksi

Lisäksi kirkko edistää rauhaa järjestämällä uskontojen välisiä ja kylien ja heimojen välisiä keskusteluja. Kirkko voimaannuttaa naisia toimimaan työelämässä. Myös kehitys- ja talouskysymykset kiinnostavat kirkkoa.

Tesfaye Nigusu korostaa että Jumala on luonut kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi ja antanut erilaisia lahjoja, joita käyttää ihmisten hyväksi.

Afrikkalaiset kirkonmenot ovat toisen näköiset kuin Suomessa. Tesfaye Nigusulle kelpaa kumpainenkin malli.

– Joskus on hyvä istua kirkossa hiljaa ja rauhassa, joskus haluan nostaa kädet ylös ja ylistää Herraa, hän kuvailee.

Artikkeli Seminaarinmäen opit muuttavat Etiopiaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.