Kipinässä kokoonnutaan uudenlaisessa paikassa keskellä Sepän kauppakeskusta, joten myös alttaritaulussa lähestymistapa voi olla erilainen.

– Tämä on aivan erityinen paikka, johon suoraan seinälle maalattu taideteos sulautuu luontevasti. Siitä syntyy erilainen tunnelma kuin taulusta tulisi, Ruth luonnehtii.

Alttaritaulu on taiteilijallekin erityinen projekti, ja se poikkeaa hänen aikaisemmasta tuotannostaan.

– En ole juuri maalannut ihmishahmoja, mutta laajoja pintoja olen tehnyt ennenkin.

Seinäpinnalle maalaaminen heijastaa ajattelua, joka on vaikuttanut Anna Ruthin taiteessa pitkään. Luonnon suojeleminen ja kulutuksen vähentäminen ovat hänelle tärkeitä arvoja.

– Ekologisuudesta puhutaan syystäkin paljon. Me olemme osa maailmaa, emmekä irti luonnosta. En halua tuottaa lisää tavaraa taiteeni kautta. Maalauksen voi myydä tai antaa eteenpäin, mutta se on silti esineenä olemassa.

Ruthilta pyydettiin Kipinään tarinallinen näkemys Jeesuksesta. Alttaritauluun toivottiin ilmaisuvoimaa, figuratiivisia hahmoja ja rosoista pintaa, jossa siveltimen liike näkyy. Tyylilliseksi evästykseksi annettiin Magnus Enckellin Tampereen Tuomiokirkkoon maalaama alttaritaulu Ylösnousemus, Edvard Munchin teos Huuto sekä katutaide.

– Toivottavasti osasin tehdä vaikutteista hyvän sekoituksen. Ajattelen, että aihe tässä alttaritaulussa on hyvinkin perinteinen, hän sanoo.

Anna Ruthin näkemyksessä Jeesus on tekijä – hän ei pelkästään puhu ja opasta.

Suunnitteluvaiheessa taiteilija mietti kotonaan ääneen, millaisen näkemyksen Jeesuksesta toteuttaisi. Apua pohdintaan löytyi läheltä.

– Poikani sanoi, että ei hätää, minä tiedän, taitelija kertoo.

Lapsi hahmotteli paperille tehdasalueen, josta valuu öljyä ja saastetta mereen, mutta Jeesus saapuu ja imee liat pillillä pois. Taiteilija kehitti lapsensa ideaa edelleen ja vaihtoi pillin verkkoon, jolla Jeesus kalastaa saasteet merestä. Anna Ruthin näkemyksessä Jeesus on tekijä – hän ei pelkästään puhu ja opasta, mitä pitää tehdä ja miten elää.

– Jeesus siivoaa saasteet pois. Epäpuhtaus voi tietysti olla muutakin kuin konkreettista likaa. Joku voi nähdä maalauksen niin, että Jeesus on ihmisten kalastaja. Sekin on mahdollinen tulkinta.

Alttaritaulun vasemmassa osassa savuisen kaupungin tehdasalueella ihmiset tuijottavat itseensä sulkeutuneina kännyköitään. Kahden hahmon katse nousee kohti Jeesusta, valoa ja ristiä.

Väritys vaalenee ja teoksen tunnelma kevenee kohti ristin valoa ja oikean reunan paratiisia. Keskellä lipuu vene täynnä ihmisiä pois saasteesta kohti puhtautta. Alttariseinän alkuperäinen risti nostetaan maalauksen valmistuttua takaisin paikalleen täydentämään kokonaisuutta.

Anna Ruthin mielestä taiteilijan tapa katsoa maailmaa saattaa olla erilainen kuin muilla. Luominen vaatii, että katsoo maailmaa, näkee sen ja antaa katseelle aikaa.

– Voin tuoda oman näkemykseni esille vasta, kun olen ensin katsonut ja nähnyt. Maalatessani huomaan, mitä olen katsonut ja mitä en. Joskus on palattava katsomaan uudelleen.

Ruth työstää ja tutkii taiteensa kautta varsinkin aiheita, jotka hän kokee vaikeiksi.

– Rajat ovat minulle iso aihe. Minun on vaikea ymmärtää kansainvälisiä rajoja; miten ne on luotu, miten niitä pidetään yllä ja miten rajojen merkitys on muuttunut ajan saatossa. Se kiinnostaa minua. Rajoja on myös ihmisten välillä.

Taiteilijalla on vastuu siitä, mitä hän luo ja tuo esille. On myös tärkeää olla rehellinen itselleen.

– Vastuu on olemassa, vaikka kukaan ei näkisi teoksia. Kaikki kieli kantaa voimaa – myös kuvallinen kieli.

Ajatus taiteen myymisestä on Ruthille vastenmielinen. Hän voi tehdä muuta työtä elääkseen, mutta taidetta tehdessään hän elää.

– En halua tehdä taidetta rahan vuoksi. Sellainen on haitallista luomisprosessille ja näivettää taidekulttuuria. Haluan ilmaista ja kommunikoida töilläni.

Tärkeintä Ruthille on luoda taidetta monipuolisesti ja välittää teoksissa tunnelmaa. Osa katsojista saattaa tunnistaa taiteilijan hänen tyylistään. Mikään yksittäinen teos ei ole jäänyt hänelle erityisen tärkeänä mieleen, vaan jokainen niistä on ollut prosessi, joka etenee ja on lopulta ohi. Sen jälkeen kaikki alkaa uudelleen jostakin toisesta kulmasta.

Uuden luominen on joka kerta erilaista, koska vaikuttavia osia on paljon. Prosessin alku on taiteilijalle selkeä, mutta lopputuloksen hän tietää aloittaessaan vain suurin piirtein.

Minulla on tapana syöksyä syvälle siihen tilanteeseen, missä olen.

– Hahmottelen ensin kokonaisuuden ja sen jälkeen ikään kuin väritän värityskirjaa. Välttämättä en näe mielessäni koko kuvaa, mutta kaikki sen osat kylläkin. Ehkä luon jopa liikaa aivoillani.

Ruth on huomannut, että suurten haaveiden tai pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttaminen ei tuokaan aina onnea ja autuutta. Isokin tavoite muuttuu toteutuessaan osaksi arkea ja taika häviää.

– Joskus ajattelin, että kaiken täyttymys olisi saada töitäni esille vaikkapa New Yorkin modernin taiteen museoon. Nykyisin toivon vain mahdollisuutta tehdä taidetta ja elää vaatteet maalissa, hän toteaa.

Anna Ruth kertoo taiteestaan selvällä suomen kielellä, vaikka on syntyjään kanadalainen ja teki taideopintonsa Englannissa ja Ranskassa. Hän saapui Jyväskylään vuonna 2002 puolivuotisen taiteen apurahan turvin. Sen jälkeen taiteilija pohti hetken aikaa vaihtoehtojaan Ranskassa, kunnes päätti palata Suomeen. Nyt hän on perheineen asettunut Jyväskylään.

– Minulla on tapana syöksyä syvälle siihen tilanteeseen, missä olen. Tällä hetkellä asun Suomessa ja teen töitä täällä. Muut ihmiset voivat nähdä minut eri tavalla, mutta itse tunnen olevani kotonani.

Ympärillä Kipinän hyörinä ja toiminta jatkuvat tavalliseen tapaan. Väki pääsee vapaasti seuraamaan seinämaalauksen etenemistä. Ruth ei ole yleisöstä häiriintynyt, mutta huomionauhaan ripustetussa lappusessa pyydetään taiteilijalle ystävällisin sanoin työrauhaa.

– Täällä on koko ajan ihmisiä. Kuuluu puheensorinaa ja lasten ääniä. Olen kuitenkin maalatessani omassa maailmassani enkä juuri huomaa, mitä ympärillä tapahtuu.

Taiteilija palaa työnsä ääreen. Isosta maalipurkista tarttuu pensseliin tällä kertaa ruskeaa väriä.

Artikkeli Kipinän Jeesus siivoaa ja kalastaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Aluksi toimin Minimanissa apulaispäällikkönä ja sen jälkeen neljä vuotta johtajana. Kauppakeskuspäällikön tehtävät Sepässä aloitin lokakuun alussa. Avajaisiin oli aikaa kaksi viikkoa ja myymälöiden rakentaminen ja tavaroiden esille laitto oli juuri kiireisimmillään. Siinä hässäkässä pääsin hyvin kiinni tähän hommaan.

Olen yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoista työni on oikeasti ollut. Vastaan muun muassa markkinoinnista ja sidosryhmäsuhteista. Toimin linkkinä vuokralaisten ja omistajan välillä.

Parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen, ja jo lyhyessä ajassa olen tavannut erittäin paljon hyviä ja mukavia persoonia. Työtehtävät vaihtelevat päivästä toiseen paljon. Pystyn määrittelemään työni sisältöä, tekemisen suuntaa sekä työaikojani aika vapaasti.

Kauppakeskus Seppä on lähtenyt odotusten mukaisesti käyntiin sekä myynnin että kävijöiden suhteen. Olemme hakeneet tiloihin viihtyisyyttä ja olohuonemaisuutta. Sepässä on tarjolla monipuolisia palveluja, ja 50 toimijan joukossa seurakunnan läsnäolo on hyvä lisä. Tulemme varmasti jatkossakin tukemaan toisiamme.

Mielestäni olen saavuttanut tasapainon työn, perheen ja liikuntaharrastusten suhteen. Pyrin pitämään huolta fyysisestä kunnosta käymällä kuntosalilla ja pari kertaa viikossa pelaan salibandya divaritasolla. Perheenäkin liikutaan paljon yhdessä. Illat ja viikonloput pyrin pyhittämään perheelle.

Somen ja kännyköiden sijaan minusta arkiset ihmisten kohtaamiset antavat paljon enemmän. Perinteiset arvot, kuten perhe ja lähimmäisenrakkaus, ovat tärkeitä. Itselläni on hyvä olla silloin kun huomaan, että toisetkin voivat hyvin. Pidetään huolta toisistamme, niin ettei kukaan syrjäytyisi.

Artikkeli Oikea tasapaino on kaiken a ja o julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seurakunnan tiloista vastaava vt. aluekappalainen Päivi Kärkkäinen oli yllättynyt kilpailun saamasta suuresta suosiosta. Kaiken kaikkiaan kilpailuun tuli nelisensataa vastausta, jotka täytettiin joko Sepässä tai lähetettiin sähköpostin ja Facebookin kautta.

– En osannut missään unelmissakaan kuvitella, että ehdotuksia tulisi näin paljon, Kärkkäinen iloitsee.

Sepän avajaispäivänä käynnistynyt nimikilpailu tuotti runsaasti hyviä ehdotuksia. Kirkkoherra Arto Viitalan nimeämä nelihenkinen raati päätyi nimivalinnassa Kipinään, koska se täytti ohjeistuksessa annetut määreet: ytimekäs, selkeä ja suomenkielinen.

Raadin mielestä sana kuvaa hyvin myös uutta tilaa ja siellä järjestettävää toimintaa. Kipinä on syttymässä, se edustaa energiaa ja positiivisuutta.
Kipinä on sanana mukava, siitä on helppo tehdä johdannaisia, kuten Kipinäkerho ja se taipuu myös verbiksi, kuten kipinöidä. Kauppakeskus Sepän sanastoon Kipinä sopii myös mainiosti.

Päivi Kärkkäinen kertoo toiminnan käynnistyneen mukavasti ja ihmiset ovat löytäneet tilan, vaikka opasteet ovat olleet vielä tilapäisiä. Uudet opasteet pyritään saamaan entistä paremmin näkyville.

– Avajaisten jälkeen päiväkävijöiden määrä on ollut sadan ja puolentoistasadan hujakoilla. Avajaismessussa tupa oli täynnä, samoin kuin Ilta Lauran kanssa -tilaisuudessa.
– Positiivista palautetta tulee eri ikäisiltä kävijöiltä päivittäin. Ihmiset toteavat, että olemme ihan oikeassa paikassa, kun olemme täällä, Kärkkäinen kertoo.

Monipuoliset tilat saivat yllätyslahjoituksen, kun Pro Marjoniemi -kannatusyhdistys halusi lahjoittaa päätilaan alttaripöydän ja lukupulpetin.
Kokonaisuutta täydentävän kastemaljan lahjoitti Uuraisten seurakunnan entinen kirkkoherra Heikki Tukiainen. Alttaripöytään on upotettu kolmetoista lämpökynttilää muistuttamaan ehtoollisen asettamisesta. Läsnä Jeesus ja 12 opetuslasta. Kaikki kolme teosta ovat kuvataiteilija Kari Alosen suunnittelemia ja takomia.

– Niistä välittyy keveys ja raikkaus. Kun näin Heikin lähettämät kuvat esineistä, tuli heti tunne, että ne ovat kuin tehty tänne, Kärkkäinen tiivistää.

Artikkeli Sepän tilassa kipinöi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kehottaisin hankkiutumaan tästä termistä eroon. Jos meillä on tarve nimittää jotain toimintaa matalan kynnyksen toiminnaksi, myönnämme samalla, että se on poikkeuksellista. Että tavanomaiseen toimintaamme on korkea kynnys. Ja niin varmasti on. Totuuden nimissä on toki sanottava, että matala kynnys -termiä käyttävät toisinaan myös muut julkiset toimijat, yhteisöt ja yhdistykset. Kaupallisella puolella on ymmärretty, että kynnyksiä ja esteitä ei voi yksinkertaisesti olla. Ei matalia eikä korkeita. Muutoin ei kauppa käy.

Espoon piispa Tapio Luomakin puhui hiljattain kirkon kynnyksen mataloittamisesta. Hänen mukaansa matalaa kynnystä ei kuitenkaan tarvita siksi, että ihmiset pääsisivät nykyistä helpommin kirkkoon. Se olisi tarpeen siksi, että kirkon työntekijät pääsisivät nykyistä helpommin kirkosta ulos. Sen sijaan, että odottelemme kirkon tiloissa, josko joku tulisi, meidän tulisi mennä ihmisten luo.

Harvasta asiasta on tullut niin paljon myönteistä palautetta kuin siitä, että Jyväskylän seurakunta löysi tiensä Kauppakeskus Seppään. Ja huolimatta siitä, että opasteet kakkoskerroksen tiloihin ovat edelleen työn alla, valtavan moni on jo löytänyt tiensä seurakunnan tiloihin. Seurakunnan tapa olla kauppakeskuksessa hakee vielä muotoaan – kuulostellaan, millaista läsnäoloa kirkon väeltä ostoshulinassa kaivataan. Jo nyt on kuitenkin selvää, että läsnäolo on tarpeen.

Meillä on Jyväskylässä monta upeaa, erilaista kirkkorakennusta. Niissä pyhä on ilmiselvästi läsnä. Kauppakeskuksessa pyhän symbolit eivät samalla tavoin näy, mutta se ei ole kaikille ongelma, päinvastoin. Ehkä juuri siksi sinne on tavallisen tallaajankin helppo tulla purkamaan sydäntään. Kynnys on oikeasti matala.

Artikkeli Kynnys julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirkko on pyhä paikka, mutta ostoskeskus varsin arkinen tila. Kärkkäinen ei näe tässä ongelmaa. Hän sanoo ajattelelevansa, että pyhä ei ole sidottu tiettyyn aikaan tai paikkaan, vaan se voi olla mukana missä tahansa, vaikkapa arkisella kauppareissulla.
– Pyhä voi tapahtua myös kirkon ulkopuolella ja muulloinkin kuin sunnuntaina. Ehkä tässä ajassa pyhää joutuu joskus jopa hieman hakemaankin, Kärkkäinen pohtii.
– Kaupat ovat nykyään auki sunnuntaisin, ja monet asiat ovat muuttuneet. Myös kirkon pitää uudistua muun maailman mukana ja puhua sellaista kieltä, jota ihmiset ymmärtävät, Kärkkäinen sanoo.
Kirkko on menettänyt jäseniä viime vuosina eri syistä. Huhtasuon alueella, jossa Kärkkäinen työskentelee, seurakunnan jäsenenä on noin kaksi kolmasosaa väestöstä. Uudenlaista puhetta ja jalkautumista ihmisten pariin tarvitaan.

Seurakunta teki kesällä selvityksen. Ihmisiltä kysyttiin, millaista toimintaa he näkisivät mielellään seurakunnan uusissa tiloissa ja millaiset tilojen heidän mielestään pitäisi olla.
– Sen pohjalta on tehty suunnitelmia. Edelleenkin meille voi tulla kertomaan omia ideoita, Kärkkäinen kertoo.
Sepän toisessa kerroksessa sijaitsevat seurakunnan tilat ovat pinta-alaltaan noin 700 neliömetriä. Tavallista kirkkosalia ostoskeskukseen ei tule, vaikka siellä järjestetäänkin messuja. Pääosan pinta-alasta vie yli 300 neliön pääsali, jonka sivustalla on lava.
Estradilla tullaan näkemään erilaisia puhujia ja esityksiä. Nuorten kokoontumistila, lasten kerhohuone sekä hiljainen huone ovat muita tiloja. Pääsalin täyttävät sohvaryhmät, jotka tekevät paikasta rennon ja modernin ympäristön.
– Siellä on helppo järjestää erilaisia tapahtumia, ja sinne on helppo tulla, Kärkkäinen kertoo.

Artikkeli Pyhä ei ole paikasta kiinni julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.