Uskon määrää tai oppisuuntia ei tiedustella. Ilvesmäki palvelee myös eri kirkkokuntaan kuuluvia ja kirkkoon kuulumattomia.
– Jokaisella on oma vakaumus, eikä sairaalapapilla ole minkäänlaista pyrkimystä muuttaa sitä. Pyrin kohtaamisissa hienotunteisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Papin kanssa voi jakaa myös epäilyksen tunteita. Vaikka tuntuisi, että oma usko on aika heiveröinen, se ei estä turvautumasta Jumalaan.
Kaikki tapahtuu potilaan ehdoilla. Hän päättää, mistä puhutaan. Jos puhutaan. Toisinaan ollaan vain hiljaa, joskus sanoja ei tunnu edes olevan.
– Kärsimys jauhaa ihmisen sellaiseksi, että hän ei jaksa edes nauraa. Tämä työ on rinnalla kulkemista ja taakkojen jakamista, Ilvesmäki toteaa.

Keskussairaalassa kätilönä toimiva Helena Tedder rientää haastatteluun koulutuksesta, jossa on opeteltu hieromista. Se on yksi keino tukea ja auttaa synnyttäjää.
– Pyrimme ohjaamaan äitejä löytämään itsestään keinoja kivun lievittämiseen ja synnytyksen edistämiseen. Rohkaisemme synnyttäjiä tunteiden ilmaisuun. Salissa saa huutaa, kiroilla, olla hiljaa, nauraa, itkeä, kuunnella musiikkia, rukoilla kielillä. Me olemme tottuneet kaikkeen, hän kertoo.
Kätilö kannustaa synnytyksessä sekä äitiä että isää.
– Kyselemme äidin toiveita ja tarpeita etukäteen ja pyrimme vastaamaan näihin. Kehumme ja tsemppaamme häntä jaksamaan. Isälle tapaamme korostaa, että vaikka hän ei voi viedä vaimonsa kipua pois, hänen läsnäolonsa on todella tärkeää. On ihana hetki, kun saa nostaa vastasyntyneen vaippasillaan isän lämpimälle iholle.
Synnytyssalissa hengellisyys näkyy Tedderin mukaan harvoin.
– Muista kulttuureista tulevat synnyttäjät harjoittavat uskontoaan usein avoimemmin kuin suomalaiset. Meille kätilöille hengellisyys on äidin rinnalla kulkemista, tukemista ja kunnioittamista. Tuli hän mistä taustasta tahansa.
Surullisimpia hetkiä kätilön työssä on se, kun lapsi on kuollut kohtuun. Äiti joutuu kuitenkin synnyttämään lapsen normaalisti.
– Näissä tilanteissa ei yleensä tarvita sanoja, vain läsnäoloa. Rohkaisemme vanhempia katsomaan kuollutta lastaan ja pitämään häntä sylissä. Tarjoamme heille myös mahdollisuutta keskustella sairaalapapin kanssa.

Emma Honkanen toimii Jyväskylän kotisairaalan lääkärinä. Sairaanhoitopiirin ja kaupungin yhteinen kotisairaala tarjoaa ympärivuorokautista sairaalatasoista hoitoa potilaan omassa kodissa. Honkanen tekee kotikäyntejä yksin tai hoitajan kanssa. Valtaosa kotisairaalan potilaista sairastaa lyhytaikaisia ja paranevia sairauksia. Neljäsosa potilaista on kotisairaalassa saattohoidossa.
Saattohoitopotilaiden kohtaamisessa Honkanen pitää tärkeänä kuuntelemista, empaattisuutta ja turvallisuuden tunteen luomista.
– Kaikkein tärkeintä on saada potilas ymmärtämään, että vaikka mitään ei ole tehtävissä, on silti vielä paljon tehtävää. Oloa voidaan helpottaa pienilläkin asioilla. Jokainen saattohoitopotilas on erilainen, joten heidät tulee kohdata yksilöinä.
Hengellisyys ei juurikaan näy Honkasen työssä. Joskus hän pohtii potilaiden kanssa sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Jos hän arvelee potilaalla olevan hengellisen keskustelun tarvetta, hän tarjoaa herkästi sairaalapapin apua.
Honkanen kertoo, että ihmisestä näkee, kun hän alkaa olla lähellä kuolemaa.
– En osaa sanoa, näkeekö sen katseessa, eleissä, sanoissa vai missä, mutta kuoleman läsnäolon jotenkin aistii ja tuntee. Se ei yleensä ole huono tunne, vaan rauhoittava ja helpottava. Kuoleman lähestyessä ja sen jälkeen potilaiden kotona on usein harras tunnelma. Tunteita on paljon. Surun lisäksi näkee paljon lämpöä, toivoa, uskoa ja rakkautta.

Artikkeli Taakkojen ja ilon jakajat julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Koin jatkuvaa pelkoa ja olo oli ahdistunut. Kävin normaalisti töissä, mutta työpäivän jälkeen olin ihan poikki. En kuitenkaan halunnut näyttää muille, kuinka raskasta kaikki oli, Vuori muistelee.

– Pelkäsin erityisesti sitä, miten paniikkikohtaukset ja ahdistus vaikuttavat vauvaan. Toisaalta oli vaikea vetää rajaa siihen, mikä oli normaalia synnytyspelkoa, mikä paniikkihäiriöstä johtuvaa.

Pelko on luonnollista

Ensimmäisen raskauden kohdalla on luonnollista tuntea pelkoa, kun ei tiedä, mitä odottaa, Vuori sanoo.

– Helposti tulkitsee kaikkea mahdollista sitä kautta, voiko tämä vaikuttaa negatiivisesti lapseen.

Synnytyksen lähestyessä Vuoren pelko kasvoi.

– Kävin läpi kaikki pahimmatkin vaihtoehdot. Suurin pelkoni oli kuitenkin se, että saan paniikkikohtauksen kesken synnytyksen. Pelkäsin, etten pysty toimimaan, jos en kykene rauhoittumaan ja hengittämään kunnolla.

Synnytys oli lopulta nopea, ja kaikki sujui hyvin. Kehon jatkuva hälytystila vaikutti kuitenkin siihen, ettei imetys onnistunut.

– Olin siinä vaiheessa varmaan jo niin ahdistunut vuoden kestäneestä panikoinnista, ettei maitoa yksinkertaisesti tullut lainkaan, Vuori sanoo.

Paljon tabuja

Raskauteen ja synnytykseen liittyy Vuoren mukaan paljon erilaisia tabuja. Jokainen raskaus on kuitenkin yksilöllinen, eikä kaikki tapahdu tietyn kaavan mukaan, Vuori muistuttaa.

– Toivoisin avoimempaa keskustelua. Monet pelkäävät synnytystä, mutta eivät uskalla puhua siitä. Vertaistuki helpottaisi monia naisia.

Kohta 5 vuotta täyttävä tytär on Vuoren perheen silmäterä. Lisää sisaruksia ei esikoiselle ole näillä näkymin odotettavissa.

– Raskausaika oli minulle henkisesti niin kova juttu, etten halua kokea sitä toista kertaa. Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että minulla on tytär, Katja Vuori sanoo.

Hoitoon alettu panostaa

Synnytyspelko varjostaa noin joka kymmenettä raskautta. Joskus pelko on niin suurta, että se tyssää koko raskaaksi tulon.

– Odottavat äidit pelkäävät kivun lisäksi kontrollin menettämistä ja sitä, että he eivät hallitse tunteitaan. Lisäksi moni jännittää, että kroppa ei toimikaan niin kuin sen pitäisi,  kertoo lääkäri Tuija Hautakangas Keski-Suomen keskussairaalasta.

Synnytyspelkojen kohdalla tieto saattaa lisätä tuskaa, sillä aiemmin synnyttäneet ja hoitoalan työntekijät potevat pelkoja enemmän kuin muut odottajat.

Synnytyspelkojen hoitoon on alettu panostaa niin, että asia otetaan puheeksi jo ensi käynneillä  neuvolassa, ja neuvolan henkilökunta sekä synnytyssairaalan lääkäri, kätilö ja tarvittaessa psykiatrinen sairaanhoitaja ovat mukana hoitoketjussa.  Neuvolakäynneillä odottava äiti täyttää lomakkeen, jossa hän arvioi pelon määrää.

– Tavoitteena on, että peloista uskalletaan puhua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sanoo Vaajakosken neuvolassa työskentelevä terveydenhoitaja, kätilö Eija Huttunen.

– Kaikki äidit eivät tuo pelkojaan esille, joten on tärkeää, että neuvolassa niistä uskalletaan kysyä, olla oikeasti läsnä ja avata, mistä pelot johtuvat, Huttunen jatkaa.

Apua Sypeklinikalta

Pelkoa lievennetään Sype- eli synnytyspelkoklinikalla. Äiti saa kertoa pelkojensa syitä. Hän voi myös kertoa kokemuksensa siitä, miten aiemmat synnytykset ovat menneet. Sypeklinikalla seurataan vauvan kasvua ja vointia. Vastaanotolla arvioidaan myös äidin henkiset ja fyysiset edellytykset alatiesynnytykseen.

– Äitiyspoliklinikalla on tarkoitus yhteistyössä odottajan kanssa löytää hänelle ja syntyvälle lapselle paras ja turvallisin synnytystapa. Meillä on äidin kanssa yhteinen tavoite: luottamuksen saavuttaminen, mahdollisimman kivuton synnytys ja se, että vauva ja äiti voivat hyvin, Tuija Hautakangas vakuuttaa.

Sypeklinikka kirjaa vuosittain noin 250 asiakaskäyntiä.

Häpeä varjoaa pelkoa

Moni odottava äiti häpeää pelkoaan. Häpeään ei kuitenkaan ole syytä.

– Saa pelätä ja pelosta saa puhua. Ja synnytyssalissa saa itkeä, kirota, huutaa – tai olla hyvällä mielellä.

Synnytyspelot ovat olleet pitkään tabuaihe, eikä niistä puhuminen ole vieläkään kovin helppoa. Esimerkiksi Vauva-lehden keskustelupalstalla keskustelu käy kuumana, ja pelot puheeksi ottava äiti saa helposti kuraa niskaansa. Synnytyspelko ei sovi kuvaan reippaasta luomusti synnyttävästä äidistä, joka hoitaa ”maailman luonnollisimman asian” ilman kivunlievitystä.

– En lue keskustelupalstoja, Hautakangas naurahtaa.

Suomessa sektioiden osuus kaikista synnytyksistä on noin 16-17 prosenttia. Aiemmin sektion syyksi ei riittänyt ylitse pääsemätön synnytyspelko, vaan syyksi saatettiin merkitä esimerkiksi ahdas lantio.

Doula avuksi synnytykseen

Doulien käyttö odottavien äitien ja perheiden tukena on yleistynyt.  Doula on henkilö, joka on tukena ja turvana niin raskauden aikana, synnytyksessä kuin synnytyksen jälkeen. Salla Joutsen on huomannut, miten doulan käyttö on vähentänyt myös synnytyspelkoja.

– Tiedetään, että doulan käyttö synnytyksessä vähentää kivunlievityksen tarvetta sekä sujuvoittaa ja lyhentää synnytystä. Doulan tehtävänä on myös tuoda esiin perheiden toiveita synnytykseen liittyen, sanoo Joutsen, joka on toiminut doulana lähes kolmessakymmenessä synnytyksessä.

Monet vanhemmat osaavat jo pyytää doulan apua. Jotkut turvautuvat synnytystukihenkilöön jo raskauden alkuvaiheessa, toiset vasta raskauden viimeisillä viikoilla.

– Tärkeintä on synnytysrauhan löytäminen ja tuen antaminen koko perheelle, Joutsen toteaa.

Artikkeli Pelon varjostama raskaus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.