4.3.1940 karjalaisille tuli lähtökäsky. Anna Jääskeläinen kokosi lapsensa keittiöön: Nyt luetaan iltarukous. Sitten lähdettiin Jääsken asemalle, missä äiti puoliltaöin sulloutui kolmen lapsensa kanssa härkävaunuihin. Välillä hän otti omansa kainaloon, kuin kanaemo poikaset siipiensä alle: – Jos pommi osuu, mennään kaikki.

Isä Ville jääskeläinen jäi kotiin hoitamaan eläinten siirtoa, ja meni myöhemmin Poriin töihin. Rintamalle hän ei ikänsä takia joutunut.

Marraskuussa 1939 alkanut talvisota päättyi 13.3.1940. Kesäkuussa Lea Jääskeläinen täytti kahdeksan, Liisi oli kaksi ja Pauli viisi vuotta vanhempi.

Jääskeläiset asuivat evakossa Köyliössä ja Latomeressä. Kodittomat karjalaiset kamariinsa ottaneita tilallisia Lea muistaa yhä lämmöllä.

Syyskuussa 1941 palattiin Jääskeen, missä koti oli säästynyt tuhoilta. Taas äiti kokosi lapsensa: Lauletaan kiitosvirsi!

Lapsia ei olisi sotavuosina saanut viedä Jääskeen, missä miinoja ei vielä oltu raivattu. Matkalla Lea sisaruksineen piileskeli milloin heinäkasassa, milloin sikalaatikossa. Voi sitä riemua, kun päästiin kotiin!

Jatkosotaa käytiin jossain kaukana. Karjalassa tehtiin toiveikkaina töitä ja oltiin isänmaallisia.

Uusi lähtökäsky järkytti syvästi. 19.6.1944 taivaskin itki pakomatkalaisten kanssa. Jääskeläisen perhe päätyi Pertunmaan ja Iitin kautta Elimäelle, mistä saatiin kartanon maata viljeltäväksi.

22.9.1944 vanhemmat ja Pauli lastasivat Jääskessä junaan kotipelloilta korjaamansa heinän ja viljan. Ovi Karjalaan sulkeutui lopullisesti. – Ei nuorena ajattele, mutta nyt olen usein miettinyt, että miten sitä jaksoi. Puolessa tunnissa piti selviytyä matkaan, ja saada lehmätkin mukaan.

74 vuotta myöhemmin Lea Niemi huokaisee asioiden jotenkin aina suttaantuneen. – Ei miulla ole mitään valittamista, hyvin meihin on suhtauduttu.

Kouvolan Aitomäkeen Lea osui tarkastuskarjakkona. Jääsken tytöstä tuli Niilo Niemen puoliso, Vanhalan tilan emäntä, Karin ja Timon äiti.

Hän naurahtaa Orimattilan serkkupoikien juuri soittaneen, että miten sitä jamakkaa, paistettua piimää tehtiin. Suku on pitänyt tiiviisti yhteyttä.

Karjalasta Lea muistaa lapsuuden ihanat kesät ja leikit, kuin eilisen. Samassa talossa asui isän kaksi veljeä perheineen, kaikkiaan parikymmentä henkeä. Leikkikavereita oli omasta takaa. – Kai myö karjalaiset vähän erilaisia ollaan, mutta ei meitä pakolaisiin voi verrata. Olihan meillä kaikilla suomalaisilla sama kotimaa ja kieli.

Lea arvelee sopeutuneensa hyvin sodanjälkeiseen elämään. Maatalossa piisasi työtä miniälle, joka pian ymmärsi, ettei kannata olla suuna päänä Karjalasta. Kaihoillakaan ei ehtinyt kuin vasta nyt vanhana.

Jälkipolviaan Lea kertoo vähän usutelleensa tutustumaan karjalaisuuteen. Karin tyttäret näyttävätkin siitä iän myötä innostuneen.

Vantaalla asuva Sonja Luoto, 27 paljastaa tehneensä pienimuotoista sukuselvitystäkin. Nykytekniikan avulla on yhdessä katseltu mummon lapsuusmaisemia. – Olisi mielenkiintoista käydä siellä konkreettisestikin, sanoo Sari Niemi, 25.

Siskokset muistelevat pyytäneensä mummoa kertomaan yhä uudelleen evakkomatkoistaan, jotka lapsen korvissa kuulostivat hauskoilta saduilta.
– Kun vuonna 2013 muutin pois Kouvolasta, pohdin paljon miltä mummosta tuntui jättää koti lopullisesti. En osaa edes kuvitella, kun itse niin kiinnyn paikkoihin.

Karjalaisuus on mummon kautta näyttäytynyt kaipuuna kotiseuduille, muttei hiukkakaan katkeruutena. Sonja hymähtää, kuinka nuorempana vähän ärsyttänytkin vieraanvaraisuus näyttää nyt puskevan omaankin pintaan, kuten avoimen utelias lähimmäisenrakkauskin. – Tahtoisin ajatella karjalaisuuden antaneen jonkinlaista vahvuutta jälkipolvillekin. Mummolta olen monasti kuullut, miten reipas olen. Uskon senkin liittyvän selviytymiseen ja karjalaisuuteen.

Kuten karjalanpaisti ja –piirakat. – Kovasti olen yrittänyt, mutta ei paistista vaan tule semmoista kuin mummolla!

Kouvolassa asuva Sari muistaa pienenä usein leiponeensa mummon kanssa piirakoita. Siskon kanssa onkin puhuttu, että pitäisi päästä mummolle piirakkaoppiin. – Mummo iloitsi kovasti myös meidän kansantanssiharrastuksestamme perinnepukuineen, Sari muistelee.

Hän tahtoisi ylläpitää ruokaperinteen ohella etenkin mummon perhekeskeisyyttä, jonka myös arvelee osaksi karjalaisuutta. – Uskon perinteiden säilyvän ja siirtyvän pieninä asioina, kuten vaikka rotinoiden viemisenä.

Elävää kristillisyyttä ja runsasta karjalaisuutta

Karjalaiset kesäjuhlat vietetään Kouvolassa 15.–17. kesäkuuta. Tapahtuma näkyy ja kuuluu myös Kouvolan alueen seurakunnissa.
– Yllättävän monella suomalaisella on karjalaiset juuret. Jokainen, jota tavalla tai toisella kiinnostaa Karjala ja karjalaisuus – joko oman historian, suvun tai karjalaisten vaikuttajien kautta – on tervetullut mukaan seurakuntien tilaisuuksiin Kouvolassa. Juhlassa on esillä elävää kristillisyyttä ja runsasta karjalaisuutta, itsekin karjalaiset juuret omaava rovasti Heikki Kiviluoto sanoo.

Karjalaisten kesäjuhlien tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Seurakuntien tilaisuuksiin on myös vapaa pääsy.
– Suunnittelemme tapahtumia yhdessä Kouvolan evankelis-luterilaisten seurakuntien, Haminan ortodoksisen seurakunnan sekä katolisen Autuaan Ursulan seurakunnan kanssa, kesäjuhlien hengellisen toimikunnan puheenjohtajana toimiva Heikki Kiviluoto kertoo.

Perinne ja hengelliset juuret Karjalassa nousevat esille seurakuntien jumalanpalveluksissa ja tapahtumissa. Kouvolan Keskuskirkossa vietetään lauantaina 16.6. Muistojen iltaa. Illan aikana esitellään kuvin ja sanoin pitäjiä, joiden asukkaita siirrettiin talvi- ja jatkosodan yhteydessä evakkoina Kymenlaakson alueelle.

Muistojen illan jälkeen ohjelma Keskuskirkossa jatkuu Viipurin Lauluveikkojen konsertilla. Suomen vanhimpiin kuoroihin kuuluva mieskuoro perustettiin 1897 Viipurissa.

Sunnuntaina vietetään juhlajumalanpalvelukset pyhän Ristin kirkossa kello 9 sekä Kouvolan Keskuskirkossa ja Käpylän kirkossa kello 10. Keskuskirkossa koetaan Karjalaisen kansan messu. Messun on sanoittanut ja säveltänyt Pielisensuun seurakunnan kirkkoherran virasta vuonna 2017 eläkkeelle jäänyt teologian tohtori Tapani Nuutinen. Messun sävelet ja sanat nousevat karjalaisesta maaperästä, kalevalaisesta runonlauluperinteestä sekä itäsuomalaisesta sielunmaisemasta.
– Karjalaisen kansan sielussa soipi yhtä aikaa itku ja nauru. Kivun ja ilon vuorottelu elämässä ja kaiken sen keskellä Jumalan kantava armo antavat uskonelämälle juurevan pohjan, joka kestää maailman tuulissa. Siitä on hyvä yhdessä laulaa ja soittaa, todetaan messun esittelyssä.

Teksti: Laura Blom

Seurakunnat mukana Karjalaisilla kesäjuhlilla

Perjantai 15.6.
klo 20 Konsertti pyhän Ristin kirkossa, Kirkonmäenkatu 2. Eila Pöllänen ja Hannu Musakka. Arkkipiispa Leon runoja ja Eeva Kilven karjalankielisiä runoja sävellettyinä, Valamon ja Laatokan lauluja suomen- ja karjalankielisinä.

Lauantai 16.6.
klo 17 Ehtoopalvelus pyhän Ristin kirkossa.
klo 18 Muistojen ilta Kouvolan Keskuskirkossa. Illassa esitellään pitäjiä, joiden asukkaita siirrettiin evakkoina Kymenlaakson alueelle.
klo 19 Suistamolaiset kokoontuvat pyhän Ristin kirkon seurakuntasalissa.
klo 20 Viipurin Lauluveikkojen konsertti Kouvolan Keskuskirkossa.

Sunnuntai 17.6.
klo 9 Liturgia pyhän Ristin kirkossa.
klo 9.45 Keskuskirkossa seppelpartioiden lähettäminen sankarivainajien muistomerkille Kouvolassa ja Karjalaan jääneiden muistomerkille Kuusankoskella, piispa Seppo Häkkinen.
klo 10 Karjalaisen kansan messu Kouvolan Keskuskirkossa. Liturgia kappalainen Lasse Karppela, saarna piispa Seppo Häkkinen, kanttori Terhi Paukku. Kouvolan kirkkokuoro ja Kouvolan Korttelipelimannit.
klo 10 Sanajumalanpalvelus Käpylän kirkossa.
klo 12 Juhlakulkueen siunaaminen pesäpallostadionin kentällä. Arkkipiispa Leo ja piispa Seppo Häkkinen. Reitti: Pesäpallostadionin kenttä – Sumulaaksonkatu – Ahdinkatu – Savonkatu – Salpausselänkatu – kävelykatu Manski – Kouvolankatu – Koulukatu – Lumon Areena.

Lisätietoja: www.karjalanliitto.fi

Artikkeli Kaiholla, ei katkeruudella julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ja tietysti karjalanpiirakat ja karjalanpaisti, hän jatkaa.

Syvänperän sukujuuret ovat vahvasti luovutetussa Karjalassa niin isän kuin äidinkin puolelta. Erityisen tutuksi ovat Tuula-mummon kautta tulleet isän isovanhempien vaiheet. Ukki oli kotoisin Läskelän kylästä Jänisjoen varrelta, josta evakkotaival vei jatkosodan jälkeen ensin Pohjanmaalle ja myöhemmin Keski-Suomeen.

Karjalan kieli kiinnostaa

Tuula-mummon kanssa on jaettu  monia tarinoita siitä, millaista elämä Karjalassa oikein oli.

– Karjalaisuus kiinnostaa minua kovasti ja haluan oppia tuntemaan sitä lisää, Syvänperä sanoo.

Lukion venäjän kielen opinnot ovat vahvistaneet kiinnostusta myös karjalan kieleen, jossa on paljon piirteitä niin suomen kuin venäjän kielestä.

– Minulle tulee aina hyvä olo, kun kuulen karjalan kieltä.

Puhetta ja naurua riittää

Syvänperää kiinnostaisi tietää, mikä osa hänessä on karjalaisuutta. Hän arvelee, että eloisuus on perua karjalaisilta isovanhemmilta.

– Olen kova puhumaan ja nauramaan kuten mummonikin.
Koko suvun voimin kokoonnutaan usein yhteen viettämään vaikkapa nimipäiviä tai muita juhlia. Silloin puhetta ja tarinaa riittää ja totta kai silloin myös lauletaan paljon.

Vierailulle rajan taakse

Syvänperälle on tärkeää vaalia karjalaisuutta.

– Haluan ylläpitää hyviä asioita ja muistoja, jotta historia ei unohdu.

Rajan takaisessa Karjalassa Syvänperä ei ole vielä käynyt. Se haave on vielä toteuttamatta.

– Haluaisin päästä vierailemaan mummoni vanhempien kotiseudulla Läskelässä. Moni asia on siellä kuulemma vielä ennallaan, Syvänperä sanoo.

Kesäjuhlat Jyväskylässä

Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään pitkän tauon jälkeen jälleen Jyväskylässä. Syvänperä odottaa juhlia innolla.

– Haluan tavata ihmisiä ja kuulla muidenkin tarinoita karjalaisuuteen liittyen.

Syvänperä toimii juhlien kävelevänä oppaana sekä osallistuu sunnuntain juhlamarssiin lippuairueessa.

– Heittäydyn mielelläni kaikkeen mahdolliseen, Syvänperä sanoo nauraen.

Kaiken kansan Karjalaiset kesäjuhlat 16.-18.6. Jyväskylässä. Juhlien ohjelma www.karjalanliitto.fi/tapahtumat.

Artikkeli Juuret vahvasti Karjalassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.