– Ihmisen voi määritellä niin monella eri tavalla, Forsgrén tuumaa.

– Itse koen olevani ihan tavallinen nuori, Keski-Suomen kasvatti, joka on viime aikoina löytänyt itsensä vähän erikoisemmista paikoista. Olen eduskunnassa, unelmaduunissani, mutta muuten arki on samanlaista kuin muidenkin opiskelijoiden, sanoo ystävien kanssa kimppakämpässä Jyväskylässä asuva Forsgrén.

Miksi sysäisin vastuun jollekin toiselle, kun voin itsekin vaikuttaa?

Forsgrénin poliittinen työura on lyhyt mutta vaikuttava. Ensimmäisen kerran yliopiston edustajistovaaleissa vuonna 2015 ehdolle asettunut yhteiskuntapolitiikan opiskelija sai vaaleissa äänivyöryn.

– Ehdolle asettuminen jännitti kauheasti, mutta se vuosi oli sellainen, että yhteiskunnan ilmapiiri muuttui jotenkin huolestuttavasti. Ajattelin, että miksi sysäisin vastuun jollekin toiselle, kun voin itsekin vaikuttaa.

Ilmapiirin muutoksella Forsgrén viittaa muun muassa edellisen hallituksen tekemiin koviin koulutusleikkauksiin ja aggressiiviseen julkiseen keskusteluun siitä, kuka saa olla suomalainen.

Vielä painavampi kokemus poliittisen aktivoitumisen taustalla oli kuitenkin opiskelijavaihto Brasiliaan, jossa Forsgrén asui puolisen vuotta ilman tuttuja tukiverkostoja.

– Köyhyys siellä on ihan erilaista kuin Suomessa. Systeemi ei juurikaan tue ihmisiä ja korruption määrä on ravisteleva. Siitä tulee tosi voimaton olo. Suomi ja Brasilia eivät ole vertailtavissa, mutta siellä ollessani ajattelin, että nyt Suomessa ollaan kyllä menossa ihan väärään suuntaan.

Vuonna 2017 Jyväskylän kaupunginvaltuutetuksi ja 2019 kansanedustajaksi Vihreiden listoilta valittu Forsgrén puhuu paljon juuri köyhyydestä.

– Olen keskittynyt suomalaiseen köyhyyteen, koska tämä yhteiskunta on antanut minulle niin valtavan paljon mahdollisuuksia. Tämä liittyy sekä adoptio- että perhetaustaani – meitä lapsia on niin monta, että totta kai se on vaikuttanut vanhempiini taloudellisestikin.

Forsgrén kokee saaneensa – koulutuksesta lähtien – reippaasti tukea yhteiskunnalta, mutta omassakin lähipiirissä on heitä, joiden elämä on ajautunut syrjäteille.

– Järjestelmämme on globaalilla tasolla todella toimiva, mutta on siinä valuvikoja. Suuri osa suomalaisista voi hyvin, ja se on hieno juttu. Mutta se pieni porukka, joka voi huonosti, voi tosi huonosti. Ongelmat kasautuvat ja moninkertaistuvat, ja se on hyvin surullista kehitystä.

Globaali hyvinvointi on ollut meillä puheenaiheena aina.

Ajatus vahvasta hyvinvointivaltiosta on Forsgrénille rakas, mutta myös maailman köyhyys askarruttaa.

– On minulla välillä sellainen sisäinen battle. Haluan taistella hyvinvointivaltion puolesta, mutta kehitysyhteistyökin kiinnostaa. Vanhempani ovat aina olleet kiinnostuneita maailmasta, alkaen siitä, että ovat adoptoineet kaksi lasta Etelä-Afrikasta ja kolme Etiopiasta. Globaali hyvinvointi on ollut meillä puheenaiheena aina.

Globaalin ajattelutavan lisäksi Forsgrén on saanut kodinperintönä vankan ajatuksen, että toisista täytyy pitää huolta.

– Olen pienestä pitäen ollut just se, joka kyseenalaistaa kaikkea. En varmaan mikään helppo lapsi. Mutta näin aikuisiällä olen alkanut arvostaa sitä, miten vakaat olosuhteet meillä on ollut. Vaikka tulotaso olisi ollut mikä, niin äiti on esimerkiksi aina laittanut kotitekoista ruokaa.

Ruokaa ja huolenpitoa on riittänyt myös muille. Forsgrén muistelee, että joulupöytäänkin on usein istunut perheen ulkopuolisia kyläilijöitä.

– Äiti on kutsunut ihmisiä, koska on kokenut, että he jäävät muuten jouluna yksin. Hän haluaa, että koti on avoin ja kaikki, joita hän pystyy auttamaan, voivat tulla meille. Lapsena en tajunnut, kuinka vahvasti sellainen arjessa välittäminen oli osa meidän elämää, mutta nyt olen siitä tosi kiitollinen.

Olenhan minä miettinyt, onko kirkko ylipäänsä minun paikkani.

Forsgrén uskoo, että vanhempien ajatus avoimesta kodista liittyy tiiviisti heidän kristilliseen vakaumukseensa.

– Olen saanut hyvin uskovaisen kasvatuksen, hän virnistää.

– Seurakunta on ollut osa lapsuuttani ja nuoruuttani, ja on perheen kautta vieläkin. Meillä on ollut erimielisyytemme uskonnollisten linjausten tiimoilta, mutta olen saanut tässä asiassa vanhempieni kanssa rauhan. On heidän oikeutensa ja minun oikeuteni ajatella asioista eri lailla.

Luterilainen kirkko on Forsgrénin elämässä mukana myös yksien vaalien kautta: viime vuoden seurakuntavaaleissa hänet valittiin Jyväskylän seurakunnan luottamushenkilöksi.

– Harkitsin ehdokkuutta pitkään, koska aika on muutenkin tiukalla. Ja olenhan minä miettinyt, onko kirkko ylipäänsä minun paikkani.

Forsgrén pitää kirkkoa kuitenkin tärkeänä yhteiskunnallisena toimijana, jonka vaikkapa köyhille, lapsiperheille ja yksinäisille suunnattujen palveluiden ja tapahtumien laajuus jää monelta huomaamatta.

– Mutta ehkä kaikkein vahvimpana olen kokenut kirkon merkityksen, kun Kari Mäkinen toimi arkkipiispana, Forsgrén sanoo.

– Ihailen häntä suunnattomasti. Hänen puheistaan tuli läpi aito lempeys ja välittäminen, lähimmäisenrakkaus. Mielestäni se on kristinuskon tärkein juttu. Hänestä välittyi sellainen fiilis, että myös minulla on paikka kirkon sisällä.

Vielä katse tulevaisuuteen. Millaisessa Suomessa tulevaisuuden tekijä Forsgrén halua asua 20 vuoden kuluttua?

– Toivon, että meillä on edelleen vahva julkinen sektori, joka tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, huolehtii koulutuksesta ja turvaa ihmisten hyvinvointia, hän summaa.

Työelämän joustavuudessa ja tasa-arvossa Forsgrénin unelma-Suomi on entistä edistyneempi, ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille yhteiskunta on nykyistä turvallisempi.

– Yleisellä tasolla toivon, että Suomessa säilyy mahdollisuus unelmoida ja toteuttaa unelmia. Se on Suomen ero suhteessa moneen muuhun maahan: muuallakin unelmoidaan, mutta tosi monessa maassa ihmiset eivät lähtökohtiensa vuoksi pysty toteuttamaan unelmiaan.

Birgitanpäivät su 6.10. kello 18 Keltinmäen kirkossa. Aiheena Naisia maailmalla ja maailmalta. Mukana kansanedustaja Bella Forsgrén ja pitkään Kabulissa asunut kemian tohtori Kaija Pasanen.

Artikkeli Ihan tavallinen nuori julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.