Sinne päin keitetyn munan takana on taiteilijasielu. Hänet tunnistaa, paitsi kenties keltuaisen sottaamista rinnuksista, myös siitä, että hänen elämänsä on kaikin puolin suurpiirteistä. Rapatessa roiskuu. Hetkellistä innostumista ja yhtä nopeaa kyllästymistä. Työskentely käynnistyy, mutta valmista ei tule sitten millään. Projektit menevät lähes aina pieleen.

Munakellokalle puolestaan haluaa varmistaa toivotun lopputuloksen, oli se sitten löysä, puolikypsä tai kypsä. Näin on myös hänen elämässään. Tarkkaan asetetut tavoitteet ja aikataulutukset vievät projektin ilman suuria yllätyksiä kohti täsmällistä maalia. Kellottaja ei myöskään katso hyvällä myöhästelijöitä, saati sitten heidän selityksiään.

Sinertävän harmaan ”kuumunan” ystävälle elämä itsessään on sen verran raaka kokemus, että ainakin kananmunan pitää olla varmasti kypsä. Jopa niin kypsä ja kuiva, että keltuainen jää kiinni kitalakeen. Siksi otsansa hiessä pitää hänen munaleipänsä syömän. Ja leipä ansaitaan kovalla työnteolla, johon eivät siniset ajatukset kuulu. No, ehkä yksi kuitenkin. Se hetki, kun kaivaa ruokatunnilla esiin evääksi tehdyn munaleivän.

Tärkeää on aina taide,
siitä elon polun kaide.
Siksi olkoon tämä runo
rikkeetön kuin kanan muno.
(Jukka Parkkinen)

Artikkeli Kananmuna ja persoonallisuus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.