Artikkeli Viisauden jäljillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

En voi ratkaista
ihmisten ongelmia, mutta
voin tarjota niihin ehkä
uuden näkökulman.

Yksinäisyys on Mäkisen mukaan yksi iso syy siihen, että opiskelija hakeutuu auttajan puheille.

– Se on melkein kuin pandemia. Tuntumani on, että ihmiset sinnittelevät yksin liian kauan.

On vaikea lähteä pyytämään apua, koska helposti koetaan, että vika on itsessä. Uudessa ympäristössä yhteys muihin ei ole itsestään selvää, eikä tuttua tukea ole saatavilla.

Hengellinen ulottuvuus tulee Mäkisen mukaan esiin noin puolessa keskusteluista, ja aina vastaanotolle tulleen aloitteesta. Usein hengellisyys lomittuu pohdintaan elämän merkityksellisyydestä. Mäkinen haluaa vahvistaa armollista käsitystä Jumalasta ja uskoa toivoon, jonka lähde on ihmisen ulkopuolella.

Opiskelijapappi tekee yhteistyötä yliopiston monien toimijoiden kanssa. Hän kuuluu esimerkiksi yliopiston hyvinvointitiimiin sekä kriisityöryhmään. Mäkinen menee mieluusti mukaan muiden toimijoiden järjestämiin tapahtumiin, kun hänet kutsutaan. Hiljattain hän vieraili perheellisten opiskelijoiden vertaisryhmässä.

Joskus papilta odotetaan tilaisuuksissa neutraalia läsnäoloa, joskus taas toivotaan nimenomaan hengellistä viestiä. Mäkisen mukaan on tärkeää etukäteen sopia kutsujan kanssa odotuksista, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Iloisesti Mäkistä on yliopistossa yllättänyt esimerkiksi kiinnostus virsilauluihin sekä toive rukouksesta papin kanssa ja yhteisten asioiden puolesta, mikä on koettu merkitykselliseksi.

Miika Mäkinen muistuttaa, että hänen vastaanotolleen saavat tulla myös yliopiston työntekijät.

– Olen kaikkia varten. Kaikki ovat tervetulleita vastaanotolleni. Se löytyy Seminaarinmäeltä Fennicum-rakennuksesta.

Tiesitkö?
• Bongaa pappi! on seurakunnan tapahtuma Yläkaupungin yössä.
• Papit liikkuvat perjantaina ja lauantaina 17.–18.5. kello 18–22.
• Papin voi bongata kadunvarressa, baarissa tai muualla yläkaupungilla. Hänet tunnistaa papinkauluksesta eli valkoisesta sokeripalasta kauluksessa. Seurakunnan papeista on tapahtumassa mukana ainakin Juho Kamula, Satu Konsti, Miika Mäkinen, Katja Räsänen ja Seppo Wuolio.
• Papin kanssa voit keskustella luottamuksellisesti omista asioistasi tai jutella niitä näitä.
• Miika Mäkinen toimii oppilaistopappina yliopistolla. Hänelle voi varata tapaamisen verkossa osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/oppilaitospappi/yliopisto tai ottamalla yhteyttä valitsemallaan viestimellä.

Artikkeli Syttyvätkö silmät, helpottuuko hengitys? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sinut valittiin rehtoriksi Jyväskylän yliopiston sisältä. Mikä oli aiempi tehtäväsi?
Olin vertailevan liiketoimintahistorian professori ja humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani. Olen toiminut myös varadekaanina sekä historian ja etnologian laitoksen johtajana. Urapolku saattaa näyttää suoraviivaiselta, mutta mukana on ollut myös sattumaa.

Mikä rehtorin työssä kutsui?
Työhöni on kuulunut hallinnollisia tehtäviä opettajan ja tutkijan toimien ohessa pitkään, ja minulla on halu kehittää yliopistoa. Pulmakohtia havaitessani pyrin vaikuttamaan mieluummin kuin odotan jonkun muun korjaavan asioita.

Mitä muutoksia tuot mukanasi?
Huomattavia muutoksia tuskin on heti luvassa, mutta jotain toki myös muuttuu matkan varrella. Strategisia valintoja on pakko tehdä, mutta tällä hetkellä painopisteemme toimivat hyvin.

Pyritkö vaikuttamaan yhteiskuntaan?
Vaikuttaminen on oleellinen osa rehtorin työnkuvaa. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tulee näkyä. Opettajat ja tutkijat tekevät upeaa työtä, ja oma tehtäväni on edistää heitä siinä. Mielestäni yliopiston tärkeintä vaikuttavuutta on kouluttaa maistereita ja tohtoreita työelämään. Myös jokainen meiltä valmistuva tutkimus rakentaa osaltaan yhteiskuntaa.

Mitä tavoitteita asetat rehtorikaudellesi?
Suurin tavoitteeni on säilyttää Jyväskylän yliopisto vetovoimaisena hyvälle henkilöstölle ja opiskelijoille. Etenkin pienenevät ikäluokat kasvattavat kilpailua opiskelijoista.

Mitkä ovat Jyväskylän yliopiston suurimmat haasteet?
Isoimmat haasteet liittyvät talouteen. Niukkenevat määrärahat pakottavat etsimään tapoja selviytyä niin, että normaali työnteko talossa häiriintyisi mahdollisimman vähän. Myöskään henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvoinnista ei pidä tinkiä.

Onko rahoitukseen löydettävissä uusia keinoja?
Yhteistyötä tiivistetään yksityisen ja myös julkisen sektorin suuntaan. Hyvä esimerkki ovat tänä vuonna neuvotellut yhteisprofessuurit hyvinvointialueen kanssa. Yliopistojen rahoituksesta yhä suurempi osuus painottuu tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin.

Miten käy perustutkimuksen?
Meidän on pidettävä siitä huolta, koska muut eivät sitä tee. Kaikki innovaatio ja yritysyhteistyö kumpuaa kuitenkin koulutuksesta ja perustutkimuksesta.

Tulit Jyväskylän yliopistoon 1987 opiskelemaan historiaa. Mikä siinä kiehtoi?
Historia kiinnosti jo koulussa, ja halusin historian opettajaksi. Olin kesätöissä paikallislehdessä ja olisin voinut jatkaa pitempään ja lähteä sitten armeijaan. Tulin kuitenkin valituksi Jyväskylän yliopistoon ja jäin paikkakunnalle, vaikka alun perin ei ollut sellainen tarkoitus.

Millainen opiskelija olit?
Aika tavanomainen. Tein opintojen ohessa töitä, olin musiikkihommissa mukana ja toki myös biletin, mutta opinnot otin aina tosissani.

Yliopistolla toimii myös oppilaitospappi. Miten näet hänen roolinsa?
Hänellä on merkittävä rooli tukea osaltaan opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointia. Yliopistopappi on monelle tärkeä tuki, ja kuuntelijoita tarvitaan. Talossa on 3 000 henkilöä töissä ja 14 000 opiskelijaa eli paljon tapoja ajatella. Niille kaikille löytyy tilaa.

Miltä tutkitun tiedon kyseenalaistaminen tuntuu?
Polarisaatio, tiedon vastaisuus ja jopa tutkijoiden maalittaminen huolestuttavat. Pahimmassa tapauksessa tutkijat alkavat välttää yhteiskunnallista keskustelua, vaikka heillä olisi tutkimusperusteista sanottavaa. Se on hyvin surullinen kehityssuunta.

Terveisesi opintonsa aloittaville?
Muistakaa, että elämä on muutakin kuin opiskelua.

Artikkeli Rehtori haluaa vaikuttaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pappi pantapaidassaan erottuu kampuksen ihmisvirrassa. Oppilaitospappi Matti Väätäinen astelee Jyväskylän yliopiston käytävillä ja viipyy kahvioissa. Matka työhuoneeseen saa kestää, ja vapaamuotoisille keskusteluille riittää aikaa.

– Työni yliopistolla on tavoittavaa ja jalkautuvaa. Olen eri tavoin läsnä, kohtaan ihmisiä, kuulen kysymyksiä ja ajatuksia. Olen yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa varten. Spontaaneja kohtaamisia syntyy paljon, hän kertoo.

Väätäinen on läsnä, mutta huomaa opiskelijoiden suhteen kirkkoon usein olevan ohut. Suurella ja yhä kasvavalla osalla opiskelijoista ei ole kiinnekohtaa seurakuntaan.

– Tieto meistä pitää tuoda näkyville. Tarvitaan uusia tapoja tehdä asioita, koska vanhat eivät enää toimi. Emme voi jäädä odottamaan, että opiskelijat tulevat seurakunnan tilaisuuksiin seurakunnan tiloihin. Sillä tavalla heitä ei tavoita.

Kirkko on sama mikä se on aina ollut.

Opiskelijat eivät kuitenkaan ole yhtenäinen ryhmä. Henkilökohtainen kiinnostus jakautuu. Joitakin jumalanpalvelukset kutsuvat, toiset hakeutuvat musiikkitilaisuuksiin. Omakohtainen puhuttelevuus korostuu. Kaivataan henkisyyttä, joka on oman maailmankatsomuksen kannalta relevanttia. Suuri osa nuorista aikuisista sanoo olevansa hengellinen tai henkinen – ei kuitenkaan uskonnollinen.

Hengellinen etsintä ei ole kadonnut mihinkään, mutta hengellisyys rakentuu monista aineksista, joista kristinusko on yksi muiden joukossa. Se ei ole enää automaattinen lähtökohta, johon asioita suhteutetaan.

– Kirkko on sama mikä se on aina ollut. Sanoma armollisesta Jumalasta ei muutu mihinkään, mutta se tulee tuoda tähän päivään ymmärrettävästi ihmisen luokse ja hänen tilanteeseensa, Väätäinen muotoilee.

Usko ei ole noloa eikä sitä tarvitse hävetä.

Väätäistä harmittaa, että median kautta välittyy yksipuolinen ja omituisesti painottunut kuva kristinuskosta. Sen ydin ei tunnu välittyvän.

– Pohjimmiltaan ei ole kyse moraalipohdiskelusta tai tietynlaisesta elämän mallista. Hyvin monenlainen ihminen voi olla kristitty. Usko on myös menestyviä, älykkäitä ja kriittisiä ihmisiä varten. Usko ei ole noloa eikä sitä tarvitse hävetä.

Oppilaitospappi esittelee työympäristöään. Seminaarinmäen vanhojen rakennusten joukosta löytyy tunnelmallinen hiljentymistila, entinen paja. Yliopisto on kunnostanut soman tiilitalon kaikkien käyttöön rauhoittumista ja rukousta varten – vakaumukseen katsomatta. Oppilaitospappi järjestää tilassa viikoittain Hiljaisuuden rukoushetken.

Kanssani voi tulla juttelemaan mistä tahansa asiasta

– Sitä voisi nimittää miniretriitiksi. Mukana on rukousta ja raamatuntekstejä, joita mietitään parin kysymyksen kautta.

Toisinaan tilassa järjestetään kirkollisia toimituksia kuten kastetilaisuuksia ja vihkimisiä.

Oppilaitospapin roolia yliopistolla säätelee yliopiston ja seurakunnan välinen yhteistyösopimus. Sen osana Väätäisellä on oma työhuone Fennicum-rakennuksessa kahdenkeskisiä keskusteluja varten. Tapaamiset järjestyvät matalalla kynnyksellä ja nopealla aikataululla.

– Keskustelut ovat suosittuja ja kysyntä tuntuu kasvavan. Kanssani voi tulla juttelemaan mistä tahansa asiasta, eikä tarvitse olla sitoutunut kristilliseen maailmankatsomukseen. Väätäinen kertoo.

Kun keskustelukumppaniksi halutaan nimenomaan pappi, henkilö tekee valinnan. Siitä huolimatta käsiteltävät asiat ovat monenlaisia. Opintojen sujuminen ja jaksaminen mietityttävät monia, nuori aikuinen saattaa pohtia identiteettiään tai opintojen jälkeinen tulevaisuus huolettaa. Ihmissuhteissa voi olla paineita. Yhä useammin halutaan puhua mielenterveyteen liittyvistä asioista. On masennusta, yksinäisyyttä ja sosiaalisia pelkoja.

Tieteen ja uskon välille on suotta rakennettu myyttiä ristiriidasta.

Hengelliset kysymykset tulevat usein keskusteluun mutkan kautta, mutta jotkut haluavat puhua juuri uskosta. Keskustelu papin kanssa voi rakentaa ja vahvistaa elämänkatsomusta. Joku on äskettäin löytänyt uskon ja miettii, miten sen saisi nivottua osaksi arkeaan. Papilta kysytään, mitä seurakunta tarjoaa ja miten sen toimintaan voisi mennä mukaan.

Oppilaitospappina Väätäinen osallistuu mielellään keskusteluun kristillisen uskon teemoista, ja yliopistolla on luontevaa pohtia tieteellisen ja kristillisen maailmankuvan välistä suhdetta.

– Tieteen ja uskon välille on suotta rakennettu myyttiä ristiriidasta. Sellaista ei ole. Kristinusko on älyllisesti vakavasti otettava elämänkatsomus, ja myös koulutetun ja järkevän ihmisen on mielekästä olla kristitty. Siinä on keskustelun lähtökohta. Vasta sitten päästään sisälle kristinuskon omiin kysymyksiin, hän korostaa.

Juuri nyt keskustelu uskonnonopetuksen tulevaisuudesta puhuttaa myös yliopistolla. Oppilaitospapin täytyy olla ajan hermolla, seurata yhteiskunnan ilmiöitä, keskustelua niistä ja myös osata ottaa kantaa.

Kaksi kertaa vuodessa kokoontuu akateeminen dialogiryhmä Veritas Forum, jossa keskustellaan elämän suurista kysymyksistä eri maailmankatsomusten näkökulmista. Lisäksi on lukematon määrä erilaisia yliopiston, ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden tapahtumia, keskustelu- ja esittäytymistilaisuuksia, joihin oppilaitospappi kutsutaan.

– Lähtökohtaisesti lähden aina mukaan, kun pyydetään, Väätäinen sanoo.

”Pelkkä tieto oppilaitospapin olemassaolosta on helpottava”

Kemian opiskelija Jenni Heikkilä ja terveystieteiden opiskelija Karoliina Hollmén tutustuivat Väätäiseen, kun tämä esitteli toimintaansa ylioppilaskunnan hallitukselle. Yhteistyö oppilaitospapin kanssa tuntuu luontevalta esimerkiksi opiskelijoiden Student Life -hyvinvointimalliin liittyen.

– On hyvä, että yliopistolla on pappi. Hän on tärkeä osa opiskelijan hyvinvointiverkostoa. Matin kanssa voi keskustella kaikista asioista, hengellisistä ja muista. Ei ole vaaraa, että keskustelussa tuputettaisiin uskoa, Hollmén sanoo.

– Pelkkä tieto oppilaitospapin olemassaolosta on helpottava tieto monelle opiskelijalle, Heikkilä lisää.

Heikkilä ja Hollmén kaipaavat seurakunnalta lisää nuoria aikuisia kiinnostavaa matalan kynnyksen toimintaa ja tapahtumia, joihin on helppo osallistua.

Konsertit tai ulkoilmatapahtumat houkuttelevat. Niissä voisivat olla mukana sekä kaupungin että seurakunnan työntekijät. Seurakunta saisi näkyä kaupunkikuvassa ja olla mukana siellä missä tapahtuu.

– Keskustelutilaisuudet mielenkiintoisista aiheista ovat tervetulleita, Heikkilä täydentää listaa.

– Tapahtumapaikka voisi olla joku muu kuin kirkko, koska sen kynnys saattaa olla joillekin liian korkea, Hollmén ehdottaa.

Jyväskylän seurakunta oppilaitoksissa

• Diakoni Elina Lintulahti, Jyväskylän Lyseon lukio ja Schildtin lukio
• Pappi Johanna Tikkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Gradia Jyväskylä
• Pappi Matti Väätäinen, Jyväskylän yliopisto

Artikkeli Puhu mistä vain julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuulun sodanjälkeiseen suureen ikäluokkaan ja koulunkäyntini rajoittui supistettuun kansakouluun ja yksivuotiseen kansalaiskouluun. Kymmenvuotiaasta asti tein rengin hommia kesäisin isommassa maalaistalossa.

Viimeisenä kouluvuotenani kiertävä hammaslääkäripariskunta tiedusteli opettajaltani sopivaa apulaista kylälle perustettavaan hammaslaboratorioon. Siitä alkoi työurani erilaisissa laboratoriotehtävissä.

Armeijan jälkeen huomasin pian työskenteleväni Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella. Vaikka tehtävät vuosien saatossa vaihtuivat, varsinaisia työhakemuksia minun ei tarvinnut koskaan tehdä. Ajat olivat tuolloin tietysti erilaiset, mutta koen, että minua on johdatettu sekä työelämässä että muutoinkin.

Eläkkeelle jäin yliopistolta vuonna 2011. En ole koskaan osannut olla vain paikoillani, mutta onneksi aina riittää pientä puuhasteltavaa. Nyt on enemmän aikaa olla tekemisissä omien lasten ja lastenlasten kanssa.

Myös omasta lähiympäristöstä löytyy ihmisiä, joita voi auttaa pienissä kodinaskareissa. Olipa kyseessä lampunvaihto tai tietokoneisiin ja tekniikkaan liittyvät ongelmat, minusta on mukava olla apuna.

Naapuriapu on varmaan peruja jo lapsuudesta. Maalla eivät kenenkään heinät jääneet tekemättä tai elot korjaamatta, vaikka isäntäväki olisi ollut sairaana.

Huolestuneena olen seurannut uutisointia vanhustenhoidosta ja toisaalta nuorten syrjäytymisestä ja kasvavista mielenterveysongelmista.

Entisaikaan huutolaiset myytiin sille, joka heidät halvimmalla otti. Vähän samalta näyttää nykyinenkin kehitys, jossa kaikki mitataan vaan rahassa. Minusta ihmisarvoinen elämä voidaan taata iästä riippumatta, jos on halua tehdä oikeita arvovalintoja ja kyky nähdä kokonaiskuva.

Artikkeli Kauppisesta ei saa kaupunkilaista tekemälläkään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Meidän piti jättää Asmaraan kaikki, mitä omistimme.

Etiopiaan muuton jälkeen perheen isä, jolla oli työ Etiopian armeijassa, joutui pakenemaan Sudaniin. Perheen äiti jäi huolehtimaan kahdesta pojasta. Isä kuoli, kun Tesfaye oli 17-vuotias.

– Äiti teki paljon työtä, jotta saisi meille pojille koulurahat. Hän ei halunnut, että menisimme jo lapsina työhön kadulle.

Suomen Lähetysseuran tuella kouluun

Suomen Lähetysseura on tukenut veljesten koulutusta, ja vastaavasti Tesfaye Nigusun työskenteli vapaaehtoisena etiopialaisen Mekane Jesus -kirkon sosiaalityön projekteissa. Sitä kautta löytyi myös työpaikka kirkon leivissä.

– Työskentelin aids-orpojen keskuksessa, jossa lapset ja nuoret saivat opiskella puu- ja metallitöitä. Ohjasin myös vapaa-ajan harrastuksia.

Sittemmin Tesfaye Nigusu koordinoi kirkon ja Suomen Lähetysseuran yhteisiä projekteja muun muassa vammaistyössä ja aids-orpojen tukiprojektissa. Mekane Jesus -kirkko on Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani Etiopiassa.

Pirkkalan oma poika

Suomi ja suomalaiset tulivat Nigusulle tutuiksi Suomen Lähetysseuran kautta. Hän on vieraillut Suomessa Lähetysseuran ja Pirkkalan seurakunnan kutsusta lukuisina kesinä ja työskennellyt muun muassa rippikoululeireillä.

Pirkkalan seurakunta tukee Nigusun kaksivuotisia yliopisto-opintoja, jotka alkoivat viime syksynä.

– Opiskelen kehitysyhteistyötä. Saan laajempaa perspektiiviä siihen, miten valtio ja yhteiskunta toimivat, Nigusu sanoo.

– Täällä kaikki toimii, opetus on hyvällä tolalla, ja se tähtää asioiden ymmärtämiseen eikä ulkoa oppimiseen. Ihmiset kunnioittavat toisiaan ja ovat suvaitsevaisia.

Suomesta Nigusu haluaa viedä Etiopiaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

– Olen aina ollut kiinnostunut pohjoismaisesta systeemistä, joka tarjoaa tasaveroiset mahdollisuudet kaikille. En tosin tiedä, miten tämä toimisi 80 etnisen ryhmän Etiopiassa ja sadan miljoonan asukkaan maassa.

Somessa lietsottu jännitteitä Etiopiassakin

Etiopiassa yhteiselo eri heimojen ja poliittisten ryhmien välillä on sujunut hyvin, mutta viime aikoina poliittinen ja taloudellinen tilanne ovat lisänneet kontrollia ja jännitteitä. Nuorisotyöttömyys vaivaa, eivätkä kaikki pääse jakamaan yhteistä kakkua, vaikka maan talous kasvaa nopeasti.

Hän toteaa, että sosiaalinen media on Etiopiassakin tärkeässä asemassa. Sen kautta on lietsottu jännitteitä.

– Jokaisen pitäisi kiinnittää huomiota siihen, mitä sanoo ja kirjoittaa.

Mekane Jesus -kirkko on läsnä nuorten arjessa

Valtion enemmistöuskonto on ortodoksisuus. Tesfaye Niguse perheineen kuuluu luterilaiseen Mekane Jesus –kirkkoon, jossa on noin kahdeksan miljoonaa jäsentä. Kirkko kasvaa nopeasti, ja siinä on paljon nuoria. Maassa on myös muslimeja, ja eri uskontojen kannattajat ovat eläneet rauhassa ja toisiaan kunnioittaen.

– Kävin lapsena moskeijassa, joka oli naapurissamme, ja muslimiystävät viettivät perheemme kanssa kristillisiä juhlia.

Mekane Jesus -kirkon kasvun ihme on Nigusun mukaan terve karismaattisuus ja satsaaminen nuoriin.

– Kirkossa on paljon nuoria jäseniä, ja kirkko on mukana nuorten elämässä. Kirkko auttaa kaikkia kysymättä, mihin he uskovat.

Niguse uskoo, että kirkolla on annettavaa yhteiskunnalle.

– Kasvatamme nuorille oikeaa moraalia ja etiikkaa, jota voivat toteuttaa työelämässä. Meillä on paljon epäoikeudenmukaisuutta ja korruptiota, ja uskon, että kristityt voivat vaikuttaa siihen.

Jumala loi ihmiset tasa-arvoisiksi

Lisäksi kirkko edistää rauhaa järjestämällä uskontojen välisiä ja kylien ja heimojen välisiä keskusteluja. Kirkko voimaannuttaa naisia toimimaan työelämässä. Myös kehitys- ja talouskysymykset kiinnostavat kirkkoa.

Tesfaye Nigusu korostaa että Jumala on luonut kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi ja antanut erilaisia lahjoja, joita käyttää ihmisten hyväksi.

Afrikkalaiset kirkonmenot ovat toisen näköiset kuin Suomessa. Tesfaye Nigusulle kelpaa kumpainenkin malli.

– Joskus on hyvä istua kirkossa hiljaa ja rauhassa, joskus haluan nostaa kädet ylös ja ylistää Herraa, hän kuvailee.

Artikkeli Seminaarinmäen opit muuttavat Etiopiaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.