Muun muassa niistä esseisti Antti Nylén aikoo puhua saapuessaan huhtikuussa Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaalin vieraaksi.

Nylén on yksi Suomen merkittävimpiä esseekirjailijoita, palkittu ja keskustelua herättävä ajattelija. Pitkälti hänen ansiostaan koko asiatekstin muodossa mielipiteen sisältävä esseen tyylilaji on tullut maassamme tunnetuksi.

Jyväskylän Pääsiäinen -tapahtuman teema ja ajankohta sopivat kirjailijalle paremmin kuin hyvin. Hän kertoo olevansa ytimiään myöten pääsiäisihminen.

– Tämä on lyhyesti sanoen minulle uniikkia aikaa vuoden kierrossa. Alan odottaa pääsiäistä jo ensimmäisestä adventista alkaen. Joulu on vain lyhyt esinäytös sille, mitä kohti ollaan varsinaisesti menossa, sanoittaa kirjailija suhdettaan kristikunnan suureen juhlaan.

Nylén täsmentää, etteivät häntä kiehdo niinkään pääsiäisen yksityiskohdat, vaan kokonaisuus. Ei vain pääsiäisen odotus, vaan koko kevään kalenteria täyttävän ajan dramaturgia yhdessä.

– Tapahtumasarja, joka alkaa tuhkakeskiviikosta [tänä vuonna 22. helmikuuta, toim. huom.] ja jatkuu aina helluntaihin saakka, on ikään kuin esitys, jossa elämä itse kaikkine sisältöineen näyttäytyy.

Kirjailija ei viittaa vain henkisiin tai hengellisiin asioihin.

– Pääsiäinen on minulle konkreettinen, fyysinen tapahtuma. Ei ole kyse mistään Kristuksen tai hänen ristinkuolemansa muistelusta, vaan kun tullaan tyhjälle haudalle, se on joka vuosi uusi ihme. Ei vain ilon, vaan myös pelon ja hämmennyksen aikaa.

Nylénin mielestä on merkillepantavaa, että tyhjän haudan ensimmäisenä kokeneet naiset sanoittivat tuntojaan tapahtumien suhteen juuri kysymysten ja kauhistumisen kautta.

– Voi sanoa, että he olivat kokemastaan peloissaan ja järkyttyneitä.

Nylén kritisoikin sitä, että pääsiäinen mielletään rauhoittumisen ja hiljentymisen kautta.

– En tiedä kuka keksi tuon nimen ”hiljainen viikko”, mutta mikään hiljainenhan viikko ei missään nimessä ole, hän naurahtaa.

Pikemminkin pääsiäisessä on kyse sekasorrosta ja pauhusta. Jeesus huutaa kovalla äänellä ”Jumalani Jumalani, miksi hylkäsit”. Väkijoukko ympärillä vaatii verta ja syytetyn kuolemaa. On poliittisesti levotonta. Rauha ja hiljaisuus ovat jossain kaukana, toisaalla.

Pääsiäisen teemoihin kuuluvat myös kiusatuksi tuleminen ja pilkka. Niitä Nylén on pohtinut laajemminkin esseissään ja muissa kirjoituksissaan.

Kirjailija painottaa, että ennen ristiinnaulitsemista Jeesusta pilkkaavat roomalaiset sotilaat kiusasivat, koska järjestelmä antoi heille siihen mahdollisuuden. Hänen mukaansa kiusaamisessa on ylipäätään kyse juuri tästä.

– Jos järjestelmä antaa tilaa tehdä toiselle pahaa, todennäköisesti pahaa myös tapahtuu. Kiusaaminen on vallan väärinkäyttöä. Kiusaaja edustaa aina valtaa.

– Meillä on taipumus ajatella, että yksi ihminen teki julmuuden. Mutta kaikista pahinta on kansa, kollektiivi tai laki, joka mahdollistaa väkivallan käytännössä, Nylén sanoittaa mielipidettään.

Kollektiivinen pahuus on kauhistuttavan ajankohtainen aihe, sodan runnellessa Ukrainaa.

– Olen taipuvainen ajattelemaan, ettei Venäjän hyökkäyssota ole vain yhden tai muutaman ihmisen päähänpisto, vaan lopulta Venäjän kansan ”kyllä” mahdollistaa sen väkivallan. Tässäkin tapauksessa kiusaaja siis tarvitsee yhteisöstä tuen teoilleen, Nylén tulkitsee.

Pääsiäisestä ja historiasta löytyy pilvin pimein esimerkkejä myös vastuun sysäämisestä toisille.

Kristuksen tuominnut roomalainen maaherra Pontius Pilatus pesi kätensä koettaen vältellä syyllisyyttä syyttömän kuolemaan.

Yksilöt ja kansat ovat mestareita pesemään käsiään pahoista teoistaan.

Kollektiivina toisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa hirmuvalta puolestaan sysättiin yksinomaan Hitlerin ja natsien kontolle.

Ja niin edelleen.

– Yksilöt ja kansat ovat mestareita pesemään käsiään pahoista teoistaan. Saksassa kansa mahdollisti Hitlerin valtaannousun ja hirmuteot, mutta toisaalta myös välttämättömän katumustyön teki Saksan kansa kollektiivisesti, kirjailija muistuttaa.

Esseistinä Nylén on pohtinut paljon myös eläinteollisuuden julmuutta ja eläinten asemaa ihmisten hallitsemassa maailmassa. Luontoa kirjailija varoo silti ihannoimasta tai jumalallistamasta.

– Luonto on oikeasti brutaali ja kammottava paikka. Vierastan luontoajattelua, jonka mukaan ihminen on sen osa ja siten osa sen väkivaltaisuutta. En halua romantisoida luontoa.

Minun kirkkoni ei ole metsä.

Nylén ei myöskään ykskantaan samaista ihmistä yhdeksi eläimeksi muiden joukossa.

– Ihminen ei ole samanlainen kuin muu luonto, joskaan ei parempikaan. Mutta olemme erilaisia.

– Tarkoitan sitä, että ihmisillä on niin paljon sellaista, mitä muilla eläimillä ei vain ole: sivilisaatioita, tekniikkaa ja filosofioita, jotka usein pyrkivät nimenomaan kahlitsemaan ”luontoa” tai pääsemään siitä yli.

Kokeeko esseisti sitten luonnon jotenkin hengellisesti?

– Ei, en todellakaan. En ole niitä ihmisiä, jotka kokevat Jumalan läsnäoloa luontoretkellä. Minun kirkkoni ei ole metsä, heittää Nylén.

Juuri kirkkosuhteestaan esseisti on muutoin tunnettu. Viitisentoista vuotta sitten hän liittyi katoliseen kirkkoon, mikä oli aikanaan kulttuuripiireissä enimmäkseen käsittämätön ja paheksuttu juttu.

Sittemmin kritiikki on laimentunut.

– Katolisuuteen kääntymiseni ajoittui aikaan, jolloin uusateismi eli vuoden 2001 Yhdysvaltain terrori-iskujen jälkeen vahvinta aikaansa. Monet ajattelivat, että kaikki uskonnollisuus on taantumuksellista ja tuottaa silkkaa vääryyttä.

– Tänä päivänä niissä taiteilija- ja kirjailijaporukoissa, joissa liikun, ei esiinny ennakkoluuloja uskontoa kohtaan, Nylén toteaa.

En ole Suomen kansalle velkaa yhtään uutta esseeteosta.

Jos katolisena olo on Suomessa viime vuosina helpottunut, esseistiksi ryhtymistä Nylén ei sano suosittelevansa kenellekään.

– Olemme hyvin pieni kielialue ja mikäli et halua kirjoittaa romaaneja, itsensä ja perheensä elättäminen apurahakerjäläisenä on takuulla yhtä helvettiä. Olen tähän saakka selviytynyt, mutta nyt olen vetäytymässä kirjailijan työstä julkaisijan rooliin.

Uuteen rooliin kuuluu se, että Nylénillä on Bokeh-niminen pienjulkaisuprojekti, jonka puitteissa hän tekee – painaa ja sitoo itse – pienimuotoisia julkaisuja, jotka liikkuvat kirjallisuuden ja kuvataiteiden välimailla.

– Kirjailijan identiteetti ei ole koskaan ollut minulle tärkeä. En ole Suomen kansalle velkaa yhtään uutta esseeteosta, Nylén päättää.

Esseisti Antti Nylén puhuu aiheesta Kärsimys – Ongelma, mutta ei ratkaisua?
Jyväskylän kaupunginkirjastossa keskiviikkona 5.4. kello 18. Tapahtuma on osa Jyväskylän seurakunnan järjestämää Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaalia.

Artikkeli Ilon, pelon ja hämmennyksen aika julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pensseleitä, väripaletteja, vesiastioita ja maalausteline. Yksi virsi. Urut. Pääsiäisen sanoma. Kaksi taiteilijaa ja läsnäolijat.

Tässä ainekset, joista syntyy Jo särkyy sydämeni -konsertti Kuokkalan kirkossa palmusunnuntaina 2.4. Kyseessä on live art -tapahtuma, jossa taiteilijat luovat taidetta tietyssä hetkessä ja tilassa.

Kuopiolainen kuvataiteilija Ulla Remes on yhteisötaiteen uranuurtaja Suomessa. Hän on käyttänyt kehittämäänsä Tuntu-menetelmää (tunteet tutuksi, taiteesta tukea tunneilmaisuun) erilaisissa ryhmissä ja työyhteisöissä jo 20 vuotta. Live art -työskentely on tämän menetelmän uusin variaatio, jossa hän maalaa tilanteen, musiikin ja läsnäolijoiden synnyttämiä tunteita näkyviin.

Pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla, jossa toteutuu syvin rakkaus.

– Se on ainutkertainen hetki, josta ei koskaan tiedä, mitä siitä kuoriutuu. Tämä on kiinnostavaa ja samalla hirveän vaativaa, hän kertoo.

Live art -tapahtuma on Remeksen mukaan tunnetaitoharjoitus myös yleisölle.

– Siinä suostutaan yhdessä muutokseen, keskeneräisyyteen ja arvaamattomuuteen. Jokaisen läsnäolo vaikuttaa lopputulokseen.

Remekselle Kuokkalan kirkossa toteutettava live art -tilaisuus on erityisen tärkeä, koska se ajoittuu ennen hiljaista viikkoa.

– Pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla, jossa toteutuu syvin rakkaus. Tämä on yksi tapa hiljentyä pääsiäisen sanoman äärelle ja kulkea matka kärsimyksestä toivoon.

Palmusunnuntain tilaisuudessa Remes työskentelee ensimmäistä kertaa sellaisen muusikon kanssa, joka improvisoi eli luo siinä tilanteessa lähes kaiken konsertissa kuultavan musiikin. Aiemmilla Remeksen live art -keikoilla suurin osa ohjelmistosta on ollut sävellettyä.

– Tämä on minulle hurja hyppäys kohti vuorovaikutteisempaa työskentelytapaa. Kanttori näkee urkuparvelta peilin kautta alttarille. Hän havaitsee värit, joita käytän ja liikkeet, joilla maalaan. Tämä on tietynlaista pallopeliä, jossa reagoimme toistemme tekemiseen, Remes kuvaa.

Kanttori Pertti Tahkola ryhtyy innoissaan yhteistyöhön kuvataiteilijan kanssa.

– On hienoa päästä työskentelemään Ullan kanssa ja tekemään sellaista, missä yleisökin on mukana. En voi tietää, mitä Ulla maalaa, mutta olen tottunut reagoimaan tilanteisiin nopeasti.

Tahkola on tehnyt paljon improvisointia valmiiden tekstien pohjalta ja opiskellutkin alaa Sibelius-Akatemiassa. Improvisoinnissa häntä kiehtoo se, että siinä saa tehdä musiikin kielellä juuri sitä, mitä näkee, kuulee tai kokee läsnä olevassa hetkessä.

– Siinä ei mietitä teknisiä asioita, vaan heittäydytään. Usein improvisoidessa pääsee jonkinlaiseen flow-tilaan, josta ei muista jälkikäteen juuri mitään.
Taiteilijoiden tavoitteena on tarjota yleisölle puhdistava ja voimaa antava elämys.

Tunteet ovat aina teosteni keskiössä.

– Tilaisuudessa on lupa rukoilla, itkeä ja tuntea vapaasti. Pyrimme pitämään tapahtuman turvallisena, jotta kenenkään ei tarvitse pelätä tai jännittää. Toivon, että ihmiset löytäisivät taiteestani lohtua ja toivoa, Remes korostaa.

Ulla Remes tunnetaan vahvasta värien käytöstään, ja hänen töissään on usein voimakas tunnelataus. Hän on maalannut monenlaisista aiheista. Erityisesti häntä kiinnostavat yhteiskunnalliset ilmiöt ja ihminen tunteineen.

– Tunteet ovat aina teosteni keskiössä. Väreissä on lähtökohtaisesti tunnetta, ja värillä on kyky mennä syvälle kehossamme ja mielessämme.

Olen maalatessani villi ja vapaa.

Remeksen työt syntyvät sekatekniikalla. Yleensä se tarkoittaa tussia ja akryylivärejä, mutta joskus mukana voi olla hiekkaa, hiiltä tai vaikka 3D-massaa.

– Olen maalatessani villi ja vapaa. Minulle kelpaavat oksat ja lehdet, myös hammasharja on oikein hyvä maalausväline. Usein viimeistelen työni sormenpäillä. Joskus olen maalannut myös polvillani pohjoisen joessa.

Se, että Remeksestä tuli taiteilija, kävi ilmi jo varhain. Kaksivuotiaana hän maalasi lapsuudenkodistaan vimmaisesti kaikki seinät niin korkealle kuin ylsi. Hieman vanhempana hän vietti paljon aikaa äitinsä työpaikalla vanhainkodissa, missä hän piirsi kuvia ja kertoi niistä asukkaille.

– Se oli minulle hyvin luontaista. Vasta paljon myöhemmin oivalsin, että kuvan avulla löytää yhteyden toiseen ihmiseen.

Pääsiäisen taidetta myös sairaala Novassa

Tänä vuonna pääsiäisen teemoja tuodaan taiteen keinoin myös sairaala Novaan. Kuva- ja tanssitaidetta esitetään osastoilla ja sairaalan hiljaisella pihalla, jonne voivat tulla myös sairaalassa asioivat vieraat.

Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaalia koordinoi musiikin asiantuntija Maria Sahipakka Jyväskylän seurakunnasta. Hän kertoo, että tällä kertaa taidefestivaali halutaan tuoda myös sairaalaan, josta ihmiset eivät kenties muuten pääse osallistumaan pääsiäisen tapahtumiin.

Kuva- ja yhteisötaiteilija Ulla Remes ohjaa maalaustyöpajoja ennakkoon sovituilla osastoilla niin potilaille kuin vierailijoillekin. Työpajojen teemoina ovat kipu ja toivo, joita kuvataan valon ja varjon väreillä.

Tanssitaiteilija Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström tuo sairaala Novaan osia teoksestaan Tomusta taivaanrantaan. Esityksessä pohditaan elämän ja kuoleman rajaa sairaalan hiljaisella pihalla tiistaina 4.4. kello 11 alkaen.
Hän vierailee myös sairaalan osastoilla, jolloin tanssitaiteesta pääsee nauttimaan vaikka sairaalasängystä käsin.

Artikkeli Hetkessä syntyvin värein ja sävelin pääsiäisen matkalle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.