Mistä taiteilijanimesi on peräisin?
Se syntyi vahingossa, kun olin 14-vuotias. Joku kuuli nimeni väärin, koska tulin sanoneeksi sen tosi nopeasti. Alussa käytin myös nimiä Jona tai Zona. Virallisesti olen Johanna Rasmus.

Mistä olet kotoisin?
Synnyin Itävallassa ja olen asunut Oulussa, Kuopiossa ja Helsingissä. Muutin 2021 Jyväskylään, vaikka en tuntenut täältä oikeastaan ketään. Rakastan luontoa ja arvostan rauhaa.

Miten sinusta tuli artisti ja lauluntekijä?
Harrastin nuoresta alkaen kuorolaulua ja pianonsoittoa. Isäni on helluntaiseurakunnan pappi, joten käytännössä kasvoin kirkossa. Siellä musiikilla oli tärkeä rooli, ja sain esiintyä paljon. Myös opettajat koulussa kannustivat kehittämään musikaalisia taitoja. Suuntasin opiskelemaan alaa, ja minusta tuli yhtye- ja orkesterimuusikko. Aloin tosin keikkailla jo opintojen aikana.

Miten kuvailet musiikkiasi, millaista se on?
Monien tyylien vaihtelu ja yhdistely on juttuni. Siksi musiikkiani voi kutsua eklektiseksi taidepopiksi.

Millä mielellä katsot uraasi tähän mennessä?
Olen onnekas ja suorastaan hemmoteltu. Olen saanut tehdä tinkimättömiä ratkaisuja musiikissani ja silti voinut muun muassa osallistua Vain elämää -ohjelmaan, saanut Emma-palkintoja ja tehnyt levyn sinfoniaorkesterin kanssa. Se on todella erityistä, ja olen kiitollinen.

Miten valitset soittolistat keikoille?
Valitsen kappaleet yhdeksän levyni valikoimasta usein viime tipassa. Sovitan musiikin kollektiiviseen tunnelmaan, ja voin vielä keikan aikana vaihtaa biisilistaa intuitiivisesti. Bändin muusikot taipuvat siihen hienosti. He osaavat heittäytyä, improvisoida ja lukea tilanteita upeasti.

Esiinnytkö mielelläsi kirkossa?
Kirkko on kotoisa ja luonteva esiintymispaikka. Valmistautuminen on toki erilaista kuin vaikkapa klubikeikkaa varten. Haluan rauhoittua ja virittäydyn tunnelmaan. Etenkin kirkossa koen, että olen vain välikappale musiikilleni. Itse en ole luonut lahjojani, vaan ne on annettu.

Miten luonnehdit hengellisyyttäsi?
Olen agnostikko. Uskon, että on jonkinlainen korkeampi voima tai jumaluus, enemmän kuin mitä täällä koemme. Lopullinen totuus selviää, kun kuolen ja se riittää minulle.

Millaisia faneja sinulla on?
Faneista on kertynyt pikkuhiljaa iso joukko. He ovat syvällisiä ja herkkiä ihmisiä, jotka kyseenalaistavat asioita eivätkä pelkää tunteita tai abstrakteja lähestymistapoja. He ovat myös valmiita panostamaan kulttuuriin ja arvostavat ajattomuutta musiikissa.

Mitä harrastat ja kenen kanssa vietät aikaa?
Minulla on lemmikkinä koira. Lisäksi aloitin avantouinnin, ja se on yllättävän sosiaalinen harrastus. Ammatilliset verkostoni ovat laajat. Lisäksi minulla on läheisiä muusikko- ja artistiystäviä. Muusikkouttani voin jakaa bändissä, mutta artistia ymmärtää parhaiten toinen artisti. Kaipaan yhteyttä ihmisten kanssa, mutta luovan ammattini takia haluan viettää paljon aikaa omassa maailmassani.

Mistä unelmoit?
Toivoisin pitkää uraa ja vakaata elämää ilman ihmissuhdedraamaa. Haluan haastaa itseäni loppuun saakka ja pysyä uskollisena omalle visiolleni – ja myös lopettaa siinä vaiheessa, kun kanava ei ole enää auki.

Yona esiintyy Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaalissa perjantaina 16.5. kello 21.

Artikkeli ”Juttuni on tyylien vaihtelu ja yhdistely” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Päätös oli yllättävä, vaikka tähänkin ratkaisuun olimme jollain tasolla varautuneet. Nyt keskitymme tekemään laajentuvasta Jyväskylän seurakunnasta parhaan mahdollisen myös toivakkalaisille, joutsalaisille ja luhankalaisille, Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Liisa Kuparinen kommentoi.

Laajenevan seurakunnan alueen muodostavat Jyväskylän kaupungin sekä Joutsan, Luhangan ja Toivakan kuntien alueet. Seurakunnan nimeksi tulee Jyväskylän seurakunta. Liitos tuo Jyväskylän seurakuntaan hieman yli 5 000 jäsentä lisää.

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli teki keväällä aloitteen Joutsan, Petäjäveden, Toivakan ja Hankasalmen seurakuntien liittämisestä Jyväskylän seurakuntaan. Joutsan ja Toivakan kirkkovaltuustot puolsivat liitosta, mutta Hankasalmi ja Petäjävesi vetosivat voimakkaasti seurakuntien itsenäisyyden säilyttämisen puolesta.

– Hankasalmen ja Petäjäveden luottamushenkilöillä oli vahva vastustus liitosta kohtaan. Kirkkohallitus vaikuttaa laittaneen sille paljon painoarvoa. Yhteisen seurakunnan rakentaminen sitä vastustavien kumppanien kanssa nähtiin haastavana. Tästä näkökulmasta Petäjäveden ja Hankasalmen pois jääminen on helpotuskin, Kuparinen arvioi.

– Toki tämä helpottaa laajenevaa Jyväskylän seurakuntaa myös talouden näkökulmasta, kun korkean veroprosentin seurakuntia on neljän sijasta kaksi.

Toivakan ja Joutsan seurakunnissa yhteistyöneuvotteluihin Jyväskylän seurakunnan kanssa käydään avoimin mielin.

– Ensimmäinen tavoite on, miten perustoiminnot saadaan säilytettyä siinä muodossa, kuin se suinkin on mahdollista seurakuntalaisten toiveet ja tarpeen huomioiden. Miten kaikki muotoutuu, jää nähtäväksi, Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Teuvo Jaakkola toteaa.

Joutsan kirkkovaltuustossa käytiin keväällä tiukka äänestys seurakuntaliitoksesta. Seurakunnassa kerättiin myös adressi itsenäisyyden puolesta. Jaakkola ei ole kuitenkaan huolissaan, että seurakunta olisi liitosasiassa jakautunut.

– Demokratiassa on mahdollista esittää mielipiteensä. Joutsan seurakunnan osalta itsenäisyys olisi ollut huono vaihtoehto, kun katsoo taloudellisia realiteetteja. Kyllä me isompaa apua enemmän tarvitaan.

Toivakan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Arja Koriseva-Karmala uskoo liitoksen tuovan uusia tuulahduksia seurakunnan työhön.

– Toivon, että liitos tuo synergiaa kehittää toimintaa yhdessä niin Toivakassa kuin Jyväskylässä. Meillä on ainutlaatuinen kirkko ja hyvin toimivat tilat esimerkiksi musiikillisen yhteistyön toteuttamiseksi.

Toivakan seurakunnan vahvuutena Koriseva-Karmala pitää tiivistä ja aktiivista työyhteisöä.

– Tärkeimpänä toiveena on, että omat työntekijät jatkavat, ja toiminta ei missään nimessä pienene, vaan saisi uutta virtaa uuden seurakunnan myötä.

Jyväskylän, Joutsan ja Toivakan seurakuntien liitosta ryhtyy valmistelemaan Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin nimeämä järjestelytoimikunta, joka koostuu 15 seurakuntien luottamushenkilöstä. Sen puheenjohtajana toimii Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala. Järjestelytoimikunta hyväksyy muun muassa laajenevan seurakunnan ensi vuoden veroprosentin.

Laajentuvan Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuusto muodostetaan vuoden 2022 seurakuntavaalien tuloksen perusteella.

Liisa Kuparinen uskoo, että Toivakan ja Joutsan seurakuntien ääni
kuuluu päätöksenteossa paremmin nyt, kun liittyviä seurakuntia on vähemmän.

Jyväskylän seurakunta ei ole ollut aloitteellinen seurakuntaliitosten osalta, mutta on suhtautunut niihin myönteisesti. Lähtökohtana on ollut, että mahdolliset liitokset toteutetaan yhdellä kertaa eikä vaiheittain.

– Jyväskylän seurakunnan vahvana toiveena on, että uusia liitoksia ei meidän kanssamme tehdä lähivuosina, vaan saamme rauhassa keskittyä rakentamaan Toivakan ja Joutsan liitoksesta mahdollisimman toimivan, Kuparinen sanoo.

Hankasalmen ja Petäjäveden seurakunnissa Kirkkohallituksen päätös otettiin huojentuneina ja ilolla vastaan. Molemmissa seurakunnissa vastustettiin liittymistä Jyväskylän seurakuntaan.

– Demokratian voitto. Uskomme, että itsenäisinä pystymme palvelemaan seurakuntalaisia paremmin kuin liitoksen kautta, Hankasalmen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Markku Laitinen sanoo.

– Kirkkohallitus luotti seurakunnan kykyyn hoitaa asioita hyvin. Nyt voimme jatkaa puhtaalta pöydältä viemään seurakuntaa eteenpäin. Laitamme asioita kuntoon pikkuhiljaa. Haasteita riittää, mutta uskon, että pärjäämme, Laitinen toteaa.

Petäjäveden seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hannele Oikarinen myöntää, etteivät talouden vaikeudet ole mihinkään hävinneet, mutta pakkoliitos ei olisi ollut hyvä ratkaisu ongelmiin.

– Sekä työntekijöissä että luottamushenkilöissä on ollut odotuksia muutoksen suhteen, ja päätös on saattanut herättää pettymystäkin. Nyt tarvitaan työrauhaa suunnitella tulevaisuutta. Hyvällä yhteistyöllä pystymme ratkomaan edessä olevia haasteita, Oikarinen sanoo.

Joutsan seurakunta

• 3 438 jäsentä (31.12.2023)
• Luhangan ja Leivonmäen kappeliseurakunnat kuuluvat Joutsan seurakuntaan.
• Veroprosentti 2,00
• Henkilöstömäärä on 11
• Kiinteistöjä: Joutsan kirkko, Luhangan talvikirkko ja kesäkirkko, Leivonmäen kirkko, Joutsan srk-koti, Leivonmäen srk-talo, Pekkasten leirikeskus, Toivolan tila, Kolkkapohja

Toivakan seurakunta

• 1 575 jäsentä
• Veroprosentti 1,95
• Henkilöstömäärä on 7
• Kiinteistöjä: Toivakan kirkko, seurakuntakoti Majakka, nuorisotila Myrskäri

Jyväskylän seurakunta

• 91 544 jäsentä
• Veroprosentti 1,45
• Henkilöstömäärä on 312
• Kiinteistöjä: mm. 9 kirkkoa, 6 srk-keskusta, 4 kappelia, Vesalan leiri- ja toimintakeskus, Sarpatin leirikeskus

Artikkeli Viisikosta tulikin kolmikko julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

En voi ratkaista
ihmisten ongelmia, mutta
voin tarjota niihin ehkä
uuden näkökulman.

Yksinäisyys on Mäkisen mukaan yksi iso syy siihen, että opiskelija hakeutuu auttajan puheille.

– Se on melkein kuin pandemia. Tuntumani on, että ihmiset sinnittelevät yksin liian kauan.

On vaikea lähteä pyytämään apua, koska helposti koetaan, että vika on itsessä. Uudessa ympäristössä yhteys muihin ei ole itsestään selvää, eikä tuttua tukea ole saatavilla.

Hengellinen ulottuvuus tulee Mäkisen mukaan esiin noin puolessa keskusteluista, ja aina vastaanotolle tulleen aloitteesta. Usein hengellisyys lomittuu pohdintaan elämän merkityksellisyydestä. Mäkinen haluaa vahvistaa armollista käsitystä Jumalasta ja uskoa toivoon, jonka lähde on ihmisen ulkopuolella.

Opiskelijapappi tekee yhteistyötä yliopiston monien toimijoiden kanssa. Hän kuuluu esimerkiksi yliopiston hyvinvointitiimiin sekä kriisityöryhmään. Mäkinen menee mieluusti mukaan muiden toimijoiden järjestämiin tapahtumiin, kun hänet kutsutaan. Hiljattain hän vieraili perheellisten opiskelijoiden vertaisryhmässä.

Joskus papilta odotetaan tilaisuuksissa neutraalia läsnäoloa, joskus taas toivotaan nimenomaan hengellistä viestiä. Mäkisen mukaan on tärkeää etukäteen sopia kutsujan kanssa odotuksista, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Iloisesti Mäkistä on yliopistossa yllättänyt esimerkiksi kiinnostus virsilauluihin sekä toive rukouksesta papin kanssa ja yhteisten asioiden puolesta, mikä on koettu merkitykselliseksi.

Miika Mäkinen muistuttaa, että hänen vastaanotolleen saavat tulla myös yliopiston työntekijät.

– Olen kaikkia varten. Kaikki ovat tervetulleita vastaanotolleni. Se löytyy Seminaarinmäeltä Fennicum-rakennuksesta.

Tiesitkö?
• Bongaa pappi! on seurakunnan tapahtuma Yläkaupungin yössä.
• Papit liikkuvat perjantaina ja lauantaina 17.–18.5. kello 18–22.
• Papin voi bongata kadunvarressa, baarissa tai muualla yläkaupungilla. Hänet tunnistaa papinkauluksesta eli valkoisesta sokeripalasta kauluksessa. Seurakunnan papeista on tapahtumassa mukana ainakin Juho Kamula, Satu Konsti, Miika Mäkinen, Katja Räsänen ja Seppo Wuolio.
• Papin kanssa voit keskustella luottamuksellisesti omista asioistasi tai jutella niitä näitä.
• Miika Mäkinen toimii oppilaistopappina yliopistolla. Hänelle voi varata tapaamisen verkossa osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/oppilaitospappi/yliopisto tai ottamalla yhteyttä valitsemallaan viestimellä.

Artikkeli Syttyvätkö silmät, helpottuuko hengitys? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuinka sinusta tuli pysäköinnintarkastaja?
Ennen nykyisiä työtehtäviäni tein 27 vuoden uran rajavartiolaitoksella. Koin tarvitsevani vaihtelua ja se virkisti. Ajattelen, että siirtyminen pysäköinninvalvontaan oli ikään kuin luonnollista jatkumoa aiemmalle työlleni ja pidän nykyistä työtäni tärkeänä.

Mitä työnkuvaasi kuuluu, millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Tavallisesti kierrämme työparini kanssa kaupunkia ja valvomme, että pysäköintiohjeistuksia noudatetaan. Annamme myös opastusta ja neuvontaa pysäköintiin liittyvissä kysymyksissä. Huomautuksia ja maksuja tehdyistä pysäköintivirheistä saa kirjoittaa päivittäin.

Mikä saa jaksamaan työssä?
Työssä parasta ovat ihmiset. Työpäivän mittaan tulee myös liikuttua ja ulkoiltua. Jyväskylässä riittää valvottavaa kaupungin hajautuessa Tikkakoski–Korpilahti-akselille.

Miksi pysäköinninvalvontaa tehdään?
Pysäköinninvalvontaa tehdään lain sanelemana. Tehtävänämme on huolehtia esimerkiksi jalankulkijoiden suojatieturvallisuuden säilymisestä niin, ettei ajoneuvoja pysäköidä liian lähelle suojatietä. Pysäköinninvalvontaa ei tehdä kiusalla.

Ammattikuntaanne suhtaudutaan usein negatiivisesti. Millaista palautetta saat työstäsi?
Palautetta tulee laidasta laitaan. Usein 60 euron suuruinen pysäköintivirhemaksu turhauttaa ja omaa virhettään voi olla vaikea myöntää. Jotkut kohtaamiset ovat ikäviä, mutta niiden aikana minun tulee muistaa rakentava asenne. Jonkun tätäkin työtä on tehtävä.

Millainen pysäköintikaupunki Jyväskylä on?
Jyväskylässä erityistä on, että koko keskusta on pysäköintikieltoaluetta, minkä vuoksi pysäköinti on sallittua vain erikseen merkityillä paikoilla. Eniten hämmennystä kaupunkilaisissa ja ulkopaikkakuntalaisissa herättävät pihakatuosuudet ja niiden pysäköintikäytänteet.

Kuinka pysäköintitavat ovat muuttuneet vuosien saatossa?
Pysäköintikiekkojen käytössä on tapahtunut konkreettinen muutos. Ennen pysäköinnin alkamisajan sai ilmoittaa vain kiekolla, nykyään sen voi kirjoittaa myös kynällä paperille. Myös lippuautomaattien rinnalle kehitellyt pysäköintisovellukset ovat helpottaneet pysäköinnin maksamista asiakasnäkökulmasta.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Oletko itse saanut parkkisakkoja?
Olen saanut parkkisakot muutamaan otteeseen ennen pysäköinnintarkastajana toimimistani. Ymmärrän siis ärtymyksen, minkä pysäköintivirhemaksu nostattaa.

Seuraavatko työt perässäsi kotiin?
Työpäiväni päättyy, kun riisun työvaatteeni ja suljen työpaikan oven. Tietysti kannan pysäköinnintarkastajan katsetta aina mukanani, mutta pystyn sivuuttamaan siviilissä näkemäni virhepysäköinnit.

Artikkeli ”Jonkun tätäkin työtä on tehtävä” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tämä on huippupaikka sellaiselle, joka ei ole oikein kotoisin mistään ja on kotonaan kaikkialla.

Jyväskylä tunnetaan siitä, ettei sillä oikein ole identiteettiä. Jopa sen suuret nimet, kuten Matti Nykänen ja Miljoonasade-yhtye, ilmentävät monen mielikuvissa ennemmin yleissuomalaisuutta. Kaupunki oli Sutisen luonnehdinnan mukaan pitkään pelkkä Laukaan lähiö. Vanhoja matkaoppaita lukenut tietokirjailija huomasi, että vielä vuonna 1900 kaupungista ei löytynyt juuri muuta kerrottavaa kuin puutalot ja harju.

Ja yhä vieläkin kaupunkia leimaa nuoruus.

– Tämä on huippupaikka sellaiselle, joka ei ole oikein kotoisin mistään ja on kotonaan kaikkialla. Siis nykysuomalaiselle, Sutinen naurahtaa Taavettilan rappusilla.

Innostus jyväskyläläisyyden olemuksen pohdintaan kumpusi paitsi muutosta kaupunkiin viitisen vuotta sitten, myös suomalaisten heimoidentiteettejä pohtivan tietokirjan kirjoittamisen myötä.

Sutisen Matkalla Suomeen – tarinoita heimojen maasta kuvailee tietokirjan ja proosatekstin yhdistelmällä Suomen eri alueiden ominaispiirteitä, yhtä aikaa pilke silmäkulmassa ja syvällisesti.

Kirjassa Jyväskylä ja Keski-Suomi uppoavat aivan omaan kategoriaansa. Kun naapurikaupungeissa, kuten Kuopiossa ja Tampereella, on vahva omakuva ja perinnetietoisuus, Jyväskylä ja Keski-Suomi kulkevat teoksessa ”keksittyinä” paikkoina. Maakuntaidentiteetti on syntynyt seudulla huomattavan myöhään 1800-luvulta lähtien. Sitä ennen ja pitkään sen jälkeenkin oltiin Savon ja Hämeen rajaseudulla.

– Keski-Suomi oli kirjaa kirjoitettaessa helppo tunnistaa vastikään keksityksi alueeksi, jossa melkein kaikki ovat kotoisin muualta. Keskus, Jyväskylä, on siisti sivistys- ja opiskelijakaupunki, josta tunnen vain yhden ihmisen, joka on alun perin syntynyt täällä. Hän on minun vaimoni, Sutinen nauraa.

Ville-Juhani Sutinen kuvailee itseään tyypilliseksi modernin ajan suomalaiseksi. Heimoidentiteetti on haalistunut ja nurkkapatriotismi ei tunnu omalta jutulta.

– Vaikka tunnen itseni eniten satakuntalaiseksi, vahvaa linkittymistä johonkin yhteen paikkaan tai seutuun ei ole. Olen syntynyt Helsingissä, muuttanut 2-vuotiaana Satakuntaan Kokemäelle ja vieraillut lapsuudessa isän luona usein Pohjois-Savossa Iisalmessa.

– Asun nyt toiseen otteeseen Jyväskylässä, jonne tulimme vaimoni kanssa töiden takia. Siinä välissä asustimme muutaman vuoden muun muassa Berliinissä ja Berkeleyssä San Franciscon seudulla.

Nykyistä kotikaupunkiaan Sutinen kuvaa kaikenlaiset tulijat hyvin vastaanottavaksi ja vieraanvaraiseksi.

– Täällä ei tosiaankaan ole sellainen tunne, että olisi tullut kenenkään natiivin touhuja häiritsemään. Ilmapiiri on nuorekas ja kevyt. Muukalaista ei katsota kieroon, Sutinen kehuu.

Kirjailija on pannut merkille, että ylipäätään suomalaisilla kaupungeilla, Jyväskylä mukaan lukien, on tänä päivänä aivan kuin pakottava vimma mainostaa itseään moderneina, urbaania sykettä tulvivina ”cityinä”.

Kaupunkia ja varsinkin sen ympäristöä määrittävät hakkuut ja puunjalostusteollisuus.

– Mainoskuvissa ja -teksteissä pyöritään keskustojen valoissa ja muutaman tornitalon ympärillä, mutta jos lähdetään kävelemään tuosta ytimestä 20 minuuttia, ollaankin ihan pöpelikössä, Sutinen nauraa.

– Toisaalta luontoa korostetaan mainonnassa paljon, mutta sekin nähdään hyödyn, matkailun ja markkinoinnin silmälaseilla. Luonto on yhtä ”luontoelämystä”.

Sutinen on poiminut kirjaansa yllättävän näkökulman Jyväskylään. Vaikka seminaari ja sivistys värittävät mielikuvaa kaupungista, sen vaurauden on luonut – ja jäljen lähiluontoon jättänyt tekijä – metsäteollisuus.

– Kaupunkia ja varsinkin sen ympäristöä määrittävät hakkuut ja puunjalostusteollisuus. Jyväskylä rikastui ja kasvoi aikoinaan pitkälti tämän bisneksen ansiosta.

– Vaurastumisen kylkiäisenä kaupunkiin kehkeytyi sitten joutilas luokka, jolla oli aikaa maakunnan ja kaupungin ominaisuuksien pohdiskelulle.

Metsäteollisuuden arvostus Jyväskylän seudulla näkyi muun muassa siinä, että Keski-Suomessa vieraillut Englannin kuningatar Elisabeth kärrättiin 1970-luvulla presidentti Urho Kekkosen vieraana ruutumekossaan ja kesähatussaan lounaalle keskelle havupuiden siimestä.

– Kuningatar ei suostunut laittamaan metsurinkypärää päähän eikä syönyt aterialla murustakaan. Joi vain vissyä.

Jyväskylä on Suomen Amerikka. Heimojen, tapojen ja kielten sulatusuuni.

Sutinen löytää Jyväskylästä yllättävän monta yhtymäkohtaa entiselle kotipaikalleen, San Franciscolle.

– Lenkkeillessä Jyväsjärven ympäri kuvittelen usein olevani Berkeleyssä ja San Franciscon lahdella. Kuokkalan silta on ilmiselvästi Golden Gate, kirjailija hymyilee.

– Jyväskylä on toisin sanoen Suomen Amerikka. Heimojen, tapojen ja kielten sulatusuuni, jolla ei ole suurta menneisyyttä, mutta joka katsoo rohkeana tulevaisuuteen.

Rinnastus Amerikkaan on tehty kieli poskessa muttei ole aivan posketon.

– Jos jotain amerikkalaiset Jyväskylästä tuntevat, se on Alvar Aalto. Hänen kädenjälkensä leimaa kampusta, jonka suunnitteluun on otettu vaikutteita juuri Yhdysvalloista.

– Amerikkalaisilla kampuksilla ympäristöt on rakennettu samalla tavoin puistomaisiksi. Kun pysähtyy tarkemmin katselemaan ja havainnoimaan, niin vanha kampus puisine ja punatiilisine seinineen on aivan upea.

Vaikka kaupungin perinteet eivät ole vanhoja, kirjailija näkee siinä myös selviä etuja.

Paras tapa tutustua jyväskyläläisyyteen on mennä ottamaan löylyt yleiseen saunaan.

– Jyväskylä ja koko Keski-Suomi menee siihen slottiin, jossa on aina opittu syleilemään uutta. Vastikään tänne muuttanuttakin pidetään heti kaupungin asukkaana. Minua huvitti, kun minut tituleerattiin pian muuton jälkeen Keskisuomalaisessa jyväskyläläisenä kulttuuripersoonana.

Miten jyväskyläläisyyteen sitten pääsisi parhaiten kiinni? Miten tänne vaikkapa opiskelemaan tai muusta syystä muuttava voisi solahtaa suoraan kaupungin ytimeen?

Sutinen suosittelee vastatulleille vierailua yllättävissä paikoissa.

– Paras tapa tutustua jyväskyläläisyyteen on mennä ottamaan löylyt yleiseen saunaan. Siellä paikallisten juttuja kuunnellessa pääsee mainiosti kärryille siitä, mitä on jyväskyläläisyys. Sieltä löytyy hyvinkin juurevaa meininkiä.

”Sopivan kokoinen paikka”

Ari Häyrinen
– Jyväskylä on sopivan kokoinen paikka. En osaa sanoa, mitä on jyväskyläläisyys, en ole paikkaan kiinnittyvää tyyppiä.

– Täällä on poikkeuksellisen paljon hyviä maastopyöräilyreittejä ja metsissä luontopolkuja. Esittelisin kaupunkialueelta vieraalle ainakin hienon kampusalueen.

Aarni Häyrinen
– Minusta parasta Jyväskylässä on seikkailupuisto Laajavuoressa.

Emilia Lampi
– En asu Jyväskylässä, mutta minusta tämä tuntuu Suomen kulttuurien sulatusuunilta. Ihmiset ovat maanläheisiä, rauhallisia ja sopeutuvaisia.

– Ulkomaalaisille vieraille esittelisin täältä harjun, kampuksen ja sataman.

Artikkeli ”Ilmapiiri on nuorekas ja kevyt” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– On siinä tosi hyvä tunnelma. Veneessä alkaa heti odottaa aurinkoa, lämpöä, ihmisiä ja mukavaa yhdessäoloa. Samalla se on paluu kaikkiin edellisiin kesiin.

Jyväskylän seurakunnan nuorisotyönohjaaja Pasi Bom on soutanut Tuomiojärvellä sijaitsevaan Lehtisaareen keväästä syksyyn jo rapiat kymmenen vuotta, yhtä kauan kuin hän on toiminut saaresta vastaavana työntekijänä.

– En ole laskenut soutukertoja, mutta on niitä varmasti tuhansia. Ja aika monta kertaa on siinä viuhtoessa kuullut asiakkaalta, että ”tänään sun ei tarvitsekaan mennä salille”, Bom naurahtaa.

Seurakunnan omistamasta Lehtisaaresta puhutaan kaupunkilaisten yhteisenä kesämökkinä.

– Ajatus on, että saareen olisi helppo tulla ja osallistua samalla matalalla kynnyksellä toimintaan. Yleensä ihmiset tulevat yksinkertaisesti saunomaan, uimaan ja grillailemaan, viettämään aurinkoista kesäpäivää. Mutta aina välillä yllätämme kävijät ohjelmalla, konsertilla tai muulla.

Bomin lisäksi veneitä saareen soutaa kymmenen kesätyöntekijää, jotka vastaavat myös saunan ja grillin lämmityksestä, ohjelman suunnittelusta, satunnaisista keskustelutuokioista, tilanteen tullen vaikkapa lasten kanssa leikkimisestä.

– Me olemme saaressa ihmisiä varten, Bom tuumaa.

– Myös oma tapani tehdä työtä on se, että olen siinä arjessa mukana. Olen mukana työvuorolistoissa yhtenä työntekijänä: näen, miten homma toimii, olen kontaktissa kesätyöntekijöihin ja tapaan saareen tulevia vieraita. En halua istua toimistolla tietokonetta naputtamassa, kun toiset tekevät.

Kesä on kesäkodin sesonkiaikaa, mutta Bomille tuttuja ovat saaren kaikki vuodenajat.

Syksyllä, toiminnan hiljentyessä, nostetaan laituri ja käännetään veneet. Talvella saari uinuu, mutta jäätilanteen salliessa paikalla saattaa toisinaan istuskella hiihtäjiä ja ulkoilijoita. Bom seuraa menoa riistakameroista, ja pistäytyy välillä itsekin paikan päällä.

– Minun tehtäväni on aina säännöllisen epäsäännöllisesti käydä katsomassa, että paikat ovat kunnossa, eikä esimerkiksi puita ole kaatunut myrskyissä.

Vuoden vaihteessa alkaa saaren kesätyöntekijöiden rekrytointi.

– Olemme hyvissä ajoin liikkeellä työpaikkamarkkinoilla, jotta saadaan hyviä tyyppejä töihin. Ja sitten odotellaan, että jäät sulavat, Bom hymyilee.

Kevät tuo mukanaan tuttuja mökkipuuhia: on laitettava laituri, tilattava nuohooja, tarkistettava palosammuttimet. Uutta henkilökuntaa on perehdytettävä, tulevan kesän ohjelmaa mietittävä.

– Kesäkuussa saari avataan kaikille – ja juuri kun työt on aloitettu, onkin jo juhannus!

Lehtisaaren lisäksi Imatralta Etelä-Suomen kautta Jyväskylään päätynyt Bom vastaa myös seurakunnan partiotoiminnasta.

– Tehtävät tukevat hyvin toisiaan, koska molemmissa ollaan ulkona ja luonnon keskellä.

Bomin oma luontoharrastus alkoi jo pikkupoikana Imatran seurakunnan poikakerhossa, jossa tehtiin muun muassa mieleenpainuvia hiihtolomareissuja vanhalle metsäkämpälle Sallaan.

– Aamulla pimeässä lähdettiin hiihtämään lähitunturille, pistettiin nuotio pystyyn, paistettiin makkaraa ja sitten hiihdettiin takaisin. Sieltä poikakerhosta minun uranikin on lähtenyt: se nuorisotyönohjaaja oli niin innostava, osasi kaikenlaista. Ajattelin, että tuollainen minäkin haluan olla.

Nyt, nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Lehtisaaren isännän työssä kaikenlainen osaaminen on hyödyksi.

– Tykkään tehdä käsilläni, käytännön työtä, ja tässä sitä saa tehdä tosi monipuolisesti. Saaressa tarvittavia kädentaitoja olen opetellut oman omakotitalon remontoinnin ja laittamisen myötä. Kaikki on itse opiskeltua, Bom kertoo.

– Kun aikanaan hain tätä virkaa silloisen työkaverin kannustamana, ajattelin, ettei ammattitaitoni riitä. Ja olihan se uskomatonta, että pääsin tähän. Eihän kenelläkään ole tällaista työpaikkaa!

Vaikka Bom puhuu Lehtisaaresta suurella lempeydellä ja asiantuntemuksella, hänelle on tärkeää, ettei saarta pidetä ”minään Pasi Bomin saarena”.

– Tietysti tunneside saareen on vahva – aika tarkkaan tiedän missä mikäkin puu kasvaa ja lintu pesii. Olen oppinut tuntemaan sen ja pidän siitä huolta kuin omastani, mutta kyllä se on koko Jyväskylän seurakunnan saari, hän toteaa.

Seurakunnan omistukseen Lehtisaari siirtyi jo keväällä 1949, kun eläkkeelle jäänyt kanttori Mikko Sipponen päätti Aino-rouvansa kanssa luovuttaa perheen kotisaaren rakennuksineen yhteiseen käyttöön. Vuosikymmenten aikana pieneen, idylliseen saareen onkin ehtinyt liittyä jo satojen tuhansien ihmisten yhteisiä ja yksityisiä muistoja.

– Onhan niitä; hienoja sateenkaaria sateen jälkeen, hiljaisia soutuja saareen aamu-usvassa, kaikenlaisia eläinkokemuksia, kertoilee Bom omistaan.

– Yhtenä vuonna saaren aukioloaikaan sattui valtakunnallinen Nuku yö ulkona -tapahtuma, ja paikalle sai tulla oman teltan tai riippumaton kanssa. Muistan kun siinä aamunuotiolla paistelin kananmunia, samalla kun ihmiset menivät tyytyväisinä aamusaunaan. Sellaista yhteistä, hyväntuulista mökkielämää.

Lehtisaaren 30-luvulla rakennetun kodikkaan päärakennuksen kesäkuussa 2016 sattuneen laajan tulipalon muisteleminen vetää Bomin vieläkin vakavaksi.

– Olin kotona, kun työntekijä soitti ja sanoi että päärakennus palaa. Sanoin vain, että evakuoikaa ihmiset ja ajoin Muuramesta Viitaniemeen niin lujaa kuin uskalsin. Yksi vene oli juuri tullut rantaan, ja sillä lähdettiin saareen, hän kertoo.

– Kyllähän siinä itku tuli, kun näin tilanteen ja tajusin, että nyt tämä menee.

Bom kehuu kesätyöntekijöitä, jotka hoitivat saaren turvallisesti tyhjäksi. Illan päätteeksi mentiin vielä porukalla syömään ja purkamaan tapahtunutta.

– Tehtiin kaikki mikä tehtävissä oli, ja kukaan ei kuollut. Se on pääasia. Sitten vain mietittiin, että mitenkäs tästä eteenpäin. Missään vaiheessa ei tullut mieleen, että peli seis, tämä kesä oli tässä. Toiminta jatkui noin kuukauden kuluttua heinäkuussa.

Tulevan kesän suunnitelmat ovat vielä osin avoimia, mutta monenlaista kuplii jo mielessä. Joka tapauksessa kesä tulee olemaan aurinkoinen ja lämmin, uskoo Pasi Bom.

– Tässä työssä ajattelen, että ”Ei onnistu” ei kuulu sanavarastooni. Pyrin olemaan joustava ja järjestelemään asioita aina mahdollisuuksien mukaan. Haluan viestiä vahvasti, että kaikki ovat Lehtisaareen oikeasti tervetulleita.

Lehtisaari aukeaa vierailijoille jälleen 10.6.2022. Katso lisätiedot ja aukioloajat: jyvaskylanseurakunta.fi/lehtisaarenkesakoti

Lehtisaareen nousee uusia punaisia tupia

Lehtisaaressa on pitkään toimittu poikkeusjärjestelyin päärakennuksen tuhouduttua tulipalossa kuusi vuotta sitten. Tulevina vuosina saaressa ei enää tarvitse kokoontua telttakatoksen alle. Jos kaikki toteutuu suunnitelmien mukaan, saaressa voidaan viettää aikaa entistä paremmissa puitteissa.

Lehtisaareen on jo viime syksynä rakennettu vesi- ja viemärijohtoreitit sekä sijoitettu sähkökaapeli Tuomiojärven alitse.

– Liittymien käyttöönotto tapahtuu kuitenkin vasta sitten, kun rakentaminen on saaressa ajankohtaista, kiinteistöpäällikkö Maritta Lukkarinen kertoo.

Seuraavaksi haetaan poikkeamis- ja rakennusluvat uusille rakennuksille. Suunnitelmissa on uusi 145,5 kerrosalaa käsittävä päärakennus, joka antaa puitteet monenlaiselle tekemiselle ja kokoontumiselle. Jo huonokuntoiseksi päässeen, 1930-luvulla rakennetun saunan tilalle tulee entistä tilavampi löylytila.

Lisäksi saareen rakennetaan pukukoppi, puuliiteri, varasto ja grillikatos. Vanha puucee muutetaan vesiklosetiksi.

Kaikki rakennukset on suunniteltu siten, että ne istuvat hyvin maisemaan. Uusi päärakennus ja sauna ovat puolilämpimiä hirsirakennuksia. Kaikki rakennukset ovat väriltään perinteikkään punaisia, kuten aiemmat saaren rakennukset.

– Kaikessa suunnittelussa on huomioitu käyttäjien toiveet, Lukkarinen sanoo.

Luonnokset ovat jo lähes valmiit, sillä lupavaiheessa suunnitelmia ei voi enää paljon muuttaa. Kustannusarvio Lehtisaaren uudisrakentamiselle on noin 1,35 miljoonaa euroa.

Jos hanke etenee suunnitelmien mukaan, rakentamaan päästään ensi vuonna. Tänä kesänä saari on vielä normaalisti auki, mutta rakentamisvaiheessa saari on kokonaan kiinni. Uudistettuihin tiloihin päästään kesällä 2024.

Artikkeli Keula kohti kesää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Millaisia latuja Jyväskylästä löytyy?
Jyväskylässä on kymmenen ulkoilualuetta ja niillä valaistuja reittejä, jotka ovat talvisin hiihtokäytössä. Valaistuja hiihtoreittejä tulee yhteensä yli 100 kilometriä. Lisäksi on valaisemattomat ladut, jääladut sekä koulujen, päiväkotien ja haja-asutusalueiden ladut – parhaimpaan talviaikaan kunnossapidettävää latua on noin 500 kilometriä.

Miten latuja tehdään?
Meillä on käytössä seitsemän isoa latukonetta, ja osa laduista hoidetaan moottorikelkoilla. Latuja lähdetään kunnostelemaan sitä mukaa kuin lunta tulee, ja joka aamu työ täytyy miettiä olosuhteiden mukaan. Hektistä aikaa, tämä talvi.

Ovatko talvet muuttuneet?
Kyllä, talvet ovat noin kolmessakymmenessä vuodessa lyhentyneet keskimäärin kuukaudella. Meillä on tilastoitu hyvät hiihtopäivät sen mukaan, koska latujen kunnostus on aloitettu syksyllä ja lopetettu keväällä. 1980-luvulla oli joka vuosi 120–130 hiihtopäivää, 2010-luvulla ei yli 100 hiihtopäivän vuosia ole ollut juurikaan.

Kerro omasta hiihtoharrastuksestasi?
Olen hiihtänyt koko ikäni, ja edelleen hiihtelen lähes päivittäin sen minkä jaksan. Meillä on sellainen ukkoporukka, jonka kanssa on hiihdetty yhdessä vuosikymmenet. Pikkuhiljaa pidennellään matkoja, pisimmillään tavoitteena on hiihtää kerran talvessa Vaajakoskelta Laukaaseen ja takaisin. Keväällä tykkään nautiskeluhiihdosta, kun pääsee jäälle tai hankikannolle. Eväät mukaan ja ajan kanssa luontoon.

Miksi hiihtäminen kannattaa?
Kun hiihtolenkin jälkeen kotona toipuu ja nautiskelee olostaan, niin onhan se hieno fiilis. Ulkoilun jälkeen tulee myös syötyä ja levättyä hyvin. Kunto alkaa kehittyä, ja on siinä se sosiaalisuuskin: mukava nähdä kavereita, hiihdellä ja höpötellä. Se on tosi kokonaisvaltainen juttu.

Kuinka innostaa lapsi ladulle?
Samaa juuri mietin oman lapsenlapsen kanssa. Pitäisi varmaan olla sellaista elämyksellisyyttä, eivätkä ladut saa olla liian vaativia. Ladun majalta ja Halssilan hiihtomaasta löytyy lapsille hyvät olosuhteet. Ladun majalla on 1,2 kilometrin latu, Pikkukakkonen, ja Halssilassa lastenlenkki on 300 metriä pitkä. Siellä voi myös välillä laskea pulkalla ja tehdä vaikka tulet ja paistaa makkaraa.

Laturaivo, totta vai tarua?
Kyllä siinä osa on totta, mutta osa on pelkkää legendaa. Tilanteita syntyy, kun ladulla kävellään tai ulkoilutetaan koiria, tehdään jotain muuta kuin hiihdetään. Ja kyllä hiihtäjien välilläkin joskus leimahtaa. Sellaiset hiihtoniilot, joille hiihtäminen on lähes pyhä toimitus, suuttuvat jos joku tumpeloi edessä. Mutta ei sitä niin paljon ole, että pelätä kannattaisi. Ei hiihtämistä sen takia kannata jättää.

Ajankohtaiset tiedot laduista ja hiihto-olosuhteista osoitteessa: jyvaskylanseutu.fi/latuinfo

Artikkeli Tehtävänä laadukkaat ladut julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nainen puhuu miehelle ja osoittaa sormellaan alaviistoon, missä suorissa kulmissa toisiinsa nähden makaavat laatikot heijastavat pinnoiltaan kevätaurinkoa. Laatikot ovat Jyväskylän keskustan taloja. Luultavasti Vesilinnan näkötornissa puhuva nainen tarkoittaa vihreällä palikalla Matkakeskuksen vieressä seisovaa toimistorakennusta.

Kun katseen nostaa ylemmäs, kaupunkia ympäröi joka suunnassa horisonttiin katoava pyöreiden vihreiden aaltojen meri. Valkeat vaahtopäät meressä ovat avohakkuita jossakin Toivakan suunnalla.

Mutta näkötornin mies ja nainen eivät katso olevia tai hakattuja metsiä, vaan kaupunkia. He ovat tamperelaisia, lomamatkalla Jyväskylässä. Heille Jyväskylä tuntuu olevan ainakin vähän uusi ja vieras. He katselevat kaupunkia yläviistosta, sen keskeltä, koko kaupungin siluettia hallitsevasta pisteestä.

Metsien läsnäoloa ei Jyväskylässä voi kuitenkaan välttää. Sillä kun laskeutuu alemmas ja tutkii maisemaa esimerkiksi Ainolanrannasta tai Kuokkalan sillalta käsin, Vesilinna on käytännössä ainoa kohta, jossa horisontin nouseva ja laskeva, epäsymmetrinen sahalaita väistyy ihmisen rakentaman suorakulmaisen objektin tieltä. Se on ainoa kohta, jossa taivaan ja maan raja ei ole puiden latvojen piirtämä.

”Ensimmäisen kerran hän näki kaupungin ääriviivat taivasta vasten, vieraan profiilin, torninhuipuista ja kaunokoukeroista muodostuvan, arkailevan ja haaltuneen kuin jossain Euroopasta tulleessa vanhassa postikortissa.”

Näin Tove Jansson kirjoitti vuonna 1974 ilmestyneessä romaanissaan Aurinkokaupunki. Romaani käsittelee ihmisen ikääntymistä, ja edeltävän sitaatin voi helposti lukea metaforana peiliin katsomisesta jonakin kipeän kirkkaana hetkenä. Kirjaimellisesti luettuna sen voi ajatella vaikka ensimmäisenä kertana, kun näkökulmahenkilö katsoo kotikaupunkiaan kunnolla.

Kulunut vuosi on pakottanut meidät katselemaan enemmän lähellä olevia asioita – niin ihmisiä, huoneita, rakennuksia kuin maisemiakin.

Kulunut vuosi on pakottanut meidät katselemaan enemmän lähellä olevia asioita – niin ihmisiä, huoneita, rakennuksia kuin maisemiakin. Kotikaupunkiin pätee sama silmälääkärin neuvo kuin näyttöpäätetyöhön: kannattaa katsoa muutama sekunti horisonttiin ja sulkea silmät hetkeksi. Silmä lepää, kun katsoo kauas. Sen jälkeen on helpompi nähdä myös lähelle.

Siksi kotikaupungin ääreen pysähtyminen on ajankohtaista juuri nyt. Ja siksi Jyväskylän rantaraitti on melkein tungokseen asti täynnä ulkoilijoita heti, kun sunnuntaille osuu aurinkoinen kevätpäivä.

Kuokkalan sillan pienet näköalalevikkeet ovat mainio paikka kaupungin katseluun.

Sieltä näkymää hallitsee tietenkin etummaisena seisova Lutakko, maamerkiksi 1990-luvulla suunniteltujen tornitalojen alue, jonka ansiosta Vaajakosken moottoritien suunnasta tuntuu kuin saapuisi isompaankin metropoliin.

Muuten Jyväskylä näyttää levolliselta ja tiiviiltä, rinteeseen rakennetulta pikkukaupungilta, jollainen se onkin. Koska rakentamisessa uusi tuntuu aina olevan vanhaa suurempaa, erottuvat aikakerrostumat kaukaa katsottuna huonosti. On vain tasakorkuisten, pääasiassa vaaleiden kerrostalojen massaa.

Vaikka ihminen on Jyväskylässäkin siirtänyt järvien rantoja ja jokien uomia, ja tekee sitä vastakin, ovat vedet ikuisia.

Poikkeuksen tekevät punatiiliset tehtaanpiiput, jotka puhkovat maisemaa Lutakossa, Tourulassa ja Kankaalla. Ne ovat matkamuistoja kaupungin matkalta ajassa, kulttuurihistoriallisina kerrostumina säilytettyjä.

Paljon niitä korkeammalle kohoavat kauempana Keljon suunnassa antennimastot. Ne kertovat viestintäteknologian vallankumouksesta, mutta säilytetäänkö niitä muistoina sitten, kun ovat enää kuriositeetin omaisia merkkejä menneestä?

Kaukaa katsottuna kaikki näyttää pieneltä, ja Jyväskylän koko kantakaupunki vain järven ja taivaan väliin puristetulta raidalta.

Koulutuksesta, teollisuudesta ja urheilusta puhutaan kaupungin kivijalkoina, mutta niin tehdään muuallakin. Loppujen lopuksi Jyväskylä poikkeaa keskimääräisestä suomalaiskaupungista vain yhdellä tavalla: sillä, että se on ahdettu järven ja harjun väliselle kaistaleelle, suhteellisen jyrkkään rinteeseen. Suomen Ateenaksi sitä kutsuttiin alkujaan siksi, että rautatien varresta kohonnut vaaleiden puutalojen muodostama kaupunki todellakin saattoi muistuttaa vuosikymmenten takaisia mielikuvia Ateenasta.

Nykyään ajatus tuntuu kaukaiselta, mutta sijainnista johtuu myös monien surema puu-Jyväskylän tuho. Kaupungit kasvavat ylöspäin, kun tilaa muualla ei ole. Kalevankadulle keskustan koillislaidalle alkaa pian nousta kaupungin korkein, 16-kerroksinen asuintalo, joten trendi jatkuu. Vaikka ihminen haluaa muistoissaan takertua vaikka Kauppakadun kuorma-autoliikenteen liehuttamiin kesähousun lahkeisiin, on kaupunkien dynamiikka luonnostaan vanhaa syövä. Koko idea kaupungista perustuu tehokkuuteen, mahdollisimman monen ihmisen ja palvelun tuomiseen mahdollisimman lähelle toisiaan. Se on fakta, vaikka siitä ei pitäisikään: vanhaan jäävät ne kaupungit ja kaupunginosat, joissa elämä pysähtyy. Jotkut niistä löydetään myöhemmin uudestaan.

Kaupungissa eläessä ja liikkuessa sitä keskittyy enimmäkseen ihmisen aikaansaannoksiin. Siis katujen nimiin, maamerkkirakennuksiin, siihen kauppaan, toimistoon tai asuintaloon, johon kulloinkin on matkalla. Kun kaupunkia katsoo etäisyyden päästä ja siitä poistaa kerroksia yksi kerrallaan, pääsee lähemmäs sitä, missä oikeastaan on. Pois Lutakon tornitalot ja niitä edeltävät metsäteollisuuslaitokset, pois Mattilanniemen toimistorakennukset ja kaatopaikka, pois Kaupunginkirkkoa ympäröivät kuusi- ja seitsemänkerroksiset kivitalot, pois niitä edeltävät kaksikerroksiset kivirakennukset ja puu-Jyväskylä.

Järviä, järviä, järviä, tämän takia mä tykkään Jyväskylästä.

Jää järveen viettävä maanpala soraharjun rinteessä, keskellä järvien, jokien ja metsien muodostamaa sattumanvaraista maisemaa.

Näin sitä pysähtyy yksinkertaiseen, ikuiseen ajatukseen: mikä kaupunki oikeastaan on? Joukko ruutukaavaan sommiteltuja rakennuksia vai ihmiset, jotka elävät elämänsä niissä ja niiden väleissä? Vai ihmisten ja rakennusten ja ruutukaavojen kerroksia tietyssä kohdassa planeettaa, tiettyjen maaston oikkujen välissä?

– Järviä, järviä, järviä, tämän takia mä tykkään Jyväskylästä, Jyväsjärven, Päijänteen ja Palokkajärven suuntiin viittilöivä tamperelaisnainen sanoo matkakumppanilleen Vesilinnan näkötornissa.

Niin yksinkertaista se voi olla. Vaikka ihminen on Jyväskylässäkin siirtänyt järvien rantoja ja jokien uomia, ja tekee sitä vastakin, ovat vedet ikuisia. Ja vaikka sitä ei näe kaupungin siluettia katsoessa – ei ehkä näkötornistakaan – makaa kaupungin halkaisevalla ratapihalla tänäkin sunnuntaina parikymmentä junanvaunullista kuusitukkeja matkalla sinne, missä korkeat savupiiput edustavat paitsi eilistä, myös tätä päivää, ja missä niissä edelleen seisoo usko huomiseen.

Teknologiset saavutuksemme ovat kuusesta ja männystä veistettyjä, emmekä metsien liikahakkuita kritisoidessamme ota kantaa vain metsänomistajien tekemisiin vaan myös omaan historiaamme, omaan elämäntapaamme. Sekin on joskus hyvä muistaa.

Kerroksia ja vuosirenkaita, paksuja ja ohuita. Syitä ja seurauksia. Kaikkea sitä on kaupunki. Optimismin, mutta ehkä myös kotiseuturakkauden oireita on se, että ympärille katsellessaan näkee aina parempaan suuntaan menossa olevia asioita, tai ainakin mahdollisuuksia parempaan huomiseen.

Jyväskylän historiaa lukuisissa kirjoissaan esitelleen Jussi Jäppisen Oodi Jyväskylälle -teoksessa on kaunis utuinen valokuva, jossa lentokone lentää korkealla tehtaanpiipusta tupruavan savupilven yläpuolella. Kuvan alle on taitettu Toivo Laakson säe: Katseesi yli purjehtii airut, ikuisuus hieraisee silmiään.

Kannattaa katsoa muutama sekunti horisonttiin ja sulkea silmät hetkeksi.

Artikkelia varten on haastateltu Suomen historian professori Kustaa H. J. Vilkunaa. Kirjalliset lähteet: Jussi Jäppinen & Toivo Laakso: Oodi Jyväskylälle (Oy Sisä-Suomi Kirjapaino, 1987), Jussi Jäppinen: Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin (Minerva, 2006), Tove Jansson: Katse horisontin yli – sitaatteja luonnosta, merestä ja ihmisluonnosta (WSOY, 2020, toim. Katariina Heilala). Maria Stenroos: ”Lääkärin neuvo: Näytön tuijottaja, katso välillä horisonttiin” (Yle.fi, 13.10.2016).

Artikkeli Kaupunki taivaan rajalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Menneinä vuosina monet tapahtumat ovat paisuneet vuosi vuodelta kuin pullataikinat. Odotusarvona on ollut, että asiat tehdään aina suuremmin ja paremmin, ja tarjolla on jotakin ennennäkemätöntä. 1980-luvulla kurkistelin Pori Jazzeilla hämyisiin telttoihin, joissa soi saksofoni. 25 vuotta myöhemmin katsoin samaisella festivaalilla ihka oikeaa Elton Johnia. Pori Jazzin äkkipysäys oli kesällä kivuliaan suuri, mutta tänä vuonna paisuminen pysähtyi muillakin. Selviytyäkseen on pitänyt keksiä jotakin muuta kuin aiempaa suurempaa ja mahtipontisempaa.

Esimerkiksi Valon kaupunki -tapahtuma toteutetaan tänä vuonna entistä pimeämpänä aikana, kun sen ajankohta siirtyi marraskuun loppupuolelle, joulun odotuksen tunnelmiin. Seurakunta on tapahtumassa mukana ja suunnittelee värivalojen rinnalle myös kynttiläpolkua hautausmaalle.

Juuri nyt seurakunnalla on kylässä Lapuan piispa Simo Peura. Jyväskylässä oli piispantarkastus viimeksi kymmenen vuotta sitten. Koronatilannetta on pohdittu jatkuvasti ohjelmaa järjestettäessä, ja esimerkiksi tilaisuuksien kokoa on rajoitettu. Osa tapahtumista nähdään poikkeuksellisesti verkossa. Tarkastus huipentuu tulevana sunnuntaina Simo Peuran toimittamaan piispanmessuun Taulumäen kirkossa.

Myös nykytanssifestivaali Tanssin aika on parhaillaan käynnissä Jyväskylässä. Tänä vuonna tapahtuman oli tarkoitus olla kansainvälisempi kuin koskaan, mutta harmillisesti ohjelmisto kapeni huomattavasti, kun ulkomaisten esiintyjien esitykset jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi. Näin ollen lavalla kuitenkin nähdään entistä enemmän jyväskyläläisiä tanssitaiteilijoita.

Poikkeuksellinen aika antaa tapahtumille myös mahdollisuuden palata juurilleen. Nähdä entistä selvemmin tapahtuman ydin ja samalla kokeilla jotain uutta – tai vanhaa. Se ei ole huono asia.

Artikkeli Pääkirjoitus: Tapahtumien ytimessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuinka monta tapahtumaa kaupungissamme järjestetään vuosittain?
Jyväskylässä järjestetään erikokoisia tapahtumia, pop-up -tapahtumista suuria massoja liikuttaviin kansainvälisiin tapahtumiin vuosittain noin 5 000.

Jakaantuvatko tapahtumat tasaisesti vuoden ympäri?
Loppukeväästä syyskuulle on ehdottomasti aktiivisinta aikaa.

Miltä näyttää kesän tapahtumatarjonta?
Tulossa on taas kerran vilkas tapahtumakesä. Vakiintuneiden suurtapahtumien (Neste Ralli, SuomiPop, Jyväskylän Kesä, Finlandia Marathon ja Valon kaupunki) lisäksi on myös uusia tapahtumia, kuten Rock in the City -festari, ratamoottoriveneilyn SM-osakilpailu, Motonet yleisurheilun GP-kisat ja Wine Garden.

Mihin perustuu Jyväskylän veto voima tapahtumajärjestäjänä?
Olemme keskellä Suomea ja tänne on helppo tulla. Tapahtumien järjestäminen on joustavaa, lupien saanti nopeaa ja tapahtumapaikat ovat hyvässä kunnossa. Kaupunkimme on vireä ja nuorekas opiskelijakaupunki, jonka asukkaat ovat aktiivisia tapahtumissa kävijöitä.

Mikä on mielestäsi merkittävin kaupunkimme kesätapahtuma?
Neste Ralli on kansainvälisesti merkittävä rallin MM-osakilpailu, joka tuo Jyväskylälle näkyvyyttä ympäri maailman. Yleisö pääsee Paviljongin huoltoalueella näkemään huippukuskeja ja -autoja myös lähietäisyydeltä. Harjun erikoiskokeet tuovat rallin keskelle kaupunkia.

Minkä toisen merkittävän tapahtuman haluaisit nostaa esiin?
Jyväskylä Kesä on kaupunkifestivaalien kantaemo ja Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty monitaidefestivaali. Se tarjoaa heinäkuisen viikon ajan tanssia ja teatteria, konsertteja, klubikeikkoja, kevyen musiikin festaritunnelmaa sekä puheohjelmaa. Tapahtuma ei ole pitkästä iästään huolimatta jämähtänyt paikoilleen. Puistojuhlat tuovat Lounaispuiston iltaan hyviä esiintyjiä ja myös herkkuja.

Mikä tapahtuma kerää eniten yleisöä?
Neste Ralli on ehdottomasti suurin tapahtuma.

Onko tapahtumia tiedossa tänä vuonna enemmän vai vähemmän kuin yleensä?
Tapahtumamäärältään tämä vuosi on normaalia hieman vilkkaampi. Odotukset ovat korkealla ja tapahtumajärjestäjät tietysti toivovat suuria yleisömääriä, ja yleisö odottaa elämyksiä.

Onko joku paikka Jyväskylässä erityisen suosittu tapahtumapaikka?
Jyväskylä on täynnä hyviä tapahtumapaikkoja kävelyetäisyydellä. Lutakonaukio järvimaisemineen on suosituin tapahtumapaikka erityisesti suurtapahtumille. Vieressä sijaitsevat Paviljongin rakennukset voidaan tarvittaessa myös yhdistää mukaan. Lounaispuisto on myös erittäin suosittu paikka, samoin Kävelykatu.

Millaisen tapahtuman haluaisit vielä nähdä Jyväskylässä?
Jyväskylässä on jo nyt paljon hienoja tapahtumia, mutta olisi mielenkiintoista saada tänne uusi talviaikaan sijoittuva tapahtuma.

Miltä Jyväskylän majoitus kapasiteetti vaikuttaa?
Olemme saaneet suurten hotellien lisäksi useita pienempiä majoitusvaihtoehtoja viime vuosina Jyväskylään. Hotellihuoneita on 1 500, joista löytyy reilut 3 000 vuodetta. Uusia hostelleja on avattu viime vuosina useita, niissä huoneita on 120.

Miten vietät kesälomaa?
Lepäillen ja luonnosta nauttien. Varmaan tulee käytyä aika monessa tapahtumassakin.

Keksitkö mitään hullunkurista tapahtumaa, jolla Jyväskylä voisi tulla tunnetuksi?
Jyväskylän Kesän yhteydessä järjestetään Neulefestarit kaikille neulomisesta kiinnostuneille. Silloin saattaa nähdä Jyväskylän kaduilla ja puistoissa neulovia naisia ja myös miehiä.

Artikkeli Jyväskylän tapahtumissa riittää valinnanvaraa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.