Matikainen sanoo vaiheikkaan elämänsä muovanneen ajatusmaailmaansa ja suhtautumistaan ihmisiin. Hän itsenäistyi varhain ja lähti jo 16-vuotiaana yksin, kielitaidottomana Kanadaan pelaamaan jääkiekkoa juniorisarjassa kolmeksi vuodeksi. Kanadan jälkeen hän on elänyt ja työskennellyt monenlaisissa kulttuureissa: Venäjällä Siperiassa, Slovakiassa, Itävallassa, Sveitsissä ja tietenkin Suomessa.

– Ihmisiä kohdellaan eri kulttuureissa eri tavoin ja kulttuuriset vivahteet ovat rikkaita. Suomalaisiin pelaajiin on helppoa luoda yhteys ja heidän johtamisensa on yksinkertaista. Mutta esimerkiksi Itävalta on hierarkkinen yhteiskunta, jossa odotetaan, että johtaja käskyttää. Samoin on Venäjällä.

– Valmensin Itävallassa viisi vuotta samaa joukkuetta ja kesti todella kauan saada luottamus pelaajien kanssa, koska sellainen ei ollut heille tuttua. Mutta lopulta välillemme syntyi valtavan hieno yhteys ja voitimme kaksi mestaruutta putkeen. Ne ovat suurimpia saavutuksiani valmentajana.

Petri Matikainen miettii hetken, kun kysyn hänen esikuvistaan valmentajina. Yksi sellainen on tšekkiläinen Jan Eysselt, joka valmensi Joensuun Kiekko-Poikia 1990-luvun alussa.

– Hänellä oli kyky inspiroida minua ja pidin hänestä kovasti. Hän valitsi minut joukkueen kapteeniksi, olin vasta 24-vuotias, mutta hän kohteli minua aikuisena miehenä. Eysselt oli tasapuolisen tiukka, mutta antoi toisaalta vapauksia. Hän oli hyvin inhimillinen siviilissä ja pystyi keskustelemaan vapautuneesti.

Eysselt kuoli kahdeksan vuotta sitten, mutta hänen vaimonsa pitää Matikaiseen vieläkin yhteyttä.
 
Suuri saavutus kiekkomiehelle on myös perheen pysyminen kasassa. Matikainen tuli isäksi 21-vuotiaana ja pian syntyi kaksi lasta lisää. Avioliiton hän solmi lasten äidin kanssa vuonna 1989 ja yhteinen matka on kestänyt 36 vuotta. Perhe-elämän ja pelaamisen yhteen sovittaminen on ollut kova haaste.

– Suruja ja iloja on ollut, mutta niistä on selvitty. Lukuisat muutot ovat vaatineet perheeltä joustavuutta. Siitä minulla on paha mieli, että lapset eivät saaneet kasvaa yhdellä paikkakunnalla. He ovat asuneet Saksassa, Itävallassa ja Suomessa eri paikoissa. Rikkaus on se, että he puhuvat erinomaisesti saksaa ja toinen pojista puhuu viittä kieltä.

Yhtäkkiä Matikaisen silmät alkavat loistaa ja ääneen tulee lämpöä.

– Olen saanut suuren rikkauden: neljä lastenlasta ja viides on tulossa. Lapset tuovat vaimolleni ja minulle paljon iloa varsinkin nykyisin, kun heidän kanssaan voi jo jutella. Nautin kovasti läheisistä hetkistä iltasadun äärellä. Samoin on ilo nähdä erot tyttöjen ja poikien kasvussa ja toiminnassa.

Koen olevani kristillinen ihminen. Siinä mielestäni olennaista on lähimmäisenrakkaus; se miten kohtelet muita. Syvimmiltään elämän tarkoitus on välittää ja rakastaa.

Matikainen ei pitkään pohdi vastaustaan, kun kysyn, millaiset arvot ohjaavat hänen elämäänsä.

– Ne ovat perinteisiä suomalaisia arvoja, joita voisin kuvata kristillisiksikin: luottamus, rehellisyys, perheen tärkeys.

Mies ei ole vuosiin käynyt kirkossa, mutta sanoo uskovansa vahvasti korkeimpaan voimaan.

– Koen olevani kristillinen ihminen. Siinä mielestäni olennaista on lähimmäisenrakkaus; se miten kohtelet muita. Syvimmiltään elämän tarkoitus on välittää ja rakastaa.

– Huippu-urheilussa näkee kaikenlaista, mutta olen ollut tiukka itseni kanssa. En hötkyile sinne tänne eikä menestys ole noussut päähäni. Olen mielestäni ja muidenkin mielestä pysynyt ihan normaalina kaverina.

Ulkopuolisen näkökulmasta valmentajan ja pelaajien suorituksia arvioidaan usein rankalla tavalla. Menestyksen hetkellä suitsutetaan ja tappion tullessa ruoskitaan. Matikainen yrittää pitää itsensä julkisuuden ulkopuolella pelikauden aikana. Hän ei myöskään käytä sosiaalisen median kanavia.

– Huonot jutut menevät aivoihin, vaikka olenkin paksunahkainen. Ihmiset osaavat olla todella julmia, varsinkin politiikka ja urheilu nostavat esiin hirveitä puolia ihmisissä.

Petri Matikainen saa etäisyyttä kiekkokuohuihin toisenlaisesta maailmasta.

– Kotona luen runoutta ja kirjallisuutta, kuuntelen klassista musiikkia. Se on ihan toinen elämä jääkiekon rinnalla ja panee sen oikeaan suhteeseen. Toinen rentoutumiskeinoni ja suuri inspiraation lähteeni on talviuinti ja saunominen. Aivoni tyhjentyvät täysin, kun menen jääkylmään veteen.

Kotona luen runoutta ja kirjallisuutta, kuuntelen klassista musiikkia. Se on ihan toinen elämä jääkiekon rinnalla ja panee sen oikeaan suhteeseen.

Valmentajan hommissa jaksamisen edellytyksenä on myös omasta kunnosta huolehtiminen. Se on tullut Matikaiselle entistäkin tärkeämmäksi viime vuosina ilmenneen selkäsairauden myötä. Kuntosalin lisäksi mies jumppaa ja kävelee iltaisin Harjun kuntoportaita. Vapaina viikonloppuina hän ajaa kotiin Tampereelle, jossa odottaa graafikko-kuvataiteilijapuoliso.

Koti on Matikaiselle rauhoittumispaikka, jossa rentoudutaan yhdessä. Silloin tällöin pariskunta käy ulkona syömässä. Tärkeä paikka on myös Kaupinojan sauna ja avanto Näsijärven rantamaisemissa.

– Yleensä otan makkarat mukaan. On suuri nautinto käydä myssy päässä uimassa ja rauhoittua sitten saunassa.

Artikkeli Jääkiekkovalmentajan kaksi maailmaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kerro itsestäsi?
Olen Jere Lassila, 19 vuotta. Pelaan keskushyökkääjänä JYPin liigajoukkueessa.

Miltä tuntui aloittaa toinen liigakausi JYPin edustusjoukkueessa?
Alku on tuntunut todella hyvältä. Viime vuonna pääsin pelaamaan vain osan liigapeleistä, koska pelasin liigan lisäksi myös A-junioreissa. Nyt selkänä tavoitteena on, että pääsisin pelaamaan koko kauden.

Kuinka jyppiläinen olet?
Olen pelannut JYPissä käytännössä pikkujunnuista asti. On tosi tärkeä juttu, että olen saanut pelata samassa seurassa näin pitkään. Arvostan seuran 100-vuotista historiaa ja mestaruuksia.

Miten uskot JYPin pärjäävän tällä kaudella?
Meillä on hyvä joukkue, jossa on aika paljon samoja pelaajia kuin viime kaudella. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan menestystä. JYPillä on kaikki mahdollisuudet mennä pitkälle tällä kaudella. Siihen on kova luotto.

Koetko paineita menestymisestä?
Kilpaurheilussa kaikki tähtää voittamiseen. Kilpaileminen tekee hommasta merkityksellistä ja se enemmänkin puskee pelaamaan paremmin ja voittamaan pelejä.

Olet kärsinyt loukkaantumisista. Miten olet päässyt niistä yli?
On tärkeää, että malttaa huilata ja kuntoutua loppuun asti. Henkinenkin puoli helpottuu, kun pääsee treenaamaan edes jotain. Loukkaantumiset kuuluvat tähän hommaan, joten niiden kanssa pitää vain pystyä elämään.

Vahvuutesi jääkiekkoilijana?
Olen vahva luistelija, ja monipuolisena pelaajana pystyn pelaamaan hyökkäys- ja puolustuspäässä, yli- ja alivoimaa. Missä sarjassa pelaankin, tavoitteena on olla pelaaja, jonka voi laittaa kentälle milloin vain.

Millaisia tavoitteita sinulla on jääkiekkoilijana?
Olen pyrkinyt tekemään enemmän lyhyen­ ajan tavoitteita. Kaikki tähtää voittamiseen eli tavoitteena on voittaa mestaruus siinä sarjassa, jossa pelaan. En halua sellaista uraa, etten ikinä voita missään joukkueessa mestaruutta. Totta kai unelmana on myös NHL, joka on maailman paras sarja, ja olisi tosi siisti juttu, jos pääsisin joskus sinne. Yritän kehittää itseäni päivä kerrallaan ja katsoa mihin se riittää.

Juuri käynnistyneellä juhlakaudella JYP tukee mielenterveystyötä. Mitä ajattelet tästä?
Hieno homma, että seura haluaa tukea mielenterveystyötä. Se on tosi tärkeä juttu.

Jääkö sinulle aikaa muille harrastuksille?
Aikaa ei jää ihan älyttömästi muille jutuille. Kesäisin pelaan jonkin verran golfia ja tennistä. Liigakaudella mennään selkeästi jääkiekon ehdoilla. Jotta elämä ei silloinkaan pyörisi vain jääkiekon ympärillä, tapaan mielelläni kavereita, käymme vaikka kahvilla tai syömässä ja pelaamme pleikkaa.

Paras paikka Jyväskylässä?
Lutakko on hieno paikka, samoin Palokka, josta olen kotoisin.

Artikkeli Jyppiläinen pikkujunnuista asti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Se on kuin musta vaate, JYPin monivuotinen hyökkääjä tunnustaa.

– Haluan voittaa ja vaadin sitä myös muilta. En pysty sietämään välinpitämättömyyttä. Itse koen olevani parhaimmillani selkä seinää vasten, sanoo Tuppurainen, jota JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen on seuran sivuilla kuvaillut äärettömän kilpailuhenkiseksi ja voitontahtoiseksi.

Tappion karvautta JYPin liigajoukkue on joutunut maistamaan alkuvuodesta odotettua useammin. Syksyllä jäällä oli vielä joukkue, joka eteni voitosta toiseen, mutta joulutauon jälkeen tahti muuttui. Peli ei enää kulkenutkaan. Tappioputki ehti venähtää pahimmillaan kahdeksan ottelun mittaiseksi.

– Aluksi kaikki toimi hyvin ja pelaaminen oli helpon tuntuista. Oliko se flowta vai mitä, että pelit lähtivät kulkemaan parempaan suuntaan kuin yleensä syksyisin. Tauon jälkeen homma ei yhtäkkiä enää luistanutkaan, hän kertaa.

JYPin kausi on tähän asti ollut varsinaista vuoristorataa, kuten joukkueen varakapteeni Tuppurainen itse kuvailee.

– Joukkueena olemme nähneet molemmat ääripäät. Jokaiseen kauteen osuu lähes aina yksi huonompi jakso, mutta ihan näin pitkää tappioputkea en muista.

Turhautumisen ymmärtää, sillä Tuppurainen tietää myös, mitä on voittaminen. Pitkän uran varrelle on kertynyt mestaruuksia, piste-ennätyksiä ja muita meriittejä.

– Parasta jääkiekossa on voittopelin jälkeinen fiilis pukukopissa. Otteluiden voittaminen on vain niin hienoa, Tuppurainen hehkuttaa.

Tuppurainen arvelee, että syy alkuvuoden nihkeisiin otteluihin on ollut niin henkisellä kuin fyysisellä puolella.

– Jos tietynlainen rentous pelistä häviää, myös itseluottamus katoaa.

Konkaripelaajana Tuppurainen tietää, ettei kaikki aina suju odotusten mukaisesti.

– Epäonnistumiset kuuluvat tähän hommaan. Vaaditaan kovaa uskoa omaan tekemiseen. Pitää vain löytää niitä hyviä juttuja, joilla on päässyt huipulle ja kerrata näitä asioita. Se luo henkistä itseluottamusta.

Tärkeä osa onnistumista ovat peliä edeltävät rutiinit: harjoitukset, palaverit, vastustajaan tutustuminen, mielikuvaharjoitukset ja muu rentoutuminen.

– Ennen peliä käyn mielessäni läpi tilanteita, joita ottelussa varmasti tulee eteen, ja mietin, miten niissä kannattaa pelata. Jos peliin lähtee asenteella, että katsotaan mitä tapahtuu, harvoin selviytyy voittajana.

JYPin liigajoukkue koostuu 25–30 pelaajasta. Jokainen heistä käsittelee voittoja ja tappioita omalla tavallaan. Kokemuksesta on hyötyä tässäkin asiassa.

– Virheitä on tullut tehtyä niin paljon, että niitä osaa jo käsitellä, Tuppurainen toteaa.

– Jos vastustaja tekee maalin, tilanne pitäisi käydä läpi sekunneissa. Pelimiehen erottaa siitä, kuinka nopeasti virheet pystyy pyyhkimään mielestään.

Tuppuraisen mukaan ottelun voittaa yleensä joukkue, jossa on enemmän sellaisia pelaajia, jotka ovat jo unohtaneet edellisen pelin ja ovat valmiina seuraavaan koitokseen.

– Varsinkin playoffs-pelit ovat kuin shakkia siirtoineen. Koko ajan on oltava askeleen edellä vastustajaa.

Joskus tappio voi tulla myös hyvällä pelillä.

– 60 minuutissa tapahtuu niin paljon asioita, että pitää katsoa myös tuloksen taakse. Jos olemme pelanneet arvojemme mukaisesti ja antaneet kaikkemme, tappio on helpompi käsitellä.

Tärkeimpänä arvona korostuu nöyryys tehdä töitä koko joukkueen eteen.

– Yhdessä onnistuminen tuo myös yksilöt paremmin esiin. Toisen onni on minunkin onneni, Tuppurainen tiivistää.

Turhautuminen tappioihin ja usko omaan pelaamiseen on ollut Tuppuraisellakin koetuksella pitkän uran aikana.

– Kun tulin KHL:stä takaisin JYPin riveihin 2013, omat odotukseni olivat ehkä liiankin kovat. Oli paljon maalipaikkoja ja sain vastuuta. Tulosta ei tullut, vaikka olin fyysisesti huippukunnossa, Tuppurainen muistelee.

Henkisesti kovat ajat ovat joskus vieneet yöunetkin. Kokemus on auttanut katsomaan asioita vähän avarammin.

– Jääkiekko ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Elämä on paljon laajempi juttu kuin 60 minuuttia kolmesti viikossa, Tuppurainen summaa.

Tuppurainen on kokeneena liigapelaajana ja JYPin varakapteenina monien nuorempien kiekkoilijoiden esikuva. Tuppurainen tiedostaa oman roolinsa niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.

– Yritän olla mahdollisimman oma itseni. Tässä iässä ei tarvitse näytellä enää mitään. Koen että minulla on iso vastuu luoda hyvää ilmapiiriä joukkueen sisällä ja toimia suunnannäyttäjänä. Joukkueessa on niin paljon nuoria pelaajia, jotka katsovat meistä vanhemmista mallia. Yritän näyttää esimerkkiä ja valaa luottamusta.

Tuppuraisen mielestä tämän kauden liigajoukkue on hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta.

– Tiedämme, mitä voittaminen vaatii. Meillä on kaikki mahdollisuudet mennä päätyyn asti. Mikään joukkue ei ole vielä voittanut mestaruutta, Tuppurainen virnistää.

Jyväskylän seurakunta ja JYPin muut yhteistyökumppanit mahdollistavat maksuttoman pääsyn JYP–Ässät-otteluun 26.2. Osa Jyväskylän seurakunnan lipuista on jaettu kohdennetusti lapsille, nuorille, aikuisille ja perheille diakonian ja nuorisotyön kautta.

Henkinen valmentaja sparraa ja kuuntelee

Uintivalmentajana paremmin tunnettu Marko Malvela on toiminut JYPin liigajoukkueen henkisenä valmentajana parin kauden ajan. Jos kulunut syksy ja alkuvuosi on ollut vaikea pelaajille ja valmentajille, on se ollut sitä aika ajoin myös Malvelalle. Joukkue on kulkenut sekä voitosta voittoon että tappiosta toiseen.

– Urheilu olisi helppoa, jos valmentajilla olisi valmis vastaus, miksi joukkue pelaa hyvin ja mistä taas johtuu, että jossakin vaiheessa tulee pitkä tummempi jakso.

Yksiselitteistä vastausta siihen, mistä hyvä peli syntyy, ei ole, Malvela pohtii.

Henkinen valmentaja on kuuntelija ja sparraaja, jonka kanssa voi tuulettaa ja purkaa paineita tai keskustella luottamuksellisesti kaikenlaisista asioista. Malvela on mukana myös joukkueen aamuharjoituksissa ja ryhmäpalavereissa.

– Yritän suhtautua asioihin pragmaattisesti menemättä liian syvälle tappioihin tai voiton tuomaan huumaan. Roolini on erilainen, koska en ole samalla tavalla kiinni jääkiekossa kuin pelaajat ja valmentajat. Yritän avata sellaisia ovia, joiden takaa voisi löytyä ratkaisu hyvään peliin.

Tärkeä kysymys on, miten saadaan palautettua usko hyvään tekemiseen?

– Usein pelaaja, joka ei ole omalla tasollaan, on menettänyt yhteyden siihen, miten hän parhaiten pelaa. Se voi olla fyysisyys, hyvä luistelu tai jokin muu tekijä. Peli paranee, kun pelaaja keskittyy omiin vahvuuksiinsa.

Malvelalla on vahva usko siihen, että JYP löytää peli-ilon uudelleen.

– Joukkue on todella laadukas, ja jokainen pelaaja yrittää parhaansa. Kunhan päämäärä on kirkkaana mielessä ja joukkue löytää oman pelitapansa, kaikki on mahdollista ennen kevään ratkaisupelejä, Malvela uskoo.

Artikkeli Loppuuko usko? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.