Lapsuusmuistoissa maassa oli jouluisin aina lunta ja taivaalla loisti tuhansien tähtien valaisema tummentunut, avara taivas.

– Erityisen vahva joulun muisto on se, kun kuljimme pimeänä aattona lumen valaisemaa tietä pitkin kylpemään naapurin maalaistalon pihasaunaan, tunnelmoi Viitala.

– Muutoin elimme näitä pyhäpäiviä varsin perinteisin menoin. Kuuntelimme joulurauhan radiosta, söimme jouluaterian ja koristelimme kuusen. Kuusessa paloivat aina elävät kynttilät. Elämä taisi olla ainakin joissain asioissa ekologisempaa kuin nykyään.

Viitaloiden traditioihin kuului myös joulupäivän aamuna kello kuusi tai seitsemän pidetty joulukirkko. Lämmityksestä Vetelin puupyhätössä huolehti tuohon aikaan kamina.

– Voisin sanoa kuten runoilija Viljo Kojo runossaan Taas kaikki kauniit muistot, että ”äidin olkaan nojasin pääni ja tunsin pyhän tunnelman”. Täpötäydessä kirkossa oli harras ja levollinen olotila.

Toinen muistoihin jäänyt tapa oli osallistuminen seurakunnan diakonin mukana joulupakettien jakoon vähävaraisille perheille.

– Isäni oli seurakunnan luottamustehtävissä. Hän lähti kotikäynneille diakonin autokuskiksi ja minä pääsin joskus mukaan.

– Siitä on jäänyt elämään ajatus, että jouluun kuuluu olennaisena osana juuri lähimmäisistä huolehtiminen ja heidän muistamisensa.

Viitalan tie on sittemmin vienyt Vetelistä ja lapsuuden jouluista opiskelujen ja eri työtehtävien kautta Jyväskylän seurakunnan kirkkoherraksi.

Tulevan joulun jälkeen koittava uusi vuosi tuo hänen elämäänsä suuren muutoksen.

Kirkkoherra on suunnitellut pitävänsä lähtösaarnan toukokuussa, helluntaina. Kesälomien jälkeen kalenterissa siintävät virallisesti 1. syyskuuta alkavat eläkepäivät.

Viitala myöntää, että ajatus pappeudesta kävi joskus mielessä jo lapsuuden kirkkokäynneillä. Varsinaisesti teologia alkoi kuitenkin houkutella vasta lukiovuosina.

– Lainasin ahkerasti Vetelin kirjastosta teologista kirjallisuutta, sellaisia opuksia kuten Osmo Tiililän Teinien teologian. Nuorten toiminnassa pidin pieniä puheita.

– Ja kun armeijassa kysyttiin, kuka ha­luaisi pitää iltahartauksia, huomasin oman käteni nousevan, vaikken ollutkaan asiasta täysin varma, Viitala naurahtaa.

Ennen armeijaa hän oli tilannut haku­paperit myös maanmittausinsinöörin opintoihin, mutta päätyi lopulta hakemaan vain ja ainoastaan teologiseen tiedekuntaan Helsinkiin.

– Myös yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat minua ja tein opintojen aikana töitä esimerkiksi kesätoimittajana Keskipohjanmaa-lehdessä. Siirtyminen varsinaiseen työelämään kirkossa askarrutti vielä jonkin verran tuossa vaiheessa.

Ensimmäinen papinpaikka löytyi Hämeen Vilppulasta vuonna 1989. Muutoin Viitalan työura on ollut vahvasti keskisuomalainen. Kierros on vienyt Toivakan sekä entisen Jyväskylän maaseurakunnan Tikkakosken ja Palokan kautta nykyiseen Jyväskylän seurakuntaan.

Työ Suomen suurimman seurakunnan kirkkoherrana on ollut kuormittavaa. Yllättävää kyllä, sitä puolta Viitala ei kuitenkaan millään tavalla korosta.

– Totta on, että kirkkoherran työssä ei ole määriteltyä työaikaa. Töitä on todella paljon. Mutta minulle se on sopinut oikeastaan oikein hyvin. Olen pitänyt siitä, että työ- ja vapaa-aika ovat ikään kuin sisäkkäin tai lomittain.

– Esimerkiksi aiemmin tänään olin vieraana erään yhdistyksen joulujuhlassa, jossa sain laulaa joululauluja ja jutella uusien ihmisten kanssa. Tuollaiset tilanteet ovat minusta hyvin voimaannuttavia. Pidän paljon toisten kanssa toimimisesta.

Viitala väittää oppineensa pitämään jopa pitkistä kokouksista. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että hyvä yöuni ja liikunta ovat raskaan työn vastapainona elintärkeitä.

– Meidän perheessämme on ollut jo parisenkymmentä vuotta koira, jonka ulkoiluttaminen on ollut pääosin minun vastuullani. Tuollaiset hetket ovat tärkeää vastapainoa työlle ja sen tuomalle paineelle.

– Kun kävelen Palokkajärven rantatietä koiran kanssa, jäsentelen usein ajatuksissani työkuvioita ja mietin seuraavaa puhetta tai saarnaa. Tuollaiset hetket ovat tärkeää vastapainoa työlle ja sen tuomalle paineelle.

Tänä jouluna Viitalan ajatuksissa ovat paitsi yhteiskunnan vähäosaiset, myös sodat, joista suomalaisittain näkyvin ja koskettavin on edelleen jatkuva Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Mitä meidän tätä taustaa vasten sitten pitäisi ajatella Luukkaan jouluevankeliumista? Siinähän nähdään enkelien rinnalla taivaallinen sotajoukko ylistämässä Jumalaa sanoen, ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”?

– Haluan ajatella, että tuossa kohdassa tarkoitetaan myös rauhaa kansojen ja ihmisryhmien välillä, joskin usein vasta tulevaisuuden mahdollisuutena, Viitala hahmottelee.

Usko Jumalaan ja Kristuksen armo ovat sellaisen toivon perusta, josta kannattaa pitää kiinni.

– Uskon, että jos rauhaa maailmasta löytyy, se löytyy yleensä sieltä, missä ihmisten sydämet alkavat muuttua. Rauha voidaan kyllä yrittää saada aikaan pakkokeinoin, mutta jouluevankeliumi kertoo, että lopulta vain rakkaus voi tuoda maailmaan lopullisen rauhan ja muutoksen.

Viitala kokee, että Jumalan rakkaus voi muuttaa ihmisiä. Sen avulla rauha voi tehdä murtautumisia yksilöiden ja yhteisöjen elämään.

– Meille kristityille rauha syntyy Betlehemissä jouluna, kapaloituna seimeen. Joulun lapsi Jeesus opetti vartuttuaan kuulijoilleen kaikkein radikaaleinta rauhaa, vihollisenkin rakastamista. Se on innoittanut monia rauhantyöhön. On hyvä huomata, että toisella puolellakin on ihmisiä, joiden kanssa voi tulla toimeen.

– Uskon, että Jeesuksen persoonassa ja elämässä meidän on mahdollista löytää sielunrauha. Ja sitä kautta pieniä alkuja kestävälle rauhalle maailmassa, sanoittaa Viitala joulun perimmäisiä merkityksiä.

Kun katsotaan joulun yli, millaisen perinnön vuodesta 2012 kirkkoherrana toiminut Viitala toivoo jättävänsä seuraajalleen ja samalla koko seurakunnalle?

– Toivon, että seurakunta pysyisi jatkossakin mukana arjen elämässä, osana muuta yhteiskuntaa.

– Olen koettanut luoda mahdollisuuksia sille, ettei seurakunta pääsisi eriytymään muusta elämästä. Että ei oltaisi oma kuppikunta, vaan yhteistyö pelaisi niin kaupunkiin, kuntiin, kouluihin, yliopistoon kuin muihinkin kumppanitahoihin päin.

Viitala myöntää, että kirkon sisäisessä yhtenäisyydessäkin on ollut, ja todennäköisesti tulee olemaankin tulevina vuosina, omia haasteitaan.

– Toivoisin, että jos suinkin mahdollista, eri teologiset ja eettiset painotukset voisivat toimia yhdessä. Että luotettaisiin, että traditiollamme ja Raamatun sanomalla on tälle ajalle ja tuleville vuosille paljon annettavaa, hän sanoo.

– Usko Jumalaan ja Kristuksen armo ovat sellaisen toivon perusta, josta kannattaa pitää kiinni, tiivistää Viitala näkemyksensä.

Entä mikä yksittäinen, hauska tilanne tai tapahtuma kirkkoherran vuosien varrelta on jäänyt hänelle aivan erityisesti mieleen? Puhe kääntyy tässäkin kohtaa, kuinkas muutoin, jouluun.

Viitala kertoo olleensa yhtenä vuonna jakamassa ehtoollista jouluyön messussa, kun hän huomasi yhtäkkiä, että etummaisena jonossa seisoikin joulupukki.

– Ehkä se oli tapa testata jotenkin pappien reaktioita. Mutta hoidin sen ehtoollisen jaon aivan normaalisti, kasvot peruslukemilla.

Jälkeenpäin Viitala on tapauksesta kertoessaan sanonut hersytellen iloitsevansa siitä, että joulupukki on näköjään luterilaisen kirkon jäsen.

Toivon, että seurakunta pysyisi jatkossakin mukana arjen elämässä, osana muuta yhteiskuntaa.

– Ehkäpä hänelle oli aaton menojen jälkeen helpotus, ettei ehtoollispöydässä enää kysellä, kuka on ollut kiltti ja kuka ei.

Artikkeli ”Jumalan rakkaus voi muuttaa ihmisiä” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Meidän omat joulukiireemme ja jouluruokamme ja joulujuhlamme usein kätkevät adventin aikaan liittyvän paaston merkityksen. Adventin aikaan voisi kuulua jouluvalmistelujen lisäksi esimerkiksi ruokailujen säännöstelyä ja omastaan antamista, enemmänkin kuin vain omaisille annettavien joululahjojen muodossa. Se tarjoaa mahdollisuuden luopua jostakin ja pidättäytyä vaikkapa ostamasta sellaisia tavaroita, jotka tiedämme jo etukäteen tarpeettomiksi tai kertakäyttöisiksi.

Adventtipaaston aikana voimme erityisellä tavalla hiljentyä kuulemaan Jumalan puhetta meille, mm. käymällä kirkossa ja hiljentymällä rukouksessa, voimme erityisellä tavalla tutkistella itseämme Raamatun tekstien äärellä ja katua vääriä tekojamme – tai oikeiden tekojen tekemättömyyttä – sanojamme ja ajatuksiamme. Paasto on mahdollisuus arvioida ja tarkentaa oman elämämme tärkeysjärjestystä.  Samalla se muistuttaa meitä lähimmäisen rakastamisen ja heille tehtävän hyvän merkityksestä.

Odottava valvoo

Adventin aikana meidän on siis hyvä kilvoitella kristityn elämässämme. Mutta adventin ajan paastolla – riippumatta siitä, millaisen muodon se itse kunkin meistä elämässä saa – on toinenkin tehtävä: se muistuttaa meitä hengellisesti valveilla pysymisen merkityksestä (Luuk. 12:35). Sana ”adventti” tulee sanoista adventus Domini, Herran tuleminen. Jeesuksen sanat tämän vuoden 2. adventtisunnuntain evankeliumitekstissä (Luuk. 12:35–40) ovat vakavat ja osuvat suoraan meidän usein kiireiseen elämäntapaamme joulua edeltävinä päivinä.

Taivaallinen isäntä, Jeesus, on vain tilapäisesti poissa, mutta hän on luvannut tulla takaisin, ja sen tulisi vaikuttaa siihen, mitä me teemme tänään ja huomenna, adventin aikana ja joka päivä. Vaikka odotus venyisi kuinka pitkäksi tahansa, meidän tehtävämme Luukas 12:36 mukaan on odottaa isäntämme Jeesuksen paluuta, niin että voimme heti hänen saapuessaan avata hänelle elämämme ovet ja ottaa hänet vastaan.

Jae 40 asettaa meidät merkittävän haasteen eteen: ”Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” Se on tärkeä muistutus omasta erehtyväisyydestämme: juuri silloin, kun me aavistamme, tai me luulemme, tai me arvelemme, tai meistä vaikuttaa siltä (kreikan verbillä dokeō on monia merkityksiä), että Ihmisen Poika ei tule, niin juuri silloin Jeesus tulee. Silloin ei ole aikaa suurempiin eikä pienempiin joulusiivouksiin tai rästitöiden tekemiseen, vaan meidän on syytä olla valmiita kohtaamaan hänet.

Kaikki ei sittenkään ole meidän käsissämme

Ja kuitenkin me kenties mieluummin haluaisimme hallita jouluamme. Monella onkin omasta mielestään joulun vietto hallinnassaan. Mehän tiedämme, että joka vuosi 24.–25.12. välisenä yönä Jeesuksen syntymää juhlitaan. Me valmistaudumme ja suunnittelemme oman joulumme ja sen vieton aikataulun. Me hallitsemme joulumme, kun Jeesus on pieni avuton vauva Betlehemissä, joka ei pyydä meiltä mitään. Ja kuitenkin seimen lapsi on kaiken keskus ja joulun herra. Joulussa keskeisintä on Jumalan ihmiseksi tuleminen ja se, miksi Jumala tuli ihmiseksi.

Nikean uskontunnustus sanoo asian tiivistetysti: Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden”. Adventin aika ja Jumalan ihmiseksi tuleminen ovat lahja meille ihmisille. Ihmeellistä on se, että sen sijaan, että me ihmiset alkaisimme Jeesuksen palatessa palvella häntä, joka on isäntä ja Herra, hän pyytää meitä palvelijoita käymään pöytään ja hän alkaakin palvella meitä! (Luuk. 12:37). Hämmästyttävä osien vaihto, joka kertoo siitä, millainen Jumala on: hän on rakkaus ja kaiken alku ja loppu, elämämme antaja ja ylläpitäjä. Seimeen syntynyt Jeesus on kaikkien ja kaikkein paras joululahja – tänäkin jouluna.

Artikkeli Valkoisesta violettiin – miksi? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– 30 vuotta olen ollut tässä pienessä palvelutehtävässä. Kaikki alkoi, kun olin töissä Kouvolan seurakunnan hautatoimessa, ja silloinen lähetyssihteeri Elvi Helin kysyi minua mukaan.

Valapuro ihastui kappelin ainutlaatuiseen tunnelmaan, yhteisöllisyyden ja hengen läsnäolon kokemukseen. Hän ei ole ainoa, sillä kappelin Kauneimmissa Joululauluissa on paljon samoja kävijöitä vuodesta toiseen. Jos joku tuttu puuttuu, häntä kaivataan.

Kauneimmissa Joululauluissa Valapuro keskittyy kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan tunnelmasta, sillä omien sanojensa mukaan hänelle ei ole suotu laulun lahjaa, ainoastaan korvat kuulla ja rakkaus musiikkiin.

Työpaikalle jäi hyvä työyhteisö ja tekemisen meininki.

KAUNEIMPIEN Joululaulujen vihkosta löytyy ilahduttavasti Valapuron lempijoululaulu, Sydämeeni joulun teen.

– Siinä laulussa on kaikki. Sävelmä on kaunis, ja sanoista löytyy joulun ydinsanoma: Meille on syntynyt vapahtaja.

Lauluvihkossa on myös toinen rakas joululaulu, Taivas sylissäni, josta tuli merkityksellinen lastenlasten myötä.

Joulua Valapuro viettää perheen kesken kotonaan Kuusankoskella. Joulun tunnelmaa tuovat kynttilät, aatonaattona koristeltu kuusi ja tutut jouluperinteet, kuten joulurauhan julistuksen seuraaminen joulupuurolautasen ääreltä, perinteinen jouluateria ja lahjat.

VALAPURON arkinen aherrus on vaihtunut eläkepäivien rattoisampaan tahtiin. Ainakin periaatteessa – käytännössä hän on palannut eläkepäiviltään pariin otteeseen tekemään sijaisuuksia.  

– Olin 23 vuotta Kouvolan seurakunnan hautatoimella töissä, ja sen jälkeen 16 vuotta Kouvolan seurakuntayhtymässä hallintosihteerinä. Tein kokoussijaisuuksia myös Valkealassa, Jaalassa ja Kuusankoskella. Keväällä jäin eläkkeelle, ja se tuntui hyvältä, työpaikalle jäi hyvä työyhteisö ja tekemisen meininki. Siirtymässä on auttanut paljon se, että toimin Kuusankosken seurakunnan vapaaehtoisena. Kalenterissani on siis merkintöjä ja niin sen pitääkin olla. Vapaaehtoistyö rytmittää arkea ja tuo kohtaamisia elämään.

Pieni kohtaaminen seurakuntalaisen kanssa antaa paljon voimaa ja hyvää oloa.

Valapuro kävi muutamia vuosia sitten kirkkoväärtikoulutuksen. Hän toimii ovitervehtijänä Kuusankosken seurakunnan tilaisuuksissa, kahvittaa, myy ohjelmia musiikkitapahtumiin ja avustaa diakonian ruokatilaisuuksissa. Mitään ei ole tarvinnut osata, vaan kaikkeen on opastettu, ja työtä tehdään parin kanssa.

– Antaessaan muutaman tunnin, saa itselleen todella paljon. Kun tervehdin tulijaa kirkon ovella ja ojennan virsikirjan, hän pysähtyy, katsoo silmiin ja hymyilee. Pieni kohtaaminen seurakuntalaisen kanssa antaa paljon voimaa ja hyvää oloa.

Eläkkeelle jäännin myötä Valapurolla on enemmän aikaa nauttia myös seurakuntien monipuolisesta musiikki- ja konserttitarjonnasta. Kanttorit ovat lahjakkaita ammattimuusikoita, ja seurakunnilla on upeita tiloja, joissa äänentoistoa ja valosuunnittelua tehdään tasokkaasti.

– Konserttipaikkojen kynnykset eivät ole korkeita, joten tervetuloa upeiden musiikkielämysten pariin, Valapuro rohkaisee.

Artikkeli Joulu alkaa Kauneimmista Joululauluista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tapahtumaa muistellessa Säde myöntää, että elämän haastavissa hetkissä nousee sydämeen luottamus, että Jeesus on lopulta kaikkien asioiden yläpuolella. Hän näkee kaikki tilanteet ja tavalla tai toisella asiat järjestyvät. Siitä seuraa myös rauha ja luottamus, kuka Jeesus on.

Jos ei olisi Jeesusta, ei olisi myöskään joulua.

Säde työskentelee tällä hetkellä Kansan Raamattuseuran palveluksessa nuorisotyönohjaajana. Tehtäviin kuuluu muun muassa pakopelien järjestäminen nuorille seurakunnissa. Pakopelit ovat toiminnallisia haasteita, joiden kautta päästään kohtaamaan nuoria ja innostamaan heitä samalla Raamatun kertomusten pariin.

– Nuorten avoimuus kristillisiä asioita kohtaan lisääntyy. Joskus apuna ovat valokuvat, joiden pohjalta päästään keskustelemaan, mitä asiat nuorille itselleen merkitsevät.  Kynnys kohtaamiseen madaltuu. Huikeinta on se, kun saa mahdollisuuden rukoilla toisen puolesta.

JOULU ON USEIMMILLE kiireen täyttämää aikaa. Siksi eri-ikäiset omissa ”pakopeleissä” etsivät, mistä löytyisi lepo.   

– Jos ei olisi Jeesusta, ei olisi myöskään joulua. Jumalan rakkauden teko oli, että hän lähetti oman poikansa maailmaan pelastamaan meidät, Säde pelkistää joulun ytimen.  

Joulu merkitsee iloa, läheisten kanssa olemista ja rauhoittumista.

– Joulu merkitsee iloa, läheisten kanssa olemista ja rauhoittumista. Usein arjen keskellä luulee ehtivänsä tekemään enemmän kuin mitä jaksaa, joten hetki on kaivattu hengähdystauko. Saa myös opetella, mikä on oikeasti tärkeätä.

SÄTEEN KOTIPAIKKA Kaukasuolla on vahvasti luonnon keskellä, joten eri juhlapyhinä saatetaan sulkea puhelimet ja kokoontua metsään rakennetulle laavulle. Joskus jouluna on käyty kylillä tapaamassa yksin asuvia ihmisiä. On voitu laulaa tai ojentaa joulukukka. Suvun perinne on yhteinen joulukirje kuluneen vuoden tapahtumista.

– Joululahjan arvoa ei pitäisi koskaan arvioida hinnan mukaan. Rakkautta voi jokainen osoittaa aina vaikka rukoilemalla tai tarjoamalla naapurille apua kaupassakäyntiin.

– JOULUSSA PERINTEILLÄ on oma tehtävänsä.  Jouluna yhä useammalle syttyy halu lähteä joulukirkkoon tai kauneimpiin joululauluihin. Silloin myös iso joukko artisteja laulaa estradeilla hengellisiä lauluja. Jouluna on kaikille ”sallittua” puhua Jeesuksesta.

– Kristilliseen jouluun kuuluu kiitollisuus siitä, että Jeesus syntyi maan päälle ihmisiä varten sovittamaan meidän syntimme. Siksi myös itse haluan jollain tapaa pyhittää koko joulunajan, lakata huolehtimasta. Voin harjoitella uusia lauluja. Haluaisin myös huomioida enemmän ihmisiä. Yksi kertosäe joulusta on jäänyt mieleen soimaan: ”Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle, sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan”.

Artikkeli Joulu on lahja elämän pakopeliin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Näytelmässä eletään joulunalusaikaa. Päähenkilönä on tyttö (Pilvi Hartikainen), joka kulkee unessaan ensimmäisen joulun ihmeelliseen tarinaan ja pohtii näkemäänsä tähden (Toivo Kajander) kanssa.

Vedin syvään henkeä ja ajattelin, että tästä en selviä.

Joulunäytelmän on käsikirjoittanut Valkealan yhtenäiskoulun opettaja, draamapedagogi Ulla Salo, jonka kynästä on syntynyt useita muitakin näytelmiä Valkealan seurakunnalle.

Yksi näistä näytelmistä on viime vuonna esitetty pääsiäisnäytelmä, jonka jälkeen yksi muusikoista ehdotti, että seuraavaksi toteutettaisiin joulunäytelmä.

– Vedin syvään henkeä ja ajattelin, että tästä en selviä, Valkealan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Minna Nikki tunnustaa naurahtaen.

Siinä hetkessä syntyi kuitenkin unelma.

Vaikka näytelmän kaltaisen ison kokonaisuuden organisointi on Nikin mielestä työn parasta antia, kahden näytelmän toteuttaminen saman vuoden aikana olisi ollut liian suuri urakka. Siinä hetkessä syntyi kuitenkin unelma.

UNELMAN toteuttamisessa on ollut mukana kymmenittäin vapaaehtoisia. Näytelmää on harjoiteltu monta kuukautta, ja lavasteisiin, rekvisiittaan ja asuihin on panostettu.

– Olemme saaneet näytelmää varten paljon tavaralahjoituksia, kuten syyrialaisia huiveja, joita käytämme puvustuksessa. Näytelmäporukka on ollut aktiivinen. Yksi oli tilannut netistä partoja, toinen rakensi suitsukelaatikon ja antoi sen ammattilaisen maalattavaksi. Mieheni Tommi Nikki odottaa, että piirtäisin hänelle mallikuvan tallista, jotta hän pääsisi rakentamaan lavastetta, Nikki kertoo.

Lapsikuorokin on harjoitellut ahkerasti kanttori Kirsi Rantalan johdolla, ja Valkealan kamariorkesterin johtaja Valerijs Avramenko on sovittanut näytelmän joululaulut orkesterille.

Näytelmä esitetään Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa, jonne katsojat kulkevat kauniisti koristeltua reittiä. Käytävillä on Sven Opitzin ja hänen poikiensa taidokkaasti rakentamia, hätkähdyttävän yksityiskohtaisia pienoismallirakennuksia, joista koostuu tunnelmallinen Tie Betlehemiin -näyttely.

Näytelmän jälkeen voi herkutella vielä kahviossa, jonka vapaaehtoinen kahvimaksu menee lähetyksen hyväksi Viron kehitysvammaistyöhön.

– Se on minulle sydämen asia, sillä olen ollut Virossa lähetystyöntekijänä, Nikki kertoo.

Artikkeli Joulunäytelmä tekee unelman todeksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kokkolassa reserviläiset ovat järjestäneet jouluaaton kunniavartioita jo vuodesta 1967.

Jari Myllymäki

Kunniavartiolla kunnioitetaan sankarivainajien ja tammenlehväsukupolven eli rintamaveteraanien, sotainvalidien ja lottien tekemiä uhrauksia ja työtä itsenäisen Suomen ja Suomen rakentamisen puolesta.
Kun kunniavartioperinne alkoi Kälviällä, Kälviän reserviläiset sopivat sotaveteraanien kanssa, että kunniavartio järjestetään itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona, toisinaan myös kaatuneiden muistopäivänä ja kansallisena veteraanipäivänä.
– Joulu on monille pyhä juhla, jolloin käydään paljon haudoilla ja muistetaan myös sankarivainajia ja sota-ajan jouluja, kertoo Kälviän reserviläisten johtokunnan jäsen ja kunniavartiotoimikunnan vetäjä Simo Säippä.
Myös Kokkolassa kunniavartio järjestetään jouluaaton lisäksi itsenäisyyspäivänä, kaatuneiden muistopäivänä ja kansallisena veteraanipäivänä.

Simo Säipän jouluaattoon mahtuu kolme kunniavartiota. Vartiointivuoro alkaa aamuvarhaisella Lohtajalta.
– Aaton aamukahvit on tapana juoda ennen vartiota Anssi Kinnusen kanssa termospullosta kirkon parkkipaikalla, Säippä paljastaa.
Aamun hiljalleen valjetessa hän poikkeaa joulupuurolle kotiin Kälviälle. Sitten on vuorossa Ullavan kirkkopiha, jonka sankarihaudalla ennen aattohartautta Säipän kaverina seisoo Antti Vieri. Aattohartauden alkaessa kaksikko kiirehtii Kälviälle, missä juhlallisen kunniavartion voi nähdä kirkon vieressä, sankarihaudan muistomerkkien luona sekä ennen että jälkeen jouluaaton rukoushetken.
– Tämä on minun näköiseni jouluaatto. Olen kiitollinen perheelleni, että olen voinut olla vartioissa aktiivisesti mukana yli 20 vuotta, Säippä suitsuttaa.

Talvisodan aikana poltetun kylän poikana arvostan veteraanien työtä.

Simo Säippä

Ennen jouluaattoa täytyy tehdä myös valmisteluja, hankkia varusteet ja sopia vartiovuorot. Nekin ovat Säipän vastuulla.
– Maastopuvut, karvalakit ja kengät saamme Kokkolan maanpuolustuskoululta.
Säippä on kotoisin Suomussalmelta, talvisodan aikana poltetusta kylästä. Hän kunnioittaa ja arvostaa veteraanien työtä ja haluaa vaalia kunniavartioperinnettä.
– Sotaveteraanien arvomaailma on ollut eteenpäin katsovaa – sodan vuosista tähän päivään saakka, vaikka heidän kohtelunsa ei aina ole ollut heidän arvonsa mukaista.

Myös Jari Myllymäki haluaa olla vaalimassa veteraaniperinnettä. Hän ei ehdi itse osallistua jouluaaton kunniavartioihin, mutta pyrkii olemaan mukana muina kunniavartiopäivinä.
– Kokkolassa Kari Autio on jo pitkään järjestänyt vartijat sankarihaudoille. Itse katselen päältä, että asia etenee ja yritän myös hommata lisää tekijöitä, Myllymäki kertoo.
Kaarlelassa vartiossa on kerrallaan kaksi henkilöä ja Marian hautausmaalla kahdesta neljään henkilöä. Vuorot ovat yleensä puolen tunnin mittaisia. Kunniavartioon tarvitaan siis useampia vartijoita.

Molempien kunniavartijoiden mieleen on jäänyt erityisesti itsenäisyyspäivä vuonna 2017, kun Suomi täytti 100 vuotta.
– Marian hautausmaalla nuoret saapuivat sodissa kaatuneiden haudoille kynttilöitä kantaen Narvan marssin soidessa, Myllymäki muistelee.
– Myös Kälviän sankarihaudalla oli siviilejä jokaisella sankarihaudalla. Kyseinen vartio kesti yli yksi ja puoli tuntia, Säippä jatkaa.
– Mutta ihan jokainen kunniavartio on vaikuttava ja omalla tavallaan pysäyttävä ja hieno tilanne.

Vartiossa seistään liikkumatta, lepo-asennossa ja puhumatta.
– Mikäli joku kysyy jotakin, kysymyksiin voidaan kyllä vastata kohteliaasti ja asiallisesti, Myllymäki ohjeistaa.
Vartiossa voi myös aistia arvostetun ja kunniottavan ilmapiirin. Ihmiset suhtautuvat positiivisesti, pysähtyvät ja saattavat ottaa valokuvia.
Simo Säippää ovat liikuttaneet pienten lasten ihmettelevät ja hyväntahtoiset reaktiot.
– On hienoa, että lapset ovat kiinnostuneita. Vanhemmat myös selittävät lapsilleen, mistä on kyse. Sekin tuntuu hienolta.
Sotaveteraanit kävivät aikanaan Kälviällä kirkoon mennessään tervehtimässä vartiossa seisovia.
– Vartion merkityksen sotaveteraaneille huomasi. Ja kohtaamisella oli iso merkitys myös meille, Säippä muistelee.
Nyt sotaveteraanijoukko on vain muisto, sillä Kälviällä on jäljellä enää yksi sotaveteraani.
– Kunniavartion hoitaminen on sitäkin tärkeämpää.

Nykyinen maailmantilanne on lisännyt ihmisten kiinnostusta reserviläistoimintaan, ja yhdistykset ovat saaneet lisää jäseniä.
Säipän mukaan ihmiset ehkä ymmärtävät paremmin sotaveteraanien työn merkityksen.
– Kiinnostus myös kunniavartiontoimintaan on yleisesti lisääntynyt.
Vaikka kunniavartiotehtäviin löytyy vakioporukka, joukkoon kaivataan erityisesti nuoria. Suurin pula kunniavartijoista on Lohtajalla ja Ullavassa.
Kunniavartioon voi päästä kuka tahansa täysi-ikäinen sukupuolta tai sotilasarvoa katsomatta. Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kunniavartioita varten ei vaadita armeijan käymistä. Kokkolassa sen sijaan vaaditaan varusmiespalvelus tai vähintään meneillään oleva palvelus.

Artikkeli Sankarivainajia vartioidaan jouluna julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Joka tapauksessa Leppänen kaipaa jumalanpalveluskäytäntöön muutosta ja elävöittämistä. Osa papistostakin on hänen mukaansa samaa mieltä ja pitää käytäntöä vanhanaikaisena.
– Jumalanpalvelus on suoritus, joka pitää tehdä. Uudistumiselle on tilausta ja tarvetta.

Leppänen viittaa uudistustarpeella kirkkoon kuuluvien ihmisten yhä laskevaan määrään. Tämän päivän nuoria ei kiinnostaa ylipäänsä liittyminen järjestöihin ja yhdistyksiin. Toisaalta nuorisotyö on kirkon ja seurakuntien voimavara.
– Kouvolassa nuorisotyö on virkeää ja muun muassa rippikoulut vetävät hyvin. Rippikoulu onkin hyvä ja toimiva esimerkki onnistuneesta muutoksesta.

USKONNOLLISEKSI ihmiseksi tunnustautuva Leppänen on Kouvolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Seurakunnan ja kunnan luottamustoimet ovat hänelle tuttuja jo vuosien ajalta. Ja jatkuvat, mikäli luottamusta yhä löytyy.

Seurakuntayhtymän kuuma peruna pyörii viiden seurakunnan mahdollisen yhdistymisen ympärillä. Selvitystä varten perustettu työryhmä on tehnyt Leppäsen mielestä erittäin perusteellista työtä. Vaan mitä mieltä hän itse on asiasta?
– Olen ollut kahden vaiheilla, viime aikoina olen kääntynyt yhdistymisen puolelle. Se on taloudellisesti parempi ratkaisu, ja talous ohjaa seurakuntienkin toimintaa. Meillä talous on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa verrattuna vaikka kaupunkiin ja hyvinvointialueeseen.

Toiminnallinen näkökulma kulkee päätöksenteossa tiiviisti talouden rinnalla. Leppänen näkee tilanteen yhdistymisen osalta myönteisenä.
– Ihmiset mieltävät aidosti kotiseurakunnat tärkeiksi. Arvioin yhdistymisrakenteen perustuvan kappeliseurakuntiin, jotka pyörittävät paikallista toimintaa ja pitävät siten oman kylän identiteettiä yllä.

LAPSUUDEN jouluperinteet Pohjanmaalla sisälsivät Leppäselle monta tärkeää yksityiskohtaa. Koulun joulujuhla, äidin jouluvalmistelut ruoan ja pullan tuoksuineen, kuusen haku ja koristelu, joulupukki, joululaulut. Kun hän muutti vuonna 2003 Kouvolassa nykyiseen asuntoonsa, sinne koristeltiin vielä kaksi kuusta, mutta ei enää.
– Lapsuuden perinteet ovat karsiutuneet kaikki pois. Minulle adventtiaika kynttilöineen ja mahtavine virsineen on puhuttelevampi kuin joulu. Minulla on kaksi joulutraditiota, jouluaattoyön messu Pietarin kirkossa ja ortodoksinen jumalanpalvelus Tapaninpäivänä.

Evankelisluterilaisen kirkon jäsenenä Leppänen myöntää olevansa myös kirkkoelämän sekakäyttäjä. Roomalais- ja kreikkalaiskatolisuus ovat yhtä hyviä kirkkokuntia ja lähestyvät jouluyön mysteeriä eri kulmasta mahtavan musiikin säestyksellä.

Musiikki-ihmisenä tunnetusta Leppäsestä on harmi, että radiossa alkaa soida joulumusiikki jo viikkoja ennen joulua. Hänellä kun on radio aina auki, myös nukkuessa. Kansakoulussa musiikin opettajana toiminut äiti on tehnyt häneen suuren musiikillisen vaikutuksen.
– Etsin laulukirjoista harvinaisempia lauluja, joista yksi suosikkini on ”Oi terve armas tähti”. ”En etsi valtaa loistoa” ja ”Arkihuolesi kaikki heitä” ovat toki aina mieluisia kuultavia.

Artikkeli Kesäkanttori valmistautuu jouluyön messuun julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kiirettä ja uuden opettelua; sitä ovat Leinon ensimmäiset työkuukaudet sisältäneet. 16 henkilöä käsittävä tiivis työyhteisö tarkoittaa Leinolle lähes yhtä monta alaista, sillä väliporrasta ei organisaatiossa ole. Johtajuudelle ja vastuun ottamiselle riittää kysyntää. Ja myös haastetta, sillä Leino ei ole ollut koskaan johtaja.
– Oppia johtajuuteen sain toki vahvalta äidiltäni. Uutta on ollut myös se, kuinka paljon sanani painaa. Minulta odotetaan ja kysytään kannanottoja, ja minun pitää tehdä päätöksiä.

Kouvolan seurakuntayhtymässä menossa oleva selvitystyö seurakuntien mahdollisesta yhdistymisestä työllistää myös Leinoa kokousten ja kannanottojen muodossa. Seurakuntien tunnetusti jähmeä byrokratia ainakin lieventyy Leinon mielessä yhden seurakunnan mallissa.
– Minusta se tuntuu järkevimmältä myös talouden näkökulmasta. Henkinen tarve säilyy ja toiminnot pysyvät sekä tiivistyvät samalla.

JOULUN perinteistä Leino nostaa ensimmäiseksi Jeesuksen. Ei olisi joulua ilman häntä. Kaikkivaltias halusi tulla ihmiseksi opetellen kävelemään, puhumaan ja kohtaamaan meitä sekä pelastamaan ja vapahtamaan meidät. Joulun merkitys tulee tästä syvällisestä sanomasta.
– Jeesukseen on helppo uskoa, hän on ollut ihminen. Se, jos mikä antaa vankan maaperän omienkin jalkojeni alle ja kutsuu seuraamaan häntä.
Kauneimmat joululaulut, jotka soivat kaikilla Valkealan kylillä, on niin ikään kiinteä osa joulua. Aivan kuten joulunajan jumalanpalvelukset, joiden tunnelmaan pääsee mukaan myös Tirvan ja Tuohikotin kirkoissa. Valkealan kirkko on jouluaattona auki hiljentymistä ja kohtaamista varten. Kirkon ympäristössä on silloin myös itsenäisesti tehtäviä jouluisia mietiskelyrasteja.

VAPAA-AJALLA Leino vetää itse kudotun villapaidan päälle. Kutominen on mielekästä tekemistä. Hän opetteli jalon taidon vasta kaksi vuotta sitten. Liikunnasta pitää saada myös nauttia; aamujumppaa, lenkkeilyä, hiihtoa, lentopalloa.
– Olemme viettäneet joulua kotimaan laskettelukeskuksissa lasketellen ja hiihtäen sekä ulkomailla muutaman kerran. Ruoat, ohjelma ja lahjat ovat niissäkin jossain hetkessä läsnä.

Hienot joulumuistot Pohjanmaalta tuovat Leinon mieleen suvun yhteiset kokoontumiset joulun viettoon. Tuota henkistä perimää hän ylläpitää nyt Kymenlaaksossa, perheyhteys täyttyy ainakin kerran jossakin kohtaa joulunaikaa. Leinon kolmihenkisen ydinperheen voi tavata hyvin muuallakin.

Leino tunnistaa jouluun yleisesti liittyvän paineen: pitäisi siivota, pitäisi laittaa ruokaa, pitäisi sitä ja tätä. Kun vuoden arki sisältää jo paljon erilaista tekemistä nopeassakin tempossa, irtioton siitä ymmärtää.
– Joulusta nauttiminen erilaisessa ympäristössä on vastapainoa hektiselle työlle, jota minä ja puolisoni teemme.

Vahva nuorisotyö on yksi keino, jolla seurakunta tekee itseään tunnetuksi nuorille. Leinon mukaan he haluavat olla vahvasti läsnä nuorten elämässä ja laittavat persoonaa peliin sanoman levittämisessä. Jouluun liittyen Leino on havainnut nuorissa tietyn seikan.
– Nuoretkin kaipaavat perinteitä juuri jouluna, jostakin syystä.

Artikkeli Kirkkoherrana läheisesti osana yhteisöä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Maalaistalon pihalta tähysteltynä ruopattu Tallusjoki valuttelee sameahkoja vesiään metsikön reunassa etelän suuntaan. Elimäeltä päin tulijat joutuisivat kiertämään yli seitsemän kilometrin lenkin, ellei Asko olisi 2010 puhkaissut oikotietä metsän läpi. 

Ensikertalaiselta vierähtää hetki kokonaisuuden hahmottamiseen. Etelässä 3,5 kilometrin päästä sijaitsee Pyhtääseen kuuluva Haavisto, jossa Askon perhe asui alkuvuodet 1971–2009 äidin kotitalossa. Nykyiseen isän kotitaloon muutettiin, kun perheen perustanut Ilkka-poika otti tilan hoitoonsa.

Itse asiassa Haavistolla on ollut alueelle tärkeä merkitys, kun autoja oli harvassa. Paikalta on nimittäin yhtä pitkä matka niin Anjalan ja Elimäen kuin Lapinjärven, Pyhtään ja Ruotsinpyhtäänkin kirkkoihin. Helpotusta sanan nälkään toi 1951 rakennettu rukoushuone, joka sittemmin muutettiin kirkoksi. Askon isä toimi kirkon vapaaehtoisena suntiona ja voimien vähetessä tehtävä siirtyi Askon Leila-puolisolle. Hän huolehti, että lattiat kiilsivät ja kauniita luonnonkukkia oli tarjolla. Joulun ajan tilaisuuksiin kirkkoon ahtautui yli sata henkeä.

Sukurakkaudesta viesti myös sisarusten yhteinen kesämökki, jonka seuroihin kaikki olivat tervetulleita.

ASKON elämässä kääntyi viime kesänä uusi lehti, kun 52 yhteisen vuoden jälkeen puoliso Leila kutsuttiin ikuiseen jouluun. Haikeus täyttää mielen, vaikka Asko muistaa hyvin, miten hän pihan kukkaistutusten keskellä muisti arvostaa osaavan käden jälkeä.

Kuistin edessä oli pitkä lauta, jossa pelargoniat viihtyivät pakkasiin saakka. Nyt ne on pelastettu navetan eri ikkunoille – ja kukkivat edelleen.

Edessä on uusi, erilainen joulu. Kahtena edellisenä Leila keksi pyytää kanttori Juha Nurmea mukaan joulunviettoon. Aterialla luettiin jouluevankeliumi. Laulettiin ja jaettiin lahjat. Aamulla odotti Elimäen joulukirkko.

Asko ja Leila vihittiin Vehkalahden kirkossa 1971. Yhdistävä linkki Kannusjärven sukuhaaralle oli evankelisuus ja evankeliumijuhlat. Alkuaikojen muistoista nousee esille Kauko Laivuoren pitämä nuorten leiri. Sittemmin Saaramaan Hietoinrannan leirikeskuksen hankintaa varten Kymenlaaksossa järjestettiin ”torstai-illan” tapahtumia.

Yhteistä oli myös Perheniemen opisto, jonka Asko kävi 1965–1966 talvikautena ja Leila vuotta myöhemmin. Yhteydestä Iittiin kertoo jotain se, että muutama päivä aiemmin Asko pyörähti opistolla rakennustalkoissa.

LEILA opittiin tuntemaan laajalti rovastikunnan alueella aina auttamishaluisena, ahkerana lähetysaktiivina. Elimäellä tärkeä kohde oli lähetyskahvio, jota on pidetty niin seurakuntakeskuksessa kuin kirkon eteisessäkin. Monesti paikassa syntyi niin mielenkiintoisia keskusteluja, ettei kotiin olisi malttanut lähteä.

Askokin on osallistunut muun ohella Ukrainan sänky- ja hoitolaitostarvikkeiden keräykseen kantajana. Toinen mielenkiinnon kohde on ollut 1960-luvulta asti kahden viikon välein toiminut miesten raamattupiiri. Koria ja kirkonkylä vuorottelevat paikkoina. Piirin perustajia oli muun muassa Kalevi Lyyra.

Vilkas elämän hyörinä Askon kodissa on vaihtunut hiljaisuuteen. Kylmäkaappien ovilta osuvat silmiin sinne Leilan vuosikalentereista leikkaamat jälkikasvun kuvat. Eteisessä vielä pysähdytään, käsi laskeutuu Askon olkapäälle: ”Meidän Herramme Jeesuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi nyt, aina ja iankaikkisesti.”

Artikkeli ”Kotona jälleen, luona Lunastajan” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Sielu ja mieli kaipaa valoa, miksei sitä siis laittaisi, miettimättä sen enempää aikaa.

Pesonen valmistelee ensimmäistä kertaa kirkkoherrana oman seurakunnan joulua. Hänestä joulu on periaatteessa joka vuosi sama, mutta kuitenkin eri. Hän miettii, miten tarjoilla ikiaikainen joulu nykyaikaisella kattauksella.

– Tässä kysytään herkkyyttä, mikä on maailman tilanne ja ihmisten olemisen taso. Nyt tunnemme vahvaa rauhan kaipuuta, minkä pitää näkyä sanomassa, viestissä ja kattauksessa.

Jouluevankeliumi, joululaulut ja marraskuun alusta asti soinut Jouluradio kuuluvat seurakunnan jouluun. Anjalankoskella joulukirkkoon pääsee kaikissa kirkoissa ja aattohartauteen kappeleissa. Pitkän perinteen omaava seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten esittämä joulunäytelmä kiertää totutusti kouluissa ja päiväkodeissa, uutta on iltanäytös Inkeroisten kirkossa.

ENKELI taivaan ja Maa on niin kaunis -virret virittävät yhä monet meistä joulun tunnelmaan. Niin myös jouluevankeliumi, jonka uusin käännös on vuodelta 2020. Pesoselle itselleen rakkain on edellinen versio, vuoden 1992 käännös. Hän kuitenkin korostaa, että ajatuksen ei pidä antaa lukkiutua.

– Meillä tulee olla rohkeutta elää tässä ajassa ja ajatella tämän ajan sanoituksilla. Vaikka sanoma itsessään ei muutu, puhumme eri puhetta eri jouluina.

Pesonen viehättyy siitä, kun hän kuulee nuorten lukevan jouluevankeliumia. Talli voi tuoda heidän mieleensä autotallin, mikä ei tuhoa itse sanomaa vaan tuo siihen jotakin lisää. Uuden käännöksen kaukalo, aiemmin seimi, voi sekin herättää hyvin erilaisia ajatuksia.

– Vuoropuhelun eri sukupolvien välillä tulee toimia, emme saa jäädä jumiin vanhaan. Uusi käännös kaukaloineen ja veronmaksajineen sisältää sekin oleellista tekstiä.

Kaiken ei tarvitse olla helppoa, ja kipuilu kuuluu papin työhön ja on osa prosessia, Pesonen muistuttaa. Tuleminen tähän aikaan ja lähemmäs ihmistä näkyy hänen mukaansa myös jouluevankeliumissa.

– Osata tarjoilla aina sama ja muuttumaton evankeliumi ajan hengessä. Tulkinta ympärillä muuttuu, joulu ei ole kiiltokuva, vaan joulu on vahvasti läsnä.

YHDESSÄ tekeminen ja yhteisöllisyys toimii Pesosen ohjenuorana seurakuntansa johtamisessa.

– Sitähän seurakunta juuri tarkoittaa, kukaan ei tee tätä työtä yksin.

Pesosen mukaan seurakunnan kuuluu olla arkisesti omilla kasvoilla läsnä eri alustoilla. Niillä Pesonen viittaa myös sosiaaliseen mediaan, jonka suhteen hän on aktiivinen. Lapset, nuoret, nuoret aikuiset ja ikäihmisetkin ovat tänä päivänä somessa.

– Kun on tekemisissä eri ikäisten ihmisten kanssa ja elää tässä ajassa, pääsee kärryille ja löytää sanoituksia elämään. Olen kaikenikäisten pappi ja viestittelen paljon nuorten kanssa.

KOTIJOULUSSAAN Pesonen on jäänyt koukkuun jouluseimen rakentamiseen, mikä on pitkäaikainen perinne suvussa. Seimestä löytyy kerroksellisuutta eri aikakausien tuotteiden myötä mummon Israelista tuomista kameleista nykyajan legoihin.

– Nykyisyyttä ja iäisyyttä, vanhaa ja uutta; herää kysymyksiä ja ajatuksia: minä voin olla seimellä.

Kesällä kirkkoherrana aloittanut Johanna Pesonen tiesi kokemuksesta mihin ryhtyi: edessä on työtä ja tekemistä. Heinäkuun alussa voimaan tullut kirkkolain uudistus teetti alkuun odotettua enemmän töitä. Tärkeä ja herkkä pyhäinpäivä oli yksi iso rypistys ennen joulua, johon hän paljastaa oman unelmareseptinsä.

– Paljon lunta, kynttilän valoa, perhe ja läheiset, joulun sanoma, herkkuja.

Artikkeli Rohkeutta elää tässä ajassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.